Olin yllättynyt, kun kirjakaupassa havaitsin, että Robert Spencerin kirja Truth about Muhammad on nyt saatavilla suomeksi nimellä Totuus Muhammadista – maailman suvaitsemattomimman uskonnon perustajasta. Koska valtamediat eivät varmasti noteeraa tätä kirjaa, ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanan.
Spencerin kirja ei ole mikään kaiken kattava Muhammadin elämäkerta eikä se edes väitä olevansa sellainen. Kirja keskittyy Muhammadin elämän niihin puoliin, joita terroristit käyttävät oman toimintansa perusteluina. Kirja myös pyrkii oikaisemaan virheellisiä käsityksiä islamista rauhan uskontona. Jaakko Hämeen-Anttila ei siis ikinä kirjoittaisi tämän kaltaista teosta.
Robert Spencer on uskontotieteiden maisteri Pohjois-Carolinan Chapel Hillin yliopistosta, ja hän on viimeiset vuodet keskittynyt kirjoittamaan kirjoja ja artikkeleita, jotka käsittelevät islamia ja sen suhdetta terrorismiin. Spencer ei sano vastustavansa islamia sinänsä, vaan pelkästään niitä piirteitä, jotka rohkaisevat väkivaltaa ja islamin ylivaltapyrkimyksiä. Spencer pitää yllä Jihadwatch- ja Dhimmiwatch –sivustoja, jotka keräävät uutisia islamin nimissä tehdyistä väkivallanteoista ja kommentoivat niitä. Dhimmiwatch keskittyy uutisiin, joista näkyy läntisen maailman alistuva ja myöntyväinen asenne islamin ylivaltapyrkimyksiä kohtaan.
Sanotaan, että muslimit eivät palvo Muhammadia, mutta Muhammad on silti keskeinen henkilö islaminuskossa. Tämä selvisi eurooppalaisille viimeistään Tanskan pilakuvakriisissä puolitoista vuotta sitten. Muslimeille Muhammad on täydellinen ihminen ja erinomainen esikuva, ja Muhammadin teot muodostavat käyttäytymisnormin niille, jotka pyrkivät noudattamaan islamin sääntöjä.
Suomalaisessa islamiin liittyvässä keskustelussa usein keskitytään liikaa Koraaniin ja helposti unohdetaan profeetta Muhammadin esimerkin eli sunnan keskeinen osa islamissa. Koraani on kuitenkin vain kokoelma ilmestyksiä, jotka eivät muodosta mielekästä kokonaisuutta, jos niitä ei yhdistetä profeetta Muhammadin elämään ja toimintaan.
Spencerin kirja nojaa islamin varhaisimpiin lähteisiin eli Ibn Ishaqin Muhammad-elämäkertaan ja Hadith-kirjoituksiin, jotka koottiin pari sataa vuotta profeetan kuoleman jälkeen. Tässä yhteydessä Spencer korostaa, että historiallinen totuus ja muslimien usko kannattaa erottaa toisistaan. Spencerin kirjassa käsitellään Muhammadin elämää siten, kuin muslimit uskovat, vaikka se ei olisikaan todistettavissa oleva historiallinen totuus.
Ayaan Hirsi Alin Neitsythäkki-kirjassa Muhammadia kuvattiin sanoilla ”perverssi tyranni”. Spencerin kirjasta käy ilmi, mihin tämä näkemys perustuu. Muhammad ei ollut mikään perinteinen profeetta, vaan poliittinen johtaja ja sotapäällikkö, joka ei arkaillut käyttää väkivaltaa eikä rohkaista seuraajiaan väkivaltaan. Totuus Muhammadista kuvaa, mihin perustuu islamiin usein liitetty misogynia, suvaitsemattomuus ja väkivalta.
Totuus Muhammadista ei ole tarkoitettu islamin asiantuntijoille vaan niille, jotka haluavat ymmärtää radikaalien islamistien käyttäytymistä ja sen syitä. Mikäli olet jo tutustunut profeetta Muhammadin elämään ja ymmärrät, mistä islamilaiset terroristit ammentavat perustelunsa toiminnalleen, kirja ei tuo merkittäviä uusia näkökulmia. Jos taas olet vasta hakemassa vastauksia, kirja tarjoaa selkeän ja helppotajuisen esityksen profeetan elämän nykyaikaan vaikuttavista tekijöistä.
Jaakko Hämeen-Anttilan valtion tiedonjulkistamispalkinnon voittanut kirja Islamin käsikirja kertoo sinänsä ansiokkaasti islamin varhaishistoriasta. Kirja ei kuitenkaan onnistu selittämään, miksi islamilainen terrorismi on viime vuosina lisääntynyt. Spencerin Totuus Muhammadista täydentää puuttuvat kohdat ja väittää, että islamilaiset terroristit eivät välttämättä toimi vastoin islamin opetuksia, kun he käyttävät väkivaltaa. Kirjan mukaan islamilaisten terroristien oikeutus teoilleen on johdettavissa profeetta Muhammadin esimerkistä. Rauhanomaisten muslimien pitäisi pyrkiä osoittamaan terroristien oikeutus väkivallalleen pätemättömäksi sen sijaan, että he syyttäisivät ei-muslimeja islamofobiasta. Jos rauhanomaiset muslimit eivät tee näin, ei-muslimien islamofobia ei ainoastaan ole oikeutettua vaan on myös järjellisesti perusteltu lähestymistapa islamiin sinänsä.
Totuus Muhammadista on hankittavissa ainakin seuraavista internet-osoitteista:
Kotisatama
Suurikuu.fi
Bookplus
Burning Books
Kirja löytyy lisäksi Akateemisesta kirjakaupasta. Myös itse kukin voi vaikuttaa kirjastohankintoihin tiedustelemalla teosta omasta paikallisesta kirjastostaan.
Lisäys: Pikkupojan kommentista kopioin tähän linkin kustantajan (Cranite Oy) sivuille.
lauantaina, lokakuuta 27, 2007
maanantaina, lokakuuta 22, 2007
Löysää puhetta
Jussi Halla-ahon vieraskirjassa joku siteerasi Jouni Suistolan oululaisessa Kalevassa ilmestynyttä kolumnia ”Jälleenkö edessä Aasia, itä”. Siinä kirjoittaja ilmeisesti pyrkii osoittamaan, että epäluulossa islamia kohtaan on kyse lähinnä korvaavan viholliskuvan etsimisestä 16 vuotta sitten kaatuneelle Neuvostoliitolle.
Suistolan kolumni oli kirjoitettu vastauksena perussuomalaisten Oulun seudun puheenjohtajan mielipidekirjoituksiin, jossa varoiteltiin lukijoita sharia-lain seurauksista. Itse pidän tällaista varoittelua hyvänä asiana, mutta ehkä uhkakuvilla pelottelua paremmin toimisi, jos perustelisi, miksi sharia-laki on millä tavalla tahansa sovellettuna länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen. Miedoimmillaankin pelkästään muslimeita koskevana ja perheoikeuteen sovellettuna se poistaisi kansalaisten yhdenvertaisuuden lain edessä.
Suistolan perustelut ontuvat ja pohjautuvat sen verran vakiintuneisiin väärinkäsityksiin, että ne on paras ampua alas.
Aloitetaanpa historiasta. Kristinusko ja islam ovat juutalaisuuteen pohjaavia itämaisia uskontoja. Kun ääriainekset alkavat niitä tulkita, kaikista niistä löytyy aineksia monenlaisiin kauheuksiin.
Ensinnäkin islam ei ole uskonto samalla tavalla kuin käsite länsimaissa ymmärretään. Uskonto on ihmisen yksityinen asia eikä siihen sisälly poliittista, sotilaallista tai yhteiskunnallista ulottuvuutta. Islam puolestaan on kokonaisvaltainen, kaikki elämänalueet kattava oppijärjestelmä, johon sisältyy yhteiskunnallinen ja poliittinen ulottuvuus.
Kristinuskon historiaan sisältyy nykypäivän vinkkelistä katsottuna paljon kauheuksia eikä tätä pidä missään nimessä yrittää kieltää tai selitellä parhain päin. Kuitenkin kristinuskon perusoppien ja islamin suhteellisen pinnallinenkin vertailu kertoo, kumpi näistä sisältää avoimia kehotuksia väkivaltaan toisuskoisia kohtaan. Suistolan ensimmäinen perustelu on siis täyttä roskaa.
Toiseksi: kun islam piti aikoinaan hallussaan nykyistä Espanjaa, alue oli ainutlaatuinen esimerkki uskontojen rinnakkainelosta.
Seuraavaksi Suistola turvautuu klassiseen Andalusian teehuoneet –perusteluun. Etsitään islamin historiasta rauhanomainen jakso ja sanotaan, että vastaavaa ei ole nähty muualla. Ensinnäkin Andalusian islamilaisesta historiasta löytyy niitä vähemmän rauhallisia jaksoja, joita Suistola ei tietystikään mainitse.
Toiseksi Suistola valehtelee, kun hän sanoo, että kyse oli uskontojen rinnakkainelosta. Islam hallitsi tuolloin eikä islam hyväksy muita uskontoja rinnalleen. Juutalaiset ja kristityt saavat elää islamilaisessa yhteiskunnassa toisen luokan kansalaisina eli dhimmeinä. Dhimmin asema on islamin historian aikana vaihdellut sen mukaan, miten innokkaasti muslimihallitsija on halunnut shariaa soveltaa.
Niiden, jotka saarnaavat kristinuskon ja islamin törmäystä, kannattaisi myös käydä vilkaisemassa vaikkapa tämän päivän Damaskoksen kristittyjä alueita.
Syyriassa noin 90 prosenttia kansasta on muslimeita. Heistä 74 prosenttia on sunnalaisia ja noin 10 prosenttia kuuluu alaviittien lahkoon. Syyrian presidentti Bashar al-Assad kuuluu alaviitteihin, jotka hallitsevat kristittyjen tuella. Kaikki sunnimuslimit eivät pidä alaviitteja oikeina muslimeina. Joidenkin mielestä alaviitit ovat harhautuneet oikealta polulta eli he ovat syyllistyneet apostaasiin.
Jos alaviittien ote vallasta kirpoasi, heidän kohtalonsa suvaitsevaisten sunnalaisten käsissä ei välttämättä olisi mukavaa katseltavaa. Helmikuussa 1982 sunnalainen Muslimiveljeskunta nousi kapinaan Haman kaupungissa. Basharin isä Hafez Al-Assad kukisti kapinan ja surmasi Amnesty internationalin arvion mukaan 10 000 – 25 000 ihmistä.
Kolmanneksi: ilman islamia ei nykyistä länsimaista sivilisaatiota olisi olemassa.
Historiasta voi itsekseen spekuloida mahdollisia kehityskulkuja, jos jokin asia olisi jäänyt tapahtumatta. Tämä toisaalta vaatii aika voimakasta mielikuvituksen käyttöä. Koska islam on olemassa, se on väistämättä vaikuttanut länsimaisen kulttuurin kehitykseen hyvässä ja pahassa.
Nykyisin on muodikasta korostaa islamin kultaista aikaa eikä voi kieltää, etteikö sieltä löytynyt merkittäviä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Kuitenkin on kyseenalaista, kuinka paljon heidän työstään pitää kiittää islamia ja sen valloituksia. Lisäksi kannattaa tarkastella, miten islamilaiset uskonoppineet suhtautuivat näiden tiedemiesten ajatuksiin, minkä jälkeen on helppo päätellä, miksi tiede, taide ja kulttuuri kukoistivat kristityissä länsimaissa, mutta sammuivat islamilaisessa maailmassa uskonnollisen puhdasoppisuuden puristuksessa.
Seuraavaksi Suistola lyttää Bernard Lewisin varsin epäilyttävällä ja vastenmielisellä tavalla.
Tämä nyt jo yli 90-vuotias tutkija teki USA:n uransa Princetonissa. Taustaltaan hän on Englannin juutalaisia. Tässähän ei ole moitittavaa, mutta se on luonut pohjan hänen ”missiolleen”, Israelin tukemiselle. Tavoitteena on ollut kaiken avun – ennen muuta USA:n – rekrytointi juutalaisvaltion taakse.
Suistola vihjailee avoimesti, että yksi arvostetuimmista orientalisteista on pelkkä siionistien kätyri. Itse olen Lewisiä lukenut jonkin verran, ja hänen teksteistään henkii terve kunnioitus islamilaista sivilisaatiota kohtaan. Lewis ei ole mikään sivilisaatioiden sodan puolestapuhuja, mutta hän tunnustaa, että ylpeällä kulttuurilla kestää aikansa päästä sinuksi modernisaation kanssa ja lännen kannattaisi antaa tämän tapahtua mieluummin kaikessa rauhassa.
Sitten Suistola kehittelee salaliittoteorioita, ja tyypilliseen tapaan syylliset löytyvät Valkoisesta talosta.
Tuen varmistamiseksi Lewis kehitti ajatuksen siitä, että Palestiinan konflikti on osa islamin ja lännen törmäystä, sivilisaatioiden konfliktia.Hän onnistui ensin kauppaamaan ajatuksensa Samuel Huntingtonille, ja sitä kautta nykyiselle USA:n johdolle. Tuki oli taattu.
Taas Huntingtonista tehdään konna, vaikka hänen kirjansa keskeinen viesti kertoo länsimaisen kulttuurin taipumuksesta universalisoida omat arvonsa ja projisoida ne muihin kulttuureihin. Tämä väite pitää paikkansa etenkin, jos katsoo nykyvasemmistolaisia tai kansainvälisissä järjestöissä toimivia internationalisteja.
Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin islamin ja lännen törmäys tuo yhden näkökulman. Se ei yksin selitä sitä mutta aika huomattavan osan kuitenkin. Se selittää, miksi arabien on ollut niin vaikea hyväksyä Israelin valtion olemassaoloa ja miksi palestiinalaiset eivät pysty tekemään pysyvää rauhaa Israelin kanssa.
Suistola siteeraa Lewisin puheita islamisoitumisesta väärin.
Kun Euroopan väkiluku on noin 740 miljoonaa, muslimienemmistön saavuttaminen 10–30 vuodessa edellyttäisi siis yli 700 miljoonaa uutta muslimia.
Lewis ei puhunut 30 vuodesta vaan vuosisadan lopusta. Suistolan laskelmat eivät myöskään ota huomioon väestöryhmien erilaista ikärakennetta. Euroopassa asuvien muslimien ikärakenne on nuorisovoittoisempi kuin kalkkeutuvan kantaväestön vastaava. Kuusikymppisillä harmailla panttereilla voi vielä olla paljon ikävuosia jäljellä, mutta lasten synnyttäjiksi heistä ei enää ole.
Suistola lisäksi tuntuu ajattelevan, että sharian toteuttaminen edellyttää enemmistöpäätöstä.
Sharian ja muiden hirveyksien toteuttaminen vaatisi myös sitä, että he kaikki olisivat äärimuslimeita. Tosiasiassa heitä on vain pieni vähemmistö.
Eurooppalaisten muslimien keskuudessa tehdyistä mielipidetiedusteluista voi päätellä, että sharian kannattajat ovat vähemmistö mutta varsin huomattava sellainen. Sitä paitsi muslimien maltillinen enemmistö ei välttämättä lähde innokkaasti barrikadeille vastustamaan kiihkeämpiä uskonveljiään.
Syynä tähän on se, että radikaalit muslimit käyttävät väkivallan uhkaa painostuskeinona vähän samaan tapaan kuin järjestäytynyt rikollisuus. Väkivalta ja sen uhka saa median ja poliitikot hiljaiseksi täällä lännessä jo nyt.
Jos kauhukuva taas perustuu muslimien korkeampaan syntyvyyteen, unohdetaan se, että hyvinvoinnin myötä syntyvyys laskee poikkeuksetta – niin myös eurooppalaistuvilla muslimeilla.
Euroopassa valtaväestön syntyvyys on luokkaa 1,6 lasta yhtä naista kohden. Muslimisiirtolaisten keskuudessa luku on 3,5. Tämä luku on peräisin Mark Steynin kirjasta America Alone. Steynin mukaan Eurooppa islamisoituu, vaikka muslimisiirtolaisuus pysäytettäisiin kokonaan täällä jo olevien muslimien ansiosta. Tämä johtuu suurelta osin eurooppalaisen kantaväestön erittäin alhaisesta syntyvyydestä. Lisäksi mukaan pitää laskea todennäköinen koulutetun kantaväestön poismuutto siinä tapauksessa, että ongelmat räjähtävät silmille.
Tarkoituksenani ei ole väittää, että islamisoituminen olisi jotenkin väistämätön kehityskulku, johon ei voida vaikuttaa. Suistolan käsitys siitä, että kaikki menee hyvin tekemättä mitään, on sen sijaan huonosti perusteltu. Jotenkin professorismieheltä odottaisi enemmän.
Suistolan kolumni oli kirjoitettu vastauksena perussuomalaisten Oulun seudun puheenjohtajan mielipidekirjoituksiin, jossa varoiteltiin lukijoita sharia-lain seurauksista. Itse pidän tällaista varoittelua hyvänä asiana, mutta ehkä uhkakuvilla pelottelua paremmin toimisi, jos perustelisi, miksi sharia-laki on millä tavalla tahansa sovellettuna länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen. Miedoimmillaankin pelkästään muslimeita koskevana ja perheoikeuteen sovellettuna se poistaisi kansalaisten yhdenvertaisuuden lain edessä.
Suistolan perustelut ontuvat ja pohjautuvat sen verran vakiintuneisiin väärinkäsityksiin, että ne on paras ampua alas.
Aloitetaanpa historiasta. Kristinusko ja islam ovat juutalaisuuteen pohjaavia itämaisia uskontoja. Kun ääriainekset alkavat niitä tulkita, kaikista niistä löytyy aineksia monenlaisiin kauheuksiin.
Ensinnäkin islam ei ole uskonto samalla tavalla kuin käsite länsimaissa ymmärretään. Uskonto on ihmisen yksityinen asia eikä siihen sisälly poliittista, sotilaallista tai yhteiskunnallista ulottuvuutta. Islam puolestaan on kokonaisvaltainen, kaikki elämänalueet kattava oppijärjestelmä, johon sisältyy yhteiskunnallinen ja poliittinen ulottuvuus.
Kristinuskon historiaan sisältyy nykypäivän vinkkelistä katsottuna paljon kauheuksia eikä tätä pidä missään nimessä yrittää kieltää tai selitellä parhain päin. Kuitenkin kristinuskon perusoppien ja islamin suhteellisen pinnallinenkin vertailu kertoo, kumpi näistä sisältää avoimia kehotuksia väkivaltaan toisuskoisia kohtaan. Suistolan ensimmäinen perustelu on siis täyttä roskaa.
Toiseksi: kun islam piti aikoinaan hallussaan nykyistä Espanjaa, alue oli ainutlaatuinen esimerkki uskontojen rinnakkainelosta.
Seuraavaksi Suistola turvautuu klassiseen Andalusian teehuoneet –perusteluun. Etsitään islamin historiasta rauhanomainen jakso ja sanotaan, että vastaavaa ei ole nähty muualla. Ensinnäkin Andalusian islamilaisesta historiasta löytyy niitä vähemmän rauhallisia jaksoja, joita Suistola ei tietystikään mainitse.
Toiseksi Suistola valehtelee, kun hän sanoo, että kyse oli uskontojen rinnakkainelosta. Islam hallitsi tuolloin eikä islam hyväksy muita uskontoja rinnalleen. Juutalaiset ja kristityt saavat elää islamilaisessa yhteiskunnassa toisen luokan kansalaisina eli dhimmeinä. Dhimmin asema on islamin historian aikana vaihdellut sen mukaan, miten innokkaasti muslimihallitsija on halunnut shariaa soveltaa.
Niiden, jotka saarnaavat kristinuskon ja islamin törmäystä, kannattaisi myös käydä vilkaisemassa vaikkapa tämän päivän Damaskoksen kristittyjä alueita.
Syyriassa noin 90 prosenttia kansasta on muslimeita. Heistä 74 prosenttia on sunnalaisia ja noin 10 prosenttia kuuluu alaviittien lahkoon. Syyrian presidentti Bashar al-Assad kuuluu alaviitteihin, jotka hallitsevat kristittyjen tuella. Kaikki sunnimuslimit eivät pidä alaviitteja oikeina muslimeina. Joidenkin mielestä alaviitit ovat harhautuneet oikealta polulta eli he ovat syyllistyneet apostaasiin.
Jos alaviittien ote vallasta kirpoasi, heidän kohtalonsa suvaitsevaisten sunnalaisten käsissä ei välttämättä olisi mukavaa katseltavaa. Helmikuussa 1982 sunnalainen Muslimiveljeskunta nousi kapinaan Haman kaupungissa. Basharin isä Hafez Al-Assad kukisti kapinan ja surmasi Amnesty internationalin arvion mukaan 10 000 – 25 000 ihmistä.
Kolmanneksi: ilman islamia ei nykyistä länsimaista sivilisaatiota olisi olemassa.
Historiasta voi itsekseen spekuloida mahdollisia kehityskulkuja, jos jokin asia olisi jäänyt tapahtumatta. Tämä toisaalta vaatii aika voimakasta mielikuvituksen käyttöä. Koska islam on olemassa, se on väistämättä vaikuttanut länsimaisen kulttuurin kehitykseen hyvässä ja pahassa.
Nykyisin on muodikasta korostaa islamin kultaista aikaa eikä voi kieltää, etteikö sieltä löytynyt merkittäviä ajattelijoita ja tiedemiehiä. Kuitenkin on kyseenalaista, kuinka paljon heidän työstään pitää kiittää islamia ja sen valloituksia. Lisäksi kannattaa tarkastella, miten islamilaiset uskonoppineet suhtautuivat näiden tiedemiesten ajatuksiin, minkä jälkeen on helppo päätellä, miksi tiede, taide ja kulttuuri kukoistivat kristityissä länsimaissa, mutta sammuivat islamilaisessa maailmassa uskonnollisen puhdasoppisuuden puristuksessa.
Seuraavaksi Suistola lyttää Bernard Lewisin varsin epäilyttävällä ja vastenmielisellä tavalla.
Tämä nyt jo yli 90-vuotias tutkija teki USA:n uransa Princetonissa. Taustaltaan hän on Englannin juutalaisia. Tässähän ei ole moitittavaa, mutta se on luonut pohjan hänen ”missiolleen”, Israelin tukemiselle. Tavoitteena on ollut kaiken avun – ennen muuta USA:n – rekrytointi juutalaisvaltion taakse.
Suistola vihjailee avoimesti, että yksi arvostetuimmista orientalisteista on pelkkä siionistien kätyri. Itse olen Lewisiä lukenut jonkin verran, ja hänen teksteistään henkii terve kunnioitus islamilaista sivilisaatiota kohtaan. Lewis ei ole mikään sivilisaatioiden sodan puolestapuhuja, mutta hän tunnustaa, että ylpeällä kulttuurilla kestää aikansa päästä sinuksi modernisaation kanssa ja lännen kannattaisi antaa tämän tapahtua mieluummin kaikessa rauhassa.
Sitten Suistola kehittelee salaliittoteorioita, ja tyypilliseen tapaan syylliset löytyvät Valkoisesta talosta.
Tuen varmistamiseksi Lewis kehitti ajatuksen siitä, että Palestiinan konflikti on osa islamin ja lännen törmäystä, sivilisaatioiden konfliktia.Hän onnistui ensin kauppaamaan ajatuksensa Samuel Huntingtonille, ja sitä kautta nykyiselle USA:n johdolle. Tuki oli taattu.
Taas Huntingtonista tehdään konna, vaikka hänen kirjansa keskeinen viesti kertoo länsimaisen kulttuurin taipumuksesta universalisoida omat arvonsa ja projisoida ne muihin kulttuureihin. Tämä väite pitää paikkansa etenkin, jos katsoo nykyvasemmistolaisia tai kansainvälisissä järjestöissä toimivia internationalisteja.
Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin islamin ja lännen törmäys tuo yhden näkökulman. Se ei yksin selitä sitä mutta aika huomattavan osan kuitenkin. Se selittää, miksi arabien on ollut niin vaikea hyväksyä Israelin valtion olemassaoloa ja miksi palestiinalaiset eivät pysty tekemään pysyvää rauhaa Israelin kanssa.
Suistola siteeraa Lewisin puheita islamisoitumisesta väärin.
Kun Euroopan väkiluku on noin 740 miljoonaa, muslimienemmistön saavuttaminen 10–30 vuodessa edellyttäisi siis yli 700 miljoonaa uutta muslimia.
Lewis ei puhunut 30 vuodesta vaan vuosisadan lopusta. Suistolan laskelmat eivät myöskään ota huomioon väestöryhmien erilaista ikärakennetta. Euroopassa asuvien muslimien ikärakenne on nuorisovoittoisempi kuin kalkkeutuvan kantaväestön vastaava. Kuusikymppisillä harmailla panttereilla voi vielä olla paljon ikävuosia jäljellä, mutta lasten synnyttäjiksi heistä ei enää ole.
Suistola lisäksi tuntuu ajattelevan, että sharian toteuttaminen edellyttää enemmistöpäätöstä.
Sharian ja muiden hirveyksien toteuttaminen vaatisi myös sitä, että he kaikki olisivat äärimuslimeita. Tosiasiassa heitä on vain pieni vähemmistö.
Eurooppalaisten muslimien keskuudessa tehdyistä mielipidetiedusteluista voi päätellä, että sharian kannattajat ovat vähemmistö mutta varsin huomattava sellainen. Sitä paitsi muslimien maltillinen enemmistö ei välttämättä lähde innokkaasti barrikadeille vastustamaan kiihkeämpiä uskonveljiään.
Syynä tähän on se, että radikaalit muslimit käyttävät väkivallan uhkaa painostuskeinona vähän samaan tapaan kuin järjestäytynyt rikollisuus. Väkivalta ja sen uhka saa median ja poliitikot hiljaiseksi täällä lännessä jo nyt.
Jos kauhukuva taas perustuu muslimien korkeampaan syntyvyyteen, unohdetaan se, että hyvinvoinnin myötä syntyvyys laskee poikkeuksetta – niin myös eurooppalaistuvilla muslimeilla.
Euroopassa valtaväestön syntyvyys on luokkaa 1,6 lasta yhtä naista kohden. Muslimisiirtolaisten keskuudessa luku on 3,5. Tämä luku on peräisin Mark Steynin kirjasta America Alone. Steynin mukaan Eurooppa islamisoituu, vaikka muslimisiirtolaisuus pysäytettäisiin kokonaan täällä jo olevien muslimien ansiosta. Tämä johtuu suurelta osin eurooppalaisen kantaväestön erittäin alhaisesta syntyvyydestä. Lisäksi mukaan pitää laskea todennäköinen koulutetun kantaväestön poismuutto siinä tapauksessa, että ongelmat räjähtävät silmille.
Tarkoituksenani ei ole väittää, että islamisoituminen olisi jotenkin väistämätön kehityskulku, johon ei voida vaikuttaa. Suistolan käsitys siitä, että kaikki menee hyvin tekemättä mitään, on sen sijaan huonosti perusteltu. Jotenkin professorismieheltä odottaisi enemmän.
lauantaina, lokakuuta 20, 2007
Kunnia niille, joille kunnia kuuluu
Silloin, kun omat ajatukset käyvät vähiin, kannattaa kiinnittää huomio muihin. Niin minäkin teen tällä kertaa. Onhan minulla toki pari ajatusta kypsymässä myöhempää käyttöä varten, mutta nyt ajattelin käyttää tämän kirjoitukseni muiden kehumiseen. Toki kehun muita bloggaajia heidän kommenttiosastoillaan, koska maailmassa ei ikinä anneta liikaa ansaittua tunnustusta. Ansaitsematonta nuoleskelua esiintyy sitäkin enemmän.
Kymin lahja Suomelle
Internetissä kaikki keskustelu muuttuu luonteeltaan aggressiiviseksi ja henkilöön käyväksi jossain vaiheessa. Näin on siksi, että pelkkään tekstiin perustuvassa kommunikaatiossa nyanssit jäävät helposti vaille huomiota. Tästä huolimatta Hätäpäiden kalinaa –blogin pitäjä esiintyy aina maltillisesti eikä käyttäydy juuri koskaan aggressiivisesti.
Tunnen Idan Futisforumilta, jossa hän kirjoitteli ja kirjoittelee edelleen samalla tavalla kuin blogissaan. Itse asiassa suvaitsevaisuus ja maltillisuus kuvaavat parhaiten Idaa, vaikka hänen mielipiteensä maailman menosta ovat monesti itseään suvaitsevaisina pitävien mielestä suvaitsemattomia. En ole aina pitänyt Kymenlaaksosta kotoisin olevien persoonallisuudesta tai edesottamuksista yleensä. Nimimerkki Ida on kuitenkin näyttänyt, mitä on Kymi.
Hyvä omalla alallaan
Olen aina pitänyt ihmisistä, jotka ovat oikeasti hyviä omalla alallaan, mutta eivät tee siitä numeroa muuten, kuin kirjoittamalla analyyttista tekstiä. Markku Jokisipilä pystyy tähän aina, kun hän kirjoittaa historiallisista aiheista. Tutustuin Jokisipilän blogiin, koska muistin Futisforumin nimimerkki The Raadon, ja lisäksi Jokisipilä pitää Motorheadista ja Thin Lizzysta. Myös aiempi harrastuneisuus kestävyysurheiluun yhdistää meikäläistä ja Jokisipilää.
Blogin kirjoituksia lukiessa ei ole voinut välttyä vaikutelmalta, että Jokisipilä tietää, mistä puhuu. Hän myös osaa ilmaista itseään selkeästi eikä sorru poliittiseen tarkoitushakuisuuteen. Jos joku on hyvä omalla alallaan, hänelle kuuluu tunnustus tästä. En itse asiassa piittaa Jokisipilän poliittisista mielipiteistä, vaikka hän on ainakin kerran maininnut sanan uusliberalismi, koska hänen teksteistään käy ilmi, että hänen tutkimusetiikkansa kestää päivänvalon. Toivottavasti Markun päivystävän dosentin ura televisiossa jatkuu nousujohteisesti. Alalla on huomattavasti huonompiakin toimijoita.
Markku näyttää pitävän Kemppistä hyvänä bloggaajana, missä hän on tietysti oikeassa. Markun ei kuitenkaan pidä hävetä tekstiensä laatua, vaikka tuotteliaisuudeltaan hän ei yllä samaan kuin Kemppinen. Laatu korvaa määrän, aina.
Besserwisserististä pakinointia
Pikkupojan Keisarin uudet vaatteet –blogi herätti mielenkiintoni, koska olin itse kiinnittänyt huomiota Helsingin Sanomien journalistisen tason laskuun jo pitkään. Myös lehden vasemmistolainen linja tietyissä aiheissa herätti ärtymystä. Pikkupojan blogin ansiosta olen saanut hihitellä rauhassa Totuuden journalistisille rimanalituksille.
Itse kannatan markkinataloutta ja taloudellista liberalismia. En kuitenkaan tunnustaudu libertaariksi, mikä edellyttäisi huomattavasti ideologisesti puhdasoppisempaa linjausta, kuin mihin itse olisin valmis. Toivon kuitenkin, että Pikkupoika jatkaa besserwisserististä pakinointiaan samalla tavalla kuin tähän asti.
Pikkupojan mieliaihe on ilmastonmuutos. Minulla ei ole tieteellistä kompetenssia päätellä, onko ilmastonmuutos totta vai tarua. Pikkupoika kuitenkin antaa aihetta epäillä ilmastomuutoksen puolestapuhujien älyllistä rehellisyyttä. Historiasta olen oppinut, että politisoitu tiede on epäilyttävää, ja ilmastomuutoksesta vaahtoavat enimmäkseen edustavat äärimmilleen politisoitua tiedettä.
Sananvapauden puolustaja
Mikko Ellilä kirjoittaa kärkevästi vailla tarvetta tehdä kompromisseja. Hänen kirjoituksissaan esitetyt mielipiteet kylmentävät meikäläisen selkäpiin, koska ne ovat niin kauheita, että en itse pystyisi niistä kirjoittamaan. Kuitenkin Mikolla on taito esittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi ilman kaunistelua. Minulla ja monella muulla bloggaajalla ei ole vastaavaa kykyä.
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Mikään muu suomalaisen virkamiehen teko ei ole ärsyttänyt minua koskaan yhtä paljon, mikä varmasti käy ilmi tämän blogin kirjoituksista. Tapahtuneen jälkeen ymmärsin lopullisesti, että suomalainen sananvapaus ei ole vapautta ensinkään, vaan se voidaan tarvittaessa uhrata poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä.
Sananvapautta ei määritetä ajan henkeen kuuluvan valtaideologian mukaan, vaan nimenomaan sen perusteella, miten hyvin yhteiskunta sietää valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Suomi on tässä suhteessa epäonnistunut pahoin, kiitos Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin.
Ne internetiin kirjoittavat ihmiset, jotka eivät nyt saaneet suitsutusta lohduttautukoot sillä, että kehut aiheuttavat suomalaisessa vaatimattomuuteen kannustavassa kulttuurissa lähinnä vaivautuneisuutta. Joku voi loukkaantua siitä, että juuri hänet on jätetty vaille kehuja, vaikka muita vastaavantasoisia bloggaajia on kehuttu. Minulla ei kuitenkaan ole rajattomasti uusia ajatuksia kirjoitettavana, joten joudun myöhemmissäkin kirjoituksissa kehumaan muita, koska omaa sanottavaa ei ole riittävästi.
Kymin lahja Suomelle
Internetissä kaikki keskustelu muuttuu luonteeltaan aggressiiviseksi ja henkilöön käyväksi jossain vaiheessa. Näin on siksi, että pelkkään tekstiin perustuvassa kommunikaatiossa nyanssit jäävät helposti vaille huomiota. Tästä huolimatta Hätäpäiden kalinaa –blogin pitäjä esiintyy aina maltillisesti eikä käyttäydy juuri koskaan aggressiivisesti.
Tunnen Idan Futisforumilta, jossa hän kirjoitteli ja kirjoittelee edelleen samalla tavalla kuin blogissaan. Itse asiassa suvaitsevaisuus ja maltillisuus kuvaavat parhaiten Idaa, vaikka hänen mielipiteensä maailman menosta ovat monesti itseään suvaitsevaisina pitävien mielestä suvaitsemattomia. En ole aina pitänyt Kymenlaaksosta kotoisin olevien persoonallisuudesta tai edesottamuksista yleensä. Nimimerkki Ida on kuitenkin näyttänyt, mitä on Kymi.
Hyvä omalla alallaan
Olen aina pitänyt ihmisistä, jotka ovat oikeasti hyviä omalla alallaan, mutta eivät tee siitä numeroa muuten, kuin kirjoittamalla analyyttista tekstiä. Markku Jokisipilä pystyy tähän aina, kun hän kirjoittaa historiallisista aiheista. Tutustuin Jokisipilän blogiin, koska muistin Futisforumin nimimerkki The Raadon, ja lisäksi Jokisipilä pitää Motorheadista ja Thin Lizzysta. Myös aiempi harrastuneisuus kestävyysurheiluun yhdistää meikäläistä ja Jokisipilää.
Blogin kirjoituksia lukiessa ei ole voinut välttyä vaikutelmalta, että Jokisipilä tietää, mistä puhuu. Hän myös osaa ilmaista itseään selkeästi eikä sorru poliittiseen tarkoitushakuisuuteen. Jos joku on hyvä omalla alallaan, hänelle kuuluu tunnustus tästä. En itse asiassa piittaa Jokisipilän poliittisista mielipiteistä, vaikka hän on ainakin kerran maininnut sanan uusliberalismi, koska hänen teksteistään käy ilmi, että hänen tutkimusetiikkansa kestää päivänvalon. Toivottavasti Markun päivystävän dosentin ura televisiossa jatkuu nousujohteisesti. Alalla on huomattavasti huonompiakin toimijoita.
Markku näyttää pitävän Kemppistä hyvänä bloggaajana, missä hän on tietysti oikeassa. Markun ei kuitenkaan pidä hävetä tekstiensä laatua, vaikka tuotteliaisuudeltaan hän ei yllä samaan kuin Kemppinen. Laatu korvaa määrän, aina.
Besserwisserististä pakinointia
Pikkupojan Keisarin uudet vaatteet –blogi herätti mielenkiintoni, koska olin itse kiinnittänyt huomiota Helsingin Sanomien journalistisen tason laskuun jo pitkään. Myös lehden vasemmistolainen linja tietyissä aiheissa herätti ärtymystä. Pikkupojan blogin ansiosta olen saanut hihitellä rauhassa Totuuden journalistisille rimanalituksille.
Itse kannatan markkinataloutta ja taloudellista liberalismia. En kuitenkaan tunnustaudu libertaariksi, mikä edellyttäisi huomattavasti ideologisesti puhdasoppisempaa linjausta, kuin mihin itse olisin valmis. Toivon kuitenkin, että Pikkupoika jatkaa besserwisserististä pakinointiaan samalla tavalla kuin tähän asti.
Pikkupojan mieliaihe on ilmastonmuutos. Minulla ei ole tieteellistä kompetenssia päätellä, onko ilmastonmuutos totta vai tarua. Pikkupoika kuitenkin antaa aihetta epäillä ilmastomuutoksen puolestapuhujien älyllistä rehellisyyttä. Historiasta olen oppinut, että politisoitu tiede on epäilyttävää, ja ilmastomuutoksesta vaahtoavat enimmäkseen edustavat äärimmilleen politisoitua tiedettä.
Sananvapauden puolustaja
Mikko Ellilä kirjoittaa kärkevästi vailla tarvetta tehdä kompromisseja. Hänen kirjoituksissaan esitetyt mielipiteet kylmentävät meikäläisen selkäpiin, koska ne ovat niin kauheita, että en itse pystyisi niistä kirjoittamaan. Kuitenkin Mikolla on taito esittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi ilman kaunistelua. Minulla ja monella muulla bloggaajalla ei ole vastaavaa kykyä.
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen teki tutkintapyynnön Ellilän kirjoituksesta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Mikään muu suomalaisen virkamiehen teko ei ole ärsyttänyt minua koskaan yhtä paljon, mikä varmasti käy ilmi tämän blogin kirjoituksista. Tapahtuneen jälkeen ymmärsin lopullisesti, että suomalainen sananvapaus ei ole vapautta ensinkään, vaan se voidaan tarvittaessa uhrata poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä.
Sananvapautta ei määritetä ajan henkeen kuuluvan valtaideologian mukaan, vaan nimenomaan sen perusteella, miten hyvin yhteiskunta sietää valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Suomi on tässä suhteessa epäonnistunut pahoin, kiitos Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin.
Ne internetiin kirjoittavat ihmiset, jotka eivät nyt saaneet suitsutusta lohduttautukoot sillä, että kehut aiheuttavat suomalaisessa vaatimattomuuteen kannustavassa kulttuurissa lähinnä vaivautuneisuutta. Joku voi loukkaantua siitä, että juuri hänet on jätetty vaille kehuja, vaikka muita vastaavantasoisia bloggaajia on kehuttu. Minulla ei kuitenkaan ole rajattomasti uusia ajatuksia kirjoitettavana, joten joudun myöhemmissäkin kirjoituksissa kehumaan muita, koska omaa sanottavaa ei ole riittävästi.
lauantaina, lokakuuta 13, 2007
Kammottava vasemmistolainen
Olen jonkin aikaa lueskellut brittiläisen Oliver Kammin blogia ja enimmäkseen pitänyt sen sisällöstä. Ainoa merkittävä miinus on kommentointimahdollisuuden puute. Kamm edustaa tässä suhteessa ideologisesti samaa linjaa kuin suomalainen toimittaja Jari Lindholm, eli hänen mielestään blogikommentit eivät tuo mitään oleellista lisää lukijalle vaan ovat pikemminkin riesa blogin ylläpitäjälle.
Jonkin aikaa luettuani Kammin blogia havaitsin, että Kamm on vasemmistolainen (left-wing). En olisi tätä muuten huomannut, ellei kirjoittaja itse olisi tunnustautunut sellaiseksi. Ennen tunnustusta pidin miestä lähinnä klassisena liberaalina. Sellainen hän toki voi ollakin, mutta perinteistä vasemmistolaista ajattelua hän ei toistaiseksi ole kirjoituksissaan esittänyt. Pikemminkin hän tuntuu arvostelevan voimakkaasti vasemmiston äärilaitaa, ja heidän tapaansa unohtaa epämiellyttävät faktat, jos ne eivät tue ideologisesti oikeaoppista tulkintaa.
Kamm ja historia
Itse seurasin mielenkiinnolla Kammin kirjoituksia Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetuista atomipommeista. Monet ovat jälkikäteen yrittäneet selittää pommituksia hirvittäviksi sotarikoksiksi ja yrityksiksi vakuuttaa Neuvostoliitto Yhdysvaltojen sotilaallisesta voimasta. Kirjoituksissaan Kamm on pyrkinyt osoittamaan, että pommitusten tavoitteena oli säästää (lähinnä amerikkalaisten sotilaiden) ihmishenkiä ja että pommitukset mitä todennäköisimmin sekä säästivät niitä että nopeuttivat sodan loppumista.
Varsinaisen teesinsä Kamm on esittänyt tässä Guardianin kolumnissa. Siinä hän kertoo, että käytettävissä oleva fakta-aineisto tukee perinteistä tulkintaa. Truman pudotti pommit, koska halusi nopeuttaa sodan päättymistä. Tämä puolestaan säästi lukemattomien amerikkalaissotilaiden, japanilaissiviilien, orjatyöntekijöiden ja japanilaisten vankileireillä viruvien sotavankien hengen.
Luonnollisesti tällaista käsitystä oli monen Guardianin lukijan vaikea niellä. Kamm vastaa arvostelijoilleen tässä ja tässä blogikirjoituksessa. Jos Kamm noudattaisi oikeaoppista vasemmistolaista tulkintaa, hän korostaisi, että amerikkalaisdiplomaatti varoitti neuvostoliittolaista kollegaansa ennen pommin pudottamista. Tähän hän vain toteaa, että varoituksesta ei ole todisteita.
Ei myöskään ole todisteita, että Trumanin neuvonantajat olisivat kertoneet Japanin antautuvan, vaikka pommeja ei olisi pudotettu. Lopuksi Kamm toteaa, että ydinaseita saa vastustaa, mutta perusteluina täytyy käyttää jotain muuta kuin Hiroshimaa.
Kamm ja äärivasemmisto
Britanniassa vasemmiston äärilaitaa edustaa George Gallowayn edustama Respect Party, jonka osana on Sosialistinen työväenpuolue SWP (Socialist Workers Party). Lisäksi 1980-luvulla Thatcherin aikana Britannian työväenpuoluetta eli Labouria hallitsi äärivasemmistolainen suuntaus Tony Bennin johdolla. Labourista irtautui tuolloin Sosiaalidemokraattinen puolue SDP, joka myöhemmin yhdistyi Liberaalien kanssa ja muodosti Liberaalidemokraattisen puolueen.
Erityisen armoton Kamm on SWP:n edustamaa antisemitismiä kohtaan. Britanniassa SWP/Respect on leimautunut Gallowayn johdolla palestiinalaisten ja islamistien puolustelijaksi. Retoriikkansa tukena SWP/Respect käyttää väitettyä juutalaislobbyn vaikutusvaltaa ja Siionin viisaiden aikakirjoja Lisäksi puolue rinnastaa mielellään Israelin toimet Hitleriin ja natseihin.
Kammin kammo vasemmistolaista antisemitismiä kohtaan käy ilmi tässä ja tässä blogikirjoituksessa muiden muassa. Jälkimmäisessä tulilinjalle joutuu tunnettu evoluution tutkija ja ateisti Richard Dawkins, joka on kirjoittanut mm. kirjat Selfish Gene ja God Delusion. Kamm arvostaa Dawkinsin työtä sekularismin ja rationalismin puolesta, mutta Dawkinsin poliittiset mielipiteet eivät edusta samaa tasoa kuin hänen kirjoituksensa evoluutiosta.
Itse muistan Dawkinsin sanoneen, että 9/11-terrori-iskut johtuivat ”uskonnosta” eikä islamilaisesta ideologiasta. Dawkins on myös kuvaillut juutalaislobbya seuraavasti:
Kun ajatellaan, miten valtavan hyvin juutalaislobby on menestynyt, vaikka – uskonnollisia juutalaisia ainakin – on vähemmän kuin ateisteja, ja silti he monopolisoivat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, kuten monet ovat huomanneet. Jos ateistit saavuttaisivat edes murto-osan tuosta vaikutusvallasta, maailma olisi parempi paikka.
Kamm on Dawkinsin tavoin syvästi epäuskonnollinen. Kammin mukaan uskonnot muodostavat äärimmäisen epätodennäköisen hypoteesin. Kamm kuitenkin erosi Britannian humanistiyhdistyksestä sen jälkeen, kun järjestön lehdessä vaadittiin parlamentin jäseniä vahvistamaan näkemyksensä uskonnosta. Tuolloin Dawkins oli järjestön varapuheenjohtaja. Kammin mukaan ehdotus olisi sekularismin periaatteiden vastainen. Yhdysvaltain perustuslain 6. pykälässä sanotaan, että mihinkään julkiseen tehtävään ei saa vaatia minkäänlaista uskonnollista testiä.
Kamm ja sananvapaus
Sananvapauden suhteen Kamm on absolutisti, mikä on luonnollista, koska hän on ilmaisuvapautta puolustavan Index on Censorship –lehden kolumnisti. Hänen ehkä vahvin kannanottonsa sananvapauden puolesta ilmestyi kyseisessä lehdessä ja on luettavissa täältä.
Kirjoituksessaan Kamm puolustaa loukkaavia mielipiteitä maltillisuuden tyranniaa vastaan. Monet ovat olleet sitä mieltä, että sananvapautta puolustetaan parhaiten välttämällä ylilyöntejä ja käyttämällä sananvapautta maltillisesti ja harkiten. Tällaisia käsityksiä esiintyi julkisuudessa paljon Tanskan Muhammad-pilakuvaskandaalin yhteydessä.
Kamm kuitenkin sanoo, että sananvapaus todellakin loukkaa, mutta tässä ei ole mitään pahaa. Tieto helpottaa huonojen ajatusten hylkäämistä. Pilkka ja iva ovat tässä työssä erinomaisen tehokkaita työkaluja.
Tietysti ne, joiden syvintä vakaumusta pilkataan, voivat loukkaantua, ja heitä kohtaan voi tuntea sympatiaa (vaikka tietenkään ei ole pakko). Vakaumusta ei kuitenkaan pidä erityisesti suojata lainsäädännöllä julkisessa keskustelussa. Valitettavasti monet kuitenkin käsittävät väärin sanan kunnioitus merkityksen. Mielipiteiden ja niiden esittäjän kunnioituksessa on kyse eri asiasta. Mielipiteet ansaitsevat kunnioitusta sen mukaan, kuinka hyvin perusteltuja ne ovat. Niitä ei tarvitse kunnioittaa pelkästään sen takia, että ne ovat uskonnollisia mielipiteitä.
Viimeksi Kamm kommentoi Britanniassa homofobisen vihapuheen kieltävää lakiehdotusta. Useimmissa Euroopan maissa kiihotus kansanryhmää vastaan on kielletty ja lisäksi monissa maissa mm. Suomessa on kielletty uskonrauhan rikkominen. Kaikki nämä lait rajoittavat sananvapautta, ja niiden avulla valtio ulottaa valvontansa ihmisten ajatuksiin. On täysin riittävää, jos kiihotus väkivaltaan on kielletty.
Kun tarkastellaan ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen ja valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin sananvapauden rajoittamiseen tähtääviä toimia, Kammin ajatukset lämmittävät ja antavat moraalista tukea niille, joiden mielestä Puumalainen ja Illman edustavat yhteiskunnalle vahingollista totalitarismia.
Kamm tietysti opettaa myös toisella tavalla. Ajatuksia ei pidä tuomita sen mukaan, kuka niitä esittää. Itse en erityisemmin arvosta vasemmistolaista ajattelua, mutta toisaalta perusvasemmistolainen voi pitää Oliver Kammin mielipiteitä jonain muuna kuin vasemmistolaisina. Kamm nimittäin on kirjoittanut kirjan, jossa hän puolustaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien ulkopolitiikkaa. Luonnollisesti Kamm on puolustanut ja edelleen puolustaa päätöstä aloittaa Irakin sota, mikä tekee hänestä monelle vasemmistolaisena itseään pitävälle kammottavan vasemmistolaisen.
Jonkin aikaa luettuani Kammin blogia havaitsin, että Kamm on vasemmistolainen (left-wing). En olisi tätä muuten huomannut, ellei kirjoittaja itse olisi tunnustautunut sellaiseksi. Ennen tunnustusta pidin miestä lähinnä klassisena liberaalina. Sellainen hän toki voi ollakin, mutta perinteistä vasemmistolaista ajattelua hän ei toistaiseksi ole kirjoituksissaan esittänyt. Pikemminkin hän tuntuu arvostelevan voimakkaasti vasemmiston äärilaitaa, ja heidän tapaansa unohtaa epämiellyttävät faktat, jos ne eivät tue ideologisesti oikeaoppista tulkintaa.
Kamm ja historia
Itse seurasin mielenkiinnolla Kammin kirjoituksia Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetuista atomipommeista. Monet ovat jälkikäteen yrittäneet selittää pommituksia hirvittäviksi sotarikoksiksi ja yrityksiksi vakuuttaa Neuvostoliitto Yhdysvaltojen sotilaallisesta voimasta. Kirjoituksissaan Kamm on pyrkinyt osoittamaan, että pommitusten tavoitteena oli säästää (lähinnä amerikkalaisten sotilaiden) ihmishenkiä ja että pommitukset mitä todennäköisimmin sekä säästivät niitä että nopeuttivat sodan loppumista.
Varsinaisen teesinsä Kamm on esittänyt tässä Guardianin kolumnissa. Siinä hän kertoo, että käytettävissä oleva fakta-aineisto tukee perinteistä tulkintaa. Truman pudotti pommit, koska halusi nopeuttaa sodan päättymistä. Tämä puolestaan säästi lukemattomien amerikkalaissotilaiden, japanilaissiviilien, orjatyöntekijöiden ja japanilaisten vankileireillä viruvien sotavankien hengen.
Luonnollisesti tällaista käsitystä oli monen Guardianin lukijan vaikea niellä. Kamm vastaa arvostelijoilleen tässä ja tässä blogikirjoituksessa. Jos Kamm noudattaisi oikeaoppista vasemmistolaista tulkintaa, hän korostaisi, että amerikkalaisdiplomaatti varoitti neuvostoliittolaista kollegaansa ennen pommin pudottamista. Tähän hän vain toteaa, että varoituksesta ei ole todisteita.
Ei myöskään ole todisteita, että Trumanin neuvonantajat olisivat kertoneet Japanin antautuvan, vaikka pommeja ei olisi pudotettu. Lopuksi Kamm toteaa, että ydinaseita saa vastustaa, mutta perusteluina täytyy käyttää jotain muuta kuin Hiroshimaa.
Kamm ja äärivasemmisto
Britanniassa vasemmiston äärilaitaa edustaa George Gallowayn edustama Respect Party, jonka osana on Sosialistinen työväenpuolue SWP (Socialist Workers Party). Lisäksi 1980-luvulla Thatcherin aikana Britannian työväenpuoluetta eli Labouria hallitsi äärivasemmistolainen suuntaus Tony Bennin johdolla. Labourista irtautui tuolloin Sosiaalidemokraattinen puolue SDP, joka myöhemmin yhdistyi Liberaalien kanssa ja muodosti Liberaalidemokraattisen puolueen.
Erityisen armoton Kamm on SWP:n edustamaa antisemitismiä kohtaan. Britanniassa SWP/Respect on leimautunut Gallowayn johdolla palestiinalaisten ja islamistien puolustelijaksi. Retoriikkansa tukena SWP/Respect käyttää väitettyä juutalaislobbyn vaikutusvaltaa ja Siionin viisaiden aikakirjoja Lisäksi puolue rinnastaa mielellään Israelin toimet Hitleriin ja natseihin.
Kammin kammo vasemmistolaista antisemitismiä kohtaan käy ilmi tässä ja tässä blogikirjoituksessa muiden muassa. Jälkimmäisessä tulilinjalle joutuu tunnettu evoluution tutkija ja ateisti Richard Dawkins, joka on kirjoittanut mm. kirjat Selfish Gene ja God Delusion. Kamm arvostaa Dawkinsin työtä sekularismin ja rationalismin puolesta, mutta Dawkinsin poliittiset mielipiteet eivät edusta samaa tasoa kuin hänen kirjoituksensa evoluutiosta.
Itse muistan Dawkinsin sanoneen, että 9/11-terrori-iskut johtuivat ”uskonnosta” eikä islamilaisesta ideologiasta. Dawkins on myös kuvaillut juutalaislobbya seuraavasti:
Kun ajatellaan, miten valtavan hyvin juutalaislobby on menestynyt, vaikka – uskonnollisia juutalaisia ainakin – on vähemmän kuin ateisteja, ja silti he monopolisoivat Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, kuten monet ovat huomanneet. Jos ateistit saavuttaisivat edes murto-osan tuosta vaikutusvallasta, maailma olisi parempi paikka.
Kamm on Dawkinsin tavoin syvästi epäuskonnollinen. Kammin mukaan uskonnot muodostavat äärimmäisen epätodennäköisen hypoteesin. Kamm kuitenkin erosi Britannian humanistiyhdistyksestä sen jälkeen, kun järjestön lehdessä vaadittiin parlamentin jäseniä vahvistamaan näkemyksensä uskonnosta. Tuolloin Dawkins oli järjestön varapuheenjohtaja. Kammin mukaan ehdotus olisi sekularismin periaatteiden vastainen. Yhdysvaltain perustuslain 6. pykälässä sanotaan, että mihinkään julkiseen tehtävään ei saa vaatia minkäänlaista uskonnollista testiä.
Kamm ja sananvapaus
Sananvapauden suhteen Kamm on absolutisti, mikä on luonnollista, koska hän on ilmaisuvapautta puolustavan Index on Censorship –lehden kolumnisti. Hänen ehkä vahvin kannanottonsa sananvapauden puolesta ilmestyi kyseisessä lehdessä ja on luettavissa täältä.
Kirjoituksessaan Kamm puolustaa loukkaavia mielipiteitä maltillisuuden tyranniaa vastaan. Monet ovat olleet sitä mieltä, että sananvapautta puolustetaan parhaiten välttämällä ylilyöntejä ja käyttämällä sananvapautta maltillisesti ja harkiten. Tällaisia käsityksiä esiintyi julkisuudessa paljon Tanskan Muhammad-pilakuvaskandaalin yhteydessä.
Kamm kuitenkin sanoo, että sananvapaus todellakin loukkaa, mutta tässä ei ole mitään pahaa. Tieto helpottaa huonojen ajatusten hylkäämistä. Pilkka ja iva ovat tässä työssä erinomaisen tehokkaita työkaluja.
Tietysti ne, joiden syvintä vakaumusta pilkataan, voivat loukkaantua, ja heitä kohtaan voi tuntea sympatiaa (vaikka tietenkään ei ole pakko). Vakaumusta ei kuitenkaan pidä erityisesti suojata lainsäädännöllä julkisessa keskustelussa. Valitettavasti monet kuitenkin käsittävät väärin sanan kunnioitus merkityksen. Mielipiteiden ja niiden esittäjän kunnioituksessa on kyse eri asiasta. Mielipiteet ansaitsevat kunnioitusta sen mukaan, kuinka hyvin perusteltuja ne ovat. Niitä ei tarvitse kunnioittaa pelkästään sen takia, että ne ovat uskonnollisia mielipiteitä.
Viimeksi Kamm kommentoi Britanniassa homofobisen vihapuheen kieltävää lakiehdotusta. Useimmissa Euroopan maissa kiihotus kansanryhmää vastaan on kielletty ja lisäksi monissa maissa mm. Suomessa on kielletty uskonrauhan rikkominen. Kaikki nämä lait rajoittavat sananvapautta, ja niiden avulla valtio ulottaa valvontansa ihmisten ajatuksiin. On täysin riittävää, jos kiihotus väkivaltaan on kielletty.
Kun tarkastellaan ex-vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen ja valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin sananvapauden rajoittamiseen tähtääviä toimia, Kammin ajatukset lämmittävät ja antavat moraalista tukea niille, joiden mielestä Puumalainen ja Illman edustavat yhteiskunnalle vahingollista totalitarismia.
Kamm tietysti opettaa myös toisella tavalla. Ajatuksia ei pidä tuomita sen mukaan, kuka niitä esittää. Itse en erityisemmin arvosta vasemmistolaista ajattelua, mutta toisaalta perusvasemmistolainen voi pitää Oliver Kammin mielipiteitä jonain muuna kuin vasemmistolaisina. Kamm nimittäin on kirjoittanut kirjan, jossa hän puolustaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien ulkopolitiikkaa. Luonnollisesti Kamm on puolustanut ja edelleen puolustaa päätöstä aloittaa Irakin sota, mikä tekee hänestä monelle vasemmistolaisena itseään pitävälle kammottavan vasemmistolaisen.
lauantaina, lokakuuta 06, 2007
Väärinkäsityksiä islamista
Britanniassa on meneillään kampanja, joka pyrkii kiillottamaan islamin kuvaa ihmisten silmissä. Iskulauseella ”Proud to be British Muslim” kulkevan kampanjan järjestäjien mukaan monet britit yhdistävät islamin terrorismiin. Brittiläisen muslimijärjestön Muslim Council of Britainin pääsihteeri Muhammad Abdul Bari sanoi: ”Kyseessä on muslimien hiljaisen enemmistön urhea yritys tulla esiin ja haastaa islamofobia, jota esiintyy osassa mediaa.”
On ironista, että kampanjaa mainostetaan juuri sellaisissa busseissa, jollainen räjäytettiin osana Lontoon terrori-iskuja 7.7.2005. Jihadwatchin Robert Spencer on kommentoinut kampanjaa Hot Air –videoblogissa. Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomiota negatiivisiin käsityksiin ja stereotypioihin islamista ja brittiläisistä muslimeista. Kampanjaan sisältyvässä viiden kohdan ohjelmassa on ykkösenä taistelu islamofobiaa vastaan, mikä kertoo, että kampanjan järjestäjien mielestä muslimen ongelmat johtuvat ensisijaisesti ei-muslimien ennakkoluuloista ja vihasta muslimeita kohtaan.
Robert Spencer puolestaan esitti videobloginsa päätteeksi oman viiden kohdan ohjelman, jolla islamofobia saadaan katoamaan. Spencerin mukaan islamofobia häviää, jos muslimit
- keskittyvät karsimaan joukostaan väkivaltaiset äärimuslimit
- tuomitsevat kaikenlaiset, myös rauhanomaiset yritykset saattaa sharia-laki voimaan ei-muslimien hallitsemissa yhteiskunnissa (Kuuleeko Abdullah Tammi?)
- opettavat toisille muslimeille rauhanomaista ja tasa-arvoista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa
- opettavat muslimit vastustamaan väkivaltaista jihadia ja islamin ylivaltapyrkimyksiä moskeijoissa ja koraanikouluissa
- pyrkivät yhdessä länsimaiden turvallisuusviranomaisten kanssa etsimään ja pidättämään väkivaltaiset jihadistit.
Mitä väärinkäsitykset oikeasti ovat?
Islam is Peace –kampanjan sivustolta löytyy myös tietoa islamista. Siellä olevan kohdan Misconceptions inspiroimana minä teen oman lyhyen listan väärinkäsityksistä, joita ei-muslimeilla on islamista.
1. Islam on rauhan uskonto
Ensinnäkin sana islam ei tarkoita rauhaa, kuten monet muslimit ja islamin puolustelijat yrittävät selittää, vaan alistumista Allahin tahtoon. Islam ei ole rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan rauhanomaista ja tasa-arvoista rinnakkaineloa ei-muslimien kanssa. Muslimit ovat lähtökohtaisesti parempia ihmisiä kuin uskottomat ja täten oikeutettuja hallitsemaan. Islam on rauhan uskonto, jos rauhalla tarkoitetaan islamin lopullista tavoitetta eli sitä, että maailmassa ei enää palvota muuta jumalaa kuin Allahia. Tiellä kohti lopullista päämäärää monet ei-muslimit saavat tuntea, mitä on hautausmaan rauha.
2. Jihad tarkoittaa ihmisen sisäistä kamppailua pahaa vastaan
Historiallisesti jihad on merkinnyt pääsääntöisesti pyhää sotaa islamilaisen järjestyksen levittämiseksi. Se tarvittava sisäinen kamppailu on ehkä ollut samanlainen kuin Adolf Hitlerillä tämän kirjoittaessa Mein Kampf –teoksensa.
Islam is Peace –sivustolla todetaan, että jihad tarkoittaa myös pyrkimystä parantaa elämän laatua yhteiskunnassa ja taistelua sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja tyranniaa vastaan. Tämä lause saattaa tuntua hyvältä maailman epäoikeudenmukaisuudesta huolestuneen tiedostavan vasemmistolaisen silmissä, mutta kannattaa ensin miettiä, mitä sanat sorto, epäoikeudenmukaisuus ja tyrannia tarkoittavat islamilaisesta näkökulmasta. Karkeasti sorto on sitä, kun joku kehtaa vastustaa islamin etenemistä. Epäoikeudenmukaisuus puolestaan vallitsee, jos lainsäädäntö perustuu muuhun kuin Allahin lakiin. Tyrannia puolestaan tarkoittaa hallintoa, joka ei perustu islamiin. Luonnollisesti elämän laatu paranee, mitä enemmän islamia yhteiskunnassa on.
Islamilaisesta näkökulmasta taistelu sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja tyranniaa vastaan voi myös tarkoittaa pyrkimystä korvata liberaali demokratia sharia-lakiin perustuvalla islamilaisella yhteiskunnalla.
3. Islam ei levinnyt miekkalähetyksellä
Jaakko Hämeen-Anttila toteaa tämän kirjoittamassaan Islamin käsikirjassa. Tässäkin kyse on semantiikasta. Koraanissa käsketään taistelemaan ”kirjan kansoja” eli juutalaisia ja kristittyjä vastaan, kunnes nämä kääntyvät islamiin tai tunnustavat islamin vallan ja alistuvat maksamaan veroa. Muille kuin kirjan kansoille tarjolla oli vain kääntymys tai kuolema.
Arabit valloittivat 600-luvulla laajoja alueita, joilla asui enimmäkseen juutalaisia ja kristittyjä. Heitä ei pakotettu kääntymään islamiin, vaan he saivat elää muslimien hallitsemilla alueilla toisen luokan kansalaisina eli dhimmeinä. Hämeen-Anttila katsoo sen, että ”alueiden islamisoituminen kesti vuosisatoja”, osoittavan miekkalähetys-hypoteesin pätemättömyyden. Islam ei kuitenkaan olisi etenkään alkuaikoina levinnyt ilman miekkaa, joten Hämeen-Anttilan tapaa tulkita miekkalähetys-sanaa voidaan pitää hyväntahtoisena ja jopa apologeettisena.
4. Fundamentalismi on paha asia uskonnosta riippumatta
Tämä käsitys on yleinen etenkin ateistien tai uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvien keskuudessa. He usein pitävät kaikkia uskontoja taikauskona ja uskovaisia yksinkertaisina hölmöinä. Ei ole väliä, mitä uskontoa tunnustaa, vaan voimakas usko yliluonnolliseen on sinänsä pahasta.
Kuitenkin uskonnot opettavat erilaisia asioita, ja kiihkeästi islamiin uskova ns. fundamentalisti on erilainen kuin harras kristitty, joka ehkä uskoo kreationismiin tai Pyhän Hengen parantavaan voimaan. Ensinnäkin harras kristitty tuskin hyväksyy väkivaltaa oman uskonsa levittämiseksi. Vaikka kristinuskon historiassa on harrastettu miekkalähetystä, kristinuskon doktriinista ei löydy tukea miekan käytölle. Sen sijaan islamin pyhä kirja Koraani sisältää useita avoimia kehotuksia taistella vääräuskoisia vastaan.
Lisäksi muslimi, joka ei pidä Koraania sellaisenaan ja kirjaimellisesti jumalallisena ilmestyksenä, ei ole oikea muslimi ensinkään. Uuden Testamentin evankeliumit puolestaan ovat nimiensä (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) perusteella ihmisen kirjoittamia joskin jumalallisen johdatuksen inspiroimina. Lisäksi tiedämme, että Raamattuun sisällytettävät evankeliumit valittiin aikanaan kirkolliskokouksessa, joten mistään puhtaasta Jumalan sanasta ei Raamatussa ole kyse.
On täysin perusteltua väittää, että islamilainen fundamentalismi on vaarallisempaa ei-muslimeille kuin kristitty fundamentalismi ei-kristityille.
5. Islam ei tue terrorismia
Vaikka kaikki islamilaiset terrorismit ilmaisevat motiivinsa ja inspiraationsa islamilaisin termein, monet yhä kuvittelevat, että terrorismi ja itsemurhapommitukset ovat oikeasti islamin vastaisia. Islam is Peace –sivustolla siteerataan Koraania ja sanotaan: ”Islamin mukaan syyttömän tappaminen on selkeästi laitonta.”
Tässäkin tapauksessa pitää mennä sanojen taakse ja etsiä merkityksiä. Miten määritetään syytön? Jihadistien mielestä ei-muslimi ei lähtökohtaisesti voi olla syytön, koska hän ei tunnusta islamia. Jos terroristi kuolee itsemurhaiskussa, hän ei tee itsemurhaa, joka on islamin mukaan väärin. Sen sijaan hän kuolee osana jihadia, mikä on ainoa varma tie suoraan paratiisiin. Jos terroristi tappaa vahingossa syyttömän muslimin, tämä pääsee myös marttyyrina suoraan paratiisiin.
6. Ongelmat loppuvat, jos islamilaisen maailman konfliktit saadaan rauhoitettua
Jos Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti saadaan selvitettya ja länsimaat, eritoten Yhdysvallat, lopettavat sekaantumisensa islamilaisten maiden asioihin, terrorismi loppuu ja länsimaat voivat elää rauhassa islamilaisten maiden kanssa. Tämä käsitys on erittäin yleinen vasemmistolaisten keskuudessa.
Länsimaita ei kuitenkaan voi syyttää yrityksen puutteesta, sillä rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille on tosissaan yritetty hieroa jo pitkään. Vaikka rauha joskus saataisiinkin aikaiseksi, on haihattelua väittää, että ongelmat loppuisivat siihen. Jos provinsiaalisessa tanskalaislehdessä julkaistut pilakuvat riittävät ärsyttämään maailman muslimeja, voidaan perustellusti todeta, että pelkkä länsimainen sananvapaus sinänsä on loukkaus islamia kohtaan.
Sitä paitsi muslimiterroristit eivät vihaa länsimaita sen takia, että Yhdysvallat sotii Irakissa tai että tanskalaislehdessä julkaistaan julkeita pilakuvia profeetta Muhammadista. He vihaavat länsimaita sen takia, että länsimaat estävät terroristeja toteuttamasta tavoitettaan eli Atlantilta Tyynelle merelle ulottuvaa islamilaista kalifaattia. He vihaavat länsimaalaisia siksi, että me emme ole muslimeja. He ovat myös turhautuneita siitä, että islamilainen maailma on sotilaallisesti heikko ja länsimaat siihen nähden sotilaallisesti ylivoimaisia.
Väärinkäsityksiä on toki muitakin, mutta kirjoittelen niistä joskus lisää myöhemmin. Lopuksi kehotan tutustumaan Islam is Peace –kampanjan sivustoon, mikäli vatsa kestää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)