sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2021

Venäjä-huijausta lämmitellään uudelleen


 

Yllätyin jonkin verran, kun näin Iltasanomien artikkelin, jossa kerrottiin Vladimir Putinin autorisoimasta operaatiosta Donald Trumpin valitsemiseksi Yhdysvaltojen presidentiksi. Tarina perustuu Guardian-lehden toimittaja Luke Hardingin kirjoitukseen, jossa mm. esitetään kuvia asiakirjoista, joiden mukaan operaatiosta päätettiin Venäjän kansallisen turvallisuuden neuvostossa.

Iltasanomien lukijoille ei kerrota, että Luke Harding oli yksi journalisteista, joka piti Venäjä-huijausta esillä mediassa vuosien ajan. Harding on jopa kirjoittanut kirjan ”Collusion – How Russia helped Trump win the White House”. Itse en ole tätä kirjaa lukenut mutta olen aiemmin lukenut Hardingin kirjoittaman kirjan Mafiavaltio. Hardingin työskentely Venäjä-huijauksen parissa on kuitenkin saanut minut epäilemään Hardingin kirjassaan esittämiä tietoja.

Niille, jotka eivät ole aiempia kirjoituksiani lukeneet, kerron, että Venäjä-huijaus on salaliittoteoria, jonka mukaan Donald Trumpin vaalikampanja vehkeili Venäjän valtion kanssa, jotta Trump tulisi valituksi. Salaliittoteorian ainoa todiste on ns. Steelen kansio tai Steelen muistio, kuten Iltasanomien jutussa kerrotaan.

Jos luette Guardian-lehden alkuperäisen artikkelin, huomaatte, että Guardianin toimitus ei täysin luota Hardingin saaman asiakirja-aineiston sisältöön. Samalla tavalla kuin Steelen kansio se on liian hyvää ollakseen totta. Yksi Steelen kansion roiseimmista väitteistä on se, että Trump pelehti Miss Universum -kisojen yhfeydessä venäläisten prostituoitujen kanssa ja että Putinilla on hallussaan kuvallista aineistoa tästä. Steelen kansion väitteitä ei kuitenkaan pystytty todentamaan muista lähteistä. On todennäköistä, että kansion sisältö on sekoitus sepitettä ja mahdollisesti venäläisten sinne ujuttamaa disinformaatiota.

Suomalainen valtamedia ei myöskään ole kertonut, että Steelen kansio oli Hillary Clintonin vaalikampanjan tuottamaa aineistoa.

Guardian-lehden jutussa käytetyt sanamuodot antavat ymmärtää, että lehti ei uskalla täysin seisoa jutussa esitettyjen tietojen takana. Iltasanomien jutussa mitään tällaista varaumaa ei ole. Toimittaja Ina Kauppinen siis yrittää esittää väitteet totena.

Toimittaja Kauppinen ei myöskään kerro, että jutun kirjoittanut toimittaja Luke Harding on jäänyt kiinni valehtelusta. Toimittaja Glenn Greenwald muistuttaa Hardingin valheesta.

Harding oli se toimittaja, joka julkaisi yhden Trumpin ajan sensaatiomaisimmista uutisista, jonka mukaan Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafort olisi toistuvasti vieraillut Julian Assangen luona Ecuadorin suurlähetystössä. Mitään tällaista ei koskaan tapahtunut. Väite oli Hardingin keksimää sepitettä.

Daily Callerin artikkelissa arvioidaan, että Guardianin jutussa ihmiset, jotka olivat jatkuvasti väärässä Trumpin Venäjä-kytköksistä tyrkyttävät jälleen uutta hämäräperäistä Trump/Putin -tarinaa. Edes Venäjä-huijausta aikanaan esillä pitäneet Washington Post ja New York Times eivät niele tarinaa koukkuineen päivineen.

Daily Caller myös muistuttaa, että Putin tuskin hyötyi ”investoinnistaan” Trumpiin. Trumpin hallinto hyväksyi Venäjän vastaiset pakotteet puuttumisesta vuoden 2016 vaaleihin. Lisäksi Ukrainalle toimitettiin panssarintorjunta-aseistusta.

Trump myös vastusti koko kautensa ajan Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta. Bidenin hallinto puolestaan passiivisesti hyväksyi hankkeen.

Valtamedia jatkaa siis pakkomiellettään Trumpin Venäjä-yhteyksistä, vaikka nykyisen presidentin pojalla oli merkittäviä taloudellisia kytköksiä Venäjälle. Bidenin perheen korruptio ei kuitenkaan kiinnosta valtamediaa lainkaan.

Median pitää tunnustaa virheensä

Oman uskottavuutensa takia valtamedian tulee kertoa seuraajilleen, jos media on antanut jostakin asiasta virheellistä tietoa. Koko amerikkalainen valtamedia seisoi Trumpin Venäjä-kytkösten takana. Kun Muellerin raportti julkistettiin, uutisointi Venäjä-yhteyksistä loppui kuin seinään. Yksikään mediainstanssi ei kuitenkaan myöntänyt olleensa väärässä Trumpin Venäjä-yhteyksistä.

Suomalainen valtamedia, joka kopioi Yhdysvaltoja koskevat uutiset suoraan amerikkalaisesta korporaatiomediasta, ei myöskään ole kertonut totuutta Trumpin Venäjä-yhteyksistä tai lähinnä niiden puutteesta. Myöskään tietoja siitä, että Yhdysvaltojen tiedusteluelimet vakoilivat Trumpin kampanjaa vuonna 2016. Tästä ovat todisteena FISA-tuomioistuimen salakuunteluluvat, joiden avulla FBI saattoi kuunnella Trumpin kampanjan sisäistä viestintää. Carter Page, Paul Manafort ja kenraali Michael Flynn olivat seurannassa.

Virheiden tunnustaminen on vaikeaa. Kun hakee hakukoneella tietoja Trumpin kampanjan vakoilusta, törmää useisiin valtamedian ”faktantarkistuksiin”, joiden mukaan Trump puhui höpöjä, kun hän väitti, että hänen kampanjaansa olisi vakoiltu.

Koska valtamedia edelleen pitää esillä valhetta Trumpin Venäjä-yhteyksistä eikä korjaa virheellistä uutisointiaan, median seuraaja voi vain todeta, että valtamedian instanssit eivät ole mitään tiedotusvälineitä vaan propagandatuutteja.

12 kommenttia:

Aleksis Kives kirjoitti...

Ja "sattumalta" tätäkin huijausta alettiin ajamaan läpi juuri kun Arizonan vaalitutkimus on viimeinkin paljastamassa, että Trumpilta vietiin vaalivilpillä presidenttiys 2020. Ja samaan aikaan valkoinen talo avoimesti kertoo koordinoivansa Facebookin (ja varmasti myös muiden sosiaalisten medioiden) kanssa Covid -"disinformaation" levittämistä vastaan. Tämä tietysti hyvin nopeasti laajenee koskemaan kaikkia muitakin hallitusvastaisia mielipiteitä.

Voit siis levittää vaikka mitä satuja Trumpin venäjäyhteyksistä, mutta jos vähänkään epäilet 2020 vaaleja, sinusta tehdään epähenkilö. Saatat myös menettää työsi, kun vasemmistoaktivistit joukkoilmiantavat sinut työnantajallesi vääristä mielipiteistä.

Normaalissa tilanteessa USAn seuraavissa välikausivaaleissa olisi massiivinen punainen aalto, mutta nyt median propagandakoneisto, vaalivilppi ja siirtolaisten kasvava määrä tulevat estämään sen. Valkoinen Amerikka on kuitenkin heräämässä nopeasti omaan kyykytettyyn asemaansa, mikä tarkoittaa lisää rajoituksia ja mielivaltaisia pidätyksiä heitä kohtaan. Tämä taas lisää entisestään radikalisoitumista, ja kun rauhanomaiset (sananvapaus, äänestäminen, protestointi) keinot eivät ole enää mahdollisia ja kasvava inflaatio kurjistaa oloja entisestään, tilanne alkaa eskaloitua.

-------

Ja loppuun huomautus vielä Suomen ja länsimaiden valtamediasta: radiohiljaisuus massiivisista proteista koronarajoituksia vastaan Englannissa, Ranskassa ja Kreikassa. Länsimainen media on enää pelkkä valtaapitävien koordinoima propagandakoneisto, myös Euroopassa.

Vasarahammer kirjoitti...

Aleksis Kives: " valkoinen talo avoimesti kertoo koordinoivansa Facebookin (ja varmasti myös muiden sosiaalisten medioiden) kanssa Covid -"disinformaation" levittämistä vastaan."

Olin minäkin yllättynyt, miten röyhkeästi Psaki vain kertoi, että sensuuria koordinoidaan yhdessä tekno-oligarkkien kanssa. Moinen on selkeästi perustuslain vastaista toimintaa. Bidenin hallinto on osoittautunut autoritaariseksi ja jopa tyrannimaiseksi. Mikä tahansa taho Bidenin takana onkin (globalistit), se ei halua enää Trumpia tai vastaavaa henkilöä presidentiksi.

Jos nyt ei olisi yhtä synkkä kuin Aleksis Kives, kehuisin sitä kansalaisaktivismia, joka on onnistunut jonkin verran jarruttamaan lasten aivopesua kriittisellä rotuteorialla.

Mitä tulee tiettyjen tapahtumien uutispimentoon, niihin on jo tottunut. Esimerkiksi Ranskan keltaliivimielenosoitukset vaiettiin mediassa kuoliaaksi.

Suomalaiset tiedotusvälineet eivät ole yhtään parempia kuin amerikkalainen korporaatiomedia. Erityisesti COVID:in osalta media syöttää pelkopornoa liukuhihnalta ja ihan tarkoituksella.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä juttu Arizonan vaalien löydöksistä.

https://amgreatness.com/2021/07/15/arizona-audit-finds-massive-irregularities-including-more-than-74000-mail-in-ballots-counted-than-mailed-out/

Varsinainen työ tehtiin kuitenkin hyvissä ajoin ennen vaaleja, kun osavaltioiden kuvernöörit muuttivat lainvastaisesti vaalien käytäntöjä eli sallivat postiäänestyslippujen massapostitukset ja höllensivät nimikirjoituksen tarkistusvaatimusta postiäänten kohdalla. Lisäksi ympäri demokraattienemmmistöisiä äänestysalueita vietiin Zuckerberg-laatikoita, joihin postiäänen voi palauttaa.

Se, että vaali-iltana laskentaan lipsahti samoja ääniä useaan kertaan oli vain loppusilaus.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen koronapelkopornon syöttämistä ollut jo montavuotta ilamstohysterian syöttämistä, nyt kumpainenki jatkuu, jotenki tuntuuu että näiden varjolla ollaan tekemässä kaikkialla suurta omasuuden uusjakoa ..

-jpt-

Vasarahammer kirjoitti...

-jpt- "Ennen koronapelkopornon syöttämistä ollut jo montavuotta ilamstohysterian syöttämistä, nyt kumpainenki jatkuu, jotenki tuntuuu että näiden varjolla ollaan tekemässä kaikkialla suurta omasuuden uusjakoa ..

Korona oli tuhoisa pienille yrityksille ja kivijalkakaupoille. Voittajia olivat nettikaupat, suuret ketjut ja lääketeollisuus.

Ilmastonmuutoksen avulla energiapolitiikka pannaan kokonaan uusiksi.Voittajia ovat ilmastoystävälliseen energiaan satsanneet korporaatiot riippumatta siitä, onko kyseinen energia oikeasti ilmastoystävällistä.

Ilmastonmuutos on myös tulonsiirto rikkailta mailta köyhille.

Bogreol kirjoitti...

Sharyl Attkissonin kirja Slanted, how the news media taught us to love censorship and hate journalism kertoo kuinka vinoutunut journalismi otti käyttöön Trumpin uudelleenvalintaa vastaan narratiivin, jossa totuuden on lähes mahdotonta tulla kerrotuksi. Ns. faktantarkistuksella ja jatkuvalla kielteisten asioiden toistolla Trumpista tehtiin valehtelija. Valheeksi väitetään sellaista, mitä on mahdoton todistaa, kyseessä voi olla mielipide, tulkinta tai liioitteleminen. Trumpista on julkaistu valtavasti virheellistä ja tarkistamatonta tietoa, hänet on haluttu esittää kielteisessä valossa itsekkäänä oman edun tavoittelijana, nautiskelijana, esim. kysyttiin, miten Trump viettää Kiitospäivän, golfaten tietysti, vaikka Trump oli lähtenyt Afganistaniin joukkojen luo. Trumpilla on velkaa Kiinan pankissa, eikä asiaa tarkistettu, kiinalaiset myöhemmin oikaisivat, ettei velkaa ole ollut vuoden 2012 jälkeen. Otsikoilla voitiin myös harhauttaa väärään mielikuvaan, vaikka itse tekstissä olisikin kerrottu tosiasia.

Koska Internetiä on syytetty Trumpin noususta, on se saatava kontrolliin. 2020 vaalien tulosta ei saa kyseenalaistaa. Journalistit päättävät, mitkä todisteet ovat uskottavia. Ilman uskottavia todisteita Trumpia voitiin syyttää vaikka salaliitosta, mutta mitkään todisteet päinvastaisesta eivät näytä riittävän hänen vapauttamisekseen. Attkissonin mielestä journalistit ovat tappamassa omaa elinkeinoaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olisikohan Trumpin (ja muidenkin) mahdollista nostaa kanne näitä valehtelijoita kohtaan? Joko Suomessa tai jenkeissä. Osaako kukaan sanoa? Vladimir Zhirinovskihan aikanaan pisti Jutta Zilliacuksen oikeuteen kunnianloukkauksesta... Minusta ainakin tälle lehdistön jatkuvalle solvaamiselle ja valehtelulle on pakko laittaa piste jossain vaiheessa!

Eihän se voi mitenkään mennä niin, että media voi epäsuorasti valehtelemalla ja kaikenlaisiin nimettömiin lähteisiin ja huhuihin vetoamalla mustamaalata ihmisiä ja harrastaa poliittista propagandaa, eihän?!

Lisäksi, avasiko tuo kommenteissa mainittu Jen Psakin lausunto hallinnon ja some-yhtiöiden sensuuriyhteistyöstä tien sananvapausjutulle jenkkien korkeimmassa oikeudessa, kuten styxhexenhammer666 väläytti pari päivää sitten..?

Kiinnostaisi tietää...


t: Vittuuntunut Stadilainen

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Maricopan auditointi ei johda yhtään mihinkään. Kaikki vain simppelisti kiistetään. Lehdistö vaikenee tai kertoo: "Fake Audit Debunked". Asia haudataan oikeusjuttuihin, jotka venyvät sukupolvia kestäviksi. Nothing here. Move on...

Vasarahammer kirjoitti...

Vittuuntunut Stadilainen: "Jen Psakin lausunto hallinnon ja some-yhtiöiden sensuuriyhteistyöstä tien sananvapausjutulle jenkkien korkeimmassa oikeudessa"

Nykyinen oikeusjärjestelmä on sellainen, että millään oikeusjutulla, joka kohdistuu demokraatteihin, ei ole juurikan läpimenon mahdollisuuksia.

Catilina: "Maricopan auditointi ei johda yhtään mihinkään."

Olet väärässä. Se ei ehkä johda syyllisten rankaisemiseen tai suuren salaliiton paljastamiseen vaan muutoksiin osavaltioiden vaalilainsäädännössä. Tällöin huijaaminen muuttuu vaikeammaksi tai sitä on hankalampi harrastaa. Toisaalta järjestelmä on erittäin korruptoitunut etenkin tietyissä suurissa kaupungeissa, jolloin mikä tahansa muutos voi olla vaikea toteuttaa käytännössä.

Mitään salaliittoa ei tarvitse etsiä, koska osalliset tunnustivat jo Time Magazinen artikkelissa ja kertoivat aikomuksistaan jo etukäteen.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä on artikkeli viime vuoden tammikuulta, josta on pääteltävissä, että vaaleissa aiottiin järjestää haluttu lopputulos.

https://americanmind.org/salvo/the-coming-coup/

Tässä taas asianosaiset kertovat, miten kaikki hoidettiin.

https://time.com/5936036/secret-2020-election-campaign/

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vielä yksi suositus: Mikko Paunio kirjoittaa, kuinka suomalaiset valtamediat tekevät sisältöyhteistyötä CNN:n kanssa, vaikka CNN on Yhdysvalloissa menettänyt uskottavuutensa.

https://www.extrauutiset.com/mtv-ja-sanoma-oyn-mediat-hs-ja-is-levittavat-cnnn-valetotuuksia-suomalaisille/

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Vasara ja muut kommentoijat.

Tuo Covid-selvitys näyttäisi olevan saamassa uusia piirteitä.
Jim Jordan yrittää ottaa selvää Jonathan Fauchin osuudesta Wuhanin viruslaboratiosta
karanneeseen virukseen jonka vaikutuksista ei tarvinne enempää selittää.

Jim Jordan on GOP:n puheenjohtaja,ja kyseesä on siis USA:n ohjaama ja rahoittama virustutkimus Wuhanin laboratoriossa.
Jonathan Fauchi oli ylin päätösvaltainen rahoituskysymyksen suhteen.
Hän tietenkin toimi kuten Pentagonista oli ohjeistettu.
Kyseessäon ilmiselvästi bioase ja se on tietenkin nimetty eritavalla hämäykseksi.

Taiwanista yritettiin ilmoittaa kiireellisesti WHO:lle jo joulukuun lopulla 2019
että virus todistettavasti leviää ihmisestä toiseen ilmateitse,kyseessä siis ilmiselvä pandemian uhka.
Yhteys tökerösti katkaistiin ja ei haluttu kuunnella.
WHO:n ja Pekingin suhteet olivat tärkeämmät(varsinkin korruptiorahat)
Itselläni on tallessa tuo Taiwanin juttu,Netistä sitä tuskin enää löytyy?

Nyt kun USA on onnistunut saastuttamaan tilaamallaan bioaseella ihmiskunnan
ja heillä on manipuloituna presidentti joka on lievästi sanottuna epävakaa ihminen.

Niin nyt sitten on korkea aika katsoa muualle ja löytää "ulkoinen-uhka".
Kansa on nyt jo muutenkin niin jakaantunut että huolenaihe on ilmeinen.

Luulenpa että Kremlistä ja Pekingistä annetaan neuvoja vastaisuudessa.
Että se "ulkoinen-uhka" ei ole siis Iran.

Rgds:G-W ,nyk. Josef. (on syyt pysytellä anonyyminä)