Kommenttiosastosta poimittua 2 – Sananvapauden murenemisen syyt

Kommentaattori vieras kyseli kommenttiosastossa seuraavaa:

”Illmanin ja hänenlaisten syyttäjien mielivaltainen toiminta herättää muutaman kysymyksen. Onko vika laissa, syyttäjälaitoksessa vai molemmissa?”

Tähän on mahdotonta vastata tyydyttävästi parilla sanalla, joten siksi on parempi nostaa kysymys blogin etusivulle.

Suomen laki ei turvaa sananvapautta

Tutustuin ensimmäistä kertaa kunnolla Suomen sananvapaus- ja syrjintälainsäädäntöön, kun Mikko Ellilä joutui syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ellilä tuomittiin sakkoihin tekstistään Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Esittelen tässä johtopäätökset ensin ja pyrin sen jälkeen vastaamaan, miksi tähän on tultu. Jo varhain huomasin, että Suomen perustuslain takaama sananvapaus on todellisuudessa pelkkä kuollut kirjain. Sananvapauden rajoituksista säädetään erikseen tavallisella lailla. Merkittävimmät sananvapautta rajoittavat lait ovat laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja laki uskonrauhan rikkomisesta.

Nämä lait ja niiden soveltaminen ovat ristiriidassa erään länsimaisen yhteiskunnan keskeisen periaatteen kanssa, eli niiden ansiosta kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä. Niitä voi nimittää ”blankopykäliksi”, joiden perusteella kuka tahansa voidaan tuomita, jos vallanpitäjät näin haluavat.

Tämä ei ole täysin totta, koska lakien soveltamisessa on oma logiikkansa, joka liittyy postmoderniin käsitykseen ihmisryhmistä ja niiden välisistä valtasuhteista. Lakien tarkoituksena on suojata vähemmistöryhmiä enemmistön edustajien arvostelulta. Ne eivät suojaa enemmistöryhmää vähemmistöjen arvostelulta. Tätä ei tosin ole uskallettu sanoa ääneen, minkä vuoksi moni uskoo vielä virheellisesti, että ”laki on kaikille sama”.

Mielipiteen kiihottavuus ei ole riippuvainen siitä, perustuuko se totuuteen vai ei. Kiihottavuutta on myös vaikea mitata objektiivisesti. Siksi tuomiot ovat riippuvaisia siitä, miltä tuomioistumesta sillä hetkellä tuntuu. Totuus ei ole oikeudessa mikään puolustus. Oikeus pyrkii lähinnä päättelemään, halusiko kirjoituksen tekijä saada lukijat tuntemaan vastenmielisyyttä tiettyä kansanryhmää kohtaan vai ei. Tässä päättelyssä tuomioistuimen jäsenten omat subjektiiviset käsitykset näyttelevät suurta roolia.

On siis täysin turhaa yrittää todistella haditheihin perustuen, että profeetta Muhammad meni naimisiin 6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun Aisha oli 9-vuotias. Oikeus yrittää miettiä, yrititkö tuolla lauseella kiihottaa muslimeita vastaan eikä ole kiinnostunut väitteen totuudenmukaisuudesta. Myös vähemmistöryhmiin kohdistuvat yleistykset on kielletty. Toisaalta enemmistöstä ja sen geneettisistä erityispiirteistä saa esittää karkeita yleistyksiä täysin vapaasti myös kiihottamistarkoituksessa.

Postmoderni vasemmistolaisuus

Ns. maahanmuuttokriittisissä blogeissa puhutaan paljon Demla-järjestöstä ja siitä, kuinka monet sananvapaus- ja ihmisoikeusasioiden kanssa tekemisissä olevat kuuluvat tuohon järjestöön. Demla ei kuitenkaan sinänsä ole syy vaan seuraus siitä, että ihmisoikeusasioiden pariin hakeutuu enimmäkseen vasemmistolaisesti ajattelevia tai ihmisoikeusasioiden pariin hakeutuvat omaksuvat vasemmistolaisen ajattelutavan.

Laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ei myöskään ole mikään suomalainen ilmiö, vaan kaikissa länsimaissa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sananvapautta on rajoitettu likimain samalla tavalla. Sillä, että Demla oli aikanaan taistolaisten käsissä, ei ole tämän kanssa tekemistä. Vasemmistolaisuus on muuttunut 70-luvun päivistä myös Suomessa, mutta se on edelleen luonteeltaan kollektivistista, mikä näkyy myös sananvapautta koskevassa lainsäädännössä.

Sananvapaus- ja ihmisoikeusasiat eivät ole politiikan valtavirtaa, ja siksi valtavirran poliitikot eivät kiinnitä niihin juurikaan huomiota. Näin asiat etenevät virkamiesvetoisesti ja enimmäkseen julkisuudelta piilossa. Mika Illmanin kaltaiset ihmiset sekä soveltavat lakia käytännössä virkatoimessaan että ovat mukana lakien valmistelussa.

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan olisi todennäköisesti jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi, mikäli Mikko Puumalaista ei olisi vuonna 2002 valittu Suomen ensimmäiseksi vähemmistövaltuutetuksi ja Mika Illman ei olisi tehnyt väitöskirjaansa Hets mot folkgrupp.

Puumalainen Tatu Vanhasen kimpussa

Puumalaisen ensimmäinen uhri oli pääministeri Matti Vanhasen isä Tatu, joka Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa väitti, että kansakunnan keskimääräisellä älykkyysosamäärällä on merkittävä yhteys hyvinvointiin. Afrikkalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on selvästi alhaisempi kuin eurooppalaisten tai aasialaisten. Tämän Puumalainen katsoi panetteluksi. Keskusrikospoliisi tutki asiaa aikansa ja totesi, että tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta.

Seuraavaksi Puumalainen hyökkäsi nettirasistien kimppuun tukenaan Illmanin väitöskirja. Tämä jahti jatkuu edelleen, vaikka henkilöt ovat vaihtuneet. Illman nousee merkittäväksi siinä, että hänen johdollaan on yritetty luoda sananvapausrikoksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Illman määritteli ”illmanismiksi” kutsumani opinkappaleen, jossa mielipiteitä saa olla mutta niitä ei saa sanoa ääneen, jos niissä esitetään kielteisiä käsityksiä jostakin vähemmistöryhmästä.

Oikeuteen asti edenneet sananvapausrikokset ovat yleensä päättyneet syytetyn tappioksi, eli illmanismista on tullut oikeuskäytäntöä. Illmanin tuorein saavutus on uudistettu laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jossa lain soveltamisaluetta laajennettiin uusiin vähemmistöihin ja mm. keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuuta kirjoitusten poistamisesta lisättiin.

Pykälät syytä poistaa

Lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei koskaan olisi pitänyt säätää. Pykälä loukkaa sanavapautta eikä sen soveltaminen ole yhdenvertaista. Rikosta ei voi todeta objektiivisesti tapahtuneeksi eikä lakia rikkonut voi tietää, milloin hän astuu lain väärälle puolelle. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on uhriton rikos, jossa ei voida osoittaa, että jokin henkilö tai ryhmä olisi kärsinyt todellista vahinkoa ”loukattujen tunteiden” lisäksi.

Laki myös mahdollistaa mielivallan ja sen käytön poliittisena aseena. Vihreät naiset teki tutkintapyynnön Halla-ahon kirjoituksista eli käytti pykälää hiljentääkseen poliittisen vastustajansa. Tällainen ilmiantokulttuuri ei kuulu toimivaan demokratiaan. Vaatimukset poistaa kiellettyjä tekstejä palvelimilta edustavat modernin maailman kirjarovioita, jonka kaltaisia ei toivoisi enää näkevänsä.

Lisäksi laki ei todellisuudessa edistä niitä asioita, joita se tavoittelee. Kansanryhmien väliset suhteet eivät parane sillä, että lainsäätäjä luo tabuja julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa on voitava sanoa, että tietyn ryhmän edustajat sopeutuvat keskimäärin huonosti yhteiskuntaan ja että se johtuu tämän ryhmän keskuudessa vallitsevista tavoista, arvoista ja asenteista eikä valtaväestön harjoittamasta syrjinnästä.

Loppuun esitän vielä Hitler-kortin. Weimarin Saksassa oli aikanaan edistyksellinen sananvapautta rajoittava lainsäädäntö. Esimerkiksi Adolf Hitleriä kiellettiin puhumasta useilla paikkakunnilla. Tämä ei estänyt miehen nousua valtaan eikä juutalaisten joukkotuhoa.