Edelleen ajankohtainen kuva

Tanskan Muhammad-pilakuvakriisistä on kulunut jo yli viisi vuotta. Kurt Westergaardin piirtämästä pommiturbaanimiehestä tuli kaikkein tunnetuin kuva, vaikka Jyllands Posten julkaisi samanaikaisesti 11 muutakin piirrosta.

Uhatut piirtäjät

Westergaard joutui äskettäin keskeyttämään Norjan vierailunsa, kun Norjan tiedustelupalvelu PST ilmoitti mahdollisesti häneen kohdistuvasta uhasta. Westergaardin tarkoituksena oli mainostaa Oslossa lastenkirjaa, johon hän oli tehnyt kuvituksen.

Tammikuussa 29-vuotias somalimies Mohammed Geele hyökkäsi kirveen kanssa Westergaardin taloon. Geele istuu paraikaa vankilassa kymmenen vuoden tuomiota murhayrityksestä.

Westergaard ei omien sanojensa mukaan piirtänyt Muhammadia vaan terroristin. Hän kertoo Ylen mukaan:

”Se ei ole Muhammed. Piirros näyttää, että on terroristeja, jotka ovat inspiroituneita islamin osista. Tämä on se, mitä piirros näyttää, ja niin minä olen aina sanonut.”

”Ylempänä teemana oli Muhammed, mutta siellä oli myös useita muita piirroksia, jotka eivät ole varsinaisia Muhammed-hahmoja. Minä valitsin piirtää terroristin, mutta on ollut otollisempaa sanoa, että se oli Muhammed.”

Jyllands Postenin pilakuvat olivat sen verran kesyjä, että tanskalaisen imaami Abu Labanin piti lisätä alkuperäisten sekaan vähän mehukkaampia kuvia, kun hän kiersi Lähi-idässä lietsomassa uskonveljiään pyhään vihaan Tanskaa ja tanskalaisia kohtaan.

Eikä sitä paitsi ole väliä, esittääkö kuva Muhammadia vai terroristia. Kuvasta voi helposti päätellä, että sen esittämän terroristin tärkein esikuva on profeetta Muhammad kuten muillakin jihadisteilla.

Ruotsalaisen Lars Vilksin piti puolestaan vierailla Göteborgin kirjamessuilla. Ruotsin poliisi pidätti ennen messuja neljä miestä murhan valmistelusta. Turvallisuuspoliisi Säpo ei ole kuitenkaan vahvistanut, että Vilks olisi ollut murhaa suunnitelleiden kohteena.

Kirjamessujen järjestäjät peruuttivat tilaisuuden, jossa taiteilijan piti esiintyä. Messujen tiedotusjohtaja Birgitta Jacobsson Ekblom selittää syyn:

”Messuvieraat voivat tulla levottomiksi, ja kaikkien pitää tuntea olonsa rauhalliseksi.”

Vilksille tarjottiin mahdollisuutta esiintyä videolinkin kautta, mutta Vilks ei halunnut aiheuttaa järjestäjille turhaa vaivaa. Sen sijaan hän vihjasi tulevansa messuille joka tapauksessa:

”Tulen ehkä paikalle tai sitten ei. Ehkä saavun valepuvussa.”

Sekä Westergaard että Vilks ovat jo ajat sitten saaneet jättää haaveet normaalista rauhallisesta elämästä taakseen. Tämän hinnan he joutuvat maksamaan, koska he ovat uskaltautuneet piirtämään kuvan profeetta Muhammadista.

Uusi Suomi sensuroi blogin

Se, että verkkolehti Uusi Suomi poistaa Puheenvuoro-palvelustaan blogin varoittamatta ja jälkiä jättämättä, ei ole mikään uutinen. Mikko Mäkisen blogi sen sijaan poistettiin mitä todennäköisimmin sen takia, että hän julkaisi pommiturbaanimiehen omassa blogikirjoituksessaan, joka löytyy enää Googlen välimuistista.

Suomessa yksikään sanomalehti ei ole julkaissut Tanskan Muhammad-pilakuvia sivuillaan. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, että päätoimittaja Markku Huuskon viikate heilahtaa, kun pommiturbaanimies sivuille vilahtaa.

Amerikkalainen Diana West viittasi pommiturbaanimieheen artikkelissaan Missing: The Face of the Age. Siinä West pohtii, että 9/11-terrori-iskujen muistotilaisuudesta puuttui jotakin. Hänen mielestään pommiturbaanimies kuvaa sekä terrori-iskua itseään että lännen vastausta siihen paremmin kuin mikään muu asia.

Westin mukaan:

”Länsimainen media ei ole juuri koskaan uskaltanut uhmata islamilaista lakia (sharia) näyttääkseen, mistä kohussa on kyse. He eivät ole julkaisseet Westergaardin Muhammadia, joka ei ainoastaan kuvaa islamin profeetta Muhammadia (kielletty) vaan myös islamilaista jihad-väkivaltaa eli epäsuoraa islamin arvostelua, joka on myös kiellettyä.”

Sen sijaan vapaa länsimainen lehdistö on hyväksynyt islamilaiset ilmaisuvapauden rajoitukset ja soveltanut niitä sensuroimalla vapaaehtoisesti taitavasti piirretyn, osuvan poliittisen pilakuvan. Suomessa vastaavaa kutsuttiin aikanaan itsesensuuriksi ja rähmällään oloksi.

Pommiturbaanimies on myös inspiroinut väkivaltaista jihadia islamilaisissa maissa. Afganistanilainen poliitikko Burhanuddin Rabbani murhattiin viime tiistaina itsemurhaiskussa. Tappaja kätki pommin turbaaniinsa.

West toteaa kirjoituksensa lopuksi:

”...Länsi ei ole vapaa, ennen kuin otamme takaisin oikeutemme julkaista Westergaardin Muhammadin.”

Kun kuuntelee Suomen vihapuhekeskustelua, mitään merkittävää läpimurtoa sananvapauden suhteen ei ole odotettavissa. Ainakin suomalainen vapaa lehdistö tekee parhaansa, että vapautta olisi mahdollisimman vähän. Tiedotusvälineiden käyttämät asiantuntijatkin kääntävät tosiasiat päälaelleen. Sotahistorioitsija Jussi Jalonen väitti, että Jussi Halla-aho esiintyy eräänlaisena islaminuskoa kohtaan tunnetun pelkuruuden apostolina. Hän on väärässä, koska pelkuruutta islamia kohtaan osoittavat aivan muut tahot kuin kansanedustaja Halla-aho.

Edit: Unohdin mainita, että tanskalainen sananvapausjärjestö Trykkefrihedsselskabet myy pommiturbaanimiehen kuvalla varustettua kahvimukia 50 Tanskan kruunun hintaan (noin seitsemän euroa, hinta ilman postikuluja).

Sananselittäjät

Ajankohtainen Kakkonen lähettää huomenna suuren vihaillan, johon on taas kutsuttu sekalainen seurakunta huutamaan toistensa päälle. En ole koskaan ollut Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluiltojen suuri ystävä. Ne eivät yleensä tarjoa mielenkiintoista keskustelua vaan pelkästään herättävät mediakohua suuren homoillan tavoin.

Asiantuntemusta tarjolla

Yleisradio puffasi keskusteluiltaa uutisella, jossa on haastateltu ”asiantuntijoita”. Muistutan tässä lukijoita, minkä sortin asiantuntijoista on kyse.

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen profiloitui suureksi vastajihadismin asiantuntijaksi, kun hän esiintyi mediassa kovasti tietäväisenä kyseisestä liikkeestä ja sen taustaideologiasta. Kirjoitin aiemmin Jalosen asiantuntemuksesta elokuun alussa.

Jalonen on liikkeellä kevyin eväin eikä häntä voi millään tavalla pitää riippumattomana. Hän on jonkin aikaa esiintynyt Hommawatch- ja todellisuus.org -sivuistoilla ja puhunut maahanmuuttokriittisistä ivalliseen sävyyn. Tämä on täysin hyväksyttävää. Poliittisia ajatuksia saa vastustaa ja vastustuksen myös ilmaista ääneen etenkin silloin, kun vastustus edustaa ns. oikeaa mielipidettä.

Jalosen kaltaisia ei kuitenkaan tulisi haastatella mediassa asiantuntijoina vaan poliittisina aktivisteina. Jalosen ”puolueettomuuden” voi itse kukin päätellä seuraavasta sitaatista:

”Halla-aho esiintyy eräänlaisena islaminuskoa kohtaan tunnetun pelkuruuden apostolina. Huolestuttavaa on se, että monitulkintaiset tekstit saattavat lisätä arkipäivän ennakkoluuloja ja kiristää suhtautumista vähemmistöjen edustajiin.”

Jalonen pyrkii retoriikassaan mitätöimään huolen, jota monet ei-muslimit eri puolilla maailmaa tuntevat islamin leviämisen takia. Hän esittää ”vastajihadistisen liikkeen” tyhjästä syntyneenä vihaideologiana eikä kerro, mistä tapahtumista ja kehityksestä liike on lähtöisin. Hän antaa epäsuorasti ymmärtää, että islamissa ei ole mitään pelättävää tai uhkaavaa.

Jalonen ei yllä olevassa sitaatissaan käyttänyt kiistanalaista uudissanaa ”islamofobia” vaan puhuu ”islaminuskoa tunnetusta pelkuruudesta” tarkoituksenaan halventaa Jussi Halla-ahoa. Hän teeskentelee puolustavansa vähemmistön edustajia (joista monet itsekään eivät erityisemmin pidä islamin vaikutusvallan kasvusta).

Sikäli kuin tiedän, Halla-aholla ei ole fatwaa päällään. Äskettäin vankilasta vapautuneella törkybloggari Seppo Lehdolla taas on syytä pelätä pään katoamista hartioiltaan. Lehto julkaisi internetissä videon, jolla hän piirtää sian ja kutsuu tätä Muhammadiksi. Tästä syystä Abu Suleiman al-Nasser -niminen jihadisti vaati Suomen muslimeja ”katkaisemaan Seppo Olavi Lehdon pään”.

Sanat ”fanaatikko”, ”radikaali” ja ”ääri-” toistuvat usein Jalosen kirjoituksissa. Niiden tarkoituksena on leimata, ei analysoida tai pyrkiä asiantuntijalta edellytettävään totuudellisuuteen. En tiedä Jalosen motiiveista, mutta arvaan lonkalta, että ne liittyvät ”vihaan”, siis siihen sallittuun.

Jalonen myös väittää, että vihakirjoittelu lisää viharikoksia. Hän viittaa Britanniassa julkaistuun tutkimukseen ja sanoo:

”Toisin sanoen, mitä enemmän uutisissa ja politiikassa kirjoitetaan muslimien vaarallisuudesta, sitä todennäköisempää on, että myös väkivallattoman muslimiväestön enemmistön edustajat joutuvat viharikosten uhriksi.”

Tutkimuksen johtopäätöstä on vaikea uskoa todeksi, koska siinä syytetään yksinomaan vihakirjoittelua ja jätetään huomiotta islamistien näkyvyys Britanniassa sekä lukuisat onnistuneet ja epäonnistuneet terrori-iskut. Lontoo on jo parin vuosikymmenen ajan ollut islamistien ideologinen keskus Euroopassa ja tunnettu nimellä ”Londonistan”.

Olin itse Britanniassa, kun jihadistit tekivät epäonnistuneen terrori-iskun Lontoon keskustassa ja yrittivät ajaa bensakanistereita täynnä olevalla Range Roverilla Glasgow'n lentokentän terminaaliin. BBC:n ohjelmissa oltiin tuolloin kovasti huolissaan vastareaktiosta muslimeita kohtaan. Mitään merkittävää vastareaktiota ei koskaan ole nähty. Jalonen vain pyrkii pönkittämään muslimien uhristatusta juuri samalla tavalla kuin brittiläisten muslimijärjestöjen puhemiehet aina, kun jihadistit esiintyvät otsikoissa.

Jalonen ei kuitenkaan ole huolissaan terrorismista:

”Suurin ongelma on siinä, että annetaan avoimen vihamielisten näkemysten valtavirtaistua ja muodostua myöhemmin hyväksyttäväksi. Suomessa tuntuu olevan ongelmana, ettei haluta käydä käsiksi niihin aatteisiin ja arvoihin, jotka piilevät sanojen taustalla.”

Jalonen on yrittänyt ”käydä käsiksi näihin aatteisiin ja arvoihin” keinoinaan iva, vähättely, vääristely ja ylimielisyys. Hänhän on ainakin omasta mielestään vakuuttavasti osoittanut, että taustalla on pelkkää ”hysterian lietsomista”. Siinä tapauksessa nuo edellä mainitut keinot varmasti toimivat.

Rasismitutkija ja aivopesijä

Jalonen vastustaa vastajihadismia omalla ajallaan. Sen sijaan Vesa Puuronen ja Inari Sakki tutkivat vihaa veronmaksajan rahoittamina.

Puurosen elämäntehtävästä olen kirjoittanut aiemmin. Hän yrittää etsiä noituutta rasismia ja keksiä sille uusia nimiä. Viimeksi kuulemani termi on ”rodullistaminen”. Puurosen puolueettomuus asiantuntijana käy hyvin ilmi hänen poliittista toimintaansa kuvaavalta sivulta. Siellä Puuronen pontevasti toteaa:

”Tieteenalani sosiologia on poliittinen tiede. Työni ja poliittinen toimintani ovat kokonaisuus. Tarkoitukseni on vaikuttaa yhteiskuntaan niin tutkimuksieni kuin poliittisen toiminnankin avulla.”

Minä puolestani en haluaisi auttaa Vesa Puurosta kummassakaan, mutta kun verojen maksamista on aika vaikea välttää. Toisaalta yllä lainattu kappale kuvaa Puurosen työtä varsin hyvin ja kertoo rehellisyydestä.

Inari Sakki taas haluaa muuttaa suomalaisten käsitystä historiastaan. Hän yrittää selvittää, voiko ihmisten ulkomaalaisvastaisuutta ja ääriliikkeiden kannatusta vähentää herättelemällä muistoja menneisyyden kansallisisita väärinteoista.

Koehenkilöitä pyritään manipuloimaan esittämällä heille muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä. Sakki siis haluaa testata Ludovico-menetelmän toimivuutta käytännössä. Se ei tepsinyt Kellopeliappelsiini-elokuvan Alex LaFargeen ja tuskin tehoaa myöskään suomalaisiin. Suomen akatemia on kuitenkin katsonut Sakin tutkimuksen rahoittamisen arvoiseksi.

Pahinta vihakeskustelussa eivät suinkaan ole aatteellisesti yksipuoliset asiantuntijat vaan se, että niin paljon aikaa ja energiaa käytetään metakeskusteluun (eli keskusteluun keskustelusta). Mietitään suurella joukolla, mitä saa sanoa ja mitä ei. Timo Vihavainen sanoi asian hyvin blogissaan:

”Tänä vuonna on voitu havaita, että kuka tahansa kadunmies katsoo oikeudekseen asettua tuomaroimaan, millaiset sanat saattaisivat pahoittaa vaikkapa Kreikan kansan mielen, mikä toki lienee kauhea asia sinänsä. Kylmäävää on se, että jonkinlaista jokamiehenoikeutta sensuuriin pidetään itsestäänselvyytenä.”

Ajatellaan, että ihmisiä pitää suojella vaarallisilta ajatuksilta ja suuria kollektiivisia ihmisryhmiä mielipahalta. Tämä on se kaikista vaarallisin ajatus.

Itse aiheutettuja ongelmia

Moni voi ajatella Timo Soinin osoittaneen vahvaa johtajuutta, kun Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Soinin johdolla antoi Jussi Halla-aholle ”kovan rangaistuksen” erottamalla hänet eduskuntaryhmän työskentelystä kahdeksi viikoksi.

Todellisuudessa Soinin teko oli heikkouden osoitus. Soini ei tiedä, miten Halla-ahoon pitäisi suhtautua ja ajautuu hätäisiin ratkaisuihin median painostamana.

Mooses ripittää Soinia

Heikkous suorastaan kutsuu haaskalintuja. Niinpä Paavo Lipponen intoutui arvostelemaan perussuomalaisia ja moitti näitä demokratian perusarvoilla leikkimisestä. Lipponen ymmärtää Halla-ahon kommentin tahallaan väärin ja käyttää sitä aseenaan Soinia vastaan:

”Mitä merkitystä on minimaalisilla rangaistuksilla, jos eduskuntaryhmän puheenjohtaja vielä ”tuomion” langettamisen jälkeen pitää ryhmän jäsenen diktatuuripuheita ”huumorina”?”

Lipponen lisäksi esittää erittäin röyhkeitä vaatimuksia Soinille:

”Jos puolue ei sanoudu irti äärilaitansa linjasta, se sulkee Lipposen mukaan itsensä pysyvästi parlamentaarisen yhteistyön ulkopuolelle.”

”Tarjolla on myös vaihtoehto, osallistuminen rakentavaan yhteistyöhön.”

Tuo rakentava vaihtoehto tarkoittaa, että perussuomalaisten pitäisi pettää suuri joukko äänestäjistään, ainakin ne vähän yli 15 000 helsinkiläistä, jotka äänestivät Halla-ahoa.

Kaasuputkimies

Kirjoitin aikanaan Lipposesta artikkelin, kun hän esiintyi kaasuputkiyhtiö Nordstreamin ”konsulttina”. Kaiken järjen mukaan Lipposen pitäisi olla Soinille helppo maali. Kuitenkin se on Lipponen, joka hyökkää Soinia vastaan, eikä toisin päin. Kaikesta tästä Soini saa syyttää vain itseään ja omia johtamistoimiaan.

Soinin ongelmana on se, että hän ei tiedä, mikä hänen viiteryhmänsä on. Toisaalta hän on median lellikki ja kaikkien poliitikkojen hyvä kaveri, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa. Toisaalta hän on Suomen johtavan systeemikriittisen puolueen puheenjohtaja, jonka pitäisi kanavoida tavallisen kansan tyytymättömyys poliittista eliittiä kohtaan siten, että harjoitettu politiikka muuttuu.

Kun Soini yrittää olla molempia, hän ei oikein onnistu kummassakaan.

Lipposta nimittäin voi hyvällä syyllä arvostella Suomen ajamisesta ”EU:n ytimeen”. Suomi liittyi euroon ilman kansanäänestystä Paavo Lipposen johdolla. Yksittäisenä henkilönä Paavo Lipponen on eniten vastuussa siitä, että Suomi ei Euroopan keskuspankin osakkaana voi luistella Kreikan maksukyvyttömyydestä yhtä helposti kuin naapurimaa Ruotsi.

Suomalainen veronmaksaja maksaa nyt ja tulevaisuudessa hintaa Paavo Lipposen politiikasta. Miksi Timo Soini ei näkyvästi hyökkää Lipposta vastaan? Siksi koska Soinilla on suurempi tarve pomputtaa omiaan kuin poliittisia vastustajiaan. Soini joutuu puolustuskannalle ja yrittää selitellä tekemisiään parhain päin:

”Yhtenä puolueemme perustajista, ja puolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana (14 vuotta) en hyväksy puolueemme perusteetonta vähättelyä ja leimaamista. En edes Paavo Lipposelta ”

”Lipposella tuntuu olevan halua puuttua puolueiden hallituskelpoisuuteen. Siinä erämaassa Mooses saa kyllä kulkea yksin.”

Lipponen ei kulje erämaassa vaan Timo Soini. Hän itse antaa toiminnallaan aseet vastustajan käsiin ja joutuu puolustuskannalle. Paavo Lipposta voi moittia monista asioista mutta ei siitä, että hän käyttää hyväkseen vastustajan heikkoutta.

Timo Soini ja johtaminen

Viime torstain Iltasanomissa kirjoitettiin, kuinka Timo Soini purki pettymystään Jussi Halla-ahon kirjoitukseen koko Allegro-junavaunun matkustajien kuullen. Otsikolla ”Pettyneen tilitys” Iltasanomat dokumentoi Soinin ripitystä Halla-aholle.

Soinin suhde Perussuomalaiseen puolueeseen on henkilökohtainen, loihan hän sen SMP:n konkurssipesän raunioilta käytännössä tyhjästä. Siksi seuraavan tilityksen voi hyvin ymmärtää:

”Olen tämän puolueen perustajajäsen ja olen ollut 14 vuotta puheenjohtajana, joten tiedän, mitä tämä puolue edustaa ja mitä se ei edusta. Eikä voi syntyä pienintäkään käsitystä, että tällainen kirjoitus on puolueen kanta.”

Tuossa kiteytyy Perussuomalaisen puolueen johtamisongelma yhdessä kappaleessa. Puolueen kanta, joka on käytännössä sama kuin Timo Soinin kanta, muodostuu Pietarin junassa ja kommunikoidaan puolueväelle Iltasanomien sivujen kautta. Sanotaan, että ”joukkoja johdetaan edestä”. Perussuomalaisissa sana edestä tarkoittaa samaa kuin toimittaja Arja Paanasen kirjoittaman artikkelin kautta.

Timo Soini johtaa puoluetta nöyryyttämällä julkisesti yhtä sen näkyvimmistä kansanedustajista. Itse kukin voi päätellä, mitä tällaisella johtamisella saa aikaiseksi. Puolueen kansanedustajat alkavat toistaa Timo Soinin käsityksiä, koska näin voi parhaiten välttää joutumasta puheenjohtajan ”johtamistoimenpiteiden” kohteeksi. Puolueen entinen varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala sanoutui blogissaan näyttävästi irti ”halla-aholaisuudesta”:

”Selvyyden vuoksi sanoudun täysin irti Jussi Halla-ahon keskiviikkoisista kirjoituksista ja tuomitsen ne ja kuten tähänkin asti, sitoudun toisten poliittisten toimijoiden, mukaan lukien Halla-ahon, kannanottoihin vain tapauskohtaisesti.”

Alun perin Saarakkala ilmoitti myös tukevansa rangaistusta Halla-aholle ja olisi kuulemma tukenut myös Soinin ehdottamaa kuukauden jäähyä. Tämän tekstin Saarakkala on kuitenkin poistanut blogistaan.

Kun puoluetta johdetaan Iltasanomien sivuilta, silloin on varminta iritisanoutua epähenkilöksi julistetun ajatuksista. Saarakkala ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat ymmärtäneet tämän. Soinin johtamistyylillä puolueeseen ei kasva itsenäisesti ajattelevia ja omillaan toimeen tulevia poliitikkoja vaan perässähiihtäjiä.

Ajattelu kielletty

Timo Vihavainen puolusti ainoana julkisuuden henkilönä Halla-ahon oikeutta ajatella ääneen. Vihavainen voi tehdä näin, koska hän ei ole Perussuomalaisten kansanedustaja. Vihavainen asettaa ensiksi Halla-ahon puheet oikeisiin mittasuhteisiin:

”On aivan turhaa edes todistella, miten absurdia on kieltää historiallisten paralleelien ja ajatuskokeiden julkinen esittäminen, saati niiden esittäminen kaveripiirissä, jossa itse kukin on vapaaehtoisesti mukana. Vetoaminen siihen, että henkilö on vastuullisessa asemassa, kun hänet on kansan äänillä valittu sen edustajaksi ja sen vuoksi sananvapautensa puolesta rajoitettu, ei voi vakuuttaa ketään.”

Median roolista Vihavainen sanoo:

”Näinä poliittisen korrektiuden aikoina sananvapaus ei ole enää korkeassa kurssissa ja toimittajat ovat ensimmäisinä sitä kaventamassa, takaahan tämä hovikelpoisuuden niin sanotuissa älymystöpiireissä.”

Voidaan myös kysyä, onko muokkaako media omalla sensaatiohakuisuudellaan poliitikoista ympäripyöreitä latteuksia suoltavia teflon-ihmisiä, joille puheen ulkoinen olemus on tärkeämpää kuin sisältö.

Vaikka ”kuolleen puun media” onkin taantuva toimiala, se yrittää yhä pitää kynsin hampain kiinni yksinoikeudestaan välittää poliitikkojen lausuntoja tavallisille kansalaisille. Internetin aikana tämä tosin on käynyt aiempaa vaikeammaksi, koska median harjoittaman tahallisen väärinymmärtämisen, vääristelyn ja tiedon pimittämisen voi itse käydä tarkistamassa alkuperäisestä lähteestä.

Halla-ahon tulevaisuus

Halla-aho itse sanoi ottavansa opiksi ja pyrkivänsä siistimään sanomisiaan. Moni pitää tätä hyvänä asiana. Itse ajattelen tästä vähän samalla tavalla kuin perusrehdin oloinen perussuomalainen Hemmo Koskiniemi, kun hän pohdiskelee Halla-ahon vaihtoehtoja:

”Jatkaako omaksumalla avointa vapaata vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa vai tyytyäkö median pakkopaitaan ja perinteiseen kansanedustajan rooliin ja mielikuvaan.”

”Suomalainen politiikka on etääntynyt kansasta ja ilmeisesti sellaisena se halutaan pitääkin.”

Ryhtyykö Halla-aho ympäripyöreitä latteuksia laukovaksi teflon-poliitikoksi vai jatkaako hän mustan huumorin viljelemistä jatkossakin.? Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaisi antautumista median ja Timo Soinin edessä ja muuttumista ”rammaksi ankaksi”. Minusta hänen kannattaa edelleenkin olla oma itsensä, vaikka se tarkoittaisi, että Soinin puukko täytyy silloin tällöin kaivaa selästä.

Halla-aho on kuitenkin tehnyt toiminnallaan selväksi, että hän ei ole hajottamassa Perussuomalaista puoluetta. Jos puolue joskus hajoaa, sen tekee joku muu, mahdollisesti Timo Soini itse. Perussuomalaiset kestää puolueena hakkaraiset ja halla-ahot mutta ei välttämättä puheenjohtajaa, joka johtaa puoluetta impulsiivisesti ja varjelee mustasukkaisesti omaa 14 vuoden johtajuuttaan.

Soini jatkaa johtamistaan perjantain Helsingin Sanomissa:

”Minä en pidä nimimerkkikirjoittelusta enkä siitä, että puhutaan kahdella kielellä. Kun puheenjohtaja näyttää korttinsa, on muidenkin näytettävä omansa”.

Soini viittasi tällä vaatimukseensa avoimesta äänestyksestä Halla-ahon rangaistuksesta päätettäessä. Ihmettelen vain, kuka Perussuomalaisten kansanedustajista kirjoittaa nimimerkillä. Ihmettelen myös, miten puolueessaan jakamatonta luottamusta nauttiva johtaja voi olla noin pikkumainen ja epävarma omasta asemastaan, kuin mitä HS:n artikkeli antaa ymmärtää. Nimimerkkikirjoittajana sanon omasta puolestani, että en ole Perussuomalaisten jäsen enkä ole puolueen toiminnassa mukana millään tavalla.

Shampanjapullot jäivät korkkaamatta Sanoma-talossa

Otsikko viittaa BBC:n toimittaja Jane Garveyn paljastukseen, jossa hän kertoi BBC:n toimitalon olleen täynnä tyhjiä shampanjapulloja, kun Tony Blairin johtama Työväenpuolue voitti vaalit vuonna 1997. Toimittajat eivät siis ole puolueettomia vaan heillä on oma agendansa. Tämä näkyy, miten Jussi Halla-ahoa seurataan mediassa ja miten hänen kannanottojaan kärkytään 24 tuntia vuorokaudessa Facebookissa.

Tällä kertaa shampanjapullot pysyivät jäissä, sillä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä teki nahkapäätöksen ja puolitti puheenjohtaja Soinin ehdottaman kuukauden jäähyn ryhmän työskentelystä kahteen viikkoon. Näin Halla-aho ei joutunut mahdottomaan tilanteeseen eikä puheenjohtaja Soini menettänyt kasvojaan mediakohussa, joka oli lähes täysin hänen omaa aikaansaannostaan.

Soinin lavastama näytelmäkö?

Pelkään pahoin, että mediakohu oli Soinin oma tekele, kuten Richard Järnefelt arvailee omassa kirjoituksessaan. Järnefeltin näkemykset Soinin toiminnasta ovat erittäin kyynisiä:

”Timo on erittäin taitava manipuloimaan ja näyttelemään muuta, kuin on. Kuten muutama muukin blogisti on jo oivallisesti esittänyt, kyse ei ole mistään muusta kuin valtataistelusta. Timo ei voi sietää eriäviä mielipiteitä eikä itseään älykkäämpiä ihmisiä.”

Soinin on myös arveltu valmistautuvan presidentinvaaleihin ja teki tästä syystä näyttävän irtioton median hampaissa olevasta Halla-ahosta. Jos ja kun Soini ryhtyy presidenttiehdokkaaksi, ainakin tästä tuvasta äänet jäävät saamatta. Soinin kaltaista henkilöä ei pidä valita presidentin virkaan, vaikka virka itsessään on nykyisin lähinnä seremoniallinen.

Soinin töräys myös näytti, ketkä puolueen eduskuntaryhmästä ovat johtajalle kaikkein uskollisimpia. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kiirehti tuomitsemaan Halla-ahon lausunnon poliitikolle sopivaa tekopyhyyttä osoittaen ja nuoleskellen samalla puheenjohtaja Soinin ahteria.

Media ja päivystävät dosentit kiirehtivät myös ennakoimaan Perussuomalaisten hajoamista. Tampereen yliopiston dosentti Rauli Mickelsson kertoi, ketkä lähtisivät Halla-ahon kelkkaan mahdolliseen uuteen eduskuntaryhmään.

Media kuitenkin hätiköi, kun luuli Halla-ahoa niin tyhmäksi, että tämä lähtisi hajottamaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmää. Näin shampanjapullot pidetään lehtien toimituksissa edelleen kylmässä odottamassa sitä päivää, kun Perussuomalaiset hajoavat sisäisiin riitoihinsa.

Toisaalta kohu ei tee Halla-ahon työtä kansanedustajana yhtään aiempaa helpommaksi. Sen lisäksi, että hän joutuu väistelemään itselleen vihamielisen median tulitusta, hänen pitää varoa, milloin puheenjohtaja Timo Soini seuraavan kerran iskee tikarin hänen selkäänsä perässähiihtäjien hurratessa puheenjohtajan erinomaisuudelle.

Pahinta kaikessa on se, että Halla-aho joutuu sietämään aikamoista arvostelua jopa omiltaan. Nykyisin lähinnä erilaisia mielipiteitä suvaitsemaan pyrkivällä Hommaforumilla Halla-aho saa osakseen jopa kovempaa kritiikkiä kuin valtamediassa. Siksi en ihmettele, miksi hän nykyisin kommunikoi kannattajiensa kanssa mieluummin Facebookissa.

Halla-ahon moka ja Soinin oma maali

On aivan selvää, että Jussi Halla-aho töppäsi, kun hän Facebook-päivityksessään sanoi:

” Yksinkertainen tosiasiahan on, että demokratia (=vaalit) estää mitä tahansa poliittista hallitusta ryhtymästä mihinkään sellaisiin toimiin, joilla *oikeasti* olisi mitään vaikutusta Kreikan konkurssitalouteen”

” Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.”

Sinänsä sotilasjuntta Kreikassa ei ole skenaariona mitenkään epärealistinen. Halla-ahon lausunnon voi ymmärtää siten, että hän ikään kuin toivoo sotilasjuntan nousua valtaan Kreikassa.  Jos hän olisi todennut Osmo Soininvaaran tavoin spekulatiivisesti:

” Kreikalla on edessään niin raju vyönkiristys, että voidaan jopa kysyä, kestääkö Kreikan demokratia, vai palaako maa sotilashallitukseen.”

hänen tuskin tarvitsisi selitellä sanomisiaan.  Halla-ahon lausunto oli harkitsematon, ja hän on myös myöntänyt ”kämmäyksensä”. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi riittää, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Soini jyrähtää

Pietarin junasta tavoitettu Timo Soini kommentoi Halla-ahon lausuntoa seuraavasti:

” Nyt tuli mitta täyteen, torstaina tulen esittämään Halla-ahon määräaikaista erottamista perussuomalaisten ryhmästä.”

” Esitän, että hänet erotetaan kuukaudeksi.”

” Se on sellaista puhetta, joka ei missään nimessä vastaa meidän puolueemme linjaa.”

Soini ei vaivautunut itse ottamaan yhteyttä Halla-ahoon tai pidättäytymään kommentoinnista, ennen kuin asiasta olisi keskusteltu eduskuntaryhmän piirissä.  Soini lähetti viestinsä median kautta ja tällä kertaa media ei siteerannut häntä virheellisesti.

Oma maali

Jalkapallotermein Soini teki oman maalin siinä mielessä, että hänen lausuntonsa hajottaa Perussuomalaista puoluetta sisältä.  Halla-aho sai eduskuntavaaleissa yli 15 000 ääntä Helsingin vaalipiiristä, mikä oli vaalipiirin toiseksi suurin henkilökohtainen äänimäärä. Halla-aholla on laajalti kannatusta muuallakin Suomessa, joten Soinin teko voidaan tulkita hyökkäykseksi Perussuomalaisten ns. maahanmuuttokriittistä siipeä vastaan.

Soini myös unohti, että media pelaa myös omaa peliään ja pyrkii hajottamaan Perussuomalaisia.  Tässä mielessä Soini meni median ansaan, kun antoi hätiköidyn lausuntonsa.  Soinin toiminta voi tulla monelle yllätyksenä mutta ei allekirjoittaneelle.  Vuoden 2009 eurovaalien alla kirjoitin melko myrkyllisen kirjoituksen Soinin käyttäytymisestä eurovaalien ehdokasasettelussa.

Tuolloin minulle varmistui, että Soini on ammattipoliitikko ja sellaisena armoton peluri ja opportunisti. Hän ei epäröi puukottaa omiaan selkään, jos hän kokee asemansa uhatuksi tai joku yksittäinen henkilö ei toimi hänen haluamallaan tavalla.

En tiedä, mitä Soinin päässä liikkuu, mutta aina voi spekuloida. Uskon, että Soini näkee Halla-ahon Breivik-kohun jälkeen rasitteena. Tämä viimeisin kämmäys tarjosi hänelle tilaisuuden näpäyttää häntä ja katsoa, miten Halla-aho reagoi.  Samalla hiljennetään median jatkuva persuvastainen rasismi- ja vihapuherummutus,  joka on yltynyt parin viime viikon aikana suorastaan hillittömäksi. Jopa Mikko S. Lehtosen kaltaiset vanhat stalinistit haistavat veren.

Soini myös luultavasti uskoo, että Perussuomalaiset tulee toimeen ilman maahanmuuttokriittistä siipeään. Kreikka on maksukyvytön ja ajautuu velkajärjestelyyn. Muita maita seuraa perässä, mikä osoittaa, että Soini on EU-politiikassaan ollut oikeassa.  Jytky 2.0 on tulossa, kunhan Soini vain malttaa odottaa seuraaviin vaaleihin, jotka nekin voivat tulla ennen vuotta 2015.

Timppa kuitenkin otti sökössään pienen riskin. Soinin yritys kurittaa Halla-ahoa voi osua omaan nilkkaan. Vaikka suomalainen valtamedia kuinka tykkäisi Timpan kurinpalautuksesta, äänestäjät eivät välttämättä reagoi samalla tavalla. Jytky 2.0 voi muuttua markkinoilla Tuhnu 1.0:ksi. Perussuomalaisten edeltäjä SMP hajosi sisäisiin riitoihin, ja toistaiseksi Perussuomalaisten suureksi kasvanut eduskuntaryhmä on pitänyt yhtä, vaikka porukkaa voi hyvällä syyllä pitää varsin heterogeenisena.

9/11-vuosipäivän ajatuksia

Olen kirjoittanut tämän blogin olemassaolon aikana joka vuosi syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, joten on aika vaikea keksiä mitään erityistä uutta sanottavaa.  Valtamediassa tapahtunutta on muisteltu useissa artikkeleissa. Olen yrittänyt välttää niiden lukemista, koska en halua turhaan kiusata itseäni. Tässä jutussa kuitenkin käsittelen valtamedian käsitystä tapahtumista, niiden motiiveista ja seurauksista.

Iskun syyt

Terrori-iskun tekijät olivat islaminuskoisia ja noudattivat Koraanin kehotusta käydä sotaa vääräuskoisia vastaan. Koraanissa on 109 jaetta, joissa käsketään taistelemaan heitä vastaan. Toisin kuin Vanhan Testamentin väkivaltaiset kertomukset Koraanin väkivaltaan kehottavat säkeet ovat avoimia ja asiayhteydestä riippumattomia. Ne ovat sellaisenaan Allahin sanaa ja aivan yhtä relevantteja kuin mikä tahansa muu osa Koraania.

Monissa jakeissa käytettävää väkivaltaa kuvataan yksityiskohtaisesti. Niissä kehotetaan katkaisemaan pää ja sormet sekä tappamaan vääräuskoisia, mistä tahansa heitä löytyykään. Taipumus väkivaltaan kuuluu olennaisena osana islamiin ja sen veriseen historiaan. Uskonnon perustaja profeetta Muhammad ei menestynyt erityisen hyvin saarnaajana, mutta ryhtyminen karavaanirosvoksi ja sotapäälliköksi takasi paikan maailmanhistoriassa. Hänen perintönsä elää ja voi hyvin edelleen. Hyvällä syyllä voi sanoa, että islam on maailmanhistorian menestyksekkäin imperialistinen projekti, jolle profeetta Muhammadin esimerkki viitoitti tien.

Yhdysvallat joutui 9.11.2001 sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Tätä hyökkäystä voi verrata japanilaisten hyökkäykseen Pearl Harboriin, mutta hyökkäysten välillä on merkittävä ero. Japani oli imperialistinen suurvalta, joka hyökkäyksellä ”herätti nukkuvan jättiläisen” ja provosoi amerikkalaiset sotaan. Syyskuun 11. päivän terrori-iskun tekijät taas eivät toimineet minkään yksittäisen valtion valtuuttamina vaan hyökkäys oli osa islamin ikiaikaista taistelua toisuskoisia vastaan. Tätä taistelua käydään, kunnes maailmassa ei palvota muita jumalia kuin Allahia.

Iskun syyt valtamedian mielestä

Valtamedian muisteluista poimin yhden kaikkein vastenmielisimmistä eli Helsingin Sanomien entisen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Pekka Mykkäsen kolumnin.  Siinä Mykkänen antaa ymmärtää, että Yhdysvaltojen vastatoimet ovat se todellinen ongelma, ei 9/11-terrori-isku. George W. Bush esikuntineen on se todellinen roisto, ei Mohamed Atta, Marwan al-Shehhi tai Ziad Jarrah.

Mykkänen puhuu ”hukatusta vuosikymmenestä” ja käyttää kolumnistaan suurimman osan Abu Ghraibin vankilassa tapahtuneeseen yksittäistapaukseen. World Trade Centerissä kuolleista hän ei hiisku sanaakaan.

Mykkänen on vain yksi valtamedian journalisti. Mediassa  on kuitenkin noudatettu tiettyä vakiintunutta linjaa iskuun liittyvien asioiden raportoinnissa. Seuraavat lauseet kuvaavat, mikä tämä linja on:

• 9/11-terrori-isku oli ensisijaisesti rikollinen teko.
• Radikaali islam on eri asia kuin varsinainen islam.
• ”Sota terrorismia vastaan” on pahentanut tilannetta.
• Amerikkalaisten olisi pitänyt keskittyä syyllisten etsimiseen Afganistanissa eikä alkaa sotimaan Irakissa.

Iskun tekijöiden motiiveista voi sanoa seuraavaa:

• Islam on perusluonteeltaan rauhanomainen uskonto.
• Fundamentalistinen islam vääristelee islamin opetuksia.

Tästä puolestaan seuraa, että muslimien kääntyminen ”väärän islamin puolelle” estetään parhaiten olemalla kilttejä muslimeille ja torjumalla vastareaktiot, joita kuvitellaan syntyvän, kun islamilainen terrori on iskenyt vääräuskoisia vastaan.

Muslimien uhripositio

Useimmissa länsimaissa vallitsee monikulttuurinen yhteiskuntafilosofia. Sen mukaan länsimainen valtakulttuuri ei ole mitenkään ylivertainen verrattuna ei-länsimaalaisten vastaavaan. Siksi muslimit ovat menestyksekkäästi  hyödyntäneet uhripositiotaan ja saavuttaneet merkittäviä myönnytyksiä länsimaisissa yhteiskunnissa. Britanniassa sharia-lakia käytetään jo perhe- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä. Suomessa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ehdotti sharia-lain käyttöönottoa Britannian tavoin ”sovittelukysymyksissä”.

Koska muslimit ovat monikulttuurisessa yhteiskunnassa uhripositiossa suhteessaan valkoiseen miehen, islamin arvostelu on länsimaissa kielletty. Profeetta Muhammadin pilkkaamisesta saa oikeudessa tuomion, vaikka pilkkaajan esittämä väite sinänsä olisi totuudenmukainen. Totuus ei nykyisessä länsimaisessa oikeuskäsityksessä ole puolustus, jos totuuden avulla ”lietsotaan vihaa” vähemmistöä kohtaan.

Siksi Suomessa Seppo Lehto ja Jussi Halla-aho on tuomittu profeetta Muhammadin pilkkaamisesta. Tuomioiden perustelujen ei tarvitse olla erityisen vakuuttavia. Halla-ahon tuomion perusteluissa todetaan:

” Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Itse olen joskus todennut, että islamin perustelut ovat loogisia islamin omasta viitekehyksestä tarkasteltuna. Esimerkiksi pilakuvan julkaisu on perusteltua, jos halutaan osoittaa, kuinka vääräuskoiset pilkkaavat häpeämättömästi islamia. Jos taas julkaisu tehdään Jyllands Posten –tyyliin eli halutaan osoittaa, kuinka islamin profeetan käsittely on tabu länsimaissa, se onkin kiellettyä Allahin pilkkaa. Se, joka hyödyttää islamia, on sallittua, kun taas islamin vastustaminen on kiellettyä.

Islamilaisten maiden järjestö OIC julkaisi Muhammad-pilakuvan omalla sivustollaan osana uutisjutun kuvitusta. Sika-Muhammadin esittäminen OIC:n omalla sivustolla on sallittua, kun taas valkoihoisen länsimaalaisen ei sovi moista esittää, koska tällöin kyseessä on islamofobia.

Kuva itsessään ei siis ole loukkaava vaan asiayhteys, jossa se esitetään. Tässä mielessä länsimaiset oikeusistuimet ovat menestyksekkäästi soveltaneet sharia-lakia.

Itävaltalainen Elisabeth Sabaditsch-Wolff tuomittiin profeetta Muhammadin pilkkaamisesta Halla-ahon tavoin. Itävaltalainen tuomioistuin tosin käytti toisenlaisia perusteluja. Ensinnäkin profeetalla oli täysi-ikäisiä vaimoja ja sotasaaliina saatuja rakastajattaria, kun hänen suhteensa 9-vuotiaaseen Aishaan saavutti täyttymyksensä. Toiseksi sukupuolisuhde Aishaan ei päättynyt, kun Aisha täytti 18 vuotta. Tämä osoittaa, että profeetta Muhammad ei ensisijaisesti tuntenut viehtymystä Aishaan tämän nuoren iän perusteella. Profeetta Muhammad ei siis ollut pedofiili, ja Elisabeth Sabaditsch-Wolff ansaitsee tuomionsa.

Muslimien vihapuhe

Vihapuhe on ollut suomalaisen valtamedian kuuma puheenaihe aina Anders Behring Breivikin tekemästä terrori-iskusta lähtien. Muslimien harjoittama vihapuhe on muslimien uhriposition takia jäänyt vähemmälle huomiolle.

Samaan aikaan, kun länsimaisia islam-kriitikoita tuomitaan vihapuheesta, islamilaiset vihasaarnaajat saavat toimia vapaasti viranomaisten katsoessa asioita sormien läpi. Brittiläisen Channel Fourin Dispatches-sarjan dokumentti Undercover Mosque kertoi asioista, joita moskeijoissa puhutaan. Nämä asiat eivät kuitenkaan johtaneet tuomioon ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Sen sijaan ohjelman tekijöitä vastaan tehtiin valitus Britannian tiedotusvälineitä valvovalle Ofcomille, koska ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden kantoja oli esitetty valheellisesti, mikä loi epärehellisen kuvan joidenkin puhujien käsityksistä ja Länsi-Midlandsin muslimiyhteisön edustajista. Ofcom kuitenkin totesi, että Undercover Mosque oli sekä laillinen että paljasti olennaisia, yleisesti mielenkiintoisia asioita.

Undercover Mosque –ohjelmassa esiintyvä puhuja kertoo:

”Teidän on elettävä kuin valtio valtiossa, kunnes otatte vallan.”

Kyseinen dokumentti kertoo myös, kuinka vääräuskoiset (kuffaar) ovat patologisia valehtelijoita ja itse terroristeja. Kuvista osa oli otettu Birminghamissa sijaitsevassa Green Lanen moskeijassa. Kyseinen moskeija väittää olevansa uskontojen välisen yhteydenpidon keskus ja toivottavansa tervetulleeksi kaikkien uskontojen edustajat. Moskeija myös pyrkii omien sivujensa mukaan vastustamaan islamin uskoa kohtaan tunnettuja negatiivisia stereotyyppeja. Minulle on kuitenkin jäänyt dokumentista mieleen lause:

”No one loves the kuffaar.”

Tämä on se asia, jonka islam tarjoaa vääräuskoisille.

Itkuraivareita

Viime viikon aikana julkaistiin kaksi kirjoitusta, joissa arvosteltiin ns. maahanmuuttokriitikkoja asenteiden koventumisesta ja toisaalta perättiin tilaa ”vastuulliselle sananvapaudelle”. Ensimmäisessä Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola väitti, että rasismi haisee. Toisessa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen hyökkäsi ”sananvapauden väärinkäyttäjiä” vastaan.

Tekopyhyys haisee

Yllätyin hieman, kun Seppo Simola viittasi kirjoituksessaan Jussi Halla-ahon jo neljä vuotta vanhaan kirjoitukseen. Siinä Halla-aho piikitteli Simolaa tämän suhtautumisesta vieraiden uskontojen leviämiseen Suomeen ja vihjasi tämän unohtaneen kristinuskon pelastussanoman. Halla-aho kysyi:

”Onko luterilaisesta kristinuskosta tullut kirjaimellisesti suvaitsevaisuususkonto, jossa ihminen pelastuu yksin suvaitsevaisuudesta? ”

Tämä kysymys on valitettavasti edelleen ajankohtainen. Kirkkoa repii sisältä ristiriita kirkon oppeja puolustavien konservatiivien ja "suvaitsevaisten" liberaaliteologien välillä. Simola kuuluu selkeästi jälkimmäiseen leiriin, kuten hänen edustamaansa lehteä lukemalla voi päätellä.

Simola esittää heti aluksi kirkonmieheltä melko rankan syytöksen:

”Juttu on yhä luettavissa netistä ja jokainen voi itse arvioida, kuinka paljon sen kaltaisilla teksteillä on epäluuloja vahvistettu. Nyttemmin Halla-aho ja kumppanit pesevät rystyset valkoisina käsiään puhtaaksi vanhoista kirjoituksistaan ja vastuustaan ihmisten koventuneisiin asenteisiin ja ääri-ilmiöihin. ”

Simola liioittelee väittäessään Halla-ahon ja kumppaneiden pesevän käsiään vanhoista kirjoituksistaan. Mitään sellaista ei ole tapahtunut. Halla-aho itse katuu aivan varmasti joitakin vanhoja kirjoituksiaan. Kukapa ihminen ei katuisi.

Toisaalta Simola ei esitä mitään todisteita siitä, että Halla-aho olisi jollakin tavalla vastuussa ”koventuneista asenteista ja ääri-ilmiöistä”. Aivan yhtä hyvin voisin väittää, että Simola on omalta osaltaan vastuussa siitä, että kirkon toiminta on politisoitunut, kun se on ryhtynyt kannattamaan monikulttuurisuuden kaltaisia maallisia ideologioita.

Simola ei kirjoituksessaan pääse monikultturisuuden kannattajien perusklisheitä pitemmälle. Hän puolustaa edellistä yhteisvastuukeräystä, jolla pyrittiin luomaan maahanmuuttajille työpaikkoja:

”Yhteisvastuussa kerätyillä varoilla on onnistuttu löytämään kymmenille Suomeen muuttaneille kunnollinen työpaikka. Heille on näin tarjoutunut tilaisuus osallistua täyspainoisesti maamme rakentamiseen.”

Hän myös puolustaa maahanmuuttoa:

”On tärkeää saada Suomeen uutta työvoimaa, josta tulevina vuosina on yhä suurempi pula. Ajatusten ja kulttuurin monimuotoisuus lisää niin henkistä kuin taloudellista iskukykyämme. ”

Siinä tuli kaksi monikulttuurista latteutta samassa kappaleessa.

Simolan mainitsemat kaksi asiaa ovat keskenään ristiriidassa. Miten sellaiset ihmiset, joiden osaamisella ei ole aitoa kysyntää työmarkkinoilla ja joiden työllistämiseen tarvitaan keräysvaroja, voivat auttaa Suomea helpottamaan väitettyä tulevaa työvoimapulaa? Maahanmuuttaja voi olla halukas työhön, mutta häneltä voi puuttua työelämässä välttämättömiä taitoja kuten esimerkiksi luku- ja kirjoitustaito.

Simola päättää kirjoituksensa mahtipontisesti:

”Erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen edesauttaa kansojen keskinäisen ymmärtämyksen kasvua. Maahan- ja maastamuutto ovat askel maailmanrauhan rakentamisessa.”

Olen aivan samaa mieltä ensimmäisen lauseen kanssa. Samalla kannattaa kuitenkin olla rehellinen sille, mitä näkee. Tämä pätee erityisesti islamiin, jonka ikävistä piirteistä Simola mielellään vaikenee. Tästä syystä Halla-aho nimitteli Simolaa dhimmiksi neljä vuotta sitten. Hän myös ihmetteli kirkon suhtautumista islamiin kääntyneisiin entisiin kirkon jäseniin:

”Kun kristitty kääntyy islamiin, kirkko taputtaa posket hehkuen käsiään ja ihmettelee eksoottista värinää. Välillä panee miettimään, miltä tämä mahtaa näyttää ulkopuolelta katsoen, muslimien silmissä.”

Vähän ennen Halla-ahon kirjoitusta Kirkko ja Kaupunki oli esitellyt sivuillaan Abdullah Tammea ja tämän perustamaa Islamin aika -yhdistystä. Myöhemmin Tammesta tuli tv-julkkis ja häntä haastateltiin Ylen ajankohtais- ja keskusteluohjelmissa.

Vastuullisen sananvapauden puolustaja

Risto Uimonen paljastaa omalla kirjoituksellaan olevansa täysin pihalla internetin todellisuudessa ja lähinnä hätääntynyt oman toimialansa tulevaisuuden puolesta. Puutuin jo aiemmin siihen, miten Uimonen ratsasti Breivikillä. Hän jatkaa Ylen ykkösaamun kolumnissaan mahtipontisesti:

”Viime heinäkuussa oman käden oikeuteen tarttui Norjassa muuan Anders Behring Breivik. Rauhallinen vuonojen maakaan ei ollut onnen tyyssija. Ihmiset tuntevat turvattomuutta jopa maailman rauhallisimmilla kolkilla. Pommin teko-ohjeet ja sairaat ideologiat kulkevat verkossa silmänräpäyksessä yli valtiollisten rajojen.”

Niinpä median on ollut pakko reagoida:

”Norjan ja Ruotsin suuret tiedotusvälineet ovat alkaneet rajoittaa ja kontrolloida yleisön puheenvuoroja nettisivustoillaan.”

Uimonen antaa ymmärtää, että näin ei olisi tehty aikaisemmin, mikä ei pidä paikkaansa. Ruotsissa useat mediatalot ostavat moderointipalveluita Interaktiv Säkerhet -nimiseltä firmalta. Puhe linjan kiristämisestä on pelkkää retorista patsastelua, jolla korostetaan omaa erinomaisuutta.

Uimonen ei myöskään osoita erityistä omaperäisyyttä. Ruotsissa taannoin vasemmistolainen toimittaja Maria Schottenius loi käsitteen ”kusirännit”, jolla hän luonnehti lehtiartikkeleiden kommenttiosioita. Uimonen yrittää panna paremmaksi:

”Nimimerkkikirjoittajat purkavat yleensä pahaa oloaan. Heissä erottuu kaksi ärhäkkää perustyyppiä: besserwisserit ja oksentajat.”

Internetin keskustelupalstojen perustyypit on havaittu jo kauan ennen Uimosen kolumnia. Internet-slangissa näille on keksitty omat vakiintuneet nimitykset (esim. trolli), ennen kuin Uimosen kaltaiset edes tiesivät internetin olemassaolosta.

Uimosen ja Schotteniuksen tapa kuvata lukijoilta saatua palautetta kertoo, että molemmat halveksivat juttuja kommentoivia ihmisiä. Heille ei juolahda mieleen, että heidän omissa tuotoksissaan saattaisi joskus olla jotakin vikaa.

Uimonen myös vääristelee nimimerkkikirjoittamista puoltavia argumentteja eikä vaivaudu kumoamaan niitä. Mielestäni Henry Laasanen on esittänyt ehkä parhaan argumentin nimimerkin käytön puolesta:

”Omalla nimellä kirjoittaminen netissä on järjetöntä riskinottamista, jollet nimenomaisesti tavoittele kirjoituksillasi mainetta ja kunniaa.”

Uimonen sen sijaan paisuttelee nimimerkkikirjoittamisen haitallisuutta ja vetää pahasti överiksi:

”Todellisen uhan sananvapaudelle muodostavat sen sijaan oksentajat ja besserwisserit. He levittävät sairasta keskustelukulttuuria verkossa ja dominoivat netin keskustelupalstoja. He ovat kaapanneet palstoja otteeseensa niin, että jotkut toimittajat ovat joutuneet sulkemaan fyysisten uhkausten takia henkilökohtaisena varotoimenpiteenä juttujensa kommentointimahdollisuuden.”

Jostain syystä minun on vaikea tuntea minkäänlaista sympatiaa toimittajaraukkoja kohtaan varsinkin, kun eräs toimittaja halusi tietää, kuka tämän blogin takana on. He kun saavat palkkaa kirjoittamisesta toisin kuin nimimerkkikirjoittajat, joille oman nimen käyttö internetissä voi tuoda vaikeuksia työ- tai yksityiselämässä. Itse asiassa vain nimimerkki takaa sen, että ihminen uskaltaa sanoa, mitä oikeasti ajattelee.

Uimosen kolumnin päätös paljastaa, millaista sananvapautta hän kannattaa:

”Sananvapauden terve ja vastuullinen käyttö tässä tarvitsee puolustajia.”

Sanojen terve ja vastuullinen liittäminen sananvapauden puolustamiseen kertoo, että kirjoittaja ei todellisuudessa kannata sananvapautta vaan sensuuria. Vastuullinen sananvapaus ilmaisee kiertäen sen, että toimittajat haluavat pitää kiinni portinvartijan roolistaan ja jatkaa uutisten suodattamista tavallisten ihmisten parhaaksi. Onneksi tällaiseen ei enää ole paluuta.

Antifasistien eettiset periaatteet

”Äärioikeistolainen” English Defence League järjesti viime lauantaina mielenosoituksen Lontoon Tower Hamletsin kaupunginosassa., joka on tullut tunnetuksi suuresta muslimivähemmistöstään. Heinäkuussa islamistit levittivät kaupunginosan alueelle keltaisia tarroja, joissa alue julistettiin ”sharian valvomaksi vyöhykkeeksi”. Aiemmin alueelle oli ilmestynyt tarroja, joissa se julistettiin ”homoista vapaaksi vyöhykkeeksi”.

Helsingin Sanomat uutisoi EDL:n mielenosoituksesta otsikolla ”Äärioikeisto ja poliisi ottivat yhteen Lontoossa”. Jutun otsikointi antaa ymmärtää, että nimenomaan ”äärioikeisto” olisi vastuussa mellakoista:

”Poliisi kertoi sunnuntaina pidättäneensä 60 ihmistä mielenosoitusta seuranneissa kahinoissa.”

Vaikka EDL:n työväenluokkainen, jalkapallohuligaanit mieleen tuova imago antaisikin aiheen olettaa heidän kykenevän väkivaltaan, totuus on luultavasti moniulotteisempi. EDL:n järjestämien mielenosoitukset houkuttelevat paikan päälle vastamielenosoittajia, jotka yleensä edustavat ”antirasistista” United Against Fascism -järjestöä (UAF).

Esimerkillistä antifasismia

Lehtiartikkeleista ei yleensä löydy paljon tietoja vastamielenosoittajista, vaan heitä kuvataan yleisesti ”antirasisteiksi” tai ”aktivisteiksi”. Siksi oli mielenkiintoista ja samalla järkyttävää nähdä video, jolla kaksi itseään antifasistiksi nimittävää nuorta miestä keskustelee mielenosoituksen tapahtumista.

Benin ja Anthonyn päivän toisessa antifasistisessa raportissa esiintyvä nuori mies kertoo, kuinka vastamielenosoittajat heittivät pulloja EDL:n mielenosoittajia kuljettavaa bussia kohti. Bussin hätäuloskäynti avautui ja sieltä tulee ulos ”kauhea, tatuoitu nainen”, joka elehtii, kunnes joku lyö häntä naamaan. Videon haastattelijan naureskelusta voi päätellä, että tapahtunut oli hänen mielestään hauskaa.

Myöhemmin, kun nainen yrittää nousta ylös, joku vastamielenosoittajista potkaisee häntä takamukseen. Tapahtunut on dokumentoitu toiselle videolle, jossa näkyy, kuinka vastamielenosoittajat heittävät tiiliä bussia kohti. Bussin lähdön jälkeen kuvassa näkyy hetken, kuinka mielenosoittaja potkaisee maassa makaavaa naista.

Benin ja Anthonyn mielestä tämä kaikki oli valtavan hauskaa. Syvällä sisimmässään he kuitenkin tietävät, että mies ei saa lyödä naista. Haastateltava nuori mies sanoo, että he (EDL:n naiset) eivät ole naisia. Tähän haastattelija toteaa:

”Naisia ei saa lyödä mutta koiria saa potkia.”

Näiden nuorten miesten käytös kertoo, että he eivät pidä EDL:n edustajia ihmisinä. He myös silmin nähden nauttivat väkivallasta tai ainakin sen katselemisesta. Ehkä Benin ja Anthonyn kaltaiset ovat itse niitä oikeita fasisteja, koska heidän mielestään on oikein käyttää väkivaltaa ali-ihmisiksi luokiteltuja vastaan. Minusta heidän asenteensa kuvastaa Clockwork Orange -elokuvan Alexia ja hänen kolmea ”drugaansa”, jotka matkalla Korovan maitobaarista pahoinpitelivät kadulla makaavan juopon, koska se oli heidän mielestään hauskaa.

Ben ja Anthony eivät ole ajatuksineen yksin. Britannian parlamentin alahuoneessa pääministeri David Cameron sanoi julkisesti, että EDL on sairainta, mitä löytyy (There is none sicker than the EDL). Pääministerin kyselytunti pidettiin Lontoon mellakoiden aikana. Tuolloin EDL:n edustajat järjestivät omia katupartioita valvomaan järjestystä.

Todettakoon, että EDL:stä pidetään Englannissa suurin piirtein yhtä paljon kuin Millwallin jalkapallojoukkueen kannattajista. Pääministerin lisäksi myös media ilmaisee selkeän kielteisen mielipiteensä järjestön toiminnasta. Järjestön edustajat itse kiistävät olevansa rasisteja. Tower Hamletsin mielensoituksen tarkoituksena oli vastustaa sharia-lakia.

Britannian enemmistövaalijärjestelmä tekee Perussuomalaisten kaltaisen puolueen menestyksen liki mahdottomaksi. Siksi EDL ei ole järjestäytynyt puolueeksi vaan järjestää katumielenosoituksia, joissa vastustetaan ääri-islamia ja sharia-lakia.

Riippumatta siitä, mitä itse kukin ajattelee EDL:sta, Britannian yhteiskunta on syvästi jakautunut. Valtion harjoittama monikulttuuripolitiikka ei ole onnistunut luomaan uutta yhteiskuntaa vaan pelkästään hajottamaan vanhan. Työväenpuolueen pitkän valtakauden aikana maahanmuuttoa lisättiin tarkoituksellisesti, jotta maasta tulisi monikulttuurisempi.

Lontoon mellakat ja EDL:n kaltaisen järjestön pelkkä olemassaolo kertovat monikulttuurin epäonnistumisesta, jonka pääministeri Cameron myönsi mutta luultavasti liian myöhään. Siksi ristiriidat todennäköisesti vielä kärjistyvät nykyisestä.

Mara, pyytäisitkö nämä miehet kahville?

 

 Iltalehti: Rukoushetki aiheutti kovan riidan

Mtv3: Suomalaiset, pyytäkään maahanmuuttajia kahville

Lue ja vertaa

En tiedä, kuka on Jussi Jaakkola, mutta hän kirjoitti Uuden Suomen blogipalveluun kelvollisen esityksen eurokriisin syistä ja pohdiskeli vielä, mitä Suomen pitäisi tehdä. Tietääkseni Uusi Suomi -tavaramerkkiä hallinnoiva miljonääri ei ole maksanut Jaakkolalle kirjoituksesta mitään.

Tämän tusinakolumnistin me kaikki tunnemme. Hänen kirjoituksensa keikkuvat Uuden Suomen blogipalstalla luetuimpien joukossa ehkä siksi, että verkkolehden julkaisija haluaa hänet esille. Hän on Uusi Suomi -tavaramerkkiä hallinnoivan miljonäärin hyvä kaveri ja hänelle maksetaan kirjoittamisesta.