Äskettäin
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen sai
tuomion Nizzan terrori-iskun jälkeisestä lausunnostaan, jossa
hän sanoi: ”Kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta kaikki
terroristit ovat muslimeja.”
Hakkarainen ei itse
ole ensimmäinen, joka on lausunut vastaavaa. Vuonna 2010 Fox Newsin
juontaja Brian
Kilmeade sanoi täsmälleen saman lausahduksen suorassa
tv-lähetyksessä. Yhdysvalloissa asiasta nousi pienimuotoinen
kohu, mutta kukaan ei vaatinut Kilmeadelle rangaistusta, koska
sananvapaus on Yhdysvalloissa perustuslain suojaama oikeus.
Lauseen
totuudenmukaisuudesta voi myös kiistellä. Voidaan laskea, kuinka
moni länsimaissa tapahtunut terrori-isku on islamistien tekemä.
Luonnollisesti länsimaissa on muitakin terroristeja kuin
islamilaisia. Anders Behring Breivik tekee yksinään väitteestä
kaikkien terroristien muslimitaustasta epätoden.
Jos tarkastellaan
eurooppalaista ei-islamilaista terrorismia, se on viime
vuosikymmeninä ollut luonteeltaan separatistista ja eikä se ole
ollut globaali uhka. Ian Tuttle kirjoitti pari vuotta sitten National
Review Online -sivustolle artikkelin,
jonka otsikossa hän kysyi, ovatko kaikki terroristit muslimeja.
Tuttlen mukaan
pelkästään länsimaissa tapahtuvien terrori-iskujen tarkastelu
johtaa harhaan. Hän oli analysoinut terrori-iskuja listaavan Global
Terrorism Databasen sisältöä ja havainnut, että vuonna 2013
kymmenen eniten terrori-iskuista kärsinyttä maata olivat
järjestyksessä Irak, Pakistan, Afganistan, Intia, Filippiinit,
Thaimaa, Jemen, Nigeria, Somalia ja Egypti. Listan järjestys ja
koostumus vaihtelee vuosittain mutta pääsääntöisesti 70
prosenttia on muslimienemmistöisiä maita ja muissa listan maissa
(kuten Thaimaa ja Filippiinit) on merkittävä muslimivähemmistö.
Tuttle analysoi myös
terrorismin luonnetta. Eurooppalaiset terroristijärjestöt ovat
useimmiten separatistisia kuten baskien ETA. Nämä järjestöt eivät
ole globaalisti merkittäviä toisin kuin islamilaiset järjestöt
kuten Al-Qaeda ja ISIS. Kuuntelemalla islamististen järjestöjen
puhemiehiä selviää helposti, että nämä ovat kiinnostuneet
muustakin kuin paikallispolitiikasta. Islamilainen terrorismi on siis
paljon vaarallisempi ilmiö kuin baskien tai korsikalaisten
separatismi.
Berliinissä ennen
joulua tehty terrori-isku vaikutti välittömästi joulun tapahtumien
turvatoimiin. Suomen Turussa puolustusvoimien ajoneuvot tukkivat
pääsyn joulurahan julistukseen vihamielisiltä, Allahin soturin
ajamilta kuorma-autoilta
Kaventunut
sananvapaus
Hakkaraisen
lausunnon totuudenmukaisuutta voi toki pohdiskella. Rikosoikeuden
professori Matti Tolvanen pohdiskeli
viime vuoden heinäkuussa Hakkaraisen lausunnon lainmukaisuutta
ja totesi sen olevan ”hyvin lähellä kiihottamista kansanryhmää
vastaan”.
Tällainen
pohdiskelu edustaa sitä kaikkein typerintä ajattelua, koska siinä
oletetaan, että kiihottamiselle on määritetty objektiiviset
kriteerit. Niitähän ei ole, vaan pykälä kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan on niin väljästi muotoiltu, että melkein
mikä tahansa negatiivinen lausuma valtion erityissuojelun kohteena
olevista ihmisryhmistä kuten muslimeista voidaan tulkita
kiihottamiseksi. Totuus ei ole puolustus, jos tuomioistuin suuressa
viisaudessaan päättää, että lausuma on kiellettyä panettelua ja
solvausta. Myöskään teon tahallisuudella tai tahattomuudella ei
ole mitään merkitystä.
Pykälän
ilmiselvänä joskin julkilausumattomana tarkoituksena on tukahduttaa
julkinen keskustelu islamin ja laajamittaisen muslimien maahanmuuton
vaikutuksista länsimaiseen yhteiskuntaan. Sen verran voi kai sanoa,
että islam on jo kaventanut merkittävästi ei-muslimien
sananvapautta Suomessa. Tosin varsinainen likainen työ on jäänyt
suomalaisille poliitikoille, virkamiehille ja tuomareille, jotka
rankaisevat suomalaisia, koska muslimien herkkien uskonnollisten
tunteiden loukkaaminen voi johtaa väkivallantekoihin.
Hakkaraisen lisäksi
toinenkin perussuomalainen, Perussuomalaisten nuorten entinen
puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on joutumassa oikeuden eteen
vastaamaan syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja
uskonrauhan rikkomisesta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija
Toiviaisen tekemästä haastekirjelmästä
löytyy seuraava lause:
”Tynkkysen lausuma
ei myöskään edistä uskonnoista käytävää poliittista tai
yhteiskunnallista keskustelua, vaan on päinvastoin omiaan
herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja
ennakkoluuloja.”
Tuossa on oikeastaan
yhdellä lauseella kerrottu se röyhkeys ja tympeä ylimielisyys,
jolla tätä oikeudeksi kutsuttua sirkusta pyöritetään. Ne
pykälät, joiden perusteella Tynkkyselle vaaditaan tuomiota, on
laadittu, jotta tätä keskustelua ei käytäisi lainkaan. Eikä sitä
Suomessa käydäkään muualla kuin MV-lehdessä, Hommaforumilla ja
maahanmuuttokriittisissä blogeissa. Valtamediasta moista keskustelua
ei löydä suurennuslasillakaan. Keskusteluksi ei lasketa islamin ja
monikulttuurin hymistelevää ylistämistä, koska siinä kyse on
virallisen totuuden kritiikittömästä toistamisesta.
Sanonta ”on omiaan
herättämään” kertoo myös, että mistään oikeasta
kiihottumisesta ei tarvita näyttöä. Riittää, että lausunto ”on
omiaan herättämään” ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta.
Parempaa tapaa todistaa rikoksen uhrittomuus tuskin löytyy.
Lisäksi on syytä
kysyä, kenen suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja Tynkkysen
lausunto ”on omiaan” vahvistamaan. Syyttäjän lause kirjattiin
uskonrauhan rikkomista koskevaan syytekohtaan. Tynkkynen siis
vahvistaa lausunnollaan muslimien uskonnollista suvaitsemattomuutta
ja ennakkoluuloja. Ei ole uskottavaa, että Tynkkynen vahvistaisi
omien kannattajiensa ennakkoluuloja. Näistä useimmilla on jo
valmiiksi realistinen käsitys islamista ja sen yhteydestä
terrorismiin. Tynkkysen poliittiset vastustajat taas antoivat hänet
ilmi poliisille.
Raija Toiviaisen
edeltäjä Jorma Kalske jäi viime vuonna eläkkeelle.
Lähtöhaastattelussaan
hän puolusti pykälää uskonrauhan rikkomisesta seuraavasti:
”Siinä ei ole
kyse mistään jumalanpilkkapykälästä, jolla Hannu Salama aikanaan
tuomittiin. Pykälällä on kriminalisoitu sellaiset rikokset, jotka
voivat aiheuttaa vastareaktioita ja väkivallantekoja. Silloin
pilkataan joidenkin pyhinä pitämiä arvoja.”
Tynkkystä
syytetään, koska hänen lausuntonsa ”on omiaan” herättämään
uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja muslimien
keskuudessa. Nämä voivat puolestaan eskaloitua vastareaktioiksi ja
väkivallanteoiksi, kuten Kalske haastattelussaan sanoo.
Mistä pitäisi
keskustella
Vuoden 2015 lopulla
Suomeen tuli Ruotsin kautta yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista
ylivoimainen valtaenemmistö oli muslimimiehiä. Kyseessä oli Suomen
mittakaavassa poikkeuksellisen suuri maahanmuuttoaalto, jonka
torjumiseksi Suomen hallitus ei tehnyt yhtään mitään.
Tällaisissa
olosuhteissa on syytä kysyä, miten paljon maahanmuuttoa maailma
väkivaltaisimmista ja huonoimmin toimivista yhteiskunnista Suomi
kestää. Miten paljon on tarpeeksi ja kannattaisiko meidän
rohkaista vai aktiivisesti pyrkiä estämään maahanmuuttoa näistä
maista?
On perusteltua
väittää, että laajamittainen muslimien maahanmuutto tekee
ei-muslimeista koostuvan kantaväestön elämän aiempaa
epämiellyttävämmäksi ja turvattomammaksi syistä, jotka eivät
ole kantaväestön tai minkään valtiovallan kotouttamiskoneiston
muutettavissa. Lisäksi laajamittainen muslimien maahanmuutto on
erittäin kallista veronmaksajalle, koska muslimien työllisyysaste
on alhainen.
Lisäksi on
perusteltua sanoa, että suuri osa tulijoista ei kunnioita
länsimaista yhteiskuntajärjestystä ja sen islamin näkökulmasta
vääräuskoisia asukkaita. Tämä näkyy islamilaisena
radikalismina, rikollisuutena ja naisten ahdisteluna. Tulijat tuovat
mukanaan omat tapansa, arvonsa ja asenteensa, jotka ovat
ristiriidassa länsimaisen yhteiskunnan normien kanssa.
Valtiovalta ja sen
edustajat eivät halua keskustelua näistä asioista vaan pyrkivät
vaientamaan sen. Samalla he näytösoikeudenkäynneillään
osoittavat todeksi islamin negatiivisen vaikutuksen suomalaiseen
yhteiskuntaan ja erityisesti sananvapauteen.








