HS:n päätoimittaja sananvapauden asialla

Kun Suomen Sisu julkaisi Jyllands Postenin Muhammad-pilakuvat omalla kotisivullaan, tapauksesta käynnistyi syyteharkinta. Tuolloin järjestön toimissa mukanaolleet joutuivat huomaamaan, että yksikään virallinen tai muuten arvovaltainen taho ei puolustanut kuvien julkaisua tai niiden julkaisijaa. Suomen Sisu jäi tilanteessa yksin mutta selvisi onneksi ilman oikeudenkäyntiä.

Tämän kirjoituksen kuvituksena oleva kuva ei ole merkittävä siksi, että tuhannet muslimit mellakoivat sen takia kaduilla ja hyökkäsivät suurlähetystöihin. Sillä on merkitystä, koska se kertoo ikäviä asioita länsimaisesta yhteiskunnasta ja sen eliitin haluttomuudesta seistä yhteiskunnan perusarvojen takana ja toisaalta halukkuudesta alistua väkivallan ja uhkailun edessä.

Pentikäinen hurskastelee

Tähän päivään mennessä yksikään suomalaisen valtamedian edustaja ei ole julkaissut Jyllands Postenin alkuperäisiä Muhammad-pilakuvia. Sen sijaan hurskastelua ”vastuullisesta” sananvapaudesta on nähty ja kuultu sitäkin enemmän. Helsingin Totuuden päätoimittaja Mikael Pentikäinen ei tee tässä suhteessa poikkeusta, kun hän kysyy kolumnissaan: ”Onko kuva hengen arvoinen?”

Pentikäinen palaa Jyllands Postenin pilakuviin ja viittaa keskusteluunsa tanskalaiskollegan kanssa:

”Kysyin vastikään tanskalaiselta kollegalta, julkaisisiko Jyllands-Posten pilakuvat nyt, kun se tietää, mitä kaikkea niiden julkaisemisesta voi seurata.”

”Vastaus oli selvä: ei. ”Yksikään pilakuva ei ole ihmiselämän arvoinen”, hän perusteli.”

”Prosessi on opettanut, miten tärkeää on pohtia toisen pyhää ja sen kokemista, uskonnollisia tunteita ja välttää niiden tarkoituksellista loukkaamista.”

Tuon perusteella Pentikäinen kuuluu niihin, jotka mielellään ruokkivat krokotiiliä siinä toivossa, että tulisi itse viimeisenä syödyksi. Kuten viimeisimmän Muhammad-elokuvan tapauksessa, myös Jyllands Postenin pilakuvamellakoita lietsottiin tietoisesti. Tanskalainen imaami Abu Laban lisäsi mukaan myös muutamia Jyllands Postenissa julkaisemattomia otoksia, joista osa ei edes kuvannut profeettaa.

Muhammad-elokuva

Muslimien viattomuus -elokuvan traileri esitettiin 8. syyskuuta Egyptin salafistien Al Nas -tv-kanavalla, jossa kanavan juontaja arvosteli filmin tapaa kuvata Muhammadin elämää. Muutama päivä myöhemmin mellakointi ja hyökkäykset Yhdysvaltojen edustustoja vastaan alkoivat.

Salafisteille elokuva tarjosi tilaisuuden voimannäytölle. Salafistinen uskonoppinut Ahmad Fouad Ashoush kutsui filmin tekijöitä sotaisiksi vääräuskoisiksi ja julkaisi fatwan, jossa hän kehotti Euroopan ja Yhdysvaltojen muslimeja tappamaan elokuvan ohjaajan, tuottajan ja ylipäänsä kaikki, jotka olivat tekemisissä elokuvan kanssa.

Katarissa asuva egyptiläinen uskonoppinut Yusuf Qaradawi puolestaan esiintyi maltillisemmin ja tuomitsi elokuvan takia järjestetyt väkivaltaisuudet. Toisaalta hän myös vaati amerikkalaisia muslimeita käynnistämään oikeustoimet islamia loukkaavia tahoja kohtaan ja vaati islamilaisten maiden järjestöä OIC:ta käyttämään oikeudellisia keinoja islamia ja sen profeettaa loukanneita vastaan.

OIC:n pitkän tähtäimen tavoitteena on kieltää uskontojen (käytännössä vain islamin) arvostelu kaikissa maailman maissa. Islamilaiset maat eivät koskaan ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeuksien julistusta vaan ovat julkaisseet oman Kairon julistuksensa, jossa ihmisoikeudet hyväksytään, kunhan ne eivät ole ristiriidassa sharia-lain kanssa.

Pentikäinen hurskastelee lisää

Palataan lopuksi vielä Mikael Pentikäiseen. Hän toteaa omasta lehdestään ja sen käyttäytymisestä Tanskan Muhammad-pilakuvakriisissä:

”HS puolustaa voimakkaasti sananvapautta ja tuomitsee kaikki sen loukkaamiset ja väkivallalla uhkaamiset. Olemme kuitenkin lähteneet siitä, että sananvapauteen liittyy vastuu.”

”Kun tiedämme kuvien loukkaavan ja myös tunnistamme niihin liittyvät riskit, emme ole halunneet kuvia julkaista.”

HS:n näytöt sananvapauden puolustamisessa ovat valitettavasti heikot. Suomettumisen aikana lehti pimitti tietoja presidentti Urho Kekkosen terveydentilasta. Se ei myöskään kertonut, miten laajalti suomalaiset poliitikot pitivät yhteyttä Tehtaankadun KGB-edustajiin. On myös syytä epäillä, että lehti ei kertonut totuutta Neuvostoliiton yhteiskunnallisista oloista vaan pyrki esittämään niistä kaunistellun kuvan.

Tämä oli 70-luvun ”vastuullista” sananvapautta. Kun Pentikäinen tunnistaa ”pilakuviin liittyvät riskit”, hän tunnustaa pelkäävänsä. Tämä ei ole väärin. Sen sijaan hurskastelu vastuullisella sananvapaudella on.

HS ei myöskään ole millään tavalla osoittanut moraalista tukea niille sanomalehdille, jotka ovat saaneet kärsiä islamilaiselta taholta tulevasta väkivallasta ja sillä uhkailusta. Se ei myöskään ole tukenut Suomessa ”sananvapausrikoksista” tuomittuja vaan pyrkinyt pilkkaamaan ja halventamaan heitä sekä vääristelemään heidän sanomisiaan.

Helsingin Sanomat ei päätoimittajansa johdolla puolusta sananvapautta vaan vastustaa sitä. Mikael Pentikäinen kannattaa sensuuria, kuten voi päätellä hänen omasta vastauksestaan HS Raadin kysymykseen:

”Olisin kallistunut tukemaan näkemystä, jonka mukaan Googlen olisi pitänyt poistaa kohuvideo Youtubesta.”

”Miksi? Minulle Youtube on media, jonka sisällöstä sen omistajan pitää kantaa jotain vastuuta. Kyse ei ole sensuurista vaan sananvapauteen kuuluvan vastuun kantamisesta.”

Tässä näkyy hurskastelun lisäksi valtamedian edustajalle tyypillinen luddiittimainen asenne internetiä kohtaan. Valtamedia kannattaa sensuuria, koska sensuurin ansiosta valtamedian oma asema paranee suhteessa internetin vapaaseen tiedonvälitykseen ja mielipiteenvaihtoon.

Pentikäinen lisäksi valehtelee, kun hän syyttää Googlea vastuun pakoilusta. Todellisuudessa Google sensuroi Muhammad-filmin useiden islamilaisten maiden katsojilta. Yhtiötä myös arvosteltiin alistumisesta sensuuriin eikä pelkästään kiitelty "vastuullisuudesta". Google toimii lähes kaikissa maailman maissa ja joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan viranomaisten sensuurivaatimusten ja vapaan tiedonvälityksen välillä toisin kuin Pietikäinen ja hänen lehtensä, joka sensuroi vapaaehtoisesti itse itseään.