sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Hämeen-Anttila selittää islamisoitumista

Sveitsin minareettiäänestys ja Päivi Räsäsen huolestuneet lausunnot islamisoitumisesta ovat aiheuttaneet vastareaktion. Helsingin Yliopiston Arabian kielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila vähättelee islamisoitumista Keskustan Verkkoapila-lehdessä.

Sveitsin kansanäänestyksessä 57,5 prosenttia äänestäjistä tuki minareettikieltoa, mitä on varsin vaikea selittää yleisölle perinteisillä rasisti- ja äärioikeistosyytöksillä. Hämeen-Anttila kuitenkin tarkastelee Räsäsen lausuntoa ja Perussuomalaisten nuorten kannanottoa pelkästään Suomen näkövinkkelistä:

”Ensisijaisesti se kertoo laajasti levinneestä käsittelemättömästä islamofobiasta. Suomen mittakaavassa islamilaisia on niin vähän, vain noin 40 000, että yhtä hyvin tai paremmin voisi sanoa, että me esimerkiksi saamelaistuisimme.”

Islaminuskoisten määrä on toki vielä pieni, mutta se on moninkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Määrä lisäksi kasvaa koko ajan sekä syntyvyyden että sosiaaliturvaperäisen maahanmuuton kautta. Hämeen-Anttila katsoo, että islamisoitumisen uhka perustuu lähinnä muslimien kantaväestöä korkeampaan syntyvyyteen. Tämän hän kuittaa seuraavasti:

”Syntyvyyden voi olettaa laskevan perusväestön tasolle vuosien saatossa.”

Kaikissa Euroopan maissa kantaväestön syntyvyys on alhaisemmalla tasolla kuin muslimimaahanmuuttajilla, vaikka eri maahanmuuttajaryhmien välillä olisikin merkittäviä eroja. Hämeen-Anttila ei perustele oletustaan millään tavalla.

Puolitotuuksia ja suoranaista valehtelua

Liki virallinen asema islamin selittäjänä on tehnyt Hämeen-Anttilasta ylimielisen. Hän kuvittelee, että puolitotuudet ja suoranaiset valheet riittäisivät kumoamaan ”islamofobian”:

”En ole lukenut tätä Räsäsen haastattelua, mutta sen voin sanoa, että islam ei rajoita uskonnonvapautta. Islamiin ei kuulu pakkokäännyttäminen, ja siinä ei ole lähetyskäskyä.”

Räsäsen lausunnosta ei käynyt selväksi, mitä hän tarkoittaa pakolla. Islamin nimissä tehdään da'wah -työtä eli värvätään uusia muslimeja esimerkiksi vankiloista. Myös Suomen Islamilaisen Puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammi harjoitti käännytystyötä.

Puheet pakkokäännyttämisen ja lähetyskäskyn puutteesta ovat puhdasta harhautusta. Islamin lähetyskäskyssä, jota pitäisi ennemminkin kutsua valloituskäskyksi, käsketään taistelemaan vääräuskoisia vastaan, kunnes he joko kuolevat, alistuvat islamin vallan alaisuuteen tai kääntyvät islamiin. Kirjan kansoihin (juutalaiset ja kristityt) kuulumattomilta keskimmäinen vaihtoehto evätään.

Käytännössä islam pyrkii jihadin avulla levittämään shari'a-lakiin perustuvaa islamin sosiaalista järjestystä ja dominoimaan muita uskontoja, kunnes maailmassa ei palvota muita jumalia kuin Allahia. Nyky-Euroopassa Shari'a-lakia hivutetaan osaksi lainsäädäntöä, koska se lisää monikulttuurisuutta. Britanniassa tässä on jo onnistuttu.

Pöyristyttävimmältä kuulostaa Hämeen-Anttilan selkeä valhe, jonka mukaan islam ei rajoita uskonnonvapautta. Professori ei ilmeisesti uhraa ajatustakaan niille, jotka haluaisivat luopua islamista. Muiden uskontojen heikolle asemalle löytyy kuitenkin sopiva selitys:

”...muiden uskontojen huono asema joissakin islaminuskoisissa maissa liittyy enemmän siihen, ettei siellä ole uskonnonvapautta maan epädemokraattisen tilan vuoksi ”

Demokratia ei paranna toisuskoisten asemaa islamilaisissa maissa millään tavalla. Tämä on nähty esimerkiksi Irakissa, josta kristittyjen asema on huonompi kuin Saddam Husseinin aikana. Mikään ei viittaa siihen, että demokraattiset vaalit islamilaisessa maassa tuottaisivat ei-muslimien kannalta yhtään paremman lopputuloksen kuin diktatuuri.

Muiden uskontojen huono asema johtuu ensisijaisesti islamin opetuksista. Muslimienemmistöisessä maassa mikään muu uskonto ei voi olla tasavertainen islamin kanssa. Lopuksi professori vielä vitsailee:

”Suomeen tulevat islamilaiset eivät tule käännyttämään suomalaisia.”

Normaali ihminen osaa kieltäytyä ei-toivotusta käännytysyrityksestä. Ihmiset eivät suhtaudu epäilevästi islamiin, koska se pyrkii käännyttämään. He suhtautuvat epäilevästi islamiin, koska arkipäivässä islam vaatii toisuskoisilta sopeutumista ja koska laajamittainen muslimien maahanmuutto tekee vääräuskoisen kantaväestön elämän aiempaa kalliimmaksi, epämiellyttävämmäksi ja fyysisesti vaarallisemmaksi.

Tanskan Muhammad-pilakuvakriisi avasi monen silmät islamin todellisuudelle. Muslimien käyttäytyminen tuskin yllätti ketään, mutta länsimaisten poliittisten johtajien ja tiedotusvälineiden matelu ja valheellinen suvaitsevaisuus aggressiivisen uhkailun edessä kertoivat pelosta.

Jos kantaväestön edustaja, poliitikko tai tavallinen kansalainen, erehtyy ilmaisemaan rehellisen mielipiteensä islamista, hänet voidaan tuomita oikeudessa. Eliitti pelkää, että vääränlainen puhe islamista aiheuttaa levottomuuksia ja vaarantaa "yhteisöjen välisen harmonian". Todellisuudessa vain muslimien oletetut reaktiot pelottavat.

Jos äänestys toistettaisiin jossain muussa Euroopan maassa, tulos olisi todennäköisesti sama. Ruotsissa jopa 50 prosenttia ihmisistä tuntee vastenmielisyyttä (ogillar starkt) islamia kohtaan eikä vastenmielisyys niinkään perustu ennakkoluuloihin vaan enemmän omiin kokemuksiin monikulttuurisesta rinnakkainelosta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuin Hämeen-Anttila näkisi islamin sellaisena kun hän haluaisi sen olevan, ei sellaisena kun se on. Tai sitten valehtelee. Tai molempia. Pysyisi Hämis vaan pelkän arabian kielen tutkijana ja jättäisi islamin tutkimisen pois.

Jos pitää väkisin etsiä hyviä piirteitä kylmän sodan ajan sosialistisista järjestelmistä niin se ettei sinne otettu islaminuskoisia maahanmuuttajia. Ei tosin muitakaan mutta kuitenkin.
Esim. Puolassa muslimeja on n. 5000. Se tarkoittaisi Suomessa sitä että heitä olisi n. 700. Tuo olisi semmoinen määrä mikä pysyisi suht harmittomana jos se ei tuosta nousisi. Eli tällöin käytännössä vain Suomen tataarit olisivat ainoat Suomessa olevat islaminuskoiset.

Tarhavahti kirjoitti...

H-A alkaa kyllä minusta olla jo aivan vitsi, on mokannut niin monta kertaa: milloin ei lue kommentoitavaa tekstiä, milloin puhuu eri asiasta ja milloin taas aivan valehtelee. Surkea on kai sitten yliopistonkin taso. kun opettajatkin ovat tunareita.