tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Reime Israelin ystävien kimpussa

Ylen Ykkösaamun kolumnisti Hannu Reime hyökkää viimeisimmässä kolumnissaan Israelin ystävien kimppuun. Kimmokkeen Reime sai kahden presidenttiehdokkaan, Timo Soinin ja Sari Essayahin, Israel-myönteisistä kommenteista.

Soini ja Israel

Eniten Reimettä tuntui ärsyttävän Timo Soinin perustelu, jossa Soini ilmoitti olevansa aina pienen puolella. Reime asettaa kyseenalaiseksi Soinin perustelun:

”Kokonaan toinen asia on se, kuinka tuo käsitys vastaa todellisuutta Israel/Palestiinassa. Soini näyttää ajattelevan Lähi-idästä samalla tavoin kuin niin sanotut "Israelin ystävät" meillä ja muualla.”


”Timo Soini antaa ymmärtää, että Israel on heikompi osapuoli. Vallitsevaan objektiiviseen todellisuuteen verrattuna kyseessä on aika erikoinen käsitys, mikä jälleen osoittaa, kuinka oman suosikkijoukkueen valinta voi politiikassa sumentaa maailman ymmärtämisen.”


Soini on tunnettu Millwallin kannattaja (mistä ei ainakaan allekirjoittaneelta heru sympatiapisteitä). Reime näyttää kuvittelevan, että Israelin ystävät valitsisivat puolensa samaan tyyliin kuin suosikkijoukkueen jalkapallossa. Näinhän asia ei ole vaan Israeliin suhtaudutaan myönteisesti moraalisista ja poliittisista syistä.

Miksi Israel


Moraaliset syyt liittyvät juutalaisten oikeuteen omaan kansallisvaltioon. Epäsuorasti tämän oikeuden ovat tunnustaneet ainakin ne arabimaat, jotka karkottivat oman juutalaisvähemmistönsä ja joille Israel tarjosi asuinsijan. Israel on toimiva demokratia toisin kuin esimerkiksi naapuri Egypti, joka vasta ottaa ensiaskeliaan demokratian polulla ja ne askeleet näyttävät vievän kohti islamismin pimeyttä.

Israel on kehittynyt taloudellisesti, koska maahan muuttaneet juutalaiset ovat rakentaneet maata vuosikymmenten ajan. Vastaavaa kehitystä tuskin olisi tapahtunut, jos juutalaisia ei olisi muuttanut alueelle, vaan maa olisi jäänyt harvaan asutuksi ja pölyiseksi puoliautiomaaksi, jonka kaltaisena 1800-luvun länsimaiset matkaajat sitä kuvailevat.

Poliittisesti Israel on Yhdysvaltojen luotettavin liittolainen Lähi-idässä. Reime kuitenkin antaa ymmärtää, että Yhdysvaltojen tuki Israelille on kyynistä reaalipolitiikkaa:

”Yhdysvaltojen ruhtinaallinen tuki Israelille johdu sympatiasta, vaan geopoliittisista laskelmista.”

Tämä on vain puolitotuus. Todellisuudessa Yhdysvalloista löytyy paljon myös niitä, joiden mielestä Israel on ennemminkin rasite Yhdysvaltojen ulkopolitiikalle. Erityisesti ulkoministeriöstä löytyy paljon ymmärrystä arabimaille, joiden kanssa amerikkalaisten olisi helpompi kaveerata, jos Israelia ei olisi mukana häiritsemässä. Öljyn ansiosta arabimaiden strategista merkitystä ei sovi vähätellä.

Yhdysvaltojen johto joutuu kuitenkin kuuntelemaan omia äänestäjiään, joiden enemmistö kannattaa Israelin tukemista. Israelin heittäminen susille olisi Yhdysvalloille suuri moraalinen ja poliittinen tappio.

Reimen sokeat pisteet

Reime sanoo kolumnissaan, että Yhdysvaltojen mahtiasema ei ole ikuinen ja Israel menee nykyisellä politiikallaan kohti varmaa tuhoa, mikäli se ei pääse sopuun palestiinalaisten kanssa:

”Perimmäinen kysymys kuuluu, tuleeko Israelista keskiajan ristiretkeläisvaltioiden toinen painos vai integroituuko se ympäristöönsä, Lähi-itään.”

Reime siteeraa israelilaista Palestiina-aktivistia Tanya Reinhartia, jonka mukaan Israel pelastetaan pelastamalla palestiinalaiset. Todellisuudessa Israel ei voi pelastaa palestiinalaisia, jos nämä eivät itse sitä halua.

Oma valtio on ollut palestiinalaisille tarjolla, mutta palestiinalaiset eivät ole sitä halunneet. Hannu Reimeen kaltaiset eivät ymmärrä, että kynnys hyväksyä Israelin olemassaolo juutalaisvaltiona on useimmille palestiinalaisille liian korkea. Palestiinalaisjohtaja, joka hyväksyy Israelin olemassaolon, on hyvin pian entinen johtaja ja onnekas, jos saa pitää henkensä.

Siksi ns. kahden valtion ratkaisu, jota ns. kansainvälinen yhteisö ajaa kuin käärmettä pyssyyn, ei ole rauhan tae. Kuka tai mikä takaa, että uusi Palestiinalaisvaltio olisi jotakin muuta kuin aiempaa parempi väline jatkaa taistelua Israelin tuhoamiseksi?

Periksi antaminen terrorismin edessä johtaa terrorismin lisääntymiseen. Jos taipumattomuus neuvotteluissa palkitaan uusilla myönnytyksillä, miksi kannattaa pyrkiä kompromissiin? Yksipuolisten myönnytysten tie on Israelissa nähty. Vetäytyminen Etelä-Libanonista toi Hizbollahin raketit Israelin rajan tuntumaan eikä lähtö Gazasta ole tuonut rauhaa Israelin eteläosiin.

Reime on lisäksi kieltäytynyt näkemästä palestiinalaisten jyrkkää juutalaisvastaista propagandaa, jolla yhä uudet sukupolvet kasvatetaan vihaamaan Israelia ja juutalaisia. Reime ei myöskään ymmärrä, että ”Israelin yksipuoliset toimet” ovat itse asiassa vastatoimia palestiinalaisten harjoittamalle terrorismille. Esimerkiksi Gazan saarron tarkoituksena on estää Hamasia hankkimasta raketteja, joita se voi ampua Israelin siviiliväestön keskuuteen.

Pasifistina Reime ei ymmärrä, että pysyvä rauhansopimus ei ole tällä hetkellä mahdollinen. Pitkällä tähtäimellä Israelin on toki sopeuduttava ympäristöönsä mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Juutalaisvastaisuudessa on osin kyse siitä, että he tulevat toimeen omillaan. Eurooppaan saapuvissa muslimeissa on huomattavasti juutalaisia enemmän niitä, jotka kinuavat etuisuuksia. Jakopolitiikkaan keskittyneen poliitikon on helpompi halailla heitä.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Ja YLE verolla lihotetaan Hannu Reime:n kaltaisia limanuljaskaidiootteja, jotka palkitaan valheen ja oman natsivasemmistolaisen ideologian levittämisestä.

Hyi h*tti!

Suomi on sairas maa, jo YLE vero sen osoittaa.

- buuri johannesbuurista -

IDA kirjoitti...

Näiden Reimeiden lähtökohta on aika puhtaasti sisäpoliittinen vääntö siitä kuka Suomessa on vallassa ja siitäkään he eivät ymmärrä mitään. Lähi-idän tilanteesta, joka kieltämättä on monimutkainen, on suomalaisesta mediasta ihan turha etsiä tasapainoista kuvaa.

Viittaan esimerkiksi kumitontun blokilleen linkittämään joululauluparodiaan, jonka taustalla olevat tapahtumat ovat jatkuneet kymmeniä vuosia. Siihen puoleen asiasta ei ole syvennyttä suomalaisissa medioissa oikeastaan lainkaan.

Timo Soini presidentiksi 2012 kirjoitti...

Ylen toimittajien tausta on paljolti sama kuin paavo lipposen, paavo väyrysen, paavo arhinmäen

Timo Soinilla ei ole KGB-ajan taakkaa eikä sidoksia kuten Paavo Väyrysellä ja paavo lipposella = Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Väyrynen omaa KGB perinnön toisin kuin Soini

Itä-Afrikassa on riittävästi tilaa somaleille, samoin kuin muistetaan että Afrikan lisääntymisindeksi on isompi kuin populaatioille on järkevää. Eurooppalaiset lisääntykööt omaehtoisesti ilman muualta tuotavia ns. "kulttuuriristiriitoja" ja toisiaan vihaavia kansakuntia. Muistanemme Afrikankin verisen historian heimosotineen hutuista ja tutseista, sekä Kenian tilanteen Somalian naapurina

http://timo-soini-presidentiksi-2012.blogspot.com

Timo Soini maahanmuutosta http://www.youtube.com/watch?feature...&v=RdxMAa9zIYM

Timo Soini presidentiksi kristillisen perintömme turvaksi n 3 Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

http://www.youtube.com/watch?v=qZDekcoYbCM

Humanitaarinen ja työnperässä juokseminen niiltä alueilta hoidettakoon ko. alueilla. Ongelmien kantaminen toisten alueille ei ole kestävää kehitystä

Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko Tampere

Anonyymi kirjoitti...

Yksi syy miksi Ron Paulista ei varmaankaan tule republikaanien presidenttiehdokasta on siinä että hän ei ole pro-Israel eikä ylipäänsä kannata Israelin tukemista. Republikaanien kannattajat ovat enimmäkseen myönteisiä Israelia kohtaan, joten jos haluaa republikaanien presidenttiehdokkaksi, niin yleensä on oltava pro-Israel tai ainakin ystävällismielinen Israelia kohtaan.

Sinivihreä kirjoitti...

Joka tapauksessa Jerusalemin itäpuolella, palestiinalaisalueella kulkeva muuri on este rauhalle siinä missä monet muutkin asiat. Ei ole toivoakaan, että palestiinalaiset suhtautuisivat Israeliin myönteisesti muurin olemassa ollessa. Sehän estää palestiinalaisten sisäistä liikennettä esim. kotien ja viljelypalstojen välillä!

Jos Israel pelkää Länsirannalta ammuttuja raketteja, sen kannattaisi ennemmin vaatia Länsirannan tietyn vyöhykkeen demilitarisoimista, ja tarvittaessa sotilasmahdillaan valvoa sitä, kuin hankaloittaa tavallisten rehellisten palestiinalaisten elämää.

Myös Gazan-avustuslaivan pysäyttäminen omien aluevesien ulkopuolella oli aivan puhdasta valtion sotavoimien toteuttamaa merirosvoutta. Näin ei olisi ollut, jos israelilaiset olisivat odottaneet laivan edes ylittävän Israelin aluevesirajan.

Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella kirjoitti...

Juutalaisten oikeudesta Israeliin, Jerusalemiin ja ns. "palestiina"-sanasta ja ko. asioiden vääristelyistä

Historian suuri vitsi on raamatun mukaan ns. palestiina, sillä juutalaisethat surmasivat heidät jo Vanhan testamentin kertomustan mukaan. Juutalaiset asuttivat maan, kunnes suurin osa heistä laitettiin Rooman orjatoreilla myyntiin. Tilalle tuli erilaisia paimentolaisia arabeista alkaen. Heille on noita valtioita ympärillä pilvin pimein.

Juutalaisethan pyrkivät harrastamaan rotupuhtainta eurooppapolitiikkaa kuin kukaan muu ;) piruako te Israelin oikeudesta Luvattuun maahan kinaatte?

Vaaditaan mieluummin omaamme takaisin. Muistakaa että Saksan Abwehr mahdollisti Israelin kibbutsitoiminnan kukkeuden ja Hitlerin muut toiminta valtion synnyn ;) joten vaikeuksien kautta voittoon ja Hitlerille kiitos patsas Jerusalemiin ja Lenin patsaat nurin Viipurista Terijoelle linjalla.

Niille jotka facebookissa ja netin eri foorumeilla väittävät juutalaisten jtkn varastaneen pieni muistutus:
Enpä väittäisi Israelin mitään varastaneen ;) kun vielä Saksan Abwehrkin tuki juutalaiskibbutsien toimintaa kiusaksi briteille. Saksa rahoitti juutalaisten asutuspolitiikka jotta brittihallinto murenenisi ko alueella ja sinne tulisi eripuraa. Siinä onnistuivat ;)? Joten et kai sinä Kristian Fredrikson uhmaa Adolfin suurta suunnitelmaa ;) Sehän meni nappiin. Britti-imperiumi hajosi vielä isommalla rytinällä kuin Saksan imperiumi

Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko

Tampere

Timo Soini presidentiksi 2012 kirjoitti...

Rakkaat tosisuomalaiset ja ihmisoikeuksien perään poraajat

Muistakaamme vielä laajemmin että "puolusta kristittyjä" defend christians all over the world.

Uskonnoista pitänee voida keskustella ilman jihadistien uhkailuja? Tai heidän edustajiensa ammattikiihottujien syytteitä? http://kielletytsivut.blogspot.com/ syytä muistaa islamin todelliset vaino-ongelmat kristityille. Joten jos Egyptin vanhimman uskonnon koptien määrä on levottomuuksien jälkeen vähentynyt 50% niin eikö silloin ole selkeä näyttö missä mennään? ... Joten Timo Soini presidentiksi .. ja taikauskonnoille seis komento!

Jaassu kirjoitti...

Minua myös inhottaa että YLE:n kansalaisten varoilla rahoitettavissa tehtävissä työskentelee Hannu Reime:n kaltaisia inhottavia ihmisiä joiden todennäköinen juutalaisvastaisuus tulee epäsuorasti esille näiden toiminnassa.

Onkohan YLE;lle jo värvätty monikulttuuriin kuuluva pakollinen veromaksajien kustantama muslimitoimittajien joukko joka ryhtyy tekemään Israelin ja USA:n vastaisia lähi-idän dokumentteja, kuten muissa pohjoisen euroopan yleisradioyhtiöissä.