Juntunen melkein oikeilla jäljillä

Jaakko Hämeen-Anttilan paikan Suomen virallisena islamin selittäjänä perinyt Marko Juntunen on jossain määrin edeltäjäänsä parempi, mutta hänkin sortuu hyssyttelyyn ja asioiden tarpeettomaan hämmentämiseen, kuten oheisesta Verkkouutisten jutusta käy ilmi.

Juntunen analysoi maahanmuuttokeskustelua

Poimitaan jutusta muutama kohta. Juntunen toteaa aivan oikein, että avointa kritiikkiä maahanmuuttoa kohtaan on verkossa jo pitkään esitetty.

” Juntunen uskoo, että paisuvat nettikeskustelut ja perussuomalaisten nousu pakottavat poliitikot ottamaan monikulttuurisuuden kriisiin yhä selvemmin kantaa.”

Näin on jo tehty Britanniassa, jossa monikulttuuripolitiikassaan epäonnistunut Labour-hallituskin on hiljalleen irtisanoutumassa monikulttuurisuuden sokeasta ihannoinnista ja jopa puhunut maahanmuuton rajoittamisesta. Suomessa Britannian tilanteeseen on vielä matkaa, mutta mitään merkkejä politiikan muuttumisesta ei ole.

Monikulttuuripolitiikan avoin vastustaminen altistaa rasismi- ja muukalaisvihasyytöksille, ja siksi kunnianhimoinen poliitikko ei lähde riskeeraamaan uraansa olemattoman poliittisen hyödyn takia.

Juntunen on huolissaan kärjistyvästä ja tunteisiin vetoavasta keskustelusta:

” Juntunen nostaa esimerkiksi äskettäisen uutisen, jonka mukaan satoja alaikäisiä irakilaisia on tulossa Suomeen. Uutinen herättää niin voimakkaita mielipiteitä lasten hyväksikäytöstä ja "turvapaikkojen shoppailusta", että ilmiön taustalle on vaikea nähdä.

Kyseessä on globaali kriisi, joka on globaalin poliittisen järjestelmän tuotosta. Se on miehityksen suoraa seurausta.”

Juntusen mielestä Irakin asiat olisivat ilmeisesti paremmin Saddam Husseinin rautasaappaan alla. Toki Saddamin totalitaarisen hallinnon poistuminen päästi valloilleen voimia, joita edes Yhdysvaltojen armeija ei ole pystynyt kontrolloimaan. Maan kansanryhmien välinen väkivalta ja naapurimaista sponsoroitu terrorismi ovat tehneet siviiliväestön elämän vaikeaksi. Erityisen paljon pakolaisia löytyy Irakin kristityn assyrialaisvähemmistön joukosta. Tämän ryhmän kärsimykset eivät erityisemmin huoleta ihmisoikeusjärjestöjä, jotka tuntuvat olevan enemmän kiinnostuneita Guantanamon tapahtumista.

Mitä tulee alaikäisiin turvapaikanhakijoihin, hyvin usein heidät on järjestetty maahan. Usein onnistunut oleskeluluvan saanti johtaa ”perheidenyhdistämiseen” ja alaikäisen sukulaisten maahanmuuttoon. Ruotsinkin viime vuosien maahanmuutosta suurin osa on tapahtunut perheiden yhdistämisten kautta.

Juntusen kunniaksi on sanottava, että hän ei erityisemmin kannusta muslimien erityiskohteluun tavallisessa arkielämässä:

” Päiväkodeissa henkilökunnalla on kauhea hämmennys, kun lapset tulevat valtavan erilaisista kulttuureista. Heillä on sellainen käsitys, että kulttuuria täytyy kunnioittaa.

Juntusen mukaan arviot eivät usein ole arjessa kiinni. Lasten kulttuuriksi katsottu tausta voi olla hyvinkin ohut ja pitkälti väkivallan tulosta.

Hyvää tarkoittava työntekijä voi siis tehdä karhunpalveluksen maahanmuuttajalle, jos hän eristää näkemänsä ongelmat kokonaan koskemattomaksi mieltämänsä kulttuurin taakse.”

Juntunen ottaa myös esille Britannian tilanteen:

” Esimerkiksi Britanniassa islamilaiset ääriliikkeet ovat saaneet vapaat kädet määritellä, mistä kulttuuri koostuu. Keskustelu jää siten yksisilmäiseksi, eikä maahanmuuttajien monenkirjavia taustoja tunnisteta.”

Näin on tapahtunut, koska Britannian hallitus on harjoittanut monikulttuuripolitiikkaa ja tehnyt itse itsensä muslimien edustajiksi nimeämistä järjestöistä koko yhteisön edustajia. Ilman hallituksen piittaamattomuutta ja naiivia myöntyväisyyspolitiikkaa ongelmat olisivat todennäköisesti paljon pienempiä kuin nykyisin.

Juntunen on innokas rakentelemaan olkiukkoja:

” Perussuomalaisten ehkä pahin ongelma on se, että heillä on erittäin monilla selkeä käsitys siitä, millainen muslimi on ja mistä muslimikulttuuri koostuu. Kulttuurin jännitteisyydestä ja moniäänisyydestä ei tällöin ole minkäänlaista käsitystä, islamin tuntija huomauttaa.”

Ilmeisesti tarkoituksena on osoittaa, että Juntunen itse tuntee nämä jännitteet ja sen kaiken moniäänisyyden. Itse sanoisin, että olisi länsimaisten yhteiskuntien kannalta parempi, jos näitä jännitteitä ei selvitettäisi länsimaiden suurkaupunkien kaduilla.

Islamin pyhistä kirjoituksista ja profeetta Muhammadin esimerkistä piirtyvä kuva edustaa länsimaalaiselle vierasta ja vastenmielistä ideologiaa. Niiltä, jotka ottavat ideologian vakavasti, ei voi odottaa mitään maltillista kulttuuria ja monesti nyanssitkin ovat sitä, onko israelilaisten siviilien tappaminen itsemurhapommituksilla terrorismia vai ei.

Myöskään islamista länsimaiselle yleisölle annettu kaunisteltu kuva ei auta, jos todellisuus on vahvasti ristiriidassa sen kanssa. Fantasiat euro-islamista ja Tariq Ramadanin kaltaisten kaunopuheisten islamistien ylistäminen maltillisina tekevät myös puheet nyansseista epäuskottaviksi.

Abdullah Tammi taas

Lopuksi Juntunen viittaa Abdullah Tammeen:

” Kaikkein olennaisin kysymys on se, miten ääripäät provosoivat toisiaan. Turvallisuusongelma ei ole vain yhden leirin tuottamaa.”

Tammen ja Perussuomalaisten rinnastaminen ”ääripäiksi” ei ole tutkijalta kovin harkittua. Tammi on pelkkä suvaitsevaisen median luoma kupla, joka sai aikansa paistatella julkisuudessa ja sai valtamedialta tilaisuuden esittää päättömiä mielipiteitään useassa sanomalehdessä ja ajankohtaisohjelmassa. Tammi ei myöskään ole maahanmuuttaja, ja hänen edustamansa islam vetoaa vain pieneen marginaaliseen osaan suomalaista kantaväestöä. Tammella ei ole mitään tekemistä laajamittaisen muslimien Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton kanssa. Abdullah Tammen kannatus mitattiin kunnallisvaaleissa ja havaittiin köykäiseksi (muistaakseni 160 ääntä).

Myös käsitys turvallisuusongelmasta on vainoharhainen, kuten eräässä aiemmassa kirjoituksessani kuvasin. Myyttisten nettirasistien aiheuttamalle turvallisuusongelmalle ei löydy perusteita todellisuudesta, korkeintaan Mika Illmanin mielikuvituksesta.