keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Geert Wilders Tanskan televisiossa

Hollantilaispoliitikko Geert Wilders vieraili Tanskassa ja häntä haastateltiin Tanskan televisiossa.

via Snaphanen.





Haastattelija ei ollut erityisen hyvin perillä asioista, koska hän vertasi Vanhaa Testamenttia Koraaniin, joka Geert Wildersin mielestä on fasistinen kirja. Tässä vaiheessa toimittajalta voi jo odottaa sen verran asiantuntemusta, että hän ymmärtää Vanhan Testamentin väkivaltaisten osien olevan luonteeltaan lähinnä deskriptiivisiä tarinoita. Koraani vastaavasti on sellaisenaan Allahin sanaa ja sisältää normatiivisia käskyjä, jotka ovat relevantteja muslimeille tänäkin päivänä.

Tuskin kukaan kristitty tai juutalainen perustelee toisuskoisiin kohdistuvaa väkivaltaa Vanhan Testamentin Joosuan kirjan tekstien perusteella. Sen sijaan maailmassa tehdään edelleen runsaasti väkivallantekoja, joiden motivaatioksi esitetään Koraani ja profeetta Muhammadin esimerkki.

Wilders ilmaisee haastattelussa ajatuksensa selkeästi ja maltillisesti. Hän sanoo toimivansa länsimaisen demokratian, oikeusvaltion ja kansalaisvapauksien puolesta ja vastustaa islamisoitumista, joka hänen mielestään uhkaa näitä kahta. Vähintäänkin kaikki muslimien maahanmuutto pitäisi lopettaa.

Seuraavassa Wilders esiintyy vielä Tanskan television 11. hetki –ohjelmassa, jossa juontaja tekee hänelle empatiatestin. On vaikea ymmärtää kyseisen ”syvähaastattelun” tarkoitusta ja mielekkyyttä. Kuvitteliko haastattelija kenties paljastavansa Wildersin olevan mieleltään tasapainoton tai jopa sosiopaatti? Wildersiltä olisi voinut kysyä niin paljon tärkeämmistäkin asioista. Tosin tulevan elokuvan sisällöstä hän tuskin olisi suostunut kertomaan mitään.





Seuraavassa empatiatestin osat 2 ja 3, jos mielenkiintoa riittää.

1 kommentti:

Paavo Saariranta kirjoitti...

Hyvä ”Vasarahammer,”
Löysin blogisi vastikään ja kas vain –oman blogini linkkilistalla. Lämmittää sydäntä sikäli, että mielestäni tekstisi ovat parasta mitä netistä islamiin liittyen suomeksi löytää. Asiallista, taustoitettua ja tarkistettua. Lukemani perusteella voisin vaikka itse pikku hiljaa heivata kirjoittelua… Voimia vääntämiseen jatkossakin!