Pääsin painettuun sanaan

Kuvan alkuperäinen linkki löytyy täältä.

En tiedä, pitäisikö tuosta jutusta olla huolissaan. Siinä ylikomisario Raimo Peltovuori esittää oman käsityksensä siitä, mitä netissä saa kirjoittaa. Jutun kuvituksena on otos tästä blogista (HT: nimimerkki SJS, vieraskirja).

Tällä viikolla sain myös tietää, että tätä blogia on siteerattu oikein kirjassa. Seppo S. Kososen kirjassa "Jihad - islamin pyhä sota" on siteerattu tämän blogin kirjoitusta. Sitaatti löytyy kirjan viimeisestä luvusta ja mielestäni se on tehty erittäin tyylikkäästi lähde mainiten. Samaa ei voi sanoa Suur-Jyväskylä -lehden kuvituksesta. Olen lukenut Seppo S. Kososen kirjan ja sen arvostelu ilmestyy tänne jossain vaiheessa.

Hyvyyden maksimointia

Jostain syystä en lainkaan yllättynyt tästä Vihreän Langan uutisesta. Oli vain ajan kysymys, milloin joku yltiösuvaitsevainen hyvien ihmisten klubi (tällä kertaa Vihreät Naiset) saa päähänsä ilmiantaa Jussi Halla-ahon poliisille tämän kirjoitusten takia. Kyse on tästä 20.12.2006 päivätystä kirjoituksesta ja erityisesti sen viimeisestä kappaleesta:

” Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.”

Muistan tuohon tekstinpätkään liittyvän keskustelun, jossa Halla-aho sai ankaraa kritiikkiä osakseen huonosti valituista sanoistaan. Koska Halla-aho nyt on valittu kaupunginvaltuustoon ja esiintynyt televisiossa, hänen aiemmista sanomisistaan etsitään kaikenlaista suurennuslasilla ja yritetään luoda näyttäviä otsikoita ja skandaaleja. Julkisuus on sellaista ja olen tyytyväinen, että itse ei moisen matalamielisyyden kanssa tarvitse olla tekemisissä.

Utopian ja todellisuuden ristiriita

Vasemmistolaiset tiedotusvälineet kuten Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat jo vuosikausia levittäneet ilosanomaa monikulttuurin ihanuudesta, väistämättömyydestä ja siitä sopeutumistarpeesta, joka meitä kantasuomalaisia odottaa kyseisen ilmiön myötä. Monikulttuurisuus tekee meistä aidosti kansainvälisiä tuomalla väriä ja elämää ankeaan katukuvaan. Tämä propagandistinen kuva on tullut ”virallista” monikulttuuria nähneille tutuksi.

Yllä olevasta kappaleesta voi myös päätellä, että monikulttuurisuus on yhteiskunnallinen utopia, joka siihen uskovien mielestä on valtavan paljon hienompi kuin tylsä ja harmaa suomalainen yhteiskunta. Tämän utopian kääntöpuolia Halla-aho on tuonut kirjoituksissaan esille ja niitä ei utopiaan uskova ja sitä tavoitteleva yleensä koskaan joudu kokemaan. Jos joutuu, hänestä tulee amerikkalaisittain ”liberal who has been mugged by reality” eli liberaali, jonka todellisuus on tyrmännyt.

Utopian varjopuolista kärsivät ihmiset eivät yleensä kuulu utopian innokkaimpiin kannattajiin. He vain sattuvat jäämään utopian tielle. Tällaiset ihmiset joutuivat kommunismin alaisuudessa likvidoiduiksi kansan vihollisina tai kärsimään nälkää leirin piikkilanka-aidan takana. Monikulttuurisessa utopiassa syyttömät kärsivät myös eli ne, jotka ovat liian köyhiä muuttaakseen pois etnisiksi getoiksi muuttuneista lähiöistä, tai ne, jotka joutuvat maahanmuuttajajengien tekemien rikosten uhreiksi.

Suojatuissa oloissa kasvanut valkoihoinen punavihreä liberaali ei joudu koskaan tutustumaan monikulttuurin kääntöpuoleen lähietäisyydeltä. Hänelle muodostuu toisenlainen kuva kulttuurikeskus Caisan kumbaya-tilaisuuksissa ja Maailma kylässä –festivaaleilla bongorumpujen jyskeessä.

Suvaitsevainen voi myöntää, että monikulttuurisen yhteiskunnan toteuttamisessa on ongelmia, joiden pääsyy on rasismi ja syrjintä. Jos vain lisätään resursseja (=veronmaksajan rahaa) kotouttamiseen, maahanmuuttajien koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen ja asennemuokkaukseen (=propaganda), ongelmat poistuvat. Kuulostaa tutulta etenkin sellaisille ihmisille, jotka ovat joskus aikanaan kuulleet selityksiä sosialististen maiden taloudelliselle jälkeenjääneisyydelle ja vapauden puutteelle.

Keitä utopistit ovat ja miten heille käy?

Utopisti on siis nykyisin punavihreä, suvaitsevainen ”gutmensch”, joka on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Rädyn tavoin hyvän puolella pahaa vastaan. Koska utopisti kannattaa kaikkia hyviä asioita, hänen kanssaan eri mieltä olevat eivät voi olla muuta kuin pahoja ihmisiä. Siksi Vihreät Naiset haluavat tehdä tutkintapyynnön Jussi Halla-ahon kirjoituksista. Pahoille ihmisille kuuluu rangaistus.

Ehkä parhaimman kuvauksen nykypäivän utopisteista luin tämän Hätäpäiden Kalinaa –blogin kirjoituksen kommenteista. Nimimerkki Kumitonttu kirjoittaa:

”Martin Durkin totesi äskettäin haastattelussaan, että punavihreätä aatetta voitaisiin luonnehtia "romanttiseksi sosialismiksi". Vaikka en itse kannata enää yhdenkään uuden termin luomista kominterniläisen sanakikkailun mahdollistamiseksi, niin tuo on kuvaavampi kuin punavihreä, jos siis mielikuvatasolla ajatellaan. Siinä missä marxilaiset halusivat mennä eteenpäin teollisesti, romanttiset sosialistit haluavat palata esiteolliseen aikaan.”

”Romanttinen sosialismi tarjoaa ideologisen, tunneperäisen, väylän niille, jotka kokevat, että kapitalismi ei ole hyödyttänyt heitä (suhteellisesti muihin ryhmiin verrattuna). Älymystö (opettajat, tiedemiehet jne.) on tuon ryhmän suurin häviäjä, koska kapitalismissa hyödykkeiden tuottajat tuottavat suurimman taloudellisesti mitattavan lisäarvon; ts. vaurastuvat suhteellisesti muita enemmän. Durkin havainnollistaa (englantilaisena) vertaamalla sotaa edeltävän ajan luokkayhteiskuntaan, jossa professoreilla oli sisäköt ja kokit, mutta kapitalismin myötä ahkera putkimies tienaa professoria enemmän, koska putkimiehen "markkina-arvo" on niin paljon suurempi.”

Tällä Kumitonttu havainnollistaa yhtä punavihreään utopiaan kuuluvaa teemaa eli ilmastomuutosta. Helsingin Sanomat –mielipidelehdessä on kirjoitettu isoja juttuja ”hiilijalanjäljestä” ja lehden sivuilta löytyy jopa hiilijalanjälkimittari. Lehden jutuissa syyllistetään jatkuvasti autolla töissä käyviä ihmisiä, etenkin sellaisia, jotka ovat onnistuneet työllään vaurastumaan ja muuttamaan omakotitaloon asumaan. Tavallisesta keskiluokkaisesta ihmisestä tehdään joka päivä ympäristörikollinen Helsingin Sanomien sivuilla, ja monet näistä ihmisistä todennäköisesti lukevat Helsingin Sanomia joka päivä aamukahvin kanssa. Ympäristörikollinen on este maailman pelastumiselle ja punavihreän esiteollisen utopian toteutumiselle. Toki siihen tarvitaan myös ripaus monikulttuurisuutta.

Eilispäivän utopistien kohtalon perusteella nykypäivän punavihreitä odottaa huoleton tulevaisuus. Esimerkiksi taistolainen Jeja-Pekka Roos toimii Helsingin yliopistossa sosiaalipolitiikan professorina eli saa edelleen saarnata ideologiansa mukaisia ajatuksia nuorille opiskelijoille. Kunnalisvaaliblogin perusteella vanhoja ajatuksia on täydennetty ripauksella modernia punavihreää ideologiaa, vaikka tyyli on säilynyt taistolaisena räyhäämisenä ja vääristelynä.

Roosin sisar Jertta Blomstedt (os. Roos) puolestaan kirjoittaa joka viikko Yleisradioon kolumnin, jossa hän saarnaa uusliberalismia, globalisaatiota, kapitalismia ja George W. Bushia vastaan. Jeja-Pekka saa palkkansa veronmaksajalta ja Jertta puolestaan lupamaksuvaroista. Heidän ei myöskään koskaan ole tarvinnut kärsiä moraalista krapulaa heidän aiemmin kannattamansa järjestelmän aiheuttamista hirvittävistä inhimillisistä kärsimyksistä. He olivat vain hyvän puolella pahaa vastaan. Heidän hyvä vain on lakannut olemasta, mutta heidän onnekseen pahuutta löytyy edelleen vastustettavaksi.

Blogilla voi vaikuttaa

Tundratabloids-blogia pitävä KGS osoitti, että tavallinen ahkera bloginpitäjä voi saada muutoksia aikaiseksi. KGS julkaisi blogissaan videon, jossa Diantha Harris –niminen opettaja kertoo lapsille, mikä on oikea vaihtoehto Yhdysvaltojen presidentinvaalissa. Koko kirjoitussarjan voi lukea seuraavista linkeistä: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 ja 8. Alkuperäisen jutun teki Ruotsin televisio, jonka sivuilla dokumentti on vielä toistaiseksi nähtävillä kokonaisuudessaan.

Videolla Harris kysyy lapsilta, kenen puolella he ovat presidentinvaalissa. Suurin osa ilmoittaa kuuliaisesti olevansa Obaman puolella. Muutama uskalikko kuitenkin ilmoittaa kannattavansa McCainia. Näitä Harris ripittää mm. seuraavin sanankääntein:

Harris: (nyökyttelee päätään) Toisin sanoen B-a-r-a-c-k lopettaa sodan (nyökyttelee päätään) Irakissa.(puhuu koko luokalle) Mitä tiedätte sodasta Irakissa? Kerro sinä, koska isäsi on sotavoimissa.

(McCainia kannattava tyttö puree huuliaan yhteen)

Harris: Puhu!

(Tyttöä näytetään taas, mutta hän pysyy hiljaa)

Harris: Se on järjetön sota! (tuijottaa oppilasta) Ja muuten Kathy (tytön nimi), henkilö, jonka valitsisit presidentiksi sanoi, (Harris pudistaa päätään) että joukkomme voivat olla Irakissa vielä sata vuotta, jos heitä tarvitaan.

(Kathy istuu huuliaan purren ja katsoo hermostuneena samalla, kun muut oppilaat tuijottavat häntä, nauravat ja virnistelevät)

Harris: Eli se tarkoittaa, että isäsi voi joutua palvelemaan asevoimissa vielä sata vuotta!

Tarina leviää

Tundratabloidsin juttu levisi amerikkalaisiin blogeihin ja lopulta paikallisen koulupiirin ylitarkastaja Bill Harrisonin ottamaan kantaa. Harrisonin kannanotto on nähtävissä oheisella videolla.

Tarina myös levisi useisiin amerikkalaisiin blogeihin, kuten esimerkiksi Charles Johnsonin ylläpitämälle Little Green Footballs –sivustolle, jossa jutun lähdettä ei tietystikään mainittu. Ehkä alla olevalla bussilla on jotakin tekemistä asian kanssa.

Viimeisimmät tapahtumat

Viimeisimmät käänteet kuitenkin ovat aavistuksen yllättäviä. Videolla nöyryytetyn tytön vanhemmat tukevat opettaja Diantha Harrisia ja toivovat hänen jatkavan työssään. Sen sijaan videon levittäjä saa kuulla kunniansa:

”Olen vihainen sille, joka kokosi videopätkän. Minua oksettaa ajatus, että joku käyttää pientä lasta hyväkseen poliittisessa tilanteessa, kuten he ovat tehneet.”

Videon Youtube-sivustolle laittanut KGS kuitenkin sanoo, että ei editoinut videota lainkaan. Koko pätkä oli otettu sellaisenaan Ruotsin television dokumentista. Kukaan ei varmaankaan kertonut vanhemmille, että videon ”editoinut” henkilö asuu jossakin keskisessä Suomessa, kuten tämä Iltasanomien uutinen tietää kertoa.

Tapahtunut osoittaa selkeästi, että nettikirjoittelu ei ole niin merkityksetöntä kuin voisi kuvitella. Ruotsin television dokumenttia ei tietystikään oltu tarkoitettu Amerikan markkinoille eikä dokumentin tekijöillä ollut varmaankaan käsitystä, että heidän teoksensa voisi herättää minkäänlaista kohua. Uskon myös, että dokumentilla esiintyneiden lasten vanhemmat ovat kohusta aidosti hämmästyneitä.

Jotta juttu voisi levitä laajemmalle, tarvitaan kuitenkin sitkeyttä ottaa asioista selvää ja hyvät yhteydet toisiin bloggaajiin. Juttu leviää sen jälkeen itsestään, jos se vain on tarpeeksi kiinnostava tai merkittävä.

Opettaja Harrisin toiminta on vähintäänkin epäeettistä ja osoitus poliittisen agitaation leviämisestä luokkahuoneisiin. Eihän meillä Suomessa tuollaista harrasteta, eihän?

Change I can believe in

Barack Obama voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalit selkeästi eikä nyt siis päästä seuraamaan suomalaismedian pettymystä kuten neljä vuotta sitten John Kerryn hävitessä vaalit. Obaman lupaama muutos on epämääräinen käsite, josta useilla häntä äänestäneilläkään ei ole selkeää käsitystä. Radiojuontaja Howard Stern kävi esittelemässä Obaman kannattajille John McCainin vaaliohjelmaa Obaman vastaavana, ja kaikkien hämmästykseksi se saavutti suuren suosion (via).

Melanie Phillips pelkää Spectator-lehden blogikirjoituksessaan Obaman valinnan aiheuttamia vaikutuksia Yhdysvaltojen ulkopoliittiseen asemaan.. Tässä kirjoituksessa käsittelen kuitenkin niitä muutoksia, joita George W. Bushia vihanneet vasemmistolaiset kuvittelevat tapahtuvan mutta jotka jäävät todennäköisesti toteutumatta.

Järjetön Bush-viha katoaa

Yksi muutos on kuitenkin varma. Suomalaisessa ja muussa eurooppalaisessa mediassa ei enää haukuta George W. Bushia tyhmäksi, ainakaan pitkään. Bush palvelee presidenttinä vielä 77 päivää, ja uskon hänen kohtalonsa jäävän Obaman valinnan aiheuttaman euforian jalkoihin. Vielä tänä aamuna Mtv3:n aamutv-lähetyksessä kuitenkin pohdiskeltiin vähän vahingoniloisina, mitä George Bush mahtaa ajatella Obaman kannattajien juhlinnasta.

Bushin huonous presidenttinä kelpaakin jatkossa enää selitykseksi silloin, kun messias-presidentti joutuu tehtävässään vaikeuksiin. Tällöin ensimmäisen mustan presidentin aikaansaama euforia haihtuu hyvin pian ja korvautuu pettymyksellä. Näin käy yleensä, jos kuvittelee tiettyä henkilöä äänestämällä saavansa aikaan suuren muutoksen.

Pikkupoika ennusti, että Helsingin Sanomien Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen kutsuu vielä Obamaa Setä Tuomoksi vuoden 2009 aikana. Ralph Nader on jo näin tehnyt. Euroopan poliittisten johtajien Obama-innostus loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun presidentti Obama pyytää Euroopan maita sijoittamaan lisää joukkoja Afganistaniin.

Entä talous?

SDP:n Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma suorastaan hekumoivat Obaman voitolla ja näkivät Yhdysvaltojen vihdoin siirtyneen kohti sosialidemokratiaa. Se tosiasia, että Yhdysvalloissa jo nyt on oikea sosiaaliturva, ei juolahda mieleen kotimaisille sosialisteille, joiden fantasioissa ja myös poliittisessa retoriikassa Yhdysvallat edustaa saalistuskapitalismin luvattua maata.

Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä on rakennettu siten, että nopeita suuria muutoksia on vaikea toteuttaa. Valtioelinten välinen tasapaino sekä osavaltio- ja paikallistasolle hajautettu valta pitää tästä huolen. Sosialistien ei siis kannata iloita liian aikaisin Yhdysvaltoihin toteutettavasta yleisestä sairausvakuutuksesta. Rahan puute viimeistään estää hankkeen.

Presidentti Obama joutuu ensimmäisenä selvittämään talouskriisiä, johon hän ei ole esittänyt konkreettisia lääkkeitä. En usko Obaman tekemisillä olevan mitään positiivista vaikutusta talouskehitykseen jos ei välttämättä negatiivisiakaan. Suhdanteet kääntyvät jossain vaiheessa, ja kyse on vain siitä, pystyykö Obama neljän vuoden päästä ottamaan kunnian tästä itselleen vai pitkittyykö lama.

Obama yrittää siis välttää virheitä. Näin käy myös ulkopolitiikassa, jossa on turha odottaa aikaista vetäytymistä Irakista. Tosin ulkopolitiikassa yllättävä kriisi voi yhtäkkiä viedä presidentin kaiken huomion. Näin kävi Obaman edeltäjä George W. Bushille 11.9.2001.

Bushin pahin synti eurooppalaisen vihervasemmiston silmissä oli kuitenkin päätös olla allekirjoittamatta Kioton ilmastosopimusta. On vaikea uskoa, että Obama presidenttinä saisi tähän nopeasti muutoksen aikaiseksi etenkin, jos taloustilanne jatkuu vaikeana. ”Maailman pelastaminen” ilmastokatastrofilta jää siis pelkäksi sanahelinäksi.

Miksi muutosta haluttiin?

Itse uskoin pitkään McCainin voittoon. Nopeasti pahentunut finanssikriisi kuitenkin muutti McCainin tilanteen ratkaisevasti heikommaksi. McCain ei ole kunnostautunut talousmiehenä, ja hänen yrityksensä puuttua finanssikriisin selvittelyyn Kongressissa kesken kampanjan tulkittiin yleisesti epäonnistuneiksi.

McCain ei koskaan saavuttanut oman puolueensa peruskannattajien varauksetonta tukea. Hän ei ole oikea konservatiivinen republikaani vaan ennemminkin Reaganin demokraatti, joka ei keskitien näkemyksistään huolimatta onnistunut voittamaan ääniä poliittisesta keskustasta. Sarah Palinin valinta varapresidenttiehdokkaaksi toi uskonnollisen oikeiston tuen ja piristi kampanjaa tilapäisesti, kunnes finanssikriisi iski täydellä voimalla.

Obama kampanjoi viisaasti ja reivasi poliittista kurssiaan keskemmälle. Hän ei vaikuttanut vaaralliselta vasemmistolaiselta, joten poliittisen keskustan äänestäjät saattoivat huoletta tukea häntä. Amerikkalaisen valtamedian varaukseton tuki ja McCainiin verrattuna ylivertainen vaalikassa auttoivat myös merkittävästi sanoman perille viemisessä.

Voittaako ennakkosuosikki?

Vedonlyöjät pelaavat omilla rahoillaan ja arvioivat riskin sen mukaan. Betfair-peliyhtiössä Barack Obaman voittoa pystyi pelaamaan kertoimella 1,05, kun taas McCainin voitosta tarjottiin jopa kerrointa 20. Ei siis ole epäselvyyttä, kumpi ehdokkaista on ennakkosuosikki.

Oman mielipiteeni vaalien ennakkosuosikista olen jo kertonut. Tasavallan johtava mielipidelehti on myös kertonut omansa sekä kirjeenvaihtaja Pekka Mykkäsen blogissa että Olli Kivisen henkeä salpaavan kehnossa kolumnissa.

Odotan jännityksellä, miten kauan eurooppalainen valtamedia piehtaroi Obaman voiton aiheuttamassa euforiassa. Itse veikkaan maksimissaan puolta vuotta. Koko muu maailma on Obaman puolella mukaan luettuna Hugo Chavez, Fidel Castro ja Tariq Ramadan. Ennustan, että Obamaan suuria odotuksia ladanneet joutuvat pettymään, jos miehestä odotuksien mukaisesti tulee presidentti.

Poimin tähän Olli Kivisen kolumnin ehkä käsittämättömimmän ajatuksen:

"Myös kaukaisessa Suomessa on Bush-uskovaisia, joiden mielestä George W. Bush on ollut suuri presidentti. Heidän mielestään talouskaaos on aiempien demokraattipresidenttien vika, ilmastonmuutoksesta ei kannata välittää ja World Trade Centerin kaksoistornien tuhonkin takana oikeastaan oli salliva liberaalisuus. Sitä paitsi kaikki muutkin Yhdysvaltain presidentit aloittelevat sotia rutiininomaisesti."

Tuosta rutiininomaisesta sotien aloittamisesta tulee mieleen eräs Hesarin naistoimittaja, jonka mielestä suomalaismiehet hakkaavat naisia rutiininomaisesti. Kivinen varmasti muistaa, että Vietnamin sota alkoi demokraattipresidentin aikana ja republikaanipresidentti lopetti sen. Haluaisin myös tietää, ketä Kivinen tarkoittaa puhuessaan Bush-uskovaisista.

Kivinen sanoi myös seuraavaa:

"maa elää kahden vastakkaisen totuuden ajassa, kuten Helsingin Sanomain Washingtonin-kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen kirjoitti (31. 10.); maan liberaalit ja konservatiivit puhuvat eri kieltä."

Kiitos Hesarin me tiedämme myös, että se toinen puoli on väärässä ja toinen oikeassa. HS ja Pekka Mykkänen puhuvat liberaalien kieltä ja olettavat, että kaikkien suomalaisten pitää ajatella samoin.

Saksalainen David's Medienkritik -blogi ennustaa (HT: Pikkupoika), miten saksalainen media reagoi Obaman mahdolliseen voittoon. Reaktio lienee samanlainen myös Suomessa, jossa 85 prosenttia haluaisi Obamasta presidentin. Kivinen kuvittelee Obaman todellakin yhdistävän Yhdysvallat:

"Obaman valinta antaisi myös toivoa siitä, että maata raastavat erimielisyydet ovat sittenkin käännettävissä uudeksi yhteistyöksi, jota maa tarvitsee kipeästi."

Ennustan, että Obama ei onnistu luomaan uutta yhteistyötä, mikäli hän sellaista edes haluaisi. Jos demokraatit saavuttavat Senaatissa riittävän enemmistön, yhteistyötä ei välttämättä edes tarvita. Jos taas Obama jostain syystä häviäisi, kaduilla todennäköisesti mellakoitaisiin.

Internet ja vaalit

En varmasti ole kauhean väärässä, jos sanon, että nämä viimeisimmät kunnallisvaalit olivat ensimmäiset todelliset internet-vaalit. Ehdokkaiden näkyvyys perinteisessä mediassa ja rahan sijoittaminen mainontaan eivät näissä vaaleissa olleet kaikki kaikessa, vaan osa ehdokkaista kävi kampanjaansa pääosin internetissä.

Perussuomalaiset näkyvästi esillä internetissä

Erityisesti sellaisille ehdokkaille, joiden edustamat mielipiteet eivät muuten saa näkyvyyttä mediassa, internet on ainoa kanava tuoda omia ajatuksia julkisuuteen. Sitoutumattomana Perussuomalaisten listalta valittu Jussi Halla-aho on ehkä paras esimerkki nettiehdokkaasta, jonka kampanja muutoin oli varsin vaatimaton.

Kun Tony Halme valittiin eduskuntaan Perussuomalaisten listoilta, hän sai äänivyöryn erityisesti Helsingin itäisistä lähiöistä Kontulasta, Jakomäestä ja Vuosaaresta. Internetissä vaalikampanjaansa käynyt Jussi Halla-aho puolestaan keräsi ääniä melko tasaisesti eri puolilta Helsinkiä. Eduskuntavaaleissa nettikampanjointi tuotti 2000 ääntä, mutta kunnallisvaaleissa äänipotti oli jo lähes 3000, vaikka Halla-aho satsasi muuhun kampanjointiin paljon eduskuntavaaleja vähemmän.

Myös muut Perussuomalaisten ehdokkaat ovat näkyvästi esillä internetissä. Esimerkkeinä voisi mainita turkulaisen Maria Lohelan, espoolaisen Teemu Lahtisen ja oululaisen Olli Immosen. Sen sijaan puheenjohtaja Timo Soini ei nettiä tarvitse, vaikka häneltäkin löytyy oma ”ploki” Perussuomalaisten nettisivuilta. Soini saa valtavasti näkyvyyttä perinteisessä mediassa, vaikka Mtv3:n vaalitentissä ja Leif Salmenin kuulustelussa häntä oikeastaan ensimmäistä kertaa syytettiin ”kalastelusta sameissa vesissä” ja kaksilla raiteilla kulkemisesta.

Perinteiset poliitikot

Sen vähän perusteella, mitä olen ns. vanhojen poliitikkojen nettisivuilla käynyt, voi sanoa, että suurin osa poliitikoista ei ole sisäistänyt internetin mahdollisuuksia. Omaa sanomaa ja omia tekemisiä kyllä tuodaan esille, mutta vain harva uskaltautuu avoimeen kanssakäymiseen potentiaalisten äänestäjien kanssa. Toisaalta kanssakäymisen salliminen tarkoittaa samalla myös kritiikin hyväksymistä, ja kritiikki on joskus suorasukaista.

Perinteisistä poliitikoista otan tässä esiin entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan ja Vihreiden entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran. Tuomioja pitää blogia, mutta hänen bloginsa suurin heikkous on kommentointimahdollisuuden puuttuminen. Demareissa blogin pitämiseen ei suhtauduta yhtä myönteisesti kuin esimerkiksi Perussuomalaisissa, ja entinen pääministeri Paavo Lipponen vähättelikin kirjassaan Tuomiojan bloginpitämistä.

Osmo Soininvaara on puolestaan oppinut ottamaan vastaan palautetta. Tosin Soininvaara harrastaa tiukkaa moderointia kommenttien suhteen, ja hänen kirjoitustensa julkaistu palaute ei välttämättä heijasta lukijoiden todellista reaktiota kirjoitukseen. Itse kirjoitin kerran omalla nimelläni Soininvaaran blogiin. Erehdyin mainitsemaan kommentissani Markus Draken nimen, ja kommenttiani ei koskaan julkaistu.

Halla-aho ja vieraskirja

Perinteisiin poliitikkoihin ja oikeastaan kehen tahansa muuhun poliitikkoon verrattuna Jussi Halla-aho on poikkeuksellinen. Hänen vieraskirjansa ei itse asiassa ole mikään kirjoitusten kommenttiloota vaan ihan oma keskustelupalstansa, jossa vakioväki keskustelee milloin mistäkin aiheesta. Juuri tätä vakioporukkaa Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja ja Skepsiksen hallituksen jäsen Jussi K. Niemelä kutsui viime viikon A-Talk –ohjelmassa ”hyödyllisiksi idiooteiksi”.

Vaikka Niemelän käsitystä voi huoletta kutsua ilkeäksi ja pahantahtoiseksi, se perustuu kuitenkin tosiasioille. Halla-ahon vieraskirjan porukasta löytyy runsaasti niitä, jotka ryntäävät kommentoimaan milloin Helsingin Sanomien kirjotusta ja milloin jotakin blogitekstiä, jos siinä käsitellään jotakin vieraskirjan kävijöille läheistä aihetta. Kyseinen käyttäytyminen ei ole millään tavalla Halla-ahon tai kenenkään muunkaan masinoimaa, vaan se syntyy spontaanisti tilanteen mukaan. Tarpeeksi pöyristyttävä rimanalitus saa kyllä ansaitsemansa kohtelun.

Niemelä ja hänen adjutanttinsa Panu Höglund ovat jopa väittäneet, että tämä porukka estää todellisen keskustelun maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ongelmista. Tähän voi vastata vain: ”Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.” Kukaan ei estä Niemelää tai Höglundia käymästä maahanmuuttokeskustelua, vaikka etenkin Höglund mielellään demonisoi aktiiviset maahanmuuttokriitikot ja tekeytyy uhriksi valittaen, että maahanmuuttokriitikot floodaavat hänen kommenttilootansa, jos hän avaa suunsa asiasta. Uskoisin suurimman osan kirjoittavista kuitenkin tuntevan Höglundin matalan toleranssin eriäviä mielipiteitä kohtaan.

Jos Niemelä ja Höglund mielestään osaavat käydä maahanmuuttokeskustelua paremmin kuin Halla-aho ja vieraskirjan vakioväki, he varmasti käynnistävät keskustelun sillä oikealla tavalla. Tätä odotellessa ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystä. Niemelän ja Höglundin kritiikkiä voi luonnehtia sanaparilla ”väärin sammutettu”. Natsikorttikaan tuskin jää käyttämättä. Itse asiassa sitä on jo käytetty varsin rankasti.

Uusi Suomi

Lopuksi kehun Uusi Suomi –verkkolehteä siitä, että se tarjosi alustan kunnallisvaaliehdokkaille esittää mielipiteitään ja käydä keskustelua äänestäjien kanssa. Teen tämän siitä huolimatta, että Uusi Suomi sensuroi Jiri Kerosen, Markus Janssonin ja Seppo Lehdon blogit palvelimeltaan. Tähän lehdellä on täysi oikeus, koska yksittäisellä tiedotusvälineellä ei ole mitään velvollisuutta tarjota alustaa mielipiteiden esittämiselle. Uusi Suomi ei kuitenkaan tehnyt pelisääntöjä etukäteen riittävän hyvin selväksi, mikä mielestäni oikeuttaa kritiikin sensuuritoimia kohtaan.

Uuden Suomen blogit tarjosivat esimerkkejä hyvistä ehdokkaista, joista osa meni läpi ja osa ei. Pienten kuntien kohdalla keskustelu jäi vielä varsin vaatimattomaksi, mutta suurten kaupunkien tietyt ehdokkaat saivat tilaisuuden keskustella tosissaan ja osa ehdokkaista käytti tilaisuuden hyväkseen.

Uuden Suomen blogit näyttävät myös negatiivisen esimerkin siitä, miten internetissä ei pidä käyttäytyä. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos hyökkäsi Jussi Halla-ahoa vastaan ja munasi itsensä täysin. Taistolaistyylinen räyhääminen ja vääristely eivät saa ymmärrystä nettimaailmassa muilta kuin kaikkein fanaattisimmilta kannattajilta. Toisaalta Roosin mokailu herättää vahingoniloa mutta toisaalta taas masentaa, koska professorismieheltä jotenkin odottaisi enemmän. Ehkä Roosin sukupolvi ei koskaan elämänsä aikana pääse sinuiksi internetin kanssa, tai ehkä poliitikon kannattaisi keskittyä enemmän omiin potentiaalisiin kannattajiinsa eikä niihin, jotka edustavat ideologisesti täysin vastakkaista leiriä.

50 000 täynnä

Tämän blogin vierailujen määrä ylitti tällä viikolla 50 000 ja lokakuussa on tulossa kuukausikohtainen kävijäennätys (noin 5500 käyntiä). Luulen, että suurin syy tähän on kunnallisvaaleissa. Joku on osunut naapuriblogien kautta tännekin.

Perustin blogin vuonna 2006 ja kirjoittelin harvakseltaan alle yhden artikkelin kuukausitahtia. Myöhemmin tiivistin tahtia ja juttujen taso huononi. Kävijämäärien kehitystä aloin mittaamaan vuoden 2007 heinäkuusta lähtien. Seurannan perusteella juttujen tasolla ei ole niin väliä, kunhan kirjoittaa usein.

Samalla huomasin, että tämä blogi on mainittu suomenkielisen Wikipedian yhtenä lähteenä valokuvien väärentämistä koskevassa jutussa. Linkki löytyy sieltä jostakin pohjalta.

Juntunen melkein oikeilla jäljillä

Jaakko Hämeen-Anttilan paikan Suomen virallisena islamin selittäjänä perinyt Marko Juntunen on jossain määrin edeltäjäänsä parempi, mutta hänkin sortuu hyssyttelyyn ja asioiden tarpeettomaan hämmentämiseen, kuten oheisesta Verkkouutisten jutusta käy ilmi.

Juntunen analysoi maahanmuuttokeskustelua

Poimitaan jutusta muutama kohta. Juntunen toteaa aivan oikein, että avointa kritiikkiä maahanmuuttoa kohtaan on verkossa jo pitkään esitetty.

” Juntunen uskoo, että paisuvat nettikeskustelut ja perussuomalaisten nousu pakottavat poliitikot ottamaan monikulttuurisuuden kriisiin yhä selvemmin kantaa.”

Näin on jo tehty Britanniassa, jossa monikulttuuripolitiikassaan epäonnistunut Labour-hallituskin on hiljalleen irtisanoutumassa monikulttuurisuuden sokeasta ihannoinnista ja jopa puhunut maahanmuuton rajoittamisesta. Suomessa Britannian tilanteeseen on vielä matkaa, mutta mitään merkkejä politiikan muuttumisesta ei ole.

Monikulttuuripolitiikan avoin vastustaminen altistaa rasismi- ja muukalaisvihasyytöksille, ja siksi kunnianhimoinen poliitikko ei lähde riskeeraamaan uraansa olemattoman poliittisen hyödyn takia.

Juntunen on huolissaan kärjistyvästä ja tunteisiin vetoavasta keskustelusta:

” Juntunen nostaa esimerkiksi äskettäisen uutisen, jonka mukaan satoja alaikäisiä irakilaisia on tulossa Suomeen. Uutinen herättää niin voimakkaita mielipiteitä lasten hyväksikäytöstä ja "turvapaikkojen shoppailusta", että ilmiön taustalle on vaikea nähdä.

Kyseessä on globaali kriisi, joka on globaalin poliittisen järjestelmän tuotosta. Se on miehityksen suoraa seurausta.”

Juntusen mielestä Irakin asiat olisivat ilmeisesti paremmin Saddam Husseinin rautasaappaan alla. Toki Saddamin totalitaarisen hallinnon poistuminen päästi valloilleen voimia, joita edes Yhdysvaltojen armeija ei ole pystynyt kontrolloimaan. Maan kansanryhmien välinen väkivalta ja naapurimaista sponsoroitu terrorismi ovat tehneet siviiliväestön elämän vaikeaksi. Erityisen paljon pakolaisia löytyy Irakin kristityn assyrialaisvähemmistön joukosta. Tämän ryhmän kärsimykset eivät erityisemmin huoleta ihmisoikeusjärjestöjä, jotka tuntuvat olevan enemmän kiinnostuneita Guantanamon tapahtumista.

Mitä tulee alaikäisiin turvapaikanhakijoihin, hyvin usein heidät on järjestetty maahan. Usein onnistunut oleskeluluvan saanti johtaa ”perheidenyhdistämiseen” ja alaikäisen sukulaisten maahanmuuttoon. Ruotsinkin viime vuosien maahanmuutosta suurin osa on tapahtunut perheiden yhdistämisten kautta.

Juntusen kunniaksi on sanottava, että hän ei erityisemmin kannusta muslimien erityiskohteluun tavallisessa arkielämässä:

” Päiväkodeissa henkilökunnalla on kauhea hämmennys, kun lapset tulevat valtavan erilaisista kulttuureista. Heillä on sellainen käsitys, että kulttuuria täytyy kunnioittaa.

Juntusen mukaan arviot eivät usein ole arjessa kiinni. Lasten kulttuuriksi katsottu tausta voi olla hyvinkin ohut ja pitkälti väkivallan tulosta.

Hyvää tarkoittava työntekijä voi siis tehdä karhunpalveluksen maahanmuuttajalle, jos hän eristää näkemänsä ongelmat kokonaan koskemattomaksi mieltämänsä kulttuurin taakse.”

Juntunen ottaa myös esille Britannian tilanteen:

” Esimerkiksi Britanniassa islamilaiset ääriliikkeet ovat saaneet vapaat kädet määritellä, mistä kulttuuri koostuu. Keskustelu jää siten yksisilmäiseksi, eikä maahanmuuttajien monenkirjavia taustoja tunnisteta.”

Näin on tapahtunut, koska Britannian hallitus on harjoittanut monikulttuuripolitiikkaa ja tehnyt itse itsensä muslimien edustajiksi nimeämistä järjestöistä koko yhteisön edustajia. Ilman hallituksen piittaamattomuutta ja naiivia myöntyväisyyspolitiikkaa ongelmat olisivat todennäköisesti paljon pienempiä kuin nykyisin.

Juntunen on innokas rakentelemaan olkiukkoja:

” Perussuomalaisten ehkä pahin ongelma on se, että heillä on erittäin monilla selkeä käsitys siitä, millainen muslimi on ja mistä muslimikulttuuri koostuu. Kulttuurin jännitteisyydestä ja moniäänisyydestä ei tällöin ole minkäänlaista käsitystä, islamin tuntija huomauttaa.”

Ilmeisesti tarkoituksena on osoittaa, että Juntunen itse tuntee nämä jännitteet ja sen kaiken moniäänisyyden. Itse sanoisin, että olisi länsimaisten yhteiskuntien kannalta parempi, jos näitä jännitteitä ei selvitettäisi länsimaiden suurkaupunkien kaduilla.

Islamin pyhistä kirjoituksista ja profeetta Muhammadin esimerkistä piirtyvä kuva edustaa länsimaalaiselle vierasta ja vastenmielistä ideologiaa. Niiltä, jotka ottavat ideologian vakavasti, ei voi odottaa mitään maltillista kulttuuria ja monesti nyanssitkin ovat sitä, onko israelilaisten siviilien tappaminen itsemurhapommituksilla terrorismia vai ei.

Myöskään islamista länsimaiselle yleisölle annettu kaunisteltu kuva ei auta, jos todellisuus on vahvasti ristiriidassa sen kanssa. Fantasiat euro-islamista ja Tariq Ramadanin kaltaisten kaunopuheisten islamistien ylistäminen maltillisina tekevät myös puheet nyansseista epäuskottaviksi.

Abdullah Tammi taas

Lopuksi Juntunen viittaa Abdullah Tammeen:

” Kaikkein olennaisin kysymys on se, miten ääripäät provosoivat toisiaan. Turvallisuusongelma ei ole vain yhden leirin tuottamaa.”

Tammen ja Perussuomalaisten rinnastaminen ”ääripäiksi” ei ole tutkijalta kovin harkittua. Tammi on pelkkä suvaitsevaisen median luoma kupla, joka sai aikansa paistatella julkisuudessa ja sai valtamedialta tilaisuuden esittää päättömiä mielipiteitään useassa sanomalehdessä ja ajankohtaisohjelmassa. Tammi ei myöskään ole maahanmuuttaja, ja hänen edustamansa islam vetoaa vain pieneen marginaaliseen osaan suomalaista kantaväestöä. Tammella ei ole mitään tekemistä laajamittaisen muslimien Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton kanssa. Abdullah Tammen kannatus mitattiin kunnallisvaaleissa ja havaittiin köykäiseksi (muistaakseni 160 ääntä).

Myös käsitys turvallisuusongelmasta on vainoharhainen, kuten eräässä aiemmassa kirjoituksessani kuvasin. Myyttisten nettirasistien aiheuttamalle turvallisuusongelmalle ei löydy perusteita todellisuudesta, korkeintaan Mika Illmanin mielikuvituksesta.

Ohjattu demokratia

Perussuomalaisten vaalivoitto herättää joissakin paniikkia, josta kerroin jo edellisessä kirjoituksessa. Nyt Oikeusministeriö ryhtyy tämän tv-uutisten pätkän mukaan ”kouluttamaan” valtuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihapuheiden varalta. Uutisvideon loppupuolella käy ilmi, keneltä näitä vihapuheita odotetaan.

”Helsingissä Perussuomalaisten ääniharavaksi kiri avoimesti muukalaisvastainen ehdokas.”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kuitenkin varoittaa:

”Nyt pitää todella rankasti varoa demonisoimasta ihmisiä. Meillä on karmeita esimerkkejä esimerkiksi Hollannista Pim Fortuynin kohtalo.”

Sattumoisin eilisessä kirjoituksessa mainitsin Fortuynin murhaaja Volkert van der Graafin, joka mitä ilmeisimmin oikeasti uskoi estävänsä murhan avulla uuden Hitlerin nousun valtaan. Edellisen kirjoituksen kommenteissa Veikko Suvanto siteerasi Bruce Bawerin While Europe Slept –kirjaa:

” Bruce Bawerin While Europe Slept -kirjan ehkä hätkähdyttävin kohta – ja niitä oli monta – oli ainakin minulle se, jossa Bawer ehdottaa että van der Graafin tekemä murha olisi kenties jäänyt tapahtumatta, jos sitä ei olisi edeltänyt Hollannin "vastuullisen" median masinoima loanheittokampanja, jossa Pim Fortuyn maalattiin suunnilleen Hitlerin veroiseksi fasistiksi ja rasistiksi.”

Hankkeen takana oleva ja aiemminkin sensuuria kannattanut oikeusministeri Tuija Brax hymähtelee Soinin puheille. Samalla tavalla Hollannissakin uskottiin, ettei siellä voi tapahtua poliittista väkivaltaa. Fortuynin murhan jälkeen elokuvaohjaaja Theo van Gogh surmattiin, ja nykyisistä tunnetuista poliitikoista Ayaan Hirsi Ali ja Geert Wilders tarvitsevat henkivartijoiden suojelua joka päivä.

Suomessa vasemmistohuligaanit Paavo Arhinmäen johdolla ovat keskittyneet räyhäämään poliisille ja puolustamaan seinätöherryksiä. On täysin mahdollista, että Suomessakin syntyy organisoitunut ”antifasistinen” liike, jonka huppareihin pukeutuneet, työmarkkinatuella elävät aktivistit keskittyvät jatkossa häiritsemään natseiksi ja rasisteiksi katsomiensa ihmisten kokouksia ja julkisia tilaisuuksia valtiovallan hiljaisella tuella.

Braxin ja hallituksen reaktio on täysin ylimitoitettu ja Ylen uutispätkä jälleen kerran puhdasta propagandaa. Monet ihmiset kuitenkin uskovat Ylen uutisten kertovan asioista totuuden ja ottavat vakavasti jutussa esitetyn väitteen kaupunginvaltuutetun ”avoimesta ulkomaalaisvastaisuudesta”.

Suomalainen ”vastuullinen” media on siis aloittanut loanheittokampanjan, joka todennäköisesti laantuu pian palatakseen taas sopivan tilaisuuden koittaessa uudestaan.

Suomen hallitus puolestaan on tekemässä Suomesta venäläismallista ohjattua demokratiaa, jossa hallitus etukäteen päättää, mitkä poliittiset mielipiteet ovat sallittuja, mistä asioista ja miten saa keskustella. Minkä hinnan suomalaiset maksavat pään pistämisestä pensaaseen? Se jää nähtäväksi.

Reaktioita Perussuomalaisten vaalivoittoon

Ehdottomasti mielenkiintoisin reaktio Perussuomalaisten ja erityisesti Jussi Halla-ahon kunnallisvaalimenestykseen löytyy Helsingin Sanomista, jossa maahanmuuttajien arvostelija muuttui lyhyessä ajassa maahanmuuttokriitikoksi. Ihan itsestään jutun sisältö ei kehittynyt, vaan siihen tarvittiin 20 aktiivisen nettikirjoittajan panosta.

Syitä Perussuomalaisten hyvään menestykseen on tietysti etsitty. Koska valtamedia tykkää Timo Soinista, se mielellään näkee Soinin henkilökohtaisen karisman puolueen menestyksen takana. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Todellisuudessa Perussuomalaisten kannatuksen nousun takaa löytyy ehdokaslistojen monipuolistuminen ympäri maata.

Ilkeämielisimmät haluavat nähdä menestyksen takana myös ”kalastelua sameissa vesissä” eli maahanmuuttoon kansan keskuudessa esiintyvien epäluulojen hyväksikäyttöä. Tämäkin pitää osittain paikkansa, sillä muiden puolueiden ehdokkaat eivät ole erityisemmin pitäneet maahanmuuton aiheuttamia ongelmia esillä. Toisaalta tämäkään selitys ei kerro koko totuutta, koska Perussuomalaiset menestyivät myös Pääkaupunkiseudun ympäryskunnissa, joissa maahanmuutto ei liity juuri millään tavalla paikallispolitiikkaan.

Halla-ahon menestys järkyttää

Jussi Halla-ahon huima lähes 3000 kivunnut äänimäärä on kirvoittanut kommentteja monilta poliitikoilta. Esimerkiksi taistolaisprofessori Jeja-Pekka Roos kirjoitti blogissaan:

” Kävin lueskelemassa Halla-ahon blogia ja onhan se aika järkyttävää tekstiä. Mies on paitsi ulkomaalaisten vihaaja niin myös innokas ammuskelija ja puolustaa kiivaasti oikeuttaan saada ampua millä aseilla tahansa. Olin jo hetken tuntenut huonoa omaatuntoa siitä että olen mollannut täällä kokoomuslaisia ja muita itsestään väärää kuvaa antavia, ja nyt kaveri, joka kirjoittelee tuollaisia saa Helsingissä 3000 ääntä! Hyvä, perussuomalaiset!”

Jossain joku vasemmistolainen sosiaalitantta jo ehti pitämään ampuma-aseharrastajia psyykkisesti epänormaaleina, ja Roos heijastaa samaa arvomaailmaa. Olen lukenut Halla-ahon kirjoitukset ampuma-aseista ja pidän niitä asiallisina, vaikka itse en omista asetta enkä harrasta ammuntaa. Roosin luonnehdinta ei mielestäni edusta älyllistä rehellisyyttä.

Vihreiden edustaja Jyrki JJ Kasvi ei sorru vastaavaan, vaan häneltä löytyy jopa ymmärrystä Perussuomalaisten menestykselle:

” Moni on pitänyt perussuomalaisten kannatuksen nousua ongelmana, mutta todellisuudessa ongelma olemme me muut, jotka emme osaa puhua perussuomalaisten äänestäjiä koskettavista asioista heidän ymmärtämällään kielellä.”

Tässä suhteessa Kasvin ajatus juoksee oikeilla raiteilla. Valtapuolueiden vaikeneminen kansalaisten arkipäivään merkittävästi vaikuttavasta asiasta palvelee Perussuomalaisten etua. Toisaalta mies kuitenkin jatkaa:

” Valitettavasti Soinin imussa valtuustoihin tuli myös avoimesti ulkomaalaisvihamielisiä valtuutettuja, joiden kannat ovat yksinkertaisesti vastenmielistä.”

Kasvi ei tarkemmin määrittele, ketkä ehdokkaat ovat esittäneet vastenmielisiä kantoja ja keitä hän tarkoittaa puhuessaan avoimesti ulkomaalaisvihamielisistä valtuutetuista. Kasvi kuitenkin toistaa perinteistä mantraa:

” Kunnat ovat jo nyt suurelta osin ulkomaalaisen työvoiman varassa, ja väestön eläköityessä ulkomaalaisen työvoiman tarve eri aloilla vain kasvaa.”

Itse olen ymmärtänyt asian niin, että maahanmuuttokriitikot vastustavat Suomelle haitallista maahanmuuttoa. Luku- ja kirjoitustaidottomat maahanmuuttajat kuormittavat sosiaalisektoria, eivät työllisty ja ovat veronmaksajalle suuri taakka sen sijaan, että he parantaisivat huoltosuhdetta. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole tällaisia, mutta suurin osa humanitaarisesta maahanmuutosta ei hyödytä isäntäyhteiskuntaa.

Myös pääministeri Matti Vanhanen esitti Mtv3-kanavan uutisissa käsityksensä maahanmuuttokeskustelusta:

”Ensinnäkin toivon sitä, että Suomessa ei käynnisty samanlaista maahanmuuttopoliittista keskustelua kuin joissakin Euroopan maissa on ja se on suorastaan vihamielistä maahanmuuttoa kohtaan. Suomi tarvitsee varsinkin työperäistä maahanmuuttoa ja...ja... ja...maahanmuutto tulee olemaan osa suomalaisten tulevaisuutta."

Matti Vanhasen hallitus on lisännyt ”työperäistä” maahanmuuttoa mm. helpottamalla oleskeluluvan saantia tapauksissa, joissa turvapaikalle ei ole selkeää perustetta. Tämä on johtanut turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun, koska muualla Länsi-Euroopassa ovia on alettu lyödä kiinni.

Nykyisin maahanmuuttopoliittista keskustelua käydään lähinnä internetissä. Valtamediassa asioita käsitellään hyssytellen, ja ongelmista enimmäkseen vaietaan. Pohjoismaista vain Tanskassa maahanmuuttokeskustelua voidaan käydä avoimesti, kiitos Muhammad-pilakuvakriisin ja Tanskan Kansanpuolueen vaa’ankieliaseman. Jos Vanhasen tahto toteutuu, nykyinen hyssyttelylinja jatkuu ja Perussuomalaisten kannatus nousee. Ilmeisesti Vanhanen katsoo, että Perussuomalaisten kannatuksen kasvu ei haittaa Keskustan vaalimenestystä.

Pohjanoteeraus

Kaikkein järkyttävin vaalikommentti löytyy kuitenkin epämääräisestä Johannes Nälkäkorpi –blogista, jossa otsikolla ”Vaalit pidetty, demokratia hävisi” vaaditaan demokratian lakkauttamista ja korvaamista diktatuurilla. Seuraavassa parhaita paloja Nälkäkorven reseptistä ”demokratian” pelastamiseksi:

” Aivan alkajaisiksi: eduskunta hajotettaisiin toistaiseksi ja maan johtoon nostettaisiin tilapäinen hallitus, johon kuuluisi luotettavia ja tasaisia miehiä sekä armeijan johdosta että maltillisista pääpuolueista, siis kokoomuksesta, keskustasta ja sosialidemokraateista.”

”…”

” Internointileirejä perustetaan poliittisesti epäilyttäville tai niskuroiville aineksille.”

”…”

” Siviilipalvelus kielletään toistaiseksi ja suuri osa reservistä kutsutaan palvelukseen, jotta yhteiskuntajärjestystä voitaisiin valvoa tehokkaasti eikä järjestyshäiriköille jäisi mahdollisuuksia toimia omissa poliittisissa ryhmissään, kun heidät olisi kiskottu niistä irti isänmaan töihin.”

”…”

” Maahanmuutolle asetetaan toistaiseksi moratorio. Sen verran me täällä Nälkäkorven torpassakin voimme antaa periksi kämyille, että heidän huolelleen voi olla aitoja ja asiallisia syitäkin, vaikkei se tietenkään oikeuta huonoa käytöstä, nettiuhkailua, törkeyttä eikä asiattomuutta.”

Toisin kuin Vanhasen toive hyssyttelyn jatkamisesta, Nälkäkorven resepti aivan varmasti johtaisi Perussuomalaisten kannatuksen laskuun. Näin tapahtuisi, koska vaaleja ei enää pidettäisi vaan epämääräiset ainekset vietäisiin internointileireille.

Nälkäkorven toimenpide-ehdotuksesta tulee mieleen Pim Fortuynin murha Hollannissa. Eläinaktivisti Volkert van der Graaf murhasi Fortuynin, kun tämä oli palaamassa tv-haastattelusta Hilversumin kaupungissa. Van der Graaf tunnusti murhanneensa Fortuynin, koska hän halusi estää tätä käyttämästä hyväkseen yhteiskunnan heikkoja osia ja tekemästä muslimeista syntipukkeja poliittisen vallan saamiseksi.

Van der Graafin ja Nälkäkorven kaltaiset haluavat itse määrittää, ketkä ovat sopivia osallistumaan demokratiaan ja katsovat, että heillä on sekä oikeus että kyky päättää asiasta muiden puolesta. Tämä on minusta paljon pahempaa suvaitsemattomuutta, kuin mihin maahanmuuttokriitikot ikinä pystyvät.

Dupont ja Dupond kunnallisvaaleissa

Mtv3-televisiokanavan vaalikeskustelusta nousi pienimuotoinen kohu, kun vaalikeskustelun pitäjät Timo Haapala ja Matti Maunu, jotka kansanomaisemmin tunnetaan nimillä Dupont ja Dupond, ahdistelivat Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia ”ulkomaalaisvastaisuudesta”.

Voimakaksikko lainasi Turussa ehdokkaana olevan Jiri Kerosen blogitekstiä valikoivasti ja tarkoitushakuisesti. Asian yksityiskohdat voi käydä lukemassa Jiri Kerosen omasta blogista. Lisäksi Keisarin Uudet Vaatteet –blogissa on kerrottu median reaktioista kaikki olennainen.

Valtamedian likaiset temput

Olen usein arvostellut tässä blogissa Helsingin Sanomia ja Yleisradiota totuuden vääristelystä ja propagandasta. Ruotsalaisen Bonnierin omistama Mtv3 on jäänyt vähemmälle huomiolle, koska maikkarin uutis- ja ajankohtaisohjelmien tarjonta jää Big Brotherin ja Idolsin kaltaisten viihteellisten yleisömagneettien jalkoihin. Minun ei käy kateeksi Dupontia ja Dupondia, jotka pääsevät parrasvaloihin lähinnä vaalien alla tarjoamalla edes jonkinlaisen vastineen Yleisradion vaaliohjelmille.

Pienessä maassa lupamaksuvaroilla rahoitetun yleisradioyhtiön pelkkä olemassaolo riittää tukahduttamaan vaihtoehdot ja pakottaa ne käytännössä elämään keltaisella skandaalijournalismilla. Nimenomaan tätä Mtv3-kanavan Soinin ahdistelu edustaa puhtaimmillaan.

Siinä missä Yleisradio ja Sanoma-konsernin viestimet edustavat vihervasemmistolaista oikeaoppisuutta, Mtv3 on pyrkinyt tarjoamaa oikeistolaisemman vaihtoehdon. Tämä ei tarkoita, että tavoitteessa onnistuttaisiin edes välttävästi.

Jiri Keronen on valittanut Mtv3:n toiminnasta Julkisen Sanan Neuvostoon ja lisäksi tehnyt rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta. Toivotan Keroselle menestystä tässä asiassa. Valtamedian valehtelu ja skandaalinmetsästys keinoja kaihtamatta ansaitsee kaiken mahdollisen halveksunnan, vaikka nykyisessä nopealiikkeisessä internet-maailmassa valheella on erittäin lyhyet jäljet. Mtv3 on konkreettisesti mustamaalannut Kerosta valheellisin perustein, ja kaiken lisäksi yrittänyt näin hyökätä Perussuomalaisia ja puheenjohtaja Timo Soinia vastaan.

Keronen ja sananvapaus

Jiri Kerosen kirjoitus ”Natsisymbolit eivät Suomessa ole laittomia, mutta typeryys on moraalisesti laitonta” on lähinnä filosofista pohdiskelua sanan- ja ilmaisuvapauden rajoista Suomessa. Keronen päätyy myös itse jakamaani johtopäätökseen, jonka mukaan oman mielipiteen esittäminen ei missään muodossa voi olla rikollista, vaikka mielipide olisi kuinka moraalisesti paheksuttava tahansa.

Vain jos mielipiteenilmaisu selkeästi kehottaa väkivaltaan jotakin ihmisryhmää kohtaan, kyseessä on laiton kiihotus kansanryhmää kohtaan. Tämä siis koskee Suomessa vallitsevaa lainsäädäntöä, jota Mika Illman ja kumppanit ovat pyrkineet tulkitsemaan äärimmäisen tiukasti.

Mtv3:n Dupont ja Dupond –kaksikko ei vaivautunut selvittämään kirjoituksen tarkoitusperiä, vaan lainasi sumeilematta Kerosen lainausmerkeissä esittämää vertauskuvaa, jossa Keronen totesi ihmisellä olevan oikeuden ilmaista seuraava:” mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä!!11". Mika Illman voi olla asiasta eri mieltä, mutta kyseessä on yksityisen henkilön hypoteettinen mielipide, joka ei Kerosen mielestä ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. Kyseessä ei myöskään ole Kerosen oma mielipide, minkä Mtv3:n Dupont ja Dupond –kaksikko onnellisesti unohti ilmeisen tarkoituksellisesti.

Poliittinen tarkoituksenmukaisuus

Jiri Keronen on nuori mies ja hänen tapaansa ilmaista asioita voi aiheesta arvostella. Itsekin olen hänelle sanonut, että hänen kannattaisi välttää alatyylisten ilmaisujen käyttöä. Viime kirjoitusten perusteella hän on ottanut vihjeestä vaarin.

Keronen on riittävän fiksu mies ymmärtääkseen, miten sanoma menee parhaiten perille. Hänellä on kuitenkin yksi vika, joka voi haitata hänen poliittista uraansa. Politiikassa ei kannata tukea ketään tai mitään, jonka kanssa ei ole sataprosenttisesti samaa mieltä. Jos poliitikko tukee moraalisesti vastenmielisten ihmisten oikeutta sanoa mielipiteensä, näiden moraalisesti vastenmielisten ihmisten mielipiteet tulkitaan poliitikon omiksi mielipiteiksi, kiitos Mtv3:n ja Dupont ja Dupond –kaksikon kaltaisten toimittajien.

Toinen Kerosen virhe on suuttua typeristä mielipiteistä. Typeryys on valitettavan inhimillinen ominaisuus, mutta typeryyden edessä ei kannata menettää malttiaan ja sortua alatyylisiin ilmaisuihin, vaikka mieli monesti tekisi. Sen sijaan typeryys tulee voittaa viisaudella, ja viisauteen kuuluu oman suuttumuksen hillitseminen.

Kunnallisvaalit

Toivon, että Jiri Keronen menestyy kunnallisvaaleissa. Lisäksi toivon, että maltillisemmin asiaansa ajava Maria Lohela ei kärsi Jiri Kerosen lausuntoihin liittyvästi kohusta. Toisin kuin Keronen Lohela käsittelee asioita ruohonjuuritason näkökulmasta eikä sorru ylilyönteihin sanankäytössään. En mitenkään liputa Lohelan puolesta Kerosta vastaan, vaan toivon turkulaisten osaavan ajatella omilla aivoillaan ja äänestävän itse kullekin sopivaa ehdokasta.

Toivon myös, että Jussi Halla-aho menestyy Helsingissä ja pääsee valtuustoon. Toisaalta kunnallisvaalit ovat paikallisvaalit, jossa puolue ei merkitse samalla tavalla kuin valtakunnallisissa vaaleissa. Oman käsitykseni mukaan Perussuomalaisten ehdokaslistat ovat merkittävästi parantuneet neljän vuoden takaisista ja tämä pätee myös omassa kotikunnassani. Parturi-kampaajien ja taksikuskien lisäksi (mitenkään näitä ammattiryhmiä halveksimatta) kuntalainen voi myös valita muunlaisen taustan omaavan ehdokkaan, mitä voi pitää selkeänä eteenpäinmenona.

Miksi Obaman valinta presidentiksi ei ole hyvä asia

Jos eurooppalaiset saisivat äänestää Yhdysvaltojen presidentinvaalissa, Barack Obaman voitto olisi käytännössä varma. Obaman suosio ei kuitenkaan perustu järkiperäiseen analyysiin vaan joko irrationaaliseen vihaan republikaaneja ja George W. Bushia kohtaan tai Obaman henkilökohtaiseen karismaan perustuvaan henkilökulttiin.

Euroopassa elää myös illuusio siitä, että demokraattipresidentin johdolla Yhdysvallat palaisi monenkeskiseen päätöksentekoon ja näin eurooppalaisetkin pääsisivät taas vaikuttamaan Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan. Luettelen tässä joukon omia käsityksiäni siitä, miksi Obaman vaalivoitto olisi huono asia.

Obaman viisi virhettä

Obama on kokematon. On harvinaista, että ensimmäisen kauden senaattori selviytyy presidentinvaalissa näinkin pitkälle. Obamalla ei ole lainkaan johtamiskokemusta. Jopa republikaanien kokemattomaksi tyhjäpääksi haukutulla varapresidenttiehdokas Sarah Palinilla on huomattavasti enemmän kokemusta johtamisesta Wasillan pikkukaupungin pormestarina ja Alaskan kuvernöörinä.

Obama kävi kaksikymmentä vuotta pastori Jeremiah Wrightin johtamassa, mustien vapautuksen teologiaa edustavassa Kolminaisuuden Yhdistyneessä Kristuksen Kirkossa (Trinity United Church of Christ), jossa saarnattiin vihaa valkoisia kohtaan ja pidettiin yllä mustien uhrikulttuuria. Oheisissa videoissa (1 ja 2) esitetyt puheet järkyttävät. Jos John McCain olisi käynyt Ku Klux Klanin kokouksessa, hänen poliittinen uransa olisi ollut ohi sillä sekunnilla. Obama sen sijaan porskuttaa edelleen.

Obaman ihonväri ei ole syy valita häntä presidentiksi. Monissa julkisissa kommenteissa on sanottu, kuinka Obaman valinta presidentiksi osoittaisi rasismin olevan menneisyyttä Yhdysvalloissa. Obaman äänestäminen tällä perusteella on pelkkää käänteistä rasismia. Halutaan osoittaa oma puhtaus ja ennakkoluulottomuus äänestämällä mustaa miestä, vaikka vastaavalla kokemuksella varustettua valkoista miestä tuskin äänestettäisiin yhtä innokkaasti.

Obama on vasemmistolainen ja hän korottaisi veroja. Tämä taas ei nykyisen taloudellisen laman aikana auta nostamaan Yhdysvaltojen taloutta jaloilleen vaan pitkittää vaikeuksia. Rikkaiden verojen korottaminen on puhdasta vasemmistopopulismia, jolla ei ole mitään positiivisia seurauksia, koska esimerkiksi pääomaveron korotus johtaa liittovaltion verotulojen pienenemiseen. Sitä ei voi perustella muulla kuin vasemmistolaisella ”oikeudenmukaisuudella”, joka lämmittää hetken mutta ei pitkällä tähtäimellä tuo lisää voita leivän päälle.

Obaman vastenmielinen henkilökultti muistuttaa ikävällä tavalla kommunistijohtajien vastaavaa. Politiikassa on vaarallista asettaa toiveita karismaattiseen johtajaan, joka lupaa ”muutosta” kertomatta tarkemmin, millaisesta muutoksesta on kyse. Obaman kohdalla ”toivo” ja ”muutos” ovat muodostuneet iskusanoiksi samoin kuin englanninkielisestä Puuha-Petestä tuttu ”Yes we can!”. Näiden sanojen takaa ei löydy retoriikan ja perinteisen amerikkalaisen liberalismin lisäksi muuta sisältöä.

Mihin Obaman presidenttiys johtaa?

Jos Obama valitaan presidentiksi, monet häneen suuria toiveita asettaneet joutuvat pettymään. Ulkopoliittisesti Obama vaikuttaa naiivilta, koska hän on mm. luvannut neuvotella Iranin kanssa ilman ennakkoehtoja. Hoipertelu ja päättämättömyys värittäisivät todennäköisesti Obaman presidenttikauden ulkopolitiikkaa, mikä rohkaisisi Yhdysvaltojen ja lännen vihollisia. Ulkopoliittisesti Obamasta tulisi uusi Jimmy Carter etenkin, jos hän lupaustensa mukaisesti vetäisi Yhdysvaltojen joukot Irakista.

Obaman sisäpoliittinen vaikutusvalta on pitkälti riippuvainen Kongressin voimasuhteista. Jos demokraatit säilyttävät enemmistönsä sekä Senaatissa ja Edustajainhuoneessa, Obama saa tavoitteitaan helpommin läpi, kuin jos republikaanit saavuttaisivat enemmistön jommassakummassa kamarissa.

Puutteistaan ja näennäisestä arvaamattomuudestaan huolimatta John McCain vaikuttaa riskittömämmältä vaihtoehdolta poliittisen kokemuksensa ansiosta. Kokemukselle luulisi olevan kysyntää kriisiaikana, vaikka huolestuttavan moni on valmis vaihtamaan sen kaunopuheiseen retoriikkaan.

Yhdysvaltojen presidentinvaali, irrationalismi ja kulttuurisodat

Yhdysvaltojen presidentinvaali herättää intohimoja myös Atlantin tällä puolen. Siinä missä Suomessa Helsingin Sanomien Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen vaaliblogia voi luonnehtia Barack Obaman cheerleaderin pitämäksi, Britanniasta löytyy myös muunlaista keskustelua, josta parhaimpana esimerkkinä on konservatiivi Melanie Phillipsin ja blairilaisen vasemmistoälykkö Oliver Kammin mielipiteenvaihto.

Yhdysvaltojen ensimmäinen radikaali äärivasemmistolainen presidentti?

Yllä olevan otsikon alla Melanie Phillips kirjoitti Daily Mail –sanomalehdessä artikkelin, jossa hän arvosteli demokraattien presidenttiehdokas Barack Obamaa ja ihmetteli republikaanien varapresidenttiehdokas Sarah Palinin saamaa tylyä kohtelua valtamediassa.

Phillips näkee myös, että valtamedia on valinnut puolensa presidenttikilvassa:

”Molemmilla puolilla Atlanttia vallitsevan Obama-myönteisen median esittämän kuvan perusteella kyseessä on kilpa demokraattien edustaman kaksinapaisen oikeudenmukaisuuden ja vakavastiotettavuuden sekä lähinnä vitsinä pidettävän republikaanien ehdokaskaksikon välillä. Republikaanipuoli koostuu arvaamattomasta vanhasta miehestä ja aivottomasta kiihkoilija-kauneuskuningattaresta, jonka John McCain valitsi hulluuden hetkenään varapresidenttiehdokkaaksi.”

En voi hirveästi olla eri mieltä tuon luonnehdinnan kanssa. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa Obamaa on käsitelty silkkihansikkain hänen ilmiselvästä kokemattomuudestaan huolimatta. Vastaavasti Sarah Palin on sekä demonisoitu että yritetty osoittaa aivottomaksi tyhjäpääksi. Lisäksi hänen toimiaan Alaskan kuvernöörinä on yritetty esittää mahdollisimman negatiivisessa valossa.

Itse sanoisin, että Obama ei ole äärivasemmistolainen muutoin kuin Yhdysvaltojen kontekstissa. Eurooppalaisessa ympäristössä hänen ajamansa arvot edustavat melko perinteistä sosiaalidemokratiaa, jossa varakkaiden verotus pidetään korkeana reiluuden nimissä, vaikka matalampi veroaste tuottaisi veronkerääjän kannalta paremman lopputuloksen. Samalla tavalla sosiaalidemokratiaa edustaa Obaman näkemys siitä, että ”rikkaita” verottamalla ja ”keskituloisten” veroja laskemalla liittovaltion tulot ja menot saadaan tasapainoon. Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että Yhdysvalloissa rikkain kymmenen prosenttia maksaa 70 prosenttia kaikista veroista.

Obaman sosiaalidemokraattinen veropolitiikka ei kuitenkaan tee hänestä äärivasemmistolaista. Sen sijaan hänen poliittisen uransa kannalta ratkaisevat henkilöt ovat sellaisia tai ainakin ovat olleet. William Ayers perusti Weather Underground –terroristiryhmän 1960-luvun lopulla. Kyseinen ryhmä teki pommi-iskuja liittovaltion rakennuksiin. Ayers on säilyttänyt radikaalit näkemyksensä siitä lähtien, vaikka hän nykyisin toimii Illinoisin yliopistossa kasvatustieteen professorina.

Vuonna 2001 Ayers sanoi: ”En kadu pommien räjäyttämistä. Mielestäni emme tehneet tarpeeksi.” Barack Obaman poliittinen ura käynnistyi William Ayersin talossa vuonna 1995. Obaman äärivasemmistolaiset kytkennät käyvät hyvin ilmi Phillipsin artikkelista. Sen sijaan Obaman seurakunnan pastori Jeremiah Wrightista ei kerrota sanaakaan, vaikka kyseinen yhteys osoittaa, kuinka Obama on käyttänyt mustaa farrakhanilaista vapautuksen teologiaa hyväkseen oman poliittisen uransa edistämiseksi.

Entäs Oliver Kamm?

Vasemmistolainen Kamm pitää McCainia ulkopoliittisesti varmempana vaihtoehtona. Kamm kannattaa Yhdysvaltojen uuskonservatiivien harjoittamaa ulkopolitiikkaa ja hyökkäystä Irakiin. Saddam Husseinin kukistaminen oli sellaisenaan riittävän hyvä peruste eikä YK:n hyväksyntää olisi tarvittu.

Kirjoituksessaan presidentinvaalikampanjasta Kamm toteaa seuraavaa:

”En ole niinkään huolissani – tai ainakaan pelkästään – evankelisista kristityistä vaan sitkeästä epä-älyllisyydestä Yhdysvaltojen julkisessa elämässä.”

Kammin mukaan tämä osoittaa yleistä valistuksen aikaan liittyvän tiedon etsimisen hylkimistä ja Yhdysvaltojen maallisen perustan halveksimista. Kamm kunnioittaa John McCainia poliitikkona mutta arvostelee tapaa, jolla hän on mielistellyt puolueensa vanhoillista siipeä ja tuonut heidät osaksi presidentinvaalikampanjaa. Palinin kristillisyys edustaa Kammin mielestä

”epä-älyllisyyttä, sisäänpäin kääntyneisyyttä, sosiaalista suvaitsemattomuutta ja antirationalismia.”

Todettakoon, että Kamm on maltillinen ateisti eikä Richard Dawkinsin kaltainen kiihkoilija, eli Melanie Phillipsin kaltainen konservatiivi pystyy keskustelemaan hänen kanssaan ilman, että jompikumpi menettää malttinsa.

Phillips ei juutalaisena erityisemmin innostu Sarah Palinin edustamasta evankelisesta kristillisyydestä. Hän ei kuitenkaan pidä Palinin ajatuksia hälyttävinä, sillä Phillipsin mielestä evankeliset kristityt puolustavat samoja autenttisia liberaaleja ja siten moraalisia arvoja, jotka muodostavat juutalaiskristillisen ajattelun perustan.

Phillipsin mukaan Kammin mainitsemat paheet johtuvat ennemminkin maallisesta fundamentalismista ja kiihkoilusta, joita edistävät skientismi, poliittinen oikeaoppisuus ja postmodernismi. Skientismillä Phillips viittaa lähinnä Dawkinsin edustamaan militanttiin ateismiin ja tieteenpalvontaan, joita kohtaan Kamm on ollut erittäin kriittinen esimerkiksi Dawkinsin Jumalharha-kirjan arvostelussaan.

Phillipsin näkemyksiä siitä, että finanssikriisin juuret olisivat jotenkin syvällä länsimaisen kulttuurin rappiossa, en allekirjoita. Mielestäni todisteet ennemminkin osoittavat, että sosiaalinen insinöörityö tai yhteiskuntasuunnittelu ei toimi yhdistettynä nopealiikkeisiin rahamarkkinoihin. Sen sijaan jaan hänen käsityksensä siitä, että Yhdysvaltojen presidentinvaalissa kyse on suurelta osin kulttuurisodasta, jossa Barack Obama edustaa postmodernismia ja poliittista oikeaoppisuutta, kun taas McCain on perinteisten länsimaisten arvojen puolella.

Satunnaisia ajatuksia 2

Jälleen kerran sensuuri nostaa rumasti päätään. Sanoman omistaman internet-operaattori Welhon liittymistä ei päässyt pariin päivään Jussi Halla-ahon sivuille. Muiden internet-operaattorien sivuilta Scripta näkyi normaalisti. Tämä antoi aiheen epäillä, että joku olisi tahallaan sabotoinut internet-yhteyksiä. Vaikka näin olisi ollutkin, homma tuskin nautti yhtiön johdon siunausta.

Onneksi Welho kuitenkin löysi syyn ongelmaan, joka johtui ”kansainvälisen verkkoliikenteen yhteyksistä”, ja ”kyseinen kohta pystyttiin saman tien ohittamaan toisella reitityksellä”. En lähde arvioimaan selityksen todenperäisyyttä, koska oma tietoliikenneosaaminen ei riitä. Foliohattua en kuitenkaan ole sovittelemassa päähän.

Pankkikriisistä

Yhdysvaltojen pankkikriisi on levinnyt Eurooppaan ja valtiot ovat joukolla ryhtyneet tukemaan pankkeja veronmaksajan rahoilla. Tämä on saanut monet entiset sosialistit ja kommunistit tulemaan ulos kaapista ja viisastelemaan, kuinka uusliberalismin aika on ohi ja tarvitaan taas suitsia rajoittamattomalle kapitalismille.

Nämä ihmiset eivät tietysti ymmärrä mitään, mistä puhuvat, vaikka suomalainen valtamedia antaa heille auliisti palstatilaa. Todellisuudessa rahoitusmarkkinoita säännellään erittäin voimakkaasti. Ongelmana on se, että rahoitusmarkkinoilla keksitään jatkuvasti uusia keinoja kiertää sääntelyä. Lisäksi valvovan viranomaisen kyvyt harjoittaa sääntelyä ovat valitettavan rajalliset.

Kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, rahaa lainattiin ihmisille, joilla ei ollut kykyä maksaa lainoja takaisin. Kaikki sujui hyvin kiinteistöjen arvojen noustessa, mutta ongelmia alkoi tulla, kun kiinteistökupla puhkesi ja innovatiivisten rahoitusinstrumenttien takana olevien kiinteistöjen arvo laski.

Tässä vaiheessa rahoitusinstrumentit olivat jo levinneet niin laajalle, että ongelmat käsittivät koko kansainvälisen rahoitusjärjestelmän. Yllättäen jopa Ylen ykkösaamun kolumnisti, vanha stalinisti Jertta Blomstedt tuntuu ymmärtävän jotakin:

”Yhdysvaltojen asuntoluotoista alkanut kriisi oli näkyvissä vuosikaudet ennen kuin se puhkesi. Samoin tunnettiin ne nerokkaat rahoitusinstrumentit, joilla vahinkoja vieritettiin muille. Tiedettiin aivan hyvin, että perusperiaate niissä papereissa oli sama kuin torilla marjojen, sienien ja hedelmien myynnissä: vialliset tuotteet peitetään uusilla ja tuoreilla.”

”Ne, jotka varoittivat, eivät saaneet ääntään kuuluviin. Erityisen omituista on se, että äänet eivät kuuluneet edes valvovien viranomaisten korviin.”

Miksi pankit sitten myönsivät subprime-luottoja maksukyvyttömille asiakkaille? Ensinnäkin erilaiset kansalaisoikeusjärjestöt rohkaisivat ja puolittain pakottivat myöntämään lainoja syrjittyjen vähemmistöjen edustajille ja toiseksi lainan myöntänyt pankki ei joutunut kantamaan riskiä, koska Freddie Mac ja Fannie Mae paketoivat subprime-lainat rahoitusinstrumenteiksi (mortgage-backed securities), joita sitten myytiin eteenpäin.

Oheisessa pdf-dokumentissa Hollannin Pankin johtaja Nouk Wellink, joka on myös pankkivalvonnan Basel-komitean puheenjohtaja, kertoo syitä finanssikriisiin. Poimin sieltä muutamia asioita.

”Weakness in fundamental underwriting” tarkoittaa käytännössä lainojen lepsua myöntämistä ilman käsirahaa asiakkaille, joilla on heikot luottotiedot. Firmojen taseisiin kertyi ”massiivisia riskikeskittymiä”, koska lainat oli paketoitu arvopapereiksi, joiden luottoluokitus oli teoriassa hyvä mutta käytännössä arvopapereiden takana olevista lainoista suurta osaa ei koskaan maksettaisi takaisin.

Koska riski voitiin siirtää eteenpäin, pankeille syntyi intressi myöntää mahdollisimman paljon lainoja sen sijaan, että pankki olisi normaaliin tapaan keskittynyt asiakkaan luottokelpoisuuden huolelliseen arviointiin. Kaikki tämä on johtanut likviditeetin romahtamiseen erityisesti tietyillä monimutkaisten rahoitusinstrumenttien markkinoilla ja tätä kautta pankkienvälisten markkinoiden tyrehtymiseen.

Kyse on osittain myös huonosta sääntelytä. EU Referendum –blogissa Richard North, joka tietää rahoitusmarkkinoista yhtä vähän kuin minä mutta joka on innokas selvittämään asiat pohjiaan myöten, näkee ongelman ns. mark to market –säännössä. Kyseisestä säännöstä sovittiin ns. Baselin 2. kokouksessa Enronin kirjanpitoskandaalin jälkimainingeissa, ja se löytyy kahdesta EU-direktiivistä (1 ja 2).

Säännön mukaan pankkien on selvitettävä arvopaperiensa arvo joka päivä sellaisena kuin se olisi, jos paperit myytäisiin tänä päivänä. Koska arvopaperimarkkinat ovat finanssikriisin seurauksena romahtaneet, pankkien taseista on sulanut miljoonia, mikä entisestään heikentää arvopaperien arvoa ja tekee pankeista maksukyvyttömiä. Tällöin ainoa vaihtoehto on kääntyä viimeisen mahdollisen luotonantajan eli keskuspankin puoleen. Näin kävi mm. suhteellisen vakavaraiselle mutta likviditeetiltään romahtaneelle englantilaiselle Northern Rock –pankille.

Baselin 2. kokouksessa sovitut säännöt eivät ole finanssikriisin varsinainen syy mutta ne ovat merkittävästi pahentaneet subprime-luottojen aiheuttamaa ongelmaa. Vaarana on, että kriisi leviää reaalitalouteen, kun yritykset eivät enää pysty rahoittamaan investointejaan, koska pankkien kyky myöntää luottoja on olematon. Yksi lääke luottolaman estämiseen on höllentää mark to market –vaatimusta. Julkinen valta voi lisäksi pumpata pankkeihin lisää likviditeettiä ja tätä kautta vähentää luottolaman vaaraa.

Richard Northin artikkelit finanssikriisistä löytää täältä.

Uusliberalismin konkurssiko?

Palataan vielä Jertta Blomstedtin sanoihin. ”Ne, jotka varoittivat, eivät saaneet ääntään kuuluviin”, hän sanoi kolumnissaan. Yksi varoittelijoista oli Blomstedtin ja muiden vasemmistolaisten vihaama George W. Bush, joka syyskuun 11. päivänä 2003 ilmestyneen New York Timesin artikkelin mukaan yritti saada asuntoluottolaitokset Fannie Maen ja Freddie Macin tiukempaan valvontaan.

Bushin esitys kuitenkin kaatui Kongressin Demokraattien vastustukseen. Yksi vastustajista oli Massachusettsin kongressiedustaja Barney Frank, joka sanoi:

”Nämä kaksi yksikköä – Fannie Mae ja Freddie Mac – eivät ole missään taloudellisessa kriisissä.”

”…”

”Mitä enemmän ihmiset liioittelevat näitä ongelmia, sitä enemmän paineita nämä yhtiöt joutuvat kohtamaan ja sitä vähemmän meillä on vähävaraisille tarkoitettuja asuntoja.”

Barney Frank oli yksi niistä kongressiedustajista, jotka olivat luomassa Yhdysvaltoihin roskapankkia muutama viikko sitten. Lienee turha sanoa, että Bushin vuoden 2003 esityksestä ei koskaan tullut valmista Kongressissa.

Oheiselta sivustolta löytyy myös tiedot siitä, miten suurilla summilla Fannie ja Freddie ovat tukeneet johtavia demokraattisenaattoreita. Esimerkiksi nuori senaattori Barack Obama on ottanut vastaan yli 100 000 dollaria Fannie Maelta ja Freddia Macilta. Iäkäs republikaanisenaattori John McCain puolestaan oli mukana vuonna 2005 tehdyssä lakiesityksessä, joka olisi lisännyt asuntoluottoyhtiöiden valvontaa.

Nämä asuntoluottoyhtiöt eivät ole mitään ”uusliberalismin” tuotteita vaan valtiollisen sääntelyn. Fannie Mae (Federal National Mortgage Association) perustettiin vuonna 1938 osana presidentti Rooseveltin New Deal –ohjelmaa. Kyseessä on ns. ”valtion sponsoroima yritys” kuten vuonna 1970 perustettu Freddie Mac (Federal Home Loan Mortgage Corporation).

Näiden laitosten tehtävänä on varmistaa, että ensisijaisilla luotonantajille (pankeilla) on riittävästi rahaa lainattavaksi asunnonostajille. Liittovaltio on ottanut molemmat laitokset hallintaansa, vaikka ne aiemmin olivat yksityisiä osakeyhtiöitä. Niitä kuitenkin pidettiin yleisesti valtion tukemina. Tämä yhdessä puutteellisen valvonnan kanssa sai ne ottamaan kohtuuttomia riskejä ja temppuilemaan kirjanpidon kanssa poliitikkojen katsoessa toisaalle.

Lisäys 18.10.2008 Oliver Kamm selittää artikkelissaan, miten kaikki tapahtui. Hän myös kertoo, miksi asuntolainojen muuttaminen arvopapereiksi on periaatteessa hyvä asia. Näin ei-likvidit lainat muuttuvat likvideiksi arvopapereiksi, jotka ovat helpommin muutettavissa rahaksi. Kriisin perussyy on holtiton luotonanto ruohonjuuritasolla ja vääristyneet kannustimet, jotka houkuttelivat pankkeja myöntämään mahdollisimman paljon lainoja. Koska Fannie Mae ja Freddie Mac olivat valtioon sidoksissa olevia yhtiöitä, niiden liikkeellelaskemiin arvopapereihin luotettiin ja luottoluokituslaitokset antoivat papereille hyvät luokitukset.

OIC:n pääsihteeri Ihsanoglu Suomessa

Tähän kirjoitukseen olen kääntänyt Tundratabloidsin KGS:n kirjoituksen islamilaisten maiden järjestö OIC:n pääsihteeri Ekmeleddin Ihsanoglun Suomen vierailusta. Ihsanoglu puhui Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä "Islam in Europe" -seminaarissa tiistaina 7.10.2008.

Alussa KGS kommentoi Ihsanoglun puhetta yleisölle. Lopussa on käännös KGS:n kysymyksestä OIC:n pääsihteerille ja Ihsanoglun vastaus. KGS kuvasi Ihsanoglun vastauksen videolle, josta englannin kieltä osaavat voivat tarkistaa, mitä Ihsanoglu oikeasti sanoi.

---

Ihsanoglun vierailu

Osallistuin äskettäin Helsingissä järjestettyyn “Islam in Europe” –seminaariin, jonka järjesti Ulkopoliittinen instituutti (UPI). Menin kuuntelemaan sekä islamilaisten maiden järjestö OIC:n pääsihteeri Ekmeleddin Ihsanoglun puhetta, jossa kerrottiin hänen näkemyksistään islamin tulevaisuudesta Euroopassa että katsomaan, keitä ilmestyisi paikalle. Olin tässä mielessä utelias. Yksi ensimmäisistä seminaarissa mainitusita asioista oli Ihsanoglun mielenkiintoinen kommentti, jossa hän sanoi olevansa kiitollinen, että ”Suomella ei ollut siirtomaahistoriaa” (toisin kuin islamilla).

En usko Ihsanoglun olleen pelkästään kohtelias. Suomen kolonialismista vapaa historia tarkoittaa Ihsanoglulle sitä, että islamilainen maailma näkee Suomen jonkinlaisena siltana kulttuurien välillä, mikä auttaa selittämään saudien äkillisen innon rakentaa suurlähetystö Suomen pääkaupunkiin Helsinkiin.

Kun katsotaan Suomen poliittisen eliitin reaktiota Muhammad-pilakuvien julkaisuun, joka sai pääministeri Matti Vanhasen pyytämään madellen anteeksi islamilaiselta maailmalta, koska yksittäinen kansallismielinen järjestö julkaisi pilakuvat. Tuota voi vain luonnehtia ”suomettumiseksi tai dhimmiydeksi”?

Miksi islam sitten keskittyy Suomeen? Uskon, että Suomi nähdään helppona saaliina. Jos katsotaan Suomen hallituksen anteeksipyyntöä pienen kansallismielisen internet-sivuston puolesta vuonna 2006, tuollainen teko on herättänyt ”Sauronin silmän” huomion, ja Suomi saa nauttia Riadista peräisin olevan katseen valosta.

Ekmeleddin Ihsanoglun äskettäinen puhe Helsingissä osoittaa myös yhteyden eri muslimiryhmien ja tunnettujen islamistien välillä esittämällä yhtenäisen ja johdonmukaisen sanoman länsimaiselle yleisölle. He korostavat ”eurooppalaista islamia” ja sitä, kuinka islam on perinteinen osa Eurooppaa, mitä ei voi jättää huomiotta, oli puhujana sitten islamisti Tariq Ramadan tai professori Ekmeleddin Ihsanoglu itse.

Se, mikä näistä puheista puuttuu (jos kukaan sitä vaivautuu huomaamaan), on virallinen tunnustus islamin väkivaltaisesta ja imperialistisesta historiasta puhumattakaan virallisesta anteeksipyynnöstä. Sen sijaan puheet sisältävät paljon tosiasioiden väistelyä ja sormella osoittelua samaan aikaan, kun niissä otetaan kunnia kaikista Euroopan historian positiivista aspekteista, kulttuurista ja teknologisista edistysaskeleista. Viime tiistai-iltana Ekmeleddin Ihsanoglu toimi juuri näin.

Ekmeleddin Ihsanoglun mukaan islam ei ole vieras elementti. ”Islam on osa Euroopan historiaa ja nykyisyyttä ja osa sen tulevaisuutta.” Hän kuitenkin jätti sopivasti mainitsematta – eikä asia tuntunut kiinnostavan ketään läsnäolijoista – sen, että islam on tunkeutunut Eurooppaan joko väkivallalla tai hitaalla mutta varmalla väestönkasvulla ja että menestyksen mahdollistanut uskonnollispoliittinen järjestelmä on säilynyt muuttumattomana.

Islam on vasta viime aikoina päässyt sisälle Eurooppaan, mutta sisäänpääsy johtuu enemmän eurooppalaisesta poliittisesta elitismistä ja EU:n poliittisesta pyrkimyksestä muodostaa vastavoima Yhdysvaltojen ulkopolitiikalle kuin islamin positiivisista vaikutuksista. Bat Ye’orin Eurabia-kirja kertoo yksityiskohdat.

OIC:n pääsihteerillä on paljon sanottavaa asioista, joista Eurooppa on velkaa islamille. Hän käy läpi Euroopan historian ja yrittää omia jokaisen Eurooppalaisen kulttuurin hyvän ominaisuuden ja teknologisen edistysaskeleen.

Rehellisyyden nimessä totean, että Ihsanoglu myönsi kaikkien kulttuurien lainaavan asioita toisiltaan, mutta on mahdotonta olla huomaamatta, että islam muodostaa poikkeuksen, koska se ei suostu myöntämään lännestä lainaamiaan (varastamiaan) asioita.

Olen varma, että Kopernikus olisi hämmästynyt havaitessaan, että hänen universumin rakennetta koskevat matemaattiset yhtälöt on lainattu aiemmilta islamilaisilta ajattelijoilta. Meidän eurooppalaisten tehtävänä on näytellä velallisen roolia, ja pian meidän islamilaiset isännät tulevat perimään lyhennystä. Kuinka onnekkaita olemmekaan moisen anteliaan ja isällisen holhouksen alaisina.

Illan päätteeksi järjestettiin mahdollisuus esittää kysymyksiä, ja itse esitin oman kommenttini ja kysymykseni. Kiinnitin huomiota OIC:n pääsihteerin käsitykseen Muhammad-pilakuvakriisistä ja haastoin hänet. Käytin sekä omia sanojani että Gerald Steinbergin Jerusalem Post –lehdessä julkaistua mielipidekirjoitusta:

Tundra Tabloids: Kiinnitän huomiota OIC:n pääsihteeri Ihsanoglun lauseeseen: “Oikeutta loukata ei ole olemassakaan.” Toisin kuin pääsihteeri sanoo, sananvapaus nimenomaan tarkoittaa oikeutta loukata. Vaikka se olisi kuinka mautonta tahansa, kyseessä on sananvapauden elintärkeä ja olennainen osa, jota ilman sananvapautta ei voi olla olemassa.

Vaikka on ymmärrettävää, että professori Ihsanoglu esittää islamilaisten maiden järjestön parhaassa mahdollisessa valossa, minusta on tarpeen valottaa joitakin OIC:n ja sen tavoitteisiin liittyviä huolestuttavia piirteitä, joita pääsihteeri Ihsanoglu oli haluton käsittelemään.

Samaan aikaan kun OIC teeskentelee olevansa huolissaan ihmisoikeuksista ja esiintyy rauhan ja yhteisymmärryksen siltana ei-muslimien maailmaan, monet sen jäsenvaltioista kuuluvat ihmisoikeuksien törkeimpiin rikkojiin ja edistävät mitä ilkeintä antisemitismiä, jonka kaltaista ei ole nähty sitten kansallissosialistisen Saksan nousun ja tuhon 30- ja 40-luvuilla. Todisteet ovat kiistattomat ja ovat saaneet Yhdysvaltojen Edustajainhuoneen hyväksymään 23.9.2008 päätöslauselman 1361, jossa ilmaistiin seuraava tavoite:

“...kukistaa joidenkin islamilaisten maiden järjestö OIC:n jäsenmaiden kampanja, jonka tarkoituksena on siirtää YK:n Durbanin seurantakokouksen huomio pois heidän ja muiden maiden omista ongelmista hyökkäämällä Israelia vastaan, edistämällä antisemitismiä ja halventamalla yleismaailmallista ihmisoikeuksien julistusta.”

Kysymykseni professori Ihsanoglulle kuuluu: Voiko OIC:n pääsihteeri Ihsanoglu Yhdysvaltojen kongressin päätöslauselman valossa henkilökohtaisesti vakuuttaa, että OIC ei käytä kokousta hyökätäkseen Israelia vastaan eikä keskity globaaliin jumalanpilkkaan laillistaakseen mielivaltaiset rajoitukset ilmaisu- ja mielipiteenvapaudelle tarkoituksenaan suojata uskonnot ‘halventamiselta’ ja pilkalta?

OIC:n pääsihteeri kieltäytyi käsittelemästä rehellisesti esittämiäni asioita, ja hylkäsi suoralta kädeltä tosiasian, jonka mukaan OIC:n jäsenmaat harjoittavat pahimmanlaatuista antisemitismia. OIC:n pääsihteeri vastasi yksinkertaisesti:

Ekmeleddin Ihsanoglu: On monia muita asioita, joista voisi puhua. En tiedä, mitä tämä tarkoitat, öh... tämä henkilö kysyi minulta. ”Mikä on vaihtoehto islamismille?” En tunne sellaista asiaa kuin islamismi vaan tunnen islamin. Itse asiassa en tiedä, mitä islamismi tarkoittaa. Nyt tulen tähän edellisen henkilön esittämään erittäin tärkeään kysymykseen ja sanon, että käsityksesi on virheellinen.

Tundra Tabloids: Miten niin?

Ekmeleddin Ihsanoglu: Emme ole antisemiittejä, (epäselvä) uskon maltillisuuteen ja kunnollisuuteen osana uskoani ja oppiani. Olen muslimi ja rukoillessani siunaan kaikkia profeettoja kuten Moosesta, Jeesusta ja Muhammadia. Joten et voi sanoa yhtäkään muslimia, hyvää tai huonoa, antisemiitiksi Tämä on teoria eikä siitä ole kyse.

Palataan Durbanin kokoukseen. Näin meidän on tehtävä niiden takia, jotka seuraavat asioita. Ihmisoikeusneuvosto Genevessä on tehnyt päätöslauselmia, jotka liittyvät uskontojen halventamiseen ja suojaamiseen vihalta. Kyseessä on Ihmisoikeusneuvosto, jonka johto valtuutti keskustelemaan tästä ja nimitti valtuutettuja sitä varten. Nämä ovat puitteet, lailliset puitteet.

Mitä tulee OIC:n kantaa, minun on kerrottava, että ryhmämme on erittäin aktiivinen ja olen siitä ylpeä. Neuvoston aktiivisina jäseninä meidän on sanottava Euroopan valtioille, jotka ovat jäseninä tässä, öh, ja muille neuvoston länsimaisille jäsenmaille, neuvoston, Ihmisoikeusneuvoston: ”Tehdään työtä yhdessä…tehdään työtä yhdessä”.

Emme ole kristinuskonvastaisia, emme ole antisemiittejä, emme ole ketään vastaan, vaan olemme loukkauksia vastaan, olemma halventamista vastaan ja olemme vapauden väärinkäyttöä vastaan. Vapaus ei tarkoita loukkaamista, tätä ei voi hyväksyä. Kyseessä on kiihottaminen vihaan uskonnollisilla ja rodullisilla perusteilla, mikä on kielletty kansainvälisellä sopimuksella.

Jos sanot, että pilakuvien julkaisussa on kyse ilmaisuvapaudesta...

Tundra Tabloids: Kyllä on.

Ekmeleddin Ihsanoglu: Minun on siis kysyttävä sinulta, miksi sama sanomalehti, sama päätoimittaja, joka salli nämä sivistymättömät pilapiirrokset “minun profeetastani”, ei sallinut samanlaisten pilakuvien julkaisua Jeesus Kristuksesta? Sama sanomalehti?

Vastustan mitä tahansa epäkohteliasta pilakuvaa, mitä tahansa profettaa vastaan, minkä tahansa uskonnon kunnioitettua symbolia vastaan. Minun on kunnioitettava, koska se kuuluu oppiini. Mutta esitän kysymyksen, koska hän kieltäytyy kuvaamasta Jeesusta ja hyväksyy ja jopa rohkaisee, provosoi ja järjestää kilpailun, jonka jälkeen hän julkaisee ne. Miksi?

Tässä meillä on mielestäni ongelma, ei vapaus vaan ongelma. Kyseessä ei ole ongelma vaan siinä on kyse moraalista, joka on (epäselvä) se on julkinen moraali.

Loput hänen sananvapautta ja tulevaa Durbanin kokousta koskevasta vastauksestaan olivat yhtä masentavan yksioikoisia kuin hänen outo islamilaisen antisemitismin kieltämisensä. Tässä on kuitenkin mies, joka johtaa maailman suurinta islamilaista yhteisöä. Jos hän ei pysty myöntämään islamilaisen antisemitismin synkkää todellisuutta, kuinka ihmeessä länsi voisi olettaa islamin koskaan “modernisoituvan”, jos se kieltäytyy hyväksymästä omaa synkkää menneisyyttään ja nykyisyyttään?

Turkista tehdään EU-jäsenmaata

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla huomattiin 7.10.2008 Turkin presidentti Abdullah Gülin Suomen vierailu julkaisemalla Turkin mahdollisuuksia ylistävä artikkeli. Otsikolla "Turkin merkitys yrityksille kasvaa" julkaistun artikkelin alussa todetaan, että ”EU:n johdon kannattaa seurata tarkkaan uutta Turkkia”.

Artikkelin kirjoittajina ovat minulle ennestään outo Melek Mazici ja entinen Suomen Kuvalehden toimittaja ja nykyinen ”Turkin markkinoihin erikoistunut konsultti” Harri Saukkomaa, joka jätti Yhtyneet Kuvalehdet vuoden 2006 syksyllä. Jutun sisältö tuskin edistää Saukkomaan mainetta journalistina, vaan saa hänet enemmänkin vaikuttamaan poliittiselta prostituoidulta.

Alussa kerrotaan siitä, miten ihmisillä on vanhentuneita käsityksiä Turkista:

” Monet kulttuuri-ihmiset ajattelevat, että Turkki on edelleen itäinen, islamilainen tai sananvapautta sortava Euroopan takamaa.”

Ehkä se johtuu siitä, että käsitys vastaa suurin piirtein todellisuutta. Turkissa on maallistunut, sekulaari luokka, mutta sen asema käy islamistisen AKP:n hallitsemassa maassa vähitellen tukalammaksi.

Sananvapautta törkeästi loukkaavaa rikoslain 301. pykälää, joka viittaa "turkkilaisuuden halventamiseen”, on toki lievennetty. Nykyisin maksimirangaistus teosta on kaksi vuotta vankeutta, kun se ennen oli kuusi. Lisäksi syytteen nostamiseen tarvitaan nykyisin oikeusministerin lupa. Kulttuuri-ihmisten negatiivisia käsityksiä Turkista selittää myös se, että nobelisti Orhan Pamuk on myös ollut syytteessä tuon pykälän nojalla. Myös tammikuussa 2007 murhattua, kansallisuudeltaan armenialaista journalisti Hrant Dinkiä syytettiin samasta ”rikoksesta”.

Turkki yrittää parhaansa

Kolumnin mukaan Turkki on tehnyt parhaansa täyttääkseen EU:n vaatimukset:

” Turkki on myös tehnyt omia kotitehtäviään mahdollista EU-jäsenyyttä varten, vaikka tie on pitkä ja kivinen. Kaikki kivet eivät ole Turkin käännettävissä, vaikka maan johto tekisi mitä tahansa.”

Turkin joukot miehittävät edelleen Kyproksen pohjoisosaa ja lisäksi Turkin armeija käy sotaa Kaakkois-Turkissa ja Irakin kurdialueilla kurdisissejä vastaan. Sota kurdeja vastaan on kestänyt noin kolme vuosikymmentä ja sen aikana on kuollut noin 37 000 ihmistä, joista suuri osa on siviilejä.

Turkki miehitti Kyprosken pohjoisosan vuonna 1974, murhasi osan kreikkalaisväestöstä ja ajoi loput maanpakoon. Arviolta 4000 ihmistä kuoli ja 1600 on edelleen kadoksissa. Turkki puhdisti etnisesti saaren pohjoisosan ja joko tuhosi kreikkalaisten kirkot tai muutti ne moskeijoiksi. Miehityksen aikana manner-Turkista on muuttanut siirtolaisia Kyproksen pohjoisosaan ja heidän lukumääränsä ylittää jo alkuperäisten Kyproksen turkkilaisten väestömäärän.

Itse asiassa koko moderni Turkin valtio perustuu etniselle puhdistukselle. Kreikkalaiset ja armenialaiset saivat lähteä, kun Atatürk loi modernin Turkin 1920-luvun alussa. Jos Turkki olisi Serbia, NATO:n koneet olisivat jo kauan sitten pommittaneet sen pääkaupunkia. Turkki on kuitenkin usein historiansa aikana ollut jollekin länsivallalle arvokas liittolainen, joten sen tekoja on katsottu läpi sormien.

Artikkelin kirjoittajille mikään ei kuitenkaan riitä. Heidän mukaansa

” Turkin matka kohti läntistä Eurooppaa on kuitenkin alkanut jo 300 vuotta sitten.”

Turkin matka kohti Eurooppaa alkoi jo 1000-luvulla, kun Seldzhukkien valtakunta nousi kukoistukseensa ja jatkui miekan voimalla aina Wienin porteille saakka, josta Ottomaanien joukot häädettiin puolalaisen Jan Sobieskin johtaman sotajoukon avulla. Tätä ennen Bysantin valtakunta toimi puskurina ottomaanien tunkeutumisyrityksiä vastaan aina Konstantinopolin vuonna 1453 tapahtuneeseen valloitukseen saakka.

” Istanbulia pidettiin 1800-luvulla yhtenä eurooppalaisimpana suurkaupunkina.”

Istanbulin orjamarkkinoilla oli varmasti ”kosmopoliittinen” tunnelma tuohon aikaan. Joskus olisi myös mukava kuulla määritelmä ”eurooppalaisuudelle”.

”Turkki ei ole palaamassa mihinkään, vaan ottamassa sen paikan, joka sillä Euroopassa on aina ollut.”

Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy. Balkanin slaavilaiset kansat tuskin haluavat devshirmen paluuta. Itse asiassa ottomaanien brutaalista vallasta on varsin ikäviä muistoja. Luulen, että Turkkia ei haluta takaisin Balkanille.

” Eurooppaan on syntymässä uusi, demokraattisempi ja aktiivisempi Turkki.”

Näin voi toki olla. Eurooppalaisten kannalta uusi, demokraattisempi ja aktiivisempi Turkki ei välttämättä tarkoita nykyistä parempaa Turkkia. Se ainakin on varmaa, että AKP:n johdolla islamin vaikutus politiikassa lisääntyy. On myös mahdollista, että armeija jossain vaiheessa puuttuu peliin. Toive EU-jäsenyydestä ja hyvä taloudellinen kehitys pitävät kuitenkin Atatürkin perintöä vaalivat kenraalit aisoissa ja antavat tilaa AKP:lle lisätä islamin vaikutusta yhteiskunnassa.

Toki Turkissa on menty eteenpäin monilla osa-alueilla, mutta se ei tarkoita, että Turkin EU-jäsenyys olisi välttämätön. Jäsenyyden riskit ylittävät siitä mahdollisesti saatavat hyödyt. Mikäli EU-maiden kansalaiset saisivat päättää, Turkista tuskin tulisi EU-jäsentä. Jäsenyys voisi toteutuessaan jopa johtaa koko EU:n hajoamiseen, mitä tosin ei voi pitää pelkästään huonona asiana.

Lisäys 10.10.2o08 Ohessa Turkin presidentti Abdullah Gülin haastattelu Yle Areenassa. Gül väistää haastattelija Tom Kankkosen kysymykset Turkin joukkojen läsnäolosta Pohjois-Irakissa, kurdien tilanteesta ja taannoisesta yrityksestä kieltää islamistinen AKP-puolue. (HT: KGS)