keskiviikkona, marraskuuta 09, 2011

Lisääntyykö vasemmiston poliittinen väkivalta?

Äskettäin uutisoidut hakkerointitapaukset sekä Keravan polttopulloisku saivat minut miettimään, onko Ruotsin kaltainen vasemmistolainen poliittinen väkivalta rantautumassa Suomeen. Tällä tarkoitan todellista kohdennettua väkivaltaa enkä pelkästään päämäärätöntä riehumista vuosien takaisten kuokkavierasjuhlien tapaan.

Ruotsin antifasistit esikuvana

Ruotsalainen militantti antifasistinen liike AFA, jota voi pitää lähinnä äärivasemmistolaisena autonomisena verkostona, perustettiin vuonna 1993 kansainvälisten esikuvien inspiroimana. Tavoitteena oli luoda otolliset olosuhteet vallankumoukselle ja luokattomalle yhteiskunnalle pyrkimällä horjuttamaan järjestäytyneen yhteiskunnan perusteita.

Ruotsissa AFA on tullut tunnetuksi iskuistaan kansallismielisiä liikkeitä kuten kansallisdemokraatteja, ruotsidemokraatteja ja Ruotsin vastarintaliikettä vastaan. Myös perinteisten valtiopäiväpuolueiden kuten kristillisdemokraattien ja Keskustapuolueen jäsenet ovat joutuneet iskujen kohteiksi.

AFA noudattaa suoran toiminnan periaatetta ja sovittavat toimintatapansa tilanteen vaatimusten mukaan, vaikka se edellyttäisi lain rikkomista. AFA katsoo, että tietynasteinen väkivalta on välttämätöntä taistelussa natsismia ja kapitalismia vastaan.

Järjestö pitää yllä rekisteriä henkilöistä, jotka ovat jäseninä AFA:n vastustamissa organisaatioissa. Tarkoituksena on, että nämä henkilöt menettäisivät työpaikkansa tai jäsenyytensä järjestöissä. Henkilötietojen ja -suhteiden tallentamisella tavoitellaan, että paljastuneet äärioikeistolaiset lopettaisivat toimintansa omissa järjestöissään.

Joskus natsiksi syytetyn talo ja auto on vandalisoitu, vaikka henkilö ei oikeasti ole tekemisissä äärioikeiston kanssa. Aiemmassa kirjoituksessani viittasin tällaiseen tapaukseen.

Ruotsissa AFA:n toimintaa Ruotsidemokraatteja vastaan voi pitää menestyksekkäänä, sillä puolueella on ollut vaikeuksia värvätä riittävästi ehdokkaita paikallistasolla. Lisäksi monet kunnanvaltuutetuiksi valitut ovat luopuneet tehtävistään, koska viranomaiset eivät kykene suojelemaan heitä väkivallalta. Lisäksi virallinen Ruotsi pääministeri Reinfeldtiä myöten puolittain hyväksyy Ruotsidemokraatteja kohtaan harjoitetun ulkoparlamentaarisen painostuksen.

Kapitalismin vastustamisessa AFA ei ole onnistunut yhtä hyvin. Erityisesti vuoden 2001 Göteborgin mellakoiden jälkeen vasemmiston sympatiat sen ulkoparlamentaarista siipeä kohtaan heikkenivät.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo julkaisi maaliskuussa 2008 raportin, jonka mukaan ”ruotsidemokraatit joutuvat jatkuvasti AFA:n tai sen symboleja käyttävien taholta tulevien uhkausten ja hyökkäysten kohteeksi”. Säpo kertoi myös, että ”pääasiallisena tavoitteena näyttää olevan saada poliitikot jättämään luottamustehtävänsä”.

Koska Suomessa?

Viitteitä äärivasemmistolaisen väkivallan kasvusta on nähty viime päivinä. Kansallinen vastarinta -sivuston hakkeroinnilla paljastuneiden jäsenhakemusten avulla saatiin tahrittua perussuomalaisia. Hakkeroinnin ja 16 000 suomalaisen henkilötietojen vuodon tekijäksi ilmoittautunut ”Anonymous Finland” vaati myös kahden perussuomalaisten kansanedustajan, Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen eroa.

Viitteitä tulevasta tarjoaa myös äärivasemmiston järjestämä keskustelutilaisuus Äärioikeiston anatomia – Fasismin muuttunut luonne ja antirasismin mahdollisuudet. Tilaisuudessa on mukana vierailevana tähtenä ”rasismin ja antirasismin tutkija” Mathias Wåg Ruotsista. Wåg on itse AFA:n veteraaneja ja johtanut väkivaltaisiksi yltyneitä mielenosoituksia mutta häntä ei tietääkseni ole tuomittu rikoksista.

Nähtäväksi jää, saavatko suomalaiset vasemmistonuoret Wågilta oppia ”aktiivitoimiin” vai onko kyseessä vain pienen piirin sisäinen hengennostatustilaisuus. Jos Suomen vasemmistoaktivistit lähtevät Ruotsin tielle, perussuomalaisten paikallistason toimijat saavat ehkä tulevaisuudessa pelätä turvallisuutensa puolesta.

Mitään julkista sympatiaa ei kannata odottaa, sillä Suomen vasemmistoviritteinen media näkee mörköjä vain yhdellä suunnalla, kuten maanantain A-studion lähetyksestä voi päätellä. Ylen penaali Eriikka Käyhkö selvitteli asiaa. Aiemmin kyseinen penaali on mm. etsinyt päähenkilöä tv-sarjaan Biologinen kello. Siinä päähenkilö ei etsi itselleen spermanluovuttajaa ”perinteiseen” tyyliin spermapankista vaan tarkoituksena on löytää ”oikea” isä:

”Verrattuna esimerkiksi spermapankin käyttöön projekti tarjoaa Sinulle mahdollisuuden valita tuleva isä henkilökohtaisesti ja "koetellusti" isommasta joukosta ehdokkaita. Näin lapsesi isä ei saa ainoastaan kasvoja, vaan ennen kaikkea lapsi saa oikeuden isään. Miehet, jotka tähän leikkiin lähtevät, testataan jo ennen ohjelmaa. Itse osallistumisen ohella tv-sarja toimii siis vain yhtenä monista testeistä. ”

Olen elänyt siinä luulossa, että isäehdokkaat testataan ennen naimisin menoa. Punavihreä edistyksellisyys etenee näköjään monella rintamalla, ja perinteisen ydinperheen tuhoaminen on vain yksi monista tavoitteista.

9 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hakkeroinnista; puolison tiedot olivat tuolla 16.000 nimen listalla. Sellaista kivaa ihan henk.koht. tasolla nämä kommarit saivat tällä kertaa aikaan.

IDA kirjoitti...

Nämähän yleensä käyttävät teinejä hyväkseen iskuissaan ja riehunnassaan. Suomesta ei taida enää löytyä vasemmistolaisia teinejä.

vieras kirjoitti...

Hommaforumin nimimerkki Anti-Utopisti osaa varmaan tehdä arvion noista organisoiduista rähinäporukoista. Tai on hän varmaan kirjoittanutkin tuollaisista. Hänen termejään käyttäen kyseessä on kultti tai kulttikuvasto. AU on arvellut että antifa-ryhmät ja autonomistit saisivat tiedustelupalveluilta tietoja ja hyväksynnän noihin tekoihin.

Vasarahammer kirjoitti...

"AU on arvellut että antifa-ryhmät ja autonomistit saisivat tiedustelupalveluilta tietoja ja hyväksynnän noihin tekoihin."

Mitään tuollaista ei toki tarvita. Kun yhdistetään lepsut rangaistukset, alhainen kiinnijäämisprosentti ja yleinen välinpitämättömyys AFA:n toimintatapoja kohtaan, lopputulos on paljon parempi kuin mikään tiedustelupalvelun tuotos.

Jez kirjoitti...

Näkökulma skriptipentujen pieneen puuhasteluun: http://viznut.blogspot.com/2011/11/jos-jopa-anonymous-saa-hankittua-hetuja.html.

IDA kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
IDA kirjoitti...

http://bambuser.com/channel/Eliisa+Alatalo/broadcast/2113279

Tätä voisi kommentoida runoilijan sanoin:

Muualla tulta hehkuu vanhat miehet,
Vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
Ja nuori mies on hautaan valmis jo
.

Tiedemies kirjoitti...

Jezin linkissä on tärkeä pointti. Scriptikakarat tekevät yhteiskunnallisesti arvokasta työtä. Se on ehkä rikollista, mutta ns. oikeat rikolliset tekevät jotain paljon pahempaa.

Se on vähän niinkuin tyypit, jotka käyvät jättämässä ihmisten koteihin postikortteja, kun nämä ovat jättäneet ovensa lukitsematta. Juu, rikollista, mutta on aika paljon mukavampaa tulla kotiin niin, että keittiön pöydällä on postikortti "jätit muuten ovet lukitsematta", kuin tulla kotiin niin, että kämppä on ns. putsattu.

Tiedemies kirjoitti...

Jotenkin hakkeriteinien jahtaamisessa on jotain samaa kuin shariarangaistuksissa, joissa jaetaan häpeän aiheuttajille kivitystuomiota. Teko itsessään on pieni, mutta kun se paljastaa jotain mikä on noloa, siitä pitää rangaista. Esimerkiksi kun joku paljastaa, että imaami on bylsinyt pikkupoikia, tämä pillinviheltäjä voidaan tuomita kuolemaan.

Hakkereiden jahtaamisessa on jotain samankaltaista.