Mita v****a?

Viime kuukausina internetiin on ilmestynyt kohujulkaisu, jonka myös Keskusrikospoliisi tuntee. Tämä julkaisu näyttää ulkoisesti 2000-luvun alun Iltalehden nettisivulta. Sivuston nimi on alatyylinen, kieliasussa on selkeitä puutteita eikä lehti edes ainoan edustajansa mukaan tee varsinaista toimitustyötä vaan poimii jutut eri lähteistä. Hyvästä journalistisesta tavasta on turha puhua tässä yhteydessä. Siitä huolimatta mitavittua.fi -sivustolla on yli 200 000 lukijaa päivässä.

Ovatko ihmiset tyhmiä?

Ihmisten täytyy olla tyhmiä. Näin toteaa Saku Timonen mitavittua.fi -sivuston taustoja luotaavassa kirjoituksessaan, jossa sivustoa pidetään Ilja Janitskinin kyynisenä rahastusoperaationa:

”Näin kyynistä rahastusta näkee harvoin. Sen onnistuminen yli odotusten kertoo selvää kieltään ihmisten typeryydestä, hyväuskoisuudesta ja medialukutaidottomuudesta. Jokainen klikkaus tuottaa Janitskinille mainostuloja rahoittamaan hänen luksuselämäänsä ja saa hänet nauramaan lisää ihmisten hölmöydelle.”

Janitskin siis nauraa matkalla pankkiin, ja tästä syystä sivustoa pitäisi paheksua ja vältellä. Timosen kuvakaappausten perusteella sivuston valtava menestys on yllättänyt tekijänsäkin. Timonen erehtyy kuitenkin pahasti, jos hän kuvittelee sivuston suosion kertovan ihmisten hölmöydestä ja hyväuskoisuudesta. Kyllä se kertoo jostain aivan muusta.

Timonen nimittäin aliarvioi ihmisiä ja pitää heitä tyhminä. Tässä hän edustaa täsmälleen samaa näkemystä kuin keskiverto vastuullinen journalisti, jolle hyvä journalistinen tapa tarkoittaa epämiellyttävien faktojen pimittämistä ja tiettyjen asioiden selittämistä parhain päin. Tyhmä ihminen kun ei pysty käsittelemään totuutta, joten vastuullinen journalisti paketoi asiat tyhmille ihmisille sopivaan muotoon. Tyhmille ihmisille pitää kertoa, että M/S Amorellan raiskaajat olivat ruotsalaisia. Sen sijaan ei saa sanoa, että he olivat somaleja.

Mitavittua.fi -sivuston menestys kertoo enemmän valtamedian surkeudesta kuin mistään muusta. Journalistit ovat omahyväinen keskinäiseen kehumiseen keskittynyt ammattikunta, joka palkitsee keskinkertaisuudesta ja oikean opin noudattamisesta eikä todellisesta journalistisesta työstä. Saska Saarikosken kaltaisen toimittajan valinta vuoden journalistiksi on sama asia, kun uuninpankolla makaava vanha laiska kissa palkittaisiin erityisestä kunnostautumisesta hiirten pyydystämisessä. Kun Tuomas Murajan Faktabaari on ehdolla vuoden journalistiseksi teoksi, nähdään, että tekoon tarvitaan vain kyky ampua alas EU-vastaisia olkiukkoja.

Todellisuudessa mitavittua.fi on jo nyt vuoden journalistinen teko, koska se näyttää, että keisarilla ei ole vaatteita. Se kertoo, että vastuullinen journalismi on oikeasti pahassa alamäessä, jolle ei näy loppua. Ihmiset eivät halua lukea toimittajan poliittisesti oikeaoppista moralisointia. He eivät halua lukea saarnaamista ilmastonmuutoksesta tai juttuja monikulttuurisen yhteiskunnan suunnattomasta autuudesta. Ihmiset haluavat totuuteen pyrkivää journalismia. Valitettavasti joissakin asioissa totuus löytyy internetin viemäreistä Ylilaudalta, Vauva-lehden keskustelupalstalta, murha.info -sivustolta ja nykyisin myös mitavittua.fi -sivustolta.

Laatujournalismia

Hyvänä esimerkin mitavittua.fi -sivuston journalismista tarjoaa tämä artikkeli. Otsikossa sanotaan, että Suomessa ollaa todellakin siirtymässä täyssensuurin aikakaudelle eli suurin piirtein mikä tahansa voidaan määrittää vihapuheeksi. Siinä onkin jutun ainoa toimituksellinen anti. Loppu koostuu Oikeusministeriön sivuilta kopioidusta tarjouspyynnöstä.

Tarjouspyyntö itsessään herättää lukuisia kysymyksiä. Tarjouspyynnön on tehnyt Oikeusministeriön Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö. Joku saattaa muistaa, että entinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää nimitettiin Tuija Braxin toimiessa oikeusministerinä orwellilaiselta kalskahtavaan ”demokratiajohtajan” virkaan. Johanna Suurpää myös tunnetaan naisena, joka oli 90-luvun alussa mukana tuomassa ensimmäisiä somaleja Suomeen. Hänen yksi kuolemattomista lausahduksistaan kuuluu seuraavasti:

”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”

Mitä sitten on ”demokratiajohtaminen”? Tyhmempi saattaisi luulla, että demokratiassa on yksi johtaja ja se on Suomen kansa. Mihin tarvitaan ”demokratiajohtajaa”? Putinilaiseen ”ohjattuun demokratiaanko”?

Tarjouspyynnössä haetaan tekijää vihapuheeseen liittyvään tutkimukseen. Tarkoituksena on selvittää, miten vihapuhe ja häirintä vaikuttavat eri vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen.

Vihapuhe on myös määritelty tarjouspyynnössä:

”Vihapuheella tarkoitetaan tässä tarjouspyynnössä julkisuudessa (tiedotusvälineissä, verkossa, julkisissa tiloissa ja julkisissa tapahtumissa) esitettyä ilmaisua tai puhetta, jolla levitetään, yllytetään, ylläpidetään tai oikeutetaan vihaa ja jonka em. vähemmistöryhmiin kuuluvat kokevat sen uhkaavana ja loukkaavana. Häirintä taas on yhdenvertaisuuslain mukaisesti yksi syrjinnän muoto, ja sillä tarkoitetaan ihmisarvoa loukkaavaa käytöstä. Häirintä pitää käsitteenä sisällään loukkaavat puheet, mutta niiden lisäksi myös esimerkiksi loukkaavat sähköpostiviestit ja eleet.”

Eli mitavittua.fi -sivuston toteamus, että mikä tahansa voidaan tarvittaessa määrittää vihapuheeksi, pitää paikkansa. Tutkimuksessa halutaan selvittää uhristatuksen omaavien vähemmistöryhmien subjektiivisia tuntemuksia. Tarjouspyyntö myös kertoo, miksi näin tehdään:

”Selvityksen tavoitteena on kattavaa tietoa kokoamalla a) tehdä näkyväksi vihapuheen ja häirinnän ilmenemistä yhteiskunnassa ja b) analysoida vihapuheen ja häirinnän vaikutuksia vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen sekä c) antaa suosituksia vihapuheeseen ja häirintään puuttumiseksi ja niiden ennaltaehkäisemiseksi.”

Subjektiivisten kokemusten ja tuntemusten kartoitusta siis käytetään hyväksi ”vihapuhetta” koskevan lainsäädännön kiristämiseksi. Tutkimuksen lopputulos on ennalta arvattavissa. Vihapuhe sattuu ja sitä pitää vähentää. Keinona todennäköisesti esitetään kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan lain kiristämistä. Kenellekään vähemmistön edustajalle ei saa tulla henkinen pipi. Tarvitaan nollatoleranssia vihapuheelle.

Syrjintälaissa määritellään käänteinen todistustaakka syrjivälle osapuolelle. Ehkä vastaavaa tarvitaan myös vihapuheen suitsimiseen. Demokratiajohtaminen tarkoittaa siis käytännössä ihmisten ilmaisuvapauden rajoittamista. Perusteena käytetään vähemmistön edustajien subjektiivisia kokemuksia.

Mitavittua.fi -sivusto siis kiinnittää huomiota yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Tässä vaiheessa on syytä kysyä, onko valtamedian ns. vastuullinen journalismi koskaan kiinnittänyt huomiota ”vihapuheen” suitsimiseen ja syrjinnän hillitsemiseen tarkoitetun lainsäädännön ongelmiin. Tähän voi vastata, että ei ole enkä pidättele hengitystäni sitä odotellessa.