Pääministeri Juha
Sipilä esiintyi A-studiossa
23.5. ja kommentoi Manchesterin tapahtumia. En äänestänyt
Sipilää enkä tämän puoluetta. En siis odottanut hänestä
messiasta ja Suomen pelastajaa. Keskimäärin pääministerinä hän
on kuitenkin ollut parempi kuin kaksi edeltäjäänsä Jyrki Katainen
ja Alexander Stubb. Tähän ei tosin paljoa vaadita.
Tänään haudattu
Mauno Koivisto oli viimeinen todellinen Suomen presidentti. Hänen
jälkeensä presidentit ovat soitelleet toista viulua ja jääneet
enimmäkseen ”arvojohtajiksi” eli seremoniallisiksi hahmoiksi
vailla todellista valtaa, joka on siirtynyt hallitukselle ja
pääministerille. Kun katsoo Suomen pääministereitä Koiviston
jälkeisenä aikana, heidän tuleva poismenonsa tuskin saa aikaan
samanlaista reaktiota kuin Koiviston kuolema. Itse asiassa Koiviston
kuolema sai miettimään, että onko presidentin asemaa heikennetty
tarpeettoman paljon.
Sipilä ja
Manchesterin terrori-isku
A-studion
lähetyksessä Sipilä luonnehti Manchesterin iskua ”poikkeuksellisen
raa’aksi ja raukkamaiseksi”. Mielestäni hän on tässä
väärässä. Kyseessä oli normaali jihadistinen terrori-isku, jonka
tavoitteena on saada aikaiseksi mahdollisimman paljon kuolleita
vääräuskoisia. Se, että uhrit olivat enimmäkseen nuoria tyttöjä,
ei muuta tätä tosiasiaa. Sipilä totesi:
”Pitää vakavasti
miettiä, millä tavalla me puolustetaan näitä omia arvojamme ja
elämäntapaamme.”
Ymmärtääkö
Sipilä oikeasti, mitä arvoja ja mitä elämäntapaa pitäisi
puolustaa ja mitä vastaan? Kun Sipilän kaltainen poliitikko puhuu
”arvoista”, minulle tulee epämukava olo suurelta osin siksi,
että poliitikko ei yleensä kerro, mitä ne arvot ovat. Poliitikon
mielestä ”arvot” kuulostaa hyvältä. Olisi parempi, jos
poliitikko sanoisi, millä tavalla puolustamme maatamme.
Haastattelu etenee
yllättävän nopeasti sosiaaliseen mediaan. Sipilä kertoo:
”Kaikki voimme
tehdä asialle jotakin omalla käyttäytymisellämme ja erityisesti
tuo sosiaalinen media. Meidän tulisi välttää sitä, että emme
keskustelussa jakaudu kahtia ja sillä tavalla ääripäät vaan
keskustelevat. Kuitenkin se hiljainen suomalainen enemmistö
ajattelee asioista keskitiellä ja minusta sen äänen tulisi kuulua
enemmän.”
”Keskustelu
kärjistyy, kun samanmieliset löytävät toisensa. Pitäisi saada
saman pöydän ääreen eri tavoin ajattelevat.”
Valitettavasti
kahtiajakoa ei voi välttää. Oman kokemukseni perusteella ”se
toinen ääripää” blokkaa erimieliset, pyrkii sensuroimaan
erimielisten kirjoituksia ja kieltäytyy kuuntelemasta omista
poikkeavia mielipiteitä. Tämä kyseinen ”ääripää” järjesti
Meillä on unelma -konsertin.
Ja hiljainen
suomalainen enemmistö on se, joka ymmärtää kansakuntaamme
uhkaavista vaaroista ainakin yhtä vähän kuin Juha Sipilä.
Jostain
käsittämättömästä syystä Sipilä otti esille
saamelaiskysymyksen. Saamelaiset ovat pieni vähemmistö, jonka
taistelujärjestöjen edustajat eivät räjäyttele itseään
väkijoukossa tai aja tahallaan kuorma-autolla ihmisten päälle.
Toimittaja kysyy
seuraavaksi, voiko vastaavaa tapahtua Suomessa. Sipilä panee
toivonsa Euroopan Unioniin:
”Viesti on
tietenkin se, että me ei sille pelolle saa antaa sijaa, vaikka se on
täysin ymmärrettävä tunne tällaisessa tilanteessa. Voin
vakuuttaa sen, että viranomaiset tekevät kaikkensa tällaisen
tilanteen estämiseksi. Euroopan Unionissa tehdään yhteistyötä ja
on varmasti estettykin monta iskua sillä yhteistyöllä.”
Minäkin uskon, että
viranomaiset tekevät parhaansa. Poliittiset päätökset ovat
kuitenkin johtaneet tilanteeseen, jossa terrorismin torjunnasta on
tullut turvallisuusviranomaisten ykkösprioriteetti. Tilanteeseen
johtaneesta kehityksestä vastaavat Sipilä ja hänen kaltaisensa
poliitikot muutaman viime vuosikymmenen ajalta.
Vaikka EU-tason
yhteistyöllä olisikin helpotettu joidenkin terrori-iskujen
estämistä, EU itsessään on luonut olosuhteet terroristien
nopealle ja helpolle liikkumiselle rajojen yli. Lisäksi EU on luonut
olosuhteet muslimien massamaahanmuutolle puutteellisella
rajavalvonnalla ja kyvyttömyydellä torjua laitonta maahanmuuttoa.
Puhe kääntyy
Britanniaan. Sipilä toteaa:
”Tietenkin
Britanniassa on tuo uhka-arvio ollut korkealla jo pitkään ja se on
ollut sillä tasolla, että tällainen uhka ja tällainen teko on
varsin todennäköinen.”
Luonnollisesti
Sipilä ei mainitse, miksi uhka-arvio on noussut. Virheet on tehty jo
kauan sitten. Manchesterin terroristin isä sai aikanaan poliittisen
turvapaikan. Hän vastusti Libyan diktaattori Muammar Qaddafia ja oli
islamisti. Poika ei siis ole pudonnut kauas puusta. Jihad-perheen
tarinan voi lukea täältä.
90-luvulla Britannia
ja erityisesti Lontoo tarjosivat turvapaikan lukuisille
islamilaisille radikaaleille. Siksi Lontoota alettiin kutsua
pilkkanimellä Londonistan. Nykyisin Britannian asukkaista arviolta 5
prosenttia on muslimeja. Tällainen väestörakenne tarjoaa
erinomaisen toimintaympäristön islamilaiselle terrorismille.
Kannattaako Suomen pyrkiä samaan?
Toimittaja kysyi
Sipilältä suoraan, tuleeko meidän vain sopeutua terrorismiin.
Sipilä ei ollut samaa mieltä:
”Minusta ei pidä
(hyväksyä ja tottua terrori-iskuihin). Globaali yhteisö on
pahasti epäonnistunut, kun maailma on mennyt tähän suuntaan ja
kyllä meidän pitää myös löytää keinoja terrorismin
juurisyiden torjuntaan, jossa on monelaista eriarvoistumisen
tunnetta, joutilaisuutta, työttömyyttä ja sitä kautta tapahtuvaa
radikalisoitumista. Siellä on myös ihan aitoa vihaa länsimaisia
yhteiskuntia kohtaan.”
Alku kuulostaa
hyvältä. Sen jälkeen mennäänkin sitten metsään, kun aletaan
puhua ”juurisyistä”. Nämä ovat sitä normaalia
vasemmistolaista jargonia. Todellisuudessa islamilaisella terrorilla
on vain vähän tekemistä joutilaisuuden tai työttömyyden kanssa.
Monet terroristeista ovat olleet hyväpalkkaisissa ammateissa ja
tulleet keskiluokkaisista perheistä. Lisäksi terrorismin tukijat
Persianlahden maissa eivät ole mitään tyhjätaskuja.
Toimittaja kääntää
puheen nuoriin ja siihen, kuinka heitä ei kuunnella. Toimittaja
kysyy, miten nuorten tilannetta voisi parantaa. Sipilä vastaa:
”Varmasti pitää
parantaa. Tässäkin oli nuori tekijä, oliko 23-vuotias tekijä, ja
ilman muuta pitää parantaa sitä. Pitää parantaa myöskin meidän
uskontojen välistä vuoropuhelua, ymmärrystä toisiamme kohtaan ja
myöskin uskontojen sisällä pitää jatkuvasti tehdä työtä, että
siellä ei radikalisoitumista tapahdu uskonnon varjolla.”
”Itse esimerkiksi
olen kutsumassa Kesärantaan nuorisojärjestöjen edustajia ja
käydään keskustelua sitten nuoria kiinnostavista kysymyksistä.”
En tiedä yhtäkään
positiivista tulosta, joka on seurausta uskontojen välisestä
vuoropuhelusta. Miksi pitäisi harjoittaa vuoropuhelua sellaisen
uskonnon kanssa, jonka mielestä islam kumoaa sinun edustamasi
uskonnon ja tekee siitä tarpeettoman pelastuksen kannalta? Uskontojen välisessä vuoropuhelussa keskustelukumppaniksi lisäksi
valikoituu niitä islamin edustajia, jotka kannattavat islamin
ylivaltaa ja sharia-lakia. On syytä kysyä, miten hyödyllistä
tällainen vuoropuhelu oikeasti on.
Sipilä lisäksi
puhuu uskonnoista, vaikka ”radikalisoitumisessa” kyse on vain
yhdestä uskonnosta eli islamista. Valtion tukemien
nuorisojärjestöjen edustajien kanssa voi olla kiva keskustella,
mutta kyse ei ole nuorisosta vaan ”nuorisosta” eli
musliminuorista.
Juurisyyt
Toimittaja kysyy,
miten radikalisoitumista voitaisiin estää Suomessa. Sipilä
vastaa:
”Se on hyvin
moniulotteinen kysymys. Tietenkin siellä on se tunne, jos ihminen ei
olevansa osa yhteiskuntaa ja tuntee olevansa hyödytön ja sitä
tarkoitusta haetaan tämäntyyppisistäkin asioista. Tätä
radikalisoitumista on tapahtunut myöskin Suomessa ja täältä on
lähdetty vierastaistelijaksi, jota on vaikea niinku ymmärtää,
tämäntyyppistä kehitystä.”
Sipilä puhuu
ihmisistä, ikään kuin kuka tahansa voisi ”radikalisoitua” ja
ryhtyä räjäyttelemään kanssaihmisiään kappaleiksi. Jos Sipilä
oikeasti ajattelee, että on vaikea ymmärtää tällaista kehitystä,
hän on tyhmä.
Sipilä myös tuntuu
kuvittelevan, että työpaikka on kaikki kaikessa:
”Siinä on tärkeä
meille yhteiskuntana estää se kahtiajakautuminen ja
eriarvoistumisen kehitys ja tehdä jatkuvasti töitä sen eteen, että
yhä useammalla suomalaisella olisi töitä ja sitä kautta myös se
mielekkyyden tunne omassa roolissa.”
Islamilaisen
jihadismin suosio ei ole kiinni työpaikasta. Monet jihadistit ovat
olleet hyvin koulutettuja ja heillä on ollut työpaikka ja hyvä
asema työyhteisössä.
Seuraavaksi päästään
terrorismin ”juurisyihin”. Sipilä kertoo seuraavaa:
”Siinä on kaksi
puolta: toinen on se, mitä viranomaisten yhteistyöllä voidaan
tehdä. Se on se konkreettinen puoli, jota on nyt tehty viimeisen
kahden vuoden aikana. Sitä on lisätty merkittävästi ja nimenomaan
tämä terrorismin torjunta on siellä fokuksessa.”
”Mutta mitä me
voidaan tehdä näiden juurisyiden estämiseksi, että ihmiset eivät
radikalisoidu ja että tämä vuoropuhelu, jota olen
peräänkuuluttanut, että se olisi myöskin sitten kansakuntien
välillä. Kyllä Euroopan Unioni voi tehdä kyllä vielä tässä
enemmän. Viimeisen kahden vuoden aikana, kun itse olen
Eurooppa-neuvostossa ollut, tähän suuntaan se ajattelu on mennyt ja
siihen on myöskin Euroopan Unionin varoja suunnattu merkittävästi,
jotta puututaan juurisyihin, jotka ovat täällä maahanmuuttokriisin
takana. Meillä on myöskin juurisyissä ihan ilmastonmuutosta,
köyhyyttä, eriarvoistumista jne. Kyllä me voidaan tehdä unionina
näitten torjumiseksi paljon enemmän.”
Nyt mennään jo
hevonkukun puolelle. Kun puhutaan vuoropuhelusta ja Euroopan
Unionista, kyse on vastuun siirtämisestä kolmansille osapuolille.
Juurisyyt ovat nimenomaan niitä, joita ei uskalleta tunnustaa
julkisesti. Uskonnollispoliittinen oppijärjestelmä käy sotaa
länsimaita vastaan, mutta länsimaiden johtajat kieltäytyvät
tunnustamasta tätä sotaa ja sen ideologisia vaikuttimia. He
höpöttävät mieluummin ”juurisyistä”, jotka perustuvat
köyhyyteen, syrjäytymiseen ja osattomuuteen. Ilmastonmuutoksen
mukaanotto juurisyihin kertoo, että fantasia ja todellisuuden
kieltäminen voivat hyvin Euroopan poliittisen eliitin keskuudessa.
Helsingin Sanomat
nosti
äskettäin ilmastonmuutoksen Syyrian sisällissodan
”juurisyyksi”. Sipilä on ostanut tämän ajatuksen täysin.
Todellisuudessa ilmastonmuutoksen syyttäminen trivialisoi Syyrian
sodan todellisia syitä, kuten arabikevät, Assadin politiikka ja
Syyrian ylisuuri väestönkasvu. Jos Syyrian pakolaiset ovat
”ilmastopakolaisia”, heitä ei voi olla ottamatta vastaan.
Samalla vastuu Syyrian sodasta siirretään noin vain länsimaiden
harteille.
Juha Sipilä ei ole
johtaja, joka suojelee suomalaisia terrorismilta. Hänen kaltaisensa
johtajat luovat olosuhteet tulevaisuuden ongelmille, joista Sipilän
kaltaiset eivät koskaan joudu ottamaan vastuuta. Sipilä ei ole
suinkaan huonoin EU-johtajien joukossa vaan edustaa heidän mukanaan
keskinkertaisuutta ja kyvyttömyyttä kohdata aikamme ongelmat
silmästä silmään.