Älä anna Grinchin pilata joulua

Muhammadin seuraaja, tunisialainen Anis Amri pilasi monen berliiniläisen joulun ajamalla kuorma-autolla väkijoukkoon. Amria ei saatu kiinni Berliinissä, mutta Italian Milanossa kaksi poliisia pysäytti hänet. Amri ehti vetää aseensa esiin, huutaa ”Allahu Akbar” ja ampua toista poliisia. Tämän työpari kuitenkin ampui terroristin ja niin Amri ainakin luuli pääsevänsä suoraan paratiisiin tapaamaan 72 neitsyttä.

Prinssi Charles on Britannian tuleva kuningas. Hän on tullut aiemmin tunnetuksi suurena islamin ystävänä. Perinteisesti Britannian valtionpäämies on samalla Anglikaanisen kirkon pää ja tunnettu ”uskonnon puolustajana” (Defender of the Faith). Tämä titteli kuninkaalla on ollut aina Henrik VIII:n päivistä alkaen.

Koska Britanniassa yhä useampi maan asukas tunnustaa jotakin muuta uskontoa kuin kristinuskoa, prinssi Charles ajatteli, että kuninkaan titteliä uskonnon puolustajana tulisi muuttaa. Prinssi ehdotti aluksi ”uskontojen puolustajaa” (Defender of the Faiths), mikä aiheutti kuohuntaa Anglikaanisen kirkon sisällä. Kompromissina syntyi ehdotus ”uskon puolustaja” (Defender of Faith).

Tämä keskustelu kuninkaan arvonimestä käytiin kahdeksan vuotta sitten. Prinssi Charles kuitenkin halusi tänä jouluna erikseen muistuttaa brittejä Muhammadista. Tuleva kuningas sanoi Thought for the Day -radio-ohjelmassa seuraavaa:

”Tavallisesti ajattelemme jouluna Herraamme Jeesus Kristusta. Jos kuitenkin tänä vuonna muistelisimme sitä, miten jouluevankeliumissa kerrotaan, kuinka pyhä perhe joutuu pakenemaan väkivaltaista vainoa. Samalla voisimme myös muistella, kun profeetta Muhammad muutti Mekasta Medinaan. Hän etsi itselleen ja seuraajilleen vapautta harjoittaa uskontoaan.”

”Mitä tahansa uskonnolista polkua me seuraammekaan, päämäärä on yhteinen – arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä ja hyväksyä hänen oikeutensa elää ja tarjota rauhanomainen vastineensa Jumalan rakkaudelle.”

Prinssi Charlesin toive uskontojen rauhanomaisesta rinnakkainelosta olisi liikuttava, jos eläisimme fantasiamaailmassa. Valitettavasti todellisessa maailmassa ihmiset joutuvat edelleenkin pakenemaan uskonnollista vainoa, johon suurimmaksi osaksi syyllistyvät islamin profeetta Muhammadin tämän päivän seuraajat. Kristinusko on siksi katoamassa sen syntysijoilta Lähi-idästä.

Sen sijaan, että muistelemme kristittyjä satoja vuosia vainonneen ja alistaneen uskonnon perustajaa, meidän tulisi muistella niitä, jotka ovat ns. arabikevään jälkeisissä levottomuuksissa surmattu vain sen takia, että he tunnustavat jotakin muuta kuin islaminuskoa. Joulunpyhistä yksi on jo tällainen. Tapaninpäivää vietetään ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen sekä kaikkien muiden uskonsa takia kuolleiden marttyyrien takia.

Monet muslimit pitävät Berliinissä kuorma-autolla väkijoukkoon ajanutta Anis Amria marttyyrina. Kristitylle Amri on vain murhaaja. Islamin pyhissä kirjoituksissa sille, joka tappaa ja kuolee taistelussa Allahin puolesta, on luvattu varma paikka paratiisissa. Lehtikirjoitusten mukaan Amri ei ollut erityisen harras muslimi. Hän oli rikollinen ja joi viinaa. Kuitenkin heti surmatöidensä jälkeen hän meni berliiniläiseen salafistimoskeijaan rukoilemaan.

Prinssi Charles muistutti Muhammadin ja hänen seuraajiensa muutosta Medinaan. Sen sijaan hän ei muistuttanut siitä, mitä tapahtui Medinassa asuville juutalaisheimoille sen jälkeen, kun Muhammadin seuraajat olivat asettuneet sinne asumaan. Muhammadin seuraajat ovat sen jälkeen noudattaneet perustajansa oppia ja pyrkineet alistamaan toisuskoiset islamin vallan alle. Jos Charles olisi muistuttanut myöhemmistä tapahtumista Medinassa, hän tuskin olisi saanut ymmärrystä fantasialleen uskontojen yhteisistä arvoista.

Meidän ei tarvitse jouluna muistella Muhammadia, koska hänellä ei ole mitään tekemistä joulun ja sen sanoman kanssa. Eikä meidän kannata pilata jouluamme ajatuksilla islamin profeetasta ja hänen seuraajistaan. Kuvituksena on Bosch Fawstinin piirtämä karikatyyri prinssi Charlesista, joka muistuttaa etäisesti Grinch-elokuvassa joulun varastanutta hahmoa. Älkää antako Muhammadin varastaa joulua.

Toivotan kaikille blogin seuraajille hyvää ja onnellista joulua.

Ei saa antaa pelolle valtaa

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio haluaa sekin kertoa katselijoilleen terrorismista. Tavoitteena on ilmeisesti rauhoitella pelkoja, ainakin tämän Ylen aamu-tv:ssä esitetyn keskustelun perusteella. Valtamediassa asiat on terrori-iskun jälkeen tapana esittää niin, että terrorismin pelko on se suuri ongelma, jota vastaan pitää taistella. Ne ihmiset, jotka terrori-iskun jälkeen jatkavat normaalia jouluun valmistautumista, kuvataan rohkeina eli sellaisina, jotka eivät anna ”pelolle valtaa”.

Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen on aiemmin tullut tutuksi siitä, että hän ajoi voimakkaasti terapiaa Syyriasta palaaville jihadisteille. Tämä itsessään kertoo, että kansalaisella on syytä pelkoon, koska sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön virkamies ei ota turvallisuusuhkia vakavasti vaan vaikuttaa olevan täysin sekaisin. Virkamiehelle eli Mankkiselle jihadistien hyvinvointi on tärkeämpi asia kuin suomalaisten turvallisuus.

Terveessä yhteiskunnassa ulkomaisella sotatoimialueella taistelleita kohdeltaisiin turvallisuusriskeinä. Heitä ei päästettäisi maahan, jos he ovat ulkomaiden kansalaisia. Heidät otettaisiin turvasäilöön, jos he olisivat maan kansalaisia, koska on olemassa mahdollisuus, että he ryhtyvät Suomessa valmistelemaan terroritekoja.

Ylen aamu-tv:n keskustelua oli rasittavaa seurata, koska liberaalia latteutta seurasi toinen samanlainen. Huomio kiinnittyy tunteisiin ja retoriikkaan, joka lietsoo tunteita, ei tosiasioihin eikä syihin, miksi Ahmed tappaa kuorma-autolla. Ainoastaan Teemu ”Punahilkka” Tammikko puhui jotakuinkin järkeviä globaalista jihadismista. Mankkinen keskittyi vihapuheeseen ja islamistien myötäjuoksija Karin Creutz lässytti niitä näitä.

Mankkinen totesi:

”Meillä on hyvin asiat. Tulevaisuudessakin mitä enemmän pelkäämme sitä suurempi tilaisuus tulee ihmiselle, joka haluaa lisätä sitä pelkoa.”

Pelko on siis keskeinen ongelma eikä se, että Ahmed tappaa kuorma-autolla viattomia siviilejä. Ei saa kysyä, miksi tällaisia ahmedeja sikiää muslimien keskuudesta ja nimenomaan Saksassa. Eräs tutkija ihmetteli, miksi terroristit iskevät juuri Saksassa, vaikka maalla ei ole ”rasitteita” esimerkiksi Muhammad-pilakuvien muodossa. Tähän ihmettelyyn sisältyy ääneen lausumaton oletus, että olemalla kiltti muslimeille ja välttämällä loukkaamasta muslimien herkkiä uskonnollisia tunteita säästytään terrori-iskuilta.

Kaikille muille paitsi virkamiehille, poliittisen eliitin edustajille ja valtamedialle on selvää, että lepyttelemällä muslimeja viestitään heikkoudesta ja rohkaistaan muslimeja esittämään yhä röyhkeämpiä vaatimuksia kuten esimerkiksi islamilaisen sharia-lain käyttöönottoa. Vaatimuksiin suostuminen ei edistä muslimien integroitumista vaan voimistaa erillisyhteisöjen kehittymistä ja sitä kautta radikalisoitumista. Islam on lähtökohtaisesti vihamielinen toisia uskontoja ja toisten uskontojen harjoittajia kohtaan. Islam on ylivaltaideologia, joka pyrkii tuhoamaan länsimaisen demokratian ja korvaamaan sen sharia-lakiin perustuvalla yhteiskunnalla.

Mankkisen puheita kuunnellessa ja lausuntoja lukiessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että islamilainen terrorismi ja poliittinen islam ylipäänsä ei ole mikään ongelma itsessään. Se on ongelma siksi, että vääränlaiset poliitikot voivat hyödyntää muslimien radikalismia ja ”lietsoa pelkoa”. Tämä taas lisää vastakkainasettelua eli hienommin polarisaatiota. Todellinen ongelma ovat siis ne poliitikot, jotka pyrkivät itse valtaan, syrjäyttämään liberaalin poliittisen eliitin ja korvaamalla näiden itsetuhoisen politiikan terveeseen järkeen ja kansalliseen etuun pohjautuvalla ajattelulla.

Missään vaiheessa Ylen aamu-tv:n keskustelu ei sivunnut sitä tosiasiaa, että Saksa on liittokansleri Angela Merkelin johdolla päästänyt lyhyen ajan sisällä maahan yli miljoona muslimia maailman väkivaltaisimmista ja huonoimmin toimivista yhteiskunnista. Vasta valittu Yhdysvaltojen presidentti lausui marraskuussa seuraavaa:

”Ennen ajattelin, että Angela Merkel on suuri johtaja, mutta se, mitä hän on tehnyt Saksassa on järjetöntä.”

Merkelin järjettömällä teolla Trump tarkoitti yli miljoonan ihmisen päästämistä maahan vuoden sisällä. Terveessä demokratiassa Merkelin katastrofaalinen virhe johtaisi hallituksen vaihtumiseen. Näin ei kuitenkaan välttämättä käy. Siteeraan tutkija Kimmo Eloa:

”Saksa on tehnyt menneisyytensä takia hyvin paljon työtä sen eteen, että suvaitsevaisuus ja kulttuurien kohtaaminen on arkipäivää.”

Toisin sanoen Saksassa natsimenneisyys määrittää myös nykyisyyden ja vaikeuttaa mielipuolisen maahanmuuttopolitiikan arvostelua, eli on hyvin epätodennäköistä, että esimerkiksi Vaihtoehto Saksalle -puolue syrjäyttäisi Merkelin seuraavissa vaaleissa. Puoluetta on gallupeissa kannattanut 12 - 14 prosenttia vastanneista, mikä Saksan mittapuulla erittäin suuri kannatus.

Terrorismin todellisten syiden tunnustaminen kuitenkin tarkoittaisi liberaalien toteemien kaatamista eli sen tunnustamista, että monikulttuurinen yhteiskunta on kokeiluna epäonnistunut ja tulisi siksi hylätä. Huomio kiinnitetään oireeseen eli terrorismiin eikä alkusyyhyn eli laajamittaiseen muslimien maahanmuuttoon ja muslimien keskuudessa voimistuneeseen poliittisen islamin kannatukseen.

Liberaalin politiikan valheellisuus on käynyt selväksi yhä useammalle ja tämä myös uskalletaan sanoa ääneen. Mankkinen toteaa:

”Olisi tärkeää, että vihapuhe sosiaalisessa mediassa saataisiin kuriin. Mitä enemmän meillä on vihapuhetta ja ihmisten jakamista ryhmiin, sitä enemmän se luo pohjaa väkivaltaiselle radikalisoitumiselle.”

Todellisuudessa sosiaalinen media toimii varaventtiilinä kansalaisten tyytymättömyydelle ja sen tukkimisella voi olla arvaamattomat seuraukset. Mankkisen asemassa en lähtisi kokeilemaan moista. Toisaalta Mankkisen kaltaiset harvoin saavat aikaiseksi muuta kuin puhetta. Sosiaalista mediaa ei voi tukahduttaa ilman, että turvaudutaan samanlaisiin toimiin kuin esimerkiksi Kiinassa.

Kansalaisten tyytymättömyyttä voi pitää oikeutettuna, koska liberaalin poliittisen eliitin toimet ovat johtaneet hallitsemattomaan maahanmuuttoon ja sitä kautta turvattomuuden lisääntymiseen. Schengenin sopimus ja EU:n sisärajoista luopuminen tarkoitti, että rajavalvonta siirtyy EU:n vastuulle. On ilmiselvää, että EU ei ole tätä vastuuta pystynyt kantamaan.

Kaarnalaivurin kostoretki

Kun Riku Rantala esitteli Ylen aamu-tv:ssä turvapaikanhakijoiden ideoimia ja tekemiä tuotteita, videosta tuli nopeasti yleinen naurunaihe. Jopa kaikkialle ehtivä espanjalaismies ehti kommentoimaan kaarnaveneinnovaatiota.

Internetissä asioille voidaan nauraa suurella joukolla mutta yleensä nauru ei kestä kovin pitkään. Jos Riku Rantala olisi pysynyt hiljaa, vähän ajan päästä olisi löytynyt uusi asia naurettavaksi, kuten nyt esimerkiksi Mikael Jungnerin päätön esitys suomen kielen amputoimisesta ja lopulta lakkauttamisesta.

Rantala kuitenkin päätti toisin. Hän julkaisi Helsingin Sanomien matkailusivulla kolumnin otsikolla ”Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton”. Kolumni ei millään tavalla liittynyt matkailuun, jos ensimmäistä kappaletta ei lasketa. Tarkoituksena oli hyökätä niitä vastaan, jotka olivat internetissä kertoneet kaarnalaivaprojektista. Erityishuomion kohteeksi otettiin asianajaja, jonka väitetään julkaisevan uutissatiiria Päivän byrokraatti -sivustolla. Rantala kutsui sivustoa erheellisesti ”valhemediaksi”.

Rantalan kirjoituksessa esitetään poskettomiä väitteitä jo otsikossa. Lisäksi hän sanoo:

”Täällä Suomessa valitettavasti vaikuttaa siltä, että sosiaalinen media on ennen kaikkea vaara sananvapaudelle.”

Todellisuudessa valtamedia yhdessä suvaitsevaisten poliitikkojen ja EU-byrokraattien kanssa on tekemässä Euroopan Unionista uutta Neuvostoliittoa, kun he ryhtyvät kahlitsemaan sosiaalisen median jättejä käyttämällä abstraktia ”vihapuhetta” tekosyynä. Sosiaalinen media lisää sananvapautta tarjoamalla muitakin vaihtoehtoja kuin perinteiset valtamedian instanssit.

Valtamedia taas puolustaa sananvapautta vain, jos kyseessä on valtamedian ja sen toimittajien oma sananvapaus. Tavallisen kansalaisen sananvapaudella ei ole merkitystä etenkään, jos sananvapauden käyttäjän maailmankatsomus ei satu sopimaan yhteen toimittajien oman maailmankatsomuksen kanssa. Ideologisesti samanmielisten sananvapautta puolustetaan silloin, kun nämä ovat saaneet osakseen arvostelua sosiaalisessa mediassa tai vaihtoehtomediassa. Tällöin sananvapautta rajoittaa yleensä vihapuhe. Päättömyksiä julkisuudessa puhuvat voivat myös saada vihaista sähköpostia, jota taas käytetään perusteena uhriutumiselle ja pyrkimykselle rajoittaa väärämielisten sananvapautta.

Nimimerkkikirjoittajat ajojahdin kohteena

Helsingin Sanomilla oli sen verran häveliäisyyttä, että se ei kehdannut julkaista Rantalan mainitseman asianajajan nimeä. Vastaavaa ei löytynyt EU-komissaari Jyrki Kataisen avustaja Juho Romakkaniemeltä, joka ei Twitter-tilinsä perusteella vaikuta penaalin terävimmältä kynältä. Tämä ei tosin yllätä, koska hänen esimiehensä oli ehkä Suomen kaikkien aikojen huonoin pääministeri, mahdollisesti myös kallein. Ehkä siksi Katainen adjutantteineen päätyikin korkeaan EU-virkaan kuten niin monet epäonnistuneet tai epäsuosioon joutuneet poliitikot.

Romakkaniemi mainitsi Twitterissä asianajotoimiston ja siellä työskentelevän asianajan nimen. Kyseessä ei ole julkisuuden henkilö eikä nimellä sinänsä ole merkitystä. Sen sijaan sillä on, mitä Rantalan ja Romakkaniemen käytös kertoo heistä itsestään ja muuttuneesta mediailmastosta.

Perinteisesti toimittajat, poliitikot ja julkisuuden henkilöt ovat torjuneet nimimerkillä esitetyn mielipiteen joko kieltäytymällä keskustelemasta nimimerkkikirjoittajien kanssa tai uhoamalla Rantalan tavoin, että nimimerkillä on velvollisuus vastata sanoistaan. Omalla nimellään esiintyvät julkisuudessa toimivat henkilöt kokevat, että heillä ei ole velvollisuutta keskustella nimimerkin kanssa etenkään, jos kyseinen nimimerkki on arvostellut julkisuudessa toimivan henkilön puheita. Tämä on sinänsä ymmärrettävä mutta ei läheskään aina paras mahdollinen toimintatapa. Nimimerkin takanakin on yleensä ihminen, joka osaa tunnistaa tylyyden ja ylimielisyyden.

Rantala ja Romakkaniemi puolestaan todistavat käytöksellään, miksi tavallisen ihmisen ei kannata esiintyä internetissä omalla nimellään. Valitettavasti elämme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa oman todellisen mielipiteen ilmaisu voi johtaa vaikeuksiin kuten esimerkiksi työpaikan menetykseen. Siinä missä Romakkaniemellä ja Rantalalla on julkisuudessa puolustajansa, tavallisella ihmisellä ei välttämättä ole ketään. Harrastuksena ylläpidettävän blogin tai nettisivuston takia ei kannata hankkia itselleen tai perheelleen vaikeuksia. Aina on olemassa riski, että sivustosta tulee liian suosittu tai väärät ihmiset kiinnittävät siihen huomiota.

Miesaktivisti Henry Laasanen on muistaakseni joskus sanonut, että tavallisen ihmisen ei kannata esiintyä julkisuudessa omalla nimellään, mikäli hän ei työnsä puolesta ole velvollinen siihen, tarvitse julkisuutta tai ole pyrkimässä julkiseen luottamustehtävään. Muuten julkisuus on turha riski.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä tulee valtion harjoittama mielipidevaino eli vaara joutua syytetyksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta. Nimellisen kirjoittajan riski joutua syytetyksi on paljon suurempi kuin nimimerkkikirjoittajan, joka sekin saadaan leivättömän pöydään ääreen, jos teksti on tarpeeksi räväkkää. Tavalliselle ihmiselle saatu sakko ei ole läheskään yhtä suuri rangaistus kuin itse prosessi kuulusteluineen ja oikeudenkäynteineen ja kaiken lisäksi syytteestä, jota vastaan on käytännössä mahdoton puolustautua. Totuus ei nimittäin ole mikään puolustus silloin, kun pykälää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tulkitaan.

Riku Rantala esittää kirjoituksensa lopuksi retorisen kysymyksen:

”Voiko joku kertoa edes yhden esimerkin, miten internetin nimetön puskista ampuminen, solvaukset, vihapuhe ja valheet muka edistävät sananvapautta Suomessa?”

Kysymys on itsessään täysin päätön, jos ajattelee sananvapautta laajasti eli kansalaisen luonnollisena perusoikeutena eikä lakitekstillä voimakkaasti rajoitettuna valtion myöntämänä oikeutena, kuten Suomessa usein ajatellaan. Huonokin puhe edustaa sananvapautta ja ratkaisu sananvapauden ongelmiin on lisää puhetta eikä vaientamista, johon Rantala kirjoituksellaan pyrkii.

Rantala joutui naurunalaiseksi, sai itkupotkuraivarin ja lähti kostoretkelle kirjoituksensa asianajajaa vastaan. Näin tekemällä hän ei suinkaan palauttanut kunniaansa vaan menetti sen. Rantala olisi pärjännyt paremmin, jos hän olisi pitänyt suunsa kiinni ja antanut ajan kulua. Myöhemmin kaarnalaivaepisodille olisi voinut kysyttäessä naurahtaa huvittuneesti.

Yhdensuuntaistettu media

Yhdysvalloissa Donald Trumpin valinta presidentiksi vastoin koko amerikkalaisen valtamedian tahtoa kertoo median muuttuneista voimasuhteista. Valtamedia tai ”perinteinen media” ei enää toiminut kuninkaantekijänä kuten vielä kahdeksan vuotta sitten, jolloin mediahype nosti kokemattoman Barack Obaman presidentiksi.

Yhä useammat ihmiset näkevät, miten valtamedia jättää asioita kertomatta tai vääristelee uutisia. Esitetyt mielipiteet edustavat yksipuolisesti punavihreää näkemystä. Eläkkeellä oleva Ilkan entinen päätoimittaja Kari Hokkanen kuvasi Suomenmaassa Suomea ”yhdensuuntaistuneen median” maaksi ja kertoi, miksi näin on tapahtunut. Hokkasen mukaan:

”Kohtalokasta oli maakuntalehtien väheneminen ja jäljelle jääneiden omaleimaisuuden hiipuminen. Kehä 3:n sisällä syntyvä "ainoa oikea mielipide" kattaa nyt koko maan.”

Aikanaan Hokkasen päätoimittama Ilkka edusti kepulaista maakuntalehteä puhtaimmillaan, ja sen erotti sisältönsä puolesta ”etelän metiasta”. Hokkanen itse oli Keskustan sisällä vaikutusvaltainen kuninkaantekijä. Nykyisin Ilkka ei enää erotu millään tavalla muista valtamedian edustajista.

Yhdensuuntaistetun median uskottavuus horjuu Hokkasen mukaan helposti. Käytännössä sitä horjuttaa sekä sosiaalinen media että vaihtoehtomedia, jota valtamediassa johdonmukaisesti nimitellään valemediaksi.

Euroopassa taistelu vaikutusvallasta on vielä käymättä. Poliitikot tosin varautuvat jo siihen yrittämällä kahlita sosiaalista mediaa vaatimuksilla ”valeuutisten” ja ”vihapuheen” nopeasta poistamisesta. Henki on kuitenkin jo päässyt pullosta eikä sitä saada sinne takaisin, mikäli poliittiset päättäjät eivät oikeasti luo Eurostoliitosta Neuvostoliittoa. Siinä vaiheessa nimimerkkikirjoittajan paljastuminen tarkoittaa menolippua vankileirien saaristoon.

Vapauttava totuus

Johanneksen evankeliumissa (8:32) sanotaan, että totuus tekee teistä vapaita. Totuudella Jeesus tarkoitti, että hän on taivaasta ja tullut kuolemaan häntä alempana olevien ihmisten puolesta. Ne, jotka uskovat tähän totuuteen, vapautuvat synnin orjuudesta.

Lausetta voidaan tulkita myös maallisemmalta perustalta. On parempi olla suora ja rehellinen, koska maton alle lakaistut ikävät asiat jäävät vaivaamaan ja vaikuttavat meihin negatiivisesti. Valheen paljastuminen voi lopulta olla vapauttava kokemus.

Nykymaailmassa on kuitenkin helppoa elää valheessa ja uskoa oman ideologian kertomiin lupauksiin paremmasta maailmasta. Yhteiskunta suorastaan kannustaa siihen. Kun joku kertoo ideologian kannalta epämiellyttävän totuuden, häntä ei palkita siitä vaan häntä nimitellään ja hänet demonisoidaan. Epämiellyttävien totuuksien kertominen on nykymaailmassa vihapuhetta.

Suomi menetti liittyessään Euroopan Unioniin suuren osan itsenäisyydestään. Menetykset ovat jatkuneet jäsenyyden aikana eikä meillä enää ole edes valtaa päättää siitä, keitä maahamme saa muuttaa asumaan meidän kustannuksellamme. Euroopan Unioniin liittyi myös lupaus paremmasta eli taloudellisesta vauraudesta ja suojasta ikiaikaista vihollista Venäjää vastaan. Tässä vaiheessa näyttää selvältä, että unioni ei tarjoa meille kumpaakaan. Jos kerron totuuden, että Suomi oli itsenäisempi Venäjän keisarikunnan autonomisena osana, olen Venäjän trolli ja palvelen Venäjän etua.

Sisäministeri Paula Risikko muistutti vähän aikaa sitten vihapuheesta. Tällä hän viittasi epäsuorasti Imatralla äskettäin tapahtuneeseen kolmoissurmaan:

”Meillä on paljon vihapuhetta, netissä varsinkin tälläkin hetkellä pahoinpidellään ihmisiä. Ne on tuomittavia asioita. Jotenkin tuntuu, että virtuaalimaailmassa voi tehdä mitä vaan ja niin ei todellaan ole.”

Luonnollisesti ministerillä ei ollut väitteidensä tueksi mitään konkreettista näyttöä. Virtuaalimaailmassa voidaan joskus sanoa pahasti, mutta siellä ei ainakaan toistaiseksi pahoinpidellä ihmisiä.

Todelliset väkivallanteot tapahtuvat edelleen reaalimaailmassa. Esimerkiksi Imatran tapauksessa epäilty tappaja oli syyllistynyt aiemmin törkeään väkivaltarikokseeen mutta oli Suomen oikeusjärjestelmän lepsuuden takia vapaalla jalalla. Mieleltään epävakaa tappaja päästettiin vapaaksi pillerireseptin kanssa, ja tulokset nähtiin ravintola Vuoksenvahdin ulkopuolella.

Kun ministeri rinnastaa näppäimistöltä kirjoitetun tekstin konkreettiseen väkivallantekoon, hän puhuu muunneltua totuutta eli vääristelee tarkoituksellisesti. Jos ministeri olisi rehellinen, hän myöntäisi, että näppäimistön takaa kirjoitettu vihapuhe pitää joskus sisällään totuuden siemenen, jota ministerinkin kannattaisi kuunnella eikä vain uhkailla tyytymättömiä kansalaisia voimatoimilla.

Totuutta vastustavat kuitenkin eniten ne, joiden oma ura on rakennettu valheen varaan. Siksi totuus pitää tukahduttaa ja totuudenpuhujat leimata vihapuhujiksi tai Venäjän asiamiehiksi.

Tänään Helsingissä järjestetään 612-soihtukulkue, joka lähtee Töölöntorilta ja päättyy Hietaniemen hautausmaalle. Vasemmistolaiset anarkistit hyökkäsivät vuosi sitten tätä kulkuetta vastaan, mutta poliisin mittavat turvatoimet estivät anarkistien aikeet. Myös tänä vuonna kulkueeseen osallistujat sekä mellakkapoliisit joutuvat varautumaan levottomuuksiin.

Vasemmistoanarkistit pitävät hyökkäystä moraalisesti oikeutettuna, koska kulkueeseen osallistuu natseja. Perustelu pitää paikkansa, koska Suomen Vastarintaliikkeen edustajat ovat ilmoittaneet osallistuvansa kulkueeseen. Ylivoimainen valtaosa kulkueeseen osallistuvista ei kuitenkaan ole natseja, mutta tällä ei ole väkivaltavasemmistolle merkitystä.

Ministerin tai poliitikon on helppo tuomita ”äärioikeistolainen väkivalta” mutta vasemmiston paremman väkivallan tuomitseminen tuntuu olevan paljon vaikeampaa. Ne, jotka ovat osallistuneet Rajat kiinni- tai Suomi ensin -mielenosoituksiin, tietävät, että niissä ainoa väkivallan uhka tulee vasemmistolaisilta vastamielenosoittajilta. Ilman poliisin turvatoimia uhka todennäköisesti muuttuisi konkreettiseksi väkivallaksi.

Jos ministeri Risikko olisi itselleen rehellinen, hän ymmärtäisi olevansa vasemmistoanarkistien kanssa samalla puolella. Hän ei ehkä hyväksy näiden toimintatapoja, mutta asiallisesti hänen näkemyksensä ovat lähempänä vapaata maahanmuuttoa kannattavien anarkistien vastaavia kuin maahanmuuton rajoittamista puoltavien kansallismielisten suomalaisten. Tämän jokainen tunnistaa siitä, että vasemmistolaisten tai itseään suvaitsevaisina pitävien vihapuhe ei saa osakseen samanlaista tuomiota kuin suomalaisten kansallismielisten puheet.

Kun Risikko perusti ”poliittisen poliisin” eli ”Polpon” nimittämällä 50 poliisia vihapuheen torjuntaan, hän ei tehnyt sitä vasemmistoanarkistien takia vaan niiden suomalaisten, jotka vastustavat laajamittaista maahanmuuttoa Lähi-idästä ja Afrikasta. Tätä ministeri ei kuitenkaan sano suoraan, koska hänelle on poliittisesti helpompaa piiloutua epämääräisen vihapuhekäsitteen taakse. Ministeri harjoittaa tavallisiin kansalaisiin kohdistuvaa mielipidevainoa, mutta sitä ei voi sanoa suoraan.

Ministerit ja muut poliitikot eivät kykene myöntämään, että laajamittainen maahanmuutto Lähi-idästä ja Afrikasta on Suomelle vahingollista ja pitkään jatkuessaan tuhoisaa. Maahanmuuttoon liittyvistä riskeistä varoittavat puhuvat totta, mikä onkin tärkein syy pyrkiä vaientamaan heidät. Tämä ei kuitenkaan onnistu, mikäli ministerit ja poliitikot eivät ole valmiita pystyttämään vankileirejä väärinajattelijoille. Totuus tulee kuitenkin aina esiin ja sen tukahduttaminen on pitkällä tähtäimellä vain viivytystaistelua.

Islam ja nykyaika

Muutama päivä sitten luin Gates of Vienna -sivustolta saksalaisen Anabel Schunken kirjoittaman artikkelin ”Modernisaation häviäjiäkö? Kyse on islamista, hölmö”. Artikkeli on alun perin julkaistu saksankielisellä Tichys Einblick -sivustolla.

Artikkeli puhutteli eritysesti siksi, että kirjoittaja on turhautunut paljolti samoihin asioihin kuin itsekin eli poliittisten päättäjien osaamattomuuteen ja kyvyttömyyteen nähdä todellisia ongelmia lillukanvarsien takaa.

Meitä voiman pimeän puolen kulkijoita nimitellään usein häviäjiksi, vihaajiksi tai pelon ohjaamiksi. Anabel Schunke oli kiinnittänyt huomiota poliitikkojen tapaan kutsua mahdollisia äänestäjiään ”modernisaation häviäjiksi” eli sellaisiksi, joita poliitikkojen täytyy auttaa tulemaan mukaan osaksi kehitystä.

Schunke ei näe itseään sellaisena:

”En ole modernisaation häviäjä. En ole taloudellisesti riippuvainen enkä hämmentynyt digitalisaatiosta tai vain raivoissani laajakaistayhteyden puutteesta. En arvostele islamia ja hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, koska olen typerä tai en ole koskaan tavannut vieraasta kulttuurista tulevaa ihmistä. Itse asiassa olen nuori, digitaalisesti kykenevä ja minulla on maahanmuuttajataustaisia ystäviä. Olen kaikkea sitä, joka hallituksen mukaan on islam-kritiikkiä vastaan ja suosii vasemmistolaisuutta ja monikulttuuria. Olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan omassa kuplassaan eläviä ihmisiä, jotka kertovat, että asia ei ole näin. Ihmiset, jotka ylimielisyyttään tai vielä enemmän ymmärtämättömyyttään ovat kyvyttömiä vuosienkin jälkeen näkemään, mikä ihmisiä oikeasti huolestuttaa eikä huolella ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku pelkäisi jonkun lukutaidottoman afgaanin vievän hänen työnsä.”

Schunken mukaan islam-kriitikkojen kuvailu modernisaation häviäjiksi on groteskia ja valistuksen ihanteiden pettämistä, koska tällöin keskiaikainen uskonto ja kulttuuri kuvataan nykyaikaiseksi. Vastaavaa ei hänen mukaansa olisi voinut kuvitella muutama vuosikymmen takaperin. Islamista Schunke ei pidä, koska se on hänen mielestään typerää eikä islamissa ole mitään positiivista omaan hänen omaan kulttuuriinsa verrattuna. Hänen mukaansa muslimien hallitsematon maahantulo ei ole moderniuden merkki. Sitä taas olisi se, jos saksalaisilla olisi rohkeutta seurata järkeään ja hylätä tällainen askel kohti takapajuisuutta.

Väkivaltaisen radikalisaation vastainen työ laajenee

Kuplassa eletään Suomessakin. Sain vähän aika sitten linkin Radio Dei -kanavalla esitettyyn radio-ohjelmaan nimeltä ”Rauhanrakentajat”. Juontaja Anssi Almgrenin vieraana oli Kirkon Ulkomaanavun Shoulder to Shoulder -hankkeen vetäjä Stiven Naatus ja saman järjestön Reach out -hankkeen projektikoordinaattori Habiba Ali.

Järjestönä Kirkon Ulkomaanapu on tyypillinen ei-valtiollinen toimija (NGO), joka kuitenkin saa ylivoimaisen valtaosan rahoituksestaan julkisista varoista joko suomalaiselta veronmaksajalta valtion tai seurakuntien kautta tai kansainvälisistä lähteistä eli käytännössä Euroopan Unionilta. Järjestö kuuluu ns. kolmanteen sektoriin eli ”kerjäämisen ammattilaisiin”, kuten Matti Viren kirjoituksessaan kutsui julkisen sektorin aluskasvillisuutta, joka työllistää verorahoilla Naatuksen ja Habiba Alin kaltaisia.

Itse Rauhanrakentajat -ohjelmassa päiviteltiin vihapuhetta, polarisaatiota ja kuplissa elämistä. Lääkkeeksi ehdotettiin keskustelua ja ihmisten saattamista yhteen perinteiseen kumbaya-tyyliin. Muutkin ohjelmassa kuullut termit edustavat poliittisesti korrektia keskustelua kuten ”radikalisoituminen”, ”ekstremismi” ja ”väkivaltainen ekstremismi”, jossa matkustetaan konfliktialueille.

Keskustelijoiden mielestä ”ilmapiiri on kiristynyt” ja ”polarisaatiota” on tapahtunut. Mitään järkevää analyysiä kiristymisen syistä ei esitetty. Myös paljon kuluneita monikulttuurisia klisheitä toisteltiin. Jo Volgan mutkasta tänne on tullut ihmisiä, kun täällä oli ennestään saamelaisia. Puhuttiin karjalaisista ja rinnastettiin heidät viime vuosina tänne muuttaneisiin islaminuskoisiin maahanmuuttajiin. Kaikkiaan tavara oli melko paksua ja itselleni puuduttavaa kuunneltavaa. Vastaavaa tulee nykyisin kaikista valtamedian tuuteista, mikä turhauttaa ja ärsyttää.

Lopulta päästiin radikalisoitumiseen ja kyseltiin, mikä on uskonnon rooli ääriliikkeiden toiminnassa. Tähän Habiba Ali ei oikeastaan osannut sanoa muuta, kuin että uskonto on ymmärretty väärin. Samalla kuuntelijoille ei kerrottu, millä tavalla uskonto on ymmärretty väärin ja mistä tämä väärinymmärrys johtuu. Mainittiin jihadismi, mutta se kuvattiin vain ”kamppailuksi”. Kun aamulla on vaikea mennä töihin, kyse on kamppailusta eli jihadista.

Tällainen lässytys voi jonkun mielestä olla hauskaakin, mutta todellisuudessa se trivialisoi todellisen ongelman eli islamin sisällä vaikuttavan voimakkaan suuntauksen, joka pyrkii levittämään islamin valtaa koko maailmaan. Tämä pyrkimys perustuu islamin keskeisiin opinkappaleisiin ja on sellaisenaan uskonnon ytimessä. Se ns. ”radikalisoituminen” johtuu tämän ideologian vetovoimasta eikä siitä, että vierastaistelijoiksi lähtevät olisivat erityisen syrjäytyneitä. Lässyttäminen ja kevyt vitsailu asian ympärillä eivät lisää tietoa eivätkä ymmärrystä vaan pelkästään edistävät tietämättömyyttä ja todellisuuden kieltämistä.

Radio Dei on leimallisesti kristillinen kanava ja ohjelman juontaja Anssi Almgren toimii Espoon hiippakunnassa kansainvälisen työn asiantuntijana. Almgrenin esiintyminen ja olemus kuvaavat hyvin nykyistä luterilaista valtavirran kristillisyyttä, joka on lähinnä sekoitus vihervasemmistolaista ideologiaa ja postmodernia identiteettipolitiikkaa. Perinteisen kristinuskon kanssa sillä on vain vähän tekemistä. Jeesusta ei ohjelmassa taidettu mainita kertaakaan, vaan siinä uskonnollisuus oli kumbaya-henkistä yhteiseloa ilman ristiriitojen ja erimielisyyden häivää.

Jos ohjelman tekijät oikeasti haluaisivat lisätä kuuntelijoiden ymmärrystä, he eivät olisi nielleet Habiba Alin vitsailua jihadista vaan kysyneet asiasta lisää. Voi olla, että tämä somalinainen ei itse tiedä, että jihadistien ideologia perustuu islamin pyhiin kirjoituksiin ja islamin profeetan antamaan esimerkkiin eikä heidän voi katsoa tulkitsevan niitä väärin vaan perinteisellä ja fundamentalistisella tavalla. Ehkä Habiba Ali tietää asian mutta valehtelee tietoisesti. Kumpi tahansa vaihtoehto on vääräuskoisen kuuntelijan kannalta yhtä huono ja kumpi tahansa vaihtoehto palvelee niitä, jotka ajavat islamin valtaa koko maailmaan.

Samalla tavalla ohjelman juontaja Almgren saattoi olla tietämätön islamista ylivaltaideologiana. Todenäköisempää on kuitenkin se, että hän jollakin tasolla tämän tietää mutta ei kykene myöntämään asiaa itselleen. Voi myös olla, että hän pelkää mainita asiaa, koska mainitsemalla hän leimautuisi rasistiksi, suvaitsemattomaksi ja islamofobiksi.

Islam ei muutu kiltiksi ja harmittomaksi uskontojenvälisellä dialogilla tai teennäisellä kumbaya-lässytyksellä. Jos islam ei joudu koskaan kohtaamaan vastustusta tai arvostelua, sillä ei ole mitään painetta muuttua nykyistä parempaan suuntaan. Sen sijaan hyväntahtoisuuden osoitukset tulkitaan heikkouden merkiksi, mikä taas lisää ei-muslimien puolella painetta sopeutua islamin ikäviinkin piirteisiin. Pitkällä tähtäimellä tämä on tuhoisaa sekä kristinuskolle että länsimaiselle kulttuurille ylipäänsä.

Valeuutiset ja oikeat uutiset

Sanotaan, että valtamedia on internetin myötä menettänyt monopolinsa tiedonvälitykseen. Tämä todennäköisesti pitää paikkansa mutta ei tarkoita, että valtamedia luopuisi asemastaan suosiolla. Vastareaktio on itse asiassa koko ajan käynnissä, kuten Suomessa nähty MV-lehteä vastaan käyty kampanja osoittaa.

Valtamedian perinteinen ilmoitusmyyntiin nojaava liiketoimintamalli on käytännössä kuollut. Myös uutisiin nojaavat televisiokanavat ovat vaikeuksissa, jos jätetään verorahoitteiset mediat huomiotta. Kasvava osa ihmisistä ei enää tilaa sanomalehtiä tai varta vasten käy valtamedian sivustoilla vaan saa kaiken informaationsa sosiaalisen median kautta. Siellä puolestaan perinteisellä medialla ei ole itsestään selvää etulyöntiasemaa muihin lähteisiin verrattuna.

Kampanja ”valeuutisia” vastaan

Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen amerikkalaisessa liberaalimediassa on vallinnut hysteria ”valeuutisista”. Esimerkki tästä hysteriasta löytyy Washington Post -lehdestä, joka teki jutun kahdesta ”valeuutisten” tuottajasta Paris Wadesta ja Ben Goldmanista.

Nämä kaksi työskentelevät heille vuokratusta asunnosta ja tuottavat uutisia jaettavaksi Facebookissa ja muissa sosiaalisissa medioissa. Washington Postin toimittaja tekee lukijalle selväksi, että he eivät ole oikeita toimittajia jutun perässä vaan huijareita, jotka pyrkivät näyttävillä otsikoilla saamaan mahdollisimman paljon klikkauksia ja samalla ansaitsemaan rahaa.

WaPo siteeraa Buzzfeed-sivuston analyysia, jonka mukaan ”valemedian” uutiset saivat Facebookissa enemmän näkyvyyttä kuin ”oikeat” uutiset. Se, että Buzzfeedin analyysi oli varsin kevyellä kädellä tehty ja ilmiselvästi tarkoitushakuinen, ei häirinnyt toimittaja Petula Dvorakia lainkaan. Lisäksi Buzzfeedin analyysi itsessään osoittautui ”valeuutiseksi”.

Jutun viestistä ei voi erehtyä. Sen tarkoituksena on painostaa sosiaalisen median jättejä siivoamaan ”valeuutiset” pois sivustoiltaan ja antamaan tilaa oikeille uutisille, joita tuottavat oikeat journalistit ja oikeat mediayhtiöt.

Ensimmäinen ongelma tällaisessa valikoinnissa on tietysti se, mistä valeuutisen erottaa oikeasta. Toinen ongelma taas on se, että lapsi menee pesuveden mukana eli ”valeuutissivustoksi” leimataan moni sellainen, joka tekee oikeita uutisia mutta ei edusta valtamedian agendaa eli käytännössä konservatiiviset uutissivustot. Häpeämätön sensuuri siis naamioidaan teennäiseksi huoleksi journalismista ja kansalaisten tiedonsaannista.

Yhdysvalloissa itsekin klikkihuoraukseen syyllistyvät liberaalimedian sivustot kuten Buzzfeed, Huffington Post ja Vox ovat erityisen riippuvaisia sosiaalisesta mediasta. Nämä sivustot ovat kaikkein innokkaimmin taistelleet ”valeuutisia” vastaan ja käyttäneet tässä taistelussa hyväkseen omia puolueellisia valeuutisiaan, kuten edellä mainittu Buzzfeedin analyysi osoittaa.

Sota MV-lehteä vastaan

Suomessa valtamedia ja sen taustalla olevat mediayhtiöt ovat jo pitkään käyneet sotaa MV-lehteä vastaan ja saaneet mukaansa myös Suomen viranomaiset, jotka ovat toistaiseksi turhaan yrittäneet vangita lehden päätoimittaja Ilja Janitskinia ja tuoda häntä Suomeen.

Valtamedia käyttää rutiininomaisesti MV-lehdestä luonnehdintaa ”valemedia”. Tätä toistamalla pyritään vaikuttamaan ihmisiin, mutta vaikuttamisyritykset ovat niin läpinäkyviä, että niille on vaikea olla hymähtelemättä.

MV-lehti on olemassaolonsa aikana näyttänyt perinteiselle medialle, miten sosiaalisen median avulla saadaan näkyvyyttä ja lukijoita. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta, ja niinpä lehteä vastaan on masinoitu boikottikampanjoita, joilla mainostajia on aktiivisesti karkotettu lehden sivuilta. Viranomaiset tulivat mukaan siinä vaiheessa, kun muut keinot olivat epäonnistuneet.

Valtamedian valeuutisia

Suomalainen valtamedia kopioi Yhdysvaltoja käsittelevät uutisensa enimmäkseen amerikkalaisesta liberaalimediasta. Kopiointi tehdään sellaisenaan ilman suurempaa lähdekritiikkiä. Viimeksi tänään Mtv:n sivustolla kerrottiin, että ryhmä merkittäviä amerikkalaisia tietotekniikan asiantuntijoita ja juristeja on löytänyt vakuuttavia todisteita vaalitulosten hakkeroinnista kolmessa vaa’ankieliosavaltiossa (Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania).

Juttu perustuu New York Magazine -nimisen julkaisun tietoihin. Mtv kertoo:

”Ryhmän mukaan esimerkiksi Wisconsinissa Clinton sai seitsemän prosenttia vähemmän ääniä paikoissa, joissa käytettiin sähköistä äänestyskonetta verrattuna niihin, joissa oli käytössä paperiset äänestysliput.”

Jutusta ei käy ilmi se, että mitään todisteita tulosten peukaloinnista ei oikeasti ole. On vain pelkkää spekulaatiota, joka sekin perustuu hatarille laskelmille. Esimerkiksi Wisconsinissa sähköinen äänestys oli käytössä enimmäkseen maaseudulla, kun taas kaupungeissa käytettiin paperisia äänestyslippuja.

Yhdysvaltojen vaaleista tiedämme, että Hillary Clintonin äänestäjät keskittyivät suurkaupunkialueille, kun taas Trump sai yleensä enemmistön kaupunkeja ympäröivällä maaseudulla. Kun lisäksi otetaan huomioon väestön rodullinen jakauma, Wisconsinin tuloksessa ei sinänsä pitäisi olla mitään poikkeuksellista.

Lisäksi Michiganin osavaltion äänestyksessä käytetään kauttaaltaan paperisia äänestyslipukkeita. Nämä taas syötetään skannereihin, jotka eivät ole yhteydessä internetiin. Hakkerointiväitteet ovat siis Michiganin osalta täysin perusteettomia.

Mielipidetutkija Nate Silver (jolla ei ole tekemistä Trumpin kampanjan kanssa) kommentoi Twitter-tilillään Clintonin kannatuksen kasvua yli 50 000 asukkaan piirikunnissa, joissa käytettiin paperisia äänestyslipukkeita:

”Kuitenkin vaikutus häviää, jos otetaan huomioon rotu ja koulutustaso eli äänimäärien muutosta parhaiten ennustavat tekijät.”

Silverin mukaan tarkempi analyysi voisi paljastaa jotakin, mutta hänen mukaansa ennuste on huono, jos löydös ei kestä pintapuolista järkevyystarkistusta.

On erittäin todennäköistä, että suomalainen valtamedia ei kerro lukijoilleen mitään, jos (tai kun) uutinen osoittautuu ankaksi. Näin mielikuva vaalitulosten peukaloinnista ja mahdollisesta Venäjän tiedustelun osuudesta siihen jää elämään.

Kun valtamedia tekee tyhjästä kohun, joka osoittautuu perusteettomaksi, se ei yleensä korjaa virhettään vaan pysyy alkuperäisessä narratiivissaan. Tämän voi itse kukin todeta lukemalla James Hirvisaaren kokoaman aikajanan ns. ”hihamerkkikaustista”.

Vihaa vastaan

Peli poikki -mielenosoituksesta käynnistynyt pyhä sota ”vihapuhetta” vastaan on kiihtynyt. Esitutkintoja on käynnistetty ja osassa epäillyistä rikoksista on jo päästy syyteharkintaan. Kesäkuussa apulaisvaltakunnansyyttäjäksi valittu Raija Toiviainen on osoittautunut tuotteliaaksi vihanmetsästäjäksi. Syyte on lätkäisty Teuvo Hakkaraisen lisäksi nyt myös Sebastian Tynkkyselle.

Vihanmetsästyksessä erityistä huomiota on saanut ranskalaisen Michel Paulatin pitämä puhe Itäkeskuksen mielenosoituksessa 5.8.2016. Tilaisuudessa kuvaajana toiminut Pertti Nykänen joutui kuulusteluihin ”osallisuudesta yllytykseen kansanryhmää vastaan”. Junes Lokka puolestaan kutsuttiin kuulusteltavaksi saman tilaisuuden takia, vaikka Lokka ei itse osallistunut tilaisuuteen. Syynä oli luultavasti Paulatin puhe, joka julkaistiin Lokan Youtube-tililtä. Epäselvää on, onko Michel Paulat itse kutsuttu kuulusteltavaksi.

Viranomaisten toiminta on ollut suunniteltua eikä heidän ole tarvinnut edes etsiä syyllisiä, koska he ovat jo tiedossa, kiitos ilmiantamisen helppouden. Nimettömän ilmiannon voi tehdä internetissä eikä ilmiantajan tarvitse edes ottaa minkäänlaista henkilökohtaista riskiä.

Viranomaiset suorastaan rohkaisevat ilmiantojen tekemiseen, koska tavoitteena on kaivaa esiin kaikki mahdolliset viharikokset. Ylen uutisen mukaan:

”Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.”

Uudella ryhmällä tarkoitetaan erityistä verkon vihapuheeseen keskittyvää yksikköä, johon palkataan kymmeniä poliiseja. Tämä tarkoittaa, että poliisikuulusteluihin raahataan jatkossa yhä uusia pahaa aavistamattomia suomalaisia eikä pelkästään tunnettuja maahanmuuttokriitikkoja.

Iskuryhmän perustamisen perusteluna käytettiin Poliisiammattikorkeakoulun tekemää tutkimusta, jonka mukaan ”viharikosten” määrä kasvoi räjähdysmäisesti syksyllä 2015. Ylen toimittaja Eero Mäntymaan mielestä ”rasismi räiskähteli”, vaikka tutkimuksesta on mahdotonta päätellä, ovatko ”viharikokset” oikeasti lisääntyneet vai johtuuko lukumääräinen lisäys ilmoitusherkkyyden kasvusta tai poliisin muuttuneista kirjauskäytännöistä. Poliittiset päättäjät, viranomaiset ja valtamedia tarvitsivat keppihevosen ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus tuli heille kuin tilauksesta.

Todellisilla syillä ei ole merkitystä

Tavallisella kansalaisella oli syytäkin olla vihainen syksyllä 2015. Maan hallitus ja viranomaiset eivät tehneet elettäkään, kun Haaparannasta käveli Tornioon yli 30 000 ei-toivottua maahantulijaa. Nämä tulijat aiheuttivat valtion menoihin miljardin euron suuruisen lisämenon samaan aikaan, kun hallitus maanitteli kansalaisia kilpailukykytalkoisiin.

Hallituksen toimettomuus loukkasi suomalaisia varsinkin, kun tulijavirta oli Ruotsista tietoisesti ohjailtua ja seurausta Ruotsin vastaanottokyvyn romahtamisesta. Vielä enemmän kansalaisia loukkasi se, että maahanmuuttotöppäilyn pääarkkitehti Petteri Orposta leivottiin mediassa ensin suuri sankari ja myöhemmin Kokoomuksen puheenjohtaja.

Ihmisiltä ei myöskään kysytty, haluavatko he ei-toivottuja tulokkaita omaan elinympäristöönsä. Heidät vain tuotiin sinne ja majoitettiin läheiseen vastaanottokeskukseen. Myöhemmin lisäksi paljastui, että Maahanmuuttovirasto antoi vastaanottokeskuksia ylläpitäneille yrityksille ja järjestöille käytännössä avoimen shekin laskuttaa valtiota. Kun tähän lisätään maahantulijoiden huomattavan suuri taipumus seksuaalirikoksiin, ihmisten vihaisuuden voi ymmärtää.

Viha purkautuu aina jollakin tavalla. Se purkautuu poliittisten päättäjien voimakassanaisena arvosteluna. Kukaan ei voi kieltää, etteivätkö nämä olisi toiminnastaan ja toimimattomuudestaan ansainneet arvostelua. Mielenosoitukset ovat hyväksytty tapa kertoa päättäjille tyytymättömyydestä. Päättäjien saamaa kritiikkiä lisää myös heidän jatkuvasti osoittamansa ylimielisyys niitä kohtaan, jotka joutuvat kohtaamaan tulokkaiden kulttuuripiirteet omassa arkielämässään. Päättäjillä ei ole tarjota vastaukseksi muuta kuin lässytystä suvaitsevaisuudesta ja rasistikortin heiluttelua. Ei kannata ihmetellä, jos ihmiset ovat vihaisia.

Mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole päättyneet, vaikka tulijavirta on suurimmaksi osaksi tyrehtynyt vaan jatkuvat edelleen. Erityisesti Suomi ensin -liike on osoittautunut sitkeäksi ja kohdentanut mielenosoituksensa paikkakunnille, jossa turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet ongelmia. Ehkä siksi viranomaiset ovat kohdistaneet tukahduttamistoimensa kyseisen liikkeen aktiiveihin.

Valhetta puolustetaan

Jokaiselle ajattelukykyiselle on selvää, että suurin osa maahan jääneistä turvapaikanhakijoista kuormittaa järjestelmää vielä pitkään hyväksytyn turvapaikkapäätöksen jälkeen. Suuri osa jää pysyvästi veronmaksajan elätiksi eikä tulijoista kokonaisuutena ole kuin haittaa valtiontaloudelle. Syksyllä nähdyn kaltaista maahanmuuttoa ei voi perustella järkisyillä. Ennen syksyn 2015 tulijavyöryä maahanmuuttoa perusteltiin yleisesti sen tuomalla talouskasvulla. Tätä valhetta toistavat nykyisin vain tyhmät ja syyntakeettomat.

Kun suuri valhe maahanmuuton siunauksellisuudesta uhkaa kaatua ja valheen puolustukseksi ei enää löydy lisää valheita, tarvitaan tukahduttamistoimia. Tosin nekin täytyy perustella ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus oli yksi perusteluun käytetty työkalu. Valheen perusfilosofia täytyy kuitenkin ensin ymmärtää. Sellaisen voi lukea Sisäministeriön sivuilta. Siellä Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo turvallisuuden olevan myös tunneasia:

”Turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat erilaisten arvioiden mukaan jopa enemmän mielikuvat turvallisuusuhkista kuin todelliset turvallisuusuhat. Sen vuoksi pelkästään viranomaisten toimilla turvallisuuden tunne ei parane, vaan tarvitaan ennakkoluulotonta ja laajaa yhteistyötä viranomaisten, elinkeinoelämän ja järjestöjen kesken.”

Kun seurasi, millaista porukkaa Suomeen tuli syksyn 2015 aikana, kävi selväksi, että viranomaisilla ei ollut mitään käsitystä tulijoista. Sosiaalisen median kautta kansalaisille välittyi Facebookista napattuja kuvia, joissa turvapaikanhakija esiintyy kotimaassaan ase kourassa ja sen jälkeen suomalaisessa kaupungissa.

Alusta lähtien poliitikkojen ja viranomaisten puheista sai käsityksen, että tulijoiden mahdollinen tausta ei ole se varsinainen ongelma vaan suomalaisten suhtautuminen heihin. Samalla tavalla Nergin puheessa maahanmuuton tuoma todellinen turvallisuusuhka liittyy ”turvallisuuden tunteeseen” eli mielikuviin eikä joidenkin maahanmuuttajien konkreettiseen uhkaan tavallisia suomalaisia kohtaan.

Nergin kaltaiset ihmiset eivät usko totuuteen vaan narratiiveihin ja mielikuviin. Totuutta ei voi valehtelemalla muuttaa mutta mielikuvia voi ja niitä taas muutetaan estämällä väärien mielipiteiden ilmaisu.

Myös poliisiviranomaisen on pystyttävä perustelemaan itselleen tavallisiin kansalaisiin kohdistettu mielipidevaino. Siitä taas antaa näytteen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen, joka hänkin puhuu mielikuvatasolla:

”Vihapuheella ja viharikoksilla on yhteys muun muassa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin sekä turvallisuuden tunteeseen. Vihapuhe voi kannustaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöitä liittymään väkivaltaiseen toimintaan. Myös vihapuheen kohteena olevien riski radikalisoitua lisääntyy erityisesti silloin, kun he kokevat, että yhteiskunta ja viranomaiset eivät puutu riittävällä tavalla asiaan. Viharikoksella on aina uhria laajempi vaikutuspiiri ja rikos nähdään uhkauksena uhrin edustamaa tai oletettua ryhmää kohtaan.”

Kilpeläisen kaltaiset itseään suvaitsevaisina ja avarakatseisina pitävät sananvapauden tukahduttajat eivät koskaan tunnusta mielipidevainoa vaan kääntävät asiat päälaelleen. Nimenomaan he puolustavat sananvapautta. Poliisitarkasta Måns Enqvist poliisihallituksesta sanoo:

”Ennalta estävällä poliisitoiminnalla internetissä ei ole tarkoitus rajoittaa kansalaisten sananvapautta vaan poliisi pyrkii turvaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden myös sosiaalisessa mediassa.”

Vihapuhe rajoittaa kuulemma sananvapautta, joka kuuluu erityisesti poliittisille päättäjille, virkamiehille, tutkijoille ja toimittajille mutta ei tavallisille kansalaisille. Poliisihallituksen tiedotteessa todetaan:

”Rangaistavan vihapuheen esittäjien yhtenä tarkoituksena on kaventaa muiden sananvapautta. Tämä on johtanut osittain siihen, että esimerkiksi päättäjät, virkamiehet, tutkijat ja toimittajat ovat joutuneet järjestelmällisten vihakampanjoiden kohteiksi pyrkimyksenä rajoittaa asioiden julkista käsittelyä ja keskustelua.”

Tähän voi todeta, että itkemällä vihapuheesta valtamedian julkisuudessa, saa varmuudella myötätuntoa, jos sattuu olemaan poliitikko, virkamies, tutkija tai toimittaja. Ajatuspoliisin uhrille sellaista ei suoda eikä Perussuomalaisten kansanedustajille.

Suomesta puuttuu ymmärrys kansalaisvapauksista ja niiden merkityksestä. Näiden tilalle tarjotaan kontrollia ja lisää virkamiehiä tekemään työtä, josta ei ole muuta kuin haittaa. Pohjimmiltaan kyse on myös kyvyttömyydestä ymmärtää, miten internet on jo muuttanut ja muuttaa jatkossakin julkista keskustelua. Suomalaisten poliitikkojen ratkaisu internet-ongelmaan on lisätä valvontaa ja tukahduttaa vääriä mielipiteitä. Tämä ei tule toimimaan, mikäli ei olla valmiita käyttämään todella kovia keinoja suiden tukkimiseen. Kun katsoo poliitikkojen ja viranomaistein viimeaikaisia lausuntoja, kovia otteita ei välttämättä tarvitse odottaa kovin pitkään.

Hillaryn Amerikkaa ei tullutkaan

Vaali-iltana katsoin Dinesh D’Souzan elokuvan ”Hillary’s America”, joka käsitteli Yhdysvaltojen Demokraattisen puolueen historiaa Andrew Jacksonista Hillary Clintoniin. Siinä Demokraatit kuvattiin puolueena, joka oli ollut aina väärällä puolella kaikissa Yhdysvaltojen historian keskeisissä kysymyksissä orjuudesta rotuerotteluun.

D’Souzan vankilatuomiosta ja aiemmasta dokumentista ”Obama’s America” kirjoitin vuonna 2014. D’Souza joutui vankilaan vaaliraharikoksesta ja Hillary’s America elokuvassa kerrotaan, mitä hän oppi vankilatuomionsa aikana amerikkalaisesta yhteiskunnasta sellaisena, kuin se oikeasti on.

Vankilassa hän haastatteli vankitovereitaan, jotka olivat jääneet kiinni huijauksista. Kaikki tuomitut kuitenkin sanoivat, että suurimmat huijarit astelevat vapaalla jalalla. D’Souza havaitsi yhtäläisyyksiä rikollisten tekemien huijausten ja poliittisen puolueen eli Demokraattien välillä.

Poliittinen huijaus alkaa tavanomaisen huijauksen tavoin myyntipuheella. Siinä luvataan kohteelle paljon hyvää ja kaunista, kunhan vain kohde muistaa äänestää myyjää. Suomalainen versio myyjästä on Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanin agitaattori Puntarpää, joka myy ajatuksen ”solisalirattijärjestelmästä” köyhälle Romppasen pariskunnalle.

Romppasille punainen viiva osoittautui nopeasti tyhjän arvoiseksi. Moderni poliittinen huijari kuitenkin pitää lupauksensa mutta tekee punaisen viivan vetäjästä riippuvaisen itsestään. D’Souza kutsuu köyhien mustien asuinalueita amerikkalaisissa suurkaupungeissa moderneiksi plantaaseiksi, joiden asukkailla ei ole toivoa paremmasta mutta ”punainen viiva” takaa heille asunnon ja riittävästi ruokakuponkeja.

Moderni poliittinen huijari ei välttämättä ole niinkään ideologian motivoima vaan valta itsessään ja sen tuoma vaurastumisen mahdollisuus kiehtoo häntä. Juuri tällaiseksi D’Souza kuvasi Hillary Clintonin.

Clinton ei voittanutkaan

Useimpien asiantuntijoiden ja länsimaisen valtamedian suureksi yllätykseksi Hillary Clintonia ei nyt juhlitakaan Yhdysvaltojen ensimmäisenä naispresidenttinä. Syyt ovat suurelta osin ehdokkaassa itsessään. Hän vaikuttaa tylyltä ja kylmältä, häneltä puuttuu karismaa, jota taas hänen aviomiehellään on riittävästi. Lisäksi Clintonien klaanin toiminta muistuttaa kaikessa korruptoituneisuudessaan mafiaperheen vastaavaa. ”Hyväntekeväisyysjärjestöksi” luokiteltu Clintonin säätiö toimii lähinnä suuryhtiöiltä ja ulkomaalaisilta tyranneilta saatujen lahjusten vastaanottopaikkana ja Clintonien lähipiirin rahastona. Hyväntekeväisyyteen menee alle kymmenen prosenttia varoista.

Kun lisäksi ottaa huomioon Clintonin uralle osuneet lukuisat skandaalit ja hänen niiden yhteydessä harrastaman röyhkeän valehtelun, on vaikea kuvitella huonompaa ehdokasta Valkoiseen taloon. Silti Clinton sai valtakunnallisesti enemmän ääniä kuin Trump, joka puolestaan keräsi selvän enemmistön Yhdysvaltojen valkoisen väestön äänistä.

Yhdysvalloissa valkoisten osuus väestöstä on ollut laskussa vuosikymmenten ajan, ja perinteisesti vähemmistöinä pidettyjen mustien ja latinojen osuus on kasvanut. Näiden väestöryhmien ylivoimainen enemmistö äänestää Demokraatteja. Se tulevaisuus, jossa republikaanipresidentin valinta muuttuu käytännössä mahdottomaksi, on erittäin lähellä. Joissakin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa, Republikaanit eivät käytännössä pysty voittamaan enää koskaan. Väkirikkaassa länsirannikon osavaltiossa Trump keräsi vain 33,2 prosenttia annetuista äänistä.

Miksi Trump sitten voitti? Miten poliittisesti niin osaamaton ja luonteeltaan äkkiväärä henkilö voi selviytyä Yhdysvaltojen presidentiksi?

Osaselitys löytyy siitä, mitä istuvan presidentin valtakaudella on tapahtunut. Obaman aikana liittovaltion velka on kasvanut, taloudellinen kasvu on ollut heikkoa ja etenkin alemman keskiluokan työpaikat ovat kadonneet.

Lisäksi valkoiset amerikkalaiset ovat kyllästyneet poliittiseen korrektiuteen, feminismiin ja jatkuviin syytöksiin rasismista. Istuva presidentti Obama on kautensa aikana myötäillyt väkivaltaista Black lives matter -liikettä ja vihjannut, että liikkeen käsityksillä poliisin rasistisuudesta on perää. Tämä taas on johtanut lukuisiin poliisien kuolemiin eri puolilla Yhdysvaltoja.

Lisäksi Yhdysvaltojen kansainvälinen asema on heikentynyt koko Obaman kauden ajan, kuten Dinesh D’Souza aikanaan ennusti Obama’s America -elokuvassaan. Yhdysvaltojen viholliset kuten Venäjä ja Kiina puolestaan ovat suhteessa voimistuneet. Obaman hallinto on myös pahentanut Lähi-idän tilannetta politiikallaan, joka on johtanut vanhojen hallintojen romahdukseen ja maiden ajautumiseen kaaokseen. Yhdysvallat on jopa ajoittain löytänyt itsensä samalta puolelta Al-Qaedan kanssa ja tukenut radikaaleja islamisteja. Obaman hallinto teki myös sopimuksen Iranin kanssa, jotta tämä ei alkaisi kehitellä ydinasetta. Juuri kukaan ei usko Iranilla olevan aikomustakaan noudattaa sopimusta.

Valtamedia menettää uskottavuutensa

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä on syytä mainita amerikkalaisen valtamedian räikeä puolueellisuus. Valtamedia käsitteli Clintonia silkkihansikkain ja tarjosi tämän kampanjaorganisaatiolle jopa vaaliväittelykysymyksiä etukäteen. Trump vastaavasti demonisoitiin ja hänen sanomisiaan kauhisteltiin.

Valtamedia ei myöskään suostunut näkemään Trumpin nousua vaan piti Hillary Clintonia varmana voittajana. Tämä näkyi julkaistuissa gallupeissa usean prosenttiyksikön johtona. Trumpilla ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia. Samalla valtamedia ei noteerannut, että Trumpin vaalitilaisuudet keräsivät huomattavasti suurempia väkijoukkoja kuin Hillaryn vastaavat.

Trumpin kannattajat siis olivat liikkeellä mutta Hillaryn kannattajat eivät. Tämän jo itsessään olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja. Kun Trumpin kannattajat kaiken lisäksi toimivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, monet sitä seuraavat ymmärsivät, että jotakin on tapahtumassa. Mitään varmuutta Trumpin voitosta ei toki voinut olla, koska valtamedia kertoi aivan toista.

Luonnollisesti suomalainen valtamedia kopioi uutiset ja puheenaiheet suoraan amerikkalaisesta mediasta ja toisti sen näkemyksiä totuutena. Suomalaisella valtamedialla on vielä vähemmän mahdollisuuksia selvittää asioiden todellista tilaa kuin amerikkalaisella, vaikka sekin olisi aktiivisella sosiaalisen median seuraamisella ehkä voinut ymmärtää, että Hillaryn presidenttiys ei ole mitenkään itsestään selvä tosiasia.

Niinpä Suomessa Yleisradio jatkoi hamaan loppuun asti Hillarylle myönteistä raportointia ja piti häntä varmana voittajana, kunnes vaalitulosten selvittyä edessä oli suuri pettymys. Vihatusta Trumpista tuli Yhdysvaltain 45. presidentti. Toimittajien ja UPI:n asiantuntijoiden paniikki oli ajoittain koomista mutta suurimmaksi osaksi rasittavaa seurattavaa. Valtamedia ei aikanaan nähnyt Brexitin mahdollisuutta eikä voinut kuvitella, että kiinteistömogulista ja tosi-tv -tähdestä voisi tulla presidentti.

Moni toivoo, että valtamedian uskottavuuden menetys ennakoisi muutoksia myös Suomessa ja yleisemmin Euroopassa. Tämä on toki mahdollista, mutta tällainen muutos ei tule itsestään eikä nopeasti. Ne voimat, jotka ovat vieneet valtaa kansallisvaltioilta ylikansallisille instituutioille, ovat vahvoja ja uhan edessä valmiita röyhkeisiinkin tekoihin.

Trump itse tuskin tekee Amerikasta jälleen suurta. Hän luultavasti vain hieman hidastaa kehitystä, joka on ollut käynnissä jo vuosikymmenten ajan. Yhdysvalloissa valkoisen eurooppalaisperäisen väestön suhteellinen osuus laskee, mikä pitkällä tähtäimellä on eurooppalaisille suurempi uhka kuin Trumpin arvaamattomuus. Lisäksi Trump ei muuta eurooppalaista poliittista järjestystä vaan se on eurooppalaisten valtioiden kansalaisten itse tehtävä.

Uuspuritaanit moraalin vartijoina eli kuinka Gaystapo saapui Suomeen

Kaikki alkoi Lidlin vihjailevasta maitomainoksesta. Kun Lidl lanseerasi kampanjan, jossa Milbona-maito muuttui Pohjolan meijeriksi, sitä mainostettiin lauseella: ”Tunsin olevani oikea maito väärässä tölkissä.”

Sosiaalisessa mediassa päivystävä puolestaloukkaantumiskoneisto otti tästä vihjailevasta mutta sinällään viattomasta lauseesta kiinni ja käynnisti silmittömän vihakampanjan, jota valtamedia tapaa kutsua nimellä ”someraivo”. Todellisuussa näissä ei ole kyse mistään someraivosta vaan muutaman äänekkään puolestaloukkaantujan käynnistämästä teatteriesityksestä.

Lidl joutui taipumaan ja poisti lauseen mainoksistaan. Kauppaketju ei menettänyt mainettaan vaan sai näkyvyyttä varsinkin, kun valtaosa suomalaisista ei pidä Lidlin mainoslausetta mitenkään tavattomana. Ilman puolestaloukkaantujia Lidlin mainos tuskin olisi kiinnostanut ketään.

Voice.fi -sivuston artikkelissa kirjoitettiin ”someraivosta” ja siteerattiin homobloggaaja Eino Nurmistoa, joka selitti kaikille, miten äärimmäisen loukkaava Lidlin mainos oli:

”Nämä mainokset vahvistavat ongelmallisia ja vääriä stereotypioita. Transsukupuolisen sukupuolenkorjausprosessissa ei ole kyse mistään purkista toiseen vaihtamisesta, vaan pitkästä ja raskaasta prosessista.”

Siitäs saitte kaikki te empatiakyvyttömät surkimukset, jotka ette ymmärrä, miten vaikeaa transuna oleminen on. Katsokaa minua, kun minä tunnen empatiaa ja kerron mielipiteeni kaikille, vaikka heitä ei kiinnostaisi kuulla sitä.

Nummisto oli kuullut mainoksesta ”transsukupuolisten blogiseuraajiensa kautta”:

”He olivat pettyneitä, surullisia ja vihaisia siitä, kuinka kerta toisensa jälkeen he joutuvat kohteiksi julmalle pilkalle ja ihmisten ymmärtämättömyydelle.”

Lidlin mainoksessa ei tietysti ollut kyse mistään julmasta pilkasta vaan Nummisto vetää loukkaantumisen pahasti yli, mikä kertoo ulkopuoliselle, että kyse on hänen kohdallaan puhtaasta narsismista. Nummisto tietää, että mikään ei ole herkempää ja arvokkaampaa kuin transsukupuolisen tai muun korkean uhristatuksen vähemmistöryhmän kuviteltu loukkaantuminen eikä mikään nosta omaa moraalista statusta enemmän kuin loukkaajan teilaaminen julkisuudessa.

Luonnollisesti Nummistolla on valmiina neuvo Lidlille:

”Hän myös toivoo, että Lidl noudattaa tulevaisuudessa tarkempaa harkintaa mainonnassaan.”

Eli kavennetaan lisää ilmaisuvapautta, jolloin kaikilla on kiva olla eikä kukaan loukkaannu? Näinhän ei tietysti ole. Kun yhdessä asiassa annetaan periksi puolestaloukkaantujille, pian tulee seuraava ”epäkohta”. Tätä kirjoitettaessa taustalla pyörii Yle Fem -kanavan tv-ohjelmaa, jossa transsukupuoliseksi itsensä tunteva valittelee sukupuoliolettamaa. Uhriutumisen ääni kuului voimakkaana, vaikka kuva ei näykään. Ehkä tulevaisuudessa kuka tahansa saa valita minkä tahansa sukupuolen haluaa.

Tämäkin näytelmä on jo esitetty Yhdysvalloissa, jossa LGBT-aktivistit ovat menestyksellä vaatineet transsukupuoliselle oikeutta itse valita, meneekö hän naisten vai miesten vessaan. Obaman hallinto antoi viime toukokuussa määräyksen, jonka mukaan kaikissa koulupiireissä transsukupuolisella tulisi olla oikeus valita joko miehille tai naisille tarkoitettu WC sukupuoli-identiteettinsä perusteella. Sukupuoli-identiteetti taas on se, jonka kyseinen henkilö tuntee itsellään olevan riippumatta biologisesta sukupuolesta.

Esitys joutui vastatuuleen Pohjois-Carolinan osavaltiossa, jossa säädettiin laki julkisten tilojen turvallisuudesta. Sen oikeus käyttää miesten tai naisten vessaa määräytyy biologisen sukupuolen perusteella. Biologiseksi sukupuoleksi taas katsotaan syntymätodistukseen kirjattu sukupuoli. Kiistan käsittely jatkuu tuomioistumissa todennäköisesti pitkään. Luonnollisesti Pohjois-Carolinan osavaltiosta tuli amerikkalaisessa valtamediassa suvaitsemattomuuden ja LGBT-vastaisuuden symboli.

Kiista oikeudesta käyttää miesten tai naisten vessaa on vielä Suomessa käymättä, mutta se käydään varmasti täälläkin.

Valavuorelle potkut

Vasta perustetun Espoo United -koripalloseuran toimitusjohtajaksi valittu Aleksi Valavuori kertoi Twitterissä oman mielipiteensä puolestaloukkaantujien toiminnasta Lidlin mainoskohun yhteydessä:

”Nyt on taas joku puuterikuorrutettu glitteri-rimppakinttuhintti vetänyt maidot väärään reikään. Enkä tarkoita nenää.”

Puolestaloukkaantujille Valavuoren twiitti tarjosi tyhjän maalin, jonne pallon voi vapaasti potkaista. Valavuoren twiitistä nämä luonnollisesti kysyivät, että edustaako Valavuoren mielipide Espoo Unitedin mielipidettä.

Valavuoren ongelmaksi muodostui se, että hän ryhtyi pyytelemään anteeksi ja selittelemään. Hän ilmeisesti ymmärsi, mikä hänellä on vastassa ja mihin ”someraivo” mahdollisesti johtaa. Tässä vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä. Valavuoren matelu puolestaloukkaantujien edessä ei auttanut, vaan hänen anteeksipyyntönsä katsottiin ”epäaidoksi”.

Espoo Unitedin omistaja Jussi Salonoja katsoi Valavuoren aiheuttaman negatiivisen julkisuuden liian suureksi ja antoi Valavuorelle tylysti potkut. Puolestaloukkaantujat voittivat taas. Näin tapahtui, vaikka melko suuri osa suomalaisista, luultavasti jopa enemmistö, on asiallisesti samaa mieltä Valavuoren kanssa. Lidlin maitokohu oli tekemällä tehty ja aiemmin mainittu Esko Nummiston loukkaantuminen oli teennäinen ja täysin ylimitoitettu.

Ristiinnaulitsija

Yhtenä Valavuoren ristiinnaulitsijana hääri Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola, jolta löytyy kaksi merkittävää uhristatusta nostavaa ominaisuutta eli hän on tummaihoinen ja homo. Toivola kommentoi Valavuoren lausuntoa Twitterissä:

”Sanat joita käytät sekä niiden sisältämä lataus asettuvat pitkään alistamisen ketjuun. Ei toimi vitsinä.”

Puolestaloukkaantujat voivat ymmärtää huumoria, mutta suhtautuvat äärimmäisen tosikkomaisesti huumoriin, jossa pilkataan vähemmistöjen edustajia. Varsinkin huonon vitsin kertominen on suuri synti.

Toivola ei itse ole ujostellut esitellä omia asioitaan julkisuudessa. Äskettäin hänestä on julkaistu kirja, jossa hän kertoo elämänsä avainkohdista. Hän mm. kertoo koko elämänsä halunneensa oman lapsen. Koska Toivola on homo, hän ei luonnollisesti halunnut naimisiin. Sen sijaan hän etsi lapselleen äidin netistä. Sellainen löytyi ja nyt Toivola hoitaa lastaan viikot ja lapsen äiti viikonloppuisin.

Kirjassaan Toivola kertoo myös ensimmäisestä seksikokemuksestaan. Toivola oli mennyt New Yorkissa puistoon, jossa hän oli harrastanut suojaamatonta anaaliseksiä hänelle ennestään tuntemattoman miehen kanssa.

Olen kerran kuullut radiossa Toivolan puhuvan. Se tapahtui muistaakseni jonkin verran sen jälkeen, kun hänet oli valittu kansanedustajaksi ensimmäiselle kaudelleen. En muista puheen sisällöstä yhtään mitään, koska se oli ympäripyöreää suvaitsevaista lässytystä vailla mitään päätä tai häntää.

Mitä tulee Toivolan tekemisiin, niitä ei poliittisesti korrektissa ilmapiirissä sovi arvostella. Hänen tekemisiään ja erityisesti rohkeutta kertoa kokemuksistaan voi vain pitää kunnioitettavana eikä narsistisena ekshibitionismina, jota ne todellisuudessa edustavat.

Toivolan onneksi hänen satunnainen seksikumppaninsa joko ei ollut HIV-positiivinen tai sitten virus ei muuten vaan sattunut tarttumaan. Joka tapauksessa en tiedä ketään, joka olisi julkisuudessa arvostellut Toivolan käytöstä omalla nimellään. Sellainen henkilö saisi puolestaloukkaantujien vihat niskoilleen ja joutuisi julkisesti häpäistäväksi.

Toivolan, Nummiston ja muiden puolestaloukkaantujien avulla olemme saaneet Suomeen oman Gaystapon. Tämän tehtävänä taas on häpäistä julkisuudessa sellainen henkilö, joka erehtyy joko tahallaan tai huolimattomuuttaan sanomaan jotakin vähemmistöä mahdollisesti loukkaavaa. Gaystapon olemassaolo kertoo, että homojen oikeuksien puolesta toimiva aktivismi on muuttunut suvaitsevaiseksi fasismiksi, joka on todellista ja aiheuttaa konkreettista vahinkoa todellisille ihmisille. Suvaitsevaisuus ei ole mitään vapaamielisyyttä vaan eri mieltä olevien säälimätöntä demonisointia, jonka tavoitteena ei ole keskustelu vaan suiden tukkiminen.