Blogin yksi tarkoitus on tarjota minulle alusta pohdiskella, miksi asiat menivät kuten menivät ja miksi nykyisen kaltaiseen tilanteeseen on jouduttu. Kyse on tässä tapauksessa suurvaltapolitiikasta, joka liittyy meneillään olevaan Ukrainan sotaan.
Aloitetaan historiasta. Toinen maailmansota on juuri päättynyt ja Natsi-Saksa on kukistettu. Sen yritys hallita Eurooppaa oli tuhoon tuomittu ja maa oli sodan jälkeen raunioina.
Sodan voittajista Britannia oli heikossa hapessa ja velkaantunut sodan aikana Yhdysvalloille. Sodan varsinaiset voittajat olivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto, joka hallitsi liki puolta Eurooppaa.
Tällaisessa tilanteessa Yhdysvallat päätti jättää joukkoja Eurooppaan huolehtimaan siitä, että revanssihenki ei nousisi Saksassa. Koska tämä oli epätodennäköinen skenaario, Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon tarkoitukseksi muodostui ennemminkin Länsi-Euroopan puolustaminen Neuvostoliiton mahdolliselta hyökkäykseltä.
Ydinaseet näyttelivät tässä suuta roolia. Tarkoituksena ei ollut käyttää ydinaseita vaan ne toimivat pelotteena Neuvostoliiton mahdollista hyökkäystä vastaan. Myöhemmin suurvaltojen välinen kilpailu muuttui ns. kylmäksi sodaksi, jossa molemmilla osapuolilla oli riittävästi ydinaseita koko maailman tuhoamiseen moneen kertaan.
1980-luvun loppupuolella Neuvostoliiton talous alkoi yskiä. Se ei kestänyt jatkuvaa sotilaallista varustelua eikä maa pysynyt teknologian osalta lännen kelkassa. Yritykset uudistaa taloutta menivät pieleen ja lopulta Neuvostoliitto lakkasi olemasta valtiona ja sen osatasavallat itsenäistyivät. Tätä ennen Neuvostoliiton vasallit itäisessä Keski-Euroopassa olivat lähteneet omille teilleen ja Berliinin muuri oli kaatunut.
Neuvostoliiton hajotessa suurin osatasavalta Venäjä otti itselleen roolin Neuvostoliiton seuraajavaltiona.
Kylmän sodan jakolinjojen kaatuminen ei kuitenkaan tuonut tilalle harmonista yhteiseloa. Aluksi Venäjä tuntui etenevän länsimaisen mallin mukaan kohti demokratiaa. Venäjä liittyi lisäksi joihinkin länsimaisiin yhteistyöjärjestöihin kuten Euroopan neuvostoon. Länsimaisuudella oli tuossa vaiheessa vielä hyvä kaiku.
Länsimaiden vetämää kehitystä ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Taloudellisissa vaikeuksissa ollut Venäjä ei saanut länneltä sitä apua, jota se olisi toivonut. Länsimaisten normien omaksuminen alkoi kohdata vastarintaa keskustelun sävy alkoi koventua.
Keskeisinä muutoksina Venäjän politiikassa voi mainita yksiselitteisen kielteisen suhtautumisen läntisen puolustusliitto Naton laajenemiseen entisen Neuvostoliiton alueelle. Venäjä myös suhtautui erittäin kielteisesti länsimaiden puuttumiseen IVY-maiden asioihin esimerkiksi värivallankumousten kautta.
Venäjän ja lännen välien heikkenemiseen liittyy myös myyttejä. Yksi niistä on se, että Mihail Gorbatshoville aikananaan luvattiin, että Nato ei laajene itään. Neuvostoliitolle ei kuitenkaan koskaan annettu muodollista takuuta tästä. Silti asia jäi kytemään ja sitä käytettiin Venäjällä länsivastaisuuden lietsontaan.
Joka tapauksessa Venäjän integroiminen osaksi läntisiä talous- ja turvallisuusjärjestelyjä epäonnistui, jos sitä nyt koskaan tosissaan yritettiinkään. Viime aikoina mm. Jordan Peterson on pitänyt lännen epäonnistumista Venäjän kanssa traagisena virheenä. Venäjästä ei koskaan tullut osa yhdentyvää Eurooppaa.
Välit ovat menneet jo niin huonoiksi, että jopa Nordstreamin kalteinen molempia osapuolia taloudellisesti hyödyttävä hanke on poliittisesti pitkällä tähtäimellä mahdoton, koska se vahvistaa Venäjän asemaa.
Saksa voi toki ostaa kaasua myös muualta mutta hinnaltaan putken kautta tuleva kaasu on paljon edullisempaa.
Miksi amerikkalaiset joukot ovat edelleen Euroopassa?
Yhdysvaltojen joukot jäivät 2. maailmansodan jälkeen Eurooppaan. Kylmä sota päättyi jo vuonna 1991. Silti amerikkalaiset joukot ovat edelleen Euroopassa ja muodostavat keskeisen tekijän Naton puolustuksesta. Yhdysvallat käyttää paljon rahaa Euroopan puolustukseen, vaikka Naton eurooppalaiset jäsenmaat pystyisivät halutessaaan huolehtimaan maanosan puolustuksesta itse. Taloudellisesti tämä ei olisi minkäänlainen ongelma, koska Yhdysvaltojen eurooppalaisten liittolaisten yhteenlaskettu bruttokansantuote ja väkiluku ovat suurempia kuin Yhdysvalloilla (Huom! Artikkeli on vuodelta 2012)
Forbesin artikkeli vastaa kysymykseen melkein heti alkupuolella.
”Yhdysvaltojen asevoimien tärkein rooli tulevaisuudessa on puolustaa sellaisia potentiaalisia hegemonisia uhkia vastaan, joita yksikään muu valtio ei kykene torjumaan.”
Itse sanon tähän, että ainoa valtio, joka kykenee Euroopassa tuollaisen uhan muodostamaan on Venäjä. Yhdysvaltojen joukot ovat Euroopassa Venäjän takia, koska Venäjä on ”potentiaalinen hegemoninen uhka” eli vain Venäjä voi nousta dominoivaksi valtioksi Euroopassa. Sen sijaan ei ole realismia olettaa, että Venäjästä tulisi globaali hegemoni tai edes merkittävä globaali kilpailija Yhdysvalloille tai Kiinalle. Sen sijaan Venäjä voi liittoutua jomman kumman kanssa ja juuri tällä hetkellä Venäjä on liittoutunut Kiinan kanssa. Jos minulta kysyttäisiin, tällainen tilanne ei ole lännen kannalta hyvä asia.
Amerikkalaisten strategia
Käytännössä Venäjä on ottanut Neuvostoliiton paikan pääasiallisena turvallisuusuhkana Euroopassa. Yhdysvallat käyttää Venäjän suhteen eristämisstrategiaa (containment) eli Yhdysvallat pyrkii estämään sen, että Venäjästä tulisi Euroopan hegemoni.
Itse ihmettelin, kun tutustuin värivallankumouksiin ja lännen pyrkimyksiin integroidalänteen Georgian ja Ukrainan kaltaisia entisiä Neuvostotasavaltoja, jotka eivät koskaan ole kuuluneet länteen ja jotka eivät ole Yhdysvalloille millään tavalla strategisesti tärkeitä.
Itse tulkitsen asian niin, että Naton laajeneminen on yksi työkalupitää Venäjä varpaillaan eli kyseessä on tavallaan kiusanteko. Toisaalta kyseeessä on myös vaarallinen mielettömyys tilanteessa, jossa esim. Georgiassa luodaan värivallankumous, jonka jälkeen maan johtoon nousee Mihail Shaakasvilin kaltainen länsimielinen poliitikko. Pian tämän jälkeen Georgia julistetaan tulevaksi Naton jäsenmaaksi.
Yksi tulkinta tapahtuneesta on sellainen, ettäYhdysvallat on siis toiminnallaan provosoinut konflktin ydinasevalta Venäjän kanssa. Forbes-lehti kertoi vuonna 2012 tarinan tällä tavalla:
”Aiemmin liittolaisia keräämällä lopetettiin turvallisuus. Nykyisin Washington kerää liittolaisia itsetarkoituksellisesti esimerkiksi tuomalla Natoon jäseniä, joilla on enemmän strategisia haittoja kuin hyötyjä.”
”Bushin hallinto jopa ajoi Natoon Georgiaa, joka neljä vuotta sitten (vuonna 2008) aloitti sodan Venäjää vastaan. Mieletön politiikka, jonka takia tarpeettomasti otetaan riski konfrontaatiosta ydinasein varustetun suurvallan kanssa.”
Kun ajatellaan, mitä Ukrainassa on ollut käynnissä viime helmikuun lopusta alkaen, voidaan olla tyytyväisiä, että ydinaseita ei vielä ole käytetty.
Suomalaiselle myös herää kysymys, onko Suomi suhteellisen pienine armeijoineen hyödyllinen Natolle vai onko Suomen 1300 kilometria pitkä Venäjän raja strateginen haitta.
Strategia, jolla Yhdysvallat estää Venäjän nousun Euroopan johtavaksi valtioksi ei ole mitään erityisen uutta ja ihmeellistä. Britannia noudatti samaa strategiaa pitkään aina siihen asti, kun sen sotilaallinen voima ei enää riittänyt. Britannian tavoitteena oli estää minkä tahansa manner-Euroopan suurvallan nousu dominoivaksi valtioksi maanosassa. Historiassa niin Ranska kuin Saksa ovat saaneet kokea tämän.
Yhdysvallat käytti containment-strategiaa menestyksellisesti Neuvostoliittoa vastaan ja nyt se käyttää sitä Venäjän pitämiseksi kurissa.
Tämä tietysti herättää kysymyksiä.
Oliko tarpeen käyttää containment-strategiaa Venäjän suhteen vai olisiko mieluummin kannattanut integroida Venäjä osaksi Euroopan turvallisuusjärjestelyjä?
Onko nykyinen tilanne millään tapaa korjattavissa vai onko lännen ja Venäjän välirikko pysyvä?
Läntisen Euroopan Nato-maissa monet haluaisivat mieluummin tehdä sopimuksen Venäjän kanssa kuin palella ensi talvena. Monissa Euroopan kaupungeissa on mielenosoituksia, joista valtamedia raportoi niukanlaisesti.Pitäisikö Ukrainan sodassa pyrkiä kunnialliseen rauhaan vai annetaanko taistelujen jatkua yli talven?
Yksi hämmästyttävä tekijä koko sodan aikana on ollut se, miten pieni rooli diplomatialla on ollut kriisin aikana. Tuntuu siltä kuin diplomaattista ratkaisua ei edes haluttaisi vaan se korvataan sotilaallisella voimalla.
Yksi erityinen asia, johon en ennen tätä kirjoitusta ollut löytänyt selitystä on se, miksi Yhdysvallat väkisin ajaa Ukrainaa ja Georgiaa Naton jäseniksi. Selitys ei ole se, että Yhdysvallat haluaa suojella Ukrainaa Venäjän imperialismilta.
Yksi vastaus löytyy tältä videolta, jossa Jeffrey Sachs kertoo, miksi Yhdysvallat haluaa Georgian ja Ukrainan mukaan Natoon. Sachs oli aikanaan yksi niistä joka aikanaan oli mukana johdattamassa Itä-Euroopan entisiä kommunistimaita kuten Venäjää ja Puolaa markkinatalouteen.
Sachs kertoi, että syy Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyydelle on pyrkimys eristää Venäjä pois Mustalta Mereltä. Molemmat maat sijaitsevat Mustan meren rannalla.
Sitä, onko tämä kiistaton fakta vai ei, en toki tiedä, mutta se selittäisi sen innokkuuden, jolla Yhdysvallat on ajanut näitä maita Naton jäseniksi vuodesta 2008 lähtien. Jos väite on totta, se kertoo, että Venäjän heikentäminen ja eristäminen oli Yhdysvaltojen politiikka jo George W. Bushin presidenttikaudella eikä ole syytä olettaa, etteikö tämä politiikka olisi edelleen voimassa.
Vuonna 2008 elettiin ns. yksinapaisen maailmanjärjestyksen aikaa. Siinä Yhdysvallat käytti tarvittaessa sotilaallista voimaa sille vastenmielisen hallinnon kaatamiseen. Tämä politiikka toteutui niin Afganistanissa, Irakissa, Libyassa ja myöhemmin Syyriassa.
Tässä artikkelissa siteeratussa Forbesin artikkeissa vuodelta 2012 ei pidetty hyvänä, että Yhdysvallat yritti hankkia Nato-liittolaisiksi Georgian kaltaisia maita. Nykypäivänä ei voisi kuvitella, että valtamediassa julkaistaisiin vastaavia mielipiteitä. Ukrainan tukemista ei voi arvostella leimautumatta Venäjä-mieliseksi. Sama koskee myös niitä, jotka haluaisivat, että Ukrainan sota ratkaistaisiin diplomatian avulla. Mielestäni tämä ei ole realistista. Sodan osapuolet eivät ole halukkaita lopettamaan sotaa. Ne, jotka kannattavat sodan lopettamista ja rauhanneuvotteluita ”pelaavat Putinin pussiin”. Näin on siitä huolimatta, että vastakkain on kaksi ydinasevaltaa eikä täysimittaisessa ydinsodassa ole voittajia.
Miksi Putin hyökkäsi Ukrainaan?
Tähän mies itse on sanonut seuraavaa Ukrainan Nato-jäsenyydestä:
"Ymmärrämme selkeästi, että tuollaisessa skenaariossa sotilaalliset uhat Venäjää kohtaan lisääntyvät dramaattisesti.
”Kiinnitän erityistä huomiota siihen, että maatamme kohtaavan äkillisen iskun riski kasvaa moninkertaiseksi. Yhdysvaltojen strategisissa suunitteludokumenteissa mainitaan mahdollisuus ennalta ehkäisevään iskuun vihollisen ohjusjärjestelmiä vastaan. Kuka taas on Yhdysvaltojen ja Naton päävihollinen? Tiedämme senkin. Se on Venäjä. Naton asiakirjoissa maamme on suoraan ja virallisesti merkitty pääasialliseksi uhaksi Pohjois-Atlantin turvallisuudelle. Ukrainan tehtävä on palvella laukaisualustana iskulle. Jos esi-isämme olisivat kuulleet moista, he eivät olisi uskoneet. Tänään me emme halua uskoa sitä, mutta se on totta.”
Luonnollisesti tuo ei tarkoita sitä, etteikö Venäjä tilaisuuden tullen liittäisi Ukrainaa tai sen alueita itseensä. Tämä ei kuitenkaan ole varsinainen tavoite.
Yllä oleva on otos Putinin puheesta viime helmikuun lopulta, jolloin Venäjä aloitti Ukrainaa vastaan sotatoimet, joita se kutsuu sotilaalliseksi erityisoperaatioksi.