sunnuntaina, tammikuuta 16, 2022

Australian avoimista Australian suljetut

 


Miksi kirjoitan Novak Djokovicista? Luulisi korona-asioista löytyvän tärkeämpääkin kirjoitettavaa. Kuitenkin niminomaan Djokovicin tapaus tuo hyvin esille sen tekopyhyyden, jonka varassa eri maiden hallitusten tyrannimaiset koronatoimet lepäävät.

Niille, jotka eivät tennistä seuraa edes sitä vähää, jonka minä seuraan, kerron, että Australiassa alkaa piakkoin Australian avoin tennisturnaus, joka kuuluu neljään ns. Grand Slam turnaukseen Ranskan avointen, Wimbledonin tennisturnauksen ja US Openin ohella.

Aivan äskettäin Australian liittovaltion tuomioistuin mitätöi Djokovicille myönnetyn viisumin ja määräsi hänet karkotettavaksi Australiasta. Näin Djokovic ei pysty puolustamaan vuonna 2020 voittamaansa Australian avointen mestaruutta.

Miksi Djokovic sitten joutui Australian viranomaisten hampaisiin?  Ensin viranomaiset väittivät, että Djokovic muodostaa uhan australialaisten terveydelle. Tämä väite on luonnollisesti naurettava koska Djokovic on antanut negatiivisen testin ja hän on hyväkuntoinen huippu-urheilija, joka tuskin suuremmin kärsisi, vaikka hän saisikin tartunnan. Djokovic oli Australian hallitukselle ongelma, koska hän ei ole ottanut koronarokotetta eikä aiokaan ottaa. Lisäksi hän on avoimesti ”rokotevastainen”.  

Oikeuden pöytäkirjoista käy ilmi, että Djokovicin asenne koronarokotetta kohtaan on se tekijä, joka johti  viisumin epäämiseen.

Pöytäkirjoissa Djokovicia kuvattiin ”rokotevastaisten keulakuvaksi” ja potentiaaliseksi levottomuuksien aiheuttajaksi, jonka karkottaminen on yleisen edun mukaista. Maahanmuuttoministeri Alex Hawke sanoi, että Djokovicin läsnäolo ”voi lisätä rokotevastaisia asenteita”, mikä oikeuttaa viranomaiset kumoaman Djokovicin viisumin.

Eli on täysin selvää, että Djokovicin viisumi evättiin poliittisista syistä.

Unherd-sivustolla Park MacDougald pitää Djokovicia koronaviruksen rituaaliuhrina. Papereiden puolesta Djokovicilla ”on tiede puolellaan” eli hänellä on todistus sairastetusta koronaviruksen aiheuttamasta taudista, mikä tarkoittaa, että hänellä on ainakin yhtä hyvä suoja tautia vastaan kuin hänen rokotetuilla kanssapelaajillaan ja hän levittää tautia yhtä todennäköisesti kuin he. EU:ssa tämä riittäisi koronapassiin mutta ei Australiassa.

MacDougald toteaa, että vaikka Djokovic sairastuisi, taudin seuraukset olisivat minimaaliset Djokovicin kaltaisella terveellä huippu-urheilijalla. Voidaan väittää, että rokote itsessään olisi Djokovicille suurempi riski kuin tauti.

Tuskin kukaan edes teeskentelee, että kyseessä olisi terveyteen liittyvä asia. Kyse on siitä, että Novakin pitää ”noudattaa sääntöjä” riippumatta siitä, onko säännöissä mitään järkeä vai ei. Näin australialaiset oikeuttavat äärimmäisen ankarat koronarajoituksensa, joista omikron-variantti paraikaa tekee pilkkaa.

MacDougaldin mukaan Djokovicin tapauksesta voi nähdä, miten koronaviruksen ankarien torjuntatoimien perusteet niin Australiassa kuin Yhdysvaltojen ”sinisissä” kaupungeissa ovat kehittyneet pandemian aikana. Aluksi rajoitustoimilla oli näennäisen tieteelliset perusteet, joiden avulla taudin leviäminen pysäytettäisiin ja tauti lopulta hävitettäisiin. Nykyisin kyse on lähinnä teatterin omaisista rituaaleista, joilla viestitään tilanteen vakavuutta. Sääntöjen noudattajille viestitään, että heidän uhrauksensa eivät ole olleet turhia ja sääntöjä noudattamattomia rangaistaan, vaikka heidän tottelemattomuutensa olisi sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla täysin järkevää.

Ei kuka tahansa tennispelaaja

Niille, jotka seuraavat tennistä yhtä vähän kuin minä kerron, että Novak Djokovic ei todellakaan ole kuka tahansa tennispelaaja vaan maailman tämän hetken paras pelaaja melko kiistattomasti, jos paremmuutta tarkastellaan ATP-listan tai Grand Slam -titteleiden perusteella. Jos Djokovic olisi saanut pelata Australiassa, hän olisi taistellut uransa 21. Grand Slam -voitosta.

Novakin serbialaiset fanit ovat usein väittäneet, että muu maailma sorsii heidän suosikkiaan. Se, että Australia kieltää Djokovicia voittamasta 21. Grand Slam- titteliään kertoo, että serbifanit ovat oikeassa. Tshekkiläinen Lubos

Suomessa MTV uutisten jutussa keskitytään Djokovicin kilpakumppanien kommentteihin eikä lainkaan viitata Australian tyrannimaiseen nolla-Covid-linjaan ja Djokovicin karkottamisen heikkoihin perusteluihin.

” Espanjalainen tennistähti Rafael Nadal sanoo, että Australian avoimet on paljon tärkeämpi kuin yksikään pelaaja.”

Niin varmasti on, mutta turnauksen arvo laskee merkittävästi, jos maailman tämän hetken paras pelaaja ei saa osallistua turnaukseeen.

” Hän toimii omin säännöin ja riskeeraa grand slamin. Kukaan muu ei taitaisi toimia samoin, kreikkalainen Stefanos Tsitsipas kommentoi.”

Kyllä moni miettii, kannattaako rokotetta ottaa vai ei. Tsitsipas itse ei ehkä mieti.

Maikkarin kunniaksi voi sanoa, että se kiinnittää jutun lopussa oikeutetusti huomiota Australian tiukkoihin maahantulosäädöksiin. Erityisesti tämä asia liittyy nimenomaan Djokovicin tapaukseen:

” Kritiikkiä on myös herättänyt maahanmuuttoministeri Hawken oikeus evätä viisumeita. Monien mielestä ministerillä ei tulisi olla sellaisia valtuuksia.”

Vuonna 1936 Natsi-Saksa järjesti olympiakisat Berliinissä. Edes Adolf Hitler ei karsinut olympialaisten osallistujia kuten maahanmuuttoministeri Alex Hawke.

Loppuun lisään vielä lainauksia brittiläisen Damian Reillyn Spectator-lehden artikkelista, jossa tämä luonnehtii sekä Djokovicin tapausta että Australian koronarajoitustoimia. Reilly on erityisen huvittunut siitä, että Djokovicin kaltainen terveyden perikuva on määritetty uhaksi kansanterveydelle Australiassa eli maassa, jossa 2/3 aikuisista on ylipainoisia tai ylilihavia ja jonka hallitus on viimeisen kahden vuoden antanut vähintäänkin tyydyttävän vaikutelman siitä, että se on menettänyt järkensä kokonaan.

Reillyn mukaan jopa pandemian pahimpina aikoina Britanniassa hän on hiljaisesti kiittänyt sitä, ettei elä Australiassa, jonka autoritaarista kiihkoilua voi verrata ainoastaan Kiinaan tai muihin tyrannimaisiin hallintoihin.

Melbournen kaupunki, jossa Australian avoin tennisturnaus pelataan, on ollut lockdownissa 262 vuorokautta. Aluksi Reilly ajatteli, että australialaiset pitivät grillaamisesta.

Myöhemmin, kun poliisi alkoi hyödyntää älypuhelimien kasvontunnistusta ja paikannustoimintoa tarkkaillakseen karanteenin noudattamista ja kun poliisi alkoi tarkistella tyhjiä kahvimukeja puistoissa, jotta ihmiset eivät käyttäisi niitä kiertämään maskipakkoa, Reilly ymmärsi, että rajoitusten takana on muutakin kuin halu pitää grillijuhlia takapihalla. Ulkopuolisen silmissä Australiasta tuli maa, joka halusi sulkea itsensä.

Siksi ei ole erityisen yllättävää, että Victorian osavaltion poliisi käytti Djokovic-kohua hyväkseen ja ruiskutti Djokovicin lakimiehen toimiston ympärille protestoimaan kerääntynyttä väkijoukkoa pippurisumutteella. Syyskuussa sama organisaatio ampui kumiluoteja ja käytti Stinger-kranaatteja lockdownia vastaan protestoineiden rauhoittamiseen. Australialaisten ominaisuuksiin kuuluu ilmeisesti muutakin kuin rento elämänasenne.

Djokovic karkotettiin Australiasta poliittisista syistä ja hänen poliittisten mielipiteidensä takia. Jotta nykypäivän huippu-urheilija välttyisi tällaiselta kohtelulta, hänen ei kannata ottaa kantaa vähääkään kiistanalaisiin asioihin. Jos hän tekee näin, puolet faneista katoaa siltä istumalta.

Nykypäivänä kaikki on politisoitunutta. Siksi Djokovicin tapauksesta tuli suuri uutinen. Niiden mielestä jotka ajattelevat rokottamattomien olevan  lähinnä eläviä kuolleita, Djokovic sai, mitä ansaitsi.

Ne, joiden mielestä miesten tenniksen ykköspelaaja on ärsyttävä narsisti, jonka kohtalo toivottavasti toimii esimerkkinä kelle tahansa, jonka mielestä säännöt eivät koske häntä itseään ja joka ei piittaa millaisen kuorman hän voi aiheuttaa terveydenhuollolle, josta me kaikki olemme riippuvaisia.

Rokotevastaisille Djokovicista puolestaan on tullut idealisoitu esikuva heidän maailmankuvalleen. Hän ei ainoastaan ole erinomainen tennispelaaja vaan myös sellainen, joka näkee loputtoman lääketeollisen kompleksin tuottaman propagandan läpi. Hän on mies, joka ajattelee itse riippumatta hänelle itselleen koituvista seurauksista.

Todellisuudessa Djokovic halusi vain pelata ja oli vilpittömästi sitä mieltä, että hän oli toimittanut Australian maahanmuuttoviranomaisille tarvittavat asiakirjat, jotka todistavat hänen sairastaneen koronasta johtuvan taudin.

 Lisäys 17.1.2022  Journalisti Glenn Greenwald käy tällä videolla läpi Djokovicin tapauksen yksityiskohdat ja toteaa, että Djokovic karkotetaan poliittisten mielipiteidensä perusteella. Mielipiteet rokotuksista oli ilmaistu huhtikuussa 2020, jolloin mistään rokotteesta ei vielä ollut edes tietoa. Kyseessä on Greenwaldin mukaan ongelmallinen ennakkotapaus maahantulolainsäädännön kannalta, kun kaksi vuotta sitten lausutut mielipiteet riittävät perusteeksi viisumin perumiseen.

21 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Tulihan se yhdeltä kantilta valaistuksi, joo. Siis yksipuolisesti. Mutta asiassa on muitakin näkökohtia, jotka osoittavat, että mainittu "jokovitsi" ei suinkaan ole sellainen ideaali puhdas pulmunen, jollaiseksi vasara hänet haluaa osoittaa...

Djokovic on useaan otteeseen viitannut kintaalla koronavirukseen liittyviin turvatoimiin. Hän ei ole eristäytynyt, kun hän on saanut positiivisen testituloksen.
Hänellä ei ollut Australiaan vaadittavaa täyttä rokotussarjaa. Itse asiassa Novak Djokovicia ei ole rokotettu kertaakaan koronavirusta vastaan.

– Jokainen meistä on vapaa tekemään omat päätöksemme, mutta niillä on aina seurauksia, kollega Rafa Nadal kuvaili Djokovicin tapausta

Djokovicin ei olisi kannattanut antaa väärää tietoa maahantuloselvityksessään ja jos hän todella oli koronapositiivinen joulukuun puolivälissä, hänen ei missään tapauksessa olisi pitänyt jakaa palkintoja nuorisoturnauksessa ja antaa L’Equipelle haastattelua..

Djokovicin päätöstä pysyä rokottamattomana on tietenkin kunnioitettava, eikä se muodostaisi mitään ongelmaa, jos hän ymmärtäisi toimia vakaumuksensa asettamissa puitteissa.Ongelmia syntyy, jos kuvittelee, että juuri minun vakaumukseni on kaikkien muiden yläpuolella.

Se kaikkein raskain virhe on toistaiseksi pelkkä epäilys, että koko 16.12.2021 otettu koronatesti on väärennös.

Vasarahammer kirjoitti...

Terho Hämeenkorpi: "
Se kaikkein raskain virhe on toistaiseksi pelkkä epäilys, että koko 16.12.2021 otettu koronatesti on väärennös."

Ehkä todistat, että se testi oli oikeasti väärennös. Ilmeisesti australialainen ministeri tietää paremmin.

Koska Djokovic saapui Australiaan, hänen oli tarkoitus pelata mitä ilmeisimmin ja hän uskoi, että hänelle tehty koronatesti riittäisi.

Juuri nyt koronavirukseen liittyvät turvatoimet ovat oikeasti yhtä tyhjän kanssa, koska omikron leviää eikä sitä leviämistä pysäytetä. Lisäksi nykyiset rokotteet eivät edes toimi omikronia vastaan. Lisäksi rokotetut levittävät itse tautia.

Todellisuudessa Djokovic ei ole vaaraksi kenellekään ja perusteet karkottaa hänet pois Australiasta ovat puhtaasti poliittiset.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä jutussa on käsitelty Djokovicin karkotukseen liittyviä avoimia kysymyksiä. https://www.bbc.com/news/world-australia-59977198

Djokovic voitti jutun tuomioistuimessa, mutta hallituksen ministeri päätti heittää Djokovicin ulos:

But on Friday, Immigration Minister Alex Hawke announced that he had decided to exercise his ministerial power to cancel the 34-year-old's visa on "health and good order" grounds, adding that it was in "the public interest" to do so.

Australian pääministeri Scott Morrison sanoi seuraavaa:

"Prime Minister Scott Morrison said the decision was taken following "careful consideration", and added that "Australians have made many sacrifices during this pandemic, and they rightly expect the result of those sacrifices to be protected"."

Eli "australialaiset ovat tehneet uhrauksia pademian aikana ja he oikeutetusti odottavat, että uhrauksien tuloksia suojellaan.

Djokovic siis uhrattiin pitkitetyissä lockdowneissa kärvistelemään pakotettujen australialaisten takia.

Anonyymi kirjoitti...


Samaan aikaan Saksassa:

Saksan Suojelupoliisi luokittelee rokotekriitikot "valtion vihollisiksi"

Suojelupoliisi (Verfassungsschutz) haluaa, että rokotevaatimuksia ja sulkutoimia vastaan ​​suunnattuihin mielenosoituksiin osallistuvia kohdellaan "valtion vihollisina" – saksalainen termi ryhmille, joiden katsotaan uhkaavan maan demokraattista valtiomuotoa.

Sivistyneiden maiden asukkaille käsite "valtion vihollinen" on jotain, jota käytetään ehkä ensisijaisesti ironisesti tai liitetään Hollywood-elokuviin. Mutta Saksassa viranomaiset käyttävät termiä täysin vakavissaan ilmaisuna "saksalaista demokratiaa" uhkaavista ihmisistä.

Saksan suojelupoliisin päällikkö Thomas Haldenwang kertoo FAZ:lle, että nyt valtion viholliset käyttävät koronapolitiikkaa arvostellakseen demokraattisesti valittuja poliitikkoja – tällainen toiminta aiheuttaa uhkan demokratialle.

– He periaatteessa torjuvat demokraattisen poliittisen järjestelmämme, hän sanoo FAZ:lle.

Hänen mielestään nämä "ääriainekset", joita ei voida liittää äärioikeistoon tai vasemmiston ääriliikkeisiin, eivät tarvitse mitään erityistä aihetta yhteisymmärrykseen vaan ovat nyt löytäneet pandemiasta "keinon" levittää kritiikkiä ja kyseenalaistaakseen poliitikot ja poliittiset päätökset.

– Olipa kyse koronasta, pakolaispolitiikasta tai tulvakatastrofista, nämä ihmiset yrittävät luoda vaikutelman, että valtio on epäonnistunut eikä ole tehnyt mitään ihmisten hyväksi, Haldenwang sanoo.

Ryhmää ei yhdistä ideologinen vakaumus, vaan pikemminkin vakaumus siitä, että heillä on oikeus kritisoida poliitikkoja ja vallanpitäjiä, Haldenwang varoittaa. Tai kuten hän sanoo: "halveksua demokraattista oikeusvaltiota ja sen edustajia".

– On vaikea sanoa varmuudella, kuinka suuri tämä ryhmä on, koska se on niin selkeästi epäyhtenäinen, hän sanoo FAZ:lle.

https://www.friatider.se/tyska-sapo-vaccinkritiken-hotar-statsskicket

Johan

Anonyymi kirjoitti...

Ihme ettei Asutraaliassa ole tapahtnut mitään pahempaa tuon kornien koronatoimien vuoksi viellä, vai eikö ausseissa ole viellä pinna katkennut ?
Mutta joo, olen ollut huomaavivana, että kun valtamediassa on aluettu kirjottaa koronaan otsikoita pikkasen eri malliin, valtamediasa huomattu ettei koronahysteriaa pystytä pitään kauaaa enään vomissaaa ,,

-jpt-

Vasarahammer kirjoitti...

Johan: "Hänen mielestään nämä "ääriainekset", joita ei voida liittää äärioikeistoon tai vasemmiston ääriliikkeisiin, eivät tarvitse mitään erityistä aihetta yhteisymmärrykseen vaan ovat nyt löytäneet pandemiasta "keinon" levittää kritiikkiä ja kyseenalaistaakseen poliitikot ja poliittiset päätökset."

Kun Suomessa keskusteltiin maalittamisen kriminalisoinnista, puheiden sävy oli melko lailla samanlainen kuin Fria Tiderin artikkelissa. Kritiikki ei ollut legitiimiä demokraattiseen järjestelmään kuuluvaa vaan pyrki horjuttamaan oikeusvaltiota.

Missään ei luonnollisesti kerrota, mikä on oikeaa kritiikkiä ja mikä demokratiaa ja oikeusvaltiota horjuttavaa. Ehkä näin on tarkoituskin. Pidetän raja epämääräisenä, jotta kritiikki voidaan sopivastileimata horjuttamiseksi tarpeen niin vaatiessa.

Saksassa on natsismiin liittyvän historian takia luonnollista, että valtion turvallisuuselimet vakoilevat tiettyjä poliittisia puolueita ja soluttavat niihin operatiivejaan.

Mitä tulee Saksaan, se ei ole erityisemmin loistanut perusoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona pandemian aikana kuten ei moni muukaan "arvopohjastaan" ylpeilevän EU:n jäsenvaltio. Ennemminkin on taannuttu vuosikymmenien takaiseen menneisyyteen.

Poliitikot ovat tottuneet ratkaisemaan ongelmia valtion kautta. Valitettavasti liian moni johtava poliitikko on kuvitellut, että pandemiaa voi kontrolloida kontrolloimalla ihmisiä. Tämä harhaluulo on monien epäonnistumisten ja ihmisoikeuksien loukkausten takana.

Lisäksi ollaan hirttäydytty ratkaisuihin, jotka ovat epäonnistuneet. Luottamus rokotteiden voimaan on yksi epäonnistuminen, jolta omikron meidät toivottavasti pelastaa.

Paljon pahempi hirviö on koronapassi tai mikä rokoteteodistus se onkaan. On pelättävissä, että tästä tulee valtioille ja ylikansallisille toimijoille pysyvä kontrollimekanismi.

Unknown kirjoitti...

Ja Suomi tulee menemään perässä tässä hulluudessa, siitäkin huolimatta , että tämä hulluus muualla helpottaisi, kun pitää vain mennä jyrkänteeltä alas vain sen takia kun muutkin tekevät niin.

Laitoin poliitikoille katkeransuloisen kirjeen josta tuskin mitään hyötyä on ompahan vain oman mielen kevennystä!

Uskoni politiikkaan, poliitikoihin ,hallitukseen , eduskuntaan oikeuslaitokseen ja kaikkeen valtiollisiin instannsseihin on nollaakin nollempi nolla nolla nolla.
Nuo sylttytwehtaat on menettäneet kauas niiden alkuperäisen tarkoituksensa, tämän maan sen kansalaisten asioiden hoitajina .

En tiedä mitään vaihtoehtoa, kuin totaalinen romahdus koko tälle tivolille. Noiden omaehtoiseen uudistumiseen en usko .

Eiköhän tämä ala olla kohta taputeltu siihen malliin , kuin ilmestyskirjassa on jo ennalta ilmoitettu, antikristus nousee ja varmistaa 7 vuodessa tämän ihmisten hallintojärjestelmän viimeiseen maaliinsa jossa se itsekin tulee tuhoutumaan.
Näiden kammottavien vaiheiden jälkeen tuleekin sitten ihan jotain muuta kuin tämä vallanhimoisten ihmishirviöiden ja -valtojen temmellyskenttä jossa ne ottaa mittaa nyt toisistaan, mutta sitten niitä ei enää ole!

Sitten hallitsee Jeesus Kristus, joka palaa tuon antikristillisen petovaltakunnan lopulla ja sille lopuliseksi tuhoksi!

Kun näihin vaiheisiin mennään on tärkeintä tuntea jo nyt Jeesus Kristus henkilökohtaisena Vapahtajana , joka on luvannut pelastaa jokaisen synneistään ja tulevasta vihasta , sillä vihan aika se on oleva jolloin maan päälle vuodatetaan Jumalan vihan maljat ja tämä maailma ja tämän maailman ruhtinas tulee kokemaan tuomionsa!



Anonyymi kirjoitti...


Hirviöstä nimeltä rokotepassi on juttu Samnyttissä: Ei rokotepassille!

EI ROKOTEPASSILLE! https://nejtillvaccinpass.nu/

RUOTSIN HISTORIAN SUURIN MIELENOSOITUS VAPAUDEN PUOLESTA – VAPAAN RUOTSIN PUOLESTA ILMAN ROKOTEPASSIA

Frihetsrörelsen (Vapausliike) järjestää tähän mennessä suurimman mielenosoituksen – yli 15 000 ilmoittautunutta

Frihetsrörelsen jatkaa kasvuaan. Tukholmasta Göteborgiin ja Malmöhön on järjestetty useita mielenosoituksia. Riippumattomien toimijoiden tukipalveluilla Frihetsrörelsen on kasvanut niin paljon, että myös valtamedia kirjoittaa siitä. Toistaiseksi suurin mielenosoitus on suunnitteilla. Yli 15 000 ilmoittautunutta, joista suurin osa ei ole edes nähnyt kotisivustoa, vaan on kuullut mielenosoituksesta muualta.

Riippumattomana mielenosoitusten järjestäjänä, Frihetsrörelsenin avulla, olen nähnyt valon heräävän ihmisissä, jotka kokoontuvat. Olen osallistunut kaikkiin mielenosoituksiin, ja olen itse järjestänyt yhden mielenosoituksen Göteborgissa. Yli 2000 ihmistä osallistui. Malmössä kaksi nuorta naista järjesti mielenosoituksen. Siinäkin oli mukana 1 500 - 2 000 osallistujaa. Tuhannet ihmiset eri puolilta maata, kaikista poliittisista suuntauksista, niin ruotsalaisia kuin maahanmuuttajia, kokoontuvat nyt puolustamaan perustavanlaatuista oikeuttaan; vapautta.

Perusoikeuksiamme uhkaavat nyt hallituksen yhä suvaitsemattomampi covid-politiikka ja rajoitukset, joka aiheuttaa apartheidia. ”Antivaxereita jahdataan ja etsitään. Eliitin noitajahti vapaasti ajattelevia ihmisiä vastaan, jotka tekevät omat valintansa rokotuksista, jatkuu. Demagogia ja kova retoriikka normalisoituvat. Huolestuttavaa on, että nyt keskustellaan korkeammista veroista ja rangaistuksista niille, jotka eivät anna pakkorokottaa itseään. Tällaiset totalitaristiset suuntaukset eivät kuulu Ruotsiin eivätkä minnekään muuallekaan. Kaikki rokotukset ovat ja pysyvät vapaaehtoisina, vapaina valtion vastatoimista.

Tammikuun 22. päivänä klo 14.00 kokoonnumme jälleen Norrmalmstorilla. Minä, Petrit Latifi, ylpeä albanialaisperäinen vapaustaistelija, osallistun tähän mielenosoitukseen. Aion puolustaa ihmisten vapautta ja ihmisoikeuksia. Tule sinäkin vaalimaan vapauttasi.

Nähdään siellä! https://nejtillvaccinpass.nu/

Petrit Latifi


https://samnytt.se/frihetsrorelsen-arrangerar-den-storsta-manifestationen-hittills-over-15-000-anmalda/

https://www.frihetsrorelsen.se/

Johan

Vasarahammer kirjoitti...

Johan: "https://samnytt.se/frihetsrorelsen-arrangerar-den-storsta-manifestationen-hittills-over-15-000-anmalda/

Rokotepassi on asia, jota hallitukset tyrkyttävät väkisin kaikkialla läntisessä maailmassa. Tämä on ihmeellistä, koska kyseiselle värkille ei ole minkäänlaista aitoa kysyntää kansalaisten joukossa. Kyseessä on puhtaasti poliittisen eliitin projekti. Suomessa Klaus Schwabin suojatti Sanna Marin on ajanut asiaa kuten myös globalistinen Kokoomus.

Kaikki tämä kertoo, että rokotepassia ajetaan kansalaisten tahdon vastaisesti. Kaikki viittaa myös siihen, että emme ole nähneet läheskään kaikkia rokotepassiin liitettäviä toiminnallisuuksia. Viimeksi olen kuullut, että rokotepassia "tarvittaisiin" työpaikoilla. Ei tarvita.

Unknown: "Uskoni politiikkaan, poliitikoihin ,hallitukseen , eduskuntaan oikeuslaitokseen ja kaikkeen valtiollisiin instannsseihin on nollaakin nollempi nolla nolla nolla."

Sitten olet valtion vihollinen, koska et hyväksy demokrattisesti tehtyjä päätöksiä. Tai näin ainakin inulle kerrotaan.


Bogreol kirjoitti...

Huippu-urheilijastakin tulee hylkiö, jos ei tottele pyhää rokotussääntöä, vaikka hän suurella todennäköisyydellä ei ole uhka muiden terveydelle eikä hänen takiaan terveydenhuollon kantokyky kärsi. Halutaan osoittaa, ettei muuta pelastusta ole kuin pilkuntarkka sääntöjen noudattaminen. Media ylläpitää mielikuvaa rokotusten autuaaksi tekemisestä.

Keskiajalla oli musta surma, ja kun huhut kiersivät Espanjassa juutalaisten myrkyttäneen kaivoja ja näin aiheuttaneen taudin, käytti paavi arvovaltaana ja kielsi ihmisiä osoittamasta kostoa viattomia kohtaan ja sai tukahdutettua vainot. Nykyään rokottamattomat eivät tahdo saada ymmärrystä viranomaisilta, medialta eivätkä suurelta yleisöltä, paavikin on "tiedeuskovainen".

Huippukuntoisia urheilijoita lyhistyy kesken suorituksen koronarokotuksen jälkeen, mutta suorittamaan ei pääse, ellei ota piikkiä. Media kirjoittaa kyllä kuinka teholle joutuneet katuvat etteivät ottaneet rokotusta, mutta ei kerro heistä, jotka katuvat ottaneensa.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä tulee Saksaan, se ei ole erityisemmin loistanut perusoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona pandemian aikana kuten ei moni muukaan "arvopohjastaan" ylpeilevän EU:n jäsenvaltio. Ennemminkin on taannuttu vuosikymmenien takaiseen menneisyyteen."

Minkään maan laki ei ole ihmisen moraalikompassi. Ihmiset, jotka piilottelivat Anne Frankia ja hänen perhettään Hollannissa 1942-44 rikkoivat lakia. Ihminen, joka ilmiantoi heidät viranomaisille, noudattivat lakia.

Vasarahammer kirjoitti...

Bogreol: " Halutaan osoittaa, ettei muuta pelastusta ole kuin pilkuntarkka sääntöjen noudattaminen. Media ylläpitää mielikuvaa rokotusten autuaaksi tekemisestä."

Sääntöjen noudattamisestako tässä on kyse? Rokottamattomia halveksitaan, koska nämä eivät noudata sääntöjä eli tee, kuten heidän odotetaan tekevän.
Joka tapauksessa ihmisluonto ei vuosikymmenien ja -satojen varrella ole olennaisesti muuttunut.

"Minkään maan laki ei ole ihmisen moraalikompassi. Ihmiset, jotka piilottelivat Anne Frankia ja hänen perhettään Hollannissa 1942-44 rikkoivat lakia. Ihminen, joka ilmiantoi heidät viranomaisille, noudattivat lakia."

Se, joka jätti talvitakin myymättä Lauri Tähkälle noudatti myös lakia.

Anne Frankin tapaukseen liittyen nyt on ilmeisesti selvinnyt, kuka hänet antoi ilmi.

Kalergi-suunnitelma kirjoitti...

Aiheetta koronapassia ei ole sanottu natsipassiksi.

Kalergi-suunnitelma kirjoitti...

500 kanadalaisen riippumattoman lääkärin, tutkijan ja terveydenhuollon ammattilaisen yhdistys on tuottanut erittäin informatiivisen ja opettavaisen elokuvan Pfizerin Covid-rokotteen tehosta kuuden kuukauden kuluttua. Se perustuu Pfizerin omiin tietoihin, joista osa on julkistettu. Kanadalaisen Covid Care Alliance -järjestön mukaan rokotetta ei olisi pitänyt koskaan ottaa käyttöön, sillä rokoteryhmässä oli enemmän kuolemantapauksia kuin vertailuryhmässä.
https://www.vaken.se/canadian-covid-care-alliance-fler-doda-i-vaccingruppen-an-i-kontrollgruppen/

Vasarahammer kirjoitti...

Kalergi-suunnitelma: Prizerin rokotteen teho laskee ajan myötä ja itse viruksen mutaatioiden myötä.

Itse rokote olisi luultavasti ollut hyvä riskiryhmille annettuna. Toisaalta Robert Malone, mRNA-rokotemenetelmän kehittäjä ja Pfizerin rokotteen arvostelija on tässä suhteessa muuttanut mieltään.

Rokote otettiin käyttöön poikkeusluvalla ilman kunnollisia kliinisiä kokeita. Tässä otettiin selkeä riski.

Mitä tulee koronapassiin, on käsittämätöntä, miten poliitikot ajavat sitä väkisin, vaikka passilta on omikronin myötä kadonnut se vähäinenkin moraalinen oikeutus.

Qroquius Kad kirjoitti...

Ei körinäpassin väkisin ajamisessa edelleen ole mitään käsittämätöntä, päinvastoin:
tämä körinähysteria on ollut valmistelua sille varsinaiselle projektille eli ilmastohysterialle.

Suomalaiset on nyt onnistuttu hysterisoitumaan influenssaa vaarattomammasta kulkutaudista ja alistumaan toinen toistaan seuraaviin, toisensa mielivaltaisesti kumoaviin vapauksien ja oikeuksien rajoituksiin ja vaatimaan niitä lisää jopa diktatuuria myöten!

Körinähysterian alasajosta on alkanut viime aikoina näkyä selkeitä enteitä, mutta hysteriaa on ylläpidettävä koko alasajon ajan sen käytäntöjen siirtämiseksi ilmastohysteriaan. Touhu on jo aloitettu polttoaineveron korotuksilla, ja syksyyn mennessä körinä on jo puoliksi unohtunut painajainen.

Sen sijaan suomalaisia kuin myös muitakin länsimaalaisia terrorisoidaan silloin mielivaltaisilla autoiluun ja asumiseen Maailman Pelastamisen nimissä kohdistuvilla kielloilla, rajoituksilla ja kiristyksillä.

Aleksis Kives kirjoitti...

Hallitus kuunteli asiantuntijoita niin kauan kuin he tukivat rajoituksia ja koronapassia. Nyt kun THL ja monet muut lääkärit ja terveysviranomaiset ovat alkaneet jossain määrin puhumaan liiallisia rajoituksia ja osittain myös korona- ja varsinkin rokotepassia vastaan, hallitus ei koe enää tarpeelliseksi kuunnella asiantuntijoita.

Itse ajattelin vielä vähän aikaa sitten, että koko koronavouhotus on vain hysteerinen ylilyönti ja että ainakin Suomessa vielä järki voittaisi, mutta väärässä olin. Rokotepassi on globaalin eliitin kontrolliväline, jota EU-pomojen käsikassarat Orpo, Marin ja kumppanit hillotolpan tai Voguen kannen kuvat silmissä ajavat.

Pieni toivo elää vielä siinä, että terveysviranomaiset ja lääkärit alkavat aktiivisesti puhua hallituksen toimia vastaan. Tämä on vielä Suomessa mahdollista, koska instituutiot eivät ole niin läpeensä korruptoituneita kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Uskon kuitenkin, että suomalainen luottaa enemmän asiantuntijaan ja lääkäriin kuin poliitikkoon. Itseensähän suomalainen ei luota.

Vasarahammer kirjoitti...

Aleksis Kives: "

Hallitus kuunteli asiantuntijoita niin kauan kuin he tukivat rajoituksia ja koronapassia."

Hyvä kommentti ja luultavasti esitän oman arvioni tulevasta kehityksestä seuraavassa blogikirjoituksessa.

Terveystyrannian uhka ei ole poistunut, vaikka maan johtava asiantuntijaorganisaatio on vetänyt siltä maton alta.

jäljellä ovat vielä globalistien korruptoimat poliittiset toimijat kuten Sanna Marin ja Kokoomuksen johto.

Kalergi-suunnitelma kirjoitti...

Globalisti-rikollisten kontrolloiman valtaVALEmedian, varsinkin Brysselin Pravdan moninkertaisesti kiroama ja pannaan julistama Magneettimedia on julkaissut eläkkeellä olevan lääkärin Vesa-Ilkka Laurion artikkelin korona-”rokotteiden” sisällöstä ja TODELLISESTA tarkoituksesta:
https://www.magneettimedia.com/varoitus-rokotteiden-paatavoitteet-ovatkin-grafeeni-tappaminen-ja-kayttojarjestelman-asettaminen/

Vasarahammer kirjoitti...

Kalergi-suunnitelma: "korona-”rokotteiden” sisällöstä ja TODELLISESTA tarkoituksesta:" En löytänyt tukea Magneettimedian väitteille.

Kalergi-suunnitelma kirjoitti...

Vasarahammerille:

Lääkäri Vesa-Ilkka Laurio perustaa artikkelinsa Magneettimediassa etupäässä tutkimustietoon, joka löytyy seuraavasta englanniksi käännettynä: https://www.orwell.city/p/archivo.html

Miten todistat, että tuolla sivustolla esitetyt espanjalaistutkijoiden TUTKIMUSTULOKSET ovat tosiasiallisesti "huuhaata" eli eivät anna mitään todellisuuspohjaista perustetta Laurion artikkelille korona-"rokotteiden" sisällöstä ja TODELLISESTA tarkoituksesta?