Vihaisen puheen äärellä

Poliisi ei nykyisin tutki netin vihapuherikoksia yhtä aktiivisesti kuin ennen. Ylen uutisessa kerrotaan, että vihapuheen tutkintaan vuonna 2017 varattu määräraha on loppunut ja näin syyttäjälle tulleiden kiihottamisrikosten määrä putosi viime vuonna puoleen vuoden 2018 tasosta.

Jutussa kysytään myös, voiko oikeusjuttujen väheneminen johtua siitä, että kansalaiset kirjoittavat syytteeseen johtavia viestejä vähemmän kuin ennen. Tähän löytyy kaksi erilaista vastausta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei usko, että kiihottaminen olisi ilmiönä vähentynyt. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist taas arvioi, että aiheesta käyty vilkas julkinen keskustelu on voinut opettaa “vihankylväjille”, missä rikoksen raja menee.

Mielestäni molemmat ovat ainakin jonkin verran oikeassa. Niille asioille, jotka ärsyttävät kansalaisia, ei ole tehty mitään, joten näiden asioiden arvostelu jatkuu entisen kaltaisena. Rangaistuksen pelko ja epämääräinen lain tulkinta taas hillitsevät itsestään kielenkäyttöä.

Valtakunnansyyttäjä on päästetty jutussa kerskailemaan juttujen tuomioprosentilla. Käräjille on viety 78 tapausta ja vain viidessä syyte on hylätty. Tämä kertoo, että syyttäjä ei vie epävarmoja tapauksia oikeuteen.

Toiviainen myös kertoo seuraavaa:

“Näiden asioiden tutkinta vaatii omaa erityisosaamista. Ja jos niiden tutkinta hajautuu sellaisille poliiseille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, se voi vähentää saapuvien juttujen määrää.”

Tämä vahvistaa sen oletuksen, että kansalainen ei voi etukäteen tietää, millainen kirjoitus johtaa syytteeseen ja millainen ei. Jos esitutkintaviranomainen ei tiedä, mitkä pitää viedä syyteharkintaan ja mitkä ei, laki on epäonnistunut.

Toisaalta juttu ei kerro, että syytettä vastaan on lähes mahdotonta puolustautua erityisesti silloin, jos syytekirjelmään kirjatut lauseet on irrotettu asiayhteydestä ja niitä tulkitaan irrallisina. Yle myös kertoo:

“Suurin osa syyttäjän tutkimista tapauksista on ollut rasistisia nettikirjoituksia.”

Tämä on tietysti selvää, koska pykälässä on erikseen mainittu kansanryhmät, joita vastaan kiihotusrikoksen voi tehdä. Käytännössä esimerkiksi poliittinen vakaumus tai yhteiskuntaluokka eivät ole kansanryhmiä. Tästä syystä vasemmistolaisia ei tuomita kiihotusrikoksista, vaikka he kirjoittavat huomattavan törkeitä kirjoituksia poliittisista vastustajistaan ja niistä, jotka ovat menestyneet yhteiskunnassa taloudellisesti.

Eräs äskettäin suuren apurahan saanut tendenssitutkija fantasioi Twitterissä Perussuomalaisista kuopan reunalla. Lienee turha sanoa, että tällaisilla kirjoituksilla ei pääse leivättömän pöydän ääreen kuten ei myöskään suomalaisia törkeästi solvaavilla kirjoituksilla.

Yksi syy, miksi pykälä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, on se, että se kattaa vain tietyn osan vihamielisestä ja dehumanisoivasta kirjoittelusta. Perussuomalaisten haukkuminen on täysin sallitua ja yleisesti hyväksyttyä riippumatta käytetystä tyylistä. Rasistiksi tai natsiksi haukkumisesta sentään voi saada tuomion kunnianloukkauksesta, vaikka molemmat sanat ovat jo liiasta käytöstä kuluneita ja niiden vaikutus on sitä kautta rajallinen.

Vihapuheen vastaiset lait ovat vaarallisia

Gatestone-instituutin sivuilla julkaistussa artikkelissa puolustetaan sananvapautta ja varoitetaan vihapuheen vastaisen lainsäädännön vaaroista. Sananvapauden rajoittajat haluavat estää sellaisen puheen, joka loukkaa jota kuta. Todellisuudessa mielipiteet, jotka eivät loukkaa ketään, eivät tarvitse suojelua vaan sellaiset, jotka loukkaavat. Sananvapauden tarkoituksena on suojata vähemmistöä enemmistön tyrannialta.

Esimerkkinä kirjoituksessa esitetään Saksan liittokansleri Angela Merkelin puhe liittopäivillä. Siinä Merkel vaati rajoituksia sananvapauteen ja varoitti, että sananvapaudella on rajansa:

“Rajat alkavat silloin, kun levitetään vihaa. Ne alkavat siitä, kun toisten ihmisarvoa loukataan. Tämän talon tulee vastustaa äärimmäistä puhetta. Muutoin yhteiskunta ei enää ole vapaa yhteiskunta, jollainen se oli ennen.”

Tässä vaiheessa tekee mieli muistuttaa kansleri Merkelin DDR-taustasta. DDR oli poliisivaltio, jossa väärien mielipiteiden torjumiseksi rakennettiin ehkä historian kattavin urkinta- ja rankaisukoneisto.

Merkelin puhetta on myös helppo arvostella orwellilaiseksi, koska siinä yritetään lisätä sananvapautta rajoittamalla sitä.

Kuten aiemmin mainitsin, kaikki vihamielinen ja solvaava puhe ei ole lainvastaista. Vihapuheen määrittää oman oikeudenmukaisuuskäsityksensä mukaisesti se, joka kulloinkin on vallassa.

Käsitys vihapuheesta muuttuu ajan mukana. Vain muutama vuosi sitten oli mahdollista sanoa, että sukupuolia on kaksi kappaletta. Nykyisin tuon ilmiselvän totuuden mainitseminen saattaa johtaa vaikeuksiin. Entinen tennistähti Martina Navratilova asetti kyseenalaiseksi transsukupuolisten miesten oikeuden osallistua naisten urheilutapahtumiin. Navratilova joutui perääntymään ja pyytämään anteeksi.

Gatestonen kirjoituksessa mainitaan myös se, että vihapuheen kiivaimmat vastustajat ovat usein itse vihamielisiä jotakin toista kohtaan. Jotkut amerikkalaiset väittävät presidentti Donald Trumpin olevan rasisti. Nämä samat ihmiset ilmaisevat avoimesti vihaavansa presidentti Trumpia ja tämän kannattajia. Nämä ihmiset eivät vastusta “vihaa” vaan katsovat, että heidän vihansa on ainoaa legitiimiä vihaa.

Vihapuheen vastaiset lait ovat ongelmallisia erityisesti islamin edessä. Suomessa on jaettu useita tuomioita kiihottamisesta muslimeja vastaan. Tällaiset tuomiot eivät ota huomioon lainkaan islamin pyhissä kirjoituksissa estiintyvää äärimmäistä suvaitsemattomuutta, jota käytetään perusteluna väkivallanteoille. Luonnollisesti näiden kirjoituksen siteeraamisesta ei saa tuomioita “vihapuheesta”.

Monet vastaavat, että onhan Raamatussakin sitä sun tätä suvaitsematonta. Tämä ei kuitenkaan ole islamin arvostelun pääajatus vaan se, että suuri osa muslimeista edelleen seuraa elämässään näiden kaikkein suvaitsemattomimpien ja väkivaltaisten tekstien sanomaa.

Kirjoituksen lopuksi todetaan, että lait “vihapuhetta” ja “rasismia” vastaan johtavat aina poliittiseen sensuuriin, koska “vihan” määritelmään vaikuttaa aina politiikka ja ideologia. Tästä syystä tällaisista laeista pitäisi hankkiutua eroon. Oikeutta välttyä loukkaamiselta ei ole olemassakaan. Sananvapaus tarkoittaa, että joudut kuuntelemaan ja katselemaan mielipiteitä, joita et itse allekirjoita.

Leikkimielinen visailu

Ylen sivuilta löytyy myös leikkimielinen arvauskilpailu, jossa voi tapauskohtaisesti itse arvata, tuliko kiihotuksesta tuomio vai ei. Juttujen perusteella mitään selkeää linjaa ei ole ja näyttää siltä, että perusteet syyttämättä jättämiselle keksitään lennosta.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen yrittää näin antaa kuvan, jonka mukaan vain “törkeimmät” tapaukset viedään käräjille:

“Julkisessa keskustelussa esiintyy usein käsitys, että mitään ei saisi sanoa sakkojen pelossa.”

Näin en ainakaan itse ole väittänyt. Kansalainen vain ei voi ennalta tietää, mistä tulee tuomio ja mistä ei. Kiinnijäämiseen vaikuttaa luonnollisesti se, miten korkean profiilin kirjoittajasta on kyse. Tunnettu Perussuomalainen joutuu varmemmin vasemmistolaisen ilmiantamaksi kuin satunnainen kansalainen.

Ylellä on myös oma mielipide asiasta:

“Ylen pyytämät ratkaisut viime vuosien vihapuhejutuista näyttävät, että näin ei ole. Välillä maallikon on vaikea hahmottaa, miksi jostakin tapauksesta on nostettu syyte ja toisesta ei. Syytteen nostamisen raja on kuitenkin vedetty ratkaisujen perusteella korkealle.”

En ole samaa mieltä. Syyttäjällä ja tuomioistuimella on valtavasti harkintavaltaa epämääräisen lain takia. Esitetyistä esimerkkitapauksista ei löydy selkeää linjaa vaan syyttämättäjättämisistä paistaa sattumanvaraisuus. Toki perussuomalaisuus lisää merkittävästi syytteen nostamisen todennäköisyyttä, eli kyseessä on poliittinen laki.

Tieto vihapuhetutkintojen vähenemisestä ei miellyttänyt kaikkia. Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin ei ollut tyytyväinen. Scheinin on entinen kommunisti, jonka vanha tausta valitettavasti näkyy edelleen. Kansainvälinen velvoite pykälään syntyi 1960-luvulla itäblokin kommunistimaiden painostuksesta. Pykälän sananvapaudelle aiheuttamat ongelmat tunnustettiin jo tuolloin. Kansainvälinen velvoite ei myöskään tarkoita blankopykälää, jolla kuka tahansa voidaan tarvittaessa tuomita poliittisten suhdanteiden mukaan.

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll puolestaan harmittelee poliisin resurssien vähentämistä. Asiat kuulemma eivät muutu toivomalla parasta vaan vihapuhe kylvää epäjärjestystä yhteiskuntaamme.

Limnel ei ymmärrä, että kansalaisten lisääntynyt ärtymys voi olla seurausta jostakin eikä ole syntynyt tyhjästä demagogien puheiden ansiosta.