Yllätyin positiivisesti, kun luin Tiede-lehden kolumnisti Marko Hamilon avautumisen ”Lapsesi ei äänestä vihreitä”. Artikkelissa käydään läpi syitä, miksi kirjoittaja on luopunut viha-rakkaussuhteestaan vihreisiin. Itseään klassiseksi liberaaliksi nimittävä Hamilo on huomannut vihreiden arvoliberalismin todellisen luonteen ja onnistuu melkein ymmärtämään, mistä siinä on kyse.
Irrationalismi
Melkein heti käy selville, missä kohdassa sukset menevät ristiin. Nimenomaan vihreiden vahvaksi mielletty alue eli ympäristöpolitiikka saa Hamilon karvat nousemaan pystyyn:
”Vihreät ovat ennemminkin tuoneet ympäristönsuojeluun irrationalismia, epätieteellistä asennetta ja kustannustehottomuutta. 2000-luvulla olemme saaneet todistaa sellaisia asioita kuin jätevesiasetus, hehkulamppudirektiivi, hyperturvallisten uusien ydinvoimaloiden vastustus (ja vanhojen suomalaisten ja venäläisten laitosten hiljainen hyväksyminen), biopolttoainebuumi ja mitä kaikkea niitä olikaan.”
Hamilo kuuluu niihin tiedeuskovaisiin, jotka pitävät ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta toteen näytettynä mutta eivät ymmärrä sen torjumiseen käytettyjä järjettömiä keinoja. Erottava tekijä vihreisiin syntyy nähdäkseni ydinvoimasta, joka on lyhyellä tähtäimellä ainoa tehokas keino vähentää radikaalisti hiilidioksidipäästöjä.
Muitakin vastaavia ns. järkivihreitä löytyy. Yhteen tällaiseen Hamilo viittaakin kirjoituksessaan. Hamilo ei puhu suoraan Fukushiman onnettomuudesta, mutta nimenomaan suhtautuminen siihen erottaa järkivihreät aidoista uskovaisista. Fukushiman reaktorit sijaitsivat maanjäristyksille alttiilla alueella ja olivat yli 40 vuotta vanhoja. Säteilyvuodot ja vaikeudet reaktorien jäähdyttämisessä edustivat vihreille uskovaisille suurta mahdollisuutta, kun taas järkivihreä näki, että voimalaonnettomuus oli suuri voitto fossiilisille polttoaineille.
Ns. järkivihreät näkevät ilmastonmuutoksen todellisena uhkakuvana, kun taas uskovaisille kyse on enemmän maailmanlopun kultista. Ihmiskunta parantuu synneistään siirtymällä utopistiseen ”kestävän kehityksen yhteiskuntaan”, jossa ei syödä lihaa, käytetään kestovaippoja ja eletään ilman hiilijalanjälkeä.
Arvoliberalismi
Hamilo repii auki vihreiden valheellisen arvoliberalismin kiitettävällä tehokkuudella. Sydäntä suorastaan lämmittää, kun hän ymmärtää konservatismin oleelliset periaatteet ja tuntuu myös hyväksyvän ne.
”Minä aloin kannattaa konservatismia kun ymmärsin, että moderni konservatiivinen asenne voi sisällyttää itseensä sen yhteiskuntafilosofian - klassisen liberalismin - jonka elinvoimaisuuteen en ole lakannut uskomasta. Tämän ajattelutavan mukaan konservatismin vastakohtana ei ole liberalismi, vaan radikalismi. Konservatismin ydin on silloin, että a) jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä ja b) jos se on rikki, korjaa se jollakin, josta on jo aiemmin hyvää näyttöä. Uusia asioita pitää tietysti kokeilla, mutta - insinöörikielellä sanottuna - kokeiluja ei pidä tehdä tuotantojärjestelmässä.”
Itse en olisi osannut sanoa tuota yhtä hyvin. Olen myös antanut itselleni ymmärtää, että tässäkin blogissa vaikuttava nimimerkki Tiedemies on käynyt ajattelussaan läpi samankaltaiset vaiheet. Tosin konservatismia hän vierastaa, koska kokee sen liittyvän lähinnä kristinuskoon eikä hän ateistina ymmärrä kristinuskon merkitystä. Ei pidä tieten tahtoen tuhota sellaista, joka on ollut kulttuurimme yhtenä peruskivenä jo satojen vuosien ajan. Kristinuskon tilalle tulee kuitenkin joku muu oppijärjestelmä tai iso joukko sellaisia, joiden toimivuudesta ei ole takeita.
Hamilo näkee myös vihreiden uskottavuusongelman:
”Joka tapauksessa vihreiden ongelmana on roolisekaannus. He mielellään haluavat vedota varsinkin nuoriin jonkinlaisena kriittisenä, erilaisena ja kapinallisena vaihtoehtona. Vihreillä ei ole rohkeutta sanoa kuten demarit, että katsokaa, me olemme rakentaneet hienon yhteiskunnan, tule jatkamaan upeaa perinnettämme. Valtavirtaistuneena ja vanhentuneena puolueena vihreät eivät voi kuitenkaan uskottavasti esiintyä enää kapinallisenakaan. ”
Pohjimmiltaan 60-lukulaisesta vastakulttuurista on tullut valtavirtaa, mutta sen harjoittajat eivät vielä tätä ymmärrä vaan jatkavat kapinointiaan kaikesta huolimatta. On toisaalta väärin syyttää yksinomaan vihreitä koko länsimaista yhteiskuntaa vaivaavasta ilmiöstä. Vihreiden arvoliberalismi, jota itse kutsun moderniksi vasemmistoliberalismiksi, on levinnyt useimpiin valtapuolueisiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin. Vihreät ei puolueena ole keksinyt tätä ideologiaa eikä ole vastuussa sen leviämisestä, vaikka se onkin poliittisella kentällä ideologian selväsanaisin puolustaja.
Hamilo ei myöskään ole päässyt irti sokeasta luottamuksesta tieteen puolueettomuuteen. Hän ei voi ymmärtää ns. "denialisteja", jotka eivät pidä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta vakavana uhkana. Hän ei ymmärrä, että myös tiede voi politisoitua ja että sitä harjoittavat ihmiset voivat syyllistyä epäeettiseen toimintaan, jos rahoituksen jatkuminen on siitä kiinni. Ns. Climategate näytti, että luotettavana pidettyä vertaisarviointiakin voidaan manipuloida ja väärät tutkimustulokset mitätöidä auktoriteettiaseman avulla.







