keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2017

Nunnukagate


Postmoderniin identiteettipolitiikkaan perustuvassa yhteiskunnassa uhristatus on pääomaa, jonka käytöstä ei rangaista vaan siihen jopa rohkaistaan. Äskettäin kansanedustaja Satu Taavitsainen pukeutui lapinpukuun, otatti itsestään kuvan ja julkaisi sen Instagramissa. Seurauksena oli sosiaalisessa mediassa edelleen jatkuva loukkaantumisten kavalkadi.

Saamelaiset saavuttivat virallisen jalustalle nostetun vähemmistön aseman presidentti Tarja Halosen virkakaudella. Suomessa arvioidaan asuvan noin 6000 saamelaista eli mistään järin suuresta vähemmistöstä ei ole kyse.

Väärennetty gákt

Lapinpuku on värikäs ja kaunis. Sitä on käytetty postikorteissa ja muussa matkailuun liittyvässä rekvisiitassa jo vuosikymmenten ajan. Loukkaantumiskavalkadi, jota tässä kutsun ”Nunnukagateksi”, alkoi siis Taavitsaisen julkaisemasta kuvasta. Saamelaisten edustajat närkästyivät tästä. Närkästymisen syyt on kuvattu aika hyvin tässä blogikirjoituksessa. Kirjoittaja, joka esittelee itsensä ”saamelaiseksi kulttuuriaktivistiksi”, kuvaa syytä näin:

”Taas kerran on suomalainen pukenut ylleen feikin version saamelaisen kulttuurin näkyvimmästä monumentista, ja käyttää sitä osana omaa identiteettiään.”

Tästä voi valistunut lukija päätellä närkästymisen luonteen. Se ei siis ole aitoa närkästymistä vaan luultavasti Helsingin yliopistossa opittua tapaa suhtautua kulttuurillisten symbolien ”omimiseen” eli kulttuurilliseen lainaamiseen. Kyseessä on yksi viimeisimmistä identiteettipoliittisista muoti-ilmiöistä, joita syntyy tiuhaan tahtiin vasemmistolaisissa kulttuuripiireissä ja yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa.

Äsken viittaamani blogikirjoituksen kirjoittaja ”Petra” ilmoittaa olevansa ”pohjoismaisen monikulttuurisuuden tuote”. Lisäksi hän ei asu saamelaisten perinteisilla asuinalueilla. Tämän voi päätellä siitä, ettän hän on ns. ”citysaamelaisten” järjestön City-Sámit ry:n hallituksen jäsen. Koska saamelaisten perinteiset elinalueet eivät kykene enää tarjoamaan elantoa kaikille saamelaisille, suuri osa heistä on muuttanut etelään. Helsinki taitaa noin 600 saamelaisellaan olla Suomen suurin ”saamelaiskylä”. Satun myös tietämään, että ns. ”citysaamelaiset” eivät nauti kaikkien saamelaisten keskuudessa varauksetonta suosiota. Nunnukagate auttaa ehkä ymmärtämään, miksi näin on.

Saamelaiset eivät ole ns. näkyvä vähemmistö eli heitä ei katukuvassa erota tavallisesta suomalaisesta mitenkään, mikäli he eivät ole pukeutuneet aitoon gáktiin.. Suuri osa Etelä-Suomessa asuvista saamelaisista on sulautunut kantaväestöön eikä välttämättä koe tässä mitään ongelmaa. He eivät ole kiinnostuneita osallistumaan City-Samit -järjestön jäsenten pöyristymisnäytöksiin.

Yksi pöyristymisen syistä oli se, että Taavitsaisen käytttämä puku oli feikki eikä ns. ”aito gákt”. Olen tähän päivään asti selviytynyt ilman tietoa siitä, mikä on aito gákt, mutta ehkä tästä eteenpäin näin ei voi olla. On myös syytä tietää, että saamelaispuvun käytöstä on olemassa Saamelaiskäräjien laatimat selkeät säännöt. Näiden sääntöjen mukaan kukaan ei-saamelainen ei saa pitää saamenpukua, ei edes epäaitoa sellaista päällään. Ei saa, vaikka näyttäisi kuvassa yhtä hyvältä kuin kansanedustaja Satu Taavitsainen.

Minusta nuo säännöt ovat täysin kohtuuttomat. Saamelaisilla ei ole lapinpukuun mitään tavaramerkkioikeutta, joten sen käytöstä ei voi ketään rangaista, oli puku sitten aito tai epäaito. Vähemmistöt eivät voi tuolla tavalla sanella, mitä ihminen saa pitää päällään ja mitä ei. Moinen loukkaa yksilönvapautta. Toisaalta nyky-yhteiskunta on postmodernin identiteettipolitiikan vaikutuksesta alkanut kaventaa perinteisiä kansalaisvapauksia vähemmistöjen oikeuksien nimissä. Vähemmistön kollektiivinen oikeus välttyä loukkaavalta puheelta ajaa nykyisin mennen tullen sananvapauden yli eikä loukkaamisesta syytetyllä ole mahdollisuutta puolustautua. Lynkkaajien armeija on aina valmiina, jos joku harhautuu pois poliittisen korrektiuden kapealta polulta.

Nunnuka-nunnuka lailaa

Tällaisessa yhteiskunnassa kannattaa myös varoa, mille nauraa. Yle Areena julkaisi äskettäin 80-luvun viihdesarjoja palvelussaan. Yksi näistä oli Hymyhuulet, jossa esiintyi kaksi saamelaishahmoa Naima-Aslak ja Soikiapää, jotka joka sketsin jälkeen menivät ”Luostolle lustin pithoon ja viinan juonthiin.” Jo tuolloin saamelaisjärjestöt närkästyivät viihdeohjelman tavasta kuvata saamelaiset stereotyyppisesti viinaan menevinä ja likaisina.

Nunnuka-sketsit olivat aikanaan hauskoja. Luultavasti se johtui vaihtoehtojen puutteesta, koska 1980-luvulla televisiossa näkyi vain kaksi kanavaa, joita likimain kaikki katsoivat. Halvalla tehty sketsiviihde meni täysillä läpi, koska parempaa ei ollut tarjolla. Katsoin äskettäin muutaman ”nunnuka-sketsin” eivätkä ne enää naurattaneet samalla tavalla kuin aikanaan vaan vaikuttivat ennemminkin yhdentekeviltä.

Tapa, jolla sarja esitetään varoitustekstien kera, taas kertoo nykyajasta ja poliittisesta korrektiudesta kaiken olennaisen. Menneisyyttä ei osata katsoa ilman moralismia, mistä nuo varoitustekstit kertovat. Me kaikki tiedämme, että nunnuka-sketsejä ei enää nykypäivänä tehtäisi. Poliittinen korrektius määrittelee säännöt luvalliselle naurulle ja tekee viattomasta naurusta likaista.

Samalla tavalla kuin lapinpuku poliittinen korrektius on kulttuurillista lainaa, joka on peräisin Yhdysvalloista. Itse kieltäisin mieluummin poliittisen korrektiuden kuin aidon tai epäaidon gáktin käytön ei-saamelaisilta.

Poliittinen korrektius nimittäin voi olla myös vaarallista. Aidon tai epäaidon gáktin käyttö ei toistaiseksi ole vaarallista ei-saamelaisille. Epäasiallinenkaan käyttö tuskin johtaa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan puhumattakaan kansanedustaja Taavitsaisen suhteellisen viattomasta Instagram-kuvasta.

On kuitenkin myös vähemmistöjä ja kulttuureja, joiden tavat, arvot ja asenteet ovat räikeässä ristiriidassa yhteiskunnan perusarvojen ja jopa lain kanssa. Poliittinen korrektius vaikeuttaa puuttumista tiettyjen vähemmistön keskuudessa vallitseviin ihmisvihamielisiin ja julmiin tapoihin. Se myös pakottaa teeskentelemään, että vähemmistön kulttuuri olisi jotenkin hienoa ja erinomaista, vaikka se ei sitä oikeasti olisi. Rehellisen mielipiteen sanominen kyseisen kulttuurien edustajien tavoista ja asenteista voi johtaa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Yhteiskunta, jossa voi pelkäämättä tehdä sketsejä juopottelevista saamelaisista tai hieman yksinkertaisista romanimiehistä on vapaampi ja viattomampi kuin nyky-yhteiskunta, jossa jokaisen pitää kaksi kertaa miettiä, millä sanoilla luonnehtii uhristatuksen omaavan vähemmistön edustajia. Vähemmistöt tai edes itseään alkuperäiskansana pitävät saamelaiset eivät ole jalompia ja ylevämpiä kuin tavalliset kantasuomalaiset eikä kenenkaan pitäisi antaa muuta ymmärtää.

tiistaina, huhtikuuta 11, 2017

Ääni vihreille on ääni islamille


11-vuotias Ebba oli yksi niistä, joiden päälle 39-vuotias Allahin soturi Rahmat Akilov ajoi. Akilov teki tekonsa tietoisesti ja halusi murhata 11-vuotiaan kuulovammaisille tarkoitettua koulua käyvän Ebban, koska Ebba oli vääräuskoinen. Ebban ruumis silpoutui Akilovin ohjaaman kuorma-auton alle ja kuvia Ebban ruhjoutuneesta ruumiista on kiertänyt internetissä.

Kuorma-auto ei ajanut Ebban päälle eikä ”hän joutunut mukaan väkivallantekoon”, kuten BBC:n journalisti kuvasi. Rahmat Akilov ajoi kuorma-autolla tarkoituksellisesti Ebban päälle ja murhasi tämän.

Ruotsalainen journalisti, Expressen-lehden päätoimittaja Thomas Mattsson närkästyi Ebban silvotusta ruumiista julkaistuista kuvista ja päästi journalistisen tekopyhyytensä valloilleen. Mattsson kirjoitti blogissaan:

”Kaikilla yksityishenkilöillä on velvollisuus olla levittämättä näitä tunkeilevia kuvia, mutta voimme tuskin antaa ongelmaa 10 – 12 -vuotiaiden lasten harteille.”

Kuvia levittäneet olivat Ebban luokkatovereita. Mattsson lataa täyslaidallisen sosiaalisen median jättien harteille:

”Aikuisten täytyy näyttää esimerkkiä, mutta näin he eivät aina tee. Sosiaalista mediaa ylläpitävien IT-jättien tulisi ottaa asiassa suurempi vastuu, mutta näin he tekevät vain harvoin.”

Mattssonin oman sanomalehden reportterit ovat tunkeutuneet yksityishenkilöiden koteihin ja julkaisseet hakkeroimalla saatuja nimilistoja. Mattsson tuskin on oikea henkilö saarnaamaan yksityisille tai edes sosiaalisen median jäteille moraalista.

Mattsson ja hänen kaltaisensa tuskin kantavat vastuuta Ruotsin avoimesta maahanmuuttopolitiikasta, joka tuottaa maahan Rahmat Akilovin kaltaisia turvapaikanhakijoita. Heitä Ruotsin viranomaiset eivät onnistu poistamaan maasta edes hylätyn hakemuksen jälkeen. Sen sijaan Mattssonin johtama lehti on demonisoinut maahanmuuttopolitiikan arvostelijoita kutsumalla näitä rasisteiksi ja muukalaisvihamielisiksi.

Thomas Mattssonin päätoimittamalla Expressen-sanomalehdellä ei myöskään ollut mitään ongelmaa julkaista kuvaa rannalle kuolleen 3-vuotiaan Aylan Kurdin ruumiista. Tämä kuva sai aikaan maanosan laajuisen joukkopsykoosin, joka johti miljoonien laittomien maahantulijoiden vyöryyn sekä Ruotsiin että koko Eurooppaan.

Totuus Aylan Kurdista ja hänen isänsä roolista hänen kuolemassaan tuli ilmi vasta myöhemmin. Isän toimintaa voi luonnehtia sanalla vastuuton, ja sama sana sopii myös eurooppalaiseen valtamediaan, joka häpeämättä käytti kuvaa Aylan Kurdin rannalla makaavasta ruumiista taloudellisen hyödyn tavoitteluun.

Saska Saarikoski islamin teologina

Valtamedian journalisteille tuottaa suuria vaikeuksia myöntää, että massamaahanmuuton vastustajat olisivat jossakin asiassa oikeassa. Siksi he pyrkivät esittämään itsensä maltillisina keskitien kulkijoina ja arvostelemaan ns. ”ääripäitä”. Saska Saarikoski kuuluu tähän ryhmään:

”Maahanmuuttokeskustelu on länsimaissa jakautunut kahteen leiriin: yhdet maalaavat liioiteltuja kauhukuvia, toiset haluavat sulkea silmänsä oikeiltakin uhilta.”

Saskalta löytyy myös ymmärrystä laittomien oleskelijoiden karkotusta vastustaneille:

”Avoimuus ja turvallisuus eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Afganistaniin palautettujen kohtalo herätti suomalaisissa aitoa ja arvokasta myötätuntoa, mutta lämpimän sydämen lisäksi nyt tarvitaan myös viileää päätä. Terrorismin vastustamista ei pidä jättää maahanmuuton vastustajille.”

Harhainen Saska kuvittelee, että moraaliposeeraukseen ja ulkokultaiseen humanismiin keskittyneet ymmärtäisivät turvallisuusuhkien päälle. Ruotsissa edellinen Fredrik Reinfeldtin johtama hallitus teki sopimuksen maahanmuuttopolitiikasta Vihreiden ruotsalaisen sisarpuolueen kanssa. Tarkoituksena oli estää Ruotsidemokraattien vaikutus maahanmuuttopolitiikkaan. Sopimuksen seurauksena laittomasti maassa oleskelevat eli ns. ”paperittomat” olivat oikeutettuja veronmaksajan kustantamaan terveydenhuoltoon. Suomessakin on tahoja, jotka vaativat samaa asiaa.

Rahmat Akilov oli paperiton ja jäi Ruotsiin hylätystä turvapaikkahakemuksesta huolimatta. Jos viranomaiset olisivat onnistuneet karkottamaan hänet, Tukholman viime perjantain terrori-isku olisi saattanut jäädä tapahtumatta ja 11-vuotias Ebba jäädä henkiin.

Vihreiden ja ns. suvaitsevaisten toiminta pyrkii rapauttamaan lain noudattamista sellaisissa tapauksissa, joissa itse itsensä tuomarin asemaan nostaneet omasta mielestään hyvät ihmiset näin haluavat.

Saska esiintyy kolumnissaan myös islamin ymmärtäjänä:

”Ei, islam ei ole väkivallan uskonto. Muslimimaailmassa monet kuitenkin käyttävät nyt uskoa valtataistelunsa välineenä. Siksi ääri-islamismi on todellinen uhka.”

Toimittaja Saarikoski ei ole koskaan selventänyt, millä tavalla islam eroaa ääri-islamismista. Todellisuudessa islamismi on käsitteenä keksitty kuvaamaan islamin sitä osaa, joka pyrkii luomaan islamilaiseen sharia-lakiin perustuvan valtion kaikkialle maailmaan. Islam ei ole länsimaisesta näkökulmasta uskonto vaan yhdistelmä uskontoa ja poliittista ideologiaa.

Ilmeisesti Saska tulkitsee ääri-islamisteiksi ne, jotka ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan itse Allahin puolesta, eli sellaiset kuin Tukholman rekkakuski Rahmat Akilovin. Maltillisia islamisteja ovat ilmeisesti ne, jotka kannattavat sharia-lakia mutta eivät itse käytä väkivaltaa tavoitteensa edistämiseksi.

Islamistien ja ”ääri-islamistien” välinen ero on siis sama kuin aikanaan IRA:lla ja Sinn Feinillä. Molemmat olivat osa samaa liikettä mutta toinen edusti toiminnallista puolta ja toinen julkisivua. Molempien tavoite oli yksi ja sama. IRA/Sinn Feinin tavoitteet olivat luonteeltaan paikallisia, kun taas poliittisen islamin tavoitteet ovat globaaleja.

Islamismi eli poliittinen islam perustuu islamilaiseen teologiaan eikä sitä voi poistaa islamista ilman mittavaa uskonnollista reformia. Jos ei tätä ymmärrä, silloin käsitys ongelman todellisesta laajuudesta jää vajavaiseksi. Ehkä juuri siksi moni haluaa sulkea silmät islamin ikävältä todellisuudelta ja teeskennellä, että ”islam on hieno uskonto”. Artikkeli on kirjoitettu Vihreiden pää-äänenkannattaja Vihreän Langan blogiin ja kirjoittajana oli nykyinen JSN:n puheenjohtaja Elina Grundström.

Vihreät islamin edistäjinä

Vihreät on Suomen puolueista se, joka voimakkaimmin puhuu vapaan maahanmuuton puolesta. Puolue sai äskettäisissä kunnallisvaaleissa suurvoiton, mikä tekee siitä jatkossa entistä röyhkeämmän massamaahanmuuton esitaistelijan teennäisen ideologisperäisen ”humanismin” nimissä.

Vihreiden tärkein liittolainen on suomalainen valtamedia, jota Saska Saarikoski hyvin edustaa. On todennäköistä, että Vihreät ovat suomalaisten toimittajien keskuudessa suosituin puolue. Tämän voi helposti havaita tavasta, jolla vihreiden poliittisia tavoitteita käsitellään julkisuudessa.

Saska Saarikoski arvostelee lopuksi niitä, jotka yrittävät käytettävissä olevilla keinoilla hillitä muslimien massamaahanmuuttoa:

”Esimerkiksi Trumpin muslimien maahantulokielto on ollut hyvä propaganda-ase muslimiradikaaleille.”

Yhdysvaltojen presidentin toimivaltaan kuuluu oikeus estää muukalaisten saapuminen maahan. Koska liittovaltion tuomioistuinten aktivistituomarit onnistuivat lakiin perustumattomilla tuomioillaan pysäyttämään Trumpin toimet, Yhdysvaltoihin on tänä aikana päässyt kymmeniä tuhansia muslimeja, joiden taustoja ei ole millään tavalla tarkistettu.

Suomen valtiokaan ei tarkistanut niiden yli 30 000 muslimin taustoja, jotka vuonna 2015 lampsivat Haaparannasta Tornioon kuin hollitupaan. Aluksi kukaan ei edes ottanut henkilötietoja ylös, kunnes sisäministeri Petteri Orpon suuri ”saavutus” eli Tornion järjestelykeskus otettiin käyttöön.

Tuolloin Suomen hallitus tulkitsi kansainvälisiä sopimuksia siten, että Suomen piti käsittellä maahan saapuneiden turvapaikkahakemukset, vaikka Dublinin sopimus olisi mahdollistanut hakijoiden palauttamisen. Jopa pääministeri Juha Sipilä joutui tämän myöntämään.

Saska Saarikoski syyttää myös tyypillisen valtamedian toimittajan tapaan niitä poliittisia johtajia, jotka tunnistavat muslimien massamaahanmuuttoon sisältyvät riskit ja haluavat torjua niitä:

”Ikävä kyllä, maailmassa on myös poliittisia johtajia, jotka toimivat kuin terroristit: pyrkivät valtaan viholliskuvia lietsomalla. He vakuuttavat olevansa terrorismin vahvimpia vastustajia mutta pelaavat terroristien kanssa samaan maaliin.”

Ei, Saska. Sinä pelaat terroristien kanssa samaan maaliin. Muslimien massamaahanmuutto luo islamilaiselle terrorismille sekä kasvualustan että toimintaympäristön. Sinä edistät islamilaista terrorismia pyrkimällä demonisoimaan muslimien massamaahanmuuton vastustajia. Puolueena taas Vihreät yhdessä muiden vasemmistopuolueiden kanssa on islamin paras ystävä Suomessa.

lauantaina, huhtikuuta 08, 2017

Tukholma 7.4.2017


Tukholman kauppakatu Drottninggatan kuuluu risteilymatkustajien vakiokohteisiin. Itsekin olen siellä kävellyt monta kertaa. Katu sijaitsee Norrmalmin kaupunginosassa. Tukholma on kaunis kaupunki mutta moderni arkkitehtuuri on pilannut kyseisen alueen. Kaupunginosan vanhat talot tuhottiin 1950- ja 1960-luvuilla ja tilalle rakennettiin modernia laatikkoarkkitehtuuria edustavia rakennuksia.

Samalla tavalla voidaan sanoa, että Ruotsi on pilattu. Syyllisiä ovat etupäässä Ruotsia vuosikymmenten ajan hallinneet poliitikot, tiedotusvälineet ja ruotsalaiset itse, jotka typeryyttään ovat avanneet rajat massamaahanmuutolle maailman huonosti toimivimmista ja väkivaltaisimmista yhteiskunnista.

Hyvät aikomukset ja hyvä tahto eivät riitä, jos lopputulos on huono. Ruotsalaisilla on riittänyt hyvää tahtoa mutta järjen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Ideologisen sokeuden tulos nähtiin perjantaina 7.4. Drottninggatanilla, kun terroristi ajoi kuorma-auton kadulla kävelevien päälle ja lopuksi Åhlensin tavaratalon ovesta sisään.

Ei saa antaa pelolle valtaa

Terrori-iskun jälkeen poliitikoilla on tapana muistuttaa, että pelolle ei nyt saa antaa valtaa. Ns. suvaitsevaiset massamaahanmuuton kannattajat jakelevat auliisti käyttäytymisohjeita, joissa muistutetaan, miten terrori-iskujen yhteydessä pitää käyttäytyä. Tässä on hyvä esimerkki.

Nämä ohjeet on ehkä tehty vilpittömin mielin, mutta valitettavasti niiden lähtöoletukset ovat yleensä väärät. Niissä kuvitellaan, että meidän käyttäytymisellämme olisi jotakin vaikutusta terroristeihin. Näinhän ei ole paitsi siinä tapauksessa, jossa me kaikki käännymme joukolla islamiin. Niiden kirjoittaja myös antaa ymmärtää tietävänsä terrori-iskun tavoitteet ja seuraukset iskun aikaansaamasta ”polarisoitumisesta”.

Lisäksi niissä unohdetaan se, että terrori-iskuilla on konkreettisia uhreja ja uhreilla omaisia. Terrorismia pitää myös pystyä torjumaan eikä sitä auta pään työntäminen pensaaseen ja teeskentely, että kaikki on hyvin ja ihmiset ovat veljiä keskenään.

Poliitikkojen ja ns. suvaitsevaisten holhoava rauhoittelu jokaisen terrori-iskun yhteydessä alkaa valitettavasti hiljalleen tympiä. Syynä on tietoisuus siitä, että terrori-isku ei jää viimeiseksi vaan niitä tulee lisää. Jossain vaiheessa myös Helsinki luultavasti saa oman islamilaisen terrori-iskunsa. Pietari ja Tukholma ovat jo saaneet omansa viikon sisällä.


Naiiviutta

Tukholman terroristin turvapaikkahakemus oli joidenkin tietojen mukaan hylätty tammikuussa ja hän oleskeli maassa laittomasti eli oli ns. ”paperiton”. Mies jakoi Facebook-sivuillaan Islamilaisen valtion propagandaa eli hän oli ns. ”radikalisoitunut”.

Äskettäin vihervasemmisto vastusti Helsingissä ns. ”paperittomien” pakkopalautuksia Afganistaniin. Vihreiden johtavat poliitikot Ville Niinistö, Emma Kari ja Özan Yanar olivat näyttävästi lietsomassa moraalista närkästystä valheellisella ja tunteisiin vetoavalla propagandalla.

Myös viranomaiset ovat naiiveja ja vetoavat tunteisiin. Pari viikkoa sitten uutisoitiin, kuinka Suomen valtio valmistelee ISIS-alueelta palaaville kotoutusta, josta on tullut eräänlainen taikasana. Sen avulla parrakkaasta terroristista tulee yhteiskuntaa hyödyttävä jäsen, ainakin mielikuvituksessa.

Tällaiset uutiset kertovat, että viranomaisten prioriteetit ovat hukassa. ISIS-alueelta palaavia tulisi ensisijaisesti kohdella turvallisuusriskeinä eikä ”traumatisoituneina” tai säälittävinä uhreina. Päämääränä tulisi olla, että palaavat eivät muodostaisi terroriuhkaa. Vierastaistelijana toimimisen tulisi myös johtaa oleskeluluvan menetykseen ja karkotukseen. Näin toimittaisiin järkevässä maassa, jossa vääristynyt hoivavietti ei ohjaisi päätöksentekoa.

Järkipuhe ei yleensä auta ideologiseen typeryyteen. Olen miettinyt, pitäisikö vaihtaa taktiikkaa ja siirtyä tunteiden kautta vaikuttamiseen. Kuolleen lapsen kuva Välimeren rantahietikolla riitti avaamaan Euroopan rajat syksyllä 2015. Kuvat kaasuiskussa kuolleista syyrialaisista lapsista saivat Donald Trumpin laukaisemaan risteilyohjuksia Syyrian armeijan lentotukikohtaan. Ehkä terrorismiin suhtauduttaisiin vakavammin, jos jaettaisiin kuvia terrori-iskun uhreista.

Internetissä on liikkunut kammottavia kuvia Tukholman terrori-iskussa kuorma-auton alle kuolleiden silpoutuneista ruumiista. Tanskalaisen Snaphanen-sivuston ylläpitäjä julkaisi kuvat ja perusteli sitä näin:

”Kun näin kuvat eilen, en halunnut käyttää niitä. Kun olin kuunnellut poliitikkojen eli näistä sietämättömistä murhista oikeasti vastuussa olevien löysiä ja rutiininomaisia lausuntoja, tulin erittäin vihaiseksi. Muutin mieltäni. Näiden kuvien tarkoituksena on syyttää teosta vastuullisia. Heillä on verta käsissään ja tämä pitää sanoa kovaan ääneen. Tällainen terrori-isku on ollut ennustettavissa viimeisen yli kymmenen vuoden ajan ja silti se tapahtuu poliitikkojen ja turvallisuusviranomaisten mitenkään estämättä.”

En tarjoa tässä linkkiä kuviin, mutta jokainen, joka kuvat oikeasti haluaa nähdä, löytää ne helposti.

maanantaina, huhtikuuta 03, 2017

Lontoo ja Pietari


On erittäin vaikea kirjoittaa reaktioista islamistisiin terrori-iskuihin, koska olen kirjoittanut niistä usein eikä mikään oleellinen ole vuosien varrella muuttunut. Vallitseva linja on edelleen terrorismin taustaideologian hämärtäminen ja pyrkimys kieltää teon yhteydet islamiin.

Onneksi on kuitenkin ylikomisario Jussi Huhtelan Twitter-tili, joka tällä kertaa tarjoaa sopivan aasinsillan. Twiitissään Huhtela linkittää islam-apologisti Mehdi Hasanin kirjoitukseen, jossa päivitellään sitä, kuinka Lontoon terrori-isku liitetään islamiin, vaikka se ei häneen mukaansa ole tärkeä taustatekijä Lontoon terrori-iskussa.

Brittiläinen terroristi

Huhtela itse riemuitsi vähän iskujen jälkeen, kun paljastui, että iskun tekijä Khalid Masood oli ”brittiläinen”. Toki hän oli syntynyt Dartfordissa Kentin maakunnassa ja kasvoi nimellä Adrian Russell Ajao. Hänen teollaan tosin ei ollut tekemistä brittiläisyyden kanssa.

Annetaan Mehdi Hasanin kertoa:

”Lontoon iskun 52-vuotias tekijä Khalid Masood syntyi ja kasvoi Britanniassa eikä minkäänlainen muslimien matkustuskielto Lähi-idästä olisi vaikuttanut häneen. Hän ei ollut pakolainen eikä siirtolainen. Hän ei myöskään ollut kotoisin Lähi-idästä eikä hän edes ollut muslimi suurimman osan elämästään. Hän syntyi valkoisen äidin ja mustan isän lapsena nimellä Adrian Elms ja kasvatettiin Adrian Ajaoksi. Hänen uskotaan kääntyneen islamiin vuonna 2003 ja hänen rikoshistoriansa oli hyvin dokumentoitu, ennen kuin hän ajoi syyttömien jalankulkijoiden päälle Westminsterin sillalla ja puukotti poliisin kuoliaaksi Parlamenttitalon edustalla.”

Mehdi Hasan yrittää luonnollisesti selittää pois islamilaisen ideologian taustamotiivina:

”Islam ei tehnyt hänestä paskiaista vaan hän oli ennestään ilkeä tapaus.”

Mehdi Hasan jättää kuitenkin käsittelemättä useita oleellisia kysymyksiä. Miksi islamiin vankilassa kääntyneestä tulee terroristi eikä rauhaa saarnaava ja omia tekojaan katuva uskovainen? Voiko olla niin, että islam tarjoaa ennestään väkivaltaiselle ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa taipumustaan itseään suuremman asian eli Allahin puolesta? Voiko olla niin, että islamilaiset terrorijärjestöt nimenomaan etsivät Adrian Ajaon alias Khalid Masoodin kaltaisia ihmisiä?

Entä miksi Euroopassa on lyhyen ajan sisällä tapahtunut muitakin terrori-iskuja, joissa tekijä on ajanut autolla väkijoukkoon? Tekijät ovat olleet muslimeja Khalid Masoodin tavoin niin Nizzassa kuin Berliinissäkin. Sekä Nizzan että Berliinin terroristeilla oli taustalla rikollinen menneisyys, mutta vasta tutustuminen islamin oppeihin teki heistä joukkomurhaajia.

Mehdi Hasan puhuu Khalid Masoodista brittiläisenä. Olisiko hänestä tullut islamilainen terroristi, mikäli Britanniaan ei olisi vuosikymmenten aikana syntynyt monimiljoonaista muslimivähemmistöä ja mikäli brittiviranomaiset eivät olisi sallineet islamilaisen radikalismin rehottaa 1990-luvun ”Londonistanissa”?

Londonistan-termin synnyttivät ranskalaiset viranomaiset, kun nämä löysivät yhteyden Britannian ja Ranskassa terrorismista epäiltyjen välillä. Jotkut ranskalaiset viranomaiset olivat sitä mieltä, että vuoden 1995 metropommitukset olisi estetty, jos brittiviranomaiset olisivat tehneet työtään eivätkä vain katsoneet vierestä.

Mehdi Hasanin kaltaiset voisi ottaa vakavammin, jos he myöntäisivät suoraan, että islamin oppiin kuuluu väkivallan käyttö ainoan oikean uskon levittämiseksi. Islam ei mahdu länsimaiseen uskonnon käsitteeseen vaan siinä on mukana myös oppi yhteiskunnan järjestämisestä Allahilta peräisin olevan sharia-lain alaisuuteen. Pyrkimällä häivyttämään islamin ja Khalid Masoodin teon välisen yhteyden Mehdi Hasan osoittaa olevansa samalla puolella kuin mies, joka ajoi nelivetoisen katumaasturin Westminsterin sillalla kävelevien jalankulkoiden päälle. Itse asiassa Mehdi Hasan on monella tapaa vaarallisempi tapaus, koska hän liikkuu sujuvasti Britannian journalistipiireissä ja saa esiintyä asiantuntijana eri medioissa. Mehdi Hasan on maltillinen muslimi, joka luvan kanssa saa rusikoida niitä, jotka arvostelevat islamilaista ylivaltaideologiaa.

Samalla Hasanin kaltaiset tarjoavat nektaria tämän maailman jussihuhteloille ja jopa Britannian pääministeri Theresa Maylle, joka parlamentissa kielsi Lontoon terrori-iskun yhteyden islamiin ja kutsui sitä ”islamistiseksi”. Hän myös kutsui islamia ”suureksi uskonnoksi”. Tässä May astui edeltäjänsä David Cameronin saappaisiin ja ryhtyi islamilaisen teologian asiantuntijaksi:

”Jos he olisivat uskovaisia, he eivät tekisi tällaisia tekoja.”

Islam ei olekaan pelkästään uskonto. Sillä, mitä Mayn kaltaiset kutsuvat ”islamismiksi”, on juuret islamin teologiassa eikä kyseessä ole pelkkä kuollut kirjain vaan se on monille muslimeille elävää todellisuutta, jonka lopullinen tavoite on islamin hallitsema maailma.

Pietari ja Venäjä

Maanantaina 3.4. Pietarissa räjähti pommi metrovaunussa Sennaja Ploshtsadin ja Tehnologitsheski Institutin metroasemien välillä. Kymmenen ihmistä kuoli ja noin 20 loukkaantui. Venäjällä on vuosien varrella tapahtunut useita julkisiin liikennevälineisiin tehtyjä terrori-iskuja, joista merkittävimmät on listattu täällä.

Joissakin terrori-iskua koskevissa kommenteissa epäiltiin, että Venäjän hallinto olisi järjestänyt iskun, eli kyseessä olisi ns. false flag -operaatio. Toisaalta viikko sitten järjestetyt korruptionvastaiset mielenosoitukset eri puolilla Venäjää ovat heikentäneet hallinnon asemaa. Terrori-isku presidentin kotikaupunkiin tuskin on tällaisessa tilanteessa hallinnolle eduksi. False flag -väitteet kertovat lähinnä niiden kirjoittajista ja heidän asenteistaan.

Kun venäläiset valitsivat Putinin presidentiksi, he vaihtoivat demokratian turvallisuuteen ja vaurastumiseen sallien samalla presidentin ja hänen lähipiirinsä rikastumisen. Nyt kun Venäjän talous on öljyn hinnan laskun ja pakotteiden takia heikko, Putinin ja hänen hallintonsa korskeaa elämistä ei enää katsota yhtä hyvällä.

Palaan taas Jussi Huhtelan Twitter-tiliin. Sieltä löytyi toinen Huhtelan linkittämä artikkeli PsyOppia Suomessa. Kirjoittaja selittää informaatiovaikuttamisen teoreettisen puolen erittäin hyvin. Verkossa ja muuallakin ihmiset joutuvat vaikuttamisyritysten kohteeksi ja heitä pyritään provosoimaan laumakäyttäytymiseen.

Kirjoituksessa häiritsee kuitenkin yksi asia. Siinä puolustetaan selkeästi mutta nimeä mainitsematta Ylen toimittaja Jessikka Aroa, joka on joutunut Venäjä-mielisten kiusaamisen kohteeksi kirjoitettuaan Venäjä-trolleista artikkelin Ylen sivuille. En lähde tässä tuota artikkelia ruotimaan, mutta totean, että Jessikka Aro on ollut Eduskunnan kuultavana hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen liittyvissä asioissa. PsyOp-artikkelin sisällössä on runsaasti samoja elementtejä kuin Aron kirjoituksessa.

Aron henkilökohtaiset kokemukset paistavat läpi tekstistä ja hän esittää melko voimakkaita vaatimuksia, joilla suitsittaisiin verkossa käytävää keskustelua. Valitettavasti Aro on tässä väärällä asialla ja tavoittelee mahdottomia. Verkossa käytävää keskustelua ei voi hallita muutoin kuin turvautumalla äärimmäisiin toimiin eli verkkovalvontaan ja sivustojen blokkaamiseen samalla tavalla, kuin esimerkiksi Kiinassa tehdään.

Aro toteaa:

”Tällä hetkellä vain suomalaisille tarjotut verkkofoorumit tarjoavat alustan valheellisten ja laittomien tekstien levittämiselle. Näitä ovat esimerkiksi Ylilauta, Hommafoorumi ja Suomi24.fi. Näistä Ylilauta ja Suomi24.fi tuottavat omistajilleen voittoa. Näitä alustoja käytetään hyväksi valemedioissa julkaistun lokatiedon laajemmalle linkitykselle ja levitykselle.”

Toki yllä mainitut sivustot voidaan viranomaistoimin lakkauttaa. Toisaalta tämä ei muuta yhtään mitään. Se bisnes, jota suomalaiset palveluntarjoajat nyt tekevät, siirtyisi kiellon myötä ulkomaille eli amerikkalaisille palvelimille, joille suomalaisen viranomaisen sensuurikäskyt eivät yllä. Ruotsin yksi suosituimmista keskustelufoorumeista eli Flashback toimii amerikkalaisella palvelimella.

Aron lakiasiantuntijana toimii juristi ja uuninpankkopoika Sakari Timonen. Tämä ei lisää Aron uskottavuutta eikä häntä kohtaan mahdollisesti tunnettua sympatiaa.

Arolla on kuitenkin tukenaan omat kollegansa Yleisradiossa sekä Yleisradion Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Hän saa julkisuudessa runsaasti ymmärrystä ja hänen teesinsä Venäjä-trolleista saavat yleistä hyväksyntää. Lokakampanjat eivät ole hiljentäneet Jessikka Aroa vaan häntä kuunnellaan jopa Eduskunnassa.

Itse olen valmis väittämään, että puheilla Venäjän hybridivaikuttamisesta ja Venäjä-trolleista ei pyritä totuuteen vaan vaientamaan keskustelu esimerkiksi Euroopan Unionin ongelmista ja laajamittaisen muslimien maahanmuuton vastustamisesta.

En tiedä, onko Suomi Ensin -liike varmuudella Venäjän operaatio. Kieltämättä Marco de Witin vierailu Janus Putkosen vieraana ”Donetskin kansantasavallassa” on äärimmäisen huonoa mainosta liikkeelle mutta ei sellaisenaan mikään pitävä todiste yhtään mistään. Toisaalta liike on jatkoa syksyn 2015 siirtolaisvyöryn herättämälle vastustukselle. Tuolloin Suomeen tuli Ruotsin kautta ja Ruotsin valtion myötävaikutuksella yli 30 000 maahantulijaa, jotka järkyttivät yhteiskuntarauhaa monella tavoin.

Suomi ensin -liikkeen strategia on järjestää mielenosoituksia paikoissa, joissa turvapaikanhakijoiden tulo on aiheuttanut levottomuuksia. Tässä liike on onnistunut vaihtelevalla menestyksellä.

Puheet hybridisodasta ja informaatiovaikuttamisesta eivät vaikuta Suomi Ensin -liikkeeseen tai Venäjän toimintaan millään tavalla. Sen sijaan ne tekevät maahanmuuton ja Euroopan Unionin arvostelusta epäilyttävää. Olen taipuvainen uskomaan, että tähän nimenomaan pyritään ja Venäjän todelliset ja kuvitellut toimet ovat keppihevosen roolissa.

maanantaina, maaliskuuta 20, 2017

Turkki vie ja EU vikisee


Äskettäin päättyneitä Hollannin parlamenttivaaleja edelsi mielenkiintoinen näytelmä, jossa EU-maiden ja Turkin ongelmalliset suhteet tulivat jälleen päivänvaloon.

Hollanti kielsi Turkin perheministeri Fatma Fetul Sayan Kayan maahanpääsyn ”ei-toivottuna muukalaisena”. Hollannin hallitus oli kertonut asiasta etukäteen, mutta perheministeri yritti tästä huolimatta matkustaa Turkin konsulaattiin Rotterdamissa. Hollannin viranomaiset kuitenkin käännyttivät Kayan auton takaisin Saksaan.Tämän seurauksena Rotterdamiin kokoontuneet Erdoganin kannattajat aloittivat mellakan.

Hollantilaisten pääasiallinen huoli oli se, pystyvätkö turkkilaiset kokoontumaan rauhallisesti ilman väkivaltaa. Päivän aikana jännitteet vähitellen kasvoivat ja tapahtuma muuttui täysimittaiseksi islamistiseksi mellakaksi, johon Hollannin hallitus vastasi lähettämällä mellakkapoliisit kaduille.

Hollannin hallituksen käyttäytyminen osoitti poikkeuksellista selkärankaa. Yleensä EU ja sen jäsenmaat ovat sallineet turkkilaisten joukkokokoukset eivätkä ole pyrkineet estämään niiden järjestämistä. Valtamediassa pääministeri Marc Rutten toimintaa selitettiin lähestyvillä parlamenttivaaleilla, jotka sujuivatkin Rutten edustaman puolueen kannalta kohtuullisen hyvin.

Natsien jäänteitä

Turkin islamistihallinto ei jäänyt tilanteessa sanattomaksi. Kielenkäyttö edusti jotakin sellaista, mitä ei ystävällismielisen valtion edustajilta ole totuttu kuulemaan. Turkin yhä itsevaltaisemmaksi muuttuva presidentti Recep Tayyip Erdogan kutsui Hollantia ”natsien jäänteeksi”.

On sinänsä ironista, että nimenomaan Erdogan käyttää natsikorttia. Hän nimittäin puolusti havittelemaansa presidenttivaltaista hallintoa ja käytti Hitlerin Saksaa positiivisena esimerkkinä tehokkaasta hallinnosta. Lisäksi jo vuonna 2005 uutisoitiin, kuinka Hitlerin Mein Kampf -teos nousi bestseller-listalle.

Uhoaminen ei kuitenkaan jäänyt pelkkään natsitteluun. Turkin johtajalle Euroopan maissa asuvat turkkilaiset ovat tärkeitä äänestäjiä mutta myös siirtokuntia, jotka aikanaan ottavat vallan Euroopassa. Näin voi päätellä hänen lausunnostaan, jossa hän kehottaa turkkilaisperheitä hankkimaan viisi lasta kolmen asemesta. Erdogan sanoi 14 miljoonalle Euroopassa asuvalle turkkilaisäänestäjälle:


”Paikka, jossa elätte ja teette työtä on nyt kotimaanne ja uusi isänmaa. Vaatikaa sitä itsellenne. Avatkaa enemmän yrityksiä, ilmoittakaa lapsenne parhaisiin kouluihin, eläkää paremmilla asuinalueilla, ajakaa parhaita autoja ja asukaa kaikkein kauneimmissa taloissa.”


Luonnollisesti presidentti puhuu kannattajilleen, jotka kuuntelevat mielellään tuollaista puhetta. Erdogan toivoo, että hänen ehdottamansa lisävaltuudet presidentille menevät läpi kansanäänestyksessä. Konfliktin hakeminen EU-maiden kanssa sopii hänen strategiaansa.

Öykkäröintiä siirtolaissopimuksella

Maaliskuussa 2016 EU ja Turkki solmivat siirtolaissopimuksen, jossa Turkin kansalaisille luvattiin viisumivapaa pääsy EU-alueelle ja nopeutettu pääsy EU-jäsenyysneuvotteluihin, jos Turkki vähentää siirtolaisvirtaa Unionin alueelle.

Siirtolaisvirta on vähentynyt, mutta Turkin kansalaiset eivät edelleenkään saa matkustaa EU-alueelle ilman viisumia. Tämä ärsyttää Turkkia, joka onkin taas kerran uhannut yksipuolisesti repiä siirtolaissopimuksen ja antaa kymmenille tuhansille siirtolaisille mahdollisuuden siirtyä EU-alueelle.

Tämä sopimus oli aikanaan osoitus EU-maiden täydellisestä antautumisesta Turkin uhkailujen ja öykkäröinnin edessä. Lisäksi äskettäin paljastui, että sopimuksen solmimisen aikoihin Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Hollannin pääministeri Marc Rutte sopivat kahdestaan Turkin kanssa turvapaikanhakijakiintiöistä kertomatta tästä muille jäsenmaille. Die Welt -lehden tietojen mukaan Eurooppaan otettaisiin Turkista 150 000 – 200 000 syyrialaista vuodessa.

Alkujaan väitteen salaisesta sopimuksesta esitti Unkarin pääministeri Viktor Orban, joka sanoi joulukuussa 2015, että Saksa on sopinut salaa Turkin kanssa 500 000 syyrialaisen vastaanottamisesta. Tuolloin EU:n edustajat kielsivät tiedon salaisesta sopimuksesta Ankaran kanssa, mutta myönsivät, että EU pyrkii edistämään yrityksiä asuttaa syyrialaisia tehokkaammin Eurooppaan.

Liittokansleri Merkel sanoi 29.11.2015, että tarkoituksena oli ”korvata laiton siirtolaisuus laillisella”, mikä kertoo hyvin millaisessa illuusioiden maailmassa maanosamme johto eli siirtolaiskriisin aikana.

EU:n edustajien mukaan siirtolaisten sijoittelu perustuisi vapaaehtoisuuteen, koska kokemukset pakotetuista EU-maiden kiintiöistä olivat olleet huonoja. Itäisen Euroopan maat ovat yksiselitteisesti vastustaneet pakotettuja kiintiöitä.

Tavallliselle eurooppalaiselle maanosan johtajien kiemurtelu diktatuuriksi muuntuvan Turkin edessä vaikuttaa vastenmieliseltä. EU-johtajien lausunnot kertovat puuttuvasta selkärangasta, kuten Saksan ulkoministeri Sigmar Gabrielin tapauksessa:

”Olemme suvaitsevaisia, mutta tyhmiä emme ole.”

Olen Jussi Kuosmasen kanssa samaa mieltä, eli ensimmäinen lause kumoaa viimeisen ainakin erdoganien mielestä. Kuosmanen toteaa Savon Sanomien blogikirjoituksessaan selkeästi:


”Olen aivan varma, että suurimmassa osassa tätä maapalloa yltiösuvaitsevaisuus lasketaan tyhmyydeksi. Jota se onkin. Sillä lopulta käy aina niin, että se lasketaan myös heikkoudeksi – ja silloin on aika hyökätä.”

Turkin presidentti ainakin käyttäytyy siirtomaaherran tavoin ja pitää EU-johtajia itseään alempiarvoisempina.

Monella luottamus EU:n kykyyn hoitaa siirtolaiskriisiä on mennyt jo ajat sitten. Kun katselee, kuinka vieraan valtion vaalikamppailua presidentille myönnettävistä diktaattorin valtuuksista käydään EU-maiden kaupunkien kaduilla, tekee mieli sanoa asiat suoraan kuten Geert Wilders ja toivottaa turkkilaiset Erdoganin kannattajat takaisin Turkkiin, jonne he oikeasti kuuluvat. Valtaosa heistä elää eristyksissä omissa yhteisöissään eivätkä he koskaan suurena ryhmänä sulaudu eurooppalaiseen valtaväestöön. Mitä pitemmälle muuta teeskennellään, sitä huonommaksi tilanne lopulta muuttuu kaikkien kannalta.

Tavalliset eurooppalaiset eivät tarvitse laajamittaista (laitonta tai laillista) maahanmuuttoa islamilaisista maista yhtään mihinkään vaan siitä on pelkkää haittaa ja lisäksi se on pitkällä tähtäimellä uhka länsimaisen kulttuurin säilymiselle Euroopassa. Jos siirtolaisvirtoja ei saada kuriin, hyvinvointivaltiot joko ajetaan alas tai ne romahtavat. Tämä asia on kuitenkin maanosamme poliittiselle eliitille mahdoton ymmärtää.

Lisäys: Turkey's Demographic WAR on Europe: Migrants as weapons (video)

perjantaina, maaliskuuta 17, 2017

Tapaaminen syksyllä 2040


Kirjoitus on jatkoa sarjalle, jonka aiemmat osat ovat:


Tapahtuu jossain Väli-Suomessa. Euroopan federaatio on päättänyt eristää etniset enklaavit ja siirtää muun väestön suuriin asutuskeskuksiin.

Jyrki Kataisen kansainvälinen lentokenttä, Vantaa

Siististi pukeutunut keski-ikäinen mies kävelee rauhallisesti kohti Pätkäkoskelle menevää kotimaan lentoa. Hän on keskimittainen eivätkä hänen kapeat kasvonsa ja ohimoilta harmaantuneet hiukset herätä minkäänlaista huomiota Pätkäkoskelle matkustavien joukossa. Kädessään hänellä on lentolaukku, jossa on matkatavarat yöpymistä varten sekä pullo kallista skottilaista single malt -viskiä lahjaksi ystävälleen.

Miehen nimi on Andrew Jarvis ja hän on matkalla tapaamaan opiskelukaveriaan vuosien takaa. Miehet lukivat yhdessä poliittista historiaa Cambridgen yliopistossa ja ystävystyivät opintojen aikana. Jarvisin ura jatkui myöhemmin biopolttoaineyhtiö Millcoren palveluksessa. Tuona aikana hän vietti pitkiä työrupeamia Suomessa ja oppi pitämään tuosta kummallisesta maasta ja sen asukkaista. Erityisesti hän rakasti luonnon rauhaa, jota tiheästi asutusta Britanniasta oli vaikea löytää. Nyt hän oli matkalla vanhan ystävänsä vapaa-ajan asunnolle Härmätsaloon. Paikka oli hänelle ennestään tuttu. Siellä he olivat vuosien varrella viettäneet saunailtoja, syöneet hyvin ja juoneet useimmiten liikaa. Jarvis ei uskonut, että ruoasta ja juomasta tulisi tälläkään kertaa puutetta.

Englantilaismies oli hieman huolissaan ystävästään. Tämä nautti työstään eikä yleensä kärsinyt stressistä, vaikka työpäivät saattoivat venyä iltamyöhälle. Puhelimessa hän oli vaikuttanut vaisulta ja hieman väsähtäneeltä. Toisaalta metsästysretki, saunominen ja muutama viskipaukku luultavasti helpottaisivat oloa.

Jarvis kulki lentokoneeseen johtavalle portille, joka näytti miehen astuttua riittävän lähelle vihreää valoa ja portti avautui.

Härmätsalo

Kevin Väisäinen istui vapaa-ajan asuntonsa nojatuolissa ja katseli läpi viimeisimpiä raportteja videoruudulta. Hän katsoi myös Federaation tietotoimiston uutislähetyksen, jossa käsiteltiin politbyroon päätöstä keskittää asutus suurkeskuksiin hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseksi. Päätös koskisi kaikkia kansalaisia ja toteutettaisiin vaiheittain alkaen Koilliselta hallintoalueelta, jossa politbyroon lausunnon mukaan oli eniten varaa tiivistää asutusta. Uutislähetyksessä ei mainittu sanallakaan suurkaupunkien ympärillä olevien etnisten gettojen kohtalosta. Sellaista ei tarvinnut kertoa kansalaisille.

Auton valot heijastuivat seinälle ja samalla renkaat rahisivat pihan hiekkaa vasten. Väisäsen kauan odottama vieras oli saapunut. Hän veti kumisaappaat jalkaan, avasi oven ja astui ulos tervehtimään vanhaa ystäväänsä.

- Terve, vanha veikko! Pitkästä aikaa.

Tervehdysten jälkeen Väisänen kuiskasi Jarvisille hiljaa: ”Huomenna metsästysretkellä sanotaan ne asiat, jotka on tarkoitettu vain meidän korvillemme.”

Jarvis toki tiesi, mitä hänen ystävänsä teki työkseen. Hän myös tiesi, että Federaation turvallisuuspalvelun johtohenkilöiden täytyy raportoida kaikista keskusteluistaan ulkomaalaisten kanssa.

Väisänen itse mietti samoja asioita. Hän ei erityisemmin pitänyt sisäisestä tarkastuksesta ja sen tiukkailmeisestä ja huumorintajuttomasta komisariosta Madame Legrainista. Naisella oli ilmiömäinen kyky tunnistaa valehtelu ja saada kuulusteltavan kainalot hikoilemaan. Valehteluun Väisänen oli toki syyllistynyt. Uransa alkuaikoina hännen kirjoittamansa raportti oli ollut hutaisten laadittu ja Väisänen sai tästä nuhteita. Koska kerta oli ensimmäinen, Väisänen selvisi laiminlyönneistään huomautuksella. Sen jälkeen hän oli pitänyt huolen, että raporteista ei puutu mitään olennaisia yksityiskohtia.

Metsästyskaudella Väisäsellä oli tapana ottaa muutama lomapäivä ja kutsua kavereitaan saunomaan ja ampumaan teeriä. Jarvisin hän oli viimeksi tavannut yli viisi vuotta sitten, joten tapaaminen tuskin herättäisi suurta huomiota. Tosin loma-asunnon sisällä käytävät keskustelut päätyisivät turvallisuuspoliisin arkistoon ja niitä voitaisiin käyttää häntä vastaan, jos hän joutuisi vaikeuksiin.

Toisaalta Väisänen oli varmistanut, että saunamökki ja Härmätsalon Huhtakorvessa sijaitseva metsästysmaja olisivat turvallisia. Saunamökissä ei ollut lainkaan elektronisia laitteita. Varmuuden vuoksi Väisänen käytti häirintälaitetta siltä varalta, että joku olisi ehtinyt asentaa mökkiin kuuntelulaitteita. Euroopan federaatio ei luottanut kehenkään, etenkään ulkomaalaisten kanssa seurusteleviin turvallisuuspalvelun johtajiin.

Kun Jarvis oli purkanut vähäiset matkatavaransa ja miehet olivat kertoneet kuulumisensa pitkän ajan jälkeen, illan isäntä ilmoitti, että olisi aika siirtyä saunan puolelle. Miehet ottivat pyyhkeet, pukivat ylleen kylpytakin ja lähtivät astelemaan pihan poikki kohti saunarakennusta. Ovella Jarvis huomasi Väisäsen tarkistavan jotakin mutta ei viitsinyt kysellä mitään. Kun miehet olivat astuneet kynnyksen yli, Väisänen totesi hiljaa:

”Nyt voidaan puhua. Kukaan ei kuuntele.”

Molemmat riisuutuivat ja astelivat saunan puolelle. Kiuas oli puulämmitteinen eli sellainen, jonka omistamisesta tavallinen federaation kansalainen olisi saanut usean tuhannen euron sakot. Turvallisuupalvelun pääjohtajalle ei kuitenkaan kukaan tulisi sakkoja antamaan.

Jarvis mietti vanhan ystävänsä viimeaikaisia toimia. Federaatio oli tekemässä samaa kuin Pol Pot aikanaan Kamputseassa mutta päin vastoin. Pol Pot siirsi ihmiset kaupungeista maalle, mutta federaatio siirtää ihmiset kaupunkeihin ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä. Jarvis ei ollut niin typerä, että olisi uskonut virallista selitystä. Todellisuudessa tarkoitus oli tietysti helpottaa väestön valvontaa ja estää kapinointi.

Väisänen heitti löylyä kiukaalle. Vähän ajan päästä hän sanoi:

”Mites teillä siellä MI6:ssa pyyhkii?”

Jarvisin ilme ei värähtänyt. Toki hän ymmärsi, että Väisänen tiesi hänen todellisen ammattinsa. Ei sen ollut tarkoituskaan olla mikään suuri salaisuus. Jarvisin toimenkuvaan kuului yhteydenpito federaation palveluksessa oleviin virkamiehiin ja fuusion myötä syntyneen Vapaus ja demokratia -puolueen poliitikkoihin. Hänen peitetarinansa ei ollut vedenpitävä eikä niin pitänytkään olla. Jarvis tokaisi:

”Oliko tuo punakhmerien matkiminen sinun ideasi?

Väisänen vastasi:

”Minun ideani se ei ollut. Työryhmän puheenjohtajana kuitenkin sitouduin esitykseen. Federaation perusta on mätä. Se ei kestä, mikäli haasteellisia väestönosia ei eristetä tuottavasta populaatiosta. Kumarrus ilmastonmuutokselle oli se hinta, joka turvallisuuden takaamisesta lyhyellä tähtäimellä joudutaan maksamaan. Pitkällä tähtäimellä federaatio on mennyttä. Yritän vain vähentää inhimillistä kärsimystä, joka väistämättä seuraa liittovaltion hajoamista. Entäs itse? Luuletko, että ne Norjassa koulutettavat sotilaat pystyisivät kukistamaan federaation? Et kai voi olla niin naiivi?”

Jarvis rykäisi ja vastasi samalla, kun Väisänen heitti lisää löylyä:

”Tiedän, että nykyinen vastarintaliike ei riitä mihinkään. Federaation kansalaiset tarvitsevat kuitenkin toivoa paremmasta. Vaatimatonkin vastarintaliike riittää silloin, kun federaatio ottaa taas uuden askeleen kohti totalitarismia.”

Jarvis tiesi, että federaation turvallisuuspoliisi tietää Norjan leireistä Tromssassa ja Altassa. Näin oli tarkoituskin ja leirien vaatimattoman miesmäärän oli tarkoitus peittää vastarintaliikkeen todellinen koko. Federaation ulkopuolella oli muitakin leirejä, joiden osallistujamäärää turvallisuuspoliisi ei tiennyt.

Miehet poistuivat saunasta ja istahtivat saunamökin verannalle. Syksy oli Väli-Suomessa alkanut ja ilta oli pimeä. Väisänen sytytti tupakan, joka sekin oli nykyisin kiellettyä federaation alueella, mutta turvallisuuspoliisin varapääjohtajan ei tarvinnut piitata sellaisista määräyksistä. Miehet avasivat olutpullot ja joivat kulauksen. Koska Saksa oli federaation johtava maa, olut sentään oli sallittua liittovaltion alueella.

Ystävykset jatkoivat saunomista jonkin aikaa, juttelivat mukavia, joivat olutta ja vihdoin lopettivat saunomisen. He palasivat takaisin Väisäsen loma-asunnolle ja jatkoivat iltaa Jarvisin tuoma viskin merkeissä. Federaation turvallisuuspoliisin kuuntelijat saivat kuulla, kun kaksi keski-ikäistä miestä muisteli menneitä aikoja ja keskusteli lapsistaan ja vaimostaan. Hieman puolen yön jälkeen miehet menivät nukkumaan, koska seuraavana päivänä olisi edessä metsästysretki.

Huhtakorpi

Väisänen ja Jarvis istuivat Huhtakorven metsästysmajan keittiön pöydän äärellä ja nauttivat Väisäsen keittämää kahvia. Metsästysretkeltä oli tuomisina kaksi ammuttua teeriurosta, joiden liha riippui parhaillaan metsästysmajan kylmiössä.

Miehet olivat kykkineet pari tuntia pusikossa hiljaa odotellen, että teeret tulisivat miesten asettamien kuvien luokse. Jarvis ampui ensimmäisen teeren ja vielä toisenkin, kunnes Väisänen ehdotti, että siirryttäisiin metsästysmajalle. Väisänen itse ei pitänyt metsästyksestä sinänsä vaan lähinnä sen tuomasta mahdollisuudesta liikkua luonnossa ja raittiissa ilmassa. Siinä unohtui mukavasti Berliinin ahdistava toimistokolossi ja sen ilmastointilaitteiden läpi siivilöity sisäilma.

Matkan aikana miehet eivät olleet keskustelleet paljon. Väisäsen tarkoituksena oli kertoa suunnitelmistaan vasta jahdin jälkeen. Teerenpyynnistä palattaessa Väisänen kehui ystävänsä metsästysonnea ja miehet joivat siemauksen taskumatista. Siellä ei tällä kertaa ollut Jarvisin tuomaa viskiä, vaan perinteistä suomalaista Jaloviinaa. Väisänen tarkkaili ystävänsä ilmettä, kun tämä otti kulauksen. Ilmekään ei värähtänyt. Jarvis totesi kuivasti:

- Olen saanut parempaa brandya bangladeshilaisessa hotellissa.

Huhtakorven metsästysmaja oli paikallisen Härmätsalon metsästysseuran jäsenten käytössä. Väisänen ei ollut jäsen mutta oli hankkinut luvan käyttää majaa kerran vuodessa omilla metsästysretkillään. Majalle ei kuka tahansa eksyisi, koska se sijaitsi laajan Huhtakorven metsäalueen keskellä ja sinne johtava hiekkainen metsätie oli lukitun puomin takana. Väisänen toki muisti tarkistaa majan aina kuuntelulaitteiden varalta. Sellaista ei löytynyt tälläkään kertaa. Federaation turvallisuusviranomaisia ei kiinnostanut syrjäisellä salomaalla sijaitseva hirsimökki, joka kaiken lisäksi kökötti tyhjillään suurimman osan vuodesta.

Väisänen siemaisi kahvia ja aloitti:

- Siitä vastarintaliikkeestä… Uskon, että teillä on leirejä muuallakin kuin Tromssassa ja Altassa. Minulla olisi sinulle ehdotus.

Jarvis kurtisti otsaansa ja sanoi:

- Kuuntelen mielelläni, mitä sinulla on sanottavana.

- Mitä jos järjestäisin teille enemmän väkeä?

Jarvis osasi toki odottaa jotakin tuollaista, mutta hän oli silti hämmästynyt. Federaation turvallisuuspoliisin kakkosmies haluaa siirtyä vihollisen puolelle. Hän ei sanonut mitään vaan nyökkäsi ja antoi Väisäsen selittää suunnitelmansa pääkohdat:

”Käsivarren maantie on yksi norjalaisen lohen pääreiteistä Euroopan markkinoille. Lohta kuljettavat autot kulkevat usein tyhjillään Norjaan. Ehdotan, että jatkossa niissä kuljetettaisiin vastarintaliikkeen miehiä. Lasti purettaisiin Norjan puolella ja ohjattaisiin koulutusleireihin. Sinun tehtäväsi on organisoida kuljetukset siten, että viranomaiset eivät huomaa mitään epäilyttävää.”

”Solutan kuljetusten mukaan turvallisuuspalvelun agentteja, joiden henkilöllisyyden ilmoitan teille hyvissä ajoin. Teidän vastuullanne on varmistaa, että solutetut agentit raportoivat säännöllisesti. Tarinat saatte keksiä itse, mutta niiden on oltava riittävän uskottavia mutta kuitenkin valheellisia, jotta toiminnan todellinen luonne ei paljastu ja hälytyskellot eivät ala soida turvallisuuspalvelussa. Varmistamme raporttien tiedot satelliitti- ja lennokkikuvilla. Ampukaa kaikki lennokit ja järjestäkää satelliittikuvia varten jotakin, joka varmistaa agenttien lähettämät tiedot.”

”Yhteyshenkilöni ottaa sinuun yhteyttä säännöllisin väliajoin. Raportoi joukkojen määrästä ja koulutuksen kehittymisestä hänelle.”

Jarvis istui hiljaa ja mietti. Vihdoin hän kysyi:

- Entäs itse? Mitä sinä aiot tehdä?

Väisänen vastasi:

- Jatkan työssäni kuten ennenkin. Tiedän, että tämä kuulostaa epäilyttävältä. Aion omalta osaltani ohjata turvallisuuspalvelua, jotta se katsoo muualle eikä yritä iskeä vastarintaliikkeen kimppuun. Toiminnan aika ei ole vielä, vaan nyt pitää vahvistaa omia joukkoja.

Jarvis ei täysin luottanut vanhaan ystäväänsä. Hän tiesi, että tämä näki federaation tulevaisuuden synkkänä ja mahdollisesti tuhoisana koko mantereelle. Toisaalta hän epäili, pelasiko Väisänen kaksilla korteilla ja valitsisi puolensa opportunistisesti sen mukaan, mikä osapuoli pääsisi voitolle. Hän ajatteli kuitenkin, että tässä vaiheessa kannattaa mennä mukaan. Koko ajan olisi seurattava, pitääkö Väisänen oman osansa sopimuksesta. Jos ei pidä, operaatio lopetettaisiin vähin äänin.

Turvallisuuspoliisin päämaja, Berliini

Kevin Väisänen istui rauhallisen näköisenä kokoushuoneessa yhdessä sisäisen tarkastuksen komisario Justine Legrainin ja vastavakoilun varapäällikkö Agneska Piechychnikin kanssa. Jälkimmäistä Väisänen oli tavannut vain satunnaisesti. Hän oli se, jota Väisäsen tiedot ensijaisesti kiinnostivat. Legrain kuitenkin aloitti:

- Te olitte kahdestaan MI6:n agentin kanssa metsässä valvonnan ulottumattomissa. Mitä minun pitäisi ajatella tästä?

Väisänen nousi hieman ja sanoi rauhallisesti:

- Kaikki olennainen on kerrottu raportissani. En olisi voittanut Mr Jarvisin luottamusta, jos olisimme keskustelleet loma-asunnossa ja nauhoittaneet keskustelun. Mr Jarvis on tiedustelun ammattilainen ja ymmärtää tällaiset asiat.

Luonnollisesti Väisäsen raportilla ei ollut mitään tekemistä metsästysmajassa käytyjen keskustelujen kanssa. Itse asiassa Väisänen oli kirjoittanut raportin jo ennen Jarvisin tapaamista ja myöhemmin vain hionut sen yksityiskohtia. Hän oli myös kertonut etukäteen sisäiselle tarkastukselle tapaamisesta ja kertonut sen tarkoituksen.

Madame Legrain ei tällä kertaa jatkanut Väisäsen grillaamista. Tarina oli uskottava eikä siinä ollut aukkoja. Puolalaissyntyinen vastavakoilun edustaja, rouva Piechychnik sen sijaan sanoi:

- Ehdotatte raportissanne vastarintaliikkeen soluttamista. Miksi katsotte, että sitä vastaan ylipäänsä kannattaa toimia? Meidän näkemyksemme mukaan se ei muodosta merkittävää uhkaa federaation turvallisuudelle.

Väisänen hengähti syvään ja sanoi:

- Soluttaminen on ennalta ehkäisevä toimenpide. Mr Jarvis myönsi Tromssan ja Altan leirien olemassaolon. Olen kuitenkin vakuuttunut, että leirejä on enemmän. Tarvitsemme tietoja leirien miesvahvuudesta ja sijainnista. Pelkät satelliittikuvat eivät riitä. Tarkemmat toimenpide-ehdotukseni löydät raportista.

Väisänen ja rouva Piechychnik keskustelivat yksityiskohdista. Vastavakoilujohtaja halusi, että puututtaisiin rekrytointiin ja tuhottaisiin värväysorganisaatiot. Väisänen totesi tämän vaativan erittäin paljon miehiä, paljon enemmän kuin soluttamisen. Rouva Piechychnik näytti hyväksyvän Väisäsen perustelut, mikä oli suuri helpotus miehelle. Tätä hän ei kuitenkaan halunnut näyttää vaan pysytteli ilmeettömänä tuolissaan.

Kilpisjärvi

Vastavakoilun agentti Aulis Korhonen istui latvialaisen rekan perävaunussa yhdessä noin 30 muun vastarintaliikkeeseen värvätyn kanssa. Aulis oli itse hakeutunut värvääjän luo Helsingissä. Tämä oli kuljettanut hänet Tattarisuon teollisuusalueella sijaitsevan teollisuusrakennuksen viereen. Kun Aulis astui sisään tehdashalliin, hänen päähänsä pantiin huppu ja hänet kaadettiin maahan, minkä jälkeen hänen kätensä ja jalkansa sidottiin nippusiteillä. Tämän jälkeen hänet kannettiin hallissa olevan pakettiauton tavaratilaan.

Pakettiauto ajoi Korhosen arvion mukaan hieman yli tunnin ennen pysähtymistä. Pakettiauton ovet avattiin ja joku astui sisään. Korhosen huppu otettiin pois ja hän näki edessään kommandopipoon pukeutuneen miehen. Tämä kertoi:

- Siirryt nyt Norjaan menevään rekkaan. Matka on pitkä, mutta teillä kaikilla on riittävästi ruokaa peräkärryssä. Auto pysähtyy säännöllisesti ja päästää teidät tarpeillenne. Pysähdykset ovat harvassa, joten älä juo liikaa nestettä.

Kommandopipoinen mies katkaisi nippusiteet jaloista ja talutti Korhosen rekan luokse. Kun oli päästy peräkärryn luo, hän katkaisi nippusiteet myös Korhosen käsistä. Lopuksi hän sanoi:

- Loppumatkan ei pitäisi olla yhtä epämukava.

Sitä se kuitenkin oli. Perävaunu oli kylmä ja kolkko. Lisäksi voimakas kalan haju turrutti hajuaistin. Muutaman tunnin jälkeen nuori Aulis pystyi kuitenkin rentoutumaan ja torkkumaankin muutaman tunnin.

Aamuyöstä tuntikausien matkustamisen jälkeen rekka pysähtyi ja ulkoa alkoi kuulua puhetta. Federaation rajavartijat avasivat peräkärryn takaovet ja katsoivat kärryn sisään taskulamppujen kanssa. Kun he näkivät, että lasti suurin piirtein vastasi kuormakirjan tietoja, he sulkivat ovet. Kuljettaja käveli takaisin hyttiin ja käynnisti auton.

Noin tunti oli kulunut rajalta, kun auto pysähtyi. Takaovet avattiin ja maastopukuinen mies viittoili värvättyjä tulemaan ulos autosta. Aulis Korhonen vääntäytyi ulos muiden mukana. Maastopukuinen mies alkoi puhua englanniksi:

- Tervetuloa Norjaan! Minun nimeni on Ove Aunli ja tuolla linja-autossa istuu Björn Dähli. Me viemme teidät sotilaskoulutukseen. Olkaa hyvä ja siirtykää linja-autoon.

Kun porukka alkoi siirtyä kohti linja-autoa, Aunli pani kätensä Auliksen olkapäälle ja sanoi.

- Sinä saat tulla kanssamme Tromssaan. Nuo muut menevät Altaan.

Aulis totteli, koska häntä oli käsketty menemään joukon mukana ja pidättäytymään vastarinnasta. Häntä hieman epäilytti se, että hänet oli otettu erilleen muista värvätyistä. Aunli avasi linja-auton taakse pysäköidyn maastoauton takaoven ja sanoi:

- Astu sisään. Autoa ajaa kuljettajani Vegard Ulvang.

Hymyilevä nuori mies heilautti Aulikselle kättä. Aunli istuutui Auliksen viereen takapenkille ja sanoi:

- Matka Tromssaan kestää noin kolme tuntia. Pysähdymme ruokatauolla Skibotnissa. Kun pääsemme Tromssaan, kerron lisää.

Samalla mies nojasi taakse päin ja sulki silmänsä eikä herännyt kuin hieman ennen Tromssaa. Aulis istui koko matkan hiljaa. Nukkuminen ei nyt maistunut. Tromssan kaupungin näkyessä Aunli huudahti:

- Jaahas! Ollaan melkein perillä. Vegard ajaa meidät lentokentälle. Sieltä jatkamme lentokoneella Huippuvuorille.

Aulis ei erityisemmin riemastunut, kun hän kuuli määränpään. Hän ei sanonut mitään vaan hymyili teennäisesti. Käsky oli katsoa ja lähettää tietoja, kun oltaisiin perillä. Aulikseen kiinnitetty GPS-siru kertoisi vastavakoilulle Auliksen reitin, joten mitään syytä huoleen ei ollut ainakaan vielä.

Tarina jatkuu viimeisessä osassa jonkin ajan kuluttua.

tiistaina, maaliskuuta 14, 2017

Valtamedia trollijahdissa


Joku Ruotsin asioita seuraava saattaa muistaa Jim Olssonin, tuon 70-vuotiaan eläkkeellä olevan kemian dosentin, joka käski Expressenin journalistia painumaan helvettiin. Olsson oli yksi niistä Disqus-kommentointipalvelun käyttäjistä, jotka äärivasemmistolaisen Expo-säätiön tutkimusosasto Researchgruppen (entinen AFA dokumentation) hakkeroi ja myi Expressenille.

Videolla näkyvä Expressenin toimittaja tulee kameran kanssa Jim Olssonin kotiovelle kyselemään, mutta Jim Olsson ei anna journalistille suunvuoroa vaan käskee tämän painua helvettiin. Jim Olsson on yksityishenkilö, joka kommentoi Disqus-palvelun kautta eri nettisivustoille, joiden joukossa on ruotsalaisen valtamedian instansseja.

Jim Olsson ei tyytynyt kohteluunsa vaan haastoi iltapäivälehti Expressenin päätoimittaja Thomas Mattssonin oikeuteen. Noin kuukausi sitten tuomioistuin päätti asian Expressenin hyväksi ja tuomitsi eläkeläinen Olssonin maksamaan 650 000 kruunun edestä Expressenin oikeudenkäyntikuluja.

Olssonin asianajotoimisto De Basso kommentoi tuomiota:

”Tuomio on ainutlaatuinen, koska oli kiistatonta, että Expressen oli kirjoittanut Olssonista perättömiä kommenteja, joissa häntä kuvataan väkivaltaiseksi rasistiksi ja joita Expressen kieltäytyi kahden vuoden ajan poistamasta.”

Kaiken lisäksi tuomion perustelut julistettiin salaisiksi, eli niitä ei saada koskaan tietää. Tuomiosta ei lisäksi saa valittaa. Kokonaisuudessaan Olssonin oikeudenkäyntikulut olisivat noin miljoona kruunua, mutta Olssonin asianajotoimisto ei aio periä mieheltä omia oikeudenkäyntikulujaan.

Tapahtuneen jälkeen valtamedian on turha yrittää selittää olevansa pienen ihmisen puolella viranomaisia ja vallanpitäjiä vastaan. Kuten monet nykyisin jo ymmärtävät, valtamedia on vallanpitäjien puolella, jos vallanpitäjien maailmankatsomus sopii yhteen valtamedian vastaavan kanssa.

Valtamedia noitavainon harjoittajana

Jonkin aikaa sitten Eskilstuna Kuriren -lehden toimittaja paljasti ”trollitehtaan”, jossa anonyymit trollit soittelevat toimittajille ja kyselevät asioista, joista nämä ovat kirjoittaneet. Kyseessä on Granskning Sverige -niminen kansalaisjournalistiryhmä, joka soittaa toimittajille tai virkamiehille, esittää heille kysymyksiä ja julkaisee keskustelut Youtubessa. Eskilstuna Kuriren kuvaa ryhmää seuraavasti:

”Trollitehtaan nimi on Granskning Sverige ja se on yksi maan parhaiten organisoiduista oikeistopopulistisen muukalaisvihamielisyyden ja puhtaan rotuvihan propagandakeskuksista.”

Marttyyriksi Eskilstuna Kuriren on valinnut Dagens Nyheter -sanomalehden toimittaja Niclas Orreniuksen. Tämä oli paljastanut lehdessään pseudonyymi Julia Caesarin henkilöllisyyden. Tätä ennen hän oli vieraillut kutsumatta Julia Caesarin kesämökillä ja pyytänyt haastattelua. Sitä ei kuitenkaan herunut.

Julia Caesar kirjoitti tapauksen jälkeen blogikirjoituksen, jossa hän kuvaili omia tuntemuksiaan journalistien yllätysvierailusta. Normaalin toimittajan tavoin Orrenius ei hyväksynyt kieltävää vastausta vaan yritti puoliväkisin tunkeutua mökkiin. He huusivat ja paukuttivat ovea vielä sen jälkeen, kun se oli suljettu.

Tälle samalle toimittajalle ei kuitenkaan tuota vaikeuksia esiintyä marttyyrina silloin, kun joku toinen käyttää samoja keinoja kuin hän itse toimittajan työssään.

Granskning Sverige soitti Orreniukselle vähän sen jälkeen, kun tieto hänen vierailustaan Julia Caesarin kotona oli esitetty julkisuudessa. Orrenius väittää Granskning Sverigen soittoja uhkaaviksi ja väittää, että nämä halusivat vain nähdä hänen kärsivän. Luonnollisesti Orrenius pitää itseään syyttömänä eikä näe omissa toimintatavoissaan mitään vikaa.

Luonnollisesti myös Granskning Sverigessä toimiva henkilö joutui journalistin yllätysvierailun kohteeksi. Iltapäivälehti oli lähettänyt paikalle ampuma-aserikoksesta tuomitun Diamant Salihun, joka tivasi vierailun isännältä, miksi tämä kirjoittaa pseudonyymillä.

Julia Caesar kirjoitti pseudonyymin käytön syistä blogikirjoituksessaan:

”Työskentely pseudonyymillä, jota Expressen kutsuu ”valeidentiteetiksi”, on ainoa vaihtoehto, jos haluamme välttyä tulemasta julkisesti häpäistyksi valtamediassa ja jos haluamme pitää työpaikkamme, välttyä sosiaaliselta leimautumiselta, säilyttää parisuhteemme ja suhteet ystäviimme ja sukulaisiimme. Pelottavinta kaikista on joutua AFA:n tai Vallankumouksellisen rintaman pahoinpitelemäksi. Näiden edustajat lyövät mielellään eri mieltä olevia ja rikkovat heidän asuntonsa, kun he katsovat sen tarpeelliseksi.”

Julia Caesar on itse aiemmin sanonut, että hän haluaa pseudonyymillä suojata lapsiaan ja lastenlapsiaan.

Luonnollisesti sanomalehtien päätoimittajat katsovat, että heidän harrastamansa ahdistelu on tärkeää ”demokratian” kannalta. Expressenin Karin Olsson hurskasteli, kun Julia Caesarin oikea nimi oli paljastunut:

”Kun olemme paljastaneet, kuka on salanimen Julia Caesar takana, keskustelua voidaan käydä päivänvalossa. Demokratia voi silloin parhaiten.”

Miksi journalistit haluavat paljastaa salanimien takana olevat henkilöt?

Ruotsalaisten journalistien käytös paljastaa mielenkiintoisen pakkomielteen. Toimittajan täytyy väkisin tietää, kuka kirjoituksen takana on. Kyse ei ole siitä, mitä nimimerkki kirjoittaa vaan nimimerkin takana olevasta henkilöstä. Miksi näin on?

Julia Caesarin mukaan journalistit ovat laumaeläimiä, joiden täytyy tietää, millä tasolla hierarkiassa itse kukin on. Näin he asemoivat itsensä ja toiset media-alan hierarkiaan. Uusi tulokas on aina ensimmäisenä uhka, kunnes hänet hyväksytään osaksi laumaa

Julia Caesar itse on eläkkeellä oleva entinen Dagens Nyheterin toimittaja. Niinä vuosina, kun en vielä tiennyt hänen taustastaan mitään, arvelin hänen olevan entinen toimittaja. Hän kirjoittaa hyvin ja lisäksi hänellä tuntui olevan sisäpiiritietoa siitä, mitä toimituksissa tapahtuu. Kun hänen nimensä paljastettiin, tieto oli täysin merkityksetön eikä sillä ollut todellista merkitystä muille kuin ammattijournalisteille itselleen.

Palaan vielä Expressenin päätoimittaja Thomas Mattssonin vapauttavaan tuomioon. Granskning Sverigen jäsenten ahdistelut tapahtuivat tuomion jälkeen, eli tuomio antoi Expressenille taas luvan ahdistella tavallisia ihmisiä ja osoittaa käytännössä, miten journalistit eivät ole tavallisen kansalaisen vaan itsensä ja valtaeliitin asialla.

Ylen valheenpaljastaja

Faktantarkistus on nykyisin muotia niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa. On sinänsä liikuttavaa, kun journalistit kuvittelevat omaavansa täydellisen kyvyn tarkistaa faktoja ilman ennakkoasenteita. Valitettavasti tämä luulo ei yleensä ole tiedon väärti.

En olisi kirjoittanut, mikäli veronmaksajan rahoittaman Ylen sivuilla, kategorian ”Oppiminen” alla ei olisi Valheenpaljastaja -nimistä osiota. Siellä Ylen toimittaja ja Vasemmistoliiton aktivisti Johanna Vehkoo kirjoittaa Granskning Sverigen tapauksesta. Juttu perustuu Eskilstuna Kuriren -lehden raporttiin ja siinä mm. kerrotaan, että ”trollitehtaan” puheluita editoidaan rankalla kädellä mutta luonnollisesti ”unohdetaan” mainita, että toimittajat itse tekevät jatkuvasti ihan samaa eli valikoivat lainauksia ja tekevät niistä otsikoita. Tämän toimintatavan väärinkäyttö on yksi syy, miksi toimittajan ammatin arvostus jatkuvasti putoaa. Toimittajan tekemällä jutulla ei usein ole paljon tekemistä sen kanssa, mitä haastateltava oikeasti sanoi.

Vasemmistoaktivisti Vehkoo yritti kömpelöllä tavalla yhdistää Ruotsin asioista raportoivan blogisti Paavo Tajukankaan ”trollitehtaaseen” ja väitti ilmiön olevan rantautumassa myös Suomeen. Tajukangas osoitti vastineessaan Vehkoon puhuvan muunneltua totuutta:

Kun soitin Vehkoolle, esittelin itseni omalla nimelläni ja kerroin, että edustan Pt-mediaa ja toimin freelancer-toimittajana. Lisäksi soitin omasta julkisesta puhelinnumerostani. Kerroin tekeväni juttua koskien hänen aiempaa artikkeliaan.”

Vehkoo oli väittänyt, että Tajukangas olisi esiintynyt väärällä nimellä. Se siitä valheenpaljastuksesta. Tajukangas oli soittanut Vehkoolle ja kysynyt, miksi kansalainen.fi -sivusto on leimattu valemediaksi.

Vehkoo lisäksi väitti Tajukankaan kirjoittelevan ”bloginsa lisäksi kotimaisiin valemedioihin” liioiteltuja ja vääristeltyjä uutisia Ruotsin pakolaisista ja maahanmuuttopolitiikasta. Tajukangas vastasi tähän:

”Jokaisella jutullani on lähde valtamediaan. Joskus voin jättää lähteen pois, jos vastaava juttu on ollut kaikissa ruotsalaisissa medioissa jo ennestäänkin. Tällöin lähteellä ei ole enää lisäarvoa. Jos jokin juttu on muullatavoin poikkeava ja sitä ei löydy valtamediasta, jutulle on silti olemassa jokin vahvistus.”

Tajukankaan edustama PT Media on osa jatkuvasti kasvavaa suomalaista vaihtoehtomediaa. Sen suosio kasvaa jatkuvasti, koska ihmiset haluavat tietää ne osat uutisista, jotka valtamedia jättää kertomatta. Lisäksi moni suomalainen on kyllästynyt valtamedian toimittajien punaviherliberaaliin asenteellisuuteen. Toimittajat eivät raportoi uutisia vaan esittelevät omia mielipiteitään uutisina ja/tai suodattavat tapahtumat oman värittyneen maailmankuvansa lävitse. Tällaista ammattikuntaa ei kukaan tapahtumien taustoista kiinnostunut tarvitse.