keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007

Mieluummin ilman kuin (H)Illman

Yllättäen vähemmistövaltuutettu Puumalaisen ristiretki nettirasismia vastaan on saanut aikaan vähemmän kuohuntaa kuin valtionsyyttäjä Mika Illmanin lausunto, jossa hän vaati pakollista moderointia kaikille internetin keskustelupalstoille. Koska lausunnosta ei käynyt ilmi monia tarpeellisia asioita, bloggaaja Kari Haakana esitti sähköpostitse lisäkysymyksiä Illmanille. Ne on julkaistu vastauksineen täällä. Illmanin Sunnuntaisuomalaisessa julkaistu lausunto löytyy täältä.

Eniten kohua herätti seuraava lausunto:

”Olisi paikallaan harkita, pitäisikö laissa velvoittaa keskustelupalstojen ylläpitäjiä pitämään riittävä määrä keskustelun valvojia. Nämä valvoisivat keskustelua ja blokkaisivat pois lainvastaiset viestit. Valvojan puuttuminen tai olennainen tehtävien laiminlyönti voitaisiin määrätä rangaistavaksi, vaikka sakkoihin.”

Nykyinen sananvapauslaki ei toistaiseksi velvoita yksityisiä keskustelupalstoja moderointiin, vaan ainoastaan ns. verkkojulkaisuilla on velvollisuus etukäteen tarkistaa julkaistut viestin. Käytännössä tällaisia julkaisuja ovat useimmiten suurten sanomalehtien internet-sivustot.

Kuronen tekosyynä, rasismi todellinen syy

Keppihevosena Sunnuntaisuomalaisen jutun perusteella on käytetty Susan Kurosen tapaukseen liittyviä todennäköisesti erittäin räävittömiä viestejä Suomi24-palstalla. En kuitenkaan usko, että Susan Kurosen loukkaantumisella on välttämättä mitään tekemistä Illmanin toiminnan kanssa. Ennemminkin uskon, että kyse on samasta kampanjasta nettirasismia vastaan kuin Mikko Puumalaisen tapauksessa.

Tähän viittaa selkeästi Illmanin vastaus Kari Haakanan kyselyyn:

” Kun keskustelupalstalle tulee sisällöltään selvästi lainvastainen viesti (esim. vakavaa rasismia sisältävä lausuma), se poistettaisiin.”

Rasismimotiiviin viittaa myös Illmanin väitöskirjan sisältö. En ole sitä lukenut, mutta tiivistelmä löytyy tuolta. Illman tuntuu pelkäävän ulkomaalaisia rasistisia agitaattoreita:

Illman pitää tärkeänä, että Suomen oikeuskäytäntö ei muodostu näitä maita sallivammaksi. Muuten on vaarana, että Suomesta tulee vapaasatama kaikenlaisille rasistisille agitaattoreille.

Internetissä julkaisumaalla ei sinänsä ole väliä eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä, missä maassa palvelin sijaitsee. Ongelmiin joudutaan vasta, kun joku taho vaatii sivuston sulkemista. Venäjä vaati taannoin Suomessa sijaitsevan Kavkazcenterin sulkemista, koska palvelimen sisältö oli Venäjän mielestä rikollista.

Rasismin kohdalla ongelma piilee käsitteen epämääräisessä määrittelyssä. Illman ei myöskään suostu täsmentämään, mikä on ”vakavaa rasismia” ja mikä ei. Eri kansalliset ja uskonnolliset ryhmät eroavat toisistaan myös loukkaantumisherkkyydessä. Joku toinen ryhmä sivuuttaa solvaukset olankohautuksella, kun taas toinen ryhmä ryhtyy rettelöimään pienestäkin vastoinkäymisestä. Lisäksi rasismista on tullut joillekin vähemmistöjen edustajille käyttökelpoinen työkalu yrittää välttää rangaistus rikoksesta tai saavuttaa erityisasemaan oikeuttava uhristatus.

Miten käy vapaan keskustelun?

Moderointivaatimus tietysti herättää monia kysymyksiä. Miten keskustelupalstan moderaattori pystyy päättelemään, mikä viesti on lainvastainen ja mikä ei? Laki esim. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tehty epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi.

Jopa viranomaisen on vaikea tulkita viestien lainmukaisuutta, joten tehtävä on varmasti ylivoimainen nettioperaattorin finninaamaiselle ja huonosti palkatulle moderaattorille. Tästä syystä moderaattorien ohjeistus laaditaankin todennäköisesti siten, että kuka tahansa idiootti pystyy poistamaan viestejä. Epäilyttäviä sanoja, kuten neekeri, ählämi, rullahuuli jne. sisältävät viestit poistetaan varmuuden vuoksi. Nyörit siis vedetään tiukalle, jotta vältytään epämiellyttäviltä kysymyksiltä jälkikäteen.

Vastuu siirretään siis täysin keskustelupalstan ylläpitäjälle, joka on velvoitettu palkkaamaan riittävästi työntekijöitä homman hoitamiseen. Välttääkseen ikävän lisäkustannuksen operaattori suodattaa kiellettyjä avainsanoja sisältävät viestit automaattisesti tai vaihtoehtoisesti sulkee koko palstan, jos toiminta ei enää kannata.

Käytännössä vapaa keskustelu siirtyisi kokonaan ulkomaisille palvelimille eli käytännössä Yhdysvaltoihin, jossa sananvapaus on Suomea paremmin turvattu perustuslaissa. Tämä taas vähentäisi suomalaisten kaupalliselta pohjalta toimivien keskustelusivustojen tuloja.

Kaikkein uskomattomin vastaus Illmanilta saatiin kuitenkin IRC-keskustelua ja pikaviestejä (eli esim. ”mesettämistä”) koskevaan kysymykseen. Illmanin mukaan.

Ylläpitäjä olisi velvollinen valvomaan keskustelua ja kohtuullisessa ajassa puuttumaan selvästi lainvastaiseen aineistoon. Se ei ole sen kummallisempi velvoite kuin, mitä esimerkiksi radiolähetyksen tai TV -lähetyksen vastaavalle toimittajalle on sälytetty suoran lähetyksen osalta.
Ymmärrän toki, että po. levitysväline on sellainen, ettei sen valvominen ole kovin helppoa. Se ei kuitenkaan ole peruste jättää keskustelut täysin valvomatta. Sallitun ja kielletyn raja kulkee nimittäin aivan samalla kohtaa netissä kuin netin ulkopuolellakin.

Jos Illman aikoo velvoittaa operaattorit valvomaan yksityisluonteisia keskusteluja pikaviestiohjelmilla, hän käytännössä vaatii salakuuntelun sallimista. IRC- ja pikaviestikeskustelut ovat lisäksi yksityisten käyttäjien keskinäistä jutustelua näppäimistön kautta eikä näillä keskusteluilla ole mitään varsinaista ylläpitäjää. Illman ei oikeasti ymmärrä riittävästi internetistä, jotta hän pystyisi analysoimaan järkevästi käyttökelpoisia ratkaisuja hänen itse keksimiinsä ongelmiin.

Holhousta ei tarvita

Valistunut internetin käyttäjä oppii varsin nopeasti erottamaan asialliset kirjoitukset vähemmän asiallisista. Jos tällaista kykyä ei aikuisella ihmisellä olisi, hän tuskin saisi internetistä mitään irti. Tietysti kaikilla ihmisillä ei ole riittävästi kykyä ja kokemusta erottaa totuutta ilmiselvästä valheesta. Näillä ihmisillä tuskin kiinnostus riittää kovin pitkälle perehtymään mielipidekirjoituksiin tai internetiin ylipäänsä.

Lasten suojaamiseen on myös turha vedota. Vanhemmille löytyy käyttökelpoisia suodatusohjelmia, joita voidaan toki suositella käytettäväksi myös julkisissa tietokoneissa, esimerkiksi kirjastoissa.

Viranomaistoimien uhka lisäksi hillitsisi keskustelua erityisesti arkaluontoisista asioista, kuten maahanmuutosta, huumeista ja eri uskontojen väkivaltaisista piirteistä. Näistä on tähän saakka voinut keskustella suhteellisen vapaasti ainoastaan internetissä. Valtamedian keskusteluissa tämä on käytännössä mahdotonta tiukan itsesensuurin takia.

Illmanin ehdotuksen negatiiviset vaikutukset näyttävät selvästi suuremmilta kuin positiiviset. Siksi kannattaa olla mieluummin ilman kuin (H)Illman.

2 kommenttia:

AaJii kirjoitti...

Kummalliseksi on mennyt maailma viime aikoina. Ihmetyttää sekin, jos joku menee loukkaantumaan jonkin Suomi24-tyyppisen sontalaatikon viesteistä. Siellähän viestien taso on muutenkin pääsääntöisesti jotain surkean ja ällöttävän välillä. Ei niitä kannata kenenkään susankurosen ottaa kovin tosissaan.

Mitä taas tulee joidenkin mese-keskustelujen sensuroimiseen (Onko "mese" sama kun Microsoft Messenger?) niin sehän on sama kun joku kuuntelisi puheluitasi ja painaisi piip-nappia aina kielletyjen sanojen kohdalla.

Vai toteutetaanko se jälkisensuurina siten, että jos erehdyt keskustelussa kaverisi kanssa esittämään vääriä mielipiteitä tulee ajatuspoliisi hakemaan sinut kotoasi, eikä sinusta sen jälkeen enää koskaan kuulla.

Vasarahammer kirjoitti...

Suomi24 on todellakin sontalaatikko mutta sekin palvelee omaa sosiaalista tarkoitustaan. Kyseistä palstaa on sanottu kansakunnan vessanseinäksi. Siellä kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa.

Vastaavasti kyseisen palstan viesteihin ei suhtauduta kovin vakavasti, mutta se ei näitä sensuroijia tunnu kiinnostavan.

Vaatimus IRC- ja pikaviestipalveluiden valvonnasta kertoo lähinnä Mika Illmanin asiantuntemattomuudesta. MSN Messenger -keskustelujen valvonta aiheuttaisi operaattoreille sellaisia kustannuksia, että ne eivät siihen ryhtyisi. Lisäksi valvonta olisi samalla viestintäsalaisuuden rikkomista eli ihan sama asia kuin puhelinkuuntelu tai toisen sähköpostin lukeminen. Illman vain kuvittelee, että kyse on jostain suorasta tv- tai radiolähetyksestä.

Illman on vaarallinen siksi, että hän ei ymmärrä, millaisen asian kanssa hän on tekemisissä. Lisäksi hän kunnon lakimiehen tavoin ajattelee asioita ensisijaisesti pykälien kautta eikä siksi ymmärrä asioiden todellista luonnetta.