maanantaina, tammikuuta 20, 2020

Vihaisen puheen äärellä



Poliisi ei nykyisin tutki netin vihapuherikoksia yhtä aktiivisesti kuin ennen. Ylen uutisessa kerrotaan, että vihapuheen tutkintaan vuonna 2017 varattu määräraha on loppunut ja näin syyttäjälle tulleiden kiihottamisrikosten määrä putosi viime vuonna puoleen vuoden 2018 tasosta.

Jutussa kysytään myös, voiko oikeusjuttujen väheneminen johtua siitä, että kansalaiset kirjoittavat syytteeseen johtavia viestejä vähemmän kuin ennen. Tähän löytyy kaksi erilaista vastausta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei usko, että kiihottaminen olisi ilmiönä vähentynyt. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist taas arvioi, että aiheesta käyty vilkas julkinen keskustelu on voinut opettaa “vihankylväjille”, missä rikoksen raja menee.

Mielestäni molemmat ovat ainakin jonkin verran oikeassa. Niille asioille, jotka ärsyttävät kansalaisia, ei ole tehty mitään, joten näiden asioiden arvostelu jatkuu entisen kaltaisena. Rangaistuksen pelko ja epämääräinen lain tulkinta taas hillitsevät itsestään kielenkäyttöä.

Valtakunnansyyttäjä on päästetty jutussa kerskailemaan juttujen tuomioprosentilla. Käräjille on viety 78 tapausta ja vain viidessä syyte on hylätty. Tämä kertoo, että syyttäjä ei vie epävarmoja tapauksia oikeuteen.

Toiviainen myös kertoo seuraavaa:

“Näiden asioiden tutkinta vaatii omaa erityisosaamista. Ja jos niiden tutkinta hajautuu sellaisille poliiseille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, se voi vähentää saapuvien juttujen määrää.”

Tämä vahvistaa sen oletuksen, että kansalainen ei voi etukäteen tietää, millainen kirjoitus johtaa syytteeseen ja millainen ei. Jos esitutkintaviranomainen ei tiedä, mitkä pitää viedä syyteharkintaan ja mitkä ei, laki on epäonnistunut.

Toisaalta juttu ei kerro, että syytettä vastaan on lähes mahdotonta puolustautua erityisesti silloin, jos syytekirjelmään kirjatut lauseet on irrotettu asiayhteydestä ja niitä tulkitaan irrallisina. Yle myös kertoo:

“Suurin osa syyttäjän tutkimista tapauksista on ollut rasistisia nettikirjoituksia.”

Tämä on tietysti selvää, koska pykälässä on erikseen mainittu kansanryhmät, joita vastaan kiihotusrikoksen voi tehdä. Käytännössä esimerkiksi poliittinen vakaumus tai yhteiskuntaluokka eivät ole kansanryhmiä. Tästä syystä vasemmistolaisia ei tuomita kiihotusrikoksista, vaikka he kirjoittavat huomattavan törkeitä kirjoituksia poliittisista vastustajistaan ja niistä, jotka ovat menestyneet yhteiskunnassa taloudellisesti.

Eräs äskettäin suuren apurahan saanut tendenssitutkija fantasioi Twitterissä Perussuomalaisista kuopan reunalla. Lienee turha sanoa, että tällaisilla kirjoituksilla ei pääse leivättömän pöydän ääreen kuten ei myöskään suomalaisia törkeästi solvaavilla kirjoituksilla.

Yksi syy, miksi pykälä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, on se, että se kattaa vain tietyn osan vihamielisestä ja dehumanisoivasta kirjoittelusta. Perussuomalaisten haukkuminen on täysin sallitua ja yleisesti hyväksyttyä riippumatta käytetystä tyylistä. Rasistiksi tai natsiksi haukkumisesta sentään voi saada tuomion kunnianloukkauksesta, vaikka molemmat sanat ovat jo liiasta käytöstä kuluneita ja niiden vaikutus on sitä kautta rajallinen.

Vihapuheen vastaiset lait ovat vaarallisia

Gatestone-instituutin sivuilla julkaistussa artikkelissa puolustetaan sananvapautta ja varoitetaan vihapuheen vastaisen lainsäädännön vaaroista. Sananvapauden rajoittajat haluavat estää sellaisen puheen, joka loukkaa jota kuta. Todellisuudessa mielipiteet, jotka eivät loukkaa ketään, eivät tarvitse suojelua vaan sellaiset, jotka loukkaavat. Sananvapauden tarkoituksena on suojata vähemmistöä enemmistön tyrannialta.

Esimerkkinä kirjoituksessa esitetään Saksan liittokansleri Angela Merkelin puhe liittopäivillä. Siinä Merkel vaati rajoituksia sananvapauteen ja varoitti, että sananvapaudella on rajansa:

“Rajat alkavat silloin, kun levitetään vihaa. Ne alkavat siitä, kun toisten ihmisarvoa loukataan. Tämän talon tulee vastustaa äärimmäistä puhetta. Muutoin yhteiskunta ei enää ole vapaa yhteiskunta, jollainen se oli ennen.”

Tässä vaiheessa tekee mieli muistuttaa kansleri Merkelin DDR-taustasta. DDR oli poliisivaltio, jossa väärien mielipiteiden torjumiseksi rakennettiin ehkä historian kattavin urkinta- ja rankaisukoneisto.

Merkelin puhetta on myös helppo arvostella orwellilaiseksi, koska siinä yritetään lisätä sananvapautta rajoittamalla sitä.

Kuten aiemmin mainitsin, kaikki vihamielinen ja solvaava puhe ei ole lainvastaista. Vihapuheen määrittää oman oikeudenmukaisuuskäsityksensä mukaisesti se, joka kulloinkin on vallassa.

Käsitys vihapuheesta muuttuu ajan mukana. Vain muutama vuosi sitten oli mahdollista sanoa, että sukupuolia on kaksi kappaletta. Nykyisin tuon ilmiselvän totuuden mainitseminen saattaa johtaa vaikeuksiin. Entinen tennistähti Martina Navratilova asetti kyseenalaiseksi transsukupuolisten miesten oikeuden osallistua naisten urheilutapahtumiin. Navratilova joutui perääntymään ja pyytämään anteeksi.

Gatestonen kirjoituksessa mainitaan myös se, että vihapuheen kiivaimmat vastustajat ovat usein itse vihamielisiä jotakin toista kohtaan. Jotkut amerikkalaiset väittävät presidentti Donald Trumpin olevan rasisti. Nämä samat ihmiset ilmaisevat avoimesti vihaavansa presidentti Trumpia ja tämän kannattajia. Nämä ihmiset eivät vastusta “vihaa” vaan katsovat, että heidän vihansa on ainoaa legitiimiä vihaa.

Vihapuheen vastaiset lait ovat ongelmallisia erityisesti islamin edessä. Suomessa on jaettu useita tuomioita kiihottamisesta muslimeja vastaan. Tällaiset tuomiot eivät ota huomioon lainkaan islamin pyhissä kirjoituksissa estiintyvää äärimmäistä suvaitsemattomuutta, jota käytetään perusteluna väkivallanteoille. Luonnollisesti näiden kirjoituksen siteeraamisesta ei saa tuomioita “vihapuheesta”.

Monet vastaavat, että onhan Raamatussakin sitä sun tätä suvaitsematonta. Tämä ei kuitenkaan ole islamin arvostelun pääajatus vaan se, että suuri osa muslimeista edelleen seuraa elämässään näiden kaikkein suvaitsemattomimpien ja väkivaltaisten tekstien sanomaa.

Kirjoituksen lopuksi todetaan, että lait “vihapuhetta” ja “rasismia” vastaan johtavat aina poliittiseen sensuuriin, koska “vihan” määritelmään vaikuttaa aina politiikka ja ideologia. Tästä syystä tällaisista laeista pitäisi hankkiutua eroon. Oikeutta välttyä loukkaamiselta ei ole olemassakaan. Sananvapaus tarkoittaa, että joudut kuuntelemaan ja katselemaan mielipiteitä, joita et itse allekirjoita.

Leikkimielinen visailu

Ylen sivuilta löytyy myös leikkimielinen arvauskilpailu, jossa voi tapauskohtaisesti itse arvata, tuliko kiihotuksesta tuomio vai ei. Juttujen perusteella mitään selkeää linjaa ei ole ja näyttää siltä, että perusteet syyttämättä jättämiselle keksitään lennosta.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen yrittää näin antaa kuvan, jonka mukaan vain “törkeimmät” tapaukset viedään käräjille:

“Julkisessa keskustelussa esiintyy usein käsitys, että mitään ei saisi sanoa sakkojen pelossa.”

Näin en ainakaan itse ole väittänyt. Kansalainen vain ei voi ennalta tietää, mistä tulee tuomio ja mistä ei. Kiinnijäämiseen vaikuttaa luonnollisesti se, miten korkean profiilin kirjoittajasta on kyse. Tunnettu Perussuomalainen joutuu varmemmin vasemmistolaisen ilmiantamaksi kuin satunnainen kansalainen.

Ylellä on myös oma mielipide asiasta:

“Ylen pyytämät ratkaisut viime vuosien vihapuhejutuista näyttävät, että näin ei ole. Välillä maallikon on vaikea hahmottaa, miksi jostakin tapauksesta on nostettu syyte ja toisesta ei. Syytteen nostamisen raja on kuitenkin vedetty ratkaisujen perusteella korkealle.”

En ole samaa mieltä. Syyttäjällä ja tuomioistuimella on valtavasti harkintavaltaa epämääräisen lain takia. Esitetyistä esimerkkitapauksista ei löydy selkeää linjaa vaan syyttämättäjättämisistä paistaa sattumanvaraisuus. Toki perussuomalaisuus lisää merkittävästi syytteen nostamisen todennäköisyyttä, eli kyseessä on poliittinen laki.

Tieto vihapuhetutkintojen vähenemisestä ei miellyttänyt kaikkia. Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin ei ollut tyytyväinen. Scheinin on entinen kommunisti, jonka vanha tausta valitettavasti näkyy edelleen. Kansainvälinen velvoite pykälään syntyi 1960-luvulla itäblokin kommunistimaiden painostuksesta. Pykälän sananvapaudelle aiheuttamat ongelmat tunnustettiin jo tuolloin. Kansainvälinen velvoite ei myöskään tarkoita blankopykälää, jolla kuka tahansa voidaan tarvittaessa tuomita poliittisten suhdanteiden mukaan.

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll puolestaan harmittelee poliisin resurssien vähentämistä. Asiat kuulemma eivät muutu toivomalla parasta vaan vihapuhe kylvää epäjärjestystä yhteiskuntaamme.

Limnel ei ymmärrä, että kansalaisten lisääntynyt ärtymys voi olla seurausta jostakin eikä ole syntynyt tyhjästä demagogien puheiden ansiosta.



14 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Järjestelmä näkee suomalaisten puheen ja kirjoittamisen (jonka aikaansaama väkivalta on jossain nollan tasolla) paljon suurempana uhkana kuin haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistaman sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuuden sekä kyseisen haittamaahanmuuton aiheuttaman järkyttävän taloudellisen rasituksen. Hyvin herkkään päätyy johtopäätökseen että valtakoneisto ei tällä vihapuhehysteriallaan suojele varsinaisesti tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä vaan lähinnä itseään sitä kohtaan suunnatusta arvostelusta. Sillä valtakoneistommehan tämän tilanteen on typeryyttään aikaiseksi saanut.

J. Jörgensen kirjoitti...

Tavan kansalaisen kannalta tilannetta selventäisi merkittävästi, jos 'vihapuhe' olisi määritelty ymmärrettävällä tavalla rikoslaissa. Määritelmän avulla voisi edes jotenkin luotettavasti pysytellä rajan turvallisella puolella - tai tietäisi sitten odotella poliisin kutsua kuultavaksi. Nykyisessä muodossa laki kiihottamisesta jne on oikeusvaltiona itseään pitävälle maalle aivan liian tulkinnanvarainen ja epämääräinen. Se sopii ihan liian hyvin eri mieltä olevien vainoamiseen ja vaientamiseen - mihin se lienee tosiasiassa alun perin suunniteltukin.

Vasarahammer kirjoitti...

Yrjö: "valtakoneisto ei tällä vihapuhehysteriallaan suojele varsinaisesti tiettyjä maahanmuuttajaryhmiä vaan lähinnä itseään sitä kohtaan suunnatusta arvostelusta."

Valtakoneisto ei halua keskustelua maahanmuuton järkevyydestä vaan pyrkii pysyttelemään omalla mukavuusalueellaan kotouttamisessa, integraatiossa ja sosiaalisissa kysymyksissä yleensä. Rasismisyytöksillä hiljennetään keskustelijat, jos ja kun ajaudutaan epämukavuusalueelle. Tärkeintä on, että kukaan ei aseta kyseenalaiseksi afrikkalaisten ja lähi-itäläisten oikeutta tulla Suomeen ja asua täällä meidän kustannuksellamme.

J. Jörgensen: "Määritelmän avulla voisi edes jotenkin luotettavasti pysytellä rajan turvallisella puolella - tai tietäisi sitten odotella poliisin kutsua kuultavaksi."

Kun muistelee ex-valtionsyyttäjä Mika Illmanin puheita sananvapausrikoksista ja niihin liittyvästä suuresta harkintavallasta, voi ainoastaan päätellä, että tämä oli tarkoitus alun perinkin eli luoda joustava työkalu hiljentää epämukavat mielipiteet.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Sattumoisin elvytin juuri äsken blogitekstin, jossa olen yrittänyt käsiteanalyysin keinoin perata näitä tässä kyseeseen tulevia pykäkiä "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta".

Nyt kun työstin tuota alunperin vuodenvaihteessa 2016-17 laadittua tekstiä uudelleen, juristerian varsinainen ongelma paljastui minulle paremmin. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että tarvitsisimme kaikille laissa käytetyille avainkäsitteille paremmat määritelmät. Kyse on lopulta siitä, ettei tällaisia määritelmiä ole. Elämme eräällä tavalla "keskiaikaisen" käsiterealismin sisällä, jossa tutkimme ja hutkimme ihmisiä ja heidän ajatuksiaan kielellä jolla ei ole reaalivastetta.

Eli periaatteessa olemme samassa tilanteessa missä noitaoikeudenkäynneissä oltiin. Oikeus päätti oliko syytetty noita vai ei -- kukaan ei kysynyt, mahtaako maailmassa sitä sellaista asiaa kuin "noituutta" olla olemassakaan.

Pohdintaan pääsee nimeäni klikkaamalla.

Bogreol kirjoitti...

Vihapuhehysteriassa kysymyksessä on todellakin poliittisen valtaeliitin pyrkimys suojella itseään arvostelulta rajoittamalla sananvapautta. Useimmista kiihotuksesta syyttämisistä ei tule edes esille uhria. "Vieraslajit" - missä uhri. Islam ei ole kansanryhmä, mutta valtakoneisto taistelee "islamofobiaa" vastaan vetäen islam-kriitikoita oikeuteen. Syytteet lähes aina poliittisia, mistä kertoo niiden osuminen usein juuri perussuomalaisiin.

Kuinka tietoista valtakoneiston toiminta on? Ymmärtävätkö he omaa rooliaan totalitaristisessa kehityksessä? Näkevätkö he tekojensa puolueellisuuden, vai kuvittelevatko he aidosti toimivansa oikeuden ei politiikan kentällä? Ymmärtävätkö he ajavansa monikultturismin ja identiteettipolitiikan kansaa jakavaa ideologiaa? Ymmärtävätkö he vieraantuneensa länsimaisista sananvapauden periaatteista?

Anonyymi kirjoitti...

"voi ainoastaan päätellä, että tämä oli tarkoitus alun perinkin eli luoda joustava työkalu hiljentää epämukavat mielipiteet."

Eikö tämä ole aika ilmeistä pelkästään lakitekstin perusteella, ilman Illmanin puheita? "Panettelu" ja "solvaus" voivat tarkoittaa melkein mitä vain halutaan. Loukkaantumiskynnys voidaan asettaa haluttaessa hyvin herkkähipiäiseksi.

"Limnel ei ymmärrä, että kansalaisten lisääntynyt ärtymys voi olla seurausta jostakin," koska hän esimerkiksi ehkä lukee vain Ylen uutisia
eikä pääse osalliseksi monikulttuurin rikkauksista esimerkiksi kotonaan eikä työpaikallaankaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Seppo Oikkonen: "Eli periaatteessa olemme samassa tilanteessa missä noitaoikeudenkäynneissä oltiin."

Mikä kansanryhmä vieraslajit on? Kun noituutta etsitään, tarvitaan spekulointia edellyttävää päättelyä. Keskiajalla noituudesta syytetty heitettiin veteen. Jos hän pysyi pinnalla, hän oli noita ja hänet poltettiin roviolla.

Samanlaista spekulointiin perustuvaa päättelyä on noissa syyteharkinnan perusteissa.

Bogreol: "Ymmärtävätkö he ajavansa monikultturismin ja identiteettipolitiikan kansaa jakavaa ideologiaa? Ymmärtävätkö he vieraantuneensa länsimaisista sananvapauden periaatteista?"

Sanoisin, että osa ymmärtää ja osa ei. Ne, jotka ymmärtävät, eivät välitä. Uskon, että suurin osa ei aidosti usko omaa propagandaansa, jonka mukaan sananvapaus lisääntyy sitä rajoittamalla.

Anonyymi: "Panettelu" ja "solvaus" voivat tarkoittaa melkein mitä vain halutaan.

Olet aivan oikeassa kuten myös Seppo Oikkonen, joka puhui huonosti määritellyistä käsitteistä sananvapausrikosten yhteydessä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

“Ylen pyytämät ratkaisut viime vuosien vihapuhejutuista näyttävät, että näin ei ole. Välillä maallikon on vaikea hahmottaa, miksi jostakin tapauksesta on nostettu syyte ja toisesta ei. Syytteen nostamisen raja on kuitenkin vedetty ratkaisujen perusteella korkealle.”

Maallikon!!! Joka neljäs vuosi maallikkojen parista valitaan 200 maallikkoa eduskuntaan. Ja näin maallikoista tulee kaikkien lakien tulkinnassa asiantuntijoita tuomitsemaan omia äänestäjiään. Ja heidän joukostaan valitaan ministerit, jotka kertovat muille, miten heidän tulee ajatella ja tehdä toimiakseen oikein.

Karkea veikkaukseni kansanedustajien kyvystä ymmärtää tämän blogin sisältöä siten kuin kirjoittaja on sen tarkoittanut ymmärrettäväksi on 1/10 sekä kansanedustajien määrästä että siitä tekstin osuudesta, jonka he ymmärtävät.

Strix Senex kirjoitti...

Scheininin ja Toiviaisen edesottamuksista on kirjoitettu runsaasti analyysejä, jotka pätevasti kertovat miten vaarallisella tiellä heidän kanssaan ollaan. Jos oikeuslaitos ja eduskunta haluavat, että Suomi vielä tulevaisuudessa tunnetaan oikeusvaltiona, niiden on viisasta irtisanoutua nopeasti ja selkeästi heidän edustamastaan linjasta. Muuten tulos on samanlainen kuin isäni suosikkikaskussa, joka tuntuisi soveltuvan tähän tilanteeseen vaikkapa pienenä kevennyksenä.

Kävi nimittäin niin, että helvetin katosta alkoivat raplingit tippua. Piru siitä äityi ja lähetti nootin yläkertaan Isä Jumalalle, jossa hän vaati tätä maksamaan katon korjauskulut. Isä Jumala lähetti vastineen, jossa hän todisti, että ei syynä voinut olla mikään yläkerrassa harjoitettu meno, siellä kun vain lennettiin ja istuttiin pilvien laidalla, eikä kukaan edes koskenut lattiaan. Ei siihen välipohjaan kohdistunut mitään ylhäältäpäin tulevia rasituksia. Sen sijaan alakerran kuumuus ja rikkihöyryt olivat hyvinkin todennäköinen syy raplinkien karisemiseen.

Asiasta ei tietenkään päästy sopuun ja niinpä asia lopulta meni oikeuteen. Ja niinhän siinä kävi, että Isä Jumala lopulta tuomittiin maksumieheksi. Joku saattaa ihmetellä, että miksi siinä noin kävi, mutta asia on oikeastaan selvä. Eihän Isä Jumala löytänyt omalta puoleltaan ensimmäistäkään juristia.

Vasarahammer kirjoitti...

Veijo Hoikka: "Ja heidän joukostaan valitaan ministerit, jotka kertovat muille, miten heidän tulee ajatella ja tehdä toimiakseen oikein."

Ministerit kuuntelevat asiantuntijoita. Martin Scheinin on asiantuntija, jota arvostetaan asemansa takia.

Vasarahammer kirjoitti...

Strix Senex: "Scheininin ja Toiviaisen edesottamuksista on kirjoitettu runsaasti analyysejä, jotka pätevasti kertovat miten vaarallisella tiellä heidän kanssaan ollaan. Jos oikeuslaitos ja eduskunta haluavat, että Suomi vielä tulevaisuudessa tunnetaan oikeusvaltiona, niiden on viisasta irtisanoutua nopeasti ja selkeästi heidän edustamastaan linjasta."

Ainakin yhteiskunta luisuu hiljalleen kohti pehmototalitarismia. Sen taas erottaa oikeasta totalitarismista vain rangaistusten kovuus.

Seuraava askel on toisinajattelun julistaminen psyykkiseksi sairaudeksi. Tähän suuntaan ollaan menossa niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

https://gatesofvienna.net/2020/01/anders-danielsson-dissidents-are-terrorists/

Kun yhteistä "arvopohjaa" ei todellisuudessa ole, jäljelle jää vain opposition hiljentäminen valtion pakkovallalla.

Bogreol kirjoitti...

"Kun yhteistä "arvopohjaa" ei todellisuudessa ole, jäljelle jää vain opposition hiljentäminen valtion pakkovallalla."

Gunnar Sandelin arvostelee nimenomaan naisia konsensushenkisyydestä ja haluttomuudesta hyväksyä eriäviä mielipiteitä, siksi naiset syyllistyvät suuremmassa määrin "arvopohjaterrorismiin". Juuri naiset ovat niitä, jotka saavat läntisen hyvinvointiyhteiskunnan kaatumaan. Naiset, erityisesti nuoret naiset, äänestävät avoimien rajojen puolesta enemmän kuin miehet, tekevät Ruotsista vaarallisemman ja köyhemmän, nimenomaan jälkeläisillemme.

Feminismistä on tullut sukupuolten välien rikkoja, länsimaista miestä syyllistävä, aikamme Troijan hevonen. Totuus on tietenkin monisyisempi, mutta tämä on erittäin tärkeä, aliarvostettu ja vaiettu aihe. (Kvinnor hotar det fria ordet vid högskolorna).

Vasarahammer kirjoitti...

Bogreol: "Naiset, erityisesti nuoret naiset, äänestävät avoimien rajojen puolesta enemmän kuin miehet, tekevät Ruotsista vaarallisemman ja köyhemmän, nimenomaan jälkeläisillemme."

Tämä ajatus esitettiin Ruotsissa äsketäin

https://www.expressen.se/debatt/sa-hotas-hogskolornas-yttrandefrihet-av-kvinnor/

Korkeakouluissa erityisesti humanistisilla aloilla naisia on enemmistö ja juuri heillä mielipiteet ovat eniten "woke". Naiset ottavat postmodernin roskan tosissaan ja ajavat sitä yhteiskunnassa. Lopputulos on ilmiantajien, valittajien ja loukkaantujien yhteiskunta, jossa mikä tahansa maskuliininen, jopa puhe urheilusta, on pian kiellettyä.

Anonyymi kirjoitti...

Mikael Illman möläytti ilmeisesti vahingossa Halla-ahon surullisenkuuluisan oikeudenkäynnin jälkeen jotenkin näin: ”Nyt katsottiin, kuinka pitkälle valtaapitävien arvostelussa voidaan mennä”. Ei jäänyt mitään epäselvää.