tiistaina, marraskuuta 13, 2018

Vääriä opetuksia historiasta


Äskettäin vietettiin ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotispäivää. Tämä sai monet tarttumaan näppäimistöön. Yksi tarttujista oli The Ulkopolitist -sivustolla kirjoittava Janne Soisalon-Soininen. Valitettavasti kirjoituksessa yritetään tarjota oikeutus Euroopan Unionin ylikansalliselle valtioprojektille vetämällä historian mutkia suoriksi ja unohtamalla valikoivasti tiettyjä asioita.

Toki ensimmäinen maailmansota oli merkittävä Euroopan Unionin kannalta. Sen jälkeen 1920-luvulla kaksi Kansainliiton korkeaa virkamiestä Jean Monnet ja Arthur Salter saivat ajatuksen Euroopan Yhdysvalloista. Tässä rakennelmassa ei olisi tilaa yksittäisen valtion veto-oikeudelle, joka heidän mielestään tuhosi Kansainliiton, tai kansalaisten vaaleissa ilmaisemalle tahdolle. Myöhemmin tämä ajatus realisoitui 1950-luvulla, kun Hiili- ja Teräsunioni perustettiin. Tämä järjestö ei enää ollut valtioiden välinen vaan päätökset tehtiin ylikansallisesti.

Nationalismi sodan syynä

Soisalon-Soininen vierittää syyn kaikesta pahasta nationalismin niskoille. Hän unohtaa mielellään, että ensimmäisen maailmansodan osapuolet olivat imperiumeja. Kansallisvaltioiden tilkkutäkki syntyi vasta sodan jälkeen, kun Keski-Eurooppa täyttyi imperiumeista itsenäistyneistä pikkuvaltioista. Soisalon-Soininen haikailee imperiumien perään siteeraamalla Hannah Arendtia:

” Ennen kansallisvaltioiden syntyä Eurooppa oli lukuisten eri kansallisuuksien tilkkutäkki, joiden rajoja määritti hallitsijoiden valta, ei kansallisuus tai kieli. Alueiden asukkaiden legitimiteetti ja identiteetti eivät siten perustuneet kansalaisuuteen, vaan säätyjen väliseen yhteisymmärrykseen.”

Ensimmäinen maailmansota oli toki hirveä ja brutaali. Teknologinen kehitys yhdistettynä vanhanaikaisiin sodankäyntitaktiikoihin tarkoitti, että yksittäisissä taisteluissa kuoli käsittämätön määrä sotilaita. Toisaalta Versaillesin rauhaa voidaan pitää epäonnistumisena. Saksa ei  varsinaisesti hävinnyt sotaa. Jopa antautuminen allekirjoitettiin vihollisen alueella Compiégnen metsässä 60 km Pariisista pohjoiseen sijainneessa rautatievaunussa.

Ennen antautumista, Saksan keisarikunta oli lakannut olemasta ja muuttunut tasavallaksi. Keisari ja aristokraatit olivat ajaneet Saksan sotaan, jonka seurauksena sotilaita kuoli massoittain ja kansalaisten elinolot heikkenivät. Tämä johti lopulta Saksan vallankumoukseen.

Historian ironiaa on se, että Saksa oli vain vähän aiemmin päästänyt bolshevikkijohtaja Vladimir Leninin matkustamaan Venäjälle. Tarkoituksena oli voimistaa sodanvastaista mielialaa Venäjällä. Vain muutama kuukausi Venäjälle saapumisen jälkeen Lenin johti Lokakuun vallankumousta, jossa bolshevikit kaappasivat vallan maltillisilta ja irrottivat Venäjän sodasta. Tätä tuskin olisi tapahtunut ilman Leniniä. Saksassa ei kuitenkaan käynyt samalla tavalla kuin Venäjällä, vaan vuoden 1919 spartakistikapina kukistettiin. Samanlaisia kommunistikapinoita nähtiin myös Slovakiassa ja Unkarissa.

Lisää virheitä

Amerikkalainen historioitsija Victor Davis Hanson luonnehti Yhdysvaltojen ensimmäisen maailmansodan aikaista presidentti Woodrow Wilsonia traagiseksi hahmoksi:

”Hän ei ymmärtänyt yhtä keskeistä tosiasiaa: Kun olet sota-ajan johtaja, kansallinen etu tulee panna etusijalle ja on varmistettava voitto, vihollisen tappio ja nöyryyttäminen, ennen kuin aletaan puhua rauhasta. Hän [Wilson] puhui ensin rauhasta ja vasta sitten voitosta eikä se toiminut.”

Yhdysvallat otti Wilsonin virheistä opikseen ja varmisti toisessa maailmansodassa, että sekä Saksa että Japani varmasti hävisivät ja tunsivat hävinneensä.

Yksi pahimmista virheistä oli Hansonin mukaan se, että rauhan turvaaminen annettiin globaalia hallintoa edustavalle Kansainliitolle, joka epäonnistui tehtävässään täysin. Kansainliitto ei tehnyt mitään Japanin kasvavan militarismin edessä, vaikka se oli vielä heikko hyökätessään Kiinaan 1932 ja 1933. Hanson on varoittanut kansallisen suvereniteetin luovuttamisesta YK:n kaltaisille kansainvälisille instituutioille. Hänen mukaansa rauha varmistetaan parhaiten, kun demokraattisesti valitut perustuslailliset maat aseistautuvat ja pitävät pahantahtoiset toimijat loitolla. Sotien häviäjät taas ovat ulkoistaneet turvallisuutensa Kansainliiton tai YK:n kaltaisille järjestöille.

EU turvan takeena?

Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, yhtenä tärkeimmistä liittymisen syistä mainittiin turvallisuuspolitiikka. Suomi oli näin siirtynyt pois Venäjän vaikutuspiiristä läntiseen maailmaan. Näin luultiin ja luullaan edelleenkin. Kommunismin ikeen alla eläneet Itä-Euroopan maat valitsivat toisin. Ne liittyivät ensin Naton jäseniksi ja myöhemmin Euroopan Unioniin.

Kun Ranskan epäsuosittu presidentti Emmanuel Macron päästelee suustaan sammakoita, joissa nationalismi on maanpetturuutta ja Euroopan Unioni perustaa kohta oman armeijan, joka tarvittaessa taistelee jopa Yhdysvaltoja vastaan, moni Suomessa saattoi ajatella, että vihdoinkin EU tarjoaa meille turvaa.

Lausuntoa kuunnellessa kannattaa muistaa, että Ranska ei tänä päivänä kykene täyttämään Nato-velvoitteitaan puolustusbudjetin suhteen. Se, että tällaisen maan presidentti tölväisee tarkoituksella Yhdysvaltoja, jolle Ranska on kiitollisuudenvelassa, kertoo typeryydestä ja moukkamaisuudesta.

Muiden kansainvälisten järjestöjen tavoin Euroopan Unioni on epäonnistunut keskeisissä tehtävissään. Niin eurokriisi kuin vuoden 2015 siirtolaiskriisi kertovat tästä. Jos ihmiset tällaisessa tilanteessa turvautuvat kansallisvaltioihinsa, se ei kerro pimeän nationalismin noususta vaan turvautumisesta sellaiseen, joka toimii.

EU ei ole kansallisvaltio ja tuskin kukaan uhraisi henkeään sen puolesta. Sen sijaan se on keskeneräinen supervaltioprojekti ja ”hyväntahtoinen imperiumi”. Reilu kymmenen vuotta sitten silloinen EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso luonnehti Euroopan Unionia ei-imperialistiseksi imperiumiksi. Tuolloin yritettiin runnoa läpi Lissabonin sopimusta.

Nykypäivänä nationalismin demonisointi ja kansallisvaltioiden mitätöinti on muodikasta niiden keskuudessa, jotka ajavat Euroopan imperiumia tai ennemminkin Eurostoliittoa. Ylikansallisen teknokratian kannattaminen naamioidaan korulauseiden, kuten ”liberaali demokratia”, taakse. Kun kansallisvaltioita ei enää ole, meillä on imperiumi, jolla ei ole omia lihaksia ja joka elää Yhdysvaltojen sotilaallisen sateenvarjon alla osallistumatta täysimääräisesti kustannuksiin. Kannattaako sellaisen imperiumin varaan laskea oma kansallinen turvallisuutensa?

14 kommenttia:

Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto Pirkanmaa kirjoitti...

Muistetaan jopa kenraali Pattonin toteamus: Taistelimme väärää tahoa vastaan, olisi pitänyt edetä Moskovaan

Tuli USA:lle ja muulle ns läntiselle maailmalle kalliiksi stalinin eli gruusialaisen juutalaisrosvon tukeminen kansanmurhahallintona, jota vieläkin palvotaan jakamalla stalinmitaleita Ukrainaan hyökänneille ja Krimin valloittaneille 2014 tunnuksettomille desanteille.

Seppo Lehto historioitsija

Juho kirjoitti...

"Keisari ja aristokraatit olivat ajaneet Saksan sotaan"

Henkilökohtaisesti en usko ,että hypoteettinen Saksan tasavalta olisi kesällä 1914 valinnut toisin.

Ensimmäinen maailmansota oli odottanut syttymistään jo pitkän aikaa. Se lähti liikkeelle siitä, että kaikilla sodan osapuolilla oli samaan aikaan osittain kaikille yhteisistä ja osittain omista syistään tilausta lyhyelle voittoisalle sodalle. Niinpä kukaan riittävän korkeassa asemassa oleva taho ei tuntenut tarvetta estää sitä, kun sopiva tekosyy sellaisen aloittamiseksi saatiin. Se riemu ja juhlinta joka kaikissa maissa sodan puhjettua syntyi on jotain aivan käsittämätöntä ja osoittaa kuinka sairaassa tilassa silloinen Eurooppa oli ja kuinka kipeästi se oli sion mullistuksen tarpeessa. Lopputulos vain olikin jotain aivan muuta kuin tilattu lyhyt ja voittoisa.

Muuten olen kirjoituksesta samaa mieltä. Kansallisvaltioiden ja nationalismin halveksunta menee kokoajan pidellälle. Miten se menikään? Älä koskaan kajoa toimivaan systeemiin. Kansallisvaltiot ovat osoittaneet toimivuutensa ja silti niitä puretaan kovaa vauhtia. Ettei vain päättäjillämme ole sadistisia taipumuksia.

J. Jörgensen kirjoitti...

Mitä Macroniin ja ranskalaisiin muuten tulee, niin eivätkös ne katso kuuluvansa toisen maailmansodan voittajavaltioihin. Niin no, eihän koko Ranska ollutkaan miehitetty, mutta ilman Liittoutuneita, no joo. Mutta kyllä Gallian kukkopoikien olisi todella syytä pitää jenkkien suuntaan pienempää suuta.

Anonyymi kirjoitti...

Lukaisin taannoin sotahistorioitsija John Keeganin teoksen "Sodankäynnin historia", jossa Keeganin esitti eräänä varsin merkittävänä taustasyynä 1. Maailmansodan syttymiselle ja varsinkin muodostumiselle suorastaan apokalyptiseksi katastrofiksi Euroopan silloisten suurvaltojen johtavien valtiomiesten ja pääesikuntien liiallisen indoktrinoitumisen Clausewitzin oppiin sodasta politiikan (luonnollisena) jatkeena. Ja siihenhän kuului keskeisenä myös käsitys sodan ratkaisemisesta vastustajien sotilaallisen nujertamisen kautta. No, Eurooppa sitten sai sen minkä oli tavallaan tilannutkin, tosin sepä ei tainnut ollakaan aivan sellaista kuin alunperin luuloteltiin, ei likimainkaan...

Keeganin saattaa olla tässä oikeilla jäljillä. Tuo 20.vuosisadan ns. totaalisen sodan oppi (joka huipentui ydinaseiden kehittämiseen) olisi kyllä tuosta näkökulmasta aivan loogista jatkoa clausewitzlaisuuden korottamisesta sotilaallisen ajatustavan kyseenalaistamattomaksi auktoriteetiksi. (Mielenkiintoisena huomiona Keegan korostaa myös kommunistien suurta viehtymystä Clausewitziin; no tämä voisi selittää ainakin osan sosialististen diktatuurien tavanomaistakin suuremmalle viehtymykselle erittäin väkivaltaista sodankäyntiä kohtaan.)

No niin tai näin, niin Eurooppa ei ole vielä vuosisadassakaan toipunut henkisesti 1. MS:n seurauksista. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttiko se eurooppalaiseen kulttuuriin henkisiä murtumia, joiden kaikkia,ehkäpä kohtalokkaitakin, seurauksia ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä nähty. Nykylänsimaalainen viehtymys kulttuuriseen itseruoskintaan saattaisi kyllä tietyltä osaltaan selittyä myös tätä kautta...

-J.Edgar-

DuPont kirjoitti...

Minullekin jotenkin tuli mieleen se, että 1800-luvulta lähtien kasvanut nationalistinen (kansallismielinen) ajatus rakensi varsin hyvin monia Euroopan valtioita, eikä suinkaan ollut ongelma. Eiväthän pienet kansallisvaltiot olleet WW2:n kohdalla mitään ongelmavaltioita, vain nuo kaksi suurta mahtia, jotka hamusivat ylikansallista etua itselleen. Kansallisvaltiothan olivat WW2:n suuria uhreja, niitä jyrättiin.

Useimmat kansallisvaltiot olisivat kyenneet ihan kivasti toimimaan toistensa kanssa, hieman kadehtien, kilpaillen ja riidellen, mutta silti sovussa eläen. Vähän kuin omakotinaapurit. Miksi tuollainen kansallisvaltioajatus olisi sen suurempi ongelma, kuin naapurien kiistat tontin rajalla olevasta omenapuusta? Se on asia, joka voidaan sopia ilman tappelua...

Vasarahammer kirjoitti...

Seppo: "Tuli USA:lle ja muulle ns läntiselle maailmalle kalliiksi stalinin eli gruusialaisen juutalaisrosvon tukeminen kansanmurhahallintona"

Tämä on ihan totta. Jopa Saksa tuki Stalinia ennen sotaa ja sodan aikana Molotov-Ribbentrop-sopimuksen perusteella. Amerikkalaiset yritykset rakensivat vielä 30-luvulla tehtaita Neuvostoliittoon.

Tosin Stalin ei ollut juutalainen. Hänen isänsä oli georgialainen ja äitinsä osseetti. Joillakin antisemitistisillä sivustoilla Stalinista yritetään tehdä juutalaista vaikka väkisin. Stalin vainosi loppuaikoinaan juutalaisia eli "juurettomia kosmopoliitteja" ja tapatti juutalaissyntyisiä bolshevikkeja.

"Henkilökohtaisesti en usko ,että hypoteettinen Saksan tasavalta olisi kesällä 1914 valinnut toisin."

Jos sillä olisi ollut takanaan samanlainen sotahistoria kuin Saksan keisarikunnalla, ei luultavasti olisi valinnut toisin.

Juho: "Se lähti liikkeelle siitä, että kaikilla sodan osapuolilla oli samaan aikaan osittain kaikille yhteisistä ja osittain omista syistään tilausta lyhyelle voittoisalle sodalle."

Erityisesti Saksa oli yhdistetty 1800-luvulla "verellä ja raudalla". Saksan yhdistämiseksi käytiin joukko lyhyitä ja menestyksekkäitä sotia.

Itse tulkitsen, että tuolloin ei ymmärretty, miten veriseksi sota muodostuisi, jos menestystä ei tule nopeasti.




Rosvo Stalin toki oli ja vastasi bolshevikkien "varainhankinnasta", joka tapahtui mm. ryöstöjen ja suojelurahojen perinnän avulla.

Vasarahammer kirjoitti...

J. Jörgensen: " Mutta kyllä Gallian kukkopoikien olisi todella syytä pitää jenkkien suuntaan pienempää suuta."

Niin olisi mutta Ranskan johtajat eivät yleensä ole noudattaneet tuota ohjetta.

J.Edgar: "No niin tai näin, niin Eurooppa ei ole vielä vuosisadassakaan toipunut henkisesti 1. MS:n seurauksista. Nähtäväksi vielä jää, aiheuttiko se eurooppalaiseen kulttuuriin henkisiä murtumia, joiden kaikkia,ehkäpä kohtalokkaitakin, seurauksia ei ole vielä tähän päiväänkään mennessä nähty. Nykylänsimaalainen viehtymys kulttuuriseen itseruoskintaan saattaisi kyllä tietyltä osaltaan selittyä myös tätä kautta..."

Kyllä aiheutti. EU on yksi 1. maailmansodan ja sitä seuranneen ajan seuraus.

Kannattaa katsoa Mark Steynin video

The war that made the world we live in

Dupont: "Useimmat kansallisvaltiot olisivat kyenneet ihan kivasti toimimaan toistensa kanssa, hieman kadehtien, kilpaillen ja riidellen, mutta silti sovussa eläen. Vähän kuin omakotinaapurit. Miksi tuollainen kansallisvaltioajatus olisi sen suurempi ongelma, kuin naapurien kiistat tontin rajalla olevasta omenapuusta? Se on asia, joka voidaan sopia ilman tappelua..."

Tshekit ja slovakit asuivat pitkään samassa valtiossa ja erosivat rauhanomaisesti.

Jugoslaviassa monta eri kansaa asui pitkään samassa valtiossa ja ero tapahtui väkivaltaisesti. Miksi Jugoslaviaa ei käytetä kauhuesimerkkinä monikulttuurisesta valtiosta?

Seppo Lehto kirjoitti...

Täydennän vielä "Stalin" oli bolsu pseudonyyminimensä. Mitä virolaiset / eestiläiset tuttavani totesivat Josif Vissarionovitš Džugašvili, vallankumousnimeltään Josif Stalinista että nimenomaan se vissariovits tarkoittaa juutalaisenpoikaa tai se toinen etunimistään. Aikaa on kulunut enkä ole asiaan saanut puoleen, enkä toiseen vahvistusta. En ole kielitieteilijä.

Väitettä tukee että vaimonsa oli ainakin juutalainen, joka tappoi itsensä 1930-luvulla kun kyllästyi katselemaan stalinin sikailuja muiden naisten suhteen ymv. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nade%C5%BEda_Allilujeva (jostain syystä tässäkin kätketty juutalaistausta vaikka muistaakseni Stalinista julkaistussa kirjassa kävi ilmi että juutalainen vaimo. Samoin tämä politbyroon ydin oli juutalaiskavereitaan Troskysta alkaen jonka myös murhautti, kuten Berijakin.

Wikipedia väittää: "Syntyperältään Stalin oli georgialainen ja hänen äidinkielensä oli georgia. Venäjää hän puhui georgialaisella aksentilla. Stalinin isä oli ammatiltaan kohtalaisesti menestyvä suutari". Juutalaisilla oli monasti lumpurin ja käsityöläisen ammatti, koska monessa maassa eivät saaneet omistaan mitään.


Seppo Lehto historioitsija

Lähteet ovat monasti tulkinnavaraisia. Monien juutalaisuus on pyritty kätkemään poliittisista tarkoitusmukaisuussyistä. Talvisodan suurlähettiläs oli myös juutalainen, kuten molotov ulkoministerinä.

Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto Pirkanmaa kirjoitti...

Jäi tämä stalinin tausta kummittelemaan. Kovasti siitä somessa väitellään. Oheinen mahdollisesti luotettavammasta päästä: https://www.counter-currents.com/2012/11/was-stalin-jewish-and-does-it-matter/

What’s in a Name?

Turning to Mr. Tarrell’s article as a cogent point of reference, his first contention is that Stalin, born Iosif Vissarionovich Dzugashvili, had been given a name that would have been unthinkable for a non-Jew in Czarist Russia: Iosip (Joseph).[4] The question arises, however, as to why the christening of Gentiles with Old Testament names in Czarist Russian would be “unthinkable,” since the Orthodox Russian tradition is also drawn from the Old Testament? Rather, Iosip is a variation of Iosif, which is the Russian, Romanian, and Greek form of Joseph.[5] Another Russian variation is Osip. The “p” in Iosip can be found in various European languages. The Hebrew version is rendered as Yosef.[6]

Iosif is the name of Russian Orthodox eminences such as Saint Iosif Volotsky.[7]

A further contention in regard to names is Stalin’s having given his firstborn the name Yakov, which Terrall states would “be a clincher” that Stalin was Jewish.[8] While this can be a Hebrew variant, it is also Russian and Bulgarian.[9] Father Yakov Netsvetov, for example, was canonised by the Russian Orthodox Church in 1995.[10]

Terrall states of Stalin’s given middle name, Vissarionovich, that “there is evidence that the name Vissarion is a Jewish name. For example, Vissarion Bielinsky was a Jewish writer in Russia…”[11] Vissarion is derived from Greek, Bessarion, and means “who he gives new life.” His father’s name was spelled Besarion.

The primary case for Stalin’s alleged Jewish origins is that his name Dzugashvili (variant: Jughashvili) means “son of a Jew” in Georgian, Dzu supposedly meaning “Jew.” Terrall states a relatively widely believed claim that “Dzu means Jew.” However, according to Montefieore, the name means “son of Juga.” Montefiroe states that the name is derived either from Ossetian, meaning “herd” or Georgian (djuga) meaning “steel.”[12] The latter Georgian meaning would surely account for the adoption of “Stalin,” “Man of Steel,” by Iosif Vissarionovich.

Stalin’s great grandson, Jacob Jugashvili, writes:

There is no word Jew for Jews in the Georgian language. . . . Jew in Georgian is Ebraeli, so the theory of “son of a Jew” (which is very tempting considering our name in light of its English spelling) is simply, wrong.[13]

Of this “Jew” sounding part of the name, Jacob Jugashvili explains that usually the surname is written is Russian as Dzhugashvili because there is no “j” in the Russian alphabet, so Russian uses the letters “d” and “zh.”[14]

Stalin’s Jewish Wives?

Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere suomalaisten asialla

IDA kirjoitti...

"” Ennen kansallisvaltioiden syntyä Eurooppa oli lukuisten eri kansallisuuksien tilkkutäkki, joiden rajoja määritti hallitsijoiden valta, ei kansallisuus tai kieli. Alueiden asukkaiden legitimiteetti ja identiteetti eivät siten perustuneet kansalaisuuteen, vaan säätyjen väliseen yhteisymmärrykseen.”"

:D

Ei toimisi enää: Pitäisi ensin löytää jostain säädyllisiä ihmisiä, jotta säätyjä saataisiin aikaan. Euroopan nykyinen oligarkia sivistymättömine talonpoikaismöytäilijöinen median ja poliitikkojen muodossa ei todellakaan oikein toimivaa ainesta säätypohjaisen paikallishallinnon rakentamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Soisalon-Soininen vierittää syyn kaikesta pahasta nationalismin niskoille. Hän unohtaa mielellään, että ensimmäisen maailmansodan osapuolet olivat imperiumeja."

Ehkäpähän ajatteli, että syynä olivat nationalistit, koska nämä halusivat omia kansallisvaltioitaan.

Olisiko tämä Soisalon-Soininen olla sukua Eliel Soisalon-Soiniselle.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eliel_Soisalon-Soininen

acc

DuPont kirjoitti...

Mistä ovat syntyneet termit "libanonisoituminen" ja "balkanisoituminen"?

= Monikulttuurin/etnisyyden/uskonnollisuuden epäonnistumisestako?

Homogeenisessä yhteiskunta-ajatuksessa on ideaa, sillä vältetään monia ongelmia.

Anonyymi kirjoitti...

acc pohti onko Soisalon-Sonniset sukua keskenään.

Ainakin jonkin verran on samaa näköä: https://www.ulkopolitist.fi/2018/11/11/tasan-sata-vuotta-sitten-juhlittiin-suuren-katastrofin-paattymista-ja-sen-jalkeen-hyvin-moni-asia-meni-pieleen-essee-vaarallisista-harhoista-ja-historian-oppitunneista/

Anonyymi kirjoitti...

Lisäkuva: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/08/janne-soisalon-soininen-trump-valehtelee-telkkarissa-eika-se-valttamatta