Maltilliset muslimit yhtykää!!

Aiemmin käsittelin vihreiden kunnallisvaaliehdokas Husein Muhammedin kirjoitussarjan ensimmäistä osaa. Seuraavaksi vuorossa on kirjoitussarjan toinen artikkeli, jossa Muhammed valittelee maltillisten muslimien passiivisuutta.

Tämä passiivisuus on tullut ilmi yleensä näyttävän terrori-iskun yhteydessä. Julkisuudessa esiintyneet muslimit ovat yleensä tuominneet ”kaiken terrorismin” ja viitanneet sivulauseessa Israelin ja Yhdysvaltojen toimiin. Lisäksi muslimipuhemiehet ovat pelänneet ”vastareaktiota”, joka kohdistuu syyttömiin muslimeihin. Todellisuudessa mitään vastareaktiota ei ole tullut tai se on jäänyt kovin vaatimattomaksi.

Niitä, jotka kategorisesti tuomitsisivat islamin nimissä tehdyt terroriteot, on ollut vaikea kuulla. Ehkä heitä ei ole ollut tai heidän mielipiteensä eivät ole kiinnostaneet valtamediaa. Sen sijaan julkisuuden muslimipuhemiehet ovat huolestuneet kovasti siitä, että islam mahdollisesti yhdistettäisiin terrorismiin.

Siksi ns. suvaitsevaiset eli monikulttuuri-ideologiaan uskovat ovatkin vältelleet leimaavien sanojen käyttöä. Britannian sisäministeri Jacqui Smith keksi islamin nimissä harjoitetulle terrorismille jopa uuden termin: islaminvastainen toiminta. Kun Abdullah Tammi halusi taannoin sharia-lakia Suomeen, maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors kutsui shariaa ”islamin vastaiseksi”.

Husein Muhammed on siis oikeassa, että ns. suvaitsevaisilla on vaikeuksia keskustella asiallisesti islamin radikaaleista muodoista. Husein Muhammed aloittaa kirjoituksensa:

”Niin maltillisilla muslimeilla, muslimeihin myönteisesti (”suvaitsevaiset”) kuin kielteisesti suhtautuvilla (”suvaitsemattomat”) länsimaalaisilla näyttää olevan suuria vaikeuksia keskustella asiallisesti islamin äärimuotojen aiheuttamista ongelmista.”

Ensinnäkin täytyy todeta, että itse en suhtaudu kielteisesti muslimeihin. Pidän islamia länsimaiselle demokratialle vaarallisena poliittisena ideologiana, jota jokaisen vapautta rakastavan pitää vastustaa. Samalla myönnän, että muslimit ovat islamin nimissä harjoitetun sorron ja väkivallan ensisijaisia uhreja. Tämä koskee niin Darfuria kuin Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia.

Miksi maltilliset ovat hiljaa?

Husein Muhammed kertoo useita syitä, miksi maltilliset muslimit ovat passiivisia. Minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö hänen esittämänsä syyt pitäisi paikkaansa. Siksi tartun seuraavaan lauseeseen:

”Toinen maltillisten muslimien ongelma on se, että he ovat antaneet äärimuslimien puhua siitä, mikä on islamin mukaan oikein ja mikä väärin.”

Tästä päästään luontevasti islamilaiseen teologiaan, joka valitettavasti ei tue maltillisten muslimien pyrkimyksiä. Perinteinen ja vakiintunut tapa tulkita (sunnalaista) islamia ei ole maltillinen vaan ennemminkin tukee radikaalien pyrkimyksiä. Siksi monet länsimaissa asuvat muslimit vaativat islamin uudistamista, mikä mielestäni edustaa älyllisesti rehellistä lähestymistapaa.

Kun mukaan lisätään vielä saudiraha ja islamin suvaitsemattomimman version aktiivinen lähetystyö, maltilliset muslimit ovat todellakin alakynnessä.

Tässä vaiheessa lienee myös syytä määritellä maltillinen muslimi. Hän on sellainen, joka hylkää islamin poliittisen puolen ja ylivaltapyrkimykset ja harjoittaa islamia uskontona sillä tavalla, kuin se länsimaissa ymmärretään. Sellaista muslimia, joka ei aktiivisesti harjoita uskontoaan, voi kutsua nimelliseksi muslimiksi (muslim by name only).

Maltillisten muslimien otettava ohjat käsiinsä

En voi muuta kuin olla samaa mieltä Husein Muhammedin kanssa siitä, että maltillisten muslimien on otettava ohjat käsiinsä ja tuomittava ääri-islamilaiset liikkeet. Heidän on myös selvin sanoin irtisanouduttava islamin ylivaltapyrkimyksistä ja puolustettava pysyvää rauhanomaista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa. Tämä on paras keino vähentää ”islamofobiaa”.

Tarjoan Husein Muhammedille esimerkin. Tanskassa palestiinalaisen isän ja syyrialaisen äidin poika nimeltä Naser Khader perusti Muhammad-pilakuvakriisin yhteydessä liikkeen nimeltä ”Maltilliset muslimit”, joka myöhemmin sai uuden nimen ”Demokraattiset muslimit”. Khaderin puolue Liberaali allianssi sai vuoden 2007 parlamenttivaaleissa viisi paikkaa.

Lopuksi totean, että Husein Muhammedin kirjoitussarjan toinen kirjoitus oli erittäin hyvä ja oikeansuuntainen avaus.

Tampereen kirjamessut 2009

Koska juuri nyt ei nappaa kirjoittaminen, postaan tähän kaksi videota Tampereen kirjamessujen islam-keskustelusta. Katsoin ne juuri äskettäin läpi enkä ole varma, näytettiinkö niissä koko keskustelua. Mustalla pohjalla olevat tekstinpätkät eivät kuulu keskusteluun vaan ovat videon tekijän lisäämiä.

Itse en ollut paikalla, joten en osaa arvioida, miten totuudenmukaisesti video kuvaa keskustelun kulkua. Olkaa hyvä:

Tampereen kirjamessut 2009 (1/2) by JReunamo



Tampereen kirjamessut 2009 (2/2) by JReunamo

Heikka ja globaali vastuu

Helsingin Sanomien Riitta Vainio kirjoitti Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikan mielipiteistä otsikolla ”Espoon piispa haluaa maahanmuuttajista päättäjiä”. Artikkelissa Espoon piispa paljastuu moderniksi vasemmistoliberaaliksi, joka on sisäistänyt vasemmistolaisen poliittisen aktivismin ja luonut sille kristillisen kuorrutuksen.

Mikko Ellilä kävi jo läpi Heikan ajatukset omassa blogissaan. Piispan puheet ovat täynnä poliittisesti korrekteja latteuksia ja moraalisäteilyä eli vanhakantaisemmin sanottuna ulkokultaista hurskastelua. Latteuksien seassa on höysteenä kristinuskon sanomaa, huomaamattomasti mukaan ujutettuna ja sovitettuna vasemmistolaiseen arvoliberaaliin kielenkäyttöön. Tekstissä toistuvat suvaitsevaisen jargoniin kuuluvat sanat ”kotouttaminen”, ”ihmisarvo”, ”syrjiminen”, ”rasismi”, ”globaali vastuu” ja ”suvaitseva”, joiden merkitys on tarkoituksella hämärä, koska asioiden pitää vain kuulostaa hyvältä. Kaiken lisäksi Heikka politikoi aivan avoimesti, mikä ei minusta ole kirkonmiehelle sopivaa.

Kirkko mediassa

Viime aikoina kirkko on esiintynyt mediassa kummallisissa yhteyksissä. Monet muistavat sukupuolenvaihdosleikkauksessa käyneen imatralaispapin, joka tuli julkisuuteen omalla nimellään. Oheisessa HS:n uutisessa sanotaan pahaenteisesti:

”Sukupuolenvaihdos ei ole yhdenvertaisuuslain mukaan irtisanomisen peruste.”

Tämä oikeastaan kertoo kupletin juonen. Kirkko on menettänyt moraalisen otteensa yhteiskunnasta ja joutuu myötäilemään valtion virallista ideologiaa ja sitä ylläpitävää vihreää homoseksualistifeminististä mediaa. Jos Heikan kaltaiset saisivat päättää, kirkosta tulisi vain Maan Ystävien, Amnestyn tai Greenpeacen kaltainen kansalaisjärjestö, joka ristinmerkin takaa tarjoaa hää- ja hautauspalvelua mutta muuten edistää samaa ideologiaa ja samoja hyvien ihmisten hyviä tavoitteita.

Toinen kohu-uutinen koski kahden naisen välisen liiton siunausta. Rovasti Liisa Tuovinen siunasi kahden naisen rekisteröidyn parisuhteen ja kertoi siitä Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikalle. Toinen siunatuista Veera Lange sanoo:

” Mielestäni on väärin, että vaikka yhteiskunta hyväksyy homoliitot, valtionkirkko ei tule asiassa vastaan. On varmaankin vain ajan kysymys, milloin suhtautuminen muuttuu.”

Tämäkin kertoo siitä, mikä taho yhteiskunnassa määrittää moraalin. Kirkon tehtävänä on sopeutua muutoksiin. Piispainkokous valmisteleekin parhaillaan mietintöä rekisteröidyn parisuhteen siunaamisesta. Mietinnön lopputulos lienee itsestään selvä, koska arvoliberalismi jyrää ja pitäytyminen Raamatun sanassa edustaisi ”suvaitsemattomuutta” ja ”syrjintää”. Jatkossa homoparit saavat kirkkohäänsä riiseineen, koska se on ”ihmisen kunnioittamista”.

Vakaumuksen miehet ja naiset

Kun naispappeus hyväksyttiin Suomessa vuonna 1986, osa papeista kieltäytyi hyväksymästä päätöstä. Heille taattiin siirtymäajaksi täysi toimintavapaus, jota on sittemmin rajoitettu. Käytännössä seurakunnissa työvuorot on sovitettu siten, että myös naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat pystyvät toimimaan pappeina.

Hyvinkään seurakunnassa miespastori ei suostunut suorittamaan määrätyllä tavalla naispapin kanssa jumalanpalvelusta. Naispappi joutui poistumaan ja teosta tehtiin tutkintapyyntö, jossa pyydettiin selvittämään, tapahtuiko Rikoslain 11. luvun 9. pykälän mukainen syrjintä sukupuolen perusteella.

Tämäkin tapaus kertoo, kuinka kirkko joutuu alistumaan valtion virallisen syrjinnänvastaisen ideologian edessä. Kuitenkin naispappeutta vastustavat Luther-säätiö ja Paavalin Synodi pyrkivät toimimaan kirkon oppien, perinteiden ja jäsentensä omatunnon mukaan.

Luterilainen kirkko syntyi aikanaan vastustamaan Katolisen kirkon uskonnollisia innovaatioita, jotka eivät perustuneet Raamattuun. Nyt kirkko itse on hylkäämässä ne, jotka pyrkivät pitämään kiinni tästä alkuperäisestä ajatuksesta. Mikko Heikka on itse ollut yhtenä aktiivisimmista ahdistelemassa naispappeuden vastustajia pois kirkon helmasta tai ainakin pappisvirasta.

Ei ole mitenkään yllättävää, että piispan suvaitsevaisuus ei ulotu niihin, joilla on vahva uskonnollinen vakaumus ja jotka pyrkivät toimimaan sen mukaan. Tämä itse asiassa ei ole mitenkään tavatonta modernille vasemmistoliberaalille ajattelulle, jossa suvaitsevaisuus koskee kaikkea muuta paitsi pitäytymistä kristillisissä Raamattuun perustuvissa moraaliarvoissa.

Kirkon opit kelpaavat selitykseksi silloin, kun kyseessä ovat vakaumukselliset uskovaiset. Nokia-missio joutui lähtemään harhaoppisena omille teilleen, koska sen kasteoppi ja virkakäsitys poikkeavat ratkaisevasti luterilaisen kirkon opista. Luther-säätiö puolestaan ei toteuta piispojen selontekoa naispappeuden osalta eikä noudata kastaessaan lapsia kirkon järjestystä.

Ymmärrystä sen sijaan riitti pastori Antti Kylliäiselle, joka vuonna 1997 kirjoitti kirjan ”Kaikki pääsevät taivaaseen”. Siinä Kylliäinen esitti, että helvettiä ei ole ja kaikki ihmiset pääsevät taivaaseen. Kylliäinen ei myöskään uskonut Jeesuksen sovittaneen ihmisten syntejä, mutta sanoo arvostavansa Jeesusta siitä, että ilman häntä ihmisillä ei olisi vieläkään tietoa Jumalan armosta.

Onko kaiken takana raha?

Kirkon jäsenmäärä kutistuu nopeasti, vaikka kirkon jäseniä on edelleen yli 80 prosenttia kansalaisista. Kyynikko sanoisi, että lisääntyvät vaatimukset kirkon lopullisesta erottamisesta valtiosta pakottavat kirkon johdon nuoleskelemaan valtiota ja mukautumaan valtaideologiaan eli täydellisen syrjimättömyyden periaatteeseen.

Ero valtiosta merkitsisi kirkollisveron loppua ja pakottaisi kirkon perimään jäsenmaksunsa suoraan seurakuntalaisilta. Tämä todennäköisesti johtaisi jäsenmäärän laskuun, mikä puolestaan pakottaisi kirkon karsimaan palveluitaan ja vähentämään työntekijöitä. Suoranaista epätoivoa edustaa tämä Heikan vetoomus hallitukselle uskonnollisten yhdyskuntien valtionavusta.

Väitän kuitenkin, että valtaideologian myötäilyssä on jo menty liian pitkälle. Sanoman politisoituminen herättää närää niissä, jotka eivät jaa Heikan edustamaa äärimmäistä arvoliberalismia. Tämä voi johtaa monet tapakristityt käyttämään kirkosta eroamiseen tarkoitettua nettipalvelua ja vakaumukselliset uskovaiset kirkon ulkopuolelle.

Guillou ruotsindemokraattien matkassa

Kirjailija ja toimittaja Jan Guillou osoitti kaksiosaisella artikkelisarjallaan (1 ja 2) ruotsindemokraateista, että myös vasemmistolainen journalisti voi kirjoittaa itselleen epämiellyttävästä ilmiöstä ilman demonisointia ja saarnaamista.

Artikkeleissaan Guillou seuraa ruotsindemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin matkaa junalla pitkin Ruotsia, hänen tapaamisiaan paikallisten puolueaktiivien kanssa ja puhetilaisuuksia.

Etninen skånelainen

Jimmie Åkesson on nuori mies, joka pukeutuu siististi mutta ei liian tyylikkäästi, vain pykälän verran Dressmannia parempaa, kuten Guillou asian ilmaisee. Åkesson kutsuu itseään ”etniseksi skånelaiseksi”, koska hän vietti varhaislapsuutensa Valjen kylässä sadan metrin päässä Blekingen rajasta. Skånelainen aksentti kuuluu Åkessonin puheesta selvästi, mikä tekee hänen kuuntelemisestaan vähän hankalaa meikäläisen kaltaiselle ”muumiruotsia” koulussa opiskelleelle.

Guillou käy läpi ruotsindemokraattien historiaa puolueen juhlajulkaisusta, jossa puolueen jäsenet muistelevat menneitä. Juhlajulkaisusta löytyy myös Åkessonin vuoden 2003 puolueohjelmaa koskeva lausunto:

”Ehkä kaikkein tärkeintä oli se, että sovimme avoimen ruotsalaisuuden periaatteesta. Muualta kotoisin olevien ihmisten tulee voida tulla ruotsalaisiksi. Ruotsalaisuus ei lepää ihonvärissä vaan arvoissa ja käyttäytymisessä.”

”Klanipäinen” historia

Guillou ei kuitenkaan malta olla muistuttamatta puolueen vuonna 1988 alkaneesta historiasta. Tuolloin puolueen jäsenistö koostui Guilloun sanoin ”pienestä natsilahkosta”, jota olisi aivan hyvin voinut kutsua Ruotsalaiseksi Isänmaapuolueeksi. Vuoden 1988 vaaleissa ruotsindemokraatit saivat valtakunnallisesti vain 5000 ääntä.

Ruotsindemokraateista tuskin olisi koskaan tullut mitään, mikäli ensimmäinen maahanmuuttoa vastustanut populistipuolue Uusi Demokratia ei olisi ajanut karille 1990-luvun alussa. Åkesson ei ollut mukana Ruotsindemokraattien alkuvaiheissa, mutta jo hänen edeltäjänsä Mikael Jansson aloitti puolueen linjan reivaamisen äärioikeistolaisuudesta vaikeammin määritettävään populismiin, kuten Guillou asian ilmaisee. Tätä kehitystä Åkesson itse kutsuu ”normalisointiprosessiksi”.

Janssonin johdolla puolue siivosi ohjelmasta mm. ”70-säännön”, jonka mukaan vuoden 1970 jälkeen Ruotsiin muuttaneet maahanmuuttajat tulisi heittää ulos. Kuitenkin Åkesson ja kolme muuta ruotsindemokraattien nuorisojärjestöstä noussutta kaveria syrjäyttivät Janssonin ”falangin” ja käytännössä muuttivat puolueen kasvot toisennäköisiksi.

Åkessonin johdolla puoluetta siistittiin ja sieltä savustettiin ulos sopimattomat ainekset. Guillou toteaa, että mikään muu puolue ei ole erottanut yhtä paljon jäseniään kuin Ruotsindemokraatit. Erottamiset huipentuivat vuonna 2001, kun joukko tyytymättömät erosivat puolueesta ja perustivat Kansallisdemokraatit-nimisen puolueen. Guillou kysyy mielestäni aiheellisesti, että eikö olisi ennemmin kannattanut perustaa kokonaan uusi puolue kuin lähteä rakentamaan uutta Ruotsindemokraattien perustalle.

Puolueen ”musta ydin”

Guilloun mukaan ruotsindemokraattien ydinkysymys on maahanmuutto. Alkuaikoina maahanmuuton vastustamista perusteltiin puhtaan rasistisilla argumenteilla. Nykyisin Ruotsindemokraatit puhuvat enemmän maahanmuuton kustannuksista. Sieltä Guillou on löytävinään puolueen ”mustan ytimen” eli pelon siitä, että Ruotsi menee nurin hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena.

Åkesson kuitenkin pyrkii luomaan ruotsindemokraateista ”tavanomaisen puolueen” eikä pelkästään yhden asian liikettä. Tämä on myös tuottanut tulosta, sillä vuoden 2006 valtiopäivävaaleissa Ruotsindemokraatit sai 162 500 ääntä. Puolue vie määrällisesti eniten ääniä sosiaalidemokraateilta mutta suhteellisesti eniten kristillisdemokraateilta, jotka uhkaavat äänikadon myötä jäädä Valtiopäivien ulkopuolelle.

Ainoa puolue, jolta Ruotsindemokraatit ei vie ääniä on Maltillinen Kokoomus, jonka kannattajien alueille ei edes jaeta ruotsindemokraattien mainoslehtiä. Guillou toteaa: ”Ruotsindemokraatit haluavat kuitenkin kansan luokse ja heillä on ”musta ydin”, joka vetoaa suureen osaan kansasta, vaikka he ovat luopuneet avoimesta rasismista ja korvanneet sen ulkomaalaispelolla, muukalaispelolla tai ksenofobialla.”

Guillou siis antaa Ruosindemokraateille puolittaisen synninpäästön, kun hän poistaa heiltä rasitileiman ja jättää jäljelle ksenofobian. Guilloun kaltaiselta tuo on jo melko paljon.

Uhrimentaliteetti

Guillou löytää puolueen linjasta ”ulkomaalaispelon” lisäksi muitakin elementtejä. Ruotsindemokraatit ovat Ruotsin ainoa selkeästi EU-vastainen puolue. Lisäksi puolueen linjasta heijastuu arvokonservatismi ja tietynlainen nostalgia menetettyä kansankotia kohtaan.

Ruotsindemokraatit näkevät itsensä usein median ja poliittisen eliitin uhreina. Guillou ilmaisee tämän seuraavasti:

”Aivan kuin vapaakirkollisissa kansanliikkeissä Ruotsindemokraatit uskovat löytäneensä niin vaarallisen totuuden, että sitä ei voi lausua ääneen ja että poliitikot ja media-eliitti epätoivoisesti pimittävät tämän vaarallisen totuuden.”

Guillou siis rinnastaa ruotsindemokraatit uskovaisiin, vaikka samalla myöntää, että puolueessa toimivat saavat kärsiä poliittisesta väkivallasta. Osittain hän on oikeassa, sillä media ei todellakaan ole käsitellyt Ruotsindemokraatteja silkkihansikkain. Eikä itse itsensä antifasisteiksi nimittäneiden katuhuligaanien kivisateessa ole kiva tehdä politiikkaa.

Jos poliittista uraa Ruotsissa haluaa luoda, on parempi yrittää sitä esimerkiksi sosiaalidemokraattien riveissä kuin taloudellisessa niukkuudessa, jota Guilloukin artikkelissa käsittelee kuvatessaan puolueen toimitiloja. Valtapuolueisiin verrattuna Ruotsindemokraateilla on kuitenkin paljon aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka korvaavat osittain heikot taloudelliset toimintaedellytykset.

Korostaessaan marttyyrikokemuksen tuomaa vakaumusta omasta oikeutuksesta ja kieltäessään hallitsemattoman maahanmuuton tuomat todelliset ongelmat Guillou paljastaa oikeastaan ensimmäisen kerran oman kyvyttömyytensä nähdä, millaisen Ruotsin hänen edustamansa 60-lukulaiset vasemmistolaiset jättävät tuleville sukupolville.

Sama puolue, joka rakensi kansankodin ja teki siitä kansallisen ylpeydenaiheen, jättää jälkeensä kyseenalaisen monikulttuurionnelan, joka ei niinkään syntynyt tietoisesti poliittisena projektina kuten kansankoti vaan typeryyden ja leväperäisyyden seurauksena.

Husein Muhammed puhuu asian vierestä

Vihreiden ehdokkaana kunnallisvaaleissa ollut Husein Mohammed kirjoitti Uuden Suomen blogiinsa artikkelin ”Muslimeja on monenlaisia”, jossa hän enimmäkseen puhui asian vierestä ja esitteli itsestäänselvyyksiä suurina uutisina. Olen nähnyt samoja asioita Jaakko Hämeen-Anttilan kirjoituksissa ja kirjoissa.

Husein Muhammed esiintyi myös Ajankohtaisen kakkosen maahanmuuttoillassa, jossa hän ilmaisi vastustavansa sharia-lakia. Muhammedin kirjoituksista voi myös päätellä, että hän ei kuulu islamisteihin vaan on demlalainen vihreä. Hän on etniseltä taustaltaan kurdi ja asunut Suomessa vuodesta 1994 eli yli puolet elämästään.

Muhammed kirjoittaa:

”Suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa moni nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastustaja näyttää vastustavan nimenomaan muslimien maahanmuuttoa. Vainoharhaisimmat pelkäävät jopa islamin Euroopan-valloitusta.”

Husein Muhammed ei kuitenkaan lähde analysoimaan, mistä tuo mahtaisi johtua, vaan alkaa lässyttämään tyhjänpäiväistä liirumlaarumia muslimien etnisestä ja kulttuurillisesta kirjosta, ikään kuin asia ei olisi selvä jopa minun kaltaiselleni paatuneelle ”islamofobille”. Maltillisia muslimeja kuten myös täysin maallistuneita on olemassa, mutta maltillista islamia ei ole.

Islam sellaisena kuin se esiintyy Koraanissa ja profeetta Muhammadin elämässä on antiteesi länsimaiselle liberaalille demokratialle. Ne, jotka ottavat islamin opetusten poliiittisen puolen vakavasti, pyrkivät kumoamaan länsimaisen liberaalin demokratian ja korvaaman sen islamilaisella teokratialla. Mitä enemmän muslimeja maahan muuttaa, sitä varmemmin vaatimukset sharian käyttöönotosta lisääntyvät.

Jihadwatch-sivuston Hugh Fitgeraldin usein toistama lause kuuluu:

”The large-scale presence of Muslims in the countries of Western Europe has led to a situation, for the indigenous Infidels, that is far more unpleasant, expensive, and physically dangerous than would be the case without such a large-scale presence.”

Laajamittainen muslimien läsnäolo Länsi-Euroopan maissa on johtanut tilanteeseen, joka on vääräuskoiselle kantaväestölle paljon epämiellyttävämpi, kalliimpi ja fyysisesti vaarallisempi kuin ilman tätä läsnäoloa. Jussi Halla-aho sanoi televisiossa varsin epädiplomaattisesti, että muslimit ovat Euroopan sosioekonomista pohjasakkaa. Tätä faktaa ei valitettavasti voi kiistää, vaikka se olisi kuinka poliittisesti epäkorrekti tahansa.

Muslimien Euroopan valloituksesta puhuminen on Muhammedin mielestä vainoharhaista. Valitettavasti ne, jotka puhuvat siitä eniten, ovat itse muslimeja. Jos Husein Muhammed on nähnyt Geert Wildersin Fitna-elokuvan, sieltä löytyy yksi saarnaaja, joka uhoaa islamin valloittavan koko maailman. Vaikka nuo puheet olisivat pelkkää kuuman ilman puhaltelua, islamisoituminen eli se, joka tuossa Hugh Fitzgeraldin lauseessa kiteytetään, on täyttä totta.

Husein Muhammedin kaltaiset maallistuneet ja elämässään suhteellisen menestyneet muslimit voisivat tarjota hyviä esimerkkejä Euroopan musliminuorille. He pystyvät myös parhaiten vastustamaan maahanmuuttajien mukanaan tuomia epämiellyttäviä kulttuuripiirteitä, kuten kunniamurhia ja naisten sukuelinten silpomisia.

Kuitenkin maltilliset muslimit erehtyvät valitettavan usein oikomaan vääräuskoisen kantaväestön virheellisiä käsityksiä muslimeista ja islamista. Näin Husein Muhammed teki kirjoituksessaan. Joskus jopa osoittautuu, että maltilliseksi luultu muslimi ei olekaan todellisuudessa kovin maltillinen kuten esimerkiksi Tariq Ramadan. En usko Husein Muhammedin kuitenkaan kuuluvan näihin käärmekielisiin taqiyya-artisteihin.

Husein Muhammed kertoo muslimien moninaisuudesta näin:

” Muslimeja asuu joka puolella maailmaa. Muslimienemmistöisiä maita on itä-länsi-suunnassa Indonesiasta Marokkoon ja pohjoinen-etelä-akselilla Kazakstanista Sudaniin.

Jotkut pitävät muslimeja ja arabeja samana asiana, vaikka suurin osa maailman muslimeista ei ole arabeja. Indonesia, Pakistan, Turkki, Bangladesh ovat väkirikkaimmat muslimimaat, vaikka yksikään niistä ei ole arabimaa. Toisaalta kaikki arabit eivät ole muslimeja: mm. Libanonissa ja Egyptissä on merkittäviä kristittyvähemmistöjä, jotka ovat kielellisesti ja etnisesti arabeja.

Muslimit ovat etnisesti ja kulttuurisesti yhtä kirjavia kuin eri puolilla maailmaa elävät kristityt: esim. pohjoismaalaiset, filippiiniläiset, eteläafrikkalaiset ja latinalaisamerikkalaiset.”

Koska muslimeja asuu kaikkialla maailmassa, myös radikaalista islamista on muodostunut globaali ongelma. Islamin kaikkein puhdasoppisin ja suvaitsemattomin versio on myös levinnyt ympäri maailmaa saudirahan turvin.

Islamilaiset maat myös toimivat yhdessä estääkseen islamin arvostelun. Islamilaisten maiden järjestö OIC on jo pitkään pyrkinyt kieltämään islamin halventamisen ja tekemään islamofobiasta rikoksen. Työkaluina tässä on käytetty YK:ta ja länsimaiden hyödyllisisiä idiootteja eli ihmisoikeusaktivisteja.

Ihmisoikeudet ongelma, ei ratkaisu

Husein Mohammed kertoo blogissaan olevansa Amnesty Internationalin jäsen ja ihmisoikeusaktivisti. Hän on myös toiminut maahanmuuttoon liittyvissä elimissä luottamustehtävissä. Husein Muhammed on siis osa ongelmaa, ei sen ratkaisu.

Nimittäin ihmisoikeudet ovat se työkalu, jota islamistit käyttävät hyväkseen turvatakseen oman länsimaista yhteiskuntaa nakertavan toimintansa. Koska ihmisoikeudet on lännessä nostettu jalustalle ja kirjattu lakiin, islamismin vastustaminen muuttuu vaikeaksi. Perusteettomista turvapaikanhakijoista ja laittomasti maassa oleskelevista ei päästä eroon, koska ”ihmisoikeudet” estävät karkotuksen tai vähintäänkin tekevät prosessista erittäin kalliin.

Britannia ei ole tähän päivään mennessä onnistunut karkottamaan Osama bin Ladenin suurlähettilääksi kutsuttua Abu Qatadaa, joka on asunut Britanniassa vuodesta 1993 saakka ja tuli maahan Jordaniasta ilman passia kuinkas muuten. Brittiläinen veronmaksaja on sen jälkeen maksanut hänen elatuksestaan 50 000 puntaa vuodessa ja karkotusprosessista 1,5 miljoonaa oikeudenkäyntikuluina. Kaiken huipuksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Britannian valtion maksamaan Qatadalle korvauksia 2500 puntaa lyhyestä ajanjaksosta, jonka hän vietti Belmarshin vankilassa 9/11-terrori-iskujen jälkeen.

Ei siis ole lainkaan yllättävää, että Daily Mailin kolumnisti Richard Littlejohnin mielestä jopa Osama bin Laden saisi halutessaan Britanniasta turvapaikan. Ehkä Geert Wildersinkin olisi kannattanut pyytää turvapaikkaa, jolloin häntä ei ehkä olisi käännytetty takaisin Hollantiin, jossa häntä uhkaa tuomio ”sananvapausrikoksesta”.

Ihmisoikeudet olivat ehkä alkujaan kaunis ja kannatettava ajatus. Nykyisin ne kuitenkin lähinnä aiheuttavat kuluja veronmaksajalle ja vaikeuttavat taistelua niitä vastaan, jotka oikeasti uhkaavat ihmisoikeuksia. Itse en kannata Amnestya vaan vastustan sitä. En halua, että veronmaksajan rahoja käytetään yhteiskunnalle haitallisen toiminnan tukemiseen.

Tampereella keskusteltiin islamista

Tampereen kirjamessujen yhteydessä järjestettiin islamia koskeva keskustelutilaisuus, johon osallistuivat Jaakko Hämeen-Anttila, Sylvia Akar, Wali Hashi, Marko Juntunen ja Ari Hukari. Osallistujalistan perusteella mitään kiihkeää väittelyä ei kannattanut odottaa vaan lähinnä hymistelyä ja päivittelyä.

Onneksi tilaisuuteen kuitenkin eksyi ”häirikkö”, joka jakoi osallistujille oheisen pamfletin. Siinä vertailtiin islamilaista shari’a-lakia ja pohdiskeltiin, onko shari’a yhteensopiva Suomen perustuslain kanssa. Dokumentissa on lyhyesti kerrottu ne syyt, miksi shari’a on selkeästi ristiriidassa Suomen perustuslain ja yleensäkin länsimaisten perusarvojen kanssa. Itsekin olen tässä blogissa useasti kertonut samasta asiasta.

Koska keskustelijat ja tilaisuuden johtaja edustavat monikulttuuri-ideologiaa ja islam-apologiaa, esitteiden jakajan toimintaan ei suhtauduttu varauksettoman myönteisesti. Minä taas pidän esitteiden jakajan työtä esimerkkinä onnistuneesta kansalaisvaikuttamisesta ja nostan hänelle hattua varsinkin, koska esite keskittyy olennaiseen ja on muutenkin erittäin asiallinen.

Hommafoorumilla nimimerkki potsidomestica kirjoitti, miten esite vaikutti keskustelijoihin:

” Keskustelun suunta kääntyi siis islamkriittisten ihmisten paheksuntaan. Erityisesti internetissä kirjoittelevia ihmisiä nimiteltiin surkeiksi tapauksiksi ja säälittäviksi ihmisiksi.”

”Vihanlietsontasyytökset lentelivät siis erityisesti Juntuselta joka otti erityisesti asiakseen syyllistää Islamiin kriittisesti suhtautuvia ihmisiä.”

Minun ja Mikko Ellilän kritiikki Marko Juntusen julkisia esiintymisiä kohtaan on siis jättänyt jälkensä. Juntusella on toki oikeus mielipiteisiinsä, mutta hänen julkisuudessa esittämänsä käsitykset ovat vapaata riistaa myös nimimerkkikirjoittajille.

Tampereen apologia

Aamulehti kirjoitti keskustelutilaisuudesta 14.2. otsikolla ”Islam, meillä on puhuttavaa”. Kyseisessä jutussa esitettiin Marko Juntusen käsityksiä:

” Akatemiatutkija Marko Juntunen muistutti, että nykyisin kammotun islamilaisen terrorismin historia on hyvin lyhyt.

- Jihadismi syntyi 1970-luvulla, itsemurhaiskut alkoivat 1980-luvulla ja radikalismi globalisoitui vasta vuoden 1996 paikkeilla.

Niin, vaikka oltiin kirjamessuilla, ja vaikka islamilaisesta maailmasta tulevien kirjailijoiden teokset ovat Suomessakin suosittuja, politiikka hallitsi keskustelua.

Panelistit harmittelivat, että islamista puhuttaessa asiantuntijat joutuvat väkisin ikään kuin puolustuksen puhemiehiksi, vaikka he itse eivät näe rooliaan tällaisena.”

Islamilaisen terrorismin moderni historia on toki lyhyt, jos sen laskee alkavan 70-luvulta, mikä on varsin mielivaltaista. Palestiinan arabien terrorismi nimittäin alkoi jo Britannian Palestiinan mandaattihallinnon aikana. Hebronin joukkomurhassa Palestiinan arabit murhasivat 67 juutalaista vuonna 1929. Useimmat suomalaismediat eivät mainitse tätä tapausta, koska niille Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 on naqba eli katastrofi, josta kaikki paha Lähi-idässä alkoi.

Juntunen myös unohtaa radikaalin islamin ideologiset juuret eli egyptiläisen Muslimiveljeskunnan, jonka opettaja Hassan al-Banna perusti vuonna 1928. Se historiallinen tapahtuma, joka motivoi veljeskunnan perustamista, oli kalifaatin lakkauttaminen vuonna 1924. Turkin presidentti Mustafa Kemal Atatürk lakkautti kalifaatin osana uudistusohjelmaansa. Radikaali islam syntyi jo 1920-luvulla mutta pääsi maailman tietoisuuteen vasta Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen vuonna 1979.

Pohjimmiltaan radikaali islam on paluuta kuviteltuun islamin kultaiseen aikaan eli neljän oikeamielisen kalifin hallintokauteen. Koska islam oli jäämässä tappiolle lännen vääräuskoisia vastaan, oikea ratkaisu oli paluu aitoon ja oikeaan islamiin. Radikaali islam oli siis reaktio islamilaisten maiden länsimaistumista vastaan, eikä mikään jihad-terrorismin nousu 70-luvulla. Terrorismi on nimittäin vain asymmetrisen sodankäynnin menetelmä eikä mikään ideologia.

”Ari Hukari on hiippakuntadekaani, joka on halunnut auttaa kristittyjä ymmärtämään islamia, mutta vakuutti, ettei lakaise ongelmia maton alle.

Emme voi hyväksyä kaikkea. Suomalaisten mielestä esimerkiksi pitää voida halutessaan luopua uskonnosta, mutta tiedämme, että monet muslimit eivät uskalla näin tehdä. Tämä on otettava vakavasti.”

Ilmeisesti keskustelutilaisuuden järjestäjät kuvittelivat, että Ari Hukarin läsnäolo tekisi tilaisuudesta jotenkin puolueettoman. Oheisessa vuodelta 2006 peräisin olevassa Vantaan Lauri –lehden jutussa Hukari sanoo:

” Islamismi on pelottavaa, mutta islam-fobia vielä pelottavampaa.”

Hukari ei kerro, mitä on islam-fobia. Hän ei myöskään myönnä, että on olemassa rationaaliset syyt pelätä islamin vaikutusvallan kasvua läntisessä maailmassa. Hukari ei tietenkään pane minkäänlaista painoarvoa sille, miten islamin pyhät kirjoitukset kehottavat suhtautumaan vääräuskoisiin ei-muslimeihin. Ongelmana on lähinnä se, miten vääräuskoiset ei-muslimit suhtautuvat islamiin.

Miksi islam-tutkimus ei kerro totuutta?

Syy, miksi moderni islamintutkimus ei onnistu kertomaan totuutta islamilaisen terrorismin syistä ja tavoitteista, ei löydy islamista vaan länsimaista itsestään. Itse olen lukenut kristityn (ja vasemmistolaisen) palestiinalaisaktivisti Edward Saidin kirjan Orientalismi. Kirja itsessään ei ollut erityisen totuudenmukainen, sillä siinä esitettiin vääristynyt kuva länsimaisesta ”itämaidentutkimuksesta” (Orientalism) ja väitettiin sitä rasistiseksi.

Teoksessaan Said lyttäsi aiemmin islamia ja Lähi-itää tutkineet orientalistit ja leimasi heidät rasisteiksi ja kolonialisteiksi varsin kevyin perustein eli lähinnä siksi, että he olivat länsimaalaisia ja tarkastelivat itämaita länsimaalaisen näkökulmasta. Olen lukenut myös Ibn Warraqin kirjan “Defending the West – Critique of Edward Said’s Orientalism”, Lienee turha sanoa, kumpi kirja käsittelee lähteitään rehellisemmin, Kuitenkin Saidin teos on vaikuttanut länsimaiseen islamintutkimukseen enemmän kuin mikään muu teos ja kuuluu edelleenkiin pakolliseen lukemistoon useissa länsimaiden yliopistojen islamintutkimuksen tiedekunnissa.

Edesmenneen Edward Saidin ajatuksia orientalismista voi katsella täällä (4 osaa). Dokumenttielokuvan käsitys orientalismista perustuu pitkälti populaarikulttuurin esittämään stereotyyppiseen kuvaan Lähi-idästä (mukaan luettuna Arnold Schwarzeneggerin elokuva Tosi Valheita). Todellisuudessa Said kuitenkin käsitteli kirjassaan orientalistien tutkimusta ja taidetta varsin yksisilmäisesti, mikä käy erinomaisen hyvin ilmi Ibn Warraqin kirjasta.

Saidin ajatukset eli ”älyllinen terrorismi”, kuten Jihadwatchin Hugh Fitzgerald asian ilmaisee, on saastuttanut länsimaisen islamintutkimuksen yhdessä Saudi-Arabiasta peräisin olevan rahan kanssa. Modernin islamintutkimuksen ”totuuteen” ei siis voi luottaa, koska tutkimus on korruptoitunutta ja älyllisesti epärehellistä.

En silti epäile, että Hämeen-Anttila ja Juntunen saisivat tutkimuksilleen rahoitusta Saudi-Arabiasta. Muualla lännessä näin vain on päässyt käymään ja suomalaisetkin islam-tutkijat tukeutuvat osittain esimerkiksi amerikkalaisiin tutkimuksiin. John Esposito johtaa Georgetownin yliopistossa saudirahoitteista keskusta, jonka tavoitteena on edistää muslimien ja kristittyjen yhteisymmärrystä (Prince Alwaleed bin Talal Center for Muslim-Christian Understanding). Hadith-kokoelmien englanninkieliset käännökset löytyvät Etelä-Kalifornian yliopiston sivuilta, joista nykyisin löytyy teksti ”Center for Muslim-Jewish Engagement”. Tämän perusteella herää kysymys, onko tutkimusten poliittinen oikeaoppisuus niiden totuudenmukaisuutta tärkeämpää.

Takaisin Tampereen keskusteluun

Tampereella järjestetyssä islam-keskustelussa ei keskustelijoiden kokoonpanon perusteella pyritty mihinkään aitoon debattiin, vaan tarjoamaan kuulijoille tietynlainen näkemys islamista. Miksi keskusteluun ei tuotu mukaan toisenlaista näkökulmaa?

Esimerkiksi Iivi Anna Masso olisi tuonut siihen mukaan ihmisoikeusnäkökulman, ja Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelä olisi valottanut asioita yleisestä uskontokriittisestä perspektiivistä. Ari Hukarin tilalle olisi kristilliseltä puolelta voinut tarjota Islam ja Evankeliumi –kirjan kirjoittaja Risto Soramiestä tai Jihad – Islamin pyhä sota –kirjan kirjoittaja Seppo S. Kososta.

Näin tekemällä pamfletteja ei olisi tarvinnut jakaa, vaan pelkkä debatti olisi riittänyt. Ehkä tällöin ei myöskään olisi tarvinnut erikseen mollata nimimerkillä internetissä islamia kritisoivia kirjoittajia.

Turha matka(ko)?

Hollantilainen kansanedustaja Geert Wilders päätti uhmata Britannian hallituksen maahantulokieltoa ja nousi Lontooseen lähtevään koneeseen, vaikka aluksi liikkui huhuja, että British Midland –lentoyhtiö estäisi Wildersiä astumasta koneeseen.

Perillä Heathrowin lentokentällä Wildersiä oli vastassa median lisäksi siviilipukuiset poliisit, jotka saattoivat miehen takaisin transit-halliin odottamaan seuraavaa lentoa takaisin Amsterdamiin. Näin Britannian ylähuoneen jäsenet saivat katsoa Fitna-elokuvan ilman elokuvan tekijän läsnäoloa.

Britannia polvillaan islamin edessä

Melanie Phillips kirjoitti Spectator-lehden sivuilla, että ”Britannia antautuu terrorille”. Kyseisen jutun kommenttiosastolla Winston Smith –nimimerkki kirjoittaa:

"Geertiä ei päästetty sisään muutamasta syystä:"

"1) Poliisi tietää, että Britanniassa on tuhansia terroristisoluja. Jos ne päättäisivät toimia heti, maa pysähtyisi… Kenen luulet huolehtivan muslimeista, kun he lähtevät marssimaan Tappakaa vääräuskoiset –kyltit kädessään pitkin Britannian kaupunkeja? Poliisi juoksi kilometrejä pakoon muutama viikko sitten, kun he menettivät väkijoukon hallinnan Palestiinan puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa. Ja missä armeijamme on? No, heidät on sopivasti siirretty pois Irakiin ja Afganistaniin taistelemaan sodissa, joita ei voi voittaa…”

"2) Oletko koskaan kuullut sharia-rahoituksesta? Britannian islamilainen rahoitussektori on suurempi kuin Pakistanin. Tämä tarkoittaa, että hallitus nuolee islamin takapuolta, jotta se ei menettäisi islamilaisen rahoitustoiminnan tuottamia rahoja..."

Luonnollisesti Britannia on yksi finanssikriisistä pahiten kärsineitä maita. Finanssisektori eli entinen talouden kivijalka on täysin kuralla ja punnan arvo on pudonnut alimmalle tasolle vuosiin. Hallitsematon maahanmuutto on kurjistanut julkisia palveluita kuten kouluja ja sairaaloita. Joukoittain perusbrittejä muuttaa maasta etupäässä Kanadaan ja Australiaan, koska he eivät kestä kalliita asuntoja, korkeita veroja ja surkeita julkisia palveluita. Maastamuuttoviisumien hakijamäärä on nykyisin noin 4000 viikossa ja lähtijät edustavat enimmäkseen 20-40 –vuotiaita työikäisiä ihmisiä.

Britannian kalifi

Britanniaa hallitsevan Työväenpuolueen kannatus on myös pudonnut alimmalle tasolle vuosikymmeniin. Jotta Työväenpuolue edes voisi haaveilla valtansa säilyttämisestä, se tarvitsee Pohjois-Englannin muslimiäänestäjiä. Edellisessä jutussa mainitsemani muslimipääri Lordi Ahmed pystyy takaamaan pakistanilaisperäisten muslimien äänet, jos hallitus toimii Ahmedin haluamalla tavalla.

Kun Lordi Ahmed kuuli Wildersin vierailusta, hän uhkasi tuoda 10 000 mielenosoittajaa kadulle estämään Wildersin sisäänpääsyn parlamenttiin. Tämän väitteen Ahmed on myöhemmin kiistänyt. Vähän myöhemmin hän kuitenkin kerskaili Fitna-esityksen peruuttamisella pakistanilaislehdistössä ja kutsui sitä ”suureksi voitoksi muslimiyhteisölle”.

Rotherhamin lordi Ahmed on esiintynyt otsikoissa myös muista syistä. Joulupäivänä vuonna 2007 Ahmed ajoi Jaguar X Type –henkilöautollaan toisen auton perään moottoritiellä Rotherhamin lähistöllä. Poliisitutkimuksissa kävi ilmi, että Ahmed oli näpytellyt tekstiviestiä matkapuhelimellaan ennen kolarin tapahtumahetkeä. Kolari johti 28-vuotiaan slovakialaisen Martyn Gombarin kuolemaan, josta Ahmedia ei kuitenkaan syytetä, vaan hän saa syytteen ainoastaan liikenteen vaarantamisesta. Koska Lordi Ahmed on hallitukselle tärkeä henkilö, hän selvinnee oikeudessa näpäytyksellä eikä todennäköisesti menetä aatelisarvoaan tai paikkaansa ylähuoneessa.

Britannian häpeä

Ei ole kovin tavallista, että toisen EU-maan kansanedustaja ei pääse vierailemaan toisessa EU-maassa, jos tämän maan parlamentin jäsen on kutsunut hänet vierailulle. Vaikka Wildersin matkaa voi pitää julkisuustemppuna, se osoitti, että hänen puheensa islamisaatiosta eivät ole tuulesta temmattuja. Britannian hallitus ainakin todisti pelkäävänsä omaa muslimivähemmistöään niin paljon, että se eväsi maahanpääsyn toisen EU-maan kansanedustajalta. Luulen, että tämä järkytti myös Wildersiin kielteisesti suhtautuvia hollantilaisia.

Tanskan suurin sanomalehti Jyllands Posten kirjoitti artikkelissaan ”Häpeän päivä”:

”Iso-Britannia teki hollantilaispoliitikko Geert Wildersin käännyttämisellä uuden pohjanoteerauksen länsimaisten demokratioiden polvistumisessa niiden voimien edessä, jotka uskonnon nimissä korvaavat sanalliset argumentit väkivallalla, vandalismilla ja uhkailulla.”

Geert Wilders itse kutsui Britannian pääministeri Gordon Brownia Euroopan suurimmaksi pelkuriksi. Katsotaan vielä, mitä Helsingin Sanomat kirjoittaa asiasta:

”Äärioikeistolainen hollantilaispoliitikko ei päässyt Britanniaan

...Britannian viranomaiset olivat jo alkuviikosta ilmoittaneet, ettei Wildersin saapuminen saarivaltakuntaan ole toivottavaa. Heidän mukaansa Wilders on uhka yleiselle turvallisuudelle.”

Artikkelissa ei tietystikään kerrota, miksi Wildersin pääsy maahan oikeasti kiellettiin, vaan syy vieritetään ”äärioikeistolaisen” Wildersin harteille. Tämä on valitettavan tyypillistä Helsingin Sanomille ja suomalaismedialle laajemminkin. Ehkä Jyllands Postenia pitäisi alkaa julkaista suomeksi.

Fitna lopulta esitettiin Britannian ylähuoneessa. Vielä loppuun ote lukijan kommentista Melanie Phillipsin artikkeliin:

”Olen Britannian juutalainen, joka on elänyt ja työskennellyt 35 vuotta Hollannissa. Herra Wilders saa paljon tukea ei-muslimeilta, koska hän uskaltaa kertoa totuuden Euroopan islamisoitumisesta ja siihen liittyvästä tribalismista ja yhtä törkeästä rikollisuudesta ja suvaitsemattomuudesta… Tuskin pystyn edes kertomaan, kuinka monta kertaa islamistikiihkoilija on uhkaillut minua, sylkenyt päälleni tai hyökännyt kimppuuni Amsterdamissa keskellä kirkasta päivää. Hollannin poliisi ei uskalla puuttua asiaan eivätkä tekijät ole koskaan joutuneet syytetyiksi.”

Rotutohtori ja 40-luvun haamut

Ainakin yksi historiallinen henkilö ansaitsee nimityksen rotutohtori nimittäin Auschwitzin ”Kuoleman Enkeli” Josef Mengele, jonka julmat ihmiskokeet kuvottavat ja kauhistuttavat vielä nykyäänkin.

Mengele syntyi maaliskuun 11. päivänä 1911 kolmilapsisen perheen vanhimmaksi pojaksi. Mengele opiskeli Münchenissä filosofiaa ja lääketiedettä Frankfurtissa. Hänen vuonna 1935 palkittu tohtorinväitöskirjansa käsitteli alaleuan rakenteen eroja rotujen välillä, eli hän ja hänen kaltaisensa määrittivät Natsi-Saksassa, miltä kunnon arjalaisen piti näyttää.

Mengele päätti toimiessaan Auschwitzissa SS:n lääkärinä, ketkä leirin vangeista lähetettäisiin suoraan kuolemaan ja ketkä pakkotyöhön. Mengele myös teki lääketieteellisiä kokeita ihmisillä ja oli erityisen kiinnostunut perinnöllisyydestä, joiden tutkimiseen hän käytti identtisisiä kaksosia.

Mengele ei piitannut koehenkilöidensä kärsimyksistä vaan mm. leikkeli koehenkilöitä ilman anestesiaa. Hänen työnsä tieteelliset ansiot olivat olemattomat ja leiriltä selvinneen vanki Alex Dekelin mukaan kokeet edustivat puhdasta vallankäyttöä ja olivat osoitus Mengelen mielenvikaisuudesta.

40-luvun haamut ja oikeat natsit

On siis selvää, että rotutohtori Mengele edustaa inhimillisen pahuuden ylintä huippua. Lisäksi hän ei koskaan joutunut vastaamaan teoistaan vaan kuoli uintiretkellä Brasiliassa vuonna 1979. On myös selvää, että rotutohtoriksi nimittely ei ole mikään hassunhauska pila, vaan sen avulla pyritään demonisoimaan Jussi Halla-aho.

40-luvun retoriikka myös kertoo paljon demonisoijista itsestään. Toimittajat ja vasemmiston älyköt taistelevat edelleen ”fasisteja” ja kuviteltuja natsimörköjä vastaan. Samalla kun he näkevät Halla-ahossa natsimörön, oikeat natsit riehuvat Euroopan kaduilla ja vaativat juutalaisia kaasutettavaksi.

Oheisella videolla mielenosoittajat huutavat tavanomaisen allahu akbarin lisäksi hollannin kielellä: ”Hamas, Hamas, Joden aan het gas!” (Kaasuttakaa juutalaiset). Hamasin ja Hizbollahin puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa esiintyy myös sosialistiparlamentaarikko Harry van Bommel vaatimassa intifadaa Israelia vastaan. Samanlaisia mielenosoituksia järjestettiin ympäri läntistä maailmaa ja joissakin avoimesti vaadittiin, että Hitler olisi aikanaan tehnyt työnsä loppuun.

Ilman rangaistusta juutalaisten kaasutusta vaatineet mielenosoittajat eivät selvinneet. 30-vuotias Ibrahim I. sai huudoista 30 päivää yhdyskuntapalvelua ja kolmen viikon ehdollisen vankeustuomion. 25-vuotias Mohammed B. sai 400 euron sakot.

Samaan aikaan ympärivuorokautisessa poliisivartioinnissa elävä hollantilaisparlamentaarikko Geert Wilders odottaa syytettä kiihottamisesta vihaan ja syrjintään. Britanniassa parlamentin ylähuoneessa päätettiin järjestää tilaisuus, jossa näytettäisiin Wildersin lyhytelokuva Fitna ja kutsuttaisiin elokuvan tekijä mukaan paneelikeskusteluun. Tämä kuitenkin siirtyi, koska ylähuoneen muslimipääri Lordi Ahmed uhkasi tuoda 10 000 mielenosoittajaa kaduille, jos esitys toteutuisi.

29. päivälle tammikuuta suunniteltu esitys siirrettiin myöhempään ajankohtaan, mutta tielle on noussut uusi este. Britannian Hollannin suurlähettiläs on ilmoittanut, että Wilders on saarivaltakunnassa ’persona non grata’. Suurlähettiläs kertoi Wildersille, että hän on uhka yleiselle turvallisuudelle ja harmonialle. Wilders kuitenkin aikoo matkustaa Lontooseen kaikesta huolimatta. ”Pidättäkööt minut Heathrowissa”, hän sanoo.

Koska Euroopan hallitukset eivät pysty pitämään oikeita natseja kurissa, he yrittävät hiljentää oikeiden natsien vastustajat ja ilmeisesti kuvittelevat, että ongelma näin poistuu. Nyky-Euroopassa se, jolla on pienin kynnys käyttää väkivaltaa, saa tahtonsa läpi, kun taas tätä väkivallan uhkaa vastustavat poliitikot ja yksityiset kansalaiset saavat pelätä henkensä puolesta ja joutuvat lisäksi oman maansa oikeusjärjestelmän vainoamiksi.

Pelin henki

Perussuomalaiset solmi eilen vaaliliiton Kristillisdemokraattien kanssa tulevissa eurovaaleissa. Tämä uutinen ei sinänsä ole merkittävä, koska molemmat tarvitsevat toisiaan, mikäli he haluavat saada ehdokkaan läpi Europarlamenttiin. Kristillisdemokraatit ovat perinteisesti kunnostautuneet vaaleissa äänten keskittäjinä ja hyötyneet solmimistaan vaaliliitoista.

Merkittävänä uutisena voidaan pitää myös sitä, että Perussuomalaiset nimesi vaaleihin viisi ehdokasta. Näistä yksikään ei ollut Jussi Halla-aho, koska Helsingin ja Uudenmaan ehdokkaat nimetään vasta myöhemmin.

Valtamedian loanheittotalkoot

Salaliittoteorioihin taipuvainen mieli tuskin pitää sattumana sitä, että Jussi Halla-ahoon kohdistuva loanheitto saavutti jälleen yhden lakipisteensä. Ensin Pressiklubi-ohjelmassa Halla-aho yritettiin lynkata kolmen miehen voimin ja sen jälkeen Yleisradion pääuutislähetyksessä Halla-ahoa kutsuttiin ”rotutohtoriksi” (ks. alkaen 7 min ja 30 s), jonka Perussuomalaiset muka haluaisivat lähettää Brysseliin pois häiritsemästä.

Vaikka Halla-ahon edustama poliittisesti epäkorrekti ideologia onkin selkeästi poliittisen eliitin kannalta vastenmielistä, tämä ei ole varsinainen ongelma. Eliitti pyrkii neutraloimaan Perussuomalaiset poliittisena toimijana ja tätä tavoitetta edistetään pyrkimällä hajottamaan puolue sisältä päin.

Historiallisesti katsoen toimintatavassa ei ole mitään uutta. SMP:n vaalimenestys 1970-luvun alussa yritettiin ensin tuhota hajottamalla eduskunta ja järjestämällä uudet vaalit. Kun tämä ei tuottanut toivottua tulosta, säädettiin laki puoluetuesta. Laki johti Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolueen syntyyn ja SMP:n hajoamiseen.

80-luvulla SMP menestyi taas tällä kertaa ”rötösherrajahdin” seurauksena. Puolue sai vuoden 1983 eduskuntavaaleissa suuren vaalivoiton ja sitä kautta 17 kansanedustajaa. SMP kesytettiin tällä kertaa ottamalla se mukaan Kalevi Sorsan neljänteen hallitukseen. Hallitusvastuu ja sisäiset riidat kuihduttivat puoluetta, kunnes se ajautui ylitsepääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin 1990-luvun puolivälissä.

Valtamedia ja poliittinen eliitti pyrkivät taas kerran tuhoamaan SMP:n ja kylvämään epäsopua puolueen sisälle. Tällä kertaa pyritään luomaan keinotekoinen vastakkainasettelu Halla-ahon edustaman ”sisulaisuuden” ja perinteisen vennamolaisuuden välille. Loanheittokampanjan tavoitteena on vakuuttaa puheenjohtaja Timo Soini halla-aholaisuuden vahingollisuudesta toisaalta demonisoimalla Halla-aho ja toisaalta ahdistelemalla Soinia Halla-ahon kirjoituksista. Samalla pyritään ruokkimaan Soinin ministerihaaveita ja tällä tavalla tekemään Soinista uusi Pekka Vennamo.

Pelimies Soini

Tony Halmeen tapaus osoitti kaikille, että Soini on lojaali ihmisille, jotka tukevat häntä eivätkä puukota selkään. Siksi on mahdotonta uskoa, että Soini heittäisi Halla-ahon susille. Soini tuskin panee pahakseen, jos valtamedia kuvittelee puolueen sisällä kytevän ristiriitoja. Kokeneena pelimiehenä hän myös tietää, että kaikkia kortteja ei pidä lyödä heti pöytään vaan valtit kannattaa säästää loppupeleihin.
Uskoisin Soinin myös ymmärtävän, että valtamedia tykkää Soinista humoristisena suorapuheisena suomalaiskansallisena jörrikkänä mutta ei välttämättä vakavasti otettavana poliitikkona, jollainen hänestä on vuosien mittaan kasvanut. Soini on sanonut, että hän pyrkii luomaan Perussuomalaisista Norjan edistyspuolueen kaltaisen toimijan. Tavoite on kunnianhimoinen mutta ei mahdoton. Tavoite myös tarkoittaa, että pelkkien Kepuun tyytymättömien vennamolaisten voimat eivät riitä vaan tarvitaan myös SDP:n entisiä äänestäjiä suurista kaupungeista.

Paradoksaalisesti merkittävimmän haasteen Perussuomalaisille tarjoaa kannatuksen huima kasvu. Kun suosio nousee, hajoamisilmiöiden tuoma riski kasvaa. Jos ehdokkaiden valinnassa ei noudateta tarvittavaa harkintaa, vaarana on, että 80-luvun lopun ja 90-luvun alun kaltaiset riidat tuhoavat puolueen uskottavuuden. Siksi Soinin vakaata kättä tarvitaan jatkossakin niin kauan, kunnes puolue on vakiinnuttanut asemansa ja kannatus pysyy 20 prosentin tuntumassa.

"Entinen stalinisti"

Mediakuplan sisällä

Katsoin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni Pressiklubi-nimisen ohjelman. Studioisäntänä toimi Ruben Stiller, jonka muistan 80-luvulta Radio Citystä. Tuolloin pidin miehen ohjelmista enkä nyt voi sanoa, että Stillerissä lievän narsismin lisäksi mitään muuta ärsyttävää olisi. Ruben on kuitenkin selvästi pehmentynyt eikä ole enää niin vihainen mies kuin ennen.

Studioon oli koottu Jussi Halla-ahon lisäksi Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikosti ja veteraanitoimittaja Leif Salmen. Näistä jälkimmäinen on tullut tunnetuksi ilkeänä ja ivallisena tenttijänä, joka ei juuri anna armoa kynsiinsä joutuneille poliitikoille.

Ennakkoasetelman perusteella oli pääteltävissä, että tarkoituksena oli nöyryyttää, pilkata ja mustamaalata Jussi Halla-ahoa, koska Leif Salmén oli kutsuttu mukaan. Saskan roolina oli esittää ”hyvää poliisia” eli luoda jonkinlainen asiallisuuden valekaapu odotettavissa olevalle lynkkaukselle.

Koska Halla-aho ei suostunut alistumaan lynkattavaksi, ohjelmasta muodostui keskusteluohjelman irvikuva. Kolme miestä yritti parhaansa mukaan mustamaalata uhriksi valittua vierasta, joka lynkkaajien hyvästä yrityksestä huolimatta ei puhunut itseään pussiin tai menettänyt malttiaan. Keskustelusta puuttui sisältö kokonaan, koska ohjelman ainoa tavoite oli tarjota kolmelle miehelle tilaisuus murskata ”vihalla ratsastava” poliitikko.

Pressiklubi ei oikeastaan ole ajankohtaisohjelma, koska siinä ei käsitellä oikeasti ajankohtaisia asioita, vaan sitä, mikä on esillä mediassa. Pressiklubi toimii mediakuplan sisällä vailla kosketusta arkipäivän todellisuuteen. Siksi Halla-ahon kirjoitusten sisällöllä eli nykyisen maahanmuuttopolitiikan arvostelulla ei ollut sijaa ohjelmassa vaan pelkästään Halla-ahon persoonalla, jota pyrittiin demonisoimaan tuttuun tapaan asiayhteydestään irrotetuilla sitaateilla, joista kaiken lisäksi useat olivat virheellisiä.

Jos sitaatteja ei löytynyt, ne keksittiin omasta päästä ja vihjailtiin Halla-ahon lähtökohtana olevan ”aito vaalea Suomi”. Vaikka mitään ”aitoon vaaleaan Suomeen” viittaavaa ei Halla-ahon teksteistä löydy, Saarikoskella oli silti pokkaa väittää, että ”aito vaalea Suomi” oli ”niissä kirjoituksissa läpikäypänä”.

Saarikoski tunnusti ohjelmassa avoimesti, että Helsingin Sanomat katsoo lukijoitaan ylhäältä alaspäin ja pyrkii opettamaan näille oikeata tapaa ajatella. Tämä on varmasti itsestäänselvyys kaikille Hesarin entisille tilaajille, mutta oli kieltämättä kiva kuulla se Helsingin Sanomien toimittajan suusta. Uskon esimerkiksi Pikkupojan arvostavan Saarikosken rehellisyyttä.

”Paha poliisi” Leif Salmén esiintyi yllättävän pirteästi ja mieleen tulivat elävästi 80-luvun vaalitentit. Salmén ilmoitti ohjelmassa olevansa entinen stalinisti. Kuten toinen entinen stalinisti Jeja-Pekka Roos Salmén harjoittaa keskustelussa taistolaisten tyypillisiä sabotaasikeinoja kuten vääristelyä, valehtelua, keskustelun kääntämistä epäolennaisuuksiin ja henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Vain ”entinen” stalinisti voi pokkana väittää menevänsä itse asiaan ja samalla ohjata keskustelun sivuraiteille, kuten Salmén teki puhumalla Yhdysvalloista tai Irakista.

Kun suvaitsevainen mokaa

Joskus meistä parhaimmatkin erehtyvät lausumaan jotakin poliittisesti epäkorrektia. Kanadan Liberaalipuolueen puheenjohtaja Michael Ignatieffin avustaja Warren Kinsella kommentoi Ottawassa sijaitsevaa kiinalaista ravintolaa näin. Kinsella kirjoitti omassa blogissaan:

”Olen taas Isossa Owessa pari viikkoa, joten mikä olisi parempaa kuin aloittaa homma grillatulla kissalla ja riisillä Yang Shengissä, nuoruutemme kantapaikassa?”

Kinsella kuitenkin huomasi tehneensä jotakin kauheaa ja korvasi nopeasti viittauksen kissanlihaan tällä tekstillä. Mark Steyn, jonka käyttämiä poliittisesti epäkorrekteja termejä Kinsella on arvostellut, sanoo:

”Tässä on poliittinen korrektius pähkinänkuoressa. Kun Kinsella kuuli etnisten loukkaantujien olevan perässään, hän pelästyi niin paljon, että poisti kirjoituksensa ja väärensi tilalle uuden.”

Steynin mukaan Kinsellan olisi pitänyt kuitata asia huumorilla:

”Hei, olen käynyt tässä paikassa ja kertonut kissavitsejä 30 vuotta. Ne ovat yhtä hauskoja nyt kuin vuonna 1974, mutta entä sitten? Teen samoin satavuotissyntymäpäivänäni. Minähän pidän grillatusta kissasta. Miksi muuten palaisin tänne takaisin?”

Näin hän ei kuitenkaan tehnyt vaan korvasi viittauksen kissanlihaan epäaidolla imartelulla ja hyökkäyksellä poliittisia vastustajiaan (konservatiiveja) kohtaan. Steynin mukaan kumartelu poliittisen korrektiuden jumalien edessä ei kannata, koska

”koskaan ei voi sipsutella tarpeeksi varovasti, jos rakennat maailman munankuorista. Poliittinen korrektius tekee viestinnästä mahdotonta ja ihmisistä lukutaidottomia.”

Kinsellan lipsahduksesta tekee ironisen se, että hän on kovaäänisesti arvostellut Steynia ja Ezra Levantia ja puolustanut ihmisoikeuskomissioiden toimintaa. Lisäksi hän antoi lainopillisia neuvoja MacLeans-viikkolehteä vastaan kannelleille muslimiopiskelijoille, joita Steyn ja Levant ovat kutsuneet ”käsinukeiksi” (sock puppets), koska he toimivat Kanadan islamilaisen kongressin johtaja Mohammed Elmasryn ”ohjauksessa”.

Kanadassa asuu paljon kiinalaisperäistä väestöä ja uutinen Kinsellan möläytyksestä ja sen kömpelöstä peittely-yrityksestä levisi sekä paikalliseen kiinankieliseen mediaan että varsinaiseen Kiinaan, jossa uutinen esitettiin satojen miljoonien kiinalaisten lukemilla internet-sivustoilla.

Kinsellan ensimmäinen yritys pyytää anteeksi tunnistettiin heti epärehelliseksi, koska siinä enimmäkseen keskityttiin haukkumaan kanadalaisia konservatiiveja. Kinsellan pomo Michael Ignatieff lopulta pakotti alaisensa esittämään toisen anteeksipyynnön.

Ezra Levant kirjoittaa:

”Tämä tarina on erityinen, koska siinä on mukana Kanadan omahyväisin kriitikko Warren Kinsella. Hän on salamannopea syyttämään poliittisia vastustajiaan rasismista silloin, kun se sopii hänen tavoitteisiinsa.”

Levant on kampanjassaan ihmisoikeuskomissioita vastaan puolustanut jopa rasistien oikeutta sanoa mielipiteensä, mikä on saanut Kinsellan vihjaamaan, että juutalainen siionisti Levant olisi natsien sympatisoija. Levant ei usko, että Kinsella muuttaa tapojaan tapahtuneen johdosta, vaan jatkaa rasistikortin heiluttelua entiseen malliin.

Levant ei myöskään kannata Kinsellan tuomitsemista ihmisoikeuskomissiossa tai valtion resurssien käyttöä hänen tuomitsemisekseen, vaikka Kinsella on haastanut Levantin oikeuteen ja vaatii tältä 50 000 dollaria kunnianloukkauksesta. Kinsella sen sijaan kannattaa rasistien tuomitsemista ihmisoikeuskomissioissa. Sinänsä Kinsellan viittaukset kissanlihaan ovat samaa luokkaa kuin irlantilaisten kutsuminen juopoiksi, juutalaisten piheiksi tai suomalaismiesten luonnehtiminen rutiininomaisesti toisiaan ja vaimojaan hakkaaviksi kännääjiksi.

Omien puheiden sensurointia

Warren Kinsella tuskin saa kiinalaisilta fatwaa päällensä toisin kuin islamin arvostelijat. Siksi englantilaisälykkö Timothy Garton Ashin jälkikäteistä omien puheidensa sensurointia ei voi pitää kovin pahana asiana. Hugh Fitzgerald kirjoittaa Jihadwatch –sivustolla:

”…Vuosi pari sitten Lontoossa, Timothy Garton Ash oli julkisessa väittelytilaisuudessa Lontoossa. Hän puolusti islamia. Eräs katsoja kertoi minulle, että hän menetti jossain vaiheessa itsehillintänsä ja alkoi myöntää, että Muhammad oli sitä ja Muhammad oli tätä, mutta entä sitten – mitä meidän pitäisi tehdä keskuudessamme eläville muslimeille? Ilmeisesti väittelyn jälkeen tajutessaan, että hänen arvionsa Muhammadista olivat tallentuneet filmille, Ash otti yhteyttä tilaisuuden järjestäjiin ja tilaisuutta kuvanneisiin henkilöihin varmistaakseen, että nauhat tuhotaan. Toisin sanoen Timothy Garton Ash todisti omalla käytöksellään, että hän ei pystyisi eikä uskaltaisi harjoittaa sananvapauttaan, minkä vuoksi hän sensuroi itseään tapahtuneen jälkeen…”

Timothy Garton Ash ja hollantilainen Ian Buruma ovat tulleet tunnetuiksi Ayaan Hirsi Alin arvostelijoina. Ash kutsui Hirsi Alia valistusfundamentalistiksi ja vihjaili, että Hirsi Alin sanomiset saavat julkisuutta tämän ulkonäön ansiosta. Jos Hirsi Ali olisi pieni ja vaatimattoman näköinen, hänen sanomisiaan ei noteerattaisi samalla tavalla.

Ash ja Buruma ajavat voimakkaasti kulttuurien välistä dialogia ja suhtautuvat myötämielisesti Tariq Ramadanin fantasioimaan euro-islamiin. He myös kannattavat ns. ”kolmatta tietä” sivilisaatioiden yhteentörmäyksessä.

Luulen myös löytäneeni paikan, jossa Timothy Garton Ash lausui nuo sensuroidut sanat. Ilmeisesti se tapahtui Lontoossa 21.11.2007, jolloin Ash väitteli Ayaan Hirsi Alin kanssa. Oheisen linkin takana on väittely aukikirjoitettuna ja siellä on yhdessä kohdassa Ashin sanojen kohdalla paljon x-kirjaimia. Itse arvelisin, että x-kirjainten takana on sanottu jotakin Muhammadista ja Aishasta.

Korjaus 4.2.: Räsynuket korvattu käsinukeilla (HT: Veikko Suvanto)

Oikeudenkäytön kaksoisstandardeista

Aiemmissa kirjoituksissani viittasin Sana ja ylistys –seurakuntaan ja sen johtajaan pastori Veli Saarikalleen. Veriryhmä-niminen yhtye oli lisännyt Saarikallen videoita Youtube-palveluun, joissa pilkattiin sekä kristinuskon pyhiä arvoja että Saarikallea ja hänen edustamaansa seurakuntaa.

Tässä vaiheessa lienee syytä todeta, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa toisaalta Veriryhmää vastaan tai Veli Saarikallen puolesta. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on osoittaa, että eri uskontojen pyhät arvot eivät ole Suomen lain edessä samanarvoisia.

Rikosilmoitus

Sana ja ylitys –seurakunnan pastori Veli Saarikalle teki rikosilmoituksen Veriryhmää kohtaan kunnianloukkauksesta, joka oli tehty Youtube-sivustolla ja veriryhma.org-sivustolla:

”Sivustoilla oli muunneltu Harri Kiviniemen saarnaa. Saarnan päälle laitettu soimaan musiikkia sekä sämplätty kuvaa (1). Internetiin perustettu pilkkasivusto www.veriryhma.org. Sivustolla haukutaan yhdistyksen jäseniä homoiksi ja huoriksi. Sana ja ylistyksen sivuilta on imuroitu tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Materiaali muokattu tarkoittamaan aivan eriä mitä alkuperäisessä puheessa/saarnassa oli tarkoitettu.”

”Saarikalle, Sippola sekä Kiviniemi ovat tunnistaneet, että heidän saarnojaan ja ääntä on käytetty musiikkikappaleiden tekoon.”

”veriryhma.org:n etusivulla ilmoitetaan, että Veriryhmän tarkoitus on pilkata Sana ja ylistys seurakuntaa ja uskontoa muutenkin. Etusivu poistettu myöhemmin, alkuperäinen etusivu liitteenä.”

”Sivustoilta löytyy mm. kappaleet Harri on homo (poistettu), Jeesuksen jointti, Kultapyttylaulu, Pakoputkilaulu, Runkkarit taivaasta, Itsetyydytysrock, Jeesus-sonaatti, Murhablues ja rukouspalvelu.”

Esitutkintapöytäkirjassa mainittiin kolme rikosnimikettä: kunnianloukkaus, uskonrauhan rikkominen ja tekijänoikeusrikos. Seuraavassa oma analyysini näistä rikosnimikkeistä.

kunnianloukkaus: Aineiston perusteella ei ole epäselvyyttä, etteikö aineiston tekijä pyrkisi halventamaan Sana ja ylistys –seurakunnan saarnaajia Veli Saarikallea, Harri Kiviniemeä ja Leo Sippolaa. Aineiston rikollisuuteen en ota kantaa.

uskonrauhan rikkominen: Jos uskonrauhaa voi rikkoa käymättä uskonnon harjoittamiseen tarkoitetussa paikassa, aineisto täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kuitenkin on selvää, että aineiston tekijät ovat toimineet ainoastaan internetissä.

tekijänoikeusrikos: Sana ja ylistys –seurakunnan aineistoa on käytetty ilman heidän lupaansa. Jos tämä on rikollista, rikoksen tunnusmerkit ovat täyttyneet. Sana ja ylistys –seurakunnan videot ovat olleet vapaasti saatavilla seurakunnan nettisivuilla. Veriryhmä on ladannut videoita Youtube-sivustolle sekä lisäksi omia muokattuja videoitaan. Näille toimenpiteille ei ole kysytty tekijänoikeuden haltijan lupaa. En ota kantaa, onko tämä rikollista toimintaa vai ei.

Veriryhmä-sivuston ylläpitäjä Olli Pekka Tahvanainen on julkaissut esitutkinta-aineiston melkein kokonaisuudessaan ja kehotan lukijoita tutustumaan aineistoon ja tekemään omat johtopäätöksensä.

Annetaan syytetylle vielä puheenvuoro. Olli Pekka Tahvanainen kertoo:

”Miksi perustit sivustot?”

”Huumori tarkoituksessa. Asia ei ole mitenkään henkilökohtainen ko. henkilöä vastaan, mutta heidän sanomansa ja toimintansa on vain niin yliampuvaa.”

”…”

”Mitä kautta olet tullut tietämään Sana ja ylistyksen sivustoista?”

”Varmaankin olen joskus saanut joltakin henkilöltä linkin ko. sivustolle. Tämä tapahtui joskus pari kolme vuotta sitten.”

”Mitä mieltä olet sivustoista?”

”Perseestä – teknisesti ihan paskat ja sisältö myös ihan perseestä.”

”Mistä ja miten olet poiminut Sana ja Ylistyksen sivustolla ollutta materiaalia Veriryhmä.Org:n sivustolle?”

”Olen ladannut ne suoraan ko. sivustolta.”

Esitutkinta jatkuu ja ohessa Olli Tahvanaisen vastaukset:

”Veriryhma.org:n sivustoilla on useita musiikkikappaleita joihin on lisätty Saarikallen ja Kiviniemen puhetta. Puhe on otettu Sana ja Ylistyksen sivustoilta ja sitä on muokattu tarkoittamaan aivan muuta kuin alkuperäisessä puheessa on tarkoitettu. Mitä kerrottavaa sinulla on tähän?”

”Näinhän se on.”

”Oletko tehnyt kappaleen Harri on homo [poistettu veriryhma.org-sivustolta]?”

”Kyllä olen. Se on kyllä paskin biisi mitä olen tehnyt.”

”Kyseisessä kappaleessa kerrotaan, että Veli Saarikalle haisee huoralle. Veli Saarikalle Nussii lampaita joiden jälkeen on käytetty Saarikalle ääntä hokemaan että on. Tämän jälkeen hoetaan että Harri on homoseksuaali tarkoitetaanko hokemassa Harri Kiviniemeä?”

”He saavat päätellä sen ihan itse.”

”…”

”Veriryhma.org:n etusivulla lukee, että veriryhmän tarkoitus on pilkata Sana&Ylistys seurakuntaa ja uskontoa muutenkin. Mitä tämä tarkoittaa?”

”Se tarkoittaa juuri sitä itseään.”

Lopuksi valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyttämättäjättämispäätös:

”Olen kuitenkin päättänyt jättää syytteen nostamatta. Tahvanainen on ilmoittanut laatineensa ja julkaisseensa aineiston huumorimielessä ja koska hän on pitänyt asianomaisten toiminta niin ylitseampuvana. On selvää, että tämänkaltaiset päätökset eivät oikeuta toisten kunnian loukkaamiseen eikä nyt puheessa olevan yhdistyksen tekijänoikeuden loukkaamiseen. Toisaalta katson, että esitutkinnassa tulkitut rikokset ovat vähäiset kokonaisuutena arvostellen.”

Lainatussa aineistossa esiintyviä kirjoitus- ja kielioppivirheitä ei ole korjattu vaan asiat on esitetty sanasta sanaan alkuperäisen aineiston kaltaisina. Mahdolliset erot lainatun ja tässä kirjoituksessa esitetyn välillä ovat allekirjoittaneen aikaansaannosta.

Mitä jos Muhammad?

Itse kukin voi päätellä, olisiko Olli-Pekka Tahvanainen välttynyt syytteeltä, jos hän olisi Sana ja Ylistys –seurakunnan asemesta pilkannut jotakin islamilaista seurakuntaa. Otetaan tähän ote Seppo Lehdon oikeudenkäyntipöytäkirjasta kohdasta Uskonrauhan rikkominen:

” B ja A ovat ainakin syyskuusta2005 lukien yhdessä ja yksissä tuumin yleisön keskuuteenlevittäneet lausuntoja ja muita tiedonantoja, joissa heovat loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjanneet jahäpäisseet sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922)tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnatpitävät pyhänä.

B ja A ovat laatineet ja toimittaneetinternetissä yleisön saataville suursuomalainen.blogspot.com -nimetyn sivuston sekätanjakarpela.blogspot.com -nimetyn sivuston, jossaesitetään Allahia tai profeetta Muhammadia kuvaaviahahmoja sekaantumassa eläimiin ja kamelin, jonkatakapuolessa on profeetta Muhammadia kuvaava hahmo, sekätanjakarpela.blogspot.com -nimetyn sivuston, jossavastaavankaltainen kuva.”

Tähän todettakoon, että Seppo Lehto oli julkaissut blogillaan kuvan Muhammad-kuva-arkistosta, jossa Muhammad on sukupuoliyhteydessä lampaana kuvatun muslimin kanssa.

Veriryhmän sivuilta löytyy edelleen musiikkikappaleet, joihin on sämplätty Veli Saarikallen ja Jyrki Isohellan ääni. Kirjaan tähän muutaman näytteen kyseisten kappaleiden sanoituksista, mutta annan itse kunkin muodostaa oman käsityksensä asiasta. Mp3-formaatissa olevat kappaleet löytyvät täältä.

Pakoputkilaulu

”Evankeliumi on esiaviollista seksiä.”
”Jeesuksen tullessa kasvoillensa.”
”Kristus. Me panisimme Kristusta.”

Jeesuksen Murhablues

”Jeesus Kristus murhattiin, mikä on oikein.”
”Jeesus Kristus oli homo.”
”Mitä Raamattu sanookaan lapsiin sekaantumisesta.”
”Se on ainut tapa nauttia seksistä.”

Mitä jos Veriryhmä olisi korvannut Jeesuksen Muhammadilla, Jumalan Allahilla ja Raamatun Koraanilla? Olisiko Illman siinä tapauksessa jättänyt syyttämättä? Olisiko ”wizi,wizi,wizi” –selitys toiminut? Sitä voi itse kukin tykönään miettiä.

Uskonrauha koskee vain islamia

Sana ja ylistys –seurakunnan toimijat erehtyivät, koska he kuvittelivat lain uskonrauhan rikkomisesta koskevan heitä. Näin ei tietysti ole, koska Sana ja ylistys –seurakunnan johtohenkilöt eivät ole valmiita käyttämään väkivaltaa jumalanpilkkaajia kohtaan. Lainaan Ilkka-lehdessä julkaistua lehtijuttua:

”Saarikalle tekee selväksi, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista niitä ihmisiä vastaan, jotka pilkkaan ovat ryhtyneet.”

”-Jeesus Kristus on kuollut heidänkin edestään. He vain eivät tiedä paremmasta ja siksi toimivat näin väärin.”

Veli Saarikalle ei vaadi kannattajiaan katkaisemaan päätä niiltä, jotka ovat loukanneet kristinuskoa. Hän ei julkaise fatwaa, jossa uskoville annetaan lupa tappaa Veriryhmän jäsenet. Siksi myöskään uskonrauha ei koske hänen edustamaansa seurakuntaa. Itse asiassa kyseisen pykälän nimi pitäisi muuttaa ja rajoittaa koskemaan ainostaan islamin vastaista kiihotusta.

Saarikallen kaltaisten pilkkaaminen ei myöskään vaadi erityistä rohkeutta. Kaikki, mitä Veriryhmä sivuillaan tekee, on tehty jo monesti aiemmin ja usein myös paremmin. Hannu Salama tuomittiin 60-luvulla, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet. Vain seitsemän vuotta myöhemmin Salama sai valtiolta Pro Finlandia –mitalin.