sunnuntai, huhtikuuta 03, 2011

Koraanin polttamisesta taas

Yhdysvalloissa Dove World Outreach Center -kirkon pastori Terry Jones järjesti omassa kirkossaan ”oikeudenkäynnin” ja ”tuomitsi” sen jälkeen Koraanin poltettavaksi. Jonesin julkisuustemppu onnistui herättämään väkivallan purkauksia niissä, joilta sellaisia odotetaan. Länsimaiden johtajien ja tiedotusvälineiden reaktiot puolestaan osoittavat, miten islamilaisen barbarismin syyt eivät koskaan löydy islamista tai barbarismiin syyllistyneistä muslimeista vaan länsimaalaisesta yksityishenkilöstä ja hänen provokaatiostaan.

Jones ”aiheutti” YK-työntekijöiden kuoleman

Brittiläisen vasemmistolehti Guardianin sivuilla lukijoilta kysytään, onko Koraanin polttanut pastori moraalisessa vastuussa mellakoissa kuolleiden YK-työntekijöiden kuolemasta? Toistaiseksi niukka enemmistö on sitä mieltä, että Jonesin tekoa tulisi pitää laillisena sananvapauteen kuuluvana kannaottona.

Minustakin näin on, vaikka illmanistisessa Suomessa julkisesta Koraanin poltosta saisikin varmasti tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Raamattua voi sen sijaan viskellä tv-studiossa pitkin lattioita, kuten kirjailija Jari Tervo teki Uutisvuoto-lähetyksessä. Minusta amerikkalaisten perustuslakiin kirjattu sananvapaus pitäisi saada Suomeenkin. Kaikki vihapuhepykälät kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta pitäisi poistaa lainsäädännöstä. Valitettavasti kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan, sillä Eduskunta tiukensi äskettäin sananvapauden rajoituksia.

Minusta ne, jotka pitävät Jonesia vastuullisena YK-työntekijöiden kuolemasta, ovat rasisteja. He eivät odota muslimeilta impulssikontrollia tai vähintäänkin pidättäytymistä vääräuskoisten pään katkaisemisesta. He olettavat muslimien olevan zombeja, jotka reagoivat väkivaltaisesti aina, kun heille tai heidän pyhinä pitämilleen asioille osoitetaan liian vähän kunnioitusta.

Ne muslimit, jotka vaativat kunnioitusta Muhammadille tai Koraanille, eivät halua aitoa syvällistä kunnioitusta islamia ja sen pyhinä pitämiä asioita kohtaan. Heille riittää ulkoinen hymistely ja ”alistuminen” islamin ylivertaisuuteen. He haluavat samanlaista kunnioitusta kuin koulupihan väkivaltainen kiusaaja alistamiltaan oppilailta.

Lännen liennytys

Länsimaiden johtajatkin pyrkivät lähinnä lepyttelemään raivoavaa muslimijoukkoa. Barack Obama tuomitsi Terry Jonesin teon:

”Minkä tahansa pyhän tekstin häpäisy, Koraani mukaan lukien, osoittaa äärimmäistä suvaitsemattomuutta ja kiihkoilua.”

Obama tuomitsi myös väkivaltaisuudet:

”Kuitenkin hyökkääminen viattomien ihmisten kimppuun ja heidän tappamisensa on törkeä loukkaus ihmisarvoa kohtaan. Mikään uskonto ei suvaitse viattomien ihmisten teurastusta ja pään katkomista eikä mikään voi oikeuttaa tällaista kunniatonta ja halveksittavaa tekoa.”

Aiemassa kirjoituksessani ”Koraanit roviolle” käsittelin tätä samaa asiaa. Tuolloin pastori Jones jätti Koraanin polttamatta, kun presidentti Obama oli ensin soittanut hänelle. Liennytykseen ja lepyttelyyn liittyy kuitenkin ongelmia, koska sellainen pakottaa hyväksymään vastapuolen näkökulman ja sopeutumaan siihen. Jos länsi sopeutuu liikaa islamin vaatimuksiin, se joutuu antamaan periksi omista keskeisimmistä periaatteistaan kuten sananvapaudesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

George W. Bushin käynnistämästä terrorisminvastaisesta sodasta lähtien lännen johtajat ovat sulkeneet silmänsä islamilaiseen ideologiaan sisältyviltä ylivaltapyrkimyksiltä. On teeskennelty, että islam on pohjimmiltaan rauhanomainen uskonto ja että vain ääriryhmät ovat ongelma. Siksi Obamakin väitti, että mikään uskonto ei hyväksy päiden katkomista. Todellisuudessa islam hyväksyy tämän, ja päiden katkomisesta onkin tullut jihadistien tavaramerkki profeetta Muhammadin esimerkin innoittamana.

Afganistanissa tapahtunut YK-työntekijöiden joukkomurha kuitenkin osoittaa nämä luulot harhaisiksi. Lännen tukema presidentti Hamid Karzai piti päivää ennen murhia puheen, jossa hän tuomitsi Koraanin polton ja vaati Jonesin pidättämistä tämän takia. Imaamit jatkoivat kiihottamista moskeijoiden perjantairukouksissa, mikä sai vihasta juopuneen roskajoukon toimimaan.

Ideologinen taistelu

Edesmennyt Samuel Huntington kirjoitti sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä kertovassa kirjassaan 90-luvulla seuraavaa:

”Lännen varsinainen ongelma ei ole islamilainen fundamentalismi vaan islam, erilainen kulttuuri, jossa elävät ihmiset ovat vakuuttuneita oman kulttuurinsa ylivertaisuudesta.”

Ideologista kamppailua ei edes haluta käydä, koska islam halutaan nähdä kunnioitusta ansaitsevana uskontona eikä poliittisen ideologian ja uskonnon hybridinä, joka pyrkii islamisoimaan koko maailman. Islamia vastaan pitäisikin pyrkiä taistelemaan eri tasoilla. Sen poliittiset pyrkimykset ja sharia-laki pitää haastaa kuten myös islamin materialistinen uskontokäsitys, jossa paperista tehdyn kirjan polttaminen johtaa väkivaltaisuuksiin.

10 kommenttia:

Poliittisesti epäkorrekti kirjoitti...

Jos Jones olisikin syönyt lehmänlihasta tehdyn burgerin, niin olisikohan hindut kiihkon vallassa ruvenneet lynkkaamaan YK:n työntekijöitä? Tai jos buddhalaismunkki olisi kaatanut ristin, niin mitähän hirveyksiä kristityt olisivat Suomessa tehneet?

Tomi kirjoitti...

Pitäisi koota valtava kasa kaikkien uskontojen pyhiä kirjoja vaikka senaati torille.
Saataisiin upea kokko, ja maailma olisi parempi.

Tiedemies kirjoitti...

Niin,
näissä väännöissä on yleensä kyse jotakuinkin siitä, että voidaanko ns. hyviä tapoja säädellä laeilla. Ei pieremistäkään ole kielletty, vaikka kuinka oltaisiin ykköset päällä pönöttämässä.

Eli olen sikäli samaa mieltä, että Jonesia tai muitakaan häirikköjä ei voi sinänsä pistää oikeuden eteen.

Toisaalta on myös totta, että tällaisia tempauksia tarvitaan lisää siinä mielessä, että ei ole mielekästä ylläpitää kulttuuria, jossa joku ihmisryhmä voi pitää (yksin)oikeutenaan loukkaantua abstrakteista "loukkauksista". Obaman tai muun johtajan pahoittelussa ei kuitenkaan ole mitään pahaa sen enempää kuin siinä, että esimerkiksi vanhempi pyytää anteeksi ja pahoittelee, kun tämän lapset piereskelevät illallisella.

Tämä aspekti on se, mitä en ole koskaan oikein ymmärtänyt Vasaran tai muiden islamkriitikoiden jutuissa, eli se että hyvää käytöstä ei voisi pitää annettuna ja sen puutetta pahoitella. Lapsi/vanhempi vertaustani venyttäen, ei pahoittelu silti tarkoita, että vanhempi antaa lapselleen selkään, jos tämä pitää veistä väärässä kädessä.

Tiedemies kirjoitti...

Jatkan edelliseen vertaukseen vielä, että näen hyvinkin tarkoituksenmukaisena sen, että toisinaan lapset hieman rellestävät ja näin osoittavat aikuisille että asioita ei ehkä tarvitse ottaa niin kovin vakavasti.

Minusta noihin riehujiin voi suhtautua niinkuin mihin tahansa hulluihin tai vajaaälyisiin. Ei se paheksuminen tai hengen haukkominen mitään auta. Parempi on puhua rauhallisesti eikä leikkiä sankaria.

Vasarahammer kirjoitti...

"Obaman tai muun johtajan pahoittelussa ei kuitenkaan ole mitään pahaa sen enempää kuin siinä, että esimerkiksi vanhempi pyytää anteeksi ja pahoittelee, kun tämän lapset piereskelevät illallisella."

Pastori Jones voi olla outo tyyppi mutta hän ei ole Obaman lapsi eivätkä Yhdysvalloissa kansalaiset ole valtion holhokkeja ainakaan periaatteessa.

Ajatus, jossa maan johto pyytelee anteeksi yksityishenkilön puheita loukkaantumiseen erikoistuneen uskonnon edustajilta, on järjetön.

Enkä minä edes yritä väittää, että Jonesin järjestämä kummallinen oikeudenkäynti millään tavalla edistäisi taistelua radikaalia islamia vastaan.

Afganistanin operaation yleisestä mielettömyydestä kirjoitin aiemmassa postauksessani, johon löytyy linkki tekstin seasta.

"...lapset hieman rellestävät ja näin osoittavat aikuisille että asioita ei ehkä tarvitse ottaa niin kovin vakavasti."

Jonesin teko on jo vanha uutinen. Hamid Karzai otti asian esille puheessaan viime torstaina. Imaamit lietsoivat väkeä hurmokseen perjantairukouksissa, ja enimmäkseen luku- ja kirjoitustaidoton väki lähti liikkeelle ja alkoi riehua.

Tilanne on täysin analoginen Tanskan pilakuvakriisin kanssa. Kriisi alkoi monta kuukautta kuvien julkaisun jälkeen, kun tanskalainen imaami Abu Laban kierteli Lähi-itää ja näytti paikallisille hieman "paranneltuja" pilakuvia.

Tällaiset kriisit palvelevat lähinnä Lähi-idän despoottien, jollainen Karzaikin on, etua.

Sitä paitsi islamin arvostelun kriminalisointi on ihan oikeasti islamilaisten maiden järjestö OIC:n asialistalla.

Arvostelen tässä kirjoituksessa yleisesti liennytysstrategiaa ja sen toimivuutta. Minusta se ei toimi, jos samalla ei puolusteta länsimaisia perusarvoja kuten sananvapautta. Obaman, median, kenraali Petraeuksen ja YK:n edustajien puheista saa käsityksen, että Jones aiheutti tapahtuneen ja näin sananvapaus itsessään on huono asia.

Islamia ei voi lepytellä matelemalla ja mielistelemällä sen edessä, koska vastapuoli tulkitsee lepyttelyn heikkouden merkiksi. Lepyttely tulee myös kalliiksi, jos sen eteen uhrataan omat periaatteet.

Tiedemies kirjoitti...

Arvostelen tässä kirjoituksessa yleisesti liennytysstrategiaa ja sen toimivuutta. Minusta se ei toimi, jos samalla ei puolusteta länsimaisia perusarvoja kuten sananvapautta.

Ei kai tästä ole mitään epäselvyyttä?

Tästä sensijaan on:
Obaman, median, kenraali Petraeuksen ja YK:n edustajien puheista saa käsityksen, että Jones aiheutti tapahtuneen ja näin sananvapaus itsessään on huono asia.

Millä tavoin Jones sitten ei aiheuttanut tapahtunutta? On toki totta, että kiukkua ja kohellusta lietsoneet tahot ovat omalta osaltaan täysin syyllisiä tähän asiaan, mutta en ymmärrä tätä näkökulmaa, jota sinäkin jatkuvasti käytät. Eli siis sitä, että ihminen ei olisi tasan moraalisessa vastuussa tekemisistään, jos tietää mitä tekemisistä seuraa, ja seuraus on jopa itse tarkoitus.

En viittaa nyt rikosoikeudelliseen tms. vastuuseen, vaan siihen, etteikö muka olisi niin, että Jones on aiheuttanut kohun. Tottakai hän on sen teoillaan aiheuttanut, koska tarkkaan tiesi mitä siitä seuraa ja jopa toivoi tällaista seurausta.

Koska hän on tahallaan sen aiheuttanut, on ihan asianmukaista, että kansakunnan edustaja esittää pahoittelunsa siitä, että joku tällä tavalla aiheuttaa harmia.

Eikä kyse ole siitä, että Jones tai kukaan muukaan olisi USA:n presidentin holhokki - tai sen paremmin kukaan suomalainen olisi Suomen hallituksen tms. holhokki, vrt. pilakuvat - vaan siitä, miten diplomaattisissa yhteyksissä nyt yleisestiottaen on mielekästä toimia.

En ole eri mieltä siitä, että tämä kyseinen asia on ongelma, enkä siitä, etteikö länsimainen sananvapaus olisi äärimmäisen tärkeä, ja niin tärkeä että sitä ei voi uhrata lainkaan vaikka joku Jonesin kaltainen öykkäri sitä tällaisella vastenmielisellä tavalla käyttäisikin. (En sano "väärin", koska se viittaisi että kyseessä ei ole perusoikeus)

Se, mistä olen eri mieltä on, etteikö muka voisi olettaa, että ihmiset käyttäytyvät kohteliaasti ja siivosti, vaikka kuinka vastassa olisi joku öykkäröivä ja sekoileva porukka. Tämä teidän peräänkuuluttamanne lähestymistapa on jotakuinkin sitä, että ollaan kuultu, että snägärillä heiluu joku äkkipikainen kaveri, ja mennään aukomaan sille tarkoituksella päätä, että saataisiin luvan kanssa vetää turpaan. Ei se ole mitään "liennytystä", että näin ei tehdä, vaan normaalia hyvää käytöstä. Vaikka se kaveri olisi minkälainen öykkäri.

Vasarahammer kirjoitti...

"Millä tavoin Jones sitten ei aiheuttanut tapahtunutta?"

Osoita itse, että Jones aiheutti tapahtuneen. Sinulla se todistustaakka on.

Vastuu väkivallasta on siihen ryhtyneillä. Jones ei uhkaa ketään eikä päätä Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta.

Lukutaidottomien ihmisten täyttämissä muslimimaissa nämä tapahtumat ovat aina masinoituja joko moskeijasta tai maan johdosta käsin. Jos Jonesia ei olisi, joku muu, keksittykin, tekosyy kelpaisi.

"...vaan siitä, miten diplomaattisissa yhteyksissä nyt yleisestiottaen on mielekästä toimia."

Tässä on toki pointtinsa. Tietysti Obama voi olla pahoillaan, mutta samalla hänen on tehtävä selväksi, että hän ei perustuslain mukaan voi estää Jonesia eikä tuomita häntä oikeudessa, kuten Karzai vaatii.

Republikaanisenaattori Lindsay Graham vaati Jonesin hiljentämistä sillä perusteella, että on sota. Sotasensuurin tarkoituksena on kuitenkin estää vihollista saamasta strategisia tietoja esimerkiksi taistelutapahtumista, sotatarviketehtaiden sijainnista tai joukkojen liikkeistä. Sotasensuuria ei ole koskaan käytetty sen takia, että viholliselle ei tulisi paha mieli.

Kun mielistelee toista (islam), niin pyllistää toiselle (Yhdysvaltojen kansalaiset). Tässä seuraavassa pari linkkiä videoon, jossa närkästynyt nainen ilmaisee mielipiteensä republikaanisenaattori Lindsay Grahamin lausunnosta ja polttaa samalla Koraanin.

Osa 1

Osa 2

Amerikkalaiset ottavat perusoikeutensa vakavasti.

Vasarahammer kirjoitti...

Myös New York Times on kirjoittanut Terry Jonesista

Koran burning pastor unrepentant in the face of furor

Pastorin viikset olivat muodikkaita viimeksi joskus Ranskan ja Saksa välisen sodan aikana 1800-luvulla. Mies on kuin toiselta aikakaudelta.

Lainaus:
"In recent weeks, Mr. Jones said, he had received 300 death threats, mostly via e-mail and telephone, and had been told by the F.B.I. that there was a $2.4 million contract on his life. "

Tomi kirjoitti...

Ei nämä Suomen maalliset kristitytkään ole aivan vapaita loukkaantumisesta.
Viime kesänä Helsingin vapaa-ajattelijat järjestivät tilaisuuden, jossa vaihdettiin uskonnollisia kirjoja pornoon.
Kristityt nostivat tästä aikamoisen mekkalan.

Vielä suurempi mekkala syntyisi, jos joku polttaisi raamattuja julkisesti.
Toki tappouhkauksilta säästyttäisiin. Ovat kristityt sen verran lakia kunnioittavia.

Vasarahammer kirjoitti...

Kukaan ei kiellä loukkaantumasta. Aiemmin linkittämälläni videolla nainen kertoo, miten kristityt suhtautuvat esimerkiksi virtsaan upotettuun krusifiksiin.

Vapaa-ajattelijoiden tempaus raamattujen vaihtamisesta pornolehtiin oli kyllä järjestöltä näyttävä oma maali.