Sensuuri on hyvää bisnestä

Tänään 22.4. julkaistiin  oikeusministeriön toimeksiannosta toteutettu raportti tekoälyn hyödyntämisestä vihapuheen torjunnassa. Oikeusministeriön sivuilla todetaan:

” Raportissa vihapuheella tarkoitetaan viestintää, jonka merkitys tai sävy on halventava, nöyryyttävä, uhkaava, vihamielinen, hyökkäävä tai epäinhimillistävä. Kohteena voivat olla henkilökohtaiset ominaisuudet kuten henkilön ikä, uskonto tai vakaumus tai tietty ihmisryhmä.”

Määritelmä on tyypillinen hatusta vedetty ja vasemmistoliberaalin ideologian mukainen. Tähän päivään mennessä vihapuheelle ei ole kyetty tarjoamaan sellaista määritelmää, jonka kaikki kykenisivät hyväksymään tai ymmärtämään. Sananvapauden kannattajan ja oikeistolaisen konservatiivin näkökulmasta vihapuhe on höttöinen käsite, joiden avulla vasemmistoliberaali kuvaa puhetta, josta hän ei pidä ja joka ei ole hänen edustamansa ideologian mukainen.

Yksikään, joka hakee toiminnalleen oikeutuksen ”vihapuheen” torjunnasta ei ole liikkeellä vilpittömin mielin vaan tavoittelee sellaista julkisen keskustelun kontrollia, joka ei kuulu vapaaseen yhteiskuntaan. Siksi jokaisella vapaan keskustelun kannattajalla on moraalinen velvollisuus vastustaa kaikkia yrityksiä kaventaa sananvapautta ”vihapuheen” torjuntaan vetoamalla.

Itse raportin tekoälyn hyödyntämisestä vihapuheen seurannassa  voi käydä lukemassa täältä.

Raportin lukeminen herättää ensimmäisenä kysymyksen, miten pitkälle nykyiset poliittiset päättäjät ja virkamiehet ovat valmiita menemään estääkseen vapaan kansalaismielipiteen pääsyn julkisuuteen. Vastauksena voi sanoa, että ainakaan toistaiseksi mitään rajaa ei ole tullut vastaan.

Pahimmat sensuroijat ja keskustelun tukahduttajat toimivat yleensä sananvapauden nimissä ja kuvittelevat tietävänsä, mitkä asiat kuuluvat sananvapauteen ja mitkä eivät. Lisäksi sananvapauteen liittyy aina ”sananvastuu”.

Ihmiset, jotka puhuvat noin, eivät yleensä ymmärrä, miten typeriltä ja samaan aikaan pelottavilta heidän käsityksensä kuulostavat. He eivät tunnu ymmärtävän, että heidän ajamansa tie vie meidät askel askeleelta kohti totalitarismia.

Raportin sisältö

Luonnollisesti raportti on saanut rahoitusta Euroopan Unionilta ja se on osa Euroopan Unionin ”Tiedolla vihaa vastaan” -hanketta. Oikeampi nimi sille olisi ”Sensuurilla kansalaismielipidettä vastaan”.

Raporttia varten haettiin hakurobotilla tai manuaalisesti (sivustoilla, jotka ovat estäneet hakurobotin käytön) vihapuheeksi tulkittavaa aineistoa. Menetelmä ei täysin perustunut ”tekoälyyn” vaan oli puoliautomaattinen eli koneen hakeman tekstin määritteli vihapuheeksi ihminen.

Vihapuheen määritelmää käsittelevässä osuudessa oli myös kohta, jossa määritettiin vihapuhe, joka kohdistuu tiettyihin henkilöihin ammattiroolin ulkopuolella henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai johonkin hänen edustamaansa ihmisryhmään. Ammattirooleihin oli listattu juuri ne ihmisryhmät, joiden ”suojelemiseksi” yritetään ns. ”maalittamista” saada rikosnimikkeeksi rikoslakiin, eli poliitikot, virkamiehet ja toimittajat. Tässä yhteydessä ei mitenkään otettu huomioon sitä, että näiden ammattinimikkeiden takana olevat ihmiset käyttävät usein merkittävää valtaa tavallisia kansalaisia kohtaan. Lisäksi tiettyjen ammattien arvostus on vuosien varrella alentunut. Näihin ammatteihin kuuluvat poliitikko, virkamies ja toimittaja, joita ylempänä arvostuksessa ovat esimerkiksi käytettyjen autojen kauppiaat.

Kaikkiaan raporttia varten käytiin läpi useita miljoonia suomenkielisiä viestejä niin keskustelupalstoilla kuin tekno-oligarkkien ylläpitämillä sosiaalisen median alustoilla.

Käytännön valinnoissa vihapuheeksi päätyivät varmimmin sellaiset viestit, joissa oli käytetty ihmisryhmistä alatyylistä ilmaisua kuten esimerkiksi ”neekeri”, ”hinttari” tai ”ählämi”.

Tutkimuksessa ei kuitenkaan pyritty etsimään alatyylistä puhetta vaan pyrkimys oli löytää keino tunnistaa ”aito vihapuhe”.

Raportissa kerrotaan (sivu 28):

”Vihapuhe on huomattavasti harvinaisempaa ja vakavampaa kuin se epäasiallinen sisältö, jota nettipalvelujen tarjoajat usein poistavat sivustoiltaan. Harvinaisuutensa vuoksi vihapuhetta on tilastolliseen mallinnukseen pohjautuvan tekoälyn vaikeampi tunnistaa kuin yleisempää epäasiallista sisältöä.”

Tästä syystä tutkimuksessa käytettiin vihapuhetta helpommin paljastavaa Utopia AI Moderator -tekstianalytiikkajärjestelmää.

Tämä  kappale myös paljastaa, että tekoälyn tarkoituksena ei ole toimia moderaattorina vaan sensuroijana.

Useimmat toimivat keskustelupalstat tarvitsevat moderointia, jotta niillä pystyisi keskustelemaan järkevästi ilman, että erilaiset häiriköt kohtuuttomasti sabotoisivat keskustelua. Sen sijaan mikään keskustelupalsta tai edes sosiaalisen median alusta ei tarvitse ihmisten mielipiteisiin kohdistuvaa sensuuria.  Suomen hallitus ja Utopia AI Moderator -ohjelmiston kehittäjät kuitenkin pyrkivät tähän.

Poliittinen eliitti ja virkamiehistö on EU:n myötä etääntynyt tavallisista kansalaisista ja heidän pyrkimyksensä eivät enää herätä positiivista vastakaikua kansalaismielipiteessä. Poliitikkojen puheisiin ei luoteta, toimittajat keksivät valeuutisia ja virkamiehet simputtavat kansalaisia. Tämä kehitys on ollut käynnissä jo vuosikymmenien ajan.

Järjestelmän ratkaisu tähän on ollut viimeisen reilu kymmenen vuoden aikana pyrkimys tukkia ihmisten suut ja saada nämä hiljaiseksi esimerkiksi syyttämällä näitä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kun nämä keinot eivät ole vähentäneet arvostelua, on haluttu uusia rikosnimikkeitä, joilla kansalaisia voisi saada tuomiolle. Tutkimus tekoälyn käytöstä vihapuheen torjunnassa on yksi lisätyökalu, jolla tätä kehitystä edistetään.

Tekstianalytiikkayritys nosteessa

Raportin tekoälyn käytöstä vihapuheen tunnistamiseksi oli tehnyt yritys nimeltä Utopia Analytics. Kyseinen vuonna 2014 perustettu yritys on tämän uutisen mukaan noussut muutamassa vuodessa startupista maailmaa valloittavaksi kasvuyritykseksi.

 Raportin päätekijä tekniikan tohtori Mari-Sanna Paukkeri on Utopia Analyticsin toimitusjohtaja.

Business Finlandin sivuilla julkaistu artikkeli ei puhu mitään ”vihapuheen” etsinnästä tekoälyn avulla eli sensuurista. Mari- Sanna Paukkeri toteaa:

” Käytännössä tuotteemme tehtävä on sama kuin järjestyksenvalvojilla fyysisessä maailmassa – valvoa ihmisten käyttäytymistä. Tuotteemme moderointilinjan määrittelee aina ihminen: tekoäly oppii ihmisen tekemistä päätöksistä esimerkkien avulla. Moderointilinjan määrittely on asiakkaamme tehtävä. Me tarjoamme työkalun, jolla sitä voi toteuttaa käytännössä hyvinkin suurilla volyymeilla”

Kuten raportista voi selkeästi lukea, kyse ei ole mistään varsinaisesta moderointityökalusta vaan sensurointiin soveltuvasta välineestä, jolle löytynee kysyntään niin perinteisesti autoritaarisista valtioista kuin kansalaisten kontrollia kasvattavista läntisistä demokratioista.

Sosiaalisen median merkityksen lisääntymisen myötä on kasvanut myös tarve kontrolloida sen sisältöä. Tällä kontrollilla voi tehdä rahaa. Tämän on huomannut myös perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén, joka  toimii Utopia Analyticsin johtokunnan puheenjohtajana.

Todellinen vihapuhepoliisi ei olekaan parodiapoliisi Keijo Kaarisade vaan oikea poliisi ja kansanedustaja Tom Packalén, joka on haistanut vihapuheessa mahdollisuuden ansaita rahaa.

Pellemaailma

 

Suu loksahti auki, kun Yleisradio uutisoi, että Suomen hallitus olisi poikkeuksellisen vihakampanjan uhri. Käsitys perustuu Naton alaisen Stratforin tutkimukseen.

Luonnollisesti mitään poikkeuksellista vihakampanjaa ei ole vaan kyse on sosiaalista mediaa käyttävistä tavallisista kansalaisista, joiden palaute saattaa joskus mennä asiattoman puolelle.

Itse tutkimus puolestaan on tyypillinen vasemmistoliberaalien tekele, jota poliitikot käyttävät  verukkeena sensuurin lisäämiseksi sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen sisällölle ei ole syytä antaa mitään erityistä arvoa. Sen tahattoman koomisille ylilyönneille voi itse kukin vapaasti nauraa.

Suomalainen valtamedia tarttui välittömästi täkyyn ja päästi ilmoille feministisen närkästyksen täydellä voimallaan.

Myös Politico-lehden Euroopan versio uutisoi aiheesta ja oli haastatellut kahta Vihreiden ehkä tyhjäpäisintä kansanedustajaa eli Iiris Suomelaa ja Bella Forsgrénia. Molemmat luonnollisesti vaativat lisää sensuuria eli ”parempaa” lainsäädäntöä vihapuheeseen ja verkkohäirintään täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella.

Suomalaisten tilaama tutkimus

Aluksi uutisoitiin, että Sanna Marinin hallitus olisi tilannut tutkimuksen Stratforilta. Iltalehden mukaan näin ei ollut, vaan tutkimushanke liittyisi Sipilän kaudella tehtyyn disinformaatiota koskevaan tutkimusehdotukseen. Tutkimuksen alussa on kuva Suomen huulipunahallituksen johtavista naisministereistä, joten en ihan heti osta tuota väitettä. Tutkimusraportista käy ainoastaan ilmi, että tutkimusta on ehdottanut Valtioneuvoston kanslia.

Tutkimuksen tiedot on koottu Twitteristä 16.3.2020 – 27.7.2020 eli tutkimus toteutettiin kokonaisuudessaan nykyhallituksen valtakaudella.

Tutkimuksen julkistus tarjosi pääministeri Marinille oivan tilaisuuden uhriutua. Marin twiittasi seuraavaa:

 ” Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus.”

En lähde moralisoimaan niitä, joiden kritiikki on saattanut lipsahtaa epäasiallisen puolelle. Kansalaisella pitää olla mahdollisuus arvostella vallanpitäjiä avoimesti ja vähän asiattomastikin, mutta väkivallalla uhkailua ei pidä hyväksyä.

Mitä tulee Mariniin, hän twiitillään paljasti herkkänahkaisuutensa. Toivottavasti tämä ei johda sensuurin lisääntymiseen.

Itse pidän Marinia tyypillisenä karriääripoliitikkona, joka on noussut korkeaan asemaan vähäisellä osaamisella ja kokemuksella. Tässä hän ei tosin poikkea mitenkään esimerkkis ex-pääministeri Jyrki Kataisesta tai Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orposta. Itse pidän Kataista ehkä Suomen kaikkien aikojen huonoimpana pääministerinä, jonka surkeutta pahensi miehen taipumus valehdella kansalaisille päin naamaa (”Me tienataan tällä”). Nähtäväksi jää, onnistuuko Marin ylittämään Kataisen saavutukset.

Jos ajattelee ”tyttöhallituksen” saamaa negatiivista palautetta, valtamedia kantaa tässä asiassa suuren vastuun. Valtamedia on väsymättä hehkuttanut tyttöhallituksen erinomaisuutta ja kaiken lisäksi yrittänyt rakentaa Marinille jonkinlaista henkilökulttia. Kaiki tämä ärsyttää ihmisiä.

Kun lisäksi politiikka on tässä uutisessa kuvatun kaltaista eli syntyperäisiä suomalaisia syrjitään työnhaussa ”positiivisen erityiskohtelun” nimissä. Jos Marin haluaa tehdä suomalaisista toisen luokan kansalaisia omassa maassaan, hän tuskin voi odottaa ihmisiltä ainakaan liikaa positiivista palautetta.

Lopuksi sanon, että elämme pellemaailmassa, kun pääministeri uhriutuu julkisesti tavallisilta kansalaisilta saadusta palautteesta. Tähän ei eläin pysty.

Vielä irvokkaampi esimerkki on Stratforin tutkimusraportin kannessa oleva teksti ”abuse of power, coordinated online harassment of Finnish government ministers.”

Termiä vallan väärinkäyttö käytetään ihmisiin, joilla ei oikeasti ole mitään valtaa. Samalla väitetyn vihapuheen kohteen henkistä ahdistusta liioitellaan tarkoitushakuisesti. Tällainen pölkkypäisyys on tyypillistä suomalaiselle vihapuhekeskustelulle. Asiat käännetään tarkoituksella päälaelleen, jotta tavallista kansalaista voitaisiin rangaista ja sensuuria lisätä.

Suomessa naispuolisen julkisuuden henkilön kokemasta ahdistuksesta on tullut rahanarvoista tavaraa. Tätä on hyödynnetty onnistuneesti tuomioistuimissa. Koska väitetyt vihapuhujat ovat usein varattomia, ahdistusta kokeneiden saamat korvaukset jäävät veronmaksajan kontolle.

Nyt mukaan rahastukseen ovat päässeet myös poliisit, joiden ahdistusta on lisännyt Marco de Wit, jolle haetaan 8 – 10 kuukauden ehdotonta vankeustuomiota. Todettakoon, että kaikki poliisit eivät halunneet mitään korvauksia. Kiihkomielinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kuitenkin katsoi, että ”tärkeä yleinen etu” vaati syytteen nostamista.

Amerikan unelmien poikamies

Suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen edesottamukset ovat raskasta seurattavaa. Siksi on parempi kertoa amerikkalaisesta pölkkypäisyydestä, jota myös cancel-kulttuuriksi kutsutaan.

Unelmien poikamies -sarjan amerikkalaisessa versiossa unelmien kohteeksi päätyi ensimmäistä kertaa tummaihoinen Matt James. Tällä sarjan tuottajat tavoittelivat ilmeisesti rodullisen monimuotoisuuden suurta juhlaa. Näin melkein tapahtuikin.

Lopussa Matt Jamesilla oli valittavanaan kaksi naista, joista toinen oli tumma- ja toinen valkoihoinen. Matt valitsi valkoihoisen naisen nimeltä Rachael Kirkconnell. Myöhemmin naisen menneisyydestä tuli ilmi jotakin hyvin ikävää. Hän oli osallistunut opiskelijajuhliin, joiden teemana oli sisällissotaa edeltänyt aika etelävaltioissa. Tähän aikakauteen kuuluu luonnollisesti myös orjuus.

Kirkconnell pyysi tapahtunutta anteeksi ja myönsi, että hänen tekonsa oli loukkaava ja rasistinen. Historian ensimmäinen musta unelmien poikamiesMatt James ei lämmennyt anteeksipyynnölle vaan piti Kirkconnellin tekoja suurena pettymyksenä.

Kirkconnell ei kuitenkaan ollut rasismikohun ainoa uhri. Ohjelman juontaja Chris Harrison syrjäytettiin tilapäisesti juontajan tehtävistä, kun hän oli yrittänyt puolustella Kirkconnellia ja syyttänyt cancel-kulttuuria kohusta.

Jos minulta kysytään, nuoren opiskelijatytön hauskanpidossa tuskin on mitään sen kummempaa anteeksipyydeltävää. Sen sijaan nykypäivän woke-ideologian syövyttämässä pellemaailmassa nuorelle valkoiselle naiselle edes hyvää tarkoittava anteeksipyyntö ei riitä. Hänen on myös mentävä kahden mustan miehen eli Matt Jamesin ja Chris Harrisonia tuuraavan juontajan ripitettäväksi. (alkaen kohdasta 2.19)

Video on rasittavaa katseltavaa, kun miehet ”kouluttavat” nuorta naista nöyryyttämällä tätä ja kysyvät, minkä takia anteeksipyyntöä piti odottaa niin pitkään. Unelmien poikamieskin toteaa:

”Et ymmärrä, miltä tuntuu olla musta mies Amerikassa.”

Hän myös sanoi, että kuvat särkivät hänen sydämensä. Lopuksi hän toteaa:

”Tämä on viimeinen keskustelu, jonka käymme. En halua käydä enää tällaista keskustelua.”

Unelmien poikamiehen mielestä naisen täytyy opiskella asioita, ennen kuin tämä voi tavata hänet uudelleen.

Cancel-kulttuurin kyllästämä maailma on pellemaailma, jossa mikään määrä anteeksipyyntöjä ei riitä, vaikka ne tekisikin vilpittömin mielin. Siksi on parempi olla lähtemättä peliin mukaan. Ensimmäinen virhe, jonka voi tehdä, on lähteä pyytämään anteeksi silloin, kun ei oikeasti ole tehnyt mitään väärää.

Cancel-kulttuuri lopulta kannibalisoi itsensä, kun sen uhriksi valikoituvat hyväuskoiset valkoiset liberaalit, kun taas konservatiivit lähtökohtaisesti hylkäävät sen ja ovat täten immuuneja siihen liittyvälle manipuloinnille.

Suomi, EU ja Malisen puheet

 

Viikon merkittävin tapaus oli kunnallisvaalien siirron ohella GNS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malisen ”testamentti” Heikelä ja Koskelo -kanavalla Youtubessa.

Malinen on tullut tunnetuksi viimeisimmän EU -tukipaketin kiivaana vastustajana. Hänen mukaansa tukipaketti vie liittovaltion ja tulonsiirtounioniin eikä moinen ole Suomen kansallisen edun mukaista.

EU on hidastettu vallankaappaus

Malisen väitteissä, että tukipaketti tehdään euron pelastamiseksi, ei ole mitään uutta ja ihmeellistä kuten ei myöskään hänen julkisuudessa esittämissä lausunnoissaan yhteisvaluutan taloudellisesta tuhoisuudesta. Jopa Saksassa tunnettu toisinajattelija Thilo Sarrazin on kirjoittanut kirjan, jossa hän sanoo, että Eurooppa ei tarvitse euroa yhtään mihinkään, jos puhutaan taloudesta.

Kun päätös yhteisvaluutasta tehtiin Maastrichtin sopimuksessa, elettiin kommunismin jälkeistä euforian aikaa. Euroopan integraatioon suhtauduttiin erittäin positiivisesti lukuun ottamatta Britannian tuolloista pääministeriä Margaret Thatcheria, jolle EU:n todellinen luonne lopulta selvisi. Tästä syystä Thatcherin kabinettikollegat syrjäyttivät tämän ja istuttivat tilalle John Majorin.

En tiedä, miten hyvin Malinen ymmärtää EU:n perusluonteen. Todennäköisesti aika hyvin, koska hän heti osaa yhdistää tukipaketin liittovaltiohankkeeseen.

Euroopassa brittiläiset euroskeptikot ovat mielestäni parhaiten selvittäneet EU-projektin luonteen, tavoitteet ja toimintatavat. Itse seurasin pitkään EU Referendum -blogia, jota pitää edellene Richard North, joka on aikanaan toiminut Nigel Faragen avustajana europarlamentissa. North kirjoitti yhdessa nyt jo edesmenneen Christopher Bookerin kanssa kirjan Great Deception: The Secret History of the European Union. Kirja on julkaistu vuonna 2005, joten siitä puuttuvat viimeisimpien eurokriisien käänteet.

Kirjassa lähdetään Euroopan Unionin varhaishistoriasta, joka siis ei ollut II maailmansodan päättymisen jälkeinen aika vaan Kansainliiton epäonnistuminen. Tuolloin EU:n perustajaisä Jean Monnet sai idean yhtenäisestä Euroopasta, joka luotaisiin asteittain pienin askelin kuitenkin siten, että jokainen askel vie kohti suurempaa integraatiota. Tätä ns. ”Monnetin menetelmää” käyttäen ylikansallinen supervaltio on syntynyt Hiili- ja teräsunionista Euroopan talousyhteisösi (EEC) ja edelleen Euroopan Unioniksi, joka siis tuli uuden poliittisen unionin nimeksi.

Yhteisvaluutta euron puutteet eli ns. ”valuviat” olivat hyvin tiedossa jo perustamisvaiheessa. Puutteista ei välitetty vaan ne oli tarkoitus korjata kriisin tullessa. Ratkaisu olisi integraation syventäminen, joka oli ja on patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin. Kriisin ratkaisu lisää aina integraatiota. Kerran keskushallinnolle luovutettua valtaa ei koskaan luovuteta takaisin jäsenvaltioille. Näin tapahtui vuoden 2015 pakolaiskriisissä, joka johti turvapaikanhakijoiden keskitettyyn jakoon EU:n jäsenmaiden kesken. Meneillään oleva koronakriisi johtaa sekin luultavasti integraation lisääntymiseen, joskaan ei välttämättä suoraan liittovaltion vaan askeleeksi siihen suuntaan.

Euroopan Unionista voi myös sanoa, kuten Christopher Booker tässä vanhassa kirjoituksessaan, että sitä ei koskan ollut edes tarkoitettu demokratiaksi. Sen sijaan EU on perusluonteeltaan teknokraattinen, koska sen perustajaisä Monnet oli teknokraatti. Järjestelmä oli tarkoitettu virkamiehille ja toisin kuin aikanaan Kansainliitossa, päätöksenteko oli ylikansallista eli kaikkia jäsenvaltioita sitovaa jo heti alusta alkaen. Teknokraatit vihaavat kahta asiaa: kansallisvaltion veto-oikeutta ja tarvetta kysyä asioita kansalaisilta vaaleissa.

On vielä yksi asia, joka käy erityisen hyvin ilmi Malisen puheista Heikelän ja Koskelon ohjelmassa. Suomen poliittiset johtajat ovat olennainen osa EU-järjestelmää ja täysillä mukana sen toiminnassa. EU on vahvistanut kansallisvaltioissa erityisesti toimeenpanovallan merkitystä ja tehnyt kansanedustuslaitoksista suurelta osin kumileimasimia. Demokratian kulissit säilyvät mutta sisältö muuttuu koko ajan ontommaksi.

Malisen puheet siitä, miten pääministeri Sanna Marinia ohjaillaan ulkomailta, kertovat EU-päätöksenteosta ja siitä, miten vähäiseksi Suomen vaikutusvalta omiin asioihin on mennyt.

Pienestä valtiosta tuleville poliitikoille ”pääsy pöytiin”, joissa päätetään asioista on iso asia. On paljon hienompaa olla mukana päättämässä koko Euroopan asioista kuin pelkästään syrjäisen Suomen.

EU myös tarjoaa poliitikoille ja virkamiehille uramahdollisuuksia, jotka eivät olisi kotimaassa mahdollisia. Näistä muodostuu EU-järjestelmään olennaisena osana kuuluva rakenteellinen korruptio, joka sitouttaa kansallisvaltioiden poliitikot EU-järjestelmään ja auttaa heitä unohtamaan kansallisen edun.

Taloudellisesti EU:n kaltaiset järjestelyt hyödyttävät erityisesti suuria monikansallisia korporaatioita, joille on olennaista, että kansallivaltiot eivät kykene estämään tai haittaamaan näiden korporaatioiden toimintaa millään tavalla. Maailman rikkaimmat ihmiset kutsuvat silloin tällöin nuoria ja lupaavia poliitikkoja Bilderberg-ryhmään keskustelemaan asioista. Näin kävi mm. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäelle, jonka kanta EU:n liittovaltiokehitykseen muuttui Malisen mukaan aiempaa myönteisemmäksi Bilderberg-kokouksen jälkeen.

Jyrki Kataisen kaltainen vähäisellä substanssiosaamisella varustettu poliitikko tuskin olisi selvinnyt EU:n komissioon, ellei hän olisi poliittisen uransa aikana tehnyt palveluksia globalisteille. Katainen muodosti hallituksen aikanaan ilman vaalivoittaja Perussuomalaisia, varmisti Suomen tuen Kreikalle ja kertoi kansalaisille, että ”me tienataan tällä.”

Suomen vei EU-jäsenyyteen suurelta osin Venäjän pelko ja siitä johtuva tarve irrottautua Venäjän vaikutuspiiristä. EU ei kuitenkaan tuo Suomelle juuri minkäänlaista sotilaallista turvaa. Silti Venäjän uhka on edelleen se viimeinen argumentti EU-jäsenyyden puolustukseksi, vaikka Suomi on joutunut jäsenyytensä aikana tekemään lukuisia kansallisen edun vastaisia päätöksiä ja sitoutunut epäonnistuneeseen ja Suomelle haitalliseen yhteisvaluutta euroon.