Puolueen median vastaisku

MV-lehden (aiemmin mitavittua.fi) suosio on herättänyt valtamedian norsunluutornissaan. Luonnollisesti uuden kilpailijan uskottavuutta pyritään horjuttamaan. Katsotaan, miten ”vastuullisen journalismin” lipunkantajat onnistuvat tässä.

Yle

Veronmaksajan rahoittama Yleisradio yrittää valistaa lukijaa. Tämä tehdään selittämällä asia tyhmille ihmisille opettajamaiseen tyyliin. Otsikolla ”Valheenpaljastaja: Uutista on helppo matkia” Yle valistaa:

”Verkon lukemattomat satiiri-, salaliittoteoria-, propaganda- ja huijaussivustot osaavat pätevästi esittää uutisjournalismia, mutta eivät ole sitä.”

Tähän voisi sanoa ilkeästi, että kyllä Ylekin osaa harrastaa propagandaa. Miten muuten voidaan selittää Ylen loppumaton tarve esittää historiadokumentteja natseista? Miksi noin 13 vuoden jakso historiassa tarvitsee enemmän lähetysaikaa kuin koko muu maailmanhistoria?

MV-lehden tarjonnasta kenenkään ei tarvitse maksaa. Sen sijaan Ylen 480 miljoonan euron tuotantokustannuksiin osallistuu jokainen suomalainen veronmaksaja. Miksi jättiläinen lähtee ampumaan yhden miehen toimittamaa sivustoa tykillä?

Yle luonnehtii MV-lehteä feikkisivustoksi ja yrittää näin mitätöidä kaikki lehden jutut palturina:

”...suomalainen Mitä vittua -sivusto (vastedes tässä tekstissä MV), joka yhdistelee keksittyjä "uutisia", huhuja, huuhaata ("ruokasooda parantaa syövän") ja salaliittoteorioita (erityisesti WTC-iskuihin liittyviä).”

Tuossa ei kuitenkaan ole kerrottu lehden olennaisesta sisällöstä mitään. Yle harrastaa kirsikanpoimintaa, kun se mainitsee vähän ennen viime joulua julkaistun ruokasoodajutun. Tämä uskottavuudeltaan kyseenalainen uutinen edustaa ns. vaihtoehtoista lääketiedettä ja tällaisia juttuja on netti pullollaan. Miksi Yle ei uutisoi Subtv:n ennustajaohjelmasta, jossa ennustajat kertovat tulevaisuuden tarot-kortteja selaamalla kolmen euron minuuttihintaan? Ylen juttu julkaistiin Kuningaskuluttaja-nimikkeen alla.

Yle jatkaa:

”Sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä journalismin kanssa, eikä mihinkään sen julkaisemaan pidä mennä luottamaan.”

Sama pätee Yleisradion omaan uutisointiin. Tietyissä asioissa sen uutisoinnin totuudenmukaisuus pitää tarkistaa muista lähteistä mm. MV-lehden sivuilta. Esimerkiksi tämä uutinen on jo salaeditoitu sen jälkeen, kun ei ollut itsestään selvää, että somalipojan väitetty yliajaja olisi kantasuomalainen. Ylen ja muut poliittisesti korrektit valtamediat uutisoivat kissan kokoisin kirjaimin, jos näyttääkin siltä, että maahanmuuttaja on joutunut kantasuomalaisen rikoksentekijän uhriksi. Jos asetelma on toisin päin, rikoksentekijän tausta pääsääntöisesti piilotetaan. Juuri tähän perustuu MV-lehden suosio, ja tämäkös kismittää suomalaista valtamediaa.

Turun Sanomat

Turun Sanomat ei suoraan saarnaa vaan valistaminen jää auktoriteettina toimivan THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerman tehtäväksi. Lauerma on huolissaan valesivustojen vietävissä olevista ihmisistä:

”Jos jutut ovat hyvin luettuja, ongelmaksi riittää se, että yksi kymmenestä uskoo. Meillä löytyy suuri joukko vietävissä olevia ihmisiä.”

Jos ihmiset nielevät ”valeuutisten” välittämän sisällön, seuraukset voivat olla vakavat:

”Seuraukset ovat ikäviä, jos hoitoja jätetään käyttämättä tai väkivalta lisääntyy, kun synnytetään mielikuvia vaarallisista kansanryhmistä, vaikka pitäisi kiinnittää huomiota vaarallisiin yksilöihin.”

Lauerma lisäsi sanoo, että koulutetutkin ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan disinformaatiota, jos se myötäilee omia ennakkoluuloja ja maailmankatsomusta:

”Tämä näkyy jopa hyvin koulutetuilla ihmisillä, joiden luulisi olevan kykeneviä kriittiseen ajatteluun. Uutinen, joka joko pönkittää omaa maailmankuvaa tai herättää huolta, se tyypillisesti nielaistaan yllättävän helposti ja vailla kritiikkiä.”

Hän myös kertoo, mistä luotettavat uutiset tunnistaa:

”Ihmiset ovat jossain määrin tottuneet siihen, että jokainen, joka asiasta kertoo, vasta siitä omalla nimellään ja maineellaan. Kun jutussa on kirjoittajan oikea nimi mainittuna, ollaan todennäköisemmin tekemisissä totuuden kanssa.”

Valistunut internetin käyttäjä tietää, että asia ei ole näin yksioikoinen. Lauerma ja ”vastuullinen” media haluavat tietysti uskotella tätä ”totuutta” lukijoilleen, mutta he ovat väärässä.

Lauerma on valtamedian tavoin enemmän huolissaan kuvitelluista kuin todellisista rikoksista:

”Tietyillä maahanmuuttajaryhmillä on isompi rikosriski kuin muilla, mutta on äärimmäisen absurdia, jos kostoksi tarkoitetun pahoinpitelyn kohteeksi joutuu viaton henkilö, jolla on tekijän kanssa samanlainen ihonväri tai joka on lähtöisin samasta viiteryhmästä.”

Lauerma ja valtamedia eivät halua uskoa, että ihmiset pystyisivät käsittelemään todenmukaista tietoa. Taustalla on myös poliittinen näkökulma. Jos ihmiset ymmärtävät monikulttuurisen yhteiskunnan todellisuuden, he eivät välttämättä pidä sitä tavoittelemisen arvoisena asiana. tavoitteena. Lauerman kaltaisten ansiosta MV-lehti elää ja voi hyvin.

Sekä Yle että Turun Sanomat uskovat, että ihmiset voi parhaiten karkottaa MV-lehden sivuilta saarnaamalla heille oikeaa totuutta ylhäältä päin. Näinhän ei asia tietystikään ole vaan MV-lehti menettää lukijansa, jos sen sisältö lakkaa kiinnostamasta. Internetiin mahtuu monenlaista sivustoa eikä valtamedialla ole mitään monopolia määrittää, mikä sivusto on asiallinen ja mikä ei.

Ihmiset luottavat valtamediaan historiallisista syistä. Maine on ansaittu menneinä vuosikymmeninä mutta todellisuudessa luottamus pitää ansaita joka päivä aina uudelleen. Sanomalehtien laskevat levikkiluvut kertovat, että halukkaita maksajia on vuosi vuodelta vähemmän. Toimiala on murroksessa ja uusille toimijoille on todellakin tilaa. Melko kevyellä otteella toimitetun MV-lehden suosio kertoo tästä.

Helsingin Sanomat

Yllättäen Helsingin Sanomilta ja hallintopäällikkö Jaakko Lähteenmaalta löytyy rohkeutta myös varovaiseen itsekritiikkiin:

”Sosiaalinen media asettaa tiedotusvälineiden pidättyvälle uutisointilinjalle uudenlaisia paineita. Rikoksentekijöiden henkilöllisyydet ja kasvokuvat leviävät keskustelupalstoilla kulovalkean tavoin samalla, kun media puhuu vain nuorten miesten joukosta. Kun kahvipöytäkeskustelut ja uutisten maailma eivät kohtaa, voi syntyä epäluottamusta ja epäilyjä tarkoituksellisesta pimittämisestä.”

Tuohon korjaisin vain, että pimittäminen on tarkoituksellista ja tietoista. Se perustellaan journalistin ohjeilla mutta liittyy usein poliittiseen korrektiuteen ja siihen, että rikoksentekijän tausta jätetään kertomatta, koska pelätään kuviteltua vähemmistön edustajiin kohdistuvaa vastareaktiota.

Lähteenmaa toteaa lopuksi:

”Median ei pidä vastata nettikeskustelujen nimimerkkien huutoon, mutta jos Journalistin ohjeet ja Julkisen sanan neuvoston tulkinnat estävät asiallista keskustelua, niitä on päivitettävä.”

Journalistin ohjeiden päivitys ei riitä. Media-alan on pystyttävä käsittelemään ikäväkin totuus ajattelematta liikaa totuuden julkistamisen seurauksia. Lukijoiden aliarvioinnin on loputtava, jos valtamedia haluaa pitää hupenevat lukijansa.

Media-alan kannattaisi myös pysähtyä miettimään, millaisia ihmisiä se palkkaa toimittajiksi. Tampereen yliopiston broileritehtaan tuotteet noudattavat kyllä journalistin ohjeita ja omaavat jo valmiiksi oikeat, poliittisesti korrektit mielipiteet. Seppo Heikinheimo siteerasi Mätämunan muistelmat -kirjassaan edesmenneen päätoimittaja Keijo Kylävaaran lausumaa vuodelta 1980:

”Parasta toimittaja-ainesta ovat huonosti sopeutuvat ja rähinöintiin taipuvaiset yksilöt.”

Heikinheimo joutui uransa aikana kohtaamaan 1970-luvulla puhaltaneen vasemmistovirtauksen. Missä ovat ne nykytoimittajat, jotka suhtautuvat poliittisesti korrektiin monikulttuuriaatteeseen samalla tavalla kuin Heikinheimo Neuvostoliiton kritiikittömään ihailuun?

Singaporen perustajaisä kuollut

Singaporen valtion perustaja ja pitkäaikainen johtaja Lee Kuan Yew kuoli äskettäin kunnioitettavassa 91 vuoden iässä. Lee johti Malakan niemimaan eteläkärjessä sijaitsevan Singaporen saarivaltion ensin Malesian yhteyteen ja sen jälkeen itsenäisyyteen vuonna 1965.

Vuoden 1959 vaalien jälkeen, Kansan toimintapuolue (People's Action Party) muodosti hallituksen, jonka johtoon nousi Lee Kuan Yew. Vuonna 1962 järjestetyssä kansanäänestyksessä kansa äänesti liittymisestä Malaijan liittovaltion ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Singaporen johtajat pitivät liittymistä hyvänä asiana saarivaltion pienen maa-alan ja luonnonvarojoen vähäisyyden takia.

Singaporen ja Malaijan liittovaltion johtajat kuitenkin ajautuivat kiistoihin useissa talouteen ja politiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Riitelyn jälkeen Malesian parlamentti päätti erottaa Singaporen liittovaltiosta. Näin pienestä saarivaltiosta tuli itsenäinen 8. elokuuta 1965.

Kun itsenäisyystaival alkoi, Lee Kuan Yew lupasi rakentaa Singaporesta meritokraattisen ja monirotuisen kansakunnan. Singapore kuitenkin tarvitsi taloudellisen kehitysohjelman, koska sillä ei ollut merkittäviä luonnonvaroja. New York Timesin haastattelussa vuonna 2007 Lee sanoi:

”Tiesimme, että toimimalla naapureidemme tavoin kuolisimme. Meidän täytyi tuottaa jotakin erilaista ja parempaa kuin he.”

Leen kuollessa Singapore on yksi maailman vauraimmista valtioista. Vauraudella on kuitenkin hintansa. Leen johtama Singapore on tullut tunnetuksi kovista rangaistuksistaan ja autoritaarisesta hallinnostaan. Monirotuisuuskin tarkoittaa käytännössä kiinalaisenemmistön valtaa ja eri kansanryhmien (kiinalaiset, malaijit ja intialaiset) segregaatiota. Maahan työhön tulleet lähetetään tylysti pois sen jälkeen, kun heitä ei enää tarvita.

Käyntini Singaporessa

Itse olen käynyt Singaporessa kerran. Vaikutus oli enimmäkseen positiivinen etenkin, kun saavuin maahan Singapore Airlinesin lentokoneella. Yhtiö on tullut tunnetuksi hyvästä palvelusta ja viehättävistä lentoemännistään.

Maahantulokaavakkeessa kerrotaan selkeästi, että huumeiden salakuljettajat tullaan hirttämään. Tämä kertoi taas Singaporen toisesta puolesta eli armottomuudesta sääntöjen rikkojia kohtaan. Kontrasti rikollisuuteen lepsusti suhtautuvaan Suomeen ei olisi voinut olla suurempi.

Työmatkalla voi tutustua paikalliseen elämään vain rajoitetusti, koska yleensä näkee lähinnä lentokentän, hotellin, toimiston ja taksin. Käsitys paikallisesta todellisuudesta jää väistämättä pinnalliseksi ja vajavaiseksi.

Kysyin paikalliselta mielipidettä Lee Kuan Yew'stä. Tämä luonnollisesti piti häntä suurmiehenä, mitä hän epäilemättä onkin. Tuolloin en vielä ollut tutustunut tarkemmin Leen elämään ja toimintaan mutta korjasin virheen melko pian.

Taksikuskien kanssa tuli myös keskusteltua. He enimmäkseen keskittyivät valittamaan viranomaisten pikkumaisesta sakottamisesta. Ylipäänsä he valittivat ihan kaikesta lukuun ottamatta malaijivähemmistöön kuuluvaa kuskia, joka keskittyi Koraanin resitoinnin kuunteluun radiosta.

Taloudellinen vauraus näkyi kaikkialla. Palvelu oli hotellissa ja ravintoloissa erinomaisen hyvää ja välillä suorastaan hävetti olla asiakkaana. Kun vihdoin palasin Eurooppaan, välilaskupaikassa välinpitämätön suhtautuminen asiakkaaseen pisti heti silmään.

Valtiomies

Miksi sitten Lee Kuan Yew on niin merkittävä valtiomies, vaikka hän johti vain pientä kaakkoisaasialaista kaupunkivaltiota? Hänen johdollaan Singapore muuttui pienestä satamakaupungista maailmanluokan keskukseksi. Menestys sai jäljittelijöitä. On erittäin todennäköistä, että Singaporen esimerkki rohkaisi Kiinan johtajia vapauttamaan taloutta ja siirtymään meritokraattiseen järjestelmään kuitenkin samalla säilyttäen valtion autoritaarisen perusluonteen.

On myös melko varmaa, että maan kiinalaisenemmistön asema on selkeästi parempi kuin Malesiaan jääneiden kiinalaisten, jotka elävät malaijeja suosivan Bumiputra-järjestelmän alaisuudessa. Ei kiinalaisilla Malesiassakaan huonosti mene, mutta siellä maan lainsäädäntö suosii malaijilaista kantaväestöä. Myös korruptiota esiintyy Malesiassa huomattavasti enemmän kuin Singaporessa.

Yleensä Lee Kuan Yew'n hallinnon autoritaarinen luonne selitetään kommunismin pelolla. Yhtä asiaa ei kuitenkaan mainosteta eli islamia. Singapore on yksi harvoja stabiileja ja taloudellisesti menestyneitä monikulttuurisia yhteiskuntia. Straits Times -sanomalehdessä 26.1.2011 julkaistun Leen haastattelun perusteella kaikki ei sielläkään suju ilman ongelmia. Lee kertoo monikultturisen yhteiskunnan etenemisestä:

”Luulen, että kaikki meni hyvin, kunnes islamin nousu alkoi. Jos kysyt minulta, muut yhteisöt ovat integroituneet paremmin. On ystävyyssuhteita ja yhteisöjen välisiä avioliittoja. Intialaiset menevät naimisiin kiinalaisten kanssa ja päinvastoin mutta eivät muslimit. Tämä on seurausta arabimaiden vaikutuksesta.”

”Tänään sanoisin, että voimme integroida kaikki muut paitsi muslimit.”

On todennäköistä, että Leen autoritaariset toimet perustuvat ainakin osittain tarpeeseen pitää muslimiväestö kurissa. Hän tiesi muslimien tavasta yrittää käännyttää toisuskoisia ja pakotti uskontoaan vaihtavan ilmoittamaan asiasta välittömästi viranomaisille. Näin valtio pystyi tarkkailemaan käännytystyötä ja ryhtymään tarvittaessa vastatoimiin.

Huono esimerkki

Singapore on melko huono esimerkki, jos mittatikkuna käytetään demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumista. Toisaalta se näyttää, että taloudellinen menestys ja yhteiskunnan toimivuus ei edellytä kumpaakaan edellä mainituista.

Luultavasti Leellä on ollut muitakin jäljittelijöitä kuin kommunistisen Kiinan johtajat. Yksi potentiaalinen jäljittelijä istuu luultavasti tällä hetkellä Kremlissä. Vladimir Putin on ehkä onnistunut luomaan autoritaarisen hallinnon ja kasvattamaan jonkin verran venäläisten elintasoa. Hänen kaltaisensa ovat kuitenkin keskittyneet enemmän omien ja lähipiirinsä taskujen täyttämiseen ja luoneet korruptoituneen ja puolirikollisen hallinnon.

Lee Kuan Yew on ehkä onnistunut esimerkki autoritaarisesta johtamisesta mutta kaikki hänen jäljittelijänsä eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Ehkä syy on puutteellisessa ymmärryksessä tai erilaisissa olosuhteissa. Singaporenkin menestys voi lopulta valua hiekkaan, jos Lee Kuan Yew'n opit eivät periydy seuraavalle sukupolvelle.

Mita v****a?

Viime kuukausina internetiin on ilmestynyt kohujulkaisu, jonka myös Keskusrikospoliisi tuntee. Tämä julkaisu näyttää ulkoisesti 2000-luvun alun Iltalehden nettisivulta. Sivuston nimi on alatyylinen, kieliasussa on selkeitä puutteita eikä lehti edes ainoan edustajansa mukaan tee varsinaista toimitustyötä vaan poimii jutut eri lähteistä. Hyvästä journalistisesta tavasta on turha puhua tässä yhteydessä. Siitä huolimatta mitavittua.fi -sivustolla on yli 200 000 lukijaa päivässä.

Ovatko ihmiset tyhmiä?

Ihmisten täytyy olla tyhmiä. Näin toteaa Saku Timonen mitavittua.fi -sivuston taustoja luotaavassa kirjoituksessaan, jossa sivustoa pidetään Ilja Janitskinin kyynisenä rahastusoperaationa:

”Näin kyynistä rahastusta näkee harvoin. Sen onnistuminen yli odotusten kertoo selvää kieltään ihmisten typeryydestä, hyväuskoisuudesta ja medialukutaidottomuudesta. Jokainen klikkaus tuottaa Janitskinille mainostuloja rahoittamaan hänen luksuselämäänsä ja saa hänet nauramaan lisää ihmisten hölmöydelle.”

Janitskin siis nauraa matkalla pankkiin, ja tästä syystä sivustoa pitäisi paheksua ja vältellä. Timosen kuvakaappausten perusteella sivuston valtava menestys on yllättänyt tekijänsäkin. Timonen erehtyy kuitenkin pahasti, jos hän kuvittelee sivuston suosion kertovan ihmisten hölmöydestä ja hyväuskoisuudesta. Kyllä se kertoo jostain aivan muusta.

Timonen nimittäin aliarvioi ihmisiä ja pitää heitä tyhminä. Tässä hän edustaa täsmälleen samaa näkemystä kuin keskiverto vastuullinen journalisti, jolle hyvä journalistinen tapa tarkoittaa epämiellyttävien faktojen pimittämistä ja tiettyjen asioiden selittämistä parhain päin. Tyhmä ihminen kun ei pysty käsittelemään totuutta, joten vastuullinen journalisti paketoi asiat tyhmille ihmisille sopivaan muotoon. Tyhmille ihmisille pitää kertoa, että M/S Amorellan raiskaajat olivat ruotsalaisia. Sen sijaan ei saa sanoa, että he olivat somaleja.

Mitavittua.fi -sivuston menestys kertoo enemmän valtamedian surkeudesta kuin mistään muusta. Journalistit ovat omahyväinen keskinäiseen kehumiseen keskittynyt ammattikunta, joka palkitsee keskinkertaisuudesta ja oikean opin noudattamisesta eikä todellisesta journalistisesta työstä. Saska Saarikosken kaltaisen toimittajan valinta vuoden journalistiksi on sama asia, kun uuninpankolla makaava vanha laiska kissa palkittaisiin erityisestä kunnostautumisesta hiirten pyydystämisessä. Kun Tuomas Murajan Faktabaari on ehdolla vuoden journalistiseksi teoksi, nähdään, että tekoon tarvitaan vain kyky ampua alas EU-vastaisia olkiukkoja.

Todellisuudessa mitavittua.fi on jo nyt vuoden journalistinen teko, koska se näyttää, että keisarilla ei ole vaatteita. Se kertoo, että vastuullinen journalismi on oikeasti pahassa alamäessä, jolle ei näy loppua. Ihmiset eivät halua lukea toimittajan poliittisesti oikeaoppista moralisointia. He eivät halua lukea saarnaamista ilmastonmuutoksesta tai juttuja monikulttuurisen yhteiskunnan suunnattomasta autuudesta. Ihmiset haluavat totuuteen pyrkivää journalismia. Valitettavasti joissakin asioissa totuus löytyy internetin viemäreistä Ylilaudalta, Vauva-lehden keskustelupalstalta, murha.info -sivustolta ja nykyisin myös mitavittua.fi -sivustolta.

Laatujournalismia

Hyvänä esimerkin mitavittua.fi -sivuston journalismista tarjoaa tämä artikkeli. Otsikossa sanotaan, että Suomessa ollaa todellakin siirtymässä täyssensuurin aikakaudelle eli suurin piirtein mikä tahansa voidaan määrittää vihapuheeksi. Siinä onkin jutun ainoa toimituksellinen anti. Loppu koostuu Oikeusministeriön sivuilta kopioidusta tarjouspyynnöstä.

Tarjouspyyntö itsessään herättää lukuisia kysymyksiä. Tarjouspyynnön on tehnyt Oikeusministeriön Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö. Joku saattaa muistaa, että entinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää nimitettiin Tuija Braxin toimiessa oikeusministerinä orwellilaiselta kalskahtavaan ”demokratiajohtajan” virkaan. Johanna Suurpää myös tunnetaan naisena, joka oli 90-luvun alussa mukana tuomassa ensimmäisiä somaleja Suomeen. Hänen yksi kuolemattomista lausahduksistaan kuuluu seuraavasti:

”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.”

Mitä sitten on ”demokratiajohtaminen”? Tyhmempi saattaisi luulla, että demokratiassa on yksi johtaja ja se on Suomen kansa. Mihin tarvitaan ”demokratiajohtajaa”? Putinilaiseen ”ohjattuun demokratiaanko”?

Tarjouspyynnössä haetaan tekijää vihapuheeseen liittyvään tutkimukseen. Tarkoituksena on selvittää, miten vihapuhe ja häirintä vaikuttavat eri vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen.

Vihapuhe on myös määritelty tarjouspyynnössä:

”Vihapuheella tarkoitetaan tässä tarjouspyynnössä julkisuudessa (tiedotusvälineissä, verkossa, julkisissa tiloissa ja julkisissa tapahtumissa) esitettyä ilmaisua tai puhetta, jolla levitetään, yllytetään, ylläpidetään tai oikeutetaan vihaa ja jonka em. vähemmistöryhmiin kuuluvat kokevat sen uhkaavana ja loukkaavana. Häirintä taas on yhdenvertaisuuslain mukaisesti yksi syrjinnän muoto, ja sillä tarkoitetaan ihmisarvoa loukkaavaa käytöstä. Häirintä pitää käsitteenä sisällään loukkaavat puheet, mutta niiden lisäksi myös esimerkiksi loukkaavat sähköpostiviestit ja eleet.”

Eli mitavittua.fi -sivuston toteamus, että mikä tahansa voidaan tarvittaessa määrittää vihapuheeksi, pitää paikkansa. Tutkimuksessa halutaan selvittää uhristatuksen omaavien vähemmistöryhmien subjektiivisia tuntemuksia. Tarjouspyyntö myös kertoo, miksi näin tehdään:

”Selvityksen tavoitteena on kattavaa tietoa kokoamalla a) tehdä näkyväksi vihapuheen ja häirinnän ilmenemistä yhteiskunnassa ja b) analysoida vihapuheen ja häirinnän vaikutuksia vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen sekä c) antaa suosituksia vihapuheeseen ja häirintään puuttumiseksi ja niiden ennaltaehkäisemiseksi.”

Subjektiivisten kokemusten ja tuntemusten kartoitusta siis käytetään hyväksi ”vihapuhetta” koskevan lainsäädännön kiristämiseksi. Tutkimuksen lopputulos on ennalta arvattavissa. Vihapuhe sattuu ja sitä pitää vähentää. Keinona todennäköisesti esitetään kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan lain kiristämistä. Kenellekään vähemmistön edustajalle ei saa tulla henkinen pipi. Tarvitaan nollatoleranssia vihapuheelle.

Syrjintälaissa määritellään käänteinen todistustaakka syrjivälle osapuolelle. Ehkä vastaavaa tarvitaan myös vihapuheen suitsimiseen. Demokratiajohtaminen tarkoittaa siis käytännössä ihmisten ilmaisuvapauden rajoittamista. Perusteena käytetään vähemmistön edustajien subjektiivisia kokemuksia.

Mitavittua.fi -sivusto siis kiinnittää huomiota yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Tässä vaiheessa on syytä kysyä, onko valtamedian ns. vastuullinen journalismi koskaan kiinnittänyt huomiota ”vihapuheen” suitsimiseen ja syrjinnän hillitsemiseen tarkoitetun lainsäädännön ongelmiin. Tähän voi vastata, että ei ole enkä pidättele hengitystäni sitä odotellessa.

Antirasismia rasisminvastaisen viikon päätteeksi

Rasisminvastainen viikko on lopuillaan. Viikko ei ole sujunut myönteisissä merkeissä ja se pitää päättää jotenkin. Helsingin Sanomien toimittaja Minna Pölkki tarjoaa oman panoksensa mutta se vaikuttaa jotenkin väljähtyneeltä. Ehkä olisi kannattanut valita haastateltaviksi joku vähän tuoreempi nimi kuin Vesa Puuronen tai Anna Rastas.

Luonnollisesti kirjoitus edustaa puhdasta propagandaa ja pyrkimystä vaikuttaa. Olen lukenut vastaavia kirjoituksia vuosien kuluessa paljonkin ja yleensä asiat ovat täsmälleen päinvastoin, kuin kirjoitus antaa ymmärtää.

Puurosen kommentit

Tutkija Vesa Puurosen mielestä nettirasismi on lisääntynyt ilman Tapanilankin tapahtumia:

”Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja kärjekkäitä mielipiteitä edustivat lähinnä Homma-foorumi ja Jussi Halla-aho, mutta nyt samanlaisten näkemysten edustajia on jokaisella nettifoorumilla, jossa käydään maahanmuuttajiin liittyvää keskustelua. Siitä on tullut jotenkin legitiimiksi koettu tapa puhua.”

Nettirasismi on tutkijoiden mielestä lisääntynyt niin kauan, kuin olen lukenut rasisminvastustajien kirjoituksia. Yhteistä näille kirjoituksille, että rasismin määritelmä jää epämääräiseksi. Puuronen ei tee tässä asiassa poikkeusta. Puurosen menneisyys kommunistina näkyy tavassa suhtautua eriäviin mielipiteisiin, eli hänen mielestään ei-legitiimeistä tavoista puhua on tullut legitiimejä.

Juridisesti tämä ei tietysti pidä paikkaansa. Sananvapautta rajoittavat lait eivät ole vuosien saatossa lieventyneet vaan kiristyneet. Valtamedian antirasistinen vyörytys ei ole vähentynyt eikä lisääntynyt vaan pysynyt suurin piirtein ennallaan. Minna Pölkin artikkelikin olisi aivan hyvin voitu kirjoittaa jo vuonna 2006. Niin vähän tuoretta näkökulmaa siinä on.

Mikä sitten on lisääntynyt? Viime aikoina on uutisoitu useista törkeistä väkivaltarikoksista, joissa tekijä on ollut maahanmuuttajataustainen. Valtamedia on pyrkinyt pimittämään tiedot tekijöiden taustasta ja selitellyt tätä journalistin ohjeilla. Pimitys, selittely ja maahanmuuttajien uhriuttaminen on ehkä astunut askeleen lähemmäs Ruotsin tasoa, eli rikoksen tekijöitä ja heidän edustamaansa etnistä ryhmää suojellaan, heidät uhriutetaan ja lopulta todellisiksi rikollisiksi osoitetaan nettirasistit.

Nettikirjoittajia ei enää raahata näytösoikeudenkäynteihin yksi kerrallaan vaan nettipoliisi on alkanut toimia aiempaa aktiivisemmin ja pyrkii hillitsemään keskustelua julkisuudelta piilossa. Työ on palkitsevaa, sillä vuoden poliisiksikin valittu Marko ”Fobba” Forss on eduskuntavaaleissa ehdokkaana Kokoomuksen listoilla.

Minna Pölkki oli myös haastatellut Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Tero Tihveröistä, jonka mielestä vain osa netin viharikoksista ilmoitetaan poliisille:

”Kuten viharikoksissa yleensäkin, myös netissä tapahtuvissa viharikoksissa ilmoituskynnys saattaa olla korkea.”

Omasta mielestäni ilmoituskynnys on erittäin matala. Tämän linkin takaa kuka tahansa voi ilmiantaa rasistisen viharikoksen vieläpä nimettömänä. Stasin ilmiantajaksi ryhtyminen on modernina internet-aikana helppoa kuin heinänteko. Jos ilmoituskynnys on korkea, se ei ainakaan johdu siitä, että ilmiantaminen olisi tehty vaikeaksi.

Arvelisin, että ilmiantoja ei tehdä, koska monet ihmiset edelleen pitävät sananvapautta arvossa ja ajatusrikoksista ilmiantamista moraalisesti alhaisena tekona. On parempi, että ihmiset saavat ilmaista kärjekkäitäkin mielipiteitä, kuin rangaista heitä niiden ilmaisusta. Itse tosin hyväksyn ilmiannot fraasirikoksista tämän linkin kautta.

Puurosen mielikuvitus jatkaa laukkaamistaan:

”Vielä pari vuotta sitten ei ollut niin paljon vastaan sanojia, mutta nyt heitä on enemmän. Aina joku yrittää edes lyhyesti kyseenalaistaa esitettyjä väitteitä. Se on hyvä merkki.”

Vastaväittäjiä on vastoin Puurosen käsitystä ollut aina. Lisäksi monet vastaväittäjistä ovat olleet mukana jo vuosia. Tosin eräillä, kuten turkulaisella iirin kielen asiantuntijalla, kirjoitusten kosketus todellisuuteen on kadonnut ja fantasiamaailma on ottanut vallan.

Puurosen kuva todellisuudesta on virheellinen. Antirasistinen propagandatyö saa vuosittain valtavan määrän julkista tukea. Nämä rahamäärät tuskin ovat vähentyneet julkisen talouden kurjasta tilasta huolimatta. Valtamedia myös kannustaa antirasistista toimintaa ja leimaa maahanmuuttokriitikot rasisteiksi. Nämä taas joutuvat toimimaan omalla ajallaan ja omilla rahoillaan. Tästä huolimatta Puuronen toteaa:

”Se rasistinen puhe netissä on vain niin massiivista, että siellä pitäisi olla myös hirveä määrä ihmisiä, jotka jaksaisivat oikoa vääriä käsityksiä."

Totuus on täsmälleen päinvastainen. Antirasistinen propaganda valtamediassa on massiivista ja sitä tuetaan veronmaksajien rahoilla. Propaganda on kuitenkin tehotonta. Utopian puolustaminen on vaikeaa, jos havainnot todellisuudesta ovat utopian kannalta kielteisiä.

Rastas

Anna Rastaan puheenvuoro Pölkin artikkelissa keskittyy maahanmuuttajien uhriuttamiseen:

”Rasismi koskee kipeästi kymmeniätuhansia ihmisiä Suomessa. Heidän elämäänsä helpottaisi, jos netissä on muunkinlaisia puheenvuoroja.”

Edellisessä kirjoituksessa linkitin Maryam Ismailin puheenvuoroon. Sen perusteella Rastaan holhoava suhtautuminen maahanmuuttajiin on liioittelua. Maahanmuuttajat pääsevät helposti valtamediaan kertomaan asioista, vaikka heillä ei olisi mitään järkevää sanottavaa. Abdirahim ”Husu” Husseinin ura radiossa kertoo tästä. Jos maahanmuuttaja haluaa kertoa rasismikokemuksistaan Suomessa, julkisuutta saa varmasti.

”Keskustelua ei hillitse ainakaan se, että tietynlaiset puheet saavat velloa ilman kyseenalaistamista. Siksikin niihin on hyvä puuttua.”

Rastas asettautuu keskustelun yläpuolelle. Halla-ahon menestyksen myötä jokin on kuitenkin muuttunut. Rastas ja Puuronen eivät saa saarnata ilman, että heidän puheitaan arvostellaan. Joskus kaikkein typerimmille monikulttuurin puolustuspuheille nauretaan avoimesti mutta yleensä aiheesta. Valtamedia sen sijaan päästää typerimmätkin maahanmuutolle myönteiset puheenvuorot läpi ilman kritiikkiä.

Rasismia vastustetaan – raiskauksen uhri unohdetaan

Rasisminvastainen viikko ei olisi voinut pyörähtää käyntiin huonommissa merkeissä, kun viisi somalinuorukaista vangittiin epäiltynä nuoren naisen joukkoraiskauksesta (vai pitäisikö sanoa ”ryhmäraiskauksesta”).

Sinänsä viikko edustaa valtion virallista monikulttuuripropagandaa tympeimmillään. Koko Suomi on nyt ”asennematkalla” ja pääministeri Stubbkin sanoi ponnahtavansa seisomaan, jos joku Eduskunnassa yrittää flirttailla rasismilla. Stubbin kaltaiset omasta mielestään asioihin avoimesti suhtautuvat ihmiset siis tietoisesti kieltäytyvät keskustelemasta maahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Niitä ei ole tai jos on, ne johtuvat rasismista. Luonnollisesti rasismia voi esiintyä vain valkoihoisen kantaväestön keskuudessa.

Poliisit asennematkalla

Poliisitkin osallistuvat aktiivisesti rasismin vastustamiseen monella eri tavalla. Vantaan Havukoskella poliisit hajottivat uhkaavan joukkotappelun ja haastoivat sen jälkeen nuoret jalkapallo-otteluun, jonka nuoret voittivat murskaavasti 13-5. Tilaisuudessa otettiin yhteiskuva, jossa yksi Tapanilan raiskauksesta vangituista nuorista esiintyy eturivissä kolmantena oikealta.

Eläkkeelle jäävä poliisiylijohtaja Mikko Paaterokin yrittää tehdä osansa. Hän toivoo poliisikuntaan lisää maahanmuuttajia. Hän vaatii poliiseilta lisää kielitaitoa:

”Poliisin kielitaitoa pitää lisätä, pitää tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Poliisikuntaan pitäisi saada vauhdilla lisää maahanmuuttajia ja eri etnisen taustan omaavia, erilaisia ihmisiä.”

Maahanmuuttajien kohdalla kielitaitoa ei sitten enää vaaditakaan:

”Maahanmuuttajia pitää lisätä myös muuhun poliisihallintoon, ei vain poliiseiksi. Kielitaitokynnystä, suomen osaamista, pitää sitten vain jotenkin madaltaa.”

Tätä en olisi itse keksinyt. Paatero näyttää, että kaikissa huonosti toimivissa organisaatioissa mätä löytyy ylimmältä tasolta ja valuu sieltä organisaatiossa alaspäin.

Aikaa riittää myös kaikkein tärkeimpään eli internetin valvontaan:

”Keskusrikospoliisin internet-yksikkö on ottanut internetin tietyt sivustot tehostettuun seurantaan Tapanilan raiskaustapauksen johdosta. Pyyntö Krp:lle on tullut Itä-Uudenmaan poliisista Vantaalta.”

”Vantaan poliisi haluaa varautua ennakolta siihen, ettei rajuna käyvä maahanmuuttovastainen kirjoittelu johda väkivaltaan tai järjestyshäiriöihin.”

Eräs tietty sivusto on poliisin erityisseurannan alaisena:

”Poliisin mukaan rajuinta tekstiä syytää tällä hetkellä mitavittua.fi -sivusto. Se on sekä Vantaan poliisille että Krp:lle tuttu.”

Mitävittua-sivuston edustaja Ilja J puolustautuu seuraavasti:

”Onko Poliisi tutkinut kuinka näitä nettikirjoitteluita, mitä nämä raiskareiden puolustelijat kirjoittelee? Lisäksi kirjoituksemme on jo aikaisemmin julkaistu jossain muualla eli välitämme tietoa vaan eteenpäin alkulähteistä julkaisualustana ja omaa kirjoitustuotantoa meillä ei ole. Kiitos lähettämistänne jutuista, jatkakaa vaan.”

Sivuston ylläpitäjä on internet-tietojen perusteella ollut aiemmin tekemisissä virkavallan kanssa muissa yhteyksissä. Ei kuitenkaan ole sivuston vika, jos valtamedia tarkoituksella pimittää tietoja maahanmuuttajataustaisten tekemistä törkeistä rikoksista. Valtamedian seuraaja ei välttämättä tiedä, että taannoin M/SAmorella -laivalla tapahtuneesta ruotsalaisnaisen raiskauksestasyytetyt olivat Ruotsissa asuvia somaleja.

Valtamedian asenteet

Valtamedia on myös päästänyt maahanmuuttajataustaisia mediaan kertomaan tapauksesta ja esittämään itsensä uhreina. Sinänsä on jännittävää, että tiukkaa sisäryhmämoraalia harjoittavan kollektivistisen yhteisön jäsenet esiintyvät nyt yksilöinä. Ei ole suuri yllätys, että yksikään julkisuudessa esiintynyt somali ei sano, mistä joidenkin yhteisön jäsenten hyväksyntä yhteisöön kuulumattomiin kohdistuvaa rikollisuutta kohtaan kumpuaa tai mistä johtuvat asenteet, jotka johtivat Tapanilan raiskaukseen. Somalien mielestä ne johtuvat yksilöistä itsestään.

Tätä virttä veisasi Yleisradiossa esiintynyt Maryam Ismail, jolta toimittaja Sanna Ukkola uteli etupäässä rasismikokemuksia eikä selvyyttä saatu siitä, mistä johtuu somalien suhteellinen yliedustus raiskaustilastoissa. Keneltäkään ei kysytty, mistä johtuu joiden suomalaisten negatiivinen suhtautuminen somaleihin. Voisiko se kenties johtua esimerkiksi tämän kaltaisista yksittäistapauksista?

Asiantuntijoita tarvitaan myös selittämään asioita parhain päin. Feminismi ja monikultturismi lyövät kättä Elisa Rimailan mielipidekirjoituksessa, jossa todellisia raiskaajia ovat ensisijaisesti kantasuomalaiset miehet, jotka edustavat kahta kolmannesta raiskauksista tuomituista.

Rimailan trollaus huipentuu seuraavaan kappaleeseen:

”Kaksi kolmesta raiskauksesta tuomitusta on ns. kantasuomalaisia miehiä. Suurin osa raiskauksista kun tapahtuu muualla kuin juna-asemien pimeissä pusikoissa ja niihin syyllistyvät suurimmaksi osaksi ne ”aivan tavalliset suomalaiset miehet”. Suomalaisista 77,2 prosenttia kuului vuoden 2011 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tapahtuvatko raiskaukset näin ollen edelleen etnis-kulttuurillisista ja uskonnollisista syistä?”

Tällaista lukiessa miettii, ovatko Rimailan kaltaiset oikeasti yksinkertaisia vai näyttelevätkö pelkästään sellaista. Kumpikaan ei kerro hyvää kirjoittajasta. Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että kirjoittaja ei halua edes ajatella syitä, miksi ulkomaalaistaustaiset ovat väestömääräänsä nähden yliedustettuina raiskaustilastoissa eli he edustavat tuomituista yhtä kolmannesta. Siksi on parempi kiinnittää huomio hyvään viholliseen eli tavalliseen suomalaiseen mieheen.

Media teki sen

Edellisessä kirjoituksessa ehdotin, että seuraavaksi valtamedian kannattaisi tehdä raiskaajista uhreja, jotta se nousisi ruotsalaismedian tasolle poliittisesti korrektissa uutisoinnissa. Tämä taso on nyt saavutettu, kiitos ruotsalaisomisteisen Mtv3-sivuston.

Maikkari haastattelee epäiltyjen omaisia, kuten ehdotin. Yhden epäillyn täti kertoo:

”Ymmärtäisin tämän keskustelun, jos pojat olisi tuomittu. Mutta heidät on leimattu jo ennen kuin asiaa on käsitelty oikeudessa tai tuomiota on edes tullut. Pojista levitellään kuvia, heidän asuinpaikkansa ja koulunsa on kerrottu.”

Nainen jatkaa:

”Täytyy muistaa, että jokaisella näistä pojista on myös nuoria sisaruksia. Esimerkiksi yhden epäillyn veli joutui lähtemään tänään uhkailujen vuoksi koulusta aiemmin kotiin.”

”Yhdellä sivustolla kerrotaan, että he lähtevät porukalla retkelle poikien asuinalueelle ja tekevät meistä selvää. Täytyy nyt miettiä, uskaltaako lapsia päästää enää yksin ulos.”

Näin on epäillyistä tehty uhreja. Manipuloinnillaan ja vääristelyllään valtamedia raiskaa uhrin vielä varsinaisen rikoksen jälkeen, kuten Snaphanen-sivustolla kirjoittava Julia Caesar kirjoitti Viking Linen Amorella-laivalla tapahtuneen raiskauksen jälkeen. Tämä kirjoitus on nyt julkaistu englanniksi.

Caesar kommentoi M/S Amorellan raiskausta seuraavasti:

”Järkevässä yhteiskunnassa kansalaisilla on oikeus tietää poikkeuksellisen väkivaltaisiin rikoksiin syyllistyneiden henkilöllisyys, jotta he pystyvät arvioimaan kohtaamiaan riskejä. Miten ruotsalaiset naiset ja nuoret tytöt voivat suojautua, jos he eivät tiedä, että maahanmuuttajat ovat viisinkertaisesti yliedustettuja raiskaustilastoissa?”

”Ruotsi ei ole terve yhteiskunta vaan erittäin sairas. Valheet jäytävät yhteiskunnan eri osa-alueita ja läpäisevät ne. Poliitikot syyllistyvät törkeimpään raiskaukseen. M/S Amorellan joukkoraiskaus on suoraa seurausta Ruotsiin vuosikymmeniä kohdistuneesta massamaahanmuutosta muslimimaista ja primitiivisistä kunniakulttuureista. Massamaahanmuutto on muiden tekijöiden ohella tehnyt Ruotsista Euroopan ykkösmaan ilmoitetuissa raiskauksissa ja jatkuvasti johtaa yhä uusiin ruotsalaisnaisten brutaaleihin raiskauksiin.”

Media näyttää lukijoilleen keskisormea samalla tavalla kuin kuvan somalinainen. Vielä odotellaan, milloin median asiantuntija syyttää tapahtuneesta sosiaalisen median vihapuhetta ja maahanmuuttokriittisiä.

Huom! Kuvan somalinaisella ei välttämättä ole tekemistä Mtv3-sivuston artikkelin kanssa.

Lisäys: Ibn Matti on kääntänyt kirjoituksessa viitatun Julia Caesarin tekstin suomeksi. Se löytyy täältä.

Tapanilan raiskauksesta

Tapanilassa viisi nuorta somalia raiskasi nuoren naisen. Tämä pikku-uutinen kertoo, että Suomi on ottanut yhden merkittävän askeleen kohti reaalimonikulttuurista yhteiskuntaa. Nimien ja syntymäaikojen perusteella nämä nuoret somalit ovat luultavasti syntyneet Suomessa eli he ovat toisen polven maahanmuuttajia.

Valtamedian toiminta

Valtamedia uutisoi tapahtuneesta ja jopa Helsingin Sanomat kertoi aluksi raiskauksen tekijöiden olleen ulkomaalaistaustaisia. Lehti kuitenkin huomasi virheen ja korjasi pian uutisen sellaiseksi, että tekijöiden etnistä taustaa ei voinut uutisesta päätellä.

Internetissä asia luonnollisesti tiedettiin. Tässä vaiheessa tiedetään jo epäiltyjen henkilöllisyydet, joiden perusteella voidaan päätellä heidän olevan somaleja ja muslimeja. Voit viedä ihmisen kauas islamilaisesta paimentolaiskulttuurista mutta et saa paimentolaiskulttuuria ihmisestä pois edes toisessa polvessa. Mikään määrä kotouttamista ja rasisminvastaista valistustyötä ei riitä. Tavat, arvot ja asenteet, jotka rohkaisevat Tapanilassa nähdyn kaltaiseen tekoon, eivät ole kotoisin täältä vaan Afrikan sarvesta.

Valtamedia ei kuitenkaan kerro asiasta näin vaan kutsuu paikalle asiantuntijoita, jotka selittävät tapahtuneen omasta feministisestä näkökulmastaan. Pia Puu Oksanen sanoo:

”Häpäisemisen kulttuuri ei jää pelkästään netin keskustelupalstoille ja sosiaaliseen mediaan vaan valuu kaduille, kouluihin, koteihin ja parisuhteisiin.”

Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen kertoo seuraavaa:

”Äärikonservatiivinen ajattelu, että mies on luomakunnan kruunu ja nainen alempana, verhotaan entistä useammin internetin kuoren alle.”

Epäselväksi jää, mitä tarkoitetaan häpäisemisen kulttuurilla tai äärikonservatiivisella ajattelulla. Oletettavasti islamilla ei ainakaan ole mitään tekemistä niiden kanssa.

Valtamedia kutsuu selittäjiksi Oksasen ja Pyykkösen kaltaisia asiantuntijoita, koska se ei edes halua kertoa seuraajilleen, mistä tapahtuneessa oli oikeasti kysymys. Se haluaa ohjata keskustelun turvallisille raiteille ja kysyä, miksi mies raiskaa.

Lehtien toimituksissa varmasti tiedetään, että internetissä tapahtumien todellinen laita on jo kerrottu. Siksi tarvitaan myönteinen uutinen somaleista eli nyyhkytarina, jossa suomalainen ”Doula” auttaa pienen Ahmedin maailmaan. Jutun mukaan pikku Ahmed on jo Ramla-äitinsä kohdussa joutunut ylittämään Välimeren kiikkerässä veneessä ja viettämään aikaa libyalaisessa vankilassa.

Positiivinen uutisointi on tietysti tarkoitettu tasapainottamaan. Näin tehtiin myös suomettumisen aikana, jolloin lehdet kyllä varovaisesti kertoivat Neuvostoliiton kielteisistä piirteistä mutta muistivat samalla sivulla kertoa myös Yhdysvaltojen ongelmista.

Mtv3 puolestaan manipuloi lukijoita kuvan avulla. Siinä selkeästi vaaleaihoinen nuori mies yrittää lähestyä nuorta tyttöä, joka ei kuvan perusteella ole kiinnostunut tekemään lähempää tuttavuutta hänen kanssaan.

Olen itse seurannut valtamedian uutisointia monikulttuurista jo vuodesta 2006 eikä mikään oleellinen ole muuttunut. Sama vanha valehtelu ja vääristely vallitsee yhdistettynä tunteita manipuloiviin human interest -tarinoihin. Näin tehdään siitä huolimatta, että internet ei jätä näissä asioissa kiveäkään kääntämättä.

Jotta Suomi pääsisi näissä asioissa Ruotsin tasolle, valtamedian pitää ottaa vielä seuraava askel. Sen pitää antaa kaikkein moraalittomimmalle kolumnistilleen tehtäväksi kirjoittaa nyyhkytarina Tapanilan joukkoraiskauksen tekijöistä. Vihjeenä sanon, että kannattaa haastatella nuorten raiskaajien vanhempia ja muita sukulaisia. Asiantuntijaksi suosittelen Jari Taposta.

Helsingin Sanomissa Antero Mukka yrittää selitellä lehden toimintaa Tapanilan tapauksen yhteydessä parhain päin. Selitykset tietysti ontuvat eikä toimittaja koskaan myönnä toimineensa väärin:

”Tuntomerkkinä esimerkiksi "ulkomaalaistaustainen" on kohtuullisen löperö. Se rajaa vuosi vuodelta pienemmän joukon pääkaupunkiseudun väestöä pois epäiltyjen joukosta. Kaltaiseni sinisilmäinen kantasuomalainen toki tipahtaa pois laskuista.”

”Mutta kuinka monenteen polveen asti Suomessa syntynyt ruotsalainen, iranilainen tai somalialainen kantaa ulkomaalaistaustaisen leimaa?”
Haluaisin vastata Mukan kysymykseen seuraavasti: Suomessa syntynyt somali lakkaa olemasta somali siinä vaiheessa, kun hän karistaa pois kotimaansa islamilaisen paimentolaiskulttuurin tavat, arvot ja asenteet. Näihin kuuluu suhtautuminen yksin liikkuviin vääräuskoisiin naisiin.
Luonnollisesti Mukka vetoaa Julkisen Sanan Neuvoston ohjeisiin ja piiloutuu niiden taakse. Hurskastelulta ei tässäkään vältytä:
”Meidän tehtävämme toimituksessa on viime kädessä tapauskohtaisesti siis tulkita, onko ihmisen, kenties hänen vanhempiensa tai isovanhempiensa alkuperä näillä kriteereillä merkityksellinen tieto.”
”Tehtävä on harvoin helppo.”
Yhä useampi Helsingin Sanomien lukija tekee omat johtopäätöksensä siitä, keitä Mukan kaltaiset toimittajat palvelevat, ja sanoo irti tilauksensa. Mukka ja hänen toimittajakollegansa jatkavat valehteluaan, vääristelyään ja hurskasteluaan niin kauan, kunnes lehden kustantaja ei enää halua haaskata rahojaan kannattamattomaan liiketoimintaan. Tiedonvälitys ja uutisten taustoitus ei katoa minnekään. Helsingin Sanomat vain ei ole sitä enää pitkään tekemässä, jos lukijoiden älykkyyden halveksunta jatkuu nykyisellä tasollaan. Kymmenet tuhannet ihmiset vuosittain päättävät, että he eivät halua maksaa valheellisesta propagandasta.
Mihin median valheellinen uutisointi sitten johtaa? Tähän lainaus nimimerkki Kumitontulta:
”Pohjimmiltaan median tulee antaa se tieto, mitä sen tilaajat haluavat, koska muuten medialla ei ole seuraajia. Median 10 vuotta jatkunut itsesensuuri on johtanut jo siihen, että lukijat käyvät tarkistamassa poliisin sivuilta annetut tiedotteet tai tilaavat tuomiolauselmia oikeusistuimista. Median rappiotila on jo edennyt niin pitkälle, että ihmiset eivät luota valtavirtamedian uutisointiin tai luottavat enintään siihen, että tietoa ei kerrota ja opettelevat lukemaan rivien välistä.”
Rivien välistä luettiin sanomalehtiä myös aikanaan Neuvostoliitossa. Tähän vielä lisäisin, että mainostajat katoavat lukijoiden myötä ja ne ovat ainakin paperilehdestä jo suurelta osin kaikonneet.
Suosittelen myös toista erinomaista Tapanilan tapahtumia pohdiskelevaa kirjoitusta. Sen lopussa sanotaan seuraavaa:
”Se, että median tempuille nauretaan, ei ole oikea kohde. Ainakaan se ei saa olla ainoa oikea kohde. Kyse on paljon suuremmista asioista kuin siitä, että yksi lehti on lukinnut itsensä näennäisesti hyvyydelliseen periaatteeseen.”
Vaikka itse mielellään kommentoin valtamedian artikkeleita, olen tästä samaa mieltä. Kirjoittaja jatkaa:
”Kyse on siitä, että tytöillä ja naisilla pitää tässä maassa olla hyvä olla ja turvallista. Se ei valitettavasti ole itsestäänselvyys. Sen eteen kannattaa ja pitää taistella!”
Mutta ketä vastaan pitäisi taistella? Yksi kohteista on todellakin valtamedia, joka on ehkä merkittävin syy siihen, miksi perinteisten vanhojen puolueiden poliitikot eivät uskalla sanoa maahanmuutosta mitään poliittisesti korrektia hymistelyä lukuun ottamatta. Jos joku poliitikko erehtyy sanomaan jotakin poliittisesti epäkorrektia, valtamedia ristiinnaulitsee hänet ja poliitikko joutuu lopulta perääntymään asiassa. Jos hän ei peräänny, puoluetoverit ainakin varmistavat, että hänen uransa ei kehity nousujohteisesti. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että media ohjaa poliitikkoja eikä toisin päin.
Niin kauan, kun maahan tulee paljon ihmisiä samanlaisesta kulttuurista kuin Tapanilan raiskaajat, tyttöjen ja naisten turvallisuus heikkenee. Mitä aiemmin tähän asiaan puututaan, sitä vähemmällä kärsimyksellä tulevat sukupolvet selviävät.

Antirasismi on aivopesua

Törmäsin Daily Mailin artikkeliin, jossa entinen Tony Blairin hallinnon tasa-arvo- ja ihmisoikeuskomission puheenjohtaja Trevor Phillips sanoo, että hallinto oli väärässä, kun se yritti poistaa rasismin kieltämällä sen.

Phillipsin mukaan Blairin hallituksen toimenpiteet tekivät antirasismista uuden vastenmielisen opinkappaleen. Ihonväriltään musta Phillips on tehnyt 30 vuoden uran syrjintä- ja tasa-arvoasioiden parissa. Piakkoin esitettävässä brittiläisen Channel Four -televisiokanavan haastattelussa hän väittää, että yritykset lopettaa ennakkoluulot epäonnistuivat ja rohkaisivat sen sijaan huonoa kohtelua, vaaransivat ihmishenkiä ja johtivat Ukipin kaltaisten puolueiden nousuun:

”Minun kaltaiseni aktivistit uskoivat tosissaan, että estämällä ihmisiä ilmaisemasta ennakkoluuloisia ajatuksia he lopulta lakkaisivat ajattelemasta niitä.”

”Nyt olen vakuuttunut, että olimme täysin väärässä.”

Työväenpuolueen jäsen Phillips sanoi, että antirasismi tarkoitti alkujaan hyvää mutta muuttui lopulta mielipidekontrolliksi.

Meille pitkään blogia pitäneille Phillipsin sanoissa ei ole mitään uutta ja yllättävää. Merkittävintä niissä on se, että sanoja itse on ollut korkeassa asemassa mukana toteuttamassa monikulttuuripolitiikkaa ja mielipiteiden tukahduttamista rodullisen, etnisen ja uskonnollisen diversiteetin nimissä. Sanoin jo vuonna 2009, että Phillipsin ihonväri suojaa häntä rasismisyytöksiltä. Pahin haukkumasana hänelle olisi ”Setä Tuomo”, jota amerikkalaiset liberaalit käyttävät ajatuksiltaan ”liian valkoisista” vähemmistön edustajista.

Suomi – mielipidekontrollin edelläkävijä

Joskus 2000-luvun puolivälissä aikana, jolloin ”viha oli vielä nuori” ja vain harva oli edes kuullut Jussi Halla-ahosta, Suomessakin innostuttiin antirasismista. Tämä alkoi näkyä erityisesti silloin, kun innokas Mikko Puumalainen astui vähemmistövaltuutetun virkaan. Mika Illmanin väitöskirja tukenaan hän alkoi metsästää rasisteja.

Puumalainen yritti aluksi pyydystää liian suurta kalaa ja hyökkäsi Tatu Vanhasen kimppuun. Vanhanen oli tutkinut rotujen välisiä älykkyyseroja ja tehnyt niistä poliittisesti epäkorrekteja johtopäätöksiä. Vanhanen ei lopulta joutunut syytteeseen ja Puumalainen vetäytyi hetkeksi nuolemaan haavojaan.

Sen jälkeen viranomaiset havaitsivat, että rasismia esiintyy erityisen paljon internetissä. Kun Mikko Ellilä tuomittiin kirjoituksestaan Yhteiskunta koostuu ihmisistä, uutisotsikot olivat vielä pieniä. Myöhemmin viranomaiset kävivät Jussi Halla-ahon kimppuun ja onnistuivat omalta osaltaan lisäämään miehen tunnettavuutta. Viimeistään 8.9.2009 annettu tuomio teki Halla-ahosta valtakunnallisesti tunnetun. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän jäi Eduskunnan ulkopuolelle mutta vuoden 2011 vaaleissa hän oli yksi valtakunnan ääniharavista ja meni heittämällä läpi.

Voidaan väittää, että mielipidevaino lisäsi Halla-ahon kannatusta ja kasvatti ns. maahanmuuttokriittisen liikkeen tunnettavuutta. Näin ei tosin olisi käynyt, mikäli Halla-aho olisi ollut pelkkä äänekäs suunsoittaja. Hänen kirjoituksensa paljastavat selkeästi ns. suvaitsevaisuuteen kuuluvan valheellisuuden, tekopyhyyden ja dogmaattisuuden, jonka Trevor Phillips Daily Mailin artikkelissa myöntää.

Phillips itse sanoo, että hän muutti mielipiteitään Lontoon vuoden 2005 metropommitusten yhteydessä. Nykyisin hän sanoo, että vain puhumalla rodusta avoimesti loukkaamisen uhallakin autetaan hädässä olevia. Phillips on kuitenkin pohjimmiltaan vasemmistoliberaali ja sen takia keskittyy retoriikkaan eikä peruskysymykseen eli siihen, onko mitään mieltä tuoda Britanniaan suuria määriä kulttuuriltaan erilaisia ihmisiä epäonnistuneista valtioista ja maailman väkivaltaisimmista paikoista.

Hän myöntää vain, että pakotettu antirasismi oli virhe. Hän ei myönnä ainakaan Daily Mailin artikkelissa, että Blairin hallituksen tekemä tarkoituksellinen monikulttuuristaminen oli väärin Britannian kansalaisia kohtaan ja että tämä virhe on todennäköisesti muuttanut Britanniaa pysyvästi huonompaan suuntaan.

Suomen poliisi puhuu

Itä-Uudenmaan poliisipiirin apulaispoliisipäällikkö Pekka Partanen kirjoitti melko järkyttävän mielipidekirjoituksen, jota blogikollega Yrjöperskeles on jo ehtinyt kommentoimaan. Kirjoituksesta näkyy selkeästi sinänsä hyvä tarkoitus, joka tosin yhdistyy kammottavalla tavalla kyvyttömyyteen ymmärtää kokonaisuuksia.

Kirjoitus ilmestyi kaiken lisäksi poliisin virallisella nettisivustolla, mikä teki siitä vielä kummallisemman. Ehkä siksi kirjoitusta ei enää löydy poliisin sivustolta lainkaan.

Poimin Partasen nyt jo poistetusta tekstistä yhden osan:

”Me eurooppalaiset tiedämme kyllä tämän. Miksi siitä huolimatta jonkun pitää mennä piirtelemään toisten uskonnollisia arvoja anteeksiantamattomasti loukkaavia kuvia? Sananvapauden nimissä. Missä oli piirtäjän/päätoimittajan vastuu? En voi millään hyväksyä niitä tekoja, jotka piirtämisen seurauksena syntyivät.  Mutta jos näissä tapauksissa sananvapautta olisi käytetty ns. vastuullisesti, emme olisi nyt syntyneessä verovarojamme syövässä puolittaisessa sotatilassa, josta ei hyödy kukaan.”

Islamin profeetta Muhammadin kuvallinen esittäminen on muslimeille periaatteessa kiellettyä, vaikka ei aina käytännössä, koska Muhammadista on islamilaisessa maailmassakin tehty kuvia. Kysymys on siitä, pitääkö meidän lännessä kunnioittaa islamilaisia tabuja vai ei. Jos tabujen rikkominen johtaa väkivallan uhkaan, erityisesti silloin islamin profeetan kuvaamisen välttely tarkoittaa alistumista väkivallan edessä. Siksi Partasen pöyristymistä voi pitää käsittämättömänä typeryytenä.

Tosin sananvapauden rajat on Suomessakin määritetty potentiaalisesti herkimmin loukkaantuvien mukaan. Tämä kävi ilmi jo silloin, kun Valtakunnansyyttäjän virasto jätti syyttämättä tapauksessa, jossa eräs henkilö oli pilkannut törkeästi kristinuskoa, pientä lappajärveläistä seurakuntaa ja sen toimihenkilöitä. Tämä tapahtui jo viisi vuotta sitten eikä käytäntö ole tainnut sen jälkeen muuttua. Herkimmin loukkaantuvien ehdoilla mennään edelleen, ja tämä taas tarkoittaa, että laki ei ole kaikille sama vaan sen tulkinta on riippuvainen osapuolten etnisestä ja uskonnollisesta taustasta. Partasen on turha soittaa suutaan, koska Suomessa asiat ovat ainakin poliisin ja syyttäjän kannalta hyvin, vaikka kansalaisten perusoikeuksien kannalta ehkä ei niinkään.

Partanen on viranomainen, joten en ole lainkaan yllättynyt nuivasta asenteesta sananvapautta kohtaan. Sen sijaan täydellinen kyvyttömyys ymmärtää, mistä Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyssä terrori-iskussa oli todellisuudessa kyse, kertoo, että Partanen ei ole ajatellut ennen kirjoittamista. Oli pelkästään hyvä asia, että myös poliisissa huomattiin tämä. Anteeksipyyntö olisi tosin ollut paikallaan.