Sananvapauden Kalsketta

Vajaa kuusi vuotta sitten Helsingin Totuuden toimittaja Maija Aalto toivotti blogissaan lukijoille hyvää sananvapauden päivää. Samoihin aikoihin silloinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön Mikko Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Noihin aikoihin kuvittelin vielä naiivisti, että lehdistö olisi huolissaan valtion harjoittamasta sananvapauden sääntelystä. Perinteisesti ihmisiä ei Suomessa ole tuomittu mielipiteidensä tähden. Nyt kuusi vuotta Ellilän tutkintapyynnön jälkeen en enää odota valtamedian edustajilta muuta kuin hurskastelua vastuullisesta sananvapaudesta ja siitä, kuinka ”sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata”.

Valtamediaa kiinnostaa enemmän ”vihapuheen” suitsiminen ja oman horjuvan mielipidemonopolin puolustaminen kuin taistella (muiden kuin ammattijournalistien) sananvapauden puolesta. Journalistit ovat ennen kaikkea uskollisia toinen toisilleen. On äärimmäisen harvinaista, että journalisti arvostelee toista saman ammattikunnan edustajaa.

Illmanismi

Sota nettirasismia vastaan alkoi siis noin kuusi vuotta sitten. Viimeisin taistelu käytiin Itä-Suomen hovioikeudessa, kun Kotkan kaupunginvaltuutettu Freddie van Wonterghemin 35 päiväsakon tuomio jäi voimaan hovioikeuden käsittelyn jälkeen.

Tuomion järjettömyys käy ilmi Wonterghemin kirjoituksen asiayhteydestä. Rangaistus ei johtunut Wonterghemin omasta blogikirjoituksesta vaan kommentista, jonka hän kirjoitti 14-vuotiaan muslimitytön kuolemaan johtaneesta kivitystuomiosta kertovaan artikkeliin. Tätä ennen nimellä ”Taha islam” esiintyvä kirjoittaja oli provosoinut Wonterghemia ja tämä provosoitui ja kirjoitti tuomioon johtaneen lauseensa, jonka oikeus irrotti asiayhteydestään ja tuomitsi Wonterghemin sakkorangaistukseen.

Illmanistisessa oikeudenkäytössä katsotaan kirjoittajan pyrkivän aikaansaamaan halveksuntaa jotakin kansanryhmää kohtaan. Wonterghem pyrki oikeuden mielestä kiihottamaan muslimeja vastaan. Alkuperäinen rikos, jota Wonterghem kommentoi, on tässä kokonaan unohtunut, kuten tämän artikkelin kirjoittaja väittää.

Valtamedian ja ns. suvaitsevaisten paheksunta on kohdistunut lähes yksinomaan Wonterghemin pikaistuksissa kirjoittamaan kommenttiin, mutta kukaan ei ole kehdannut ihmetellä, miten 14-vuotias tyttö on voitu kivittää kuoliaaksi aviorikoksesta. Itse asiassa se, että 14-vuotias tyttö kivitetään kuoliaaksi, herättää paljon voimakkaampaa vastenmielisyyttä islamia ja muslimeja kohtaan kuin Wonterghemin kommentti.

Lastensuojelun keskusliiton sivuilla kirjoittava erityisasiantuntija Heikki Sariola kysyy aiheellisesti:

”... onko kulttuureja kunnioittavan keskustelun vaatimus johtanut siihen, että ainoa hyväksyttävä tyylikeino on oikeaoppinen vakavuus tai vaikeneminen traditioiden ja uskontojen nimissä tehtävistä rikoksista? Eikö edes toimittaja tunnista sarkasmia? Hyväksyttäisiinkö muinaisiin uskontoihin kuuluneet ihmisuhritkin vaieten, jos niitä vielä esiintyisi? Saako vain vaarattomia, jo valtansa menettäneitä kulttuureita arvostella? Ovatko fasismi, natsismi, stalinismi ja Baalin palvonta ihmisuhreineen sallittuja kritiikin kohteita, mutta nykyisin rikoksiin syyllistyvät traditiot pyhiä? Rasismin tuomitseminen on helppoa, mutta onko sharian raakuuksien tuomitseminen todellakin rasismia? ”

Hieman myötätuntoa soisi myös illmanismin uhri Freddy van Wonterghemille, joka on joutunut noitavainoja harjoittavan oikeusjärjestelmän hampaisiin. Tuon järjestelmän tehtävänä näyttää olevan tarjota oikeudelliset kulissit kiellettyjä mielipiteitä omaavien ihmisten häpäisyyn.

Uusi Suomi -verkkolehti on tapansa mukaan sensuroinut kaiken Wonterghemin kommenttiin ja Jukka Turusen alkuperäiseen kirjoitukseen liittyvän aineiston blogipalvelustaan. Wonterghemin blogia ja siellä aiemmin ollutta tuomitun puolustuskirjoitusta ei myöskään löydy Uuden Suomen sivuilta. Näin tapahtumien todellisesta kulusta kiinnostuneen on pakko tyytyä valtamedian puutteelliseen ja lähtökohtaisesti asenteelliseen tietoon.

Hirvisaari ei vaikene

Kansanedustaja James Hirvisaari kommentoi Itä-Suomen hovioikeuden päätöstä lennokkaasti:

”Kouvolan hovioikeus joutaisi meren pohjaan, mutta onneksi se siirretään edes Kuopioon. Tuomarit siis kannattavat raiskattujen tyttöjen ruoskimista hengiltä. Muulla tavoin tuomiota ei voi tulkita. Sairasta, sairasta...”

Monien mielestä Hirvisaaren kannattaisi pidättäytyä yllä olevan kaltaisista kommenteista. Provokatiivisella kommentillaan Hirvisaari kuitenkin herätti nukkuvan karhun eli apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen, joka lähetti viestin Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerille ja puheenjohtaja Timo Soinille.

Iltalehti kertoo:

”Kalskeen mukaan kirjoituksiin ei todennäköisesti olisi puututtu ilman kansalaisilta tullutta palautetta.”

”Hänen mukaansa Hirvisaarella on "oikeus arvioida ja arvostella" oikeuslaitoksen toimintaa, mutta kokonaisen viraston, etenkin korkean lainsäädäntöelimen järjestelmällinen sivuuttaminen on ongelmallista.”

”Erityisesti Kalskeen korvaan särähtävät Hirvisaari "tyylittömät" ja "mauttomat" sanavalinnat.”

Se, että Kalske esiintyy tavallisen kansalaisen puhemiehenä, voi vaikuttaa jonkun mielestä huvittavalta ja jopa irvokkaalta. Kalske on itse toiminut syyttäjänä useissa sananvapausrikosoikeudenkäynneissä, joista hän on saanut osakseen voimakasta arvostelua internetissä.

Erityisesti Wonterghemin oikeudenkäyntiin ja tuomioon liittyy niin absurdeja piirteitä, että edes Kalskeen kaltainen paksupäinen juristi ei voi olla niitä huomaamatta. Itse asiassa James Hirvisaari kiinnittää niihin huomiota harvinaisen osuvasti, kun hän kertoo tuomarien kannattavan tyttöjen ruoskimista hengiltä. Oikeus jätti asiayhteyden kokonaan huomiotta ja tuomitsi Wonterghemin pelkästään hänen irrallisen kommenttinsa perusteella. Näin oikeus häpäisi itsensä ja ansaitsee Hirvisaaren kommentit mahdollisesti tyylittömine ja mauttomine sananvalintoineen.

Oikeudenkäynnit kiihottamisesta kansanryhmää vastaan perustuvat syytetyn julkiseen häpäisyyn. Itse tuomiolla ei ole merkitystä, vaan pitkäkestoinen oikeusprosessi itsessään on rangaistus. Syytetyllä ei käytännössä ole mitään keinoa puolustaa itseään, koska asiayhteydestä irrotettu lause riittää tuomioon.

Demokratian viholliset

Äskettäin Tanskassa murhayrityksen kohteeksi joutunut Lars Hedegaard vapautettiin syytteistä, mutta silti monissa lehdissä kerrottiin virheellisesti hänen saaneen tuomion rasismista. Poltinmerkki on ja pysyy, vaikka tuomio jäisi tulematta. Esimerkiksi ruotsalainen journalisti Johan Malmberg kirjoitti Helsingborgs Dagbladissa artikkelin ”Rasisti on rasisti on rasisti on rasisti”.

Siinä Malmberg oli kovasti närkästynyt joidenkin hänen journalistikollegojensa osoittamasta sympatiasta Hedegaardia kohtaan. Artikkelin lopussa Malmberg toteaa:

”Kun Lars Hedegaardin karkean rasistiset näkemykset tulevat yleisiksi joutuu sananvapaus todella koetukselle.”

Malmberg antaa ymmärtää, että Lars Hedegaard on se, joka oikeasti uhkaa sananvapautta, eikä se henkilö, joka yritti ampua hänet. Toisin kuin Ruotsissa Tanskassa uskalletaan vaatia rasismipykälien poistoa lainsäädännöstä. Mikael Jalving kirjoittaa Hedegaardin murhayrityksestä Jyllands Postenin blogissaan:

”Jos oikeasti haluamme rajoittaa mahdollisuuksia vastaaviin tai pahempiin tapauksiin, meidän on puolustauduttava paremmalla lainsäädännöllä. Ensimmäinen nyrkinisku on poistaa jumalanpilkka- ja rasismipykälät. Ne ovat häpeäpilkkuja demokratiassamme ja monet demokratian viholliset käyttävät niitä tehokkaasti hyväkseen.”

Sana nyrkinisku viittaa luonnollisesti 70-vuotiaaseen Lars Hedegaardiin, joka yritti iskeä nyrkillä häntä ampunutta postinkantajaa.

Kiihotus- ja jumalanpilkkapykäliä hyödyntävät Mika Illman ja Jorma Kalske ovat demokratian vihollisia kuten myös Vihreät naiset, jotka tekivät ilmiannon Jussi Halla-ahon blogikirjoituksesta. He haluavat ennemmin vaientaa eri mieltä olevat kuin vastata argumentteihin vapaassa keskustelussa. Kalskeen närkästyksestä huolimatta James Hirvisaari ei millään tavalla uhkaa demokratiaa ja oikeusvaltiota. Asia on täsmälleen päinvastoin. Illman ja Kalske omalla toiminnallaan vähentävät lain kunnioitusta.

Valitettavasti Suomessa liian moni hyväksyy valtion harjoittaman mielipiteiden sääntelyn, ja liian harva ymmärtää, että laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan yhdessä jumalanpilkkapykälän kanssa suorastaan houkuttelee väärinkäyttöön ja luo nimettömiin ilmiantoihin perustuvan kulttuurin, joka on aiemmin tullut tutuksi itäeurooppalaisista kansandemokratioista.