Kukaan ei pidä tyranneista

 

Kaikki alkoi neljä vuotta sitten, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen 45. presidentiksi. Tuolloin Trumpin poliittiset vastustajat syyttivät sosiaalisen median yhtiöitä siitä, että ne sallivat botit, valeuutiset ja venäläisen disinformaation omilla alustoillaan.

Sosiaalisen median yhtiöt päättivät ottaa opiksi. Esimerkiksi oligarkkiyhtiö Google järjesti kriisikokouksen pian 2016 presidentinvaalin jälkeen. Trumpin presidenttikauden aikana sosiaalisen median yhtiöt hiljakseen poistivat alustoiltaan henkilöitä, joilla heidän mielestään oli osuus Trumpin valinnassa. Mennä saivat mm. salaliittoteoreetikkona tunnettu Alex Jones ja Infowars, Lara Loomer sekä meemitaiteilija Carpe Donktum. Paljon muitakin puhdistettiin mutta en muista kaikkia nimiä enää.

Sosiaalisen median yhtiöt alkoivat aktiivisesti sensuroida ja tukahduttaa ”valeuutisia”. Tätä varten ne ostivat ”faktantarkistusta” autoritatiivisilta medioilta eli käytännössä valtamedian instansseilta. Jos jostakin suositun konservatiivivaikuttajan mielipiteestä ei pidetty, se ajettiin faktantarkistusmankeliin, jossa sille lätkäiistiin poltinmerkki, jolla sensuuri tai jutun piilottaminen perusteltiin. Suora deletointi ei ole pääasiallinen sensuurikeino vaan manipulatiivisemmat keinot kuten se, että suosittua juttua ei enää suositella käyttäjille tai se haudataan hakukoneessa sivulle 15.

Kun tultiin vuoden 2020 presidentinvaaleihin, sosiaalisen median sensuuri oli jo rutiinia eikä sen selektiivistä soveltamista konservatiiveihin ja erityisesti Donald Trumpin kannattajiin edes yritetty peitellä.

Sosiaalisen median yhtiöt toimivat yhteistyössä, kun New York Post julkaisi vähän ennen vaaleja jutun Joe Bidenin poika Hunterin lahjuskuvioista ja huumeiden käytöstä. Tuolloin Twitter esti New York Postin uutisen jakamisen alustallaan kokonaan ja lukitsi lehden oman Twitter-tilin. Twitteriä ei häirinnyt, että kyseessä oli Yhdysvaltojen vanhin sanomalehti, jonka Yhdysvaltojen perustajaisiin kuuluva Alexander Hamilton perusti vuonna 1801.

Vaalien jälkeen Twitter lisäsi presidentti Donald Trumpin vaalien rehellisyyttä koskeviin twiitteihin tekstin ”This information is disputed”. Tänään uutisoitiin, että Twitter on pysyvästi kieltänyt Donald Trumpilta pääsyn Twitteriin. Tekosyynä neuvostotyyliselle sensuurille esitettiin viikolla tapahtuneet Capitolin mellakat. Todellisena tavoitteena lienee heikentää Trumpin taakse ryhmittynyttä kansanliikettä ja lopulta tuhota se.

Korona- ja vaaliaikana sosiaaliseen mediaan alkoi ilmestyä kiellettyjä mielipiteitä eli sellaisia, jotka johtivat viestin poistamiseen tai jopa käyttäjän tilin sulkemiseen. Kiellettyä on esimerkiksi epäillä koronan torjuntatoinien järkevyyttä, koronarokotteen turvallisuutta tai Yhdysvaltojen presidentinvaalin rehellisyyttä. Tällainen ilmiö haisee vahvasti Neuvostoliitolta.

Mitä someyhtiöt oikeasti ovat?

Monella on se erheellinen käsitys, että sosiaalisen median yhtiöt tarjoaisivat palveluita käyttäjille. Kellojen pitäisi soida siinä vaiheessa, kun käyttäjä huomaa palvelujen olevan maksuttomia. Käyttäjät eivät siis ole sosiaalisen median asiakkaita. Googlen suomalainen maayhtiö ilmoittaa olevansa ”mainostoimisto”.

Sen sijaan käyttäjät ja heidän nettikäyttäytymistä koskevat tietonsa ovat tuote, jota sosiaalisen median yhtiöt myyvät mainostajille. Käyttäjällä on vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa, miten hänen tietojaan seurataan eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä, mitä tietoja hänestä urkitaan.  Useimmat käyttäjät hyväksyvät someyhtiön harjoittaman urkinnan hintana palvelun käytöstä.

Olen itse ajatellut sosiaalista mediaa kärpäspaperina ja siitä riippuvaisia ihmisiä kärpäsiksi, jotka ovat juuttuneet paperiin kiinni. Sosiaalinen media aiheuttaa riippuvuutta, mitä moni ei välttämättä tunnusta itselleen.

On myös kolmas ryhmä eli sisällöntuottaja. Tämä koskee sosiaalisen median palveluista lähinnä Youtubea. Sisällöntuottaja voi ansaita videoillaan rahaa mainoksista, joita Youtube sijoittaa hänen videoihinsa. Erityisesti suurissa maissa kuten Yhdysvalloissa monet saavat elantonsa Youtube-videoita tekemällä. Tämä elanto on kuitenkin riippuvainen Youtuben armeliaisuudesta.

Sisällöntuottaja voi joutua Youtuben hampaisiin monesta syystä. Yleensä syyt liittyvät videoiden sisältöön, joskin Youtube ei suoraan kerro, mistä syystä video on ongelmallinen. Ensimmäinen merkki epäsuosion joutumisesta on mainosrahoituksen poistaminen (tai käytännössä rankka vähentäminen).  Sen jälkeen Youtube voi lopettaa sisällöntuottajan videoiden suosittelemisen. Tämä yleensä tarkoittaa, että sisällöntuottajan on vaikea saada videoilleen lisää katsojia. Viimeinen askel on se, kun Youtube ilmoittaa tilin poistamisesta. Tyypillisesti sisällöntuottajalle ei kerrota tarkkaa syytä poistamiselle vaan kasvoton viesti kertoo palveluehtojen tai ”yhteisönormien rikkomisesta.

Koska Youtube on videopalveluna käytännössä monopoliasemassa, sisällöntuottajan tulovirta loppuu tylysti siihen. Näin kävi ruotsalaiselle SwebbTV-kanavalle. Ruotsissa erittäin suosituksi nousseen kanavan toiminta lopetettiin yhtäkkiä viime vuoden loppupuolella. Kaikki kanavan videot deletoitiin palvelusta. SwebbTV on jo löytänyt videoilleen uuden alustan, joten toiminta jatkuu. On kuitenkin luultavaa, että katsojamäärät saattavat pienentyä uuden alustan myötä. SwebbTV ei ole elänyt mainostuloilla vaan kanava elää käyttäjiltä saatavilla lahjoituksilla.

Miten selviytyä sensuroidun sosiaalisen median maailmassa

Yksinkertaisin vastaus on tietysti itsesensuuri mutta sekään ei takaa selviytymistä aikana, jolloin cancel-kulttuuri alkaa olla valtavirtaa.

Suuret somejätit eivät enää edusta mitään teknologian huippua muussa kuin käyttäjistä kaivetun tiedon käsittelyssä. Käyttäjille maksutta tarjottavat palvelut itsessään eivät ole kehittyneet paljoakaan vuosien saatossa. Toisaalta myös käyttäjille käyttäjämäärillä on merkitystä, joskaan ei välttämättä taloudellista sellaista. Siksi käyttäjän voi olla vaikea siirtyä uuteen vaihtoehtoiseen sosiaaliseen mediaan tuosta vain.

Sensuuria on myös vaikea paeta, jos vaihtoehtoiset toimijat ovat riippuvaisia oligarkkiyhtiöiden palveluista. Esimerkiksi sananvapauden puolustajana esiintynyt sosiaalinen media Parler joutui äskettäin Applen hampaisiin, kun Apple ilmoitti olevansa tyytymätön Parlerin moderointiin. Uhkana on, että Parlerin sovellus poistetaan Applen sovelluskaupasta.

Tapahtunut kertoo, että suurten teknologiayhtiöiden monopoliasema alkaa olla kilpailun kannalta haitallinen. Tämä on ollut selvää jo pitkän aikaa, mutta Yhdysvalloissa poliitikot eivät ole kyenneet suitsimaan teknologiayhtiöiden vallan väärinkäyttöä.

Sensuuri ei ole palvelua

Piilaakson tekno-oligarkit eivät toki itse ole keksineet sensuuria vaan yhtiöt ovat olleet kovan poliittisen paineen alaisina. Äskettäin entisen presidentin puoliso Michelle Obama vaati sosiaalisen median alustoja pysyvästi kieltämään Donald Trumpin alustoiltaan.  Kehotus on pöyristyttävä ja kertoo kaksinaismoraalista ja etenkin siitä, mistä suunnasta sensuuripaine todellisuudessa tulee.

Vasemmistolla on aina ollut pimeä totalitaristinen puolensa. Vasemmisto haluaa kontrollia eikä kestä sitä, jos sille vastakkaisia polittisia mielipiteä saa vapaasti esittää. Vasemmisto myös luottaa auktoriteetteihin. Sosiaalisen median jättien johtohenkilöt ovat nörttejä eikä heillä välttämättä ole aito ymmärrystä politiikasta, sananvapaudesta ja historiasta. Heistä on kuitenkin tuotteidensa kautta tullut globaalin kansalaiskeskustelun areenoita. He ovat myös joutuneet totuuden tuomareiksi ilman, että heillä olisi todellisia edellytyksiä toimia sellaisina. He ovat ulkoistaneet totuuden määrittämisen itse itsensä faktantarkistajiksi nimittäneille valtamedian instansseille eivätkä nämäkään kykene uskottavasti toimimaan totuuden tuomareina.

Yleinen konsensus kuitenkin näyttää olevan, että tekno-oligarkkien pitäisi pystyä toimimaan sensoreina ja totuuden tuomareina.

Yhdysvalloissa perustuslain 1. lisäys kieltää kongressia säätämästä sananvapautta rajoittavaa lakia. Tekno-oligarkkien harjoittamaa sensuuria perustuslaki ei siis koske, koska sensuuria harjoittaa yksityinen yritys. Oligarkkiyhtiöt ovat juridisesti internet-palvelujen tarjoajia ja niitä säätelee Communications Decency Actin luku 230. Sen mukaan yhtäkään internet-palvelun tarjoajaa ei käsitellä julkaisijana eikä se näin voi olla juridisessa vastuussa palvelun käyttäjien lähettämistä viesteistä. Käytönnössä sosiaalisen media voidaan rinnastaa puhelinyhtiöön, joka ei puutu asiakkaidensa puheluiden sisältöön.

Todellisuudessa kaikki sosiaalisen median toimijat harjoittavat alustojensa moderointia. Vasemmistosta tulevan poliittisen paineen takia moderointi on yhä enenevässä määrin alkanut koskea vasemmiston poliittisten vastustajien julkaisuja. Tästä syystä moderointia voi nykyisin kutsua suoraan sensuuriksi. Tämä kaikki tapahtuu maassa, jossa on perustuslain takaama sananvapaus.

Kuten aina sensuurin kohdalla sen toteutustapa herättää oikeutettua arvostelua. Journalisti Glenn Greenwald totesi Twitterissä:

”Kourallinen Piilaakson oligarkkeja päättää, ketä saa ja ketä ei saa kuunnella mukaan lukien Yhdysvaltojen presidentti. He käyttävät tätä valtaa yksipuolisesti, ilman standardeja, tilivelvollisuutta tai mahdollisuutta valittaa.”

Tekno-oligarkkeja ei ole demokraattisest valittu tehtäviinsä eivätkä he ole valtion virkamiehiä. En usko, että yksikään heistä kuvitteli yhtiötä perustettaessa, että heidän tuotteistaan tulisi julkisen keskustelun pääasiallisia areenoita.

Tekno-oligarkit voivat toteuttaa sensuuria täysin mielivaltaisesti ja tekaistuin perustein. He eivät ole vastuussa sensuurista kenellekään. Käyttäjän on myös turha alkaa ulisemaan, jos sensuuri iskee kohdalle. Oligarkkeja ei voisi vähempää kiinnostaa. Se, että sensuurin kohteena on Yhdysvaltojen presidentti, kertoo, että oligarkit ovat täysin tietoisia omasta valta-asemastaan ja haluavat myös näyttää sen kaikille. Jos he pystyvät kohtelemaan Yhdysvaltojen presidenttiä tuolla tavalla, mitä mahdollisuuksia tavallisella ihmisellä on heitä vastaan?

Sosiaalisen median yhtiöitä Yhdysvalloissa säätelevä laki säädettin vuonna 1996, jolloin palvelut eivät olleet vielä kovin kehittyneitä. Jälkikäteen voi viisastella, että ehkä lakiin ehkä olisi kannattanut lisätä joitakin velvollisuuksia kuten valitusoikeus ja mahdollisuus viedä sensuuritoimi oikeuden päätettäväksi. Sensuuri on vaarallinen työkalu, koska sen käyttö tehdään hyvässä tarkoituksessa mutta yleensä aina lopulta päädytään rankaisemaan syyttömiä pienistä rikkeistä, koska väljästi määritetty laki sallii sen.

Puhdistukset eivät välttämättä jää pelkästään tilin deletointiin vaan niillä voi olla myös taloudellinen ulottuvuutensa. Sensuurin kohde voi menettää työpaikkansa tai pankki voi sulkea pankkitilin tai luottokortin. Tällaista on jo tapahtunut. Sosiaalisessa mediassa sensuurin kohteeksi joutuneesta tulee epähenkilö ja hänet ”deletoidaan” yhteiskunnasta. Tällainen alkaa jo mennä totalitarismin puolelle.

Käytän itsekin sosiaalista mediaa. Facebookia käytän vain vähän ja olen inhonnut sitä alusta asti. Twitter feed näkyy tämän blogin vasemmassa reunassa. Olen alkanut inhota Twitteriäkin kuten myös Youtubea nimenomaan sensuurin ja mielivallan takia. Vielä ei kuitenkaan ole aika poistua.

Capitolin mellakoista

 

Yhdysvalloissa joukko väitettyjä Trumpin kannattajia murtautui sisälle Capitol-rakennukseen Washington DC:ssä. Kyseisessä rakennuksessa kokoontuu Yhdysvaltojen kongressi. Joidenkin tietojen mukaan rakennukseen murtautuneet olisivat Trumpin kannattajien sekaan soluttautuneita Antifan edustajia.

Osa murtautujista oniistui tunkeutumaan istuntosaliin saakka. Tätä ennen kongressiedustajat ja senaattorit oli evakuoitu turvaan.

Tapahtumissa kuoli lehtitietojen mukaan neljä ihmistä. Näistä ainakin yksi kuoli poliisin luotiin, kun San Diegosta kotoisin oleva Ashli Babbit ammuttiin kongressin käytävälle. Tässä vaiheessa en itse osaa sanoa, oliko ampuminen oikeutettu vai ei. Videolta katsottuna se vaikuttaa teloitukselta.

Miksi mielenosoitus järjestettiin?

Presidentti Trump ja suuin osa hänen äänestäjistään on vakuuttunut siitä, että Joe Biden voitti presidentinvaalit laajamittaisen vaalivilpin avustuksella. Bidenin voittoa ei heidän mielestään voi pitää oikeutettuna.

6.1.2021 oli määrä vahvistaa Bidenin valinta Yhdysvaltain 46. presidentiksi. Mielenosoittajat kokoontuivat vastustamaan tätä tapahtumaa.

Miksi mielenosoitus kärjistyi mellakaksi?

Tähän on vaikea vastata yksiselitteisesti. Jos uskoo valtamediaa, mellakat ovat Trumpin syytä. Trumpilla oli toki osuutensa, kun hän rohkaisi kannattajiaan saapumaan pääkaupunkiin. Itse kuitenkin kallistuisin mieluummin konservatiivikommentaattori Mark Steynin kannalle.

Steyn väittää kirjoituksessaan ”This is not who we are” (Me emme ole tällaisia), että mellakointi on normalisoitu Yhdysvalloissa viimeisen vuoden aikana. Normalisointi alkoi George Floydin kuoleman jälkeisistä mielenosoituksista ja jatkui yli puolen vuoden ajan.

Steyn kertoo:

”Ihmiset yllättyvät, kun joku ihmisryhmä ottaa käyttöön toisen ihmisryhmän tehokkaaksi osoittautuneen toimintatavan.”

”Sanotaan, että emme ole tällaisia. Ettekö ole katsoneet televisiota Kaatuneiden muistopäivän (25.5.2010) jälkeen? Me nimenomaan olemme tällaisia.”

Tällä Steyn viittaa George Floydin kuolemasta käynnistyneisiin mellakoihin, joiden aikana mm. poltettiin poliisiasema maan tasalle, perustettiin Seattleen uusi autonominen ”valtio” CHAZ, ja tapettiin useita kymmeniä ihmisiä. Pääkaupunki Washington DC:ssä mielenosoittajat saartoivat Valkoisen Talon ja polttivat sen lähistöllä olevan kirkon. Luonnollisesti tästäkin valtamedia syytti presidentti Trumpia.

Mellakat leivisivät useisin demokraattien yksinvaltaisesti hallitsemiin suurkaupunkeihin. Merkille pantavaa oli, että kaupunkien viranomaiset eivät tehneet mitään mellakoiden lopettamiseksi. Samaan aikaan tavalliset ihmiset kärvistelivät koronarajoitusten kanssa, mutta ”rauhanomaiset” mielenosoittajat saivat vapaasti kokoontua joka yö mellakoimaan.

Amerikkalainen valtamedia kaunisteli mellakoita ja väitti niitä ”enimmäkseen rauhanomaisiksi”. Sävel muuttui vasta, kun gallupit näyttivät, että ne ovat demokraattien vaalimenestyksen kannalta haitallisia.

Demokraattien johtavat poliitikot myötäilivät kaikki mellakoitsijoita silloinkin, kun nämä ryhtyivät kaatamaan patsaita jalustaltaan. Steyn kertoo:

”Nancy Pelosi (Edustajainhuoneen puhemies) sanoi, että hän ei välitä vanhoista patsaista. Mitch McConnell (Senaatin republikaanien johtaja) sanoi, että häntä ei kiinnosta sotilastukikohtien nimet. Yhtäkkiä kuitenkin tämä vanha rakennus (Capitol) on tärkeä.”

Rakennus on yhtäkkiä tärkeä siksi, että mielenosoittajat eivät edusta Black Lives Matter -järjestöä tai Antifaa vaan ovat Trumpin kannattajia.

Valtamedia pöyristeli näyttävästi jopa Suomessa. Monet poliitikot kirkassilmäisesti päivittelivät puuttuvaa kunnioitusta kansaedustuslaitosta kohtaan. Yksikään päivittelevistä poliitikoista ei sanallakaan vastustanut Yhdysvaltojen katumellakoita viimeisen vajaa vuoden aikana. Luultavasti he eivät edes tienneet niistä, koska valtamedia pimitti suuren osan äärivasemmistolaisten mellakoitsijoiden teoista.

Mielenosoittajien tunkeutuminen Kongressin istuntosaliin ei ole mitenkään ainutlaatuinen ilmiö. Kun Brett Kavanaughin nimitystä koskeva kuuleminen oli meneillään Senaatissa,  70 mielenosoittajaa tunkeutui istuntosaliin 3.4.2018.  Näistä 61 joutui syytteeseen eikä ketään ammuttu.

Suomessa valtamedia on sataprosenttisesti republikaaneja vastaan ja tämä valitettavasti tekee sen uutisoinnista lähtökohtaisesti yksipuolista ja epäluotettavaa. Itse olen sen verran vanha, että muistan Ronald Reaganin, jota myös demonisoitiin suomalaismediassa 1980-luvulla joskin huomattavasti miedommin kuin nykypäivän klikkihuorausjournalismissa.

Polarisaatio

Yhdysvaltojen politiikassa poliittinen polarisaatio on kylmä tosiasia, jota ei tuosta vain muuteta. Tämä ei kuitenkaan estä suomalaisia poliitikoita ja nettikommentaattoreita hyperventiloimasta polarisaatiosta.

Yhdysvalloissa poliittinen polarisaatio on seurausta siitä, että suurten kaupunkien asukkaiden ajatus- ja kokemusmaailma poikkeaa suuresti esikaupunkien ja pienten kaupunkien vastaavasta. Yhdysvalloissa on lisäksi kaksipuoluejärjestelmä ja useimmissa vaaleissa on käytössä enemmistövaali. Hallituskoalitiot ovat Yhdysvalloissa täysin tuntematon käsite.

Länsimaiden tärkein jakolinja kulkee nykyisin kuitenkin globalistien ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kannattajien välillä. Tämä jakolinja on olemassa niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

Jotkut ehkä kuvittelevat, että uusi presidentti voisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja hillitä polarisaatiota. Valitettavasti moinen on puhdasta haihattelua.

Jos Joe Biden oikeasti haluaisi hillitä polarisaatiota, hän kannattaisi tutkintaa, jossa selvitettäisiin, esiintyikö vaalivilppiä ja jos esiintyi, miten paljon se vaikutti vaalitulokseen eri vaa’ankieliosavaltioissa. Luonnollisesti mitään tällaista tutkintaa ei koskaan tulla tekemään.

Vaalien jälkeen Bidenilla oli kiire esiintyä vastavalittuna presidenttinä (President elect), vaikka valitsijamiehet eivät olleet valinneet häntä presidentiksi. Varsinaisesti Bidenin kausi alkaa virkavalan vannomisesta.

Olen itsekin miettinyt polarisaatiota ja sen syitä. Valtamedia syyttää usein Trumpia poliittisesta polarisaatiosta. Vaikka Trump sanoo yleensä suoraan, mitä ajattelee, hän ei ole kuitenkaan luonut nykyistä polarisaatiota vaan siinä päätekijä oli hänen edeltäjänsä Barack Obama.

Obama on tyypillinen vasemmistoliberaali, joka suhtautuu poliittisiin konservatiiveihin ylimielisen halveksivasti. Obama kirjoitti äskettäin 700-sivuisen elämäkerran, joka taisi olla jo kolmas sellainen.

Kirjakiertueellaan Obama totesi republikaaneista seuraavaa:

”Republikaanisen puolueen tai konservatiivisen liikkeen, miten sitä halutaankin kutsua,  ongelmana on peruskannattajakunnan asenteet, jotka ovat laitaoikeistolaisen median muokkaamia. Niinpä republikaanien vaaleilla valittujen edustajien on selviytyäkseen mentävä mukaan salaliittoteoretisointiin, vääriin väitteisiin ja fantasioihin, joita Donald Trump ja Rush Limbaugh ovat kaikukammiossaan kehittäneet, koska ihmiset uskovat niihin.”

Obama tulee tässä paljastaneeksi oman hybriksensä. Hänen mielestään poliittiset vastustajat eivät näe asioita samalla tavalla kuin hän itse, koska he ovat liian typeriä ymmärtääkseen asioita. Obama on puhdas elitisti, joka suhtautuu tavallisiin amerikkalaisiin alentuvasti. Samaa asennetta näkee myös Suomessa, jossa valtapuolueiden poliitikot suhtautuvat Perussuomalaisiin yhtä ylimielisesti ja asenteellisesti.

Washingtonin mellakat perussuomalaisten syytä?

Ei liene monellekaan yllätys, että Washington DC:n mellakointi kaadettiin täällä perussuomalaisten niskaan. Pohjat veti Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvanmaa, joka totesi twiitissään:

”Hei #persut , viaton kysymys: Meneekö Washington DC:ssä nyt kuten pitäisi mennä? Mikä on poliittisen johtajan vastuu demokratiassa? Kysyn teiltä, koska niin kovin moni teistä on vuosien varrella tehnyt minulle selväksi, että Trumpin kansankiihotus on hyvä juttu. #ruleOfLaw #USA ”

Kysymykseen ei tietysti voi vastata menemättä mukaan Sarvanmaan ajatusmaailmaan ja siihen sisältyviin perusoletuksiin. Toisaalta kenenkään perussuomalaisen ei kannata vastata Sarvanmaan heittoihin, koska perussuomalaiset eivät ole tilivelvollisia amerikkalaisten mielenosoittajien toiminnasta.

Tietysti on itsestään selvää, että perussuomalaiset eivät hyväksy poliittista väkivaltaa ja tämän perussuomalaisten johtohenkilöistä varapuheenjohtaja Riikka Purra totesi selkeästi.

Miten suhtautua vaalivilppiin?

Ajattelin jossain vaiheessa itse kirjoittaa postauksen, jossa kertoisin olennaiset joko suoraan vaalivilppiin tai vaalivirkailijoiden lainvastaiseen toimintaan viittaavat kohdat. Nämä on ehkä selkeimmin esitetty Peter Navarron dokumentissa ”Art of the Steal, jonka kakkososa ilmestyi äskettäin. Dokumentissa on luonnosteltu demokraattien strategia vaalien suhteen ja mitä keinoja siihen kuului.

Vuoden 2020 vaaleihin on kolme erilaista perusnäkemystä: Joko vaalivilppiä ei esiintynyt lainkaan, sitä esiintyi mutta ei tarpeeksi lopputuloksen muuttamiseen tai vaalivilppi ratkaisi Joe Bidenin voiton.

Vaalivilpin todistaminen aukottomasti vaalin ja vaalituloksen vahvistamisen välillä on vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Todisteiden kerääminen on pääasiassa vastapuolen kampanjan ja sen lakimiesten vastuulla. Liittovaltoin tai osavaltioiden viranomaiset eivät vuoden 2020 vaaleissa auttaneet millään tavalla aineiston keräämisessä.

Olennaista on kuitenkin se, miten monet amerikkalaiset uskovat vaalin rehellisyyteen ja miten epärehelliset vaalit vaikuttavat tulevien vaalien rehellisyyteen.

PJ-media-sivuston artikkelissa viime marraskuulta on kerrottu, mitä mieltä amerikkalaiset ovat vaalien rehellisyydestä. Sen mukaan 75 prosenttia republikaaneista on sitä mieltä, että vaalit olivat joko erittäin tai melko todennäköisesti epärehelliset Trumpin kannalta. Demokraattiäänestäjien kohdalla luku oli 30 prosenttia. Itse asiassa demokraattien luku on näistä yllättävämpi eli vajaa kolmannes demokraateista pitää vaaleja erittäin tai melko todennäköisesti epärehellisinä.

Presidentti Trumpia on syyllistetty siitä, että hän ei ole tunnustanut Bidenin voittoa presidentinvaalissa vaan jatkuvasti puhunut vilpillisistä vaaleista. Amerikkalainen valtamedia ei omasta puolestaan ole tutkinut eikä halunnut tutkia vaalivilppiä. Valtamedian narratiivina on ollut joko se, että vaalivilppiä ei esiintynyt ja jos esiintyikin, se ei ratkaissut vaaleja.

Itse kukin voi tykönään miettiä, miten presidentti Trumpin pitäisi toimia tilanteessa, jossa hän itse on vakuuttunut, että vaalit olivat vilpilliset ja todellisuudessa hän itse voitti vaalit selkeästi. Myös suurin osa hänen kannattajistaan ajattelee samalla tavalla.

Pitäisikö Trumpin alistua Bidenin voittoon kansakunnan ja amerikkalaisen cemokratian nimissä? Pitäisikö Trumpin hyväksyä vilpillisten vaalien lopputulos?

Miten vilpillisten vaalien katsominen sormien läpi vaikuttaa seuraaviin vaaleihin?

Tähän viimeiseen kysymykseen voin vastata, että pitkällä aikavalillä se tarkoittaa, että republikaaneilla ei enää koskaan ole mahdollisuuksia voittaa presidentinvaalia. Tämä taas tarkoittaa siirtymistä de facto yksipuoluejärjestelmään, jossa kilpailua ei ole tai se on näennäistä.

Pelottavinta tässä on se, että Bidenin taustajoukot, johon kuuluvat niin tekno-oligarkit kuin Wall Streetin finanssieliitti, eivät enää välitä edes teeskennellä, että vaalit olisivat vapaat ja rehelliset.