Juridinen ketjureaktio

Vaikka Tanskassa poliittinen korrektius ei kahlitse julkista keskustelua yhtä voimakkaasti kuin muissa Pohjoismaissa, sielläkin lainsäädännöstä löytyy pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tanskassa sitä kutsutaan ”rasismipykäläksi”.

Vuonna 2003 Hizb ur Tahrir -järjestön jäsen Fatih Abdullatif tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen uhkauksista, törkeästä loukkauksesta ja yllytyksestä juutalaisten tappamiseen. Fatih teki rikoksensa siteeraamalla Koraanin toisen suuran 191. jaetta eli islamin profeetta Muhammadin lausumia sanoja.

Viime vuonna Tanskan sananvapausyhdistyksen puheenjohtaja Lars Hedegaard tuomittiin ja vapautettiin rasismipykälän perusteella. Hedegaard oli sanonut tanskalaisella joulupäivällisellä oluttuopin ääressä muslimeihin viitaten:

”He raiskaavat omia lapsiaan. Sitä kuulee jatkuvasti. Sedät, isosedät ja isät raiskaavat muslimiperheiden lapsia.”

Hedegaard vapautettiin lopulta teknisistä syistä. Hedegaard vapautettiin, koska oikeus katsoi hänen olleen tietämätön haastattelunsa myöhemmästä julkaisemisesta. Hedegaardin haastattelu julkaistii tanskalaisella Snaphanen-sivustolla.

Tanskan Kansanpuoluetta edustava Jesper Langballe puolestaan tuomittiin Hedegaardin siteeraamisesta. Langballe ilmiantoi itsensä poliisille lausuntonsa jälkeen.

Langballen jälkeen nyt jo entinen poliisi Lars Kragh Andersen tuomittiin 10 000 kruunun sakkoihin, kun hän sanoi olevansa vakuuttunut, että muslimimiehet hyvin suuressa määrin pahoinpitelevät ja tappavat tyttäriään.

Äskettäin iranilaissyntyinen taiteilija ja Jyllands Postenin blogisti Firozeeh Bazrafkan tuomittiin 8000 kruunun sakkoihin, kun hän siteerasi Lars Kragh Andersenia melkein sanasta sanaan:

”Olen vakuuttunut, että muslimiehet ympäri maailman sekä raiskaavat, pahoinpitelevät että tappavat tyttäriään.”

Tuomio soti kuitenkin Firozeeh Bazrafkanin oikeustajua vastaan. Vuonna 2010 irakilaissyntyinen mies oli Facebookissa uhannut raiskata ja tappaa hänet sekä syöttää hänen lihansa koirille. Miestä ei kuitenkaan tuomittu laittomasta uhkauksesta, mikä raivostutti Bazrafkania.

Bazrafkanin tuomio ja hänen uhkailijansa vapauttaminen kertovat, että nyky-Euroopassa riittävän uhristatuksen omaavien ihmisryhmien loukaaminen on suurempi rikos kuin yksittäisen ihmisen tappouhkaus, joka puolestaan ei ole rikos lainkaan, jos uhkaaja edustaa riittävän uhristatuksen omaavaa ryhmää.

Tanskan oikeuslaitos osoittaa kiitettävää johdonmukaisuutta, kun se tuomitsee kaikki, jotka esittävät ihmisryhmästä yleistäviä lausuntoja. Suomalainen illmanismi taas valikoi uhrinsa. Halla-aho tuomittiin, kun hän esitti loogisen päättelyketjun avulla, että profeetta Muhammad oli pedofiili ja islam pyhittää pedofilian. Häntä siteeranneita valtamedian edustajia ei tuomittu, kuten ei niitä bloggareita, jotka julkaisivat Halla-ahon tekstin kokonaisuudessaan tämän tuomion jälkeen.

Mitä tulee jälkikasvun tappamiseen, islam ei tunne kunniamurhan käsitettä. Tätä monet muslimioppineet ja islamin puolustelijat kertovat länsimaiselle yleisölle, kun he yrittävät selittää muslimiväestön keskuudessa yleisiä kunniamurhia. Teknisesti tämä on totta. Islamin mukaan kenen tahansa tappaminen on rangaistavaa, jos se tehdään tarkoituksella ja ilman oikeutta. Sen sijaan isää tai äitiä ei saa rangaista, jos he tappavat omat jälkeläisensä tai näiden jälkeläiset. Käytännössä islamilaisissa maissa kunniamurhista ei joko rangaista lainkaan tai rangaistukset ovat erittäin lieviä, vaikka islamilaisten maiden naisaktivistit ovat vaatineet rangaistusten koventamista.

Jim'll fix it

Mainen kunnia on katoavaista, sanotaan. Joskus mainen kunnia katoaa vasta kuoleman jälkeen. Näin kävi englantilaiselle radio- ja tv-juontajalle Jimmy Savilelle, kun tiedot hänen 40 vuotta kestäneestä alaikäisten tyttöjen ja poikien ahdistelustaan tulivat julkisuuteen. Savile kuoli noin vuosi sitten 29.10.2011.

Savile ei ole Suomessa tunnettu hahmo, mutta Britanniassa hänet tunnetaan monivuotisena listahittiohjelma Top of the Popsin juontajana sekä Jim'll Fix It -lastenohjelman (suomeksi Jim hoitaa homman) juontajana. Hän tuli myös tunnetuksi hyväntekeväisyystoiminnastaan, jossa hän tuki erityisesti lastensairaaloita. Häntä pidettiin hyväntekijänä ja kuningatar Elisabet palkitsi hänet työstään Brittiläisen imperiumin ritarikunnan kunniamerkillä (OBE).

Paljastukset

Syyskuun lopussa brittiläinen kaupallinen tv-kanava ITV kertoi Savilen harjoittamasta alaikäisten tyttöjen ahdistelusta Exposure-ohjelmassaan. Ohjelman jälkeen brittimedia täyttyi Savilen uhrien kertomuksista ja aiemmin kunnioitetusta hyväntekijästä piirtyi varsin vastenmielinen kuva seksuaalisena saalistajana, jota kiinnostivat nuoret varhaisteini-ikäiset tytöt.

Huhuja Savilen taipumuksista oli liikkunut vuosikymmenten ajan, mutta miehen varakkuus ja asema julkkiksena estivät ahdistelutapausten pääsyn julkisuuteen. Ehkä kaikkein järkyttävintä oli se, kun Savile liikuskeli Stoke Mandervillen lastensairaalasta ja käpälöi sairaita lapsia. Sairaala oli järjestänyt Savilelle oman huoneen, jossa hän saattoi yöpyä.

Daily Mailin mukaan sairaalan henkilökunta tiesi Savilen taipumuksista ja käski potilaita teeskentelemään nukkumista, kun hyväntekijä Savile tuli vierailemaan. On myös esiintynyt väitteitä, joiden mukaan Savile olisi ollut nekrofiili eli ollut sukupuoliyhteydessä kuolleiden ruumiiden kanssa.

Myös Savilen työnantajana toimineen yleisradioyhtiö BBC:n väitettiin tienneen Savilen viehtymyksestä lapsiin. Savilen myös väitetään harjoittaneen lasten hyväksikäyttöä BBC:n tiloissa.

Miksi Savilea ei syytetty

Kuoleman jälkeen tulevat paljastukset ovat herättäneet kysymyksen, miksi Savilen 40 vuotta jatkuneesta ahdistelusta puhutaan vasta nyt. Miksi hän ei joutunut vastaamaan teoistaan oikeudessa?

Poliisi tutki 2000-luvulla muutamaan otteeseen Savilen tekemisiä. Vuonna 2007 Savilea epäiltiin 1970-luvulla Duncroftin tyttökoulussa tapahtuneesta ahdistelusta. Syyttäjä kuitenkin päätti jättää syytteen nostamatta riittämättömän näytön takia.

Vuonna 2008 poliisi haastatteli Savilea Jerseyn saarella sijaitsevassa Haut de la Garennen lastenkodissa paljastuneen lasten hyväksikäyttöskandaalin yhteydessä. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt riittävästi todisteita miehen osallisuudesta. Tuolloin Savile käynnisti oikeustoimet The Sun -sanomalehteä vastaan, joka oli yhdistänyt hänet skandaaliin. Tämä voi osittain selittää, miksi Britannian usein epämääräisiä keinoja tiedonhankinnassaan käyttävät tiedotusvälineet olivat haluttomia kirjoittamaan Savilen taipumuksista. Englannin kunnianloukkausta koskeva laki on erittäin tiukka ja suosii kantajaa.

BBC:n uskottavuus

Paljastusten jälkimainingeissa Britannian yleisradioyhtiö BBC on joutunut vaikeaan paikkaan. Yhtiön sisällä toimi kymmeniä vuosia häikäilemätön pedofiili eikä kukaan talon sisällä puuttunut asiaan.

Ennen ITV:n paljastusdokumenttia BBC:n oma Newsnight-ajankohtaisohjelma tutki Savilen toimintaa Duncroftin tyttökoulussa 1970-luvulla. BBC:n toimittajat haastattelivat uhreja ja entisiä oppilaita, joilla oli tietoa tapahtumista vuonna 1980 suljetussa koulussa. Newsnight-ohjelman päätoimittaja Peter Rippon päätti kuitenkin hyllyttää uutisraportin eikä sitä koskaan esitetty.

BBC:n pääjohtaja George Entwistle joutui parlamentin eteen selittelemään Savilen tapausta. Entwistle vieritti syyn uutisraportin hyllyttämisestä Ripponin niskaan, kun parlamentaarikot ihmettelivät BBC:n puutteellista journalistista mielenkiintoa tapaukseen. BBC on myös luvannut nimittää riippumattoman tutkijan selvittämään ohjelman hyllytystä.

Yleisradioyhtiö voi myös joutua korvausvastuuseen Savilen teoista. 12 Savilen uhria on jo käynnistänyt oikeustoimet BBC:a vastaan, ja he vaativat kärsimyksistään miljoonia puntia. Tämä saattaa osittain selittää yhtiön halukkuuden sensuroida itseään.

Johtopäätös

Viime vuosina tiedotusvälineissä on käsitelty paljon katolisen kirkon piirissä tapahtuneita pedofiiliskandaaleja. BBC:n sivuilta voi käydä lukemassa yhteenvedon näistä skandaaleista. Itse asiassa skandaaleja on vatvottu niin paljon, että moni maallikko yhdistää jo mielessään sanat katolinen pappi ja pedofiili keskenään. Tiedotusvälineissä katolista kirkkoa on syytetty salailusta eli juuri samasta, johon yleisradioyhtiö BBC on syyllistynyt Jimmy Savilen tapauksessa.

Toisaalta Savile on jo kuollut eikä voi mitenkään puolustaa itseään. Monet ahdistelutapaukset ovat kymmeniä vuosia vanhoja, ja monet asiasta jotakin tietävät ovat jo kuolleita. ITV-kanavan paljastusten jälkeen monet Savilen uhrit ovat astuneet julkisuuteen. Kaikkien motiivit eivät välttämättä ole puhtaat, vaan tarkoituksena voi olla tienata vähän ylimääräistä rahaa BBC:n kustannuksella.

Tässä vaiheessa lienee kuitenkin selvää, että Savile oli seksuaalinen saalistaja, joka käytti hyväkseen alaikäisiä lapsia. Savile ei kuitenkaan koskaan joutunut vastuuseen, koska häntä vastaan ei löytynyt mitään konkreettista. Savilen uhrit eivät uskaltaneet puhua, koska he arvelivat, että kukaan ei uskoisi heitä. Savile oli kuitenkin hauska ja kaikkien rakastama hahmo, jonka pimeä puoli oli lopulta vain harvojen tiedossa. Scotland Yard on käynnistänyt asiasta rikostutkimuksen, kun osa uhreista kertoi joidenkin hyväksikäyttäjien olevan vielä elossa. Ehkä asiat selviävät, mutta Savilen tapauksen käsittely jatkuu englantilaismediassa vielä pitkään.

Arbogan hyökkäyksestä vielä

Luulin, että edellisessä kirjoituksessani mainitun tapauksen olennaiset asiat olisivat jo selvinneet. Kolme miestä hyökkäsi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen, koska aiemmin Arbogassa ryöstettiin 24-vuotias naishenkilö, joka seurusteli yhden hyökkääjän kanssa. Hyökkääjät olivat taparikollisia ja kuuluivat paikalliseen Mongols MC -moottoripyöräjengiin.

Hyökkääjät pitivät yhtä vastaanottokeskuksen asukasta, kansallisuudeltaan eritrealaista mieshenkilöä syyllisenä pahoinpitelyyn. Tämä mieshenkilö oli yksi pahoinpitelyn uhreista. Kolmea hyökkäykseen osallistunutta epäillään törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta.

Vasemmiston mielenosoitus

Kaiken järjen mukaan tarinan olisi pitänyt päättyä tähän tai viimeistään syytteeseen ja sitä seuraavaan oikeudenkäyntiin. Paikallinen vasemmisto kuitenkin päätti yhdistää tapahtuman ”pimeyden voimiin” ja järjesti mielenosoituksen muukalaisvihamielisyyttä vastaan. Tarkoituksena saada suuri yleisö uskomaan, että ryöstön ja sitä seuranneen koston takana olivat ilkeät valkoihoiset rasistit.

Paikallinen kunnanjohtaja Olle Ytterberg (S) kertoi, että Arbogassa tapahtuneen hyökkäyksen taustalla oli tietämättömyys ja ennakkoluulot. Hän haastoi arbogalaiset viime sunnuntaiksi mielenosoitukseen muukalaisvihamielisyyttä vastaan. Mielenosoituksessa pyrittiin kiinnittämään huomiota sekä tapahtuneisiin ryöstöihin että vastaanottokeskukseen kohdistuneeseen hyökkäykseen.

Luonnollisesti Ruotsin valtamedia tarjosi myös julkisuutta mielenosoitukselle eikä muistanut mainita hyökkäystä edeltäneitä tapahtumia, kuten Ruotsin TV4-kanava teki, vaan keskittyi muukalaisvihamielisyyteen ja pimeyden voimiin.

Ruotsin valtamedia kertoo ja jättää kertomatta

Keski-Ruotsin Arbogassa sijaitsevaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen hyökättiin 16.10. Kolme naamioitua henkilöä rikkoi vastaanottokeskuksen ikkunoita ja pakotti henkilökunnan etsiytymään suojaan. Näin kertoo ruotsalainen Aftonbladet ja näin taas suomalainen Rähmispossu. Hyökkääjät myös pahoinpitelivät yhtä asukasta paikalla olleen Ali-nimisen miehen mukaan.

Henkilökunta pelkää

Jutussa mainitaan, kuinka henkilökunta ei uskalla paljastaa henkilöllisyyttään asioidessaan vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Haastateltu henkilökunnan edustaja kuitenkin arvelee, että kyse on kostosta, joka taas johtuu viime aikoina Arbogassa tapahtuneista ryöstöistä. Näistä syytetään vastaanottokeskuksen asukkeja, vaikka he ovat henkilökunnan mukaan syyttömiä tapahtumiin.

Arbogan vastaanottokeskuksessa on myös aiemmin tapahtunut vastaavaa. Viime helmikuussa keskus sytytettiin tuleen ja asukkaat jouduttiin evakuoimaan.

Expressenin vastaavassa jutussa kerrotaan myös, kuinka vastaanottokeskuksen asukkaat tuntevat olonsa turvattomiksi. Roozbeh Moradimotlagh kertoo:

”Emme tule oloamme turvalliseksi. Täällä on naisia, lapsia ja miehiä ja kaikki ovat peloissaan.”

Tässä vaiheessa lukijalle on tullut selväksi, että kyse on kostosta, eli todennäköisesti joukko arbogalaisia nuoria miehiä on käyttänyt oman käden oikeutta. Jutuissa kuitenkin viitataan hyökkäystä edeltäneisiin tapahtumiin varsin epämääräisesti.

Aiemmat tapahtumat

Avpixlat-sivusto kertoo, että noin 10 000 asukkaan Arbogassa on viime aikoina tapahtunut viisi ryöstöä tai ryöstön yritystä. Bergmanin puistossa kaksi nuorukaista pahoinpiteli 15-vuotiaan pojan ja vei tältä puhelimen. Uhria potkittiin mahaan ja päähän.

Nuori nainen ryöstettiin 15.9. tämän ollessa kävelyllä. 20 – 30 -vuotias tummaihoinen mies löi naista, joka tuupertui maahan. Kun nainen heräsi, hänen rahansa oli viety.

Lokakuun alussa puolestaan koiraa ulkoiluttanut nuori nainen joutui miesjoukon pahoinpitelemäksi. Nainen kuitenkin onnistui pakenemaan hyökkääjiä.

Vain muutama päivä edellisestä kolme tuntematonta miestä hyökkäsi naisen kimppuun Arbogan Pyhän Nikolauksen kirkon lähettyvillä. Nainen kuitenkin onnistui pakenemaan paikalta.

Viimeisimpien tietojen mukaan hyökkäys vastaanottokeskukseen on kosto viidennestä tapauksesta, jossa murtaen ruotsia puhuva tummaihoinen mies yritti ryöstää 24-vuotiaalta naiselta käsilaukun. Nainen teki vastarintaa, jolloin ryöstäjä pakeni paikalta ilman käsilaukkua.

24-vuotias nainen sattui olemaan sukua eräälle paikallisen moottoripyöräjengin jäsenelle. MC-jengiläiset hyökkäsivät vastaanottokeskukseen ja pahoinpitelivät ryöstöyrityksestä epäilemänsä somalimiehen.

Vastaanottokeskukseen hyökkäyksestä epäillyt miehet on nyt pidätetty, mutta poliisi ei ole onnistunut selvittämään viittä yllä mainittua ryöstöä tai ryöstön yritystä, jotka ovat kaikki tapahtuneet viimeisen kuukauden aikana.

Median toiminta

Ruotsalaisen valtamedian (Aftonbladet, Expressen, Sydsvenskan) uutisraportoinnissa ei kiinnitetty juuri lainkaan huomiota aiempiin tapahtumiin vaan niihin viitattiin epämääräisesti. Samalla pyrittiin pönkittämään sekä henkilökunnan että asukkaiden uhristatusta. Aiempi tulipalo muistettiin mainita, mutta vastaanottokeskuksessa tapahtuneeseen asukkaiden kannalta kielteiseen tapahtumaan ei viitattu lainkaan. Syksyllä 2011 joukko keskuksen asukkaita protestoi tarjotun ruuan laatua vastaan ja sulki sisäänkäynnin ruokalaan.

Valtamedia myös antaa ymmärtää, että vastaanottokeskuksen asukkaat ovat syyttömiä Arbogassa tapahtuneisiin ryöstöihin, ja esittää tästä todisteena henkilökunnan lausuntoja.

Valtamedia on sulkenut uutistensa kommentoinnin, joten lukijat eivät voi täydentää tai korjata jutuissa esitettyjä väitteitä. Näin satunnainen lukija on pelkästään toimittajien ammattitaidon ja asenteiden varassa. Koska toimittajat pyrkivät poliittisen korrektiuden pelisääntöjen mukaan esittämään maahanmuuttajat viattomina uhreina ja pimittämään maahanmuuttajaväestön rikollisuutta, Arbogassa tapahtuneista ryöstöistä vaietaan tai niihin viitataan epämääräisesti. Samalla vastaanottokeskuksen asukkaiden uhriutta korostetaan siteeraamalla heidän pelokkaita lausuntojaan. Näin lukijalle tulee vaikutelma, että ilkeät ruotsalaiset maaseuturasistit olivat asialla.

Tapahtumista voi myös päätellä, että viranomaisten kyvyttömyys selvittää kaupungilla tapahtuneita ryöstöjä johtaa oman käden oikeuteen, jossa väkivaltaisimmat ja röyhkeimmät kantaväestön edustajat käyvät kostamassa tapahtuneen pahoinpitelemällä mahdollisesti syyttömän miehen. Moottoripyöräjengiläiset saavat ansaitsemansa tuomion, mutta kadulla kävelijöitä ahdistelevia ryöstäjiä tuskin saadaan koskaan kiinni.

Nobelin rauhanpalkinto EU:lle

Kun kuulin Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisestä Euroopan Unionille, en ollut uskoa korviani. Norjalainen Nobel-komitea myöntää palkinnon EU:lle, vaikka Norja ei ole edes EU:n jäsen.

Nobel-komiteaa johtaa mies nimeltä Thorbjørn Jagland, joka itse asiassa jo vuonna 2008 halusi antaa rauhanpalkinnon EU:lle. Työväenpuoluetta edustava Jagland toimi Norjan pääministerinä 1996-1997, ja tätä kautta voi luonnehtia ristiriitaiseksi. Kaksi ministeriä erosi kesken kauden skandaalien takia, ja Jaglandia itseään pilkattiin mediassa ja kuvattiin epäpäteväksi. Jaglandin hallitus erosi vuoden 1997 vaalien jälkeen, ja vuonna 2010 ryhmä historiantutkijoita arvioi hänet heikoimmaksi pääministeriksi toisen maailmansodan jälkeen.

Epäpätevyys ei kuitenkaan tarkoita, että kunnianhimoisen sosialistipoliitikon ura tyssäisi siihen. Jagland on lyhyen pääministerikautensa jälkeen toiminut ulkoministerinä ja Norjan suurkäräjien puhemiehenä. Nykyisin Jagland toimii Nobel-komitean puheenjohtajuuden lisäksi Euroopan Neuvoston pääsihteerinä.

Nobel-palkinto poliittisen aktivismin välineenä

Jaglandin kausi Nobel-komiteassa alkoi 2009, ja heti ensimmäinen valinta herätti ihmetystä, kun palkinto myönnettiin vasta kautensa aloittaneelle Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle. Valinnan inspiroimana New York Timesin kolumnisti Yoni Brenner kehitti termin ”thorbjorning” kuvaamaan tapaa, jossa palkinto myönnetään, ennen kuin palkittu on ehtinyt tehdä mitään merkittävää.

Nobelin palkinnon tarkoituksena ei nykyisin ole pelkästään palkita ansioituneita rauhantekijöitä tai diktatuurien rohkeita toisinajattelijoita vaan myös vaikuttaa tulevaan poliittiseen kehitykseen. Obaman edeltäjä ja kaikkien edistyksellisten vasemmistolaisten vihaama George W. Bush oli aloittanut kaksi sotaa, ja Nobel-komitea lähetti viestin Obamalle, että sodat tulisi lopettaa ja Guantanamon vankileiri sulkea.

Amerikkalaiset eivät enää aktiivisesti osallistu sotatoimiin Irakissa, mutta Afganistanissa tilanne on kuta kuinkin entisellään ellei huonompi kuin Bushin kaudella. Obama ei vastoin lupauksiaan ole sulkenut Guantanamon vankileiriä, mistä mediassa ei ole pidetty isoa meteliä. Tästä voimme päätellä, että Nobel-komitean ja erityisesti sen puheenjohtaja Jaglandin vaikuttamisyritykset eivät ole onnistuneet kovin hyvin.

Norjan Nobel-komitea on aiemminkin tehnyt ristiriitaisia valintoja. Esimerkiksi arkkiterroristi Jasser Arafat palkittiin Oslon rauhansopimuksesta, jonka velvoitteita palestiinalaisosapuoli ei pääsääntöisesti ole noudattanut. Vuonna 2007 palkinto myönnettiin hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle ja ”profeetta” Al Gorelle, mikä tuntuu Climategaten ja Goren propagandistisen elokuvan perusteella käsittämättömältä.

Miksi EU?

Vaikka puheenjohtaja Jagland on jo pitkään halunnut palkintoa EU:lle, kaikki Nobel-komitean jäsenet eivät ole asiasta yhtä innostuneita. Komitean jäsen Ågot Valle kertoi Aftenpostenille, että hän ei olisi äänestänyt EU:n puolesta. Valle on kuitenkin ollut jo vuoden verran sairaana eikä voinut osallistua komitean kokouksiin.

Valle toimii komiteassa Norjan Sosialistisen Vasemmistopuolueen edustajana ja valintapäätöksen aikana häntä tuurasi Oslon piispa Gunnar Stålsett. Vallen puoluetoveri, SV:n puheenjohtaja Audun Lysbakken sanoi valinnan jälkeen:

”Viime aikojen kehityksessä ei ole mitään sellaista, joka oikeuttaisi rauhanpalkinnon myöntämisen EU:lle vuonna 2012.”

”On selvää, että olemme jakaneet rauhanpalkinnon, joka vaikuttaa norjalaiseen politiikkaan.”

Rauhanpalkinto on toki luonteeltaan selkeästi poliittinen. Lysbakken kuitenkin sanoo, että maailmasta löytyy demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta taistelevia, jotka olisivat ansainneet palkinnon ennemmin kuin EU.

Todettakoon, että Norjassa kysymys Euroopan Unionista jakaa mielipiteitä. Nobel-komitean jäsen Valle on aiemmin toiminut Ei EU:lle -kampanjan varapuheenjohtajana.

Ansaitseeko EU palkinnon?

Nobel-komitea näkee lausunnossaan EU:n tärkeimpinä saavutuksina rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisen. EU on toiminut tasapainottavana tekijänä ja auttanut muuttamaan Euroopan sotien maanosasta rauhan maanosaksi.

EU:n rooli rauhanrakentajana kuuluu olennaisena osana EU:n markkinointipuheisiin, vaikka sodanjälkeinen rauhanaika perustuikin pitkälti kylmään sotaan ja supervaltojen ydinasepelotteisiin. Lisäksi käytännössä miehityksen alla eläneestä Saksasta ei millään olisi voinut enää vuoden 1945 jälkeen tulla minkäänlaista sotilaallista uhkaa kenellekään. Käsitys EU:sta rauhanprojektina on kaunopuheisesti koristeltu myytti. Aivan yhtä hyvin rauhanpalkinto voitaisiin myöntää Japanille ja Kiinalle, koska ne eivät ole sotineet keskenään vuoden 1945 jälkeen.

Kaikkein käsittämättömin perustelu on kuitenkin EU:n rooli demokratian edistäjänä. Todellisuudessa EU on olemassaolonsa ajan aktiivisesti pyrkinyt ja suurelta osin onnistunut vähentämään demokraattisesti valittujen kansallisten parlamenttien valtaa ja samalla lisäämään keskitetyn ja demokraattisen vastuun ulkopuolella toimivan byrokratian valtaa.

Nykyisin, kun jopa 80 prosenttia kaikista laeista on peräisin EU:sta, voidaan sanoa, että EU on tehnyt kansallisista parlamenteista keskitetyn byrokratian kumileimasimia, joiden tärkein tehtävä on muuntaa direktiivit kansallisiksi laeiksi muodollisesti demokratian pelisääntöjä kunnioittaen. Jaglandin ja Suomen Eurooppaministeri Alexander Stubbin kaltaisille demokratia tarkoittaa juuri tätä, eli valistuneen eliitin ylikansallista valtaa ohi ”impivaaralaisten” kansallisten ja paikallisten päätöksentekijöiden.

Ihmisoikeudet kuuluvat myös kaunopuheisuuden sarjaan. On olemassa ihmisoikeuksia ja ”ihmisoikeuksia”. Jälkimmäisiin sisältyy yleensä kantaväestölle kuuluva pakko kustantaa nämä ihmisoikeudet niille, joilla ei ole mitään velvollisuuksia vaan pelkästään oikeuksia. Jagland ja Nobel-komitea edustavat niitä jälkimmäisiä ”ihmisoikeuksia”.

Norjalaisen document.no -sivuston päätoimittaja Hans Rustad kuvaa Nobel-palkinnon perusteluja kirjoituksessaan kaksi perustelua. Rustadin mukaan historiallisten perustelujen lisäksi palkintoon sisältyy myös vaikuttamaan pyrkivä poliittinen viesti:

”Kenestä Jagland pyrkii varoittamaan? Todennäköisesti hän varoittaa Kreikan Kultaisesta aamunkoitosta tai Unkarin Jobbikista. Koskeeko varoitus myös 17,8 prosentin kannatuksen saavuttanutta Ranskan Kansallista Rintamaa, tai 20 prosentin kannattamia Perussuomalaisia tai Ruotsidemokraatteja, jotka ovat matkalla kohti 10 prosentin kannatusta? Jaglandin aiemmat lausunnot antavat aiheen uskoa, että vastaus on kyllä.”

”Varoitus siitä, joka voi mennä pieleen, jos EU hajoaa, tarkoittaa samalla myönteistä vastausta lisääntyvälle integraatiolle, joka taas tarkoittaa poliittista ja taloudellista unionia. Tämä poliittinen mielipide jättää huomiotta kansalaismielipiteen useissa osissa Eurooppaa. Tällaiselle unionille ei löydy demokraattista mandaattia.”

Rustad lisäksi toteaa, että mahdollinen EU:n hajoaminen ei johdu ulkoisista tekijöistä vaan sen sisäänrakennetuista vastakkainasetteluista. Tulevat vuodet näyttävät, tuleeko Nobelin rauhanpalkinnosta merkkipaalu EU:n historiassa vai halveksitaanko sitä osoituksena Nobel-komitean typerästä lyhytnäköisyydestä hajoavan utopiaprojektin puolustajana.

Muslimien viattomuus - kotimaisia puheenvuoroja

Käsittelen tässä muutamia suomalaisia kirjoituksia Muslimien viattomuus -elokuvasta ja sen nimissä järjestetyistä mellakoista.

Insinööri islamin maailmassa

Aloitetaan Petteri Järvisestä, joka kirjoitti Uuden Suomen blogiinsa kirjoituksen Muhammed-pilkka ei ole sananvapautta. Tämä kirvoitti lukijoilta paljon kommentteja, joista osa oli selkeästi epäasiallisia. Itse luulin kirjoitusta trollaukseksi, koska se paljasti, että kirjoittaja ei ollut perehtynyt käsittelemäänsä asiaan eikä ymmärtänyt sen kaikkia ulottuvuuksia, esimerkiksi islamilaisten maiden pyrkimystä saada uskontojen halventaminen kielletyksi kaikkialla maailmassa. Tässä kontekstissa itse elokuvasta tulee pelkkä keppihevonen, jolla edistetään omia tavoitteita.

Järvisen kirjoitus paljasti miehestä piirteitä, joita en olisi halunnut nähdä. Hän ei ymmärtänyt kielteisen palautteen todellista syytä vaan jatkoi kolmella kirjoituksella samasta asiasta (1, 2 ja 3).

Itse olen käyttänyt internetiä sen alkuajoista asti ja varsin varhain huomasin, että mistään asiasta ei kannata kirjoittaa, ennen kuin on perehtynyt aiempaan keskusteluun asiasta tai ylipäänsä tehnyt kotiläksynsä. Muutoin palaute voi olla tylyä. Omaa tietämättömyyttä ei ole häpeä paljastaa, mutta esiintyminen täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella ei todellakaan kannata.

Viimeisessä kirjoituksessaan Järvinen kyllästyy koko touhuun ja heittäytyy marttyyriksi:

”Aidon mielipiteenvapauden sijaan netissä vallitsee samanlainen vääriä mielipiteitä karsiva kulttuuri kuin mistä äänekkäät syyttävät viranomaisia tai perinteistä mediaa. Netin sananvapaus on sitä, että saat vapaasti olla samaa mieltä kuin me. Eikä "me" tässäkään ole enemmistö vaan ryhmä aktiivisia, jotka ovat anastaneet vallan itselleen.”

Niinkin kokeneelta internetin käyttäjältä kuin Järvinen tuo on aika uskomatonta tekstiä. Mistä tahansa aiheesta löytyy aktiiveja, jotka seuraavat asiaa käsittelevää keskustelua ja ovat jo kuulleet kaikki argumentit ja tyrmänneet niistä useimmat moneen kertaan. Kun joku tulee pystymetsästä luennoimaan muka asiasta jotakin tietävänä, aktiivien joukossa syntyy luonnollinen vastareaktio, jonka Järvinen joutui tässä kokemaan. Palautteen voimakkuuteen vaikutti toki myös Järvisen korkea profiili internetissä ja se, että hän on kokoomuslainen poliitikko.

Olen sitä mieltä, että lukijan olisi pitänyt ymmärtää, että Järvinen ei ole seurannut islamista ja sananvapaudesta käytyä keskustelua lainkaan ja suhtautua kirjoitukseen tältä pohjalta rakentavasti. Valitettavasti emme elä täydellisessä maailmassa, eli kirjoituksen matka näppäimistöltä internetiin on aivan liian lyhyt, jotta palautetta ehtisi kunnolla harkita.

Sarjakuvapiirtäjä

Pertti Jarla käsittelee Suomen Kuvalehden blogissaan Muhammad-elokuvaa melko asiallisesti, vaikka olenkin täysin eri mieltä sekä hänen lähtöoletustensa että hänen keskeisten väittämiensä kanssa. Jarla toteaa Muhammad-filmin tekijöistä:

”Amerikkalainen Muhammed-video Innocence of Muslims ei ole mikä tahansa puheenvuoro, vaan fanaatikkojen kyhäämä islamilaista maailmaa vastaan suunnattu propaganda-ase. Tarkoituksena lietsoa konfliktin molempia osapuolia, onnistuneesti. Tällaisiahan tehdään koko ajan, välillä jotkut tiukan linjan islamistit käyttävät niitä hyväkseen. Pitäisikö kaikkien julkaisijoiden tarjoilla näitä aseita vapaasti?”

Fanaatikolla Jarla tarkoittaa ilmeisesti Terry Jonesia, joka tuli tunnetuksi Koraanin polttamishankkeestaan. Kuitenkin mukana oli myös Yhdysvalloissa asuvia kopteja, joiden kohtalo islamistisessa Egyptissä ei mediaa juurikaan kiinnosta. Ylipäänsä uskonnollisten vähemmistöjen asema islamilaisissa maissa kannattaisi muistaa, ennen kuin lähtee nimittelemään ihmisiä fanaatikoiksi.

Propaganda-aseeksi elokuva (tai lähinnä sen traileri) on harvinaisen tylsä, koska se on sen verran kehnosti tehty. Jarlan kysymykseen taas on helppo vastata. Jokainen julkaisija päättää asiasta itse omista lähtökohdistaan.

Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että julkaisematta jättäminen lähettää sekin viestin. Jarlan mielestä:

”En usko, että kärjistävä vihamielinen loukkaaminen ollenkaan vapauttaa islamilaisia teokratioita, vaan päinvastoin vahvistaa pimeitä ääriaineksia.”

Tässä Jarla katsoo asiaa väärästä näkökulmasta. Kärjistävät ja loukkaavat asiat ovat sananvapauden sivutuote, eli niitä löytyy aina ja niitä keksitään tarvittaessa vaikka tyhjästä. Pakistanissa nuori kristitty tyttö oli joutua lynkatuksi, kun hänen väitettiin syyllistyneen Koraanin häpäisyyn, vaikka asiassa ei ollut mitään perää.

Julkaisematta jättäminen taas kertoo taipumisesta väkivallan uhan edessä. Länsimaat ovat heikkoja eivätkä itse usko omiin arvoihinsa. Juuri tätä väkivaltaa lietsovat islamistit tavoittelevat, kun he polttavat Yhdysvaltojen lippuja ja vaativat ”kunnioitusta” profeetalleen. Todellisuudessa he eivät ole niinkään kunnioituksen perässä kuin ”rispektin”, eli alistumisen, jota koulukiusaajat odottavat uhreiltaan.

Jarlan kannattaisi myös muistaa, että islamin moraalisia, inhimillisiä ja yhteiskunnallisia puutteita pitää voida käsitellä kriittisesti. Tätä varten tarvitaan laajaa sananvapautta. Lisäksi Muslimien viattomuus -elokuvassa käsitellyt asiat ovat kaikki peräisin islamin omista lähteistä, kuten profeetan keskustelu aasin kanssa tai se, kun Muhammad nai ottopoikansa vaimon.

Jarla viittaa myös julkaisematta jätettyyn dokumenttiin Islam the Untold Story, jossa historioitsija Tom Holland tutki kriittisesti islaminuskon alkuvaiheita. Katsoin dokumentin ja siinä mielestäni päästiin varsinaiseen asiaan melko hitaasti. Tietysti dokumentti pitäisi esittää, mutta sitä ei välttämättä kannata katsoa.

Ekumeniaa

Sanoma-yhtiön lippulaiva Helsingin Sanomat ei yleensä petä, kun pitää etsiä kaikkein typerimpiä asiaan liittyviä kirjoituksia. Pääkirjoitussivulla Risto Saarinen sanoo, että muslimimaiden aloitetta uskontojen loukkaantumisen kieltämisestä kannattaa kuunnella.

Sana ”kuunnella” herättää positiivisia mielleyhtymiä etenkin niissä, jotka uskovat dialogin parantavaan voimaan. On kuitenkin vaikea uskoa, että dialogin lopputuloksena häämöttävä länsimaiden alistuminen islamilaisten maiden vaatimuksiin johtaisi mihinkään lännen kannalta myönteiseen lopputulokseen. Saarinen kuitenkin tuntuu olevan tätä mieltä:

”Sopimusneuvottelun hyöty olisi juuri siinä, että loukkauskielto parantaisi vähemmistöuskontojen ja vieraiden uskontojen asemaa maissa, joissa näitä uskontoja voidaan nykytilanteessa loukata seurauksista piittaamatta. Mitä ankarammin loukkaukset kiellettäisiin, sitä enemmän vähemmistöjen asema ainakin teoriassa paranisi.”

Saarisen näkemys edustaa äärimmäistä idealistista naiiviutta, koska muiden uskontojen pilkka ja häpäisy liittyy niin kiinteästi islamin ydinopetuksiin. Koptitaustainen Raymond Ibrahim jopa spekuloi, että loukkaamiskielto johtaisi islamin kieltämiseen.

On täysin mahdotonta ajatella, että Koraanista poistettaisiin vaatimukset väkivallan käytöstä vääräuskoisia kohtaan. Esimerkiksi Koraanin 9. suuran 29. jakeessa kerrotaan seuraavaa:

”Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.”

Käytännössä islamilaisten maiden järjestö OIC:n tavoitteiden toteutuminen merkitsisi, että lännessä sensuuri lisääntyisi ja islamilaisissa maissa jatkettaisiin kuten ennenkin. Islamilaiset maat eivät ole koskaan hyväksyneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta eivätkä tunnusta muita uskontoja tasavertaisiksi islamin rinnalle.

Saarinen ei tunnu uskovan, että neuvotteluissa saavutettaisiin mitään merkittävää:

”Vaikka sopimukseen ei päästäisi, prosessi olisi omiaan lisäämään luottamusta valtioiden ja uskontojen välillä.”

Saarinen haluaa dialogia sen itsensä vuoksi tuloksista välittämättä, koska se on omiaan lisäämään luottamusta. Mielestäni dialogi, jossa toinen osapuoli käyttää suoraan tai peitellysti väkivallan uhkaa neuvotteluaseena, ei voi johtaa myönteiseen lopputulokseen.