Ajan henki Suomessa vuonna 2018

Pitkän odottelun jälkeen MV-lehden entinen päätoimittaja Ilja Janitskin sai tuomionsa Helsingin käräjäoikeudessa. Tuomio oli täsmälleen sellainen, jota itse osasin odottaa. Ilja sai ”Seppo Lehto -kohtelun” eli ehdotonta vankeutta vuoden ja 10 kuukautta.

Järjestelmä oli valjastanut kaikki resurssinsa suuren ”sananvapausrikollisen” jahtaamiseen ja lopulta onnistui. Sen jälkeen tuomio oli pelkkä muodollisuus, vaikka sitä viivyteltiinkin. Myös syytekirjelmä oli laadittu siten, että siihen oli listattu useita yksittäisinä rikoksina varsin vaatimattomia tekoja, jotta tuomittu saataisiin näyttämään mahdollisimman suurelta rikolliselta.

Todellisuudessa Janitskinin suurin rikos oli se, että hänen pyörittämästään sivustosta tuli liian suosittu ja liian tunnettu. Valtamedia teeskenteli pitkään, että mitään MV-lehteä ei ole olemassakaan, kunnes se alkoi nimittää sivustoa ”valemediaksi". Myös Iltalehden Janitskinin tuomiota käsittelevässä uutisessa tehdään niin.

MV-lehdellä on kuitenkin myös kiistattomia ansioita. Erityisesti vuoden 2015 siirtolaiskriisin yhteydessä se kertoi asioita, joita valtamedia ja viranomaiset eivät syystä tai toisesta halunneet kertoa. Koska MV-lehti oli suosittu, nämä tiedot levisivät laajalle. Samaan aikaan suomalainen valtamedia jatkoi kiiltokuvajuttujen kirjoittamista tulijoista ja varoitteli kantasuomalaisten muodostamasta turvallisuusuhasta. Valtamedia itse on omalla journalismillaan luonut tilan MV-lehden kaltaiselle julkaisulle.

Elämme kuitenkin maailmassa, jossa monet asiat ovat väärin päin. Sen sijaan, että MV-lehteä olisi kehuttu piilotetun totuuden paljastamisesta, pahimmat valehtelijat saavat tunnustusta ja suitsutusta. 26.9. uutisoitiin, että Petteri Orpo ja Päivi Nerg saivat viestintätoimisto Tekiriltä palkinnon ansiokkaasta viestintätyöstä sisäministerinä ja sisäministeriön kansliapäällikkönä vuosina 2015 – 2016.

Tekirin hallituksen puheenjohtaja, pitkän linjan toimittaja Harri Saukkomaa suitsutti kaksikkoa seuraavasti:

” Tilanteen kärjistyessä ministeri Orpo ja kansliapäällikkö Nerg vahvistivat omilla viesteillään sovittelun ilmapiiriä. He korostivat, että turvapaikanhakijoiden tilanne ratkaistaan yhteistyöllä ja keskustelulla, ei vihapuheella ja väkivallalla. On perusteltua uskoa, että ilman sisäministeriön määrätietoista operatiivista toimintaa sekä sinnikästä ja sovittelevaa viestintää yhteiskunnallinen asenneilmapiiri olisi ollut merkittävästi synkempi.”

Suora valehtelu kuuluu ilmeisesti ”sovittelevaan viestintään”. Kansliapäällikkö Nerg ”viestitti” A2:n turvallisuusillassa, että viranomaiset tietävät kaikkien tulijoiden taustat. Todellisuudessa suuri osa tulijoista tuli joko väärennetyillä papereilla tai heillä ei ollut papereita lainkaan. Lisäksi kriisin alkuvaiheessa rajan yli käveltiin täysin ilman kontrollia.

Viimeistään Turun terrori-iskun tutkinnassa kaikille selvisi, miten huonosti viranomaiset tiesivät tulijoiden todellisen taustan. Viestinnän sankarit Orpo ja Nerg eivät koskaan ole kunnolla perustelleet kansalaisille, miksi Ruotsin rajan yli kävelleitä ei käännytetty takaisin. Luonnollisesti suomalainen valtamedia ei koskaan yrittänyt saada Orpoa tai Nergiä tilille heidän toimistaan siirtolaiskriisin yhteydessä. Löysät puheet menivät läpi ilman kritiikin häivää.

Tiedän, että MV-lehti voi olla kokonaisuutena liian kova pala nieltäväksi monelle. Siinä oli puutteensa. Sivusto julkaisi paikkansa pitämättömiä uutisia. Myös veronmaksajan rahoittaman Ylen toimittaja Jessikka Aroa koskeva kirjoittelu meni ajoittain hyvän maun tuolle puolen. Vastaavasti Aro on saanut kollegoiltaan runsaasti sympatiaa. Viimeksi Deutsche Welle kirjoitti Aroa sympatiseeraavan artikkelin.

Seppo Lehto sai järjestelmän kimppuunsa siinä vaiheessa, kun hän astui väärille varpaille eli alkoi tehtailla törkyblogeja Tampereen käräjäoikeuden henkilökunnasta. Ilja Janitskinin kohtaloksi koitui luultavasti Ylen toimittaja Aro, jonka kunnian suojelemiseksi järjestelmä valjastettiin Janitskinin tuhoamiseen.

Olen lisäksi sitä mieltä, että Ilja Janitskin ei Suomessa voi saada reilua oikeudenkäyntiä. Sen verran voimakkaasti häntä ja hänen edustamaansa julkaisua on valtamediassa demonisoitu oikeudenkäynnissä asianomistajina toimivien mediayhtiöiden julkaisuissa.

Valtamedian vaino on journalismia

Kun Johan Bäckman lähettää toimittaja Jessikka Arolle Pronssisoturi-patsaan pienoismallin, kyse on vainoamisesta. Kun Ylen toimittaja Sara Rigatelli julkaisee köykäisiin lähteisiin perustuvia vihjailuja elokuvaohjaaja Aku Louhimiehestä, kyse on journalismista.

Heikki Porkka kävi aikanaan läpi Louhimiehen käytöksestä esitetyt väitteet ja osoitti useimmat niistä perusteettomiksi. Vaikka väitteet olisivat kuinka huonosti perusteltuja tahansa, se ei tarkoita, että väitteet julkaissut media perääntyisi ja pyytäisi anteeksi.

Sen sijaan se tarkoittaa, että virkavapaalla Yhdysvalloissa oleva Ylen toimittaja Sara Rigatelli jatkaa Louhimiehen vainoamista ja todennäköisesti pyrkii tärvelemään ohjaajan nykyisen pestin BBC:llä. Omien sanojensa mukaan journalisti Rigatelli lähti selvittämään uutisvinkkiä. Savon Sanomien mukaan Rigatelli totesi:

” Jos Suomen vuoden puhutuin ohjaaja saa töitä kansainvälisestä suurtuotannosta kohun jälkeen, se kiinnostaa Suomessa.”

Toimittajalle ei toki kuulu miettiä, mitä seurauksia hänen uutisoinnistaan on. Uutisoinnin tulee olla seuraamusten kannalta neutraalia. Toivottavasti tämä käytäntö otettaisiin käyttöön myös maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia koskevassa uutisoinnissa.

Valitettavasti kyse on nykymaailmassa enemmänkin selittelyyn käytettävästä korulauseesta kuin todellisesta ammattieettisestä periaatteesta. Toimittajat tykkäävät syyttää sosiaalisen median käyttäjiä ja inhoamiensa poliittisten puolueiden edustajia ”maalittamisesta”. Tässä tapauksessa Rigatelli harjoittaa ilmiselvää maalittamista. Häntä ei liikuta, jos hänen alkuperäinen uutisensa perustuu köykäiseen todistusaineistoon. Kyseessä on ”kohu”, jota täytyy jatkaa, vaikka kyseinen kohu ja toimittaja Rigatellin osuus siinä aiheuttaisivatkin vastenmielisyyttä suuressa osassa Rigatellin palkanmaksajia.

Vaikka toimittaja olisi kuinka vastenmielinen tahansa, hän voi aina luottaa esimiestensä ja kollegoidensa tukeen. Näin on Rigatellinkin tapauksessa. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Jouko Jokinen toteaa:

” Tämä on aivan normaalia toimituksellista työtä.”

Minua loukkaa, että joudun osallistumaan tällaisen toiminnan kustannuksiin. Haluaisin, että Jouko Jokinen ja Sara Rigatelli jatkaisivat toimituksellista työtään jonkun muun kuin veronmaksajan kustannuksella.

En sano, että Sara Rigatelli on syyllistynyt samaan asiaan kuin Johan Bäckman. Sanon vain, että median edustajien harjoittama henkilöön kohdistuva vaino on monesti paljon vakavampi asia kuin sosiaalisessa mediassa harjoitettu vaino, josta valtamedian edustajat jaksavat aina muistuttaa.

Mieslapsi

Keskusteluilmapiirin myrkyttymisestä syytetään usein tarkemmin määrittelemätöntä ”vihapuhetta”. Todellisuudessa postmoderni vasemmisto on tehnyt eniten ilmapiirin myrkyttämiseksi, koska se ei siedä kilpailijoita omalle ideologialleen eli ”arvopohjalle”. Toimittaja Rigatellin elokuvaohjaaja Aku Louhimieheen kohdistama vaino on vasemmiston ilkeyttä. Samaa ilkeyttä on myös eri mieltä olevien jatkuva nimittely rasisteiksi, fasisteiksi ja natseiksi.

Aikuiseksi kasvaessaan ihminen oppii ymmärtämään, että kaikki ihmiset eivät ajattele asioista samalla tavalla. Poliittiset mielipiteet voivat olla erilaisia, mutta silti ihmisten pitää pyrkiä elämään sopuisasti samassa yhteiskunnassa.

Tämä ei kuitenkaan sovi postmodernin vasemmiston manikealaiseen maailmankuvaan, jossa maailma on jaettu ihmisen viiteryhmän mukaan sortajiin ja sorrettuihin ja mielipiteiden mukaan hyviin ja pahoihin ihmisiin. Amerikkalaisista yliopistoista on levinnyt käsitys, jonka mukaan oikeamielisen ei tarvitse kuunnella eriäviä mielipiteitä lainkaan. Tätä varten tarvitaan ”turvatiloja” (safe space).

Eläinsuojeluyhdistys Animalian aktivisti Veikka Lahtinen kirjoitti Facebookiin:

” Fasismi, misogynia ja rasismi eivät ole ”tavallisia” mielipiteitä, vaan ne uhkaavat muiden ryhmien mahdollisuuksia ilmaista itseään ja elää.”

”En henkilökohtaisesti koe messuille osallistuvana henkilönä oloani turvalliseksi, mikäli Kiuas-kustantamon osallistuminen sinne sallitaan.”

Veikka Lahtinen on mieslapsi, joka ruikuttaa. Tämä ei nykymaailmassa ole mitenkään tavatonta. Ruikutuksen tarkoitus on saada oma tahto läpi, ja keino on sama kuin kiukuttelevalla pikkulapsella.

Valitettavasti tavatonta ei ole sekään, että mieslapsen ruikutus otetaan vakavasti. Kirjamessut sulki Kiuas-kustantamon Helsingin kirjamessuilta. Kirjamessujen edustaja kertoi, että Kiuas-kustantamon osallistuminen on peruttu ”kirjamessujen arvojen vastaisena”.

Postmoderni vasemmisto puhuu mielellään ”arvoista”, vaikka ne tarkoittavat todellisuudessa ideologiaa. Sana ”arvot” vain kuulostaa paremmalta. Kulttuuripiireissä tunkkainen vasemmistolaisuus tukahduttaa kaiken muun. Menetelmänä käytetään ulossulkemista ja siitä on tässäkin tapauksessa kyse.

Ideologisen puhdasoppisuuden vaatimus ei kuulu vapaaseen yhteiskuntaan. Sen sijaan totalitarismissa on aina kyse ideologisen puhdasoppisuuden vaalimisesta ja sen kanssa ristiriidassa olevien asioiden ja myös henkilöiden tuhoamisesta. Kuluneen syksyn aikana Suomi on taas liukunut kohti totalitarismia ja mielipidekontrollia, josta tämänkin kirjoituksen esimerkit kertovat.

Toimittaja natsittelee

Ylen toimittaja ja ”faktantarkistaja” Johanna Vehkoo sai äskettäin syytteen kunnianloukkauksesta. Vehkoo oli asiasta tehdyn rikosilmoituksen perusteella kutsunut oululaista kaupunginvaltuutettu Junes Lokkaa rasistiksi ja natsiksi tekemässään Facebook-kirjoituksessa.

Toimittaja Vehkoo on Julkisen sanan neuvoston jäsen ja Suomen Uutisten jutussa pohdiskellaan Vehkoon jääviyttä ja sitä, miten keskustelu käännetään itse tapahtuneesta loukkauksesta toimittajien kiusaamiseen. Journalistiliiton julkaisemassa kannanotossa annetaan ymmärtää, että nimenomaan Lokka olisi kiusannut Vehkoota. Lokka itse on kansalaisjournalisti ja kysyy ihmisiltä asioita osana omaa työtään.

Vehkoo on Vasemmistoliiton aktiivi ja hänen tapansa lyödä negatiivisia leimoja eri mieltä oleviin on tyypillistä vasemmistolaista käytöstä. Vastapuoli pyritään julkisessa keskustelussa alentamaan moraalisesti erilaisilla leimakirveillä. Samalla asettaudutaan itse moraalisesti korkeampaan asemaan.

On täysin oikein kysyä, onko rasisti-, fasisti-, natsi-, misogynisti- ja mikälieistikorttien heiluttelu asiallista keskustelua vai pelkkää kanssaihmisen halventamista. Miksi Junes Lokan kunnia ei olisi yhtä arvokas kuin Johanna Vehkoon tai Jessikka Aron?

Minusta Vehkoo saa olla vasemmistolainen ja ilmaista mielipiteitään vapaasti. Vehkoo työskentelee veronmaksajan rahoittamassa mediayhtiössä enkä haluaisi osallistua kustannusten maksamiseen.

Kirjoituksen lopuksi siteeraan Iltasanomien uutista, jossa kommentoidaan Venäjän valtiollisen median juttua Janitskinin ja Bäckmanin oikeudenkäynnistä:

” Bäckmania ja Janitskinia puolustaville Venäjän median jutuille on yhteistä se, että niissä viitataan hyvin epämääräisesti tuomioihin eikä niiden perusteluita avata. Näin lukijalle pystytään luomaan mielikuvaa tekaistuista syytteistä ja poliittisin perustein annetuista tuomioista. Tällainen selitystapa uponnee osaan venäläistä yleisöä: Venäjällä kansa epäilee jo valmiiksi omaa oikeuslaitostaan, joten tehokkaan propagandan avulla tämä ”epäilypotentiaali” voidaan siirtää koskemaan myös läntisten demokratioiden oikeuslaitoksia.”

Sananvapausrikoksiin liittyvä lainsäädäntö on tulkinnanvaraista ja mahdollistaa tarvittaessa lähes kenen tahansa tuomitsemisen. Vaikka Venäjän media viestii omalle yleisölleen, se osuu joskus oikeaankin. On perusteltua väittää, että suuri osa suomalaisista sananvapausrikoksiin liittyvistä tuomioista on annettu poliittisin perustein. Janitskinin vangitseminen, tuonti Suomeen ja oikeudenkäynti olivat valtavia mediaspektaakkeleita, joiden tarkoituksena on pelotella tavallisia ihmisiä.

Iltasanomat on Sanoma-konsernin lehti ja Sanoma oli asianomistajana Janitskinin oikeudenkäynnissä, mikä lehtijutussa aivan oikein mainitaan.

Lisäys: Janitskinin tuomio on herättänyt voitonriemua asianomistajakonsernin lehdissä. Totuuden penaali Antero Mukka kunnostautuu epäanalyyttisella jutullaan, jossa kieltäydytään itsepintaisesti ymmärtämästä MV-lehden menestyksen syitä. Ne Mukka löytäisi katsomalla peiliin, mutta mediaihmisten kyky itsereflektioon on valitettavan rajallinen. Seuraavassa helmi:

"Nyt tuomionsa saanut toiminta näyttäytyy osana kansainvälistä valemedia- ja trollivyörytystä, jolla on suunnitelmallisesti kylvetty sekasortoa ja vihaa tavallisten kansalaisten keskuuteen. Tätä samaa on tapahtunut ympäri Eurooppaa ja tunnetuin seurauksin myös Yhdysvalloissa."

Uskoo ken tahtoo.