Typerien lausuntojen kavalkadi

Nyt kun Oulun grooming-skandaali ja sitä seuranneet uutiset muilta paikkakunnilta ovat tuskin kenellekään salaisuus, voi kommentoida tapahtumia hieman keveämmin mielin kuin aikaisemmin. Laaja julkisuus tarjoaa mahdollisuuden välttää vielä suuremmat ongelmat tulevaisuudessa. Kokonaan toinen juttu on, käytetäänkö tätä mahdollisuutta vai jääkö vaikutus tyhjäksi huulien liikutteluksi.

Ongelmien mittakaava on toki muualla paljon suurempi. Britanniassa nuorten tyttöjen grooming levisi useisiin eri kaupunkeihin, ennen kuin siihen lopulta puututtiin. Syitä puuttumattomuuteen oli monia. Uhrit tulivat alemmista sosiaaliluokista ja puuttuminen olisi altistanut syytöksille rasismista. Nykyisin uutisia grooming-oikeudenkäynneistä ja -pidätyksistä tulee tasaista tahtia. Viimeksi uutisoitiin 55 henkilön pidätyksestä läntisessä Yorkshiressa Bradfordin ja Dewsburyn kaupungeissa.

Tänään jopa Iltasanomissa annettiin puheenvuoro Lähi-idästä kotoisin oleville naisille, jotka kertoivat asioista rehellisesti. Kurditaustainen kansalaisaktivisti Seida Sohrabi on sitä mieltä, että pohjoismainen tasa-arvo ja vapaus ovat tehneet suomalaisista sinisilmäisiä:

” Eurooppa on edistynyt ihmisoikeuksissa ja tasa-arvossa niin pitkälle, että täällä on sokaistuttu sille, millainen tilanne muualla maailmassa on. Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja. Hyvään pitää pyrkiä, mutta sinisilmäinen ei saa olla.”

Kuvitelmat siitä, että islamilaisesta kulttuurista tulleesta aikuisesta miehestä saadaan kiltti sosiaalidemokraatti pelkällä viranmaisten järjestämällä kotouttamisella, voidaan heittää romukoppaan.

Itse lisäisin tuohon vielä tekijän, josta Alkon kassalla -blogin Seppo Oikkonen on kirjoittanut paljon. Suomi on monen muun länsimaan tavoin korkean luottamuksen yhteiskunta, jossa ihmisten käyttäytymistä ei tarvitse ohjata tiukoin normein tai kovin rangaistuksin. Ihmisten omatunto eli sisäistetty tieto oikeasta ja väärästä ohjaa käyttäytymään oikein. Samalla oletetaan, että myös muut ajattelevat samalla tavalla.

Islamilaisissa maissa raiskauksiin suhtaudutaan toki kielteisesti ja niistä voi olla kovatkin rangaistukset. Kuitenkin samoissa maissa naisen voi olla vaikea todistaa raiskausta ja miehen syyttäminen raiskauksesta voi poikia syytteen laittomasta sukupuoliyhteydestä naiselle itselleen.

Tiukkaan normimoraaliin tottuneen voi olla myös vaikea suhtautua sellaiseen moraaliin, jossa yksilön oletetaan itse ottavan vastuun käyttäytymisestään. Tämä voi johtaa nähdyn kaltaiseen nuorten tyttöjen järjestelmälliseen saalistamiseen. Jos rangaistukset ovat omaan kulttuuriin verrattuna lieviä, ne eivät muodosta minkäänlaista pelotetta.

Seida Sohrabin mukaan irakilaisten tekemien seksuaalirikosten taustalla vaikuttaa Irakissa ja monissa muissa Lähi-idän maissa vaikuttava patriarkaalinen kulttuuri, jossa naiset elävät isien, veljien ja aviomiesten vallan alla ja jossa heitä pitää suojella kunniansa vuoksi. Normaalit kontaktit eri sukupuolten välillä puuttuvat kokonaan.

Iltasanomien artikkelissa kerrotut asiat ovat olleet suhteellisen hyvin tiedossa niiden keskuudessa, jotka vuoden 2015 syksyllä vastustivat massiivista turvapaikanhakijoiden maahantuloa. Poliittisten päättäjien keskuudessa moista viisautta ei ollut ainakaan tekojen perusteella.

Tässä yhteydessä tekee mieli palata joihinkin viime vuosien typerimpiin lehtikolumneihin tai vihervasemmiston töräyksiin ja ilkkua niille täysillä. Iltasanomien Seppo Varjus kehui aikanaan kolumnissaan pääministeri Juha Sipilän lupausta luovuttaa kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Sipilä avasi Suomen oven ja totta maar aivan sepposen selälleen. Varjus kommentoi:

” Suomi oli hyvää vauhtia leimautumassa osaksi maahanmuuttajavastaista itäistä EU:ta. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström ehti jo muistuttaa, että Ruotsi aikoinaan otti 70 000 sotalasta Suomesta. Wallström arvosteli Suomen pakolaispoliittista linjaa.”

Varjuksen kolumni ei ole kestänyt ikääntymistä kovin hyvin.

Jonkinlainen suvaitsevaisen trollauksen huippusuoritus oli aikanaan myös Taneli Heikan kolumni, jonka otsikossa väitettiin pakolaisten olevan uusi Nokia. En omista Helsingin Totuuden lukuoikeuksia, joten en voi palauttaa mieleeni, mitä Heikka tuolloin kirjoitti. Ehkä näin on parempi.

Vuoden 2016 tammikuussa valtamediassa paheksuttiin joukolla tuolloin yleistynyttä katupartiointia. Ylen uutisessa oli haastateltu oululaista ylikomisario Artoa Autiota. Tämä tykkäsi kovasti analysoida suomalaisten naisten reaktioita turvapaikanhakijamiesten huomionosoituksiin. Autio analysoi miesten huuteluja eri ikäisille naisille:

” Ne ovat olleet naisia ylistäviä, ihailevia kommentteja, joihin ei ole liittynyt seksuaalista sävyä tai lääppimistä, Arto Autio sanoo ja kertoo, että tällaiset tilanteet ovat hämmentäneet naisia.”

Itse kukin voi miettiä, miten suhtauduttaisiin suomalaisten miesten vastaaviin julkisiin huomionosoituksiin. Autio lisäksi toivoi, että puurot ja vellit eivät menisi sekaisin eikä puhuttaisi seksuaalisesta lähestymisestä, jos kyse on ulkomaalaisen erilaisesta kommunikointitavasta.

Itse kukin voi myös kuvitella, millaisia reaktiot olisivat, jos suomalaiset miehet matkustaisivat Irakiin ja jakelisivat vastaavia huomionosoituksia paikallisille naisille. Toivon, että Autio edes sisimmässään ymmärtää hävetä vuoden 2016 lausuntojaan.

Tapahtumat antavat miettimisen aihetta myös lahtelaiselle Hämeen poliisin rikoskomisario Jari Kiiskiselle, joka tuolloin kommentoi lahtelaisessa kauppakeskuksessa ilmennyttä nuorten tyttöjen ahdistelua seuraavasti:

”Nuoret ovat aina tutustuneet toisiinsa. Nyt tänne lintukotoomme on tullut myös muualta ihmisiä, mikä aiheuttaa sen, että myös toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus.”

Jopa 65 prosenttia alaikäiseksi ilmoittautuneista turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä todellista alhaisemmaksi. Näin kirjoitti Suomen Uutiset elokuussa 2017. Näitä alaikäiseksi ilmoittautuneita tuotiin fanfaarien saattelemana suomalaisiin kouluihin tapaamaan todistettavasti alaikäisiä prinsessoja. Itsekin olin vanhempainillassa todistamassa sitä propagandavyörytystä, jolla turvapaikanhakijamiehiä tuotiin kotipaikkakuntani yläasteelle. Toivottavasti lahtelaiskomisario Kiiskinen edes jollain tasolla katuu töräystään prinsessoista.

Eniten häpeämistä on niillä pääsääntöisesti naispuolisilla vihervasemmistolaisilla aktivisteilla, jotka pyrkivät kieltämään grooming-ilmiön olemassaolon ja väittämällä, että Oulun tapahtumilla ei ole mitään tekemistä tekijöiden taustan kanssa. He ovat edelleen väärässä mutta mitään katumusta tai järkiintymistä heiltä on turha odottaa.

Lopuksi kiinnitän huomion kahteen tuoreempaan tapaukseen. Ensimmäisen tarjoaa entinen SKP:n keskuskomitean jäsen, joka kiinnittää huomiota omasta mielestään tärkeään asiaan. Martin Scheinin katsoo, että ”ihmisvihaajat” vedättävät poliitikoita Oulun tapahtumien varjolla eivätkä hänen mielestään piittaa lainkaan naisten ja tyttöjen oikeuksista sen enempää kuin pakolaisten ja kidutettujen hädästä. Pelkkä kannatusprosenttien nosto on näiden turjakkeiden tavoitteena.

Scheininille voi sanoa, että kaikki eivät ole yhtä kyynisiä vallantavoittelijoita kuin nykyiset tai entiset kommunistit. Pitäydyn itselleni tekemässäni lupauksessa, jonka mukaan en luota kehenkään, joka on tai on joskus ollut kommunisti.

Ulkoministeriössä toimiva virkahenkilö nimeltä Ville Cantell on luultavasti pahoillaan, että vuoden 2019 vaaleista ei tullutkaan ilmastovaaleja, joissa järjestelmäpuolueet pääsisivät hehkuttamaan omia ylenpalttisen kunnianhimoisia ilmastotavoitteitaan. Oulun tapahtumat pilasivat kaiken.

Cantell kommentoi loikkaripuolue Sinisten viimeisimpiä edesottamuksia. Cantell hurskastelee, että Suomen ei pidä uhrata oikeusvaltiota ja kansainvälisiä sitoumuksiaan poliittisen opportunismin alttarilla.

Tässä vaiheessa Cantellia ja Suomen hallitusta kannattaa muistuttaa YK:n Global Compact on Migrationin allekirjoittamisesta. Tämä on yksi sopimuksista, jota läheskään kaikki EU-maat eivät allekirjoittaneet. Se sisältää sitoumuksia, joita suomalaiset eivät olisi hyväksyneet, jos niiden sisältö olisi heille avoimesti kerrottu. Siksi sopimus pidettiin salassa ja julkisuudessa väitettiin, että sopimus ei ole ”juridisesti sitova”. 

Jos sopimuksen vaatimukset otetaan tosissaan, Suomella ei ole mitään mahdollisuutta palauttaa tänne eksyneitä turvapaikanhakijoita yhtään mihinkään. Kyse ei myöskään ole poliittisesta opportunismista vaan odotettavissa olevasta korjausliikkeestä, jolla siirrytään poliittisesta utopismista kohti realistisempaa suhtautumista maahanmuuttoon ja sen siunauksellisuuteen.

Miksi hallitus tekee suomalaisvihamielistä politiikkaa?

Olen usein pohtinut sitä, miksi Suomen hallitus ei tee mitään haittamaahanmuuton lopettamiseksi. Miksi se ei tehnyt mitään syksyllä 2015, kun maahamme saapui historiallisen suuri maahanmuuttajien vyöry eli yli 30 000 siirtolaista?

Ensinnäkin tuskin on mitään yksittäistä syytä, miksi hallitus istui tumput suorina vaan selityksiä pitää etsiä useasta lähteestä. Tässä kirjoituksessa luettelen joitakin tekijöitä, joiden takia hallitus ei tehnyt vuoden 2015 syksyllä Suomen kansan edun mukaisia päätöksiä.

Lyhyen tähtäimen poliittinen etu

Pakolaiskriisi käynnistyi tunteisiin vetoavalla valokuvalla hiekkarannalla makaavasta hukkuneesta lapsesta. Tällaisessa tilanteessa poliitikko haluaa esiintyä ihmisenä, joka välittää. Tulijoiden todellisista motiiveista ei ollut tietoa eikä valtamedian uutisoinnista aluksi käynyt ilmi, että tulijat olivat enimmäkseen 30 – 50 -vuotiaita miehiä. Suomi halusi auttaa. Juha Sipiläkin halusi auttaa, kun keskusteli oululaisessa vastaanottokeskuksessa huijariturvapaikanhakija Fahad Firasin kanssa, tai kun hän lupasi oman Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Poliitikko elää tässä hetkessä eikä mieti, mitä tapahtuu viiden tai kymmenen vuoden päästä puhumattakaan pidemmästä aikajaksosta. Poliitikolle pisin tulevaisuushorisontti on yksi vaalikausi eli neljä vuotta.

Suomalaiset poliitikot pyrkivät siis esiintymällä hyväntekijöinä saamaan lyhyen tähtäimen poliittista etua itselleen. He eivät ole yhtä kiinnostuneita päätöstensä taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista.

Hillotolppa

Yhä suurempi osa johtavista poliitikoista on ns. ammattipoliitikkoja. Heillä ei ole kokemusta työelämästä muutoin kuin järjestöissä. He ymmärtävät, että poliitikon ura voi jäädä lyhyeksi. Siksi uran aikana pitää varmistaa, että sen päätyttyä putoaa vihreälle oksalle eli saa hyväpalkkaisen viran.

EU-virat ovat paremmin palkattuja ja lokoisampia kuin kotimaiset virat valtion virastoissa tai laitoksissa. EU-viran voi saada, jos poliitikon urallaan noudattaa EU:n komissiosta tulevia ohjeita tai muuten tekee päätöksiä, jotka miellyttävät EU:n komissiota. Vastahankaisuus EU:n komission kanssa asioidessa johtaa todennäköisesti siihen, että mahdollinen pesti jää saamatta.

Hillotolppa on poliittisen korruption muoto, joka merkittävästi etäännyttää poliitikkoja kansalaisten toiveista. Se on yksi syy, miksi politiikka ajoittain näyttää pelkältä hallinnoinnilta.

Ongelmien myöntämisen vaikeus

On aivan selvä, että syksyllä 2015 hallitus teki Suomen kannalta typeriä ja seurauksiltaan negatiivisia päätöksiä. Olen melko varma, että hallituksessa tämä ymmärretään.

Poliitikon ammattitaitoon kuitenkin kuuluu asioiden selittäminen parhain päin. Virheitä ei myönnetä vaan päätökset tehtiin ”senhetkisen tiedon” perusteella. Hallitus on jälkikäteen myöntänyt, että Suomi olisi voinut käännyttää kaikki Haaparannan kautta tulleet. Lisäksi ex-pääministeri Matti Vanhanen on kertonut, että Suomi ei sulkenut rajojaan, koska pelättiin Venäjältä tulevia massiivisia pakolaisvirtoja, joita on nähty mm. Ilkka Remeksen kirjoittamissa kirjoissa. Asioiden selittämiseen parhain päin kuuluvat Vanhasen lausunnon kaltaiset näennäisen järkevät selitykset, joilla ei välttämättä ole totuuden kanssa tekemistä.

Ongelmat eivät tosin poistu selittämällä vaan ne pahenevat ajan myötä. Niitä ei kuitenkaan myönnetä, ennen kuin ne ovat niin pahoja, että niitä ei voi enää korjata. Ruotsissa on käynyt näin.

Ongelmien ratkaisu selittämällä on käyttökelpoinen keino, koska äänestäjien muisti on lyhyt. Seuraavissa vaaleissa kukaan ei ole enää kiinnostunut vanhoista selityksistä.

Oikeassa olemisen kallis hinta

Kolmen perinteisen valtapuolueen kannattajien mielipiteet maahanmuuton siunauksellisuudesta jakautuvat voimakkaasti. Jos hallitus olisi valinnut syksyllä 2015 toisenlaisen linjan ja käännyttänyt tulijat takaisin Ruotsiin, tämä olisi herättänyt vastustusta hallituspuolueiden sisällä. Valittu linja johti vain Perussuomalaisten hajoamiseen, mikä ei välttämättä ollut huono asia kahden muun hallituspuolueen kannalta.

Jussi Halla-aho on kommenteissaan ollut maahanmuuttokriisin aikana pääsääntöisesti oikeassa. Mitään palkintoa hänen ei kuitenkaan kannata tästä oikeassa olemisesta odottaa, vaan Perussuomalaisten arvostelu kiihtyy aina, kun maahanmuuton ongelmat tulevat julkisuuteen. Rasistisyytökset ja natsittelu eivät lopu, vaikka Halla-aho olisi kuinka oikeassa tahansa.

Euroopan Unioni ja globalismi

On myös havaittavissa, että Euroopan Unioni on Lissabonin sopimuksen myötä kehittynyt entistä keskusjohtoisempaan suuntaan. Kun EU ottaa jonkin politiikan osa-alueen hallintaansa, valta ei koskaan palaudu kansallisvaltiolle.

Paradoksaalisesti ”liberaalilla demokratialla” ja ”eurooppalaisilla arvoilla” ylpeilevä unioni on yhä autoritaarisempi erityisesti silloin, kun kansallisvaltiot kieltäytyvät tottelemasta. Tämän ovat saaneet huomata niin Visegrad-maat kuin EU:n perustajajäseniin kuuluva Italia. EU:n autoritaarisuudesta voi lukea esimerkiksi täältä. Niskoittelevia maita uhkaillaan tukien menetyksellä ja niiltä yritetään saada äänioikeus pois. Unkari ja Puola ovat saaneet osakseen tätä kohtelua mutta toistaiseksi välttyneet rangaistuksilta.

Suomalaiset ovat lainkuuliaisia ja tottuneet pelaamaan sääntöjen mukaan. EU:ssa näin on tehty jopa selkeästi omien etujen vastaisesti. Pakolaiskriisin aikana suomalaiset poliitikot eivät uskaltaneet tehdä omia päätöksiä vaan odottivat EU-tason ratkaisuja. Näitä ratkaisuja ei koskaan tullut, jos sellaiseksi ei lasketa päätöstä turvapaikanhakijoiden taakanjaosta, jota noudatti kaksi maata: Suomi ja Malta.

EU on pohjimmiltaan globalistinen hanke, jossa päätöksentekoa siirretään ylikansalliselle tasolle kansallisvaltion demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Myös ns. kansainväliset sopimukset viimeisimpänä YK:n maahanmuuttosopimus GCM (Global compact on migration) kaventavat kansallisen päätöksenteon liikkumavaraa. Kyseinen sopimus sivuutettiin sekä valtamediassa että eduskuntakeskusteluissa lähes täysin, vaikka sen teksti sisältää velvoitteita, joita kansalaiset tuskin hyväksyisivät, jos heiltä asiasta kysyttäisiin. Suomessa sopimus kuitattiin maininnalla, että se ei ole juridisesti sitova.

Sen lisäksi, että Suomen johtavilla poliitikoilla ei ollut halua rajoittaa maahanmuuttokriisin vaikutuksia, heiltä puuttuu myös toimivaltuuksia.

Kun arvostelu harjoitetun maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen myötä kasvaa, silloin hyökätään hyvää vihollista eli ”vihapuhetta” vastaan. Pääministeri Sipilän uuden vuoden tervehdyksessä muistutettiin luonnollisesti mainita tämä uudissana:

” Muistutan, että omankädenoikeuden käyttö on oikeusvaltiossa rikos, kuten myös vihapuheen viljeleminen.”

Luonnollisesti vihapuhetta ei lainsäädännössä käsitteenä tunneta. Vihapuhevaroittelut kertovat ainakin siitä, että pääministeri ymmärtää kansalaisten olevan vihaisia siitä, mitä Oulussa ja Helsingin Arabianrannassa on tapahtunut. Nykyisen hallituksen aikana niin islamilainen terrorismi kuin nuoria tyttöjä saalistavat grooming-jengit ovat tulleet osaksi suomalaista todellisuutta. Pääministerin johtamalla hallituksella on ollut suuri rooli kyseisten ilmiöiden maahantuonnissa.