Uusia syytteitä Venäjä-huijauksesta Osa 2

 

Substack-sivustolla Aaron Mate kertoo lisää taustatietoja Steelen kansion tietojen syntyhistoriasta ja Charles Dolanin Venäjä-yhteyksistä.

Durhamin mukaan Steelen kansion väite, että Trump pelehti prostituoitujen kanssa Moskovan Ritz Carlton -hotellissa perustuu sinänsä viattomaan tietoon siitä, että Trump yöpyi kyseisen hotellin presidentin sviitissä. Dolan kierteli Ritz Carlton -hotellia, jossa hän tapasi hotellin johtajan vieraili presidentin sviitissä. Danchenko tapasi myöhemmin Dolanin samassa hotellissa ennen lentoaan Britanniaan tapaamaan Christopher Steeleä. Kolmen päivän kuluttua Danchenkon Lontooseen saapumisesta, Steele julkaisi ensimmäisen raporttinsa, joka väitti, että Venäjän hallinnolla on pissavideo Trumpin yöpymisest Moskovan Ritz Carltonin presidentin sviitissä.

Durhamin mukaan Dolan ja hänen apulaisensa kuulivat hotellin henkilökunnalta, että Trump oli yöpynyt presidentin sviitissä. Dolan kuitenkin kieltää, että kukaan hotellissa olisi maininnut mitään riettaista seksuaalisista aktiviteeteistä.                            

Dolanin kertomus antaa ymmärtää, että Danchenko otti Dolanin kertomuksesta pääkohdat ja maustoi ne omalla ”lapinlisällään”.

Dolanin mukaan Hillary Clinton ja hänen kampanjansa eivät olleet tietoisia Dolanin roolista Steelen kansion tietojen tuottamisessa. Jos näin on, kyseessä on Clintonille jälleen yksi nolo kytkös kansioon.

Dolanin rooli Steelen toimitusketjussa on uusi ironinen ja ratkiriemukas yksityiskohta: Yli neljä vuotta kestäneet hyödyttömät yritykset löytää Trumpin taloudellisia tai muita yhteyksiä Moskovaan, mutta yhdellä Clintonin liittolaisella on paljon läheisemmät suhteet Venäjälle kuin kenelläkään Trumpin lähipiiriin kuuluvalla.

Durhamin syytekirjelmän mukaan Kreml palkasi Dolanin PR-firma Ketchumin kautta hallinnoimaan Venäjän hallinnon ja valtion kaasuyhtiö Gazpromin PR-asioita.

Dolanin Venäjä-kytkökset eivät kuitenkaan ole Clintonin ainoa Clintonin kannalta kiusallinen yhteys. Vaikka amerikkalainen media piti paljon esillä Moskovaan suunniteltua Trump Toweria, kukaan ei koskaan maksanut hankkeesta eikä projekti näin edennyt alkua pitemmälle. Clintoneilla on puolestaan Venäjä-kytkös, jonka unohtamiseksi Clintonin kampanja teki paljon töitä.

Venäläinen Reneissance capital -niminen firma maksoi 500 000 dollaria Bill Clintonin pitämästä puheesta Moskovassa pidetyssä konferenssissa. Noihin aikoihin Reneissance vastusti voimallisesti ns. Magnitsky-lakia, joka asetti pakotteita venäläisille virkamiehille. Samoihin aikoihin Hillary Clinton myös vastusti Magnitsky-lakia.

Wikileaksin paljastkuksista käy ilmi, että Clintonin avustajat tuhosivat Bloombergin uutisen, jossa yhdistettiin Clintonin vastustus Magnitsky-lakia kohtaan aviomies Billin puolen miljoonan puhepalkkioon.

Jos Venäjä-huijauksen mielettömia russofobisia standardeja sovellettaisiin Clintoniin, tämä katsottaisiin pahasti Kremlin kompromettoimaksi.

Dolanin syvällisten Venäjä-yhteyksien ansiosta hänen tapaamisensa venäläisten merkkihenkilöiden kanssa päätyivät myöhemmin kansioon. pissavideo ei jäänyt hänen ainoaksi kontribuutioksi Steelen kansioon. Durhamin mukaan Dolanin henkilökohtanen suhde venäläiseen diplomaatti Mihail Kaluginiin johti toiseen väritettyyn Steelen kansion väitteeseen.

Syyskuun 2016 merkinnässä Steele väitti, että Venäjä oli juuri kotiuttanut Kaluginin (jonka Steele kirjoitti virheellisesti Kulaginiksi) Washingtonin suurlähetystöstä, koska media voisi saada vihiä hänen voimakkaasta osallistumisestaan Yhdysvaltojen presidentinvaalioperaatioon.

Durhamin syytekirjelmän mukaan Kaluginin paluu Moskovaan ei ollut mikään hätäisesti toteutettu operaatio vaan kauan sitten suunniteltu siirto, josta Dolan ja hänen liikekumppaninsa tiesivät viikkoja etukäteen.

Durhamin mukaan Steelen venäläisestä diplomaatista esittämät väitteet muistuttivat pissavideokommenttia siiinä, että Danchenko väritti Dolanin viattoman kommentin vakoojatrilleriin paremmin sopivilla mausteilla.

Steel, joka oletettavasti oli James Bondin veroinen vakooja, joko lisäsi omat mausteensa tarinaan tai kopioi sen sellaisenaan kansioonsa kysymättä turhia kysymyksiä tai käyttämättä aivosolujaan.

Toinen kansioon päätynyt Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafortia koskeva väite oli peräisin julkisista uutislähteistä.

Aaron Mate on jo pitkään sanonut, että lukemalla Steelen kansiota aikajärjestyksessä havaitsee selkeän kuvion. Steelellä ei ole mitään etukäteistietoa tapahtumista vaan hän raportoi aiemmin mediassa julkaistuista tapahtumista.

Sen sijaan, että Steelellä ja hänen ”lähteillään” olisi tiedusteluyhteyksiä, heillä oli pääsy uutislähteille ja omaan mielikuvitukseensa.

Steelen liittolaiset mediassa

Aaron Mate esittelee kirjoituksessaan muutaman Christopher Steelen innokkaimmista ja uskollisimmista liittolaisista valtamediassa. Tammikuussa 2021 hän esitteli The Nation -lehdessä pahimmat tapaukset.

Danchenkon syyterkirjelmä tarjosi uuden nöyryytyksen niille valtamedian edustajille, jotka pitivät Trumpin väitettyjä Venäjä-kytköksiä esillä vuosien ajan. Mate mainitsee Luke Hardingin, joka kirjoitti Steelen sepitteistä bestseller-kirjan. Mate haastatteli Hardingia vuonna 2017 eikä tämä kyennyt puolustamaan ainuttakaan kirjansa väitettä.

Jostain käsittämättömästä syystä Guardian antaa Hardingin edelleen kirjoittaa Christopher Steelestä ja Trumpin Venäjä-yhteyksistä. Harding syyllistyy jutussaan selkeisiin valheisiin, kun hän kertoo Robert Muellerin väittäneen, että Trumpilla oli vuonna 2016 useita yhteyksiä venäläisiin vakoojiin. Todellisuudessa Mueller ei ole väittänyt mitään tuollaista.

Trumpin kampanjalla oli toki vuonna 2016 yhteyksiä venäläisiin eli Venäjän passin omaaviin henkilöihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että henkilöt olisivat olleet vakoojia.

Kaikkein noloin tapaus Venäjä-huijausta esillä pitäneistä journalisteista on kuitenkin MSNBC-kanavan juontaja Rachel Maddow. Tämä uskoi niin vahvasti Steelen kykyihin, että kyseli muutama päivä ennen Trumpin virkaanastujaisia, että mahtaako Putin käyttää pissavideota kiristääkseen Trumpia vetämään Yhdysvaltojen joukot Venäjän lähialueilta.

Yhdysvalloissa uusia syytteitä Venäjä-huijauksesta

 

Ostin jo jokin aika sitten Fox Newsin lakitoimittaja Gregg Jarrettin kirjan The Russia Hoax: The Illicit scheme to clear Hillary Clinton and frame Donald Trump. Kirja oli ostohetkellä jo vanha, mutta sen perusteesi pätee edelleen. Hillary Clintonin vaalikampanja yritti ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja lavastaa Donald Trumpin Venäjän agentiksi. Tätä Jarrett kutsuu kirjassaan ”Venäjä-huijaukseksi” (Russia Hoax). Clintonin maine oli pahasti ryvettynyt, kun paljastui, että hän oli käyttänyt henkilökohtaista sähköpostipalvelintaan viestintään toimiessaan Obaman hallinnon ulkoministerinä. Clintonin kampanja oletti, että lavastamalla Trump Venäjän agentiksi, huomio saataisiin vietyä pois Clintonin omista väärinkäytöksistä.

Ihmeellistä Venäjä-huijauksessa on se, että siitä ei toistaiseksi ole jaettu syytteitä kovin ahkerasti. Toki FBI:n pääjohtaja James Comey ja hänen apulaisensa Andrew McCabe saivat potkut. McCabelta vietiin eläke, mutta hän sai sen äskettäin takaisin nostettuaan onnistuneen kanteen oikeudessa.

Oikeusministeriössä tutkintaa vetävä John Durham on työskennellyt varsin verkkaisesti, mikä on saanut monet asiaa seuranneet menettämään uskonsa oikeuden toteutumiseen.

Venäjä-huijaus oli kuitenkin laajamittainen hanke, jossa Clintonin kampanja, FBI ja amerikkalainen valtamedia yhdessä loivat keinotodellisuuden läpikotaisin valheellisen sepitteen eli Steelen kansion varaan. Tämä hanke levitti niin paljon valheita amerikkalaiseen valtamediaan, että mikään Venäjän tiedusteluorganisaatio ei moiseen olisi kyennyt.

Viimeaikaiset tapahtumat

Tieto FBI:n lakimies Kevin Clinesmithin syytteestä tuli jo elokuussa 2020. Clinesmith oli väärentänyt FISA-tuomioistuimen salakuuntelulupahakemukseen vakoilun kohteen eli Carter Pagen taustan. Page oli aiemmin tehnyt töitä CIA:lle. Tämän tiedon Clinesmith poisti hakemuksesta.

Clinesmith oli pitkään ainoa operaatio Crossfire Hurricanen takia syytteeseen joutunut henkilö. Vasta viime aikoina on alkanut tapahtua enemmän. Syyskuussa Clintonin käyttämän lakifirman Perkins Coien lakimies Michael Sussman sai syytteen väärän tiedon antamisesta FBI:lle. Syytteen mukaan Sussman esitti väärää tietoa siitä, kenen hyväksi hän työskenteli, kun hän informoi FBI:tä  epäilyksistään Trumpin yhtiöiden ja venäläisen Alfa Bankin välisistä yhteyksistä. Epäilykset osoittautuivat myöhemmin perusteettomiksi, mutta mediassa niitä vatvottiin pitkään ja hartaasti.

Danchenkon pidätys

Viimeisin pidätetty tutkinnassa on entisen brittivakooja Christopher Steelen pääasiallinen lähde Igor Danchenko, joka on aiemmin työskennellyt demokraatteja lähellä olevassa Brookings institute -ajatushautomossa.

Danchenkon syytteeseen sisältyy viisi kohtaa, joissa väitetään Danchenkon antaneen väärää tietoa FBI:lle. Gregg Jarrett kirjoittaa sivuillaan syytteeseen sisältyvästä uudesta paljastuksesta. Danchenkon tiedot eivät olleet peräisin hänen venäläisiltä ystäviltään vaan niiden pääasiallinen lähde oli Hillary Clintonin pitkäaikainen neuvonantaja Charles Dolan, jolla itsellään on merkittävä Venäjä-tausta.

Durhamin syytteen mukaan Danchenko-Dolan -kaksikko on vastuussa Steelen kansion röyhkeimmästä väitteestä eli ns. ”pissavideosta.”  Kansion mukaan Venäjän presidentti Putinilla olisi hallussaan videomateriaalia Donald Trumpin pelehtimisestä venäläisten prostituitujen kanssa Moskovan Ritz Carlton -hotellissa.

Danchenckon syytteet väärän tiedon antamisesta johtuvat pääosin siitä, että hän salasi Dolanin osuuden Steelen kansion tarinoiden sepittämisessä.

Jarrett kertoo kirjoituksessaan, että yksi ironisimmista asioista Durhamin syytteessä on se, kuinka Hillary Clintonin avustaja tapasi joukon johtavia venäläisiä virkamiehiä Moskovassa samalla, kun hänen alaisensa syyttivät Trumpin avustaja Carter Pagea samasta asiasta mutta petollisin aikein. Joskus syyttävä osapuoli on syyllinen eikä syytetty.

Tarinan varsinainen roisto on kuitenkin Demokraattien presidenttiehdokas vuoden 2016 presidentinvaalissa eli Hillary Clinton. Obaman ajan CIA-päällikkö John Brennanin julkistetuista muistiinpanoista selviä, että Hillary Clinton hyväksyi Trumpin Venäjäyhteyksiin liittyvän mustamaalauskampanjan.

Jarrettilla ei ole hyvää sanottavaa Clintonista:

”Hänen kampanjansa rahoitti Steelen kansion ja hänen liittolaisensa levittivät sen sisältämiä valheita niin FBI:lle kuin hyväuskoiselle medialle, jotka molemmat hyökkäsivät raivoisasti Trumpin kimppuun. Tuloksena oli Yhdysvaltojen poliittisen historian suurin joukkoharha.”

”On vaikea kuvitella ketään yhtä kaksinaamaista ja halveksittavaa ihmistä kuin Hillary Clinton”.

Tähän voi lisätä vielä sen, että moiseen ryhdyttiin
, koska Clintonin uskottiin niin vahvasti. Trumpin mustamaalaus ja vakoilu tuskin olisivat nousseet julkisuuteen, jos Hillary Clinton olisi voittanut.

Epoch Timesin jutussa kerrotaan tarkemmin Danchenkon ja Dolanin keskinäisestä dynamiikasta ja myös siitä, että FBI jatkoi Trumpin kampanjan salakuuntelua, vaikka Danchenkon kertomusten ristiriitaisuus herätti epäilyksiä.

Durhamin toistaiseksi nähdyt syytteet eivät koske Crossfire Hurricane -tutkinnassa mukana olleita keskeisiä FBI-agentteja, jotka luultavasti tiesivät jo varhain, että ainoan Trumpin vehkeilyä tukevan ”todistusaineiston” eli Steelen kansion väitteet ovat  täyttä roskaa. Siitä huolimatta he jatkoivat tutkintaa ja uusivat säännöllisesti salakuunteluluvan FISA-tuomioistuimessa.

Lopuksi linkitan tässä Helsingin Sanomien jutun, joka kertoo brittiläisen Guardian-lehden toimittaja Luke Hardingin kirjasta. Toimittaja Harding on fabulisti, joka haluaa tienata rahaa eikä piittaa kirjojensa tosiasiaväitteiden paikkansapitävyydestä.  Trumpin vehkeily Venäjän kanssa oli Hillary Clintonin kampanjan tuottamaa sepitettä eikä näyttöä vehkeilystä ole tähän päivään mennessä löytynyt ja tuskin löytyykään. Suomessa valtamedia tosin ei ole erityisen innokkaasti kertonut tästä, koska myös suomalainen valtamedia oli täysillä mukana harhassa, jossa Trump ja Putin olivat parhaita kavereita.

Tässä vielä Iltalehden artikkeli, jossa kehutaan Hardingin ”paljastuskirjaa”.

Lars Vilks - rohkea mies

Päivän yksi suurimmista ja samalla surullisimmista uutisista oli tieto Lars Vilksin kuolemasta. Kahdesta murhayrityksestä selvinnyt taiteilija menehtyi yhdessä kahden henkivartijansa kanssa, kun Vilksiä kuljettanut auto ajautui E4-moottoritiellä Markarydin taajaman kohdalla vastaantulevalle kaistalle ja törmäsi rekkaan.

Poliisi tutkii Vilksin ja kahden poliisin kuolemaa murhana, mutta ainakaan tähän mennessä selvinneistä tiedoista ei voi päätellä, että Vilks olisi tullut tapetuksi tai että kyseessä oli terrori-isku.

Vilks tuli tunnetuksi piirroksistaan, joissa islamin profeettaa muistuttava hahmo esiintyi liikenneympyräkoirana (rondellhund). Luulen, että Vilks halusi taiteellaan puolustaa sananvapautta. Vilks ei ollut mikään islam-kriitikko tai ”äärioikeistolainen” vaan taiteilija, joka halusi piirtää vapaasti ilman pelkoa.

Kun Vilksiltä kysyttiin vuonna 2007, kun liikenneympyräkoirakohu oli kuumimmillaan, että kannattaako pilakuvan takia kuolla, Vilks vastasi yksinkertaisesti, että kyllä kannattaa.

Pilakuvan piirtäminen muutti Lars Vilksin elämän lopullisesti ei hän joutui viettäämään loput elämästään poliisivartioinnissa. Ruotsalainen veronmaksaja kustansi loppuun asti piirtäjälle poliisivartioinnin.

Tämä hieman ihmetytti, koska Ruotsin valtio vuosikymmenet harjoittanut liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa, joka on tuonut maahan myös paljon ihmisiä, joiden mielestä Vilksin voisi tekonsa takia tappaa. Osa näistä iloitsi Vilksin kuolemasta avoimesti sosiaalisessa mediassa.

Vaikka Ruotsi on holtittomalla maahanmuuttopolitiikallaan aiheuttanut itse omat ongelmansa, sananvapauden kunnioitus Vilksin tapauksessa on jotenkin ihailtavaa.

Suomessa viranomainen ei nykyisin edes teeskentele kunnioittavansa sananvapautta. Jos Vilks olisi suomalainen, hänet olisi luultavasti raahattu vankilaan. Kun tanskalainen Jyllands Posten aikanaan julkaisi kuuluisat Muhammad-pilakuvat, yksikään suomalainen valtamedian instanssi ei puolustanut sananvapautta. Yksikään lehti ei julkaissut pilakuvia. Ainoa kuvat julkaissut taho eli Suomen Sisu joutui julkaisun takia poliisitutkintaan.

Kun Suomi Matti Vanhasen pääministerikaudella joutui kohtaamaan islamin suvaitsemattomuuden, se teki sen pelon vallassa valmiina uhraamaan tärkeän kansalaisvapauden muslimien lepyttelemiseksi. Ehkä tästä syystä Suomeen vakiintui sananvapauden tulkinta, jonka mukaan se, joka puhuu pahaa islamista tai sen profeetasta, on aina syyllinen. Näin ehkäistään ennalta rikoksia.

Sananvapaus on Suomessa virkamiesten ja valtamedian edustajien jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Koska rohkeus puolustaa kansalaivapauksia puuttuu, pelkuruus sanelee päätösten reunaehdot. Ne, jotka tästä huolimatta kertovat totuuden massamaahanmuuton vaikutuksista yhteiskuntaan, ovat jatkuvan valtion taholta tulevan vainon kohteita ja heidän on turha odottaa Suomen valtaeliitillä mitään sympatiaa tai ymmärrystä.

Internetissä törmäsin historiantutkija Herman Lindqvistin sitaattiin, jossa tämä sanoi ruotsalaisten olevan arkoja ja konfliktia pelkääviä. Lisäksi heiltä puuttuu siviilirohkeutta.

Itse olen sitä mieltä, että rohkeuden puute vaivaa laajemminkin länsimaita. Lars Vilksiltä rohkeutta ei puuttunut. Hän oli valmis kuolemaan sananvapauden takia eikä luopunut vapaudestaan edes kahden murhayrityksen jälkeen.