torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Suuri hurskasteluviikko

Viime viikolla vietettiin rasisminvastaista viikkoa. Oikeampi nimi tälle olisi ollut hurskasteluviikko, koska lehtien pääkirjoitukset ja sähköisen median keskusteluohjelmat tuottivat kuuman ilman puhaltelua sen verran, että itsekin aloin jo melkein uskoa ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Ehkä vaikuttavimman esityksen tarjosivat lehtien pääkirjoitustoimittajat, jotka toitottivat monikulttuurista liturgiaa vähän saman malliin, kuin niissä ennen kerrottiin YYA-sopimuksesta. Jari Leino käsitteli blogimerkinnässään tätä asiaa ansiokkaasti.

Eurooppalaiset intellektuellit alistuvat barbarialle

Luin äskettäin Theodore Dalrymplen kirjan ”New Vichy Syndrome – Why European Intellectuals Surrender to Barbarism”. Kirja oli lyhyt ja tiivis paketti syistä, miksi Länsi-Eurooppa on ajautunut ongelmiin maahanmuuton ja alhaisen syntyvyyden kanssa. Siinä käsiteltiin syitä, miksi Länsi-Euroopan mailla on vaikeuksia löytää omaa rooliaan maailmassa, jossa Euroopan merkitys kokonaisuutena on pienenemään päin.

Perinteisten suurvaltojen mahti on rapistunut kauaksi siitä, mitä se oli vielä viime vuosisadan alussa. Kaksi maailmansotaa ja siirtomaavallan päättyminen jättivät pysyvät arvet, ja viime sodan jälkeinen taloudellinen nousu mahdollisti pakenemisen aineellisen hyvän tuomiin nautintoihin. Vähän samoista asioista Timo Vihavainen kirjoitti kirjassaan Länsimaiden tuho.

Terävimmin Dalrymple mielestäni analysoi sitä, miten kansallisen merkityksen rapistuminen luo tilaa uudenlaiselle historiankirjoitukselle, jossa negatiiviset asiat korostuvat ja lopulta mitätöivät kaiken positiivisen. Lopputuloksen voi tiivistää sanomalla, että Hitler määrittelee saksalaisuuden. Kuka tahansa, joka millään tavalla kehuu saksalaisuuden positiivisia puolia, on mukana manaamassa natseja takaisin valtaan.

Suomessakin ns. älymystö harjoittaa samanlaista itseruoskintaa, vaikka täältä ei koskaan osallistuttu suurvaltojen siirtomaaseikkailuihin. Toisesta maailmansodastakaan ei mitään erityistä häpeää tunneta, vaikka Suomi taistelikin Jatkosodassa Neuvostoliittoa vastaan yhdessä Natsi-Saksan kanssa.

Suomalaisuuden epädramatisointi

Suomalaisuuden epädramatisointi (dekonstruktio) on kuitenkin mahdollista eikä edellytä kummoistakaan mielikuvitusta. Menneisyyden kansallisromanttinen kuva voidaan mitätöidä kuvaamalla suomalaiset savupirteissä asuneiksi metsäläisiksi, jotka eivät olisi saaneet mitään aikaiseksi ilman maahanmuuttoa. Nimet Fazer, Finlayson ja Gutzeit ovat tällöin käyttökelpoisia.

Tämä maahanmuuttajien panoksen korostaminen on toiminut hyvin Ruotsissa, jossa maahanmuuttajien merkitystä on korostettu puhumalla maahan 1600-luvulla muuttaneista valloneista, joista on tehty nykyaikana Ruotsin teollisen perinteen pioneereja. Vaikka valloneilla on voinut olla ihan todellistakin merkitystä, nykypäivänä heitä käytetään retorisena keinona, jolla tehdään sosiaaliturvan varassa elävistä myöhemmistä maahantulijoista Ruotsille hyödyllisiä.

Jos palataan savupirtteihin, impivaaralaisuus toimii hyvin muussakin tarkoituksessa kuin maahanmuuttokriitikoiden leimaamisessa. Suomalaiset kaupungit olivat keskiaikana kukoistavia ja kansainvälisiä paikkoja. Itsenäisyyden ajan etnisesti homogeeniset suomalaiskaupungit taas olivat tylsiä ja monotonisia, ennen kuin maahanmuuttajat tekivät niistä aidosti monikulttuurisia. Osmo Soininvaarakin tykkää syödä etnistä ruokaa, mikä tekee lähiöissä veronmaksajien rahoilla elävistä maahanmuuttajista kulttuuriamme olennaisesti rikastavia ihmisiä.

Jos joku kehtaa vielä tässä vaiheessa mutista, että kyllä suomalaisetkin jotain osasivat, isketään pöytään tervakortti. Vuosisatojen ajan terva oli Suomen tärkein vientituote. Pohjanlahden kaupunkeja tuskin olisi olemassa ilman tätä luonnonmukaista puunsuoja-ainetta, jonka ansiosta eurooppalaiset pystyivät purjehtimaan vieraisiin maanosiin ja kuljettamaan neekeriorjia plantaaseille.

Suomi on siis osallistunut siirtomaiden orjuuttamiseen mahdollistamalla valtameripurjehduksen. Toki voidaan myös väittää, että liittymällä Euroopan Unionin suomalaiset saivat muutenkin eurooppalaisten siirtomaavaltojen synnit kannettavakseen, kuten eräs Helsingin Sanomien toimittaja taannoin teki. Omista ja muiden synneistä vapaudutaan ottamalla vastaan paljon maahanmuuttajia Afrikasta ja Lähi-idästä.

Jostain syystä itsenäisen Suomen omat synnit eivät ole yhtä käyttökelpoisia, vaikka Suomi ei missään nimessä selviytynyt viime sodistaan tahrimatta käsiään. Valtaosa väestöstä nimittäin pitää Suomen taistelua Neuvostoliittoa vastaan oikeutettuna ja erityisesti Talvisotaa sankarillisena Daavid vastan Goljat -taisteluna. Jopa vuoden 1918 veristä sisällissotaa voidaan perustella bolshevismin torjumisella. Suomen käymien sotien mitätöinti ei toiminut edes YYA-aikana, joten se ei myöskään toimi monikulttuurin perusteluna.

Uuden uljaan yhteiskunnan rakentajien mitätöintikeinoja voi pitää väkinäisinä ja jopa keinotekoisina. Siksi niiden varaan rakennettuja kirjoituksia on vaikea lukea vakavalla naamalla ja herää epäilys, että niitä ei ole kirjoitettukaan aivan tosissaan. Taneli Heikan pähkähullut lausunnot tosin antavat aiheen olettaa, että hänen hurskasteluviikon ykköspalkinnon arvoinen kolumninsa Satakunnan Kansassa on kirjoitettu ainakin puoliksi tosissaan. Vai mitä voi sanoa seuraavasta lainauksesta:

”Stockmannit, Pauligit, Sinebrychoffit, Finlaysonit, Hartwallit, Fazerit . . . Lista on pitkä. Suomalaisen elinkeinoelämän osaaminen ja pääoma ovat alun perin tulleet ulkomailta, ja vuorovaikutus jatkuu. Merkittävä osa asiakkaista on ollut ja työvoimasta on rajojen ulkopuolella. Professori Markku Kuisma kertoo Suomen poliittisessa taloushistoriassa, kuinka Suomen kytkeytyminen kansainväliseen kauppakapitalismiin tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun Afrikan rantoja kyntävät eurooppalaisten suurvaltojen orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla.”

Vanhan viisauden mukaan kaikki, joka on lehdissä kirjoitettu, ei välttämättä ole totta. Hurskasteluviikon perusteella lehdissä valehdellaan ja kirjoitetaan propagandaa joskus jopa Pahkasika-tyyliin kuten Satakunnan Kansassa, joka muuten sai Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiriltä palkinnon vuoden maahanmuuttajamyönteisestä teosta. Onnea Poriin!

4 kommenttia:

Pasi Turunen kirjoitti...

Heikka/SK voitti kyllä niin ylivoimaisesti ettei mikään muu suoritus päässyt lähellekkään hänen suoritustaan :-D

Tapio Tuuri kirjoitti...

Minua harmittaa jatkuvasti, kun en ole koskaan saanut elää vaihetta, jolloin keskustelu olisi Suomessa vapaata.

Ensin oli pitkä ystävyys- ja yya-kausi NL:n kanssa. Sitten heti perään alkoi maahanmuuton ja monikulttuurisuuden pyhittämiskausi.

Oikeastaan vain Gorban kausi 80-luvun loppupuolella NL:n johdossa antoi hetkeksi ainakin tunnun vapaasta keskustelusta. Kun NL lopullisesti romahti 1991, Suomessa oli jo mokutusvaihde päällä.

Ilman nettiä olisimme kaikki virallisen suvaitsevaisuuspropagandan varassa. Saa nähdä, pystyvät maata johtavat rouvat ja herrat tukahduttamaan myös nettikeskustelun.

Onneksi Jyrki Kataisen äskeinen puheenvuoro antoi hieman toivoa, kun hän tunnusti, että julkista keskustelua voi padota diktatuurissa, mutta liberaalissa demokratiassa se ei pidemmän päälle ole mahdollista.

Kysymys nyt vain kuuluu, onko Suomi liberaali demokratia.

Niinpä en nyt ainakaan toistaiseksi ryhdy kannattamaan kokoomusta.

Hommafoorumi Homma kirjoitti...

Toivottavasti itse en syyllisty hurskasteluun kuten Taneli Heikka, Timo Harakka, Suomen Kuvalehti tmv:t

http://hommafoorumi-homma-nousuun.blogspot.com/

Seppo Lehto
Islam- ja maahanmuuttokriitikko
Oikeusvaltion oikeusmurhan uhri

Kumitonttu kirjoitti...

Osmo Soininvaarakin tykkää syödä etnistä ruokaa, mikä tekee lähiöissä veronmaksajien rahoilla elävistä maahanmuuttajista kulttuuriamme olennaisesti rikastavia ihmisiä.

Missä vaiheessa Pizza Hut, Mc Donald's, hodarit aamuöisellä Aleksilla ja Tex Mex -ravintoloiden tarjonta lakkasi olemasta etnoruokaa? Tai koska lihapiirakka kahdella nakilla lopetti kunniakkaan uransa etnisenä ruokana?

Jotenkin kaikki määritteet tuntuvat menneen päälaelleen.