torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Vasemmiston epäonnistuminen

Luin taannoin Gates of Vienna –blogista kirjoituksen Hitler-myytistä eli asioista, jotka me kaikki lännessä olemme sisäistäneet Adolf Hitleristä ja Natsipuolueesta. Myytin mukaan Hitleriä rahoittivat kapitalistit, holokaustissa oli kyse antisemitistisestä hulluudesta ja natsien jäsenet olivat sosiaalisesti turhautunutta keskiluokkaa.

Hitler-myytti

Todellisuudessa näin ei tietystikään ollut, vaan Hitler ja natsit olivat erittäin suosittuja valtansa huipulla vuonna 1938, viisi vuotta valtaannousunsa jälkeen. Menestys perustui samaan kuin jakopolitiikkaa harjoittavien puolueiden aina ja kaikkialla, eli taloudellisen vaurauden jakamiseen omille kannattajille.

Eurooppalainen antisemitismi on vuosisatoja vanhaa eikä koskaan ole johtanut samanlaisiin pogromeihin kuin natsien valtakaudella. Hitlerillä oli nimittäin toinenkin syy vainota juutalaisia. Hän takavarikoi heidän omaisuutensa ja jakoi sen omille kannattajilleen. Yrityksiä ”arjalaistettiin” eli annettiin ei-juutalaisille omistajille.

Kapitalistit eivät myöskään tukeneet Hitleriä eivätkä ansainneet suurta omaisuutta Hitleriä palvelemalla. He vain sopeutuivat vallitsevaan asiaintilaan, jossa teollisuus valjastettiin natsien johtaman valtion palvelukseen ja erityisesti sotilasteollisiin tarkoituksiin. Yritykset eivät saaneet pitää sotateollisuudesta saamiaan voittoja vaan valtio takavarikoi ne. Muutenkin yrityksiä ja kapitalisteja verotettiin ankarasti.

Natsit myös toivat mukanaan sosiaalipoliittisia innovaatioita kuten lapsilisän ja kasvattivat muitakin sosiaalietuuksia kuten lomapäiviä ja maataloustukia sekä edistivät ympäristönsuojelua. Sodan jälkeen sosiaalidemokraatit ovat edistäneet täsmälleen samoja tavoitteita, joita nykyisin pidetään itsestäänselvyyksinä.

Natsit kuitenkin saivat aikaan valtavaa tuhoa, koska juutalaisilta ei riittänyt rajatonta määrää vaurautta takavarikoitavaksi. Siksi lisää vaurautta piti lähteä etsimään Saksan rajojen ulkopuolelta katastrofaalisin seurauksin. Sosiaalidemokraatit olivat viisaampia ja käyttivät progressiivista tuloveroa (natsien keksintö muuten) siirtääkseen rahaa ”hyvätuloisilta” omille kannattajilleen. Progressiivinen tulovero ei tapa vaan lehmä jatkaa lypsämistä paljon kauemmin kuin keskitysleirille teljetty juutalainen.

Yllä esitetty ei tietystikään ole kansallissosialismin koko kuva, mutta tarkoituksena oli vain esittää, että natsit eivät olleet äärioikeistoa ja tuskin edes laitaoikeistoa vaan heidän politiikkansa muistutti monilta osin sosiaalidemokratiaa. Weimarin tasavallassa natsit ja vasemmisto kilpailivat samoista äänestäjistä, mutta natsit vetivät pitemmän korren.

EU ja 40-luku

Mark Steyn kuvasi nykyistä Euroopan Unionia 70-luvun ratkaisuksi 40-luvun ongelmiin, eli 70-lukulaisella byrokraattisella sääntelyllä yritetään estää juutalaisten joukkotuhoa tapahtumasta uudelleen. Sodanjälkeinen vasemmisto on nähnyt nimenomaan kansallismielisyyden ja oikeistolaisuuden vaarallisina ja siksi suosinut ylikansallisia instituutioita, joista merkittävimpiä on nykyinen Euroopan Unioni. Kansallismielisyys ja nationalismi ovat pysyneet tabuina näihin päiviin saakka, kiitos Hitler-myytin.

Todellisuudessa EU on ennemminkin ensimmäisen maailmansodan tuote, joka pantiin sotien välisenä aikana telakalle odottamaan parempia aikoja. Vasta toisen maailmansodan rauniot tarjosivat uuden tilaisuuden Jean Monnetin kuningasidealle eli Euroopan valtioiden vähittäiselle yhdentymiselle. Prosessin lopputuloksena kansallisvaltiot häviävät ja syntyy uusi ylikansallinen supervaltio.

Tätä uutta supervaltiota on kehitetty pienin askelin siirtämällä sopimus kerrallaan valtaa kansallisvaltioilta keskusvallalle. Samanaikaisesti tavalliset EU-maiden kansalaiset kuvittelevat edelleen elävänsä itsenäisessä valtioissa, vaikka kansallisten parlamenttien päätehtävänä on nykyisin soveltaa komission byrokraattien laatimia direktiivejä kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivin noudattamatta jättämisestä seuraa sakko, mikä suurelta osin selittää, miksi monet lait menevät läpi ilman vastustusta.

Euroopan Unionilla on toki oma parlamentti, mutta se ei itse asiassa ole parlamentti lainkaan, koska sillä ei ole valtaa säätää lakeja. Sillä on toki mahdollisuus vaikuttaa komission jäsenten valitaan ja veto-oikeus EU:n budjetin suhteen, mutta muuten sen luonne on lähinnä seremoniallinen. Parlamentaarikot ovatkin lähinnä EU:n lobbaajia jäsenvaltioiden suuntaan.

Koska EU:ssa demokratia on pitkälti ulkoistettu komission byrokraateille, myös kansallisten parlamenttien merkitys on vähentynyt. Tämä on rapauttanut demokratian perustaa, koska kansallinen parlamentti ei voi vaikuttaa direktiivien sisältöön vaan toimii ainoastaan niiden antamissa puitteissa. Siksi kansallinen parlamentti voi joko keskittyä direktiivien soveltamiseen tai niihin asioihin, joista EU-tasolla ei vielä päätetä (eli yleensä uuden tarpeettoman lainsäädännön luomiseen).

Demokratian loppu

Vaikka suuri osa vallasta on ulkoistettu demokraattisen kontrollin ulkopuolella toimivalle keskushallinnolle, monet ihmiset edelleen kuvittelevat, että heidän äänestämänsä parlamentti käyttää todellista valtaa.

Uusia EU-sopimuksia tulee. Joissakin maissa äänestetään sopimuksesta ja sopimus hylätään. Sopimukseen tehdään kosmeettisia muutoksia, minkä jälkeen äänestetään uudelleen. Sopimus hyväksytään. Kansanvalta toimii, eikö niin?

Euroopan Unionin vastentahtoisimmassa jäsenmaassa Britanniassa tämä ilmiö on kehittynyt pisimmälle. Ennen viime vaaleja Työväenpuolue lupasi kansanäänestyksen EU:n perustuslaista. Kansanäänestystä ei kuitenkaan tullut, koska perustuslaki oli muuttunut sisällöltään suurin piirtein samanlaiseksi Lissabonin sopimukseksi, jonka Britannian parlamentti ratifioi ilman kansanäänestystä.

Taloudellinen kriisi koettelee rahoitusalasta riippuvaista Britanniaa kovemmin kuin monia muita Euroopan valtioita. Lisäksi Britannian parlamentin jäsenet jäävät yksi toisensa jälkeen kiinni kulukorvausten väärinkäytöstä milloin puutarhan kunnostamiseen ja milloin tarpeettoman kakkosasunnon kustannusten kattamiseen. Väärinkäytökset eivät kuitenkaan ole syy demokratian ongelmiin vaan lähinnä oire.

BNP europarlamenttiin

Britit todellakin käyttivät hyväkseen mahdollisuutta protestoida europarlamenttivaaleissa. Hallitseva työväenpuolue kärsi ehkä historiansa suurimman tappion ja jäi vaaleissa kolmanneksi suurimmaksi ryhmittymäksi konservatiivien ja EU-kriittisen UKIP:n jälkeen.

On täysin normaalia, että oppositio etenee EU-vaaleissa, jos hallitus on epäsuosittu. Epänormaalia on puolestaan se, jos oppositio häviää myös. Konservatiivit olivat EU-vaalien suurin ryhmä mutta menettivät ääniosuuttaan kuten myös kolmanneksi suurin puolue liberaalidemokraatit. Salonkikelpoisen protestipuolue UKIP:n lisäksi EU-parlamenttiin pääsi käenpoika Britannian kansallispuolue BNP, joka sai kaksi edustajaa.

Useimmat britit pitävät BNP:tä rasistisena, juutalaisvastaisena, muukalaisvastaisena ja erittäin epäpätevänä hallitsemaan maata. He ovat todennäköisesti oikeassa. Kuitenkin BNP on mitä suurimmassa määrin EU-Britannian tuote ja luonnollinen seuraus pitkään jatkuneesta epäterveestä kehityksestä.

Silloin kun vaikeneminen ei riitä, media ja valtapuolueiden poliitikot keskittyvät julkisuudessa esittämään moraalista erinomaisuuttaan tuomitsemalla BNP:n ja sen edustamat arvot. BNP:n puolueohjelma olisi kuitenkin helppo repiä kappaleiksi ja osoittaa mahdottomaksi, mutta harva vaivautuu näin tekemään. Sen sijaan ”antifasistiset” katujoukot heittelevät BNP-johtaja Nick Griffiniä kananmunilla.

Yksi syy BNP:n vieroksumiseen löytyy Hitler-myytistä. Avoimesti kansallismielinen puolue edustaa poliittisen eliitin poliittisesti korrektissa ajattelussa aina fasismia. Toisaalta BNP:n puolueohjelmasta löytyy useita tavallisen alaluokan kadunmiehen vaistomaisesti kannattamia asioita kuten ”British jobs for British workers”. Nämä asiat ovat kuitenkin mahdottomia toteuttaa, koska ne ovat EU:n sisämarkkinalainsäädännön vastaisia.

BNP:n kannattajat tulevat Pohjois-Englannista, joka on vuosikymmenten aikana kokenut suuria muutoksia. Teollisuus on kadonnut aiemmin teollisuudesta eläneeltä seudulta ja kaupunkeihin on virrannut runsaasti ulkomaalaisia Britannian entisistä siirtomaista. Valkoisen kantaväestön aiemmin asuttaneiden alueiden väestörakenne on tyystin muuttunut ja tavallinen perusenglantilainen voi tuntea itsensä muukalaiseksi entisellä kotiseudullaan.

Jos joku erehtyy valittamaan ulkomaalaisten suuresta määrästä ja heikosta sopeutumiesta brittiläiseen elämäntapaan, hänet leimataan heti rasistiksi ja ksenofobiksi, vaikka samanaikaisesti radikaalia islamia saarnaavat muslimit elävät sosiaalituilla ja saavat levittää vihapuheitaan ilman pelkoa rangaistuksesta. Kun läheiselle työmaalle tuodaan työntekijät Itä-Euroopasta ja samaan aikaan brittien keskuudessa vallitsee korkea työttömyys, BNP:n siemenet on kylvetty.

Pohjois-Englanti on Työväenpuolueen valta-aluetta, jossa konservatiiveilla ei perinteisesti ole ollut vaaleissa mahdollisuuksia. Työväenpuolue kuitenkin itse ajaa politiikkaa, joka tekee kantaväestön aseman entistä huonommaksi eli monikulttuurisuutta, lisää Euroopan Unionia ja lisää virkoja Guardianin sivuilta rekrytoiduille, yliopistoista valmistuneille kunnallisille tyhjäntoimittajille, jotka edistävät etnistä ja sukupuolista ”diversiteettiä” ja tutkivat, onko jätteet lajiteltu juuri oikealla tavalla roskien noutoa varten.

Kun oppositiopuolue konservatiivit samaan aikaan ottaa askeleita vasemmalle ja omaksuu monikulttuurisuuden ja vihreät arvot osaksi ohjelmaansa, Pohjois-Englannin Työväenpuoluetta äänestäneelle kantaväestön edustajalle ei jää ketään, joka puolustaisi hänen etujaan, paitsi BNP.

BNP:n puheenjohtajan heittely kananmunilla todennäköisesti vain kasvattaa puolueen suosiota kuten myös poliitikkojen ja valtamedian tekopyhä moralisointi. Jos taas BNP:n nousun takana oleville todellisille ongelmille oikeasti haluttaisiin tehdä jotakin, moni eliitin toteemi pitäisi kaataa. Siihen tuskin löytyy rohkeutta, koska eliitti on tottunut etuisuuksiinsa ja menetettävää on liian paljon. Siksi tarvitaan lisää kosmeettisia uudistuksia eli tiukempaa kontrollia kulukorvauksille.

8 kommenttia:

herranen kirjoitti...

Tuossa muuten lukemisen arvoinen artikkeli BNP:stä:

http://www.spectator.co.uk/the-magazine/features/3648608/the-rise-of-british-racism-may-be-horribly-close.thtml

Jukka kirjoitti...

Jotta demokratia säilyisi joko kansallisten parlamenttien merkitystä (itsenäisyyttä) pitää kasvattaa ja/tai EU-parlamentin valtaa pitää kasvattaa.

Federalismi voi olla hyväkin jos siihen liittyy demokratian kasvu. Kansallisen liikkeen ei pitäisi minusta lyödä itseään kiinni EU-kielteisyyteen koska sillä ei välttämättä päästä mihinkään.

Vasarahammer kirjoitti...

"Federalismi voi olla hyväkin jos siihen liittyy demokratian kasvu. Kansallisen liikkeen ei pitäisi minusta lyödä itseään kiinni EU-kielteisyyteen koska sillä ei välttämättä päästä mihinkään."

Kyse onkin siitä, pystyykö nykymuotoisesta Euroopan Unionista tulemaan demokraattinen. Minusta ei pysty, koska EU:lla ei ole kansaa. Mitään yleiseurooppalaista politiikkaa tai julkista keskustelua ei ole.

EU luo salaa keskitetyn ylikansallisen supervaltion ja syö sopimus sopimukselta kansallisvaltioiden liikkumatilaa. Tämä ominaisuus on sisäänrakennettu eikä sitä muuteta yhden tai kahden vaalikauden aikana.

On sääli, että EU lähti luomaan keskitettyä byrokratiaa suljettujen ovien takana eikä pyrkinyt alkujaan toimimaan vaaleissa ja äänestyksissä ilmaistun kansan tahdon mukaisesti. Siksi EU:n todennäköinen kohtalo on sama kuin Neuvostoliitolla.

Sveitsi on hyvä esimerkki monikansallisesta valtiosta, jossa päätöksenteko tapahtuu paikallistasolla ja joka pohjautuu suoralle demokratialle. EU sen sijaan on enemmän Belgian kaltainen pakkoavioliitto.

Matti kirjoitti...

"Sodan jälkeen sosiaalidemokraatit ovat edistäneet täsmälleen samoja [natsien] tavoitteita, joita nykyisin pidetään itsestäänselvyyksinä."

Eikä ainoastaan sosiaalidemokraatit, vaan myös muut puolueet ovat ottaneet samanlaisia aineksia ohjelmaansa. Maataloustuet ovat nykyään nimenomaan Keskustan heiniä. Demarit ja ylipäänsä urbaani vasemmisto vastustaa näitä tukiaisia aika ajoin. Vasemmisto ajaa vuorostaan palkansaajien etuja ja pitää kiinni tiukasti progressiivisesta verotuksesta. Natsit toteuttivat käsittääkseni aikansa tiukinta eläinsuojelu- ja ympäristöpolitiikkaa. Vihreät jatkaa samaa linjaa.

Sosiaalidemokratia eroaa kansallissosialismista eniten ehkä siinä, että sosiaalidemokratia koettaa olla kovasti internationalistinen aate, siinä missä kansallissosialismi oli vahvasti nationalistinen. Nykyinen sosiaalidemokratinen linja on myös monikulttuurinen. Natsit vuorostaan harjoittivat arjalaista rotupolitiikkaa ja rasismia.

Tiedemies kirjoitti...

Kyse onkin siitä, pystyykö nykymuotoisesta Euroopan Unionista tulemaan demokraattinen. Minusta ei pysty, koska EU:lla ei ole kansaa. Mitään yleiseurooppalaista politiikkaa tai julkista keskustelua ei ole.

Kansa on kansallisvaltioissa usein luotu vasta valtion jälkeen, joten minusta ennusteesi vaikuttaa kovin synkältä.

Itse olen "federalismin" kannalla siinä mielessä kuin Jukka yllä esittää. Federalismi tarkoittaa sitä, että valta on ositettu ja jaettu hierarkian eri osille selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti, ei sitä, että osat (siis Euroopan tapauksessa nykyiset kansallisvaltiot) menettävät itsenäisyytensä täysin.

Tietenkin federalismilla tarkoitetaan tietyssä mielessä myös vahvempaa ylemmän tason valtaa, mutta EU:lla on de facto nyt jo aika paljon valtaa. Sen selkiyttäminen ja demokratisoiminen - ja rajaaminen jollakin perustulain tapaisella konstruktiolla - on, tai pitäisi olla, federalismin keskeinen idea.

On sääli, että EU lähti luomaan keskitettyä byrokratiaa suljettujen ovien takana eikä pyrkinyt alkujaan toimimaan vaaleissa ja äänestyksissä ilmaistun kansan tahdon mukaisesti. Siksi EU:n todennäköinen kohtalo on sama kuin Neuvostoliitolla.

Iso syy siihen, miksi EU on kehittynyt niinkuin se on kehittynyt on, että yhtäältä sen taloudellinen hyöty jäsenille (erityisesti euroalueelle) on niin ilmeinen, että tunku sisään on ollut kovaa. Kun tunku on niin kovaa, eivät demokratiassa tarpeelliset instituutiot ehdi mitenkään juurtua ja kehittyä. Näiden tehtävän on täyttänyt komissio ja byrokraatit.

Byrokraattisella itseintressillä on tietenkin taipumus säilyttää syntyneet byrokraattiset rakenteet ja monessa tapauksessa romahdus on ainoa keino päästä niistä eroon. Neuvostoliiton synty, kehitys, ja romahdus perustuivat käsittääkseni täysin erilaisille lähtökohdille. Vertaus vaatisi hieman enemmän lihaa luiden päälle että sitä voisi käyttää perusteluna sille, ettei EU voi toimia.

Yleiseurooppalaiselle keskustelulle voi syntyä tilausta enemmän, jos parlamentti saa enemmän valtaa. Tämä siksi, että toisin kuin byrokraattien, parlamentin täytyy jotenkin edes perustella ainakin vaalivuosina tekojaan ja päätöksiään kansalaisille.

En tarkoita parlamentin vallan lisäämisellä sitä, että valta otetaan kansallisvaltioilta, vaan että valtaa siirretään byrokraateilta.

Vasarahammer kirjoitti...

Nykysysteemissä lainsäädäntö tapahtuu byrokraattien toimesta ja ministerineuvosto toimii eräänlaisena "senaattina", jossa kullakin jäsenmaalla on edustus ja veto-oikeus.

Tämän korvaaminen lakia säätävällä EU-parlamentilla ja jonkinlaisella ylemmällä kamarilla (jossa jokaisella jäsenmaalla olisi yhtä monta edustajaa) olisi askel parempaan suuntaan.

Kuitenkin EU-maat ovat varsin heterogeenisia. Pelkästään erilaisten kielten suuri määrä tekee yhteisen politiikan vaikeaksi. EU-maiden kansalaiset eivät juuri tunne muiden jäsenmaiden politiikkaa.

Federalismista on myös tullut jonkinlainen kirosana ja mörkö, jolla pelotellaan äänestäjiä.

Kannattaa lisäksi huomata, että Lissabonin sopimuksen myötä suurten jäsenvaltioiden vaikutusvalta kasvaa veto-oikeuden häviämisen myötä. Eli Lissabonin sopimus ei ainakaan vie federalismin suuntaan, vaan sen tarkoituksena on helpottaa päätöksentekoa (eli vähentää laajentumisen tuomia ongelmia) ja luoda EU:lle entistä itsenäisempi, kansallisvaltioista riippumattomampi rooli.

Itse pelkään, että Lissabonin sopimuksen myötä suuret jäsenmaat sopivat asioista keskenään ja jyräävät muut.

Markku kirjoitti...

Tiedemies:

Kansa on kansallisvaltioissa usein luotu vasta valtion jälkeen, joten minusta ennusteesi vaikuttaa kovin synkältä.

Aivan totta. Mutta kyseessä onkin ollut usein erittäin hankala, jopa verinen prosessi. Keskeinen syy minulle vastustaa kunnianhimoisia uusia identiteettirajoista piittaamattomia valtiomuodostelmia on, että pelkään sellaisten hankkeiden johtavan suuriin vaikeuksiin tai jopa verenvuodatukseen.

Tiedemies kirjoitti...

Keskeinen syy minulle vastustaa kunnianhimoisia uusia identiteettirajoista piittaamattomia valtiomuodostelmia on, että pelkään sellaisten hankkeiden johtavan suuriin vaikeuksiin tai jopa verenvuodatukseen.

Itse pidän demokratiavajetta juuri tässä suhteessa huonona. En ole mitenkään eri mieltä Vasaran kanssa siitä, että EU:lta puuttuvat tietyt peruselementit joita demokraattiselta "federaatiolta" tms. vaaditaan.

Pidän silti pessimismiä siinä mielessä perusteettomana, että tällaisten peruselementtien rakentamiseksi ei tarvita massiivista pakkoa, väkivaltaa tms., vaan esimerkiksi se, että valtaa siirrettäisiin byrokraateilta parlamentille loisi jo sinänsä kasvupohjaa tällaisten perusedellytysten syntymiselle.

Esimerkiksi yleiseurooppalainen mediahuomio parlamentin ryhmittymien painotuksista tekisi paljon, mutta sellaista on turha odottaa niinkauan kun parlamentilla ei ole todellista päätäntävaltaa.

EU:n valtaa kansallisvaltioiden yli ei minustakaan pitäisi sinänsä lisätä. Se pitäisi selkeästi ilmaista ja rajata. Tämän vuoksi EU:lle pitäisi saada jokin minimaalinen perustuslaki.

Joku Lissabonin sopimuksen kaltainen satoja sivuja pitkä pumaska on aivan turha tekele. Vastaavia tullaan vastustamaan henkeen ja vereen täysin riippumatta siitä, mikä niiden sisältö on. Jos perussopimus/perustuslaki ei ole sellainen, että sen sisällöstä voidaan käydä järkevää keskustelua myös kansan parissa, siitä ei ole mihinkään.