Bloggaaja ja libertaristi Markus
Janssonista tuli viimeisin Mika Illmanin sananvapauden vastaisen
ristiretken uhri. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö ilmiantoi
Janssonin tästä
kirjoituksesta. Kyseinen henkilö oli myös kannellut Janssonista
tämän työnantajalle ja Valviraan. Kirjoitus on laadittu
helmikuussa 2011, joten tekstin sisällön ovat jou useimmat
unohtaneet.
Husbybadetin tapahtumat
Itse kirjoitin aikanaan samasta aiheesta otsikolla
”Seikkailukylpylä”.
Joukko vastaanottokeskukseen majoittuneita ”yksin saapuneita
pakolaislapsia” (ensamkommande flyktinbarn, kuten ruotsalainen
byrokraattinen termi kuuluu) oli ahdistellut seksuaalisesti
alaikäisiä lapsia Husbybadetin kylpylässä.
Ensimmäiset tiedot tapahtumista kertoivat, että pakolaislapsoset
olisivat raiskanneet lapsia. Tämä ehdittiin kuitenkin estää,
joten lapsukaisia epäiltiin ainoastaan sukupuolisesta häirinnästä
(sexuellt ofredande).
Tapahtuma olisi jäänyt korkeintaan pikku-uutiseksi
ruotsalaismediassa, ellei joukko ulkoisesti uusnatseja muistuttavia
nuoria miehiä olisi käynyt heittelemässä kananmunia
vastaanottokeskuksen ikkunoihin. Tällöin tunnetusti epärehellinen
ruotsalaismedia sai tilaisuuden tehdä pakolaislapsista uhreja
Husbybadetin tapahtumista huolimatta.
Ilman Illmania nämäkin tapahtumat olisivat vain hämäriä
muistoja, mutta kiitos innokkaan apulaisvaltakunnansyyttäjän ne
nousevat uudestaan nettijulkisuuteen. Tapahtuu ns. Streisand-efekti,
eli sensuuri paradoksaalisesti lisää sen kohteena olevan
kirjoituksen näkyvyyttä. Syyttäjä myös vaatii tekstien
poistamista ”yleisön saatavilta”. Tämäkään ei onnistu, vaan
teksti jää internetiin ikuisiksi ajoiksi.
Janssonin kirjoitus
Itse kirjoitus on selkeästi kirjoitettu kiihtyneessä
mielentilassa ja aggressiiviseen sävyyn, mikä ei ole Janssonille
mitenkään epätavallista. Kirjoituksesta ei käy helposti ilmi,
mikä nimenomainen asia siinä on kiihottamista kansanryhmää
vastaan ja kiihotetaanko ylipäänsä kansanryhmää vastaan vai
pelkästään niitä lasten seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyneitä
pakolaislapsia vastaan. Vasta oikeudenkäynnissä selviää, mitkä
lauseet irrotetaan taas asiayhteydestä tuomion perusteeksi.
Jansson kirjoittaa, että islam on pedofiiliuskonto. Kun
muistelee, että eräs tietty kansanedustaja on saanut
vastaavanlaisesta lausumasta tuomion oikeudessa, Janssonin tuomiota
voi pitää läpihuutojuttuna. Useimmat tämän blogin lukijat
tietävät, että islamin profeetta Muhammad meni naimisiin
6-vuotiaan Aishan kanssa ja avioliitto saavutti täyttymyksensä, kun
Aisha oli 9-vuotias. Tämä käy selville islamilaisesta
perimätiedosta. Lisäksi sukupuolista kiinnostusta esimurrosikäisiin
kuvataan termillä pedofilia.
Lauseen ei kuitenkaan tarvitse olla epätosi ollakseen loukkaava
illmanilaisessa mielessä. Islamilaisissa yhteiskunnissa ei
suhtauduta yksiselitteisen kielteisesti lapsivaimoihin vielä
nykyisinkään. Profeetta Muhammad on muslimien esikuva, ja hänen
käytöksensä jäljittely on hyveellistä toimintaa. Suomeen on
kuitenkin muodostunut suurelta osin Illmanin ansiosta oikeuskäytäntö,
jossa näitä asioita ei saa ääneen lausua, koska muslimit voivat
siitä loukkaantua. Jos eivät loukkaannu, joku loukkaantuu heidän
puolestaan.
On kuitenkin todettava, että Janssonin närkästys oli
oikeutettua. Paperinsa hukanneiden ja alaikäisiksi
turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuneiden käytös oli törkeää ja
barbaarista. Lasten häpeämätön seksuaalinen ahdistelu herättää
useimmissa ihmisissä inhoa, ja Jansson ei omassa kirjoituksessaan
tätä peitellyt.
Helsingin Sanomien moraaliposeeraus
Sattumalta samoihin aikoihin Janssonin syytteen kanssa
julkistettiin
avoin kirje Britannian pääministeri David Cameronille. Siinä
Helsingin Sanomat, Dagens Nyheter, norjalainen Aftenposten ja
tanskalainen Politiken ilmaisevat huolensa Guardian-sanomalehden
toimittajien kohtelusta. Kirjeessä sanotaan:
”Vapaa media on avoimen keskustelun kannalta elintärkeä.
Keskusteluun kuuluu, että media voi paljastaa tietoja, jotka
saattavat olla hallitusten tai tiedustelutoiminnan näkökulmasta
epämieluisia.”
Kirje
laadittiin sen jälkeen, kun Guardianin toimittaja Glenn Greenwaldin
kumppania David Mirandaa kuulusteltiin useita tunteja Heathrow'n
lentokentällä. Lisäksi brittiviranomaiset kävivät Guardianin
toimituksessa valvomassa, että Edward Snowdenin vuotamia tietoja
sisältävät kovalevyt tuhottiin. Toimenpide tehtiin
terrorisminvastaisen lainsäädännön perusteella.
Suhtautuminen tietovuotaja Edward Snowdeniin on kaksijakoista.
Monet vasemmistolaiset pitävät häntä sankarina, kun hän
paljastaa Yhdysvaltojen sähköisen tiedustelun yksityiskohtia
julkisuuteen. Yhdysvalloissa häntä taas pidetään etenkin
konservatiivien keskuudessa maanpetturina, jonka ansiosta
Yhdysvaltojen viholliset pystyvät jatkossa helpommin suojautumaan
valvonnalta. Lisäksi Snowdenille turvaa antaneet Kiina ja Venäjä
eivät ole tunnettuja avoimuudestaan ja lehdistönvapaudestaan.
Snowdenin tiedot auttavat näitä maita suojautumaan Yhdysvaltojen
tiedustelulta, ja vahingoittavat näin Yhdysvaltojen kansallista
etua.
Snowdenin paljastuksissa ei siis ole kyse yksinomaan
hyväntahtoisesta vuotamisesta, vaan tietojen joutuminen vääriin
käsiin voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa Yhdysvalloille ja sen
liittolaisille. Sitä paitsi kaikki tiesivät jo ennalta, että
turvallisuusvirasto NSA kuuntelee Yhdysvaltojen rajojen yli kulkevaa
tietoliikennettä. Tämä ei ole mikään uutinen eivätkä
yksityiskohdat vakoilun teknisestä toteutuksesta tuo itse asiaan
mitään oleellista uutta.
Hesarin ja muiden vasemmistolehtien vetoomus Guardianin puolesta
osoittaa myös tekopyhyyttä. Missä oli Hesari silloin, kun Jyllands
Posten julkaisu Muhammad-pilakuvansa? Hesari kieltäytyi
julkaisemasta kuvia eikä ole myöhemminkään niitä julkaissut.
Moraalista tukea Jyllands Postenille on jaettu niukasti, ja
ennemminkin on puhuttu ”vastuullisesta sananvapaudesta”. Tämä
ei jostain syystä päde Snowdenin paljastusten kohdalla, jossa
puheelle vastuullisuudesta olisi enemmän perustetta.
Hesari ja sananvapaus
Hesaria ei todellisuudessa kiinnosta sananvapaus lainkaan, vaan se
haluaa esiintyä moraalisesti erinomaisena toimijana ja poseerata
kansainväliselle yleisölle. Mika Illmanin toiminnasta HS:n sivuilla
ei ole sanottu yhtään kriittistä sanaa. Tavallisten ihmisten
sananvapaus on Hesarille yhdentekevää tai jopa vastustamisen
arvoista, koska tavallisten ihmisten nettikirjoitukset eivät ole
”vastuullista journalismia” kuten journalismin periaatteiden
mukaan toimitetut julkaisut.
Lopuksi on hyvä pohtia, miten illmanismilla oikeasti hillitään
netissä raivoavaa vihaa, jota valtamedia mielellään paisuttelee.
Epäilen, että illmanismi on tässä asiassa tehoton työkalu.
Illman itse on pelkkä suvaitsevaiston likaisen työn tekijä, jonka
syytteillä saadaan toisaalta osoitettua nettirasismin olemassaolo ja
toisaalta tarjottua tilaa valtamedian ja itseään suvaitsevaisina
pitävien moraaliposeeraukselle. Janssonin tapauksessa syyte tuli yli
kaksi vuotta kirjoituksen jälkeen, ja syytetahti vaikuttaa ylipäänsä
melko harvalta, kun ajattelee edistyksellisten hehkuttamaa nettivihan
suurta määrää. Todellisuudessa tarkoituksena lienee vain tylyttää
ja kiusata ihmisiä ja näyttää, kenellä tässä maassa on valta.
Markus Janssonkin oli jo käytännössä lopettanut bloggaamisen, kun
tieto syytteestä tuli, eli hänen kannaltaan kyse on pelkästä
kiusanteosta.
tiistaina, elokuuta 27, 2013
keskiviikkona, elokuuta 21, 2013
Ruotsalaisten taliban-feministien hutilaukaus
Ruotsi on feminismin luvattu maa.
Kyseinen ideologia on lyönyt itsensä läpi ylhäältä alaspäin jo
ennen poliittista korrektiutta. Nykyisin miestä, joka ei tunnustaudu
julkisesti feministiksi, pidetään epäilyttävänä.
Ruotsissa on jopa feministinen puolue
Feministiskt Initiativ, jonka perusti entinen Vasemmistopuolueen
puheenjohtaja Gudrun Schyman. Vaaleissa puolueen menestys on jäänyt
vaatimattomaksi, mutta tämä ei hidasta julkisuustemppujen
järjestämistä.
Mistä kaikki alkoi?
Ruotsalaismediassa nousi kohu, kun
raskaana
oleva musliminainen pahoinpideltiin Farstassa eteläisessä
Tukholmassa. Tapahtumaa epäiltiin viharikokseksi, kun poliisin
edustaja Klas Jensgård arveli pahoinpitelyyn syyksi naisen
pukeutumisen huntuun.
Mitään todisteita viharikoksesta ei
naisen sanan lisäksi ilmaantunut. Tästä huolimatta joukko
musliminaisia julkaisi Aftonbladetissa
kirjoituksen, jossa väitettiin musliminaisten joutuvan
verbaalisten ja fyysisten hyökkäysten kohteeksi. Lisäksi
allekirjoittajat haastoivat kaikki ”kanssasiskot” pitämään
päähuivia 19. elokuuta.
Feministinen puolue päätti osallistua
haasteeseen ja niinpä puolueen aktiivit pukeutuivat islamilaiseen
päähuiviin.
Olen usein ihmetellyt feministien
vaikenemista, kun tulee puhe musliminaisen oikeuksista. Onneksi
löytyi sentään yksi musliminaisen oikeus, jota länsimainen
feministi on valmis puolustamaan, eli oikeus pitää hijabia.
Varmuudella voi sanoa, että vastaavaa kohua ei olisi syntynyt, jos
yksittäinen musliminainen olisi pahoinpidelty sen takia, että hän
ei pidä päähuivia.
Otan tähän yhden esimerkin
ruotsalaiseen kohdistuneesta viharikoksesta, jota ei revitellä
valtamediassa ja joka ei anna aihetta julkisuustempuille.
Oskarshamnissa kolme
ulkomaalaistaustaista nuorta miestä pahoinpiteli 23-vuotiaan
ruotsalaistytön. Pojat olivat kysyneet tytöltä, onko tämä
ruotsalainen. Myönteisen vastauksen saatuaan he totesivat:
”Tervetuloa Ruotsiin. Tämä on nyt
meidän maamme, ei sinun.”
Ruotsalaiset feministit vaikenevat
maahanmuuttajataustaisten miesten ruotsalaisnaisiin kohdistamasta
väkivallasta. Sitä ei ole virallisesti olemassa ja ne, jotka
moisesta puhuvat ovat muukalaisvihamielisiä ja Ruotsidemokraattien
sympatiseeraajia.
Kritiikkiä huivitempaukselle
Kaikki naiset eivät suinkaan
innostuneet hijab-tempauksesta. Iranilaistaustainen dokumenttiohjaaja
Nahid Persson Sarvestani sanoi:
”Kyseessä on naisten alistaminen.
Miehet ovat luoneet hijabin naisten kontrollointia varten.”
Hän on närkästynyt Farstassa
pahoinpidellyn naisen synnyttämästä kohusta ja jatkaa:
”Minusta hunnun pitäminen ei ole
normaalia. Olen vihainen, kun vapaaksi väitetty ruotsalainen nainen
pukeutuu huntuun.”
Kun Sarvestanille kerrottiin, että on
olemassa naisia, jotka haluavat pitää huntua, hän vastasi:
”Haluavatko he todella? Vai tahtooko
ympäristö heidän pitävän sitä?”
Sarvestanin iranilainen tausta suojelee
häntä rasismisyytöksiltä. Hijabin käyttöä arvosteleva
kantaruotsalainen ei niiltä Ruotsissa välttyisi. Ruotsalainen media
ei koskaan kirjoittaisi, että huntu
on islamismin lippu tai hunnusta
poliittisena keihäänkärkenä.
Mitä oikeasti tapahtui?
Farstassa mitä ilmeisimmin tapahtui
pahoinpitely. Tekijäksi ei ole paljastunut kantaruotsalainen
kuulapää eikä tekijää ylipäänsä ole saatu kiinni. Ruotsin
radion puheohjelmaan soitti Aliksi itsensä esitellyt
mieshenkilö, joka sanoi asuvansa samalla alueella kuin pahoinpidelty
nainen. Hän myös kertoi oman näkemyksensä tapahtumien kulusta.
Alin mukaan mitään pahoinpitelyä ei
tapahtunut, vaan nainen palasi kotiin liian myöhään eli noin klo
23 aikaan illalla. Naisen aviomies ei tästä pitänyt vaan iski
naisen pään autoa vasten. Naisen pahoinpitelijä oli siis oma
aviomies. Ali myös muistutti, että alueella asuu pelkästään
maahanmuuttajia.
Tietysti Alin puheet voivat olla yhtä
lailla keksittyjä kuin naisen omat väitteet viharikoksesta. Tätä
me emme luultavasti koskaan tiedä. Jos Ali puhuu totta,
hijab-tempaukseen osallistuneet naiset ovat haukkuneet väärää
puuta ja näin munanneet itsensä. Hijab-kampanjasta tulisi tällöin
samanlainen pannukakku kuin Päivi Lipposen aikanaan masinoimasta
pitseriakaustista, jossa tamperelaispitserian tuhopolttoa epäiltiin
aluksi viharikokseksi. Myöhemmin osoittautui, että pitserian
omistajat olivat itse sytyttäneet ravintolan tuleen vakuutusrahojen
toivossa.
Edit: Ylen ruotsinkielinen radiotoimitus on liittynyt mukaan huivihörhöilyyn. Toimituksen mukaan tarkoituksena ei ole ottaa kantaa huivin puolesta tai sitä vastaan. Sen sijaan tavoitteena on
"herättää keskustelua ja kiinnittää huomiota siihen, että rasistisia viharikoksia tapahtuu. Pitämällä huivia toimitus osoittaa solidaarisuutta niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka joutuvat viharikosten kohteeksi uskontonsa tai vaatetuksensa takia ottamatta kantaa siihen, käytetäänkö huivia vapaaehtoisesti vai ei."
Edit: Ylen ruotsinkielinen radiotoimitus on liittynyt mukaan huivihörhöilyyn. Toimituksen mukaan tarkoituksena ei ole ottaa kantaa huivin puolesta tai sitä vastaan. Sen sijaan tavoitteena on
"herättää keskustelua ja kiinnittää huomiota siihen, että rasistisia viharikoksia tapahtuu. Pitämällä huivia toimitus osoittaa solidaarisuutta niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka joutuvat viharikosten kohteeksi uskontonsa tai vaatetuksensa takia ottamatta kantaa siihen, käytetäänkö huivia vapaaehtoisesti vai ei."
torstaina, elokuuta 08, 2013
Islamin nimissä vaan ei sittenkään
Kun islamilainen terrori-isku tapahtuu,
valtamedia ja itseään suvaitsevaisina ja/tai avarakatseisina
pitävät ihmiset kieltäytyvät näkemästä iskun motiivia ja
pyrkivät etsimään sille vaihtoehtoisia selityksiä. Minulle ei ole
vielä selvinnyt, onko ihmetys aitoa vai poliittisen korrektiuden
mukaista käytöstä.
Nidal Hasan
Vuonna 2009 Nidal
Hasan -niminen sotilaspsykiatri surmasi 13 ihmistä ja haavoitti
23:a. Hän avasi tulen täydessä odotushuoneessa ja huusi muslimien
taisteluhuudon: ”Allahu akbar”. Tästä huolimatta hänen tekoaan
ei koskaan luokiteltu terrorismiksi eikä häntä myöskään
syytetty terrorismista sotilastuomioistuimessa vaan 13 murhasta 23
murhayrityksestä.
Kirjoitin Hasanista vajaa neljä vuotta
sitten blogikirjoituksen,
jossa kävin läpi hänen Powerpoint-esitystä vuodelta 2007.
Käsittelin myös artikkelia, jossa käännynnäismuslimi väitti
Nidal Hasanin vääristelleen islamia.
Vaikka Nidal Hasanin teko vaikuttaa
jokaisen järkevän ihmisen mielestä terrorismilta, presidentti
Barack Obaman hallinto on eri mieltä. Yhdysvaltain
puolustusministeriö kutsuu tekoja ”työpaikkaväkivallaksi”.
Iskusta selvinneiden kannalta asialla on merkitystä. Jos kyseessä
olisi terroriteko, iskussa loukkaantuneet sotilaat saisivat
samanlaista korvausta kuin sotatilanteessa haavoittuneet.
Todettakoon, että Nidal Hasan itse on nauttinut täyttä palkkaa
odottaessaan oikeudenkäyntiä.
Pelkät taloudelliset näkökohdat
eivät kuitenkaan selitä ”työpaikkaväkivalta” -luokituksen
käyttöä. Nidal Hasan on muslimi ja palveli Yhdysvaltojen
asevoimissa. On poliittisesti tärkeää näyttää, että asevoimat
on ”monimuotoinen” organisaatio. Tätä kuvaa ei
työpaikkaväkivalta saa himmentää.
Jo vuonna 2009 esitettiin kysymyksiä
siitä, miksi Nidal Hasanin toimiin ei puututtu aikaisemmin.
Liittovaltion poliisi FBI tiesi Hasanin yhteydenpidosta
tunnetun terroristi Anwar al-Awlakin kanssa. Hasanin kollegat
Fort Hoodissa panivat myös merkille miehen oudon käytöksen. Hasan
pyrki käännyttämään kollegoitaan ja potilaitaan islamiin, ja
pelkästään miehen Powerpoint-esityksen
olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan.
Mitään ei kuitenkaan tehty syistä,
joita voimme vain arvailla. Mark Steyn päätyi MacLeans-viikkolehden
artikkelissaan johtopäätökseen, jonka mukaan poliittinen
korrektius johti Fort Hoodin joukkomurhaan. Sen sijaan, että
Hasan olisi siirretty sivuun tehtävistään, hänet ylennettiin
majuriksi ja siirrettiin Fort Hoodin tukikohtaan.
Nidal Hasanin oikeudenkäynti alkoi 6.
elokuuta. Samalla Fort Hoodin uhrit
nostivat kanteen liittovaltiota vastaan. Kanteessa he väittävät,
että ”jihadistisotilaan” annettiin nousta urallaan ilman
kontrollia poliittisen korrektiuden takia. Uhrit vaativat
liittovaltiolta yhteensä 750 miljoonan dollarin korvauksia
joukkomurhaan johtaneista laiminlyönneistä.
Oikeudenkäynnin avauspuheenvuorossaan
Hasan
totesi:
”Me mujahedinit olemme epätäydellisiä
muslimeja, jotka yrittävät perustaa täydellisen uskonnon
korkeimman Jumalan maahan.”
Brittiläinen BBC editoi
Hasanin lausuntoa seuraavasti:
”Me epätäydelliset muslimit
yritämme perustaa täydellisen uskonnon.”
Tsarnajevin veljekset
Kun Tamerlan ja Dzokhar Tsarnajev
räjäyttivät
pomminsa Bostonin maratonilla, valtamedia toivoi, että tekijät
olisivat äärioikeistolaisia. Siksi spekuloinneissa viitattiin
Timothy McVeighiin ja iskun ajankohdan symboliseen merkitykseen
amerikkalaisille.
Tekijöiden paljastuttua alkoi
spekulointi iskun motiiveista. Oikeaan ideologiaan vihkiytymättömälle
isku vaikutti selkeästi islamilaiselta jihadismilta. Tamerlan
Tsarnajev sopeutui huonosti Yhdysvaltoihin, kiinnostui islamista ja
omaksui radikaaleja näkemyksiä. Terroristina hän on
tyyppiesimerkki lännessä radikalisoituneesta muslimista.
Tänä päivänävaihtoehtoisia
selityksiä ei enää etsitä, ja valtamediakaan ei enää suuremmin
ihmettele, kuinka suloinen
poika räjäytti pommin.
Brittiläinen BBC löysi kuitenkin
lisämotiiveja teolle. Uutisen
mukaan Tamerlan Tsarnajevilla oli ”äärioikeistolaista
kirjallisuutta”. BBC:n mukaan:
”Tähän asti Tsarnajevin veljeksiä
on pidetty pelkkinä radikaaleina jihadisteina.”
Lisäksi BBC epäili Tsarnajevien uskon
aitoutta. Veljesten Cambridgessa sijaitsevan kotimoskeijan puhemies
Nicola Mossalemin mukaan Tamerlan rukoili moskeijassa vain
satunnaisesti. Mossalem kuvasi häntä ”vihaiseksi nuoreksi
mieheksi, joka tarttui islamiin”.
Artikkelillaan BBC pyrki herättämään
mielenkiintoa Bostonin terrori-iskua käsittelevää
Panorama-dokumenttia kohtaan. Siinä veljesten ”äärioikeistolainen
kirjallisuus” sai kokonaista 20 sekuntia ohjelma-aikaa.
Millaista kirjallisuutta veljeksillä
sitten oli hallussaan? Biased
BBC -blogi on selvittänyt Panorama-dokumentissa esitettyjen
artikkeleiden alkuperän. Ne ovat peräisin American Free Press
-nimiseltä sivustolta, joka on selkeästi antisemitistinen ja
keskittyy artikkeleissaan syyttämään juutalaisia melkein kaikesta
pahasta maailmassa.
Vaikka American Free Press on
antisemitistinen, se suhtautuu muslimien huoliin ymmärtäväisesti.
Eräässä artikkelissa
lehti syyttää Israelille myönteistä propagandaa Anders Breivikin
murhatöistä. Artikkelin mukaan eurooppalaisten pitäisi pelätä
juutalaisia, ei muslimeja. AFP:n edustajia on myös esiintynyt Iranin
valtion propagandakanava Press TV:n lähetyksissä.
Sen, että jihadistilla on hallussan
juutalaisten salaliittoteorioita esittelevää aineistoa, ei pitäisi
yllättää ketään. Juutalaisiin kohdistuvat salaliittoteoriat ovat
Lähi-idässä ja laajemmin muslimien keskuudessa tavanomaisia ja
tukevat islamin omiin kirjoituksiin sisältyvää juutalaisvastaista
perinnettä.
BBC ei kuitenkaan halua antaa tällaista
kuvaa vaan pyrkii vierittämään syyllisyyttä Tsarnajevin veljesten
teosta Yhdysvaltojen ”äärioikeistolle” ja vähättelemään
jihadistista motiivia. Näin siitä huolimatta, että Tamerlan
Tsarnajev halusi omistaa elämänsä jihadille (И жизнь свою
джихаду посвяти), kuten eräässä hänen
kuuntelemassaan laulussa
sanottiin.
Hbl, Malmö ja juutalaiset
Hufvudstadsbladet puuttui
pääkirjoitussivuillaan Ruotsin Malmössa esiintyvään
antisemitismiin otsikolla ”Meidän
on opittava historiasta”. Artikkelissa toimittaja Jens Berg
näyttää, että kyllä Suomessakin osataan, varsinkin
Ankkalammikossa.
Useimmat tämän blogin lukijat
tietävät, että juutalaisiin kohdistuvista viharikoksista vastaavat
enimmäkseen Malmön muslimimaahanmuuttajat. Tämä asia ei helposti
käy ilmi Jens Bergin kirjoituksesta. Sen sijaan hän keskittyy
eurooppalaiseen antisemitismiin ja antaa epäsuorasti ymmärtää,
että rasismilla ja äärioikeiston nousulla olisi jotakin tekemistä
viharikosten kanssa.
Jens Berg kirjoittaa:
”Juutalaisvihalla on pitkä, yleensä
uskonnollissävyinen historia, mutta niin sanottu moderni
antisemitismi, joka ilmaantui 1800-luvulla, pohjautui käsitykseen,
että juutalaiset kahmivat itselleen suhteettoman paljon poliittista
ja taloudellista valtaa. Tämä on edelleen toistuva myytti
nykypäivän valkoisen vallan liikkeissä.”
…
”Ei ole mitenkään yllättävää,
että juuri Malmöstä on tullut rasismin pahamaineinen keskus.
Maahanmuutto on suurta, työttömyys kasvaa ja sosiaalinen
eriarvoisuus kasvaa. Ruotsidemokraateilla on jo vahva jalansija
Skoonessa ja mielipidemittaukset ennustavat esiinmarssin jatkuvan.”
Ainoastaan yhdestä lauseesta voi
päätellä, että muutkin kuin äärioikeistolaiset rasistit ehkä
mahdollisesti saattavat olla syyllisiä:
”Myös Lähi-idän pitkällinen
konflikti ruokkii jatkuvasti vanhoja ennakkoluuloja.”
Tässäkin ruokitaan Bergin mielestä
vanhoja ennakkoluuloja, ei siis niitä, joita muslimimaahanmuuttajat
tuovat vanhasta kotimaastaan.
Suvaitsevaisena ja avarakatseisena
ihmisenä Berg joko valehtelee tietoisesti, yrittää harhauttaa
lukijaa tai toimii vain poliittisesti korrektin vakaumuksensa
mukaisesti. Lukijalle hänen kirjoituksensa ei kuitenkaan tarjoa
mitään osviittaa siitä, mistä Malmön antisemitismi voisi johtua.
Berg ei myöskään mainitse kertaakaan
sanoja muslimi tai islam. Niin ei vain saa tehdä, jos haluaa
säilyttää kuvan itsestään suvaitsevaisena ja avarakatseisena
ihmisenä.
lauantaina, elokuuta 03, 2013
Sosialismisimulaattori
En aikanaan ehtinyt käydä Berliinissä
ennen muurin murtumista. Kun kaupungissa käy nykyisin, entistä
Itä-Saksaa ja muurin muistoa voi etsiä museoista ja kirjoista.
Tavallisen DDR-kansalaisen arkipäivää voi käydä katselemassa
DDR-museossa. Sieltä löytyy
niin Trabant-auto kuin tyypillinen DDR-kansalaisen olohuone.
Mikä DDR?
DDR perustettiin Neuvostoliiton
miehitysvyöhykkeelle neljä vuotta toisen maailmansodan päättymisen
jälkeen vuonna 1949. 40 vuoden olemassaolonsa aikana DDR:stä tuli
ehkä maailmanhistorian tehokkain kontrolliyhteiskunta, jossa joka 50
kansalainen työskenteli valtion turvallisuudesta vastaavan
ministeriön ilmiantajana.
Itse olen kasvanut kylmän sodan aikana
ja muistan vielä Berliinin muurin murtumisen hyvin. Nuoremman
sukupolven voi olla vaikea ymmärtää, millaista oli elää kahteen
blokkiin jakautuneessa Euroopassa ja millainen oli Rautaesiripun
takainen todellisuus.
DDR-museo yrittää välittää kuvaa
DDR:n todellisuudesta pienoismalleilla, autenttisilla esineillä,
multimediaesityksillä ja rekonstruoiduilla tiloilla kuten Stasin
vankisellillä tai edellä mainitulla olohuoneella. Tarkoituksena on
näyttää, että DDR ei ollut pelkkä Stasi
vaan siellä ihmiset pystyivät sosialistisen ankeuden asettamissa
rajoissa elämään jotakuinkin normaalia elämää, jos he eivät
pyrkineet vastustamaan valtiota.
Valtion oleellinen luonne käy
kuitenkin ilmi tämän kirjoituksen kuvituksesta, joka tulee
DDR-museon kävijälle vastaan heti ensimmäisenä. Siinä on
pienoismalli Berliinin muurista, jonka länsipuolella ihmiset elävät
normaalia elämää aivan muurin vieressä. Itäpuolella taas näkyy
ihmisistä tyhjä alue ja siinä vartiotorni. Takana häämöttää
aita.
Viralliselta nimeltään Berliinin
muuri oli ”fasismin vastainen suojamuuri”. Todellisuudessa sen
ainoa tehtävä oli pitää DDR-kansalaiset muurin sisäpuolella,
minkä pienoismalli kertoo hyvin. Ihmiset olivat DDR:ssä
konkreettisesti valtion omaisuutta toisin kuin
sosiaalidemokraattisessa hyvinvointivaltiossa, jossa valtio kyllä
huolehtii ja holhoaa mutta ei sentään aktiivisesti tunkeudu
ihmisten yksityiselämään.
Museokäynnin jälkeen voi pistäytyä
syömään ”aitoon” DDR-ravintola
Domklauseen, joka oli olemassa jo DDR-aikana. Ruokalistalla on
pyritty aitouteen, sillä kaikkia listalla olevia ruokalajeja ei ole
saatavilla. Itsekin Neuvostoliitossa käyneenä muistan, että
ravintolassa ei pitänyt tilata listalta vaan kysyä tarjoilijalta,
mitä ruokalajeja on saatavilla.
Itse valitsin listalta jägerschnitzelin
eli metsästäjänleikkeen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut se normaali
versio, jossa leivitetty porsaanleike tarjoillaan kermaisen
sienikastikkeen kera. DDR:ssä oli pulaa lihasta ja se korvattiin
usein makkaralla. Jägerschnitzelin DDR-versiossa tarjoillaan
leivitetty jahtimakkaran viipale kierremakaroneilla ja
tomaattikastikkeella. Museossa oli myynnissä myös DDR-keittokirja,
ja itse kukin voi valmistaa metsästäjänleikkeen DDR-version
oheisen
reseptin avulla.
Stasiland
DDR-museon ja -ravintolan perusteella
totesin itse, että sosialismia ei voi simuloida. Sen voi kyllä
kaupallistaa mutta toden tuntua ei sosialismisimulaattoriin saa,
vaikka tekisi multimediaesityksen DDR:n tunnetusti vilpillisistä
vaaleista, joissa kansa aina äänesti 95-prosenttisesti
Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen johtamaa kansanrintamaa.
Museokäynnin perusteella DDR vaikutti
osittain pelkältä vitsiltä eikä totalitaristiselta vankilalta.
Käynti Stasi-museossa jäi toiseen kertaan, joten ostin noin
kymmenen vuotta sitten julkaistun kirjan nimeltä Stasiland.
Sen kirjoittaja, australialainen Anna
Funder edustaa omaa ikäluokkaani ja on kirjaansa varten
haastatellut DDR:ssä eläneitä ihmisiä sekä vainottuja että
vainoojia.
Funder kyllästyi lännessä
kasvaneiden saksalaisten journalistikollegojensa yliolkaiseen
suhtautumiseen entisen DDR:n asukkaisiin ja päätti selvittää
itse, millaisia tarinoita edesmennen valtion historiaan kätkeytyy.
Haastattelujen perusteella syntyi kirja, jota lukee kuin fiktiivistä
romaania mutta joka samalla avaa näkymän elämään vuonna 1990
kadonneessa valtiossa. Kirjasta saatava kuva on monella tapaa
todentuntuisempi ja elävämpi kuin DDR-kitschiä esittelevän
DDR-museon versio.
Uhrien osalta kirja kertoo
totalitarismiin kuuluvasta valtiollisesta poliisista, jolla mikään
kansalaisen elämään liittyvä ei ole pyhää. Se kertoo, miten
Stasi manipuloi uhrejaan psykologisesti ja murtaa heidät
kuulusteluissa uuvuttamalla eli vähentämällä unen määrää. Se
myös kuvasi Stasin uhreiksi joutuneiden inhimillisiä kärsimyksiä.
Onnekkaimmat toisinajattelijat ostettiin länteen, eli työläisten
ja talonpoinkien valtio kävi kansalaisillaan ihmiskauppaa. Näin
valtio myös vähensi tyytymättömyyttä maan sisällä.
Monet kirjassa esiintyneistä
järjestelmän kätyreistä eivät osoittaneet minkäänlaista
katumusta. Osa perusteli tekonsa sillä, että he vain noudattivat
lakia. Kaikkein kiihkeimmät järjestelmän palvelijat eivät olleet
luopuneet kommunistisesta vakaumuksestaan. Eräs tällainen henkilö
oli Karl-Eduard
von Schnitzler, joka toimitti DDR:n television propagandaohjelmaa
nimelttä Der
Schwarze Kanal (Musta kanava). Sattumoisin DDR-museon olohuoneen
televisiossa pyöri tämä ohjelma, vaikka se ei ollut erityisen
suosittu DDR:n asukkaiden keskuudessa.
Läntisen Saksan tv-ohjelmat näkyivät
suurimmassa osassa DDR:n aluetta, joten DDR:n hallinnon oli pakko
jotenkin vastata niissä esitettyihin puolueen virallisen totuuden
vastaisiin väitteisiin. Ohjelmien häirintä ei ollut teknisesti
toteutettavissa, koska häirintä olisi näkynyt myös länsipuolella
ja olisi johtanut vastatoimiin Saksan liittotasavallan taholta.
Der Schwarze Kanal sijoitettiin
maanantai-iltaan yleensä jonkin suositun ohjelman jälkeen tai sitä
ennen. Ohjelmassa Schnitzler kommentoi yleensä jotakin läntisessä
tv-ohjelmassa käsiteltyä aihetta ja esitti sen DDR:n hallinnon
kannalta parhain päin. Ohjelmaa esitettiin maaliskuusta 1960 aina
muurin murtumiseen saakka. Viimeinen lähetys nähtiin 30. lokakuuta
1989, ja rajat avautuivat 9. marraskuuta.
Kirjassa Schnitzleristä piirtyy
öykkärimäinen kuva ihmisestä, joka kieltäytyy myöntämästä
olleensa väärässä ja palvelleensa julmaa yhteiskuntakokeilua. Sen
verran hän myöntyy, että valtion ei olisi kannattanut valehdella
niin paljon tuotantoennätyksistä ja erilaisista saavutuksista, kun
jokainen näki, että raportit eivät pitäneet yhtä todellisuuden
kanssa.
Ostalgia
Nykyisin monet kapitalismiin pettyneet
entisen DDR:n asukkaat eivät enää näe DDR-aikaa pelkästään
negatiivisessa valossa vaan muistelevat kaiholla DDR:n
täystyöllisyyttä ja tasa-arvoa. Ostalgia näkyy DDR-ravintolassa
mutta myös kaupoissa, joissa on edelleen myynnissä DDR:n aikaisia
tuotemerkkejä kuten Rotkäppchen-kuohuviiniä
tai Vita-kolaa.
Berliini on myös täynnä
Ampelman-myymälöitä ja
Trabantiin liittyvää rihkamaa myyviä kauppoja. Näin sosialistinen
yhteiskuntakokeilu on tuotteistettu ja tullut olennaiseksi osaksi
yhdistyneen Saksan pääkaupungin katukuvaa.
Muutaman vuosikymmenen kuluttua, kun
DDR:ssä asuneet ja eläneet ovat kuolleet, itse DDR jää
luultavasti vain alaviitteeksi Saksan historiassa. 40 vuotta on
kuitenkin historiallisesti lyhyt aika.
DDR:n tarina kannattaa kuitenkin
muistaa, koska utopistiset yhteiskunnalliset kokeilut ja yritykset
perustaa paratiisi maan päälle tuskin loppuvat reaalisosialismiin.
Yhteistä tällaisille kokeilulle on se, että ne tarvitsevat
väkivaltaa tai sen uhkaa toteutuakseen. Valhe on utopioiden
käyttövoima siinä vaiheessa, kun kokeilu on objektiivisesti
katsottuna epäonnistunut, koska siinä taas kerran pyrittiin
saavuttamattomissa olevaan ihanteeseen inhimillisistä rajoituksista
piittaamatta.
Loppuun laitan vielä videolinkkejä
DDR-aiheisiin videoihin. Lipsi-tanssi
kehitettiin DDR:ssä länsimaisen hapatuksen vastapainoksi. Se
katosi kuvasta muutaman vuoden jälkeen.
Klaus
Renft Combo oli DDR:n suosituimpia underground-yhtyeitä (video).
Se lakkautettiin virallisesti vuonna 1975, kun kulttuuriministeriö
ei suostunut uusimaan sen lisenssiä. Yhtyeen levyt katosivat
kaupoista yhdessä yössä. Yhtyeen perustaja Klaus Jentsch kuoli
vuonna 2006 mutta yhtye toimii
edelleen.
Pätkiä Der
Schwarze Kanal -ohjelmista löytyy myös.
sunnuntaina, heinäkuuta 21, 2013
Lomahuomioita
Vietän kesäloman yleensä
impivaaralaisten sosiaalisten konstruktioiden parissa tai sitten käyn
tutkimusmatkoilla Impivaaran ulkopuolella. Mukaan tarttuu aina
jotakin kirjoittamisen arvoista, vaikka päätarkoitus onkin
irrottautua arjesta aitosuomalaisen topeliaanisen sepitteen avulla.
Maan viisaus
Kesällä Kokkolassa järjestettiin
nuorison parissa työskenteleville eurooppalaisille tarkoitettu
Wisdom of the earth -kurssi, jota vetivät itävaltalainen Leo
Kaserer ja kanadalainen mohawk-intiaani, professori Michael
Lickers.
Keskipohjanmaa -sanomalehti siteerasi
Lickersiä, joka kertoi kurssin tavoitteista:
”Teemme ryhmän kanssa
aistiharjoituksia ulkona, jotta osallistujat tuntisivat yhteyden
luontoon. Tavoitteena on, että he oppisivat omien kokeustensa kautta
ymmärtämään luontoa ja omaa paikkaansa sen keskellä.”
Pintapuolisesti katsottuna tuo
vaikuttaa New age -henkiseltä kvasiuskonnolliselta hömpältä.
Käytännössä kurssille osallistujat ovat viettäneet joka päivä
yhden tunnin valitsemassaan paikassa yksin ja puhumatta. Lisäksi
jokainen nuori vietti kokonaisen vuorokauden yksin Kokkolan
ulkopuolella sijaitsevalla Trutklippanin saarella.
Lickers filosofoi lisäksi kurssin
tarkoitusta:
”Kaikki elävä on yhteydessä
toisiinsa, ja jopa hyttysillä on tarkoituksensa, vaikka ne ovatkin
meitä välillä ulkona häirinneet.”
Itsekin pääsin näkemään
kurssilaisten tanssia tiipiin ympärillä Lickersin rummutuksen ja
hoilauksen säestyksellä. Ulkopuoliselle touhu vaikutti lähinnä
tahattoman koomiselta. Mieleen tulivat nämä
kaksi Suomessa asuvan alkuperäiskansan parodiahahmoa, jotka
nyky-Suomessa ovat jo poliittisesti epäkorrekteja ja ”pönkittävät
stereotypioita”.
Veronmaksajana olisi mukava tietää,
mistä rahat kurssitukseen tulevat. Koska kyseessä on
yleiseurooppalainen hanke, rahoitus todennäköisesti tulee Euroopan
Unionilta tai joltakin sitä lähellä olevalta järjestöltä.
Luultavasti myös valtio ja Kokkolan kaupunki ovat osallistuneet
rahoitukseen.
En vastusta Kanadan alkuperäiskansojen
yrityksiä pitää yllä omaa kulttuuriaan. Vieroksun sen sijaan
tapaa, jolla veronmaksaja rahoittaa ja markkinoi Wisdom of the earth
-kurssien kaltaista hölynpölyä. Tosin kurssin osallistujille taisi olla tärkeintä hauskanpito muiden samanikäisten nuorten seurassa.
Googlen avulla löytyy kaksi Wisdom of
the earth -sivustoa. Toinen on selkeästi hippihenkinen
new age -sivusto. Kanadalaisesta osoitteesta löytyy taas
sivusto, joka vaikuttaa
samanhenkiseltä kuin Kokkolassa järjestetty kurssi. Siellä ainakin
tavoitellaan ”syvää yhteyttä luontoon ja toisiin ihmisiin”.
Ilmastokerettiläisyyttä
asiakaslehdessä
Valtamediasta on Suomessa vaikea löytää
artikkeleita, joissa suhtaudutaan kriittisesti oppiin ihmisen
aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Lomalla käteeni osui energiayhtiö
Katternön asiakaslehti, joka on luettavissa pdf-muodossa täältä.
Lehdessä ei ole ainoastaan yhtä vaan
useita vallitsevaan ilmasto-oppiin kriittisesti suhtautuvia
artikkeleita. Näistä kannattaa mielestäni lukea ainakin kahden
teollisuusmiehen Per-Olof Erikssonin ja Stig Gustavsonin mielipiteitä
energiapolitiikasta ja erityisesti sen vihreästä ulottuvuudesta.
Toinen mielenkiintoinen artikkeli
käsittelee Ylen ja Ilmatieteen laitoksen välistä sopimusta,
jossa Yle ja Ilmatieteen laitos sitoutuivat 1.5.2007 alkaen luomaan
edellytyksiä ilmastonmuutoksen seurannalle vuosien 2007 ja 2010
välisenä aikana.
Sopimus nousi esille Ylen oman
MOT-ohjelman ansioista ja asetettiin esille internetissä sen
jälkeen, kun Ilmatieteen laitos oli kieltäytynyt vastaamasta
MOT-ohjelman esittämiin kriittisiin kysymyksiin ilmastonmuutoksesta.
Katternön jutussa siteerattiin Ole
Norrbackia, jonka mielestä sopimus on ristiriidassa asiallisuudesta
ja puolueettomuudesta annettujen yhtiön ohjelmasääntöjen kanssa.
Lisäksi juttu arvosteli Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri
Taalasta, joka toimii valtion virkamiehenä, edustaa IPCC:tä
Suomessa ja toimii lisäksi ympäristöaktivismia edustavan WWF:n
hallituksessa.
Yle ei ole ainoa julkisen palvelun
yhtiö, joka on luopunut puolueettomuudesta ilmastonmuutosasioissa.
Sen esikuva ja isoveli BBC teki samoin. Entisen BBC-toimittaja Peter
Sissonsin mukaan BBC järjesti vuonna 2007 seminaarin, jonka
seurauksena yhtiö päätti, että todistusaineisto ei enää puolla
samanarvoista käsittelyä konsensuksen vastustajille.
Päivi Räsänen
Kesäloma ei jäänyt ilman valtamedian
valehtelun ja vääristelyn seurauksena syntynyttä ajojahtia.
Kohteena oli median vakioinhokki, sisäministeri Päivi Räsänen,
joka joutui median hampaisiin Kansanlähetysseuran vuotuisilla
kansanlähetyspäivillä pitämänsä puheen ansiosta.
Puheessa esitetty moraalinen pohdiskelu
irrotettiin asiayhteydestä ja siitä revittiin otsikoita
viikkotolkulla. Pääkirjoituksissa vaadittiin kiivaasti ministerin
eroa ja väitettiin, että Räsäsen puheet karkottavat väkeä
kirkosta. Itse olin tapahtumien aikaan valtamedian uutisoinnin varassa. Koska Räsäsen lausunnon asiayhteyttä ja oikeata sitaattia oli vaikea löytää, oli helppo päätellä, että kohu oli tekemällä tehty ja tarkoituksena oli myydä lehtiä muutoin hiljaisena kesäaikana.
Räsäs-kohun seurauksena kirkosta
eroavien määrä toki lisääntyi, mutta kysyä sopii, aiheuttiko
eropiikin se, mitä Räsänen oikeasti sanoi, vai se, miten
valtamedia asian toi julki.
Pohjat veti lopulta Moskeija ja
Kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola, joka totesi Iltasanomien mukaan:
”Parasta olisi, jos koko puolue
lakkaisi olemasta tai että ainakin sitä johtaisi joku muu kuin
Räsänen tai että hän edes osaisi pitää suunsa kiinni.”
Lisäksi Simola arvosteli
nettikeskustelua, jossa on hänen mukaansa lynkkausmielialan
piirteitä. Todellisuudessa valtamedia käynnisti Räsästä vastaan ajojahdin, johon osa nettikeskustelijoista liittyi.
Monen mielestä Simola itse eikä
niinkään Räsänen aiheuttaa vahinkoa kirkolle, kun hän pyrkii
viemään tilaa konservatiivisilta näkemyksiltä. Valtamedia ja
kirkon sisällä toimivat suvaitsevaiset eivät toki suoraan pyri
tuhoamaan kirkkoa vaan tekemään siitä itsensä kaltaisen
yleishumanistisen toimijan, jossa kirkon perinteiseen sanomaan
uskovat on ajettu marginaaliin.
keskiviikkona, heinäkuuta 03, 2013
Impivaaralainen sosiaalinen konstruktio
Tämä kuvakin edustaa aitosuomalaisuutta eli topeliaanista sepitettä. Todellisuudessa kuvassa ja siihen liittyvässä viitekehyksessä kuten järvimaisemassa ja Suomen kesässä ei ole mitään erityisesti suomalaista, vaan kaikki on tuotu muualta.
tiistaina, kesäkuuta 25, 2013
Tapahtui kerran Tanskassa
Vuoden 2011 marraskuussa 10-vuotias
tyttö raiskattiin
Gullestrupissa, joka sijaitsee lähellä keskijyllantilaista
Herningin kaupunkia. Tyttö oli kaverinsa kanssa leikkimässä
paikallisessa leikkipuistossa, kun Ahmed Omar Mohammed -niminen
17-vuotias somalinuorukainen raiskasi hänet ja yritti vielä
raiskata hänen 9-vuotiaan kaverinsa.
Nyky-Euroopassa moinen ei
valitettavasti ole harvinaista, vaikka kyseinen tapaus on uhrin
nuoren iän takia harvinaisen törkeä. Tapaukseen liittyy asioita,
jotka kertovat nuorten muslimimiesten sopeutumisesta länsimaiseen
yhteiskuntaan sekä oikeusjärjestelmän toiminnasta, kun se
käsittelee törkeitä väkivaltarikoksia.
Kuka Ahmed Mohammed
Aloitetaan tekijästä. Ennen
rikoksiaan Ahmed
Mohammed kävi koraanikoulua, jota hänen setänsä pakotti
käymään. Hän kuitenkin karkasi sieltä veljensä kanssa, mikä
sai sedän sulkemaan hänet lukkojen taakse useaksi päiväksi ilman
ruokaa ja juomaa. Ahmed Mohammed oli veljineen lähetetty ns.
”uudelleenkoulutusmatkalle” Somaliaan, mikä on tavallista, jos
nuorukainen on oppinut liikaa vääräuskoisten tavoille.
Lopulta Ahmed Mohammed sai uuden
mahdollisuuden ja hän värväytyi lapsisotilaaksi. Hän osallistui
tehtäviin, joissa käytettiin väkivaltaa kristittyjä ja islamin
sääntöihin välinpitämättömästi suhtautuvia muslimeita
kohtaan. Tehtäviin kuului silpomisia ja talojen polttamista. Ahmed
vietti Somaliassa viitisen kuukautta joulukuusta 2010 toukokuuhun
2011.
Oikeudessa Ahmed Mohammed myös kertoi,
että hänen äitinsä halusi pojalleen kovan islamilaisen
kasvatuksen. Kokemustensa perusteella hän selitti, että 10-vuotiaan
tytön raiskauksessa oli kyse avunhuudosta.
Käräjäoikeus totesi Ahmed Mohammedin
syylliseksi raiskaukseen ja tuomitsi hänet kuudeksi vuodeksi
vankilaan. Lisäksi hänet tuomittiin karkotettavaksi Somaliaan,
koska hän ei ollut Tanskan kansalainen. Tuomio noudatti yleistä
pohjoismaista oikeuskäytäntöä eli oli suhteellisen lyhyt. Lisäksi
syyllinen luultavasti istuisi tuomiostaan puolet eli pääsisi
vapaaksi kolmen vuoden kuluttua. Karkotus Somaliaan taas tekee
tuomiosta kovan tai ainakin sellaisen, jonka sopii tanskalaisten
oikeustajuun.
Hovioikeus
Viborgissa toimiva ”Vestre Landsret”,
joka suurin piirtein vastaa Suomen hovioikeutta, kumosi
alkuperäisen karkotuspäätöksen ja teki siitä ehdollisen. Jos
Ahmed Mohammed ei tee rikoksia tuomion päättymistä seuraavan
kahden vuoden aikana, hän saa jäädä Tanskaan. Päätös syntyi
äänestyksessä, jossa neljä kuudesta tuomarista äänesti
karkotuksen kumoamisen puolesta ja kaksi vastaan.
Tanskalainen iltapäivälehti BT
kertoo tuomion taustoista jonkin verran. Neljä karkotuspäätöstä
vastaan äänestänyttä tuomaria katsoivat, että karkotuspäätös
on liian rankka, koska tuomitulla on ”siteitä Tanskaan”. Hän on
käynyt koulua Tanskassa, suorittanut
peruskoulun päättökokeen ja puhuu hyvin maan kieltä. Lisäksi
karkotuspäätös todennäköisesti kumottaisiin Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimessa.
Tuomio herätti Tanskassa kiivasta
keskustelua. Entinen Tanskan konservatiivien kansanedustaja Naser
Khader piti
karkotuspäätösen kumoamista vääränä ja sanoi uskovansa,
että tekijä tekee saman uudelleen. Lisäksi hän kysyi:
”Olemme täysin naiiveja, jos
päästämme hänet tällä tavalla. Asia on erittäin vakava.
Kyseessä on alaikäisen raiskaus ja jos siitä ei karkoteta, niin
mistä?”
”Kyse on myös signaalin antamisesta
muille. Jos maahanmuuttajat jotakin pelkäävät, se on karkotus.
Olen kuullut ihmisten puhuvan, että he istuvat mieluummin 30 vuotta
tanskalaisessa vankilassa kuin joutuvat karkotettavaksi. Ainoa asia,
jota he pelkäävät, on karkotus.”
Ahmed Mohammedin aikaisempi uhri,
18-vuotias Desiree Klein, jonka hän yritti raiskata kuukautta ennen
Gullestrupin tapahtumia, kertoi
myös mielipiteensä tuomiosta julkisuuteen. Desireen äiti
Karina Klein kertoo, kuinka hänen tyttärensä koulumenestys
heikkeni ja hänen mielenterveytensä järkkyi. Äidin mukaan tytär
on myös harkinnut itsemurhaa.
Karina Kleinilta löytyy vain
rajoitetusti sympatiaa Ahmed Mohammedille, joka kertoi oikeudessa
Al-Qaeda -menneisyydestään:
”Toisaalta säälin häntä mutta se
ei anna hänelle oikeutta tehdä tällaisia asioita. Muutkin ihmiset
ovat kokeneet mielipuolisia asioita, mutta he eivät silti raiskaa
toisten ihmisten lapsia.”
"Ihmisoikeudet"
90-luvun lopulla ja erityisesti vuoden
2000 jälkeen perus- ja ihmisoikeudet ovat nousseet oikeudenkäytössä
merkittävään asemaan. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta
ihmisoikeuksia sovelletaan valikoivasti. Niiden avulla Ahmed
Mohammedin kaltaiset törkeisiin rikoksiin syyllistyneet selviävät
pienillä tuomioilla, kun taas rikoksen uhrit jäävät yleensä oman
onnensa nojaan.
Vastaavasti sama oikeusjärjestelmä
tuomitsee ihmisiä ”sananvapausrikoksista” varsin kevyin
perustein. Nämäkin tuomiot jaetaan käyttämällä perusteluna
ihmisoikeuksia, joista nauttivat tietyt poliittisen eliitin mielestä erityistä suojelua tarvitsevat vähemmistöryhmät.
Pohjoismaisessa ja yleisemmin
eurooppalaisessa oikeudenkäytössä kansalaisen oikeustajulla ei
enää ole juurikaan merkitystä. Ahmed Mohammedin tuomio Viborgin
hovioikeudessa oli varmasti lain mukainen, ja alkuperäinen
karkotuspäätös olisi luultavasti kumottu EIT:ssä. Kysyä
kuitenkin sopii, voidaanko oikeudenkäyttö jättää omahyväisen
ihmisoikeuspapiston harteille vai pitäisikö kenties ottaa askelia
toiseen suuntaan. Yhdysvalloissa Ahmed Mohammed olisi todennäköisesti
saanut 30-40 vuoden tuomion ja hänet olisi taatusti karkotettu.
tiistaina, kesäkuuta 18, 2013
Yle sortuu taas propagandaan
Edellisessä kirjoituksessani
käsitellyn sotamies Lee Rigbyn julman murhan jälkimainingeissa
verorahoitteinen Yleisradio on myös käsitellyt tapausta
uutislähetyksessään
(6:22 alkaen). Yle ei olisi Yle, jos se käsittelisi asiaa
puolueettomasti ja pyrkisi välittämään yleisölleen tietoa.
Uutispätkässä pääteemana on
sosiaalisessa mediassa lisääntynyt ”islamofobia” ja muslimeihin
kohdistuneet viharikokset. Näitä selittämään on kutsuttu
keskustavasemmistolaisen Demos-ajatushautomon tutkija Jamie
Bartlett. Lisäksi haastatellaan poltetun islamilaisen keskuksen
naispuolista kävijää.
Kamera kohdistetaan tämän artikkelin
kuvituksena olevaan United Against Fascism -järjestön
propagandajulisteeseen, jossa on Anders Breivikin ja EDL-järjestön
johtaja Tommy Robinsonin kasvot. Teksti kertoo: ”Eri kasvot, sama
viha”.
Kamera käy myös ”uskontojen
välisessä tukitilaisuudessa” paikallisessa baptistiseurakunnassa.
Salin seinät ovat täynnä UAF:n Breivik-julisteita, mikä kertoo
tilaisuuden poliittisesta luonteesta. Julisteet myös kertovat, että
EDL:n jäseniltä on tilaisuuteen pääsy kielletty. Yle muistaa myös
kertoa brittiläisen yhteiskunnan ennätyksellisestä
suvaitsevaisuudesta, vaikka maa on monia muita Euroopan maita useammin muslimien väkivallantekojen
kohteena.
Mitä Yle ei kerro?
Yle kertoo Pohjois-Lontoossa
sijaitsevan islamilaisen ”sisäoppilaitoksen” tuhopoltosta.
Rakennuksen seinässä oli graffiti, jossa luki kirjainyhdistelmä
EDL. Koska syyllisiä ei vielä ole saatu kiinni, Yle ei voi suoraan
syyttää EDL-järjestöä viharikoksesta. Sen sijaan UAF:n
propagandajuliste pitää huolen siitä, että katsojan mielikuvissa
EDL, Breivik ja islamilaisen kulttuurikeskuksen tuhopoltto liittyvät
toisiinsa. Vähintäänkin EDL ”luo viharikoksille otollista
ilmapiiriä”, kuten tutkija Bartlett asiantuntevan oloisesti
toteaa.
Todellisuudessa huonossa kunnossa
olleen kulttuurikeskuksen tuhopolton motiiveista ei ole mitään
tietoa. Toistaiseksi poliisi ei ole esittänyt mitään todisteita,
että kyseessä olisi viharikos. Mitään todisteita ei myöskään
ole siitä, että Ylen mainostama graffiti ja tuhopoltto ylipäänsä
liittyvät toisiinsa. EDL-järjestön osallisuudesta tapaukseen ei
ole myöskään esitetty näyttöä.
Vaikka työväenluokkainen tausta
kuuluu EDL:n johtohenkilöiden puheesta, he tuskin ovat niin typeriä,
että menisivät polttamaan moskeijan. Järjestö saa Lee Rigbyn
murhan jälkeen sympatiaa paremmin ilman moisia tekoja.
Omilla kotisivuillaan EDL sanoo
selväsanaisesti seuraavaa:
”Emme hyväksy hyökkäyksiä
moskeijoihin tai minkään uskonnon harjoittamiseen tarkoitettuihin
paikkoihin. Vastustamme yksiselitteisesti tällaisia hyökkäyksiä.”
Niin mutta kun EDL luo iskuille
otollista ilmapiiriä. Kokonaan käsittelemättä jää islamilaisen
radikalismin osuus ja julkisuudessa paljon esillä olleet tapaukset,
joissa enimmäkseen pakistanilaisperäiset muslimit ovat värvänneet
nuoria syrjäytyneitä valkoihoisia tyttöjä prostituoiduiksi.
Britanniassa on toiminut useita tällaisia ”aasialaisten”
pyörittämiä paritusrinkejä. Jos ”islamofobinen vihapuhe” on
Britanniassa lisääntynyt, kuten tutkija väittää, Lontoon
rituaalimurha ja alaikäisten paritustapaukset vaikuttavat varmasti
enemmän kuin kuviteltu EDL:n luoma ilmapiiri.
Yle ei luonnollisesti kerro mitään
Breivik-propagandajulisteen julkaisseesta järjestöstä ja sen
toiminnasta. Jos järjestö väittää vastustavansa
”fasismia”, tämä ei tarkoita, että järjestö taistelisi hyvän
puolesta pahaa vastaan. Monesti fasismia vastustavat järjestöt
käyttävät mielenosoituksissa pahempaa väkivaltaa kuin ne
”fasistiset” järjestöt, joita he väittävät vastustavansa.
UAF-järjestössä on toiminut
varapuheenjohtajana henkilö nimeltä Azad Ali. Hän työskenteli
Britannian valtiovarainministeriössä ja toimi samalla valtion
virkamiesten islamilaisen järjestön puheenjohtajana. Vuonna 2009
hän siteerasi
kotisivullaan islamilaistaistelijaa, joka puolusteli
brittisotilaiden tappamista Irakissa:
”Jos näkisin brittiläisen tai
amerikkalaisen sotilaan univormussa Irakissa, tappaisin hänet, koska
se on velvollisuuteni.”
”Jos taas näkisin saman sotilaan
Jordaniassa, en koskisi häneen. Irakissa hän on taistelija ja
miehittäjä, täällä hän ei ole sitä. Kunnioitan tätä
pääasiallisena uskontoni ohjeena jihadia varten.”
Valtiovarainministeriö tutki Azad Alin
toimia mutta hänet todettiin syyttömäksi. Britanniassa valtion
virkamiesten poliittista toimintaa on rajoitettu omilla määräyksillä,
joita vastaan hänen ei katsottu rikkoneen.
Ali esiintyy omissa
blogiteksteissään varovaisin sanankääntein, mutta hän
siteeraa kuitenkin amerikkalaisten Jemenissä tappamaa Anwar
Al-Awlakia ja kutsuu tätä ”yhdeksi suosikkioppineistaan”.
UAF edustaa poliittisesti
äärivasemmistoa. Se on poliittisesti lähellä Sosialistista
Työväenpuoluetta ja sen puheenjohtajana ja Azad Alin lähimpänä
esimiehenä toimii Lontoon entinen pormestari ”Puna-Ken”
Livingstone.
Missä on Ylen sympatia murhattua
brittisotilasta kohtaan?
Yle käsittelee islamia ja muslimeita
silkkihansikkain, mikä tarkoittaa, että alkuperäinen brutaali
murha jää sivuosaan, kun muslimeista tehdään uhreja ja kamera
kohdistetaan Breivik-julisteeseen. Todellisuudessa yksikään muslimi
ei ole kuollut Ylen mainostamissa muslimeihin kohdistuneissa
viharikoksissa.
Kaiki muslimit eivät toisaalta pidä
Lee Rigbyn murhaa oikeutettuna. Jotkut voivat jopa tuntea sympatiaa
häntä kohtaan, mikä tosin osoittautui
kahdelle muslimimiehelle vaaralliseksi, kun he kertoivat
mielipiteensä sudanilaissyntyiselle Ziko Sullimanille. Tämä
suivaantui ja puukotti ystäviään. Oikeudessa Sulliman ilmoitti
tarvitsevansa arabian kielen tulkkia, koska hän ei osannut
riittävästi englantia.
Muslimit ovat myös kykeneviä
viharikoksiin toisiaan kohtaan eivätkä tarvitse tässä toiminnassa
apua valkoihoisilta rasisteilta. Tämä kävi ilmi, kun somalimies
puukotti moskeijassa poliisia ja kolmea rukoilemassa ollutta muslimia
muutama päivä sitten. Miehille oli syntynyt erimielisyyksiä
rukouksen suorittamistavasta.
Suomen yleisradio siis hyökkää
helpon kohteen kimppuun ja jättää vaikeammat asiat käsittelemättä.
Tätä kutsutaan yleisön palveluksi, josta jokaisen kansalaisen on
pakko maksaa Yle-veroa. Tässä Yle tosin ei ole brittiviranomaisia
huonompi. Nämä kun pidättävät
mieluummin rumia puhuvan 85-vuotiaan mummon viharikoksesta
moskeijan edessä, kuin puuttuvat siihen todelliseen ekstremismiin
ja sen aatteellisiin juuriin.
tiistaina, toukokuuta 28, 2013
Sitä saa mitä tilaa
Viime viikon tapahtumien perusteella
otsikon lause pätee yhtä hyvin Britanniaan kuin Ruotsiin. Kumpikin
maa maksaa hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikkansa seurauksista
mellakoina ja terrori-iskuina.
Ruotsin tapahtumia on jo käsitelty
muualla selkeästi ja analyyttisesti, joten en puutu niihin.
Totean vain, että Ruotsin kokoinen maa ei pitkällä tähtäimellä
kestä 50 000 turvapaikanhakijaa vuodessa. Lähiömellakat
tarvitsivat vain sopivan sytykkeen, ja sellaiseksi kelpasi tällä
kertaa poliisin surmaama 68-vuotias mieshenkilö Husbyn lähiöstä.
Teurastus Etelä-Lontoossa
Michael Adebolajo -niminen
nigerialaistaustainen muslimi murhasi brittisotilas Lee Rigbyn
Lontoon Woolwichissa viime viikon keskiviikkona. Teko luokiteltiin
terrori-iskuksi, vaikka uhreja oli ”vain” yksi.
Vaikka tapahtuma oli terrori-iskuna
vaatimaton, teon raakalaismainen luonne ja tekijän patsastelu
videolla tekivät siitä äärimmäisen vastenmielisen. Adebolajo
katkaisi uhrinsa pään lihakirveellä ja kertoi
videolla:
”Kaikkivaltiaan Allahin nimeen
vannomme, että emme lopeta taistelua, ennen kuin jätätte meidät
rauhaan.”
Useimpien mediayhtiöiden sivulta tuo
yllä oleva lause oli poistettu, ja niissä kerrottiin vain siitä,
kuinka tekijä valitti, että naiset joutuivat katselemaan hänen
tekoaan. Teon islamilaista luonnetta ei voinut enää peitellä sen
jälkeen, kun kävi ilmi, että Adebolajo oli liittynyt vuonna 2003
Al Mujahiroun -järjestöön. Samassa järjestössä vaikutti
Suomessakin käväissyt Anjem Choudary, joka tosin ei ollut kuullut
miehestä kahteen vuoteen.
Vuonna 2010 Adebolajo pidätettiin
yhdessä viiden muun miehen kanssa Kenian ja Somalian rajalla.
Miesten tarkoituksena oli ollut liittyä Somaliassa taistelevan
Al-Shabaab -järjestön riveihin. Tässä vaiheessa myös Britannian
tiedustelupalvelu MI5 kiinnostui miehestä ja yritti värvätä
hänestä ilmiantajan. Tekijä oli siis jo viranomaisten tiedossa,
joten turvallisuusviranomaiset tulevat varmasti saamaan arvostelua
osakseen.
Adebolajo ei ole syntyjään muslimi
vaan hänen vanhempansa olivat kristittyjä. Adebolajo kuitenkin
kapinoi nuorena, sotkeutui rikollisuuteen ja kääntyi myöhemmin
islamiin.
Virallinen Britannia reagoi
Nähdyn kaltaisissa iskuissa Britannian
valtiojohto ja media reagoivat jo tutuksi käyneellä tavalla.
Terrorismi ja ”ekstremismi” tuomittiin, mutta teolla ei ollut
virallisesti mitään tekemistä islamin kanssa. Pääministeri David
Cameron sanoi lausunnossaan:
”Tämä ei ollut vain hyökkäys
Britanniaa ja meidän brittiläistä elämäntapaamme vastaan.”
”Siinä petettiin myös islam ja
muslimiyhteisöt, jotka antavat paljon maallemme.”
”Islamissa ei ole mitään, joka
oikeuttaa tämän kauhean teon.”
Kyynikko sanoisi, että muslimiyhteisöt
myös ottavat paljon. Luonnollisesti Cameron puhui muunneltua
totuutta sitaatin viimeisessä lauseessa, sillä islamista löytyy
paljonkin tekoa puoltavaa aineistoa. Cameron vain ei tiedä siitä
tai teeskentelee tietämätöntä. Tekijä itse ainakin oli
vakuuttunut tekonsa islamilaisesta oikeutuksesta puolustuksellisena
toimenpiteenä.
Median kommentaattoreista
Työväenpuoluetta edustava Dan Hodges ei
löytänyt teosta mitään järkeä:
”Minusta eilinen Woolwichin
barbaarinen terrorihyökkäys oli kirjaimellisesti järjetön.
Missään tapahtuneessa ei ollut järkeä.”
Koko blogipostaus kertoo vain Hodgesin
hämmennyksestä ja kyvyttömyydestä ymmärtää tekoa. Mies puhui
”meidän (=muslimit) maista” Kaakkois-Lontoon murteella. Hodges
tuntuu olettavan, että aksentti tekee terroristista englantilaisen,
vaikka hän selkeästi kokee muslimit omaksi yhteisökseen.
Terrori-isku toi julkisuuteen myös
mediassa yleisesti halveksitun English Defence League -järjestön,
jonka toiminnassa oli tätä ennen havaittavissa hiipumisen merkkejä.
Sen puheenjohtaja Tommy Robinson sanoi asian selkokielellä:
”Tulevalle sukupolvelle opetetaan
kouluissa, että islam on rauhan uskonto. Se ei ole sitä eikä ole
koskaan ollut. Se, mitä näimme tänään, on islamia.”
Muissa median kommenteissa kehotettiin
malttiin ja varoiteltiin ylireagoinnista. Tosin brittien ehkä
kannattaisi vaihteeksi reagoida, koska maa on sietänyt radikaaleilta
islamisteilta jo aika paljon ja katsoi mm. sormien läpi heidän
toimintaansa läpi 90-luvun. Vasta 9/11-terrori-isku ja Lontoon
pommitukset vuonna 2005 saivat poliisin ja tiedusteluviranomaiset
ottamaan radikaalin islamin tosissaan. Silti media ja poliittinen
johto käsittelevät islamia silkkihansikkain ja kieltävät edelleen
islamin ja terrorismin välisen yhteyden.
Mitä seuraavaksi?
Voi olla, että Woolwichin tapahtumat
unohtuvat pian. Toisaalta on myös muunlaisia merkkejä. Viranomaiset
ovat ilmeisesti ottamassa tiukemman linjan islamilaisia
vihasaarnaajia kohtaan. Heidän
esiintymisensä televisiossa saatetaan kieltää. Britannian
sisäministeri Theresa May uhkasi uudella lainsäädännöllä, jos
internetin videopalvelut eivät muutoin poista ekstremististä
videoaineistoa palvelustaan.
Vastaavaa on Britanniassa nähty
viimeksi vuonna 1988, jolloin Margaret Thatcherin hallitus kielsi
IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin edustajilta
televisioesiintymiset. Kiellon jälkeen Sinn Feinin puheenjohtaja
Gerry Adamsin lausunnot kuultiin vain näyttelijän lukemina.
Lisäksi tapahtumat kadulla etenevät
omalla logiikallaan. Äskettäin Lontoossa sijaitsevia
sotamuistomerkkejä töhrittiin kirjoittamalla niihin sana islam
isoilla kirjaimilla. English Defence League -järjestö esitti oman
protestinsa samalla, kun lontoolaiset muistelivat terrori-iskussa
kuollutta Lee Rigbyä.
Media luonnollisesti närkästyi
asiasta ja otsikoi näyttävästi, kuinka ”kaljaa
ryystävä EDL” käyttää Rigbyn kuolemaa hyväkseen ja
järjestää vastenmielisen protestin. Noin tuhat EDL:n jäsentä
marssi Trafalgarin aukiolta Downing Streetille pääministerin
virka-asunnon läheisyyteen. Mukana oli myös vastamielensoittajia
United Against Fascism -järjestöstä.
Aiempien terrori-iskujen yhteydessä
pelätty vastareaktio näyttää myös toteutuneen. Grimsbyn
moskeijaan tehtiin polttopulloisku samaan aikaan, kun sisällä oli
ihmisiä. Joukossa oli myös lapsia.
Poliisi on myös ehtinyt keskittyä
tärkeisiin asioihin. Kaksi
nuorta miestä sai syytteen, kun he olivat lähettäneet
Twitter-palveluun ”pahantahtoisia kommentteja”, jotka olivat
luonteeltaan rasistisia tai uskonnonvastaisia. Sananvapaus onkin
Britanniassa jouduttu uhraamaan ”yhteisöjen välisen koheesion”
nimissä, kun hallitus pyrkii pitämään kasvavan tyytymättömyyden
aisoissa. Yksi ”brittiläinen arvo” on jo siirtynyt historiaan.
Britannian hallitus saa mitä tilaa.
Vuosikymmeniä kestänyt passiivisuus radikaalin islamin edessä
ja kaunopuheiset lausunnot muslimiyhteisöstä ja sen panoksesta
Britannialle eivät välttämättä enää riitä pitämään yllä
rauhaa yhteisöjen välillä.
torstaina, toukokuuta 09, 2013
Joukkotuho ja sen hyödyntäminen
Rami Leskinen kirjoittaa Sarastus-lehdessä historiapolitiikan
tekemisestä menneisyyden haamuilla. Pitkä artikkeli alkaa lupaavasti, kun
se käsittelee juutalaisten joukkotuhon käyttöä poliittisessa propagandassa.
Valitettavasti se myös menee johtopäätöksissään liian pitkälle, kun siinä aletaan
pohtia, ketkä hyödyntävät joukkotuhon muistoa ja miksi.
Moni on huomannut Ylen kanavilla jatkuvasti pyörivät
natsidokumentit, joiden takaa voi perustellusti etsiä vaikuttamispyrkimyksiä. Leskinen
on myös oikeassa siinä, että joukkotuhoa käytetään nationalismin torjuntaan
myös muualla kuin Saksassa, jossa Vergangenheitsbewältigung eli menneisyyden
hallinta alkujaan kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen.
Sen sijaan Leskinen nostaa joukkotuhon jalustalle ja menee selkeästi
liian pitkälle seuraavassa lauseessaan:
”Länsimaiden syyllisyyden ytimessä on holokausti ja tähän
syyllisyyteen perustuu pitkälti sen kannattama sodan jälkeinen liberaali ja
suvaitsevainen etiikka.”
Vaikka Leskinen sivuaakin muita syyllisyyttä pönkittäviä
aiheita kuten siirtomaavaltaa, hän nostaa juutalaisten joukkotuhon syyllisyyden
keskiöön. Tässä hän mielestäni sekoittaa joukkotuhon propagandan välineenä ja itsetuhoisen
suvaitsevaisuuden todelliset syyt keskenään. Tästä syystä hän päätyykin
kirjoituksen loppupuolella siteeraamaan Kevin MacDonaldin kiistanalaisia
ja mielestäni aiheesta antisemitistisiksi salaliittoteorioiksi leimattuja
käsityksiä juutalaisten tavoitteesta heikentää länsimaisten yhteiskuntien
kantaväestön itsetuntoa ja valta-asemaa.
Miksi holokausti myy?
Leskinen myös ottaa esimerkkejä viihdeteollisuudesta, kun
hän kuvaa ”holokaustiteollisuutta”. Hän ei kuitenkaan pysähdy pohtimaan, miksi
juutalaisten joukkotuho toimii niin hyvin ja miksi siihen liittyviä elokuvia ja
tv-sarjoja edelleen katsotaan innokkaasti.
Tapahtumana juutalaisten joukkotuho edustaa vaikeasti
ymmärrettävää inhimillistä pahuutta, joka toteutettiin teollisesti ja
perusteellisesti. Kun jotakin sen kaltaista tapahtuu, ihmiset haluavat ymmärtää,
miksi näin kävi ja miten vastaavalta vältyttäisiin jatkossa. Pahuus myös
kiehtoo, mikä näkyy holokaustielokuvien lisäksi myös rikoselokuvien ja –kirjallisuuden
suosiossa.Holokaustiviihteen suosiota ei voi selittää pelkästään poliittisilla vaikuttamispyrkimyksillä.
Leskinen ottaa esille myös ns. ”Salolainen-gaten”
esimerkkinä joukkotuhon hyödyntämisessä, vaikka Salolaisen lausetta voi
perustellusti pitää antisemitistisenä salaliittoteoriana ja kehnona
poliittisena analyysina samanaikaisesti. Leskinen moitti
Wiesenthal-keskuksen reaktiota ja tuntui pitävän juutalaisten reaktioita
antisemitistisiin ilmauksiin osoituksina yliherkkyydestä.
Toisaalta hän ei yritä ymmärtää yliherkkyyden syitä, eli
sitä, että joukkotuho oikeasti tapahtui ja siinä murhattiin miljoonittain
juutalaisia. Tuon mittaluokan tapahtuma vaikuttaa voimakkaasti siitä
kärsineeseen kansakuntaan ja tapahtumasta tekee länsimaille merkittävän se,
että se tapahtui länsimaassa ja sen toteuttajana oli länsimainen valtio. Siksi
Kambodzhan kuoleman kentät tai Ruandan kansanmurha eivät vaikuta niin
voimakkaasti. Neuvostoliiton gulag kaikessa järkyttävyydessään kärsii
dokumentaarisen aineiston puutteesta. Vankileirien saaristosta ei ole paljon
filmimateriaalia eikä edes valokuvia näytettäväksi. Sama ongelma koskee myös
Ukrainan kulakkivainoja eli ”Holodomoria”.
Monikulttuuri juutalaisten syytäkö?
Kirjoituksensa neljännessä osassa Leskinen kuvaa, kuinka
Yhdysvaltojen juutalaiset kannattavat omissa kotimaissaan
monikulttuuripolitiikkaa samanaikaisesti, kun he kannattavat Israelin itsekästä
juutalaisuuteen perustuvaa nationalismia. Joidenkin kirjoituksen videolinkkien perusteella
voi jopa päätellä, että Leskisen mielestä diversiteetin palvonta ja
itsetuhoinen monikulttuuripolitiikka ovat juutalaisten syytä.
Leskisen siteeraama Kevin MacDonald ainakin on sitä mieltä,
että organisoitunut juutalaisyhteisö on ollut tärkein yksittäinen ryhmä, joka
on suosinut rajoittamatonta maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin. Lisäksi juutalaisyhteisö
edistää MacDonaldin mukaan ”omia koettuja etujaan”, vaikka ne olisivat
ristiriidassa muiden amerikkalaisten etujen kanssa.
Keskittyessään juutalaisiin Leskinen tekee ei-juutalaisista
monikulttuurin kannattajista pelkkiä marionettejä, jotka ovat älykkäiden ja
varakkaiden juutalaisten ohjailtavissa. Kevin MacDonald pitää myös
amerikkalaista uuskonservatismia, jonka edustajia oli paljon George W. Bushin
hallinnossa, pohjimmiltaan juutalaisen poliittisen aktivismin ilmentymänä.
MacDonaldin mukaan ideologian ei-juutalaiset edustajat kuten Jean Kirkpatrick
ja Donald Rumsfeld ovat käyttökelpoisia ei-juutalaisten värväämisessä
ideologian kannattajiksi, mutta eivät uhkaa sen juutalaista perusluonnetta ja
sitoutumista juutalaisten intresseihin.
Leskisen kirjoitus keskittyy liikaa juutalaisten joukkotuhon
merkitykseen länsimaisen itsetunnon heikentäjänä ja unohtaa sitä edeltäneet
historialliset tapahtumat kuten ensimmäisen maailmansodan, jota voi hyvällä
syyllä pitää maailmanhistorian tuhoisimpana ja turhimpana nuorten miesten
teurastuksena. Monien kansainvälisten instituutioiden kuten YK:n ja EU:n juuret
ovat Flanderin juoksuhaudoissa eikä Auschwitzin kaasukammioissa. YK:n edeltäjä Kansainliitto
perustettiin 1918, ja sen tarkoituksena oli estää tulevat sodat. Järjestö
epäonnistui työssään tunnetuin seurauksin.
Ensimmäinen maailmansota johti myös pasifismin nousuun ja
vasemmiston puolella kehitykseen pois väkivaltaiseen vallankumoukseen
pohjautuvasta ajattelusta kohti kulttuuriin vaikuttamista. Kun neuvostomallinen
sosialismi menetti viehätyksensä Stalinin hirmutöiden paljastumisen jälkeen, tämä
vasemmiston kehityssuunta sai lisää tilaa, puhkesi kukkaansa 1960-luvun lopulla
ja jatkuu edelleen.
On ironista ja samalla perin juurin virheellistä päätyä
samaan johtopäätökseen kuin viiksekäs itävaltalainen, jonka mielestä bolshevismi
oli juutalaisten syytä. Se, että eliitti pitää maltillistakin
kansallismielisyyttä natsismiin verrattavana pahuutena, on traagista ja
tuhoisaa länsimaille. On yhtä traagista, jos tästä syytetään taas kerran
juutalaisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








