Postmoderniin
identiteettipolitiikkaan perustuvassa yhteiskunnassa uhristatus on
pääomaa, jonka käytöstä ei rangaista vaan siihen jopa
rohkaistaan. Äskettäin kansanedustaja Satu Taavitsainen pukeutui
lapinpukuun, otatti itsestään kuvan ja julkaisi sen Instagramissa.
Seurauksena oli sosiaalisessa mediassa edelleen jatkuva loukkaantumisten
kavalkadi.
Saamelaiset
saavuttivat virallisen jalustalle nostetun vähemmistön aseman
presidentti Tarja Halosen virkakaudella. Suomessa arvioidaan asuvan
noin 6000 saamelaista eli mistään järin suuresta vähemmistöstä
ei ole kyse.
Väärennetty gákt
Lapinpuku on värikäs
ja kaunis. Sitä on käytetty postikorteissa ja muussa matkailuun
liittyvässä rekvisiitassa jo vuosikymmenten ajan.
Loukkaantumiskavalkadi, jota tässä kutsun ”Nunnukagateksi”,
alkoi siis Taavitsaisen julkaisemasta kuvasta. Saamelaisten edustajat
närkästyivät tästä. Närkästymisen syyt on kuvattu aika hyvin
tässä
blogikirjoituksessa. Kirjoittaja, joka esittelee itsensä
”saamelaiseksi kulttuuriaktivistiksi”, kuvaa syytä näin:
”Taas kerran on
suomalainen pukenut ylleen feikin version saamelaisen kulttuurin
näkyvimmästä monumentista, ja käyttää sitä osana omaa
identiteettiään.”
Tästä voi
valistunut lukija päätellä närkästymisen luonteen. Se ei siis
ole aitoa närkästymistä vaan luultavasti Helsingin yliopistossa
opittua tapaa suhtautua kulttuurillisten symbolien ”omimiseen”
eli kulttuurilliseen
lainaamiseen. Kyseessä on yksi viimeisimmistä
identiteettipoliittisista muoti-ilmiöistä, joita syntyy tiuhaan
tahtiin vasemmistolaisissa kulttuuripiireissä ja yliopistojen
humanistisissa tiedekunnissa.
Äsken viittaamani
blogikirjoituksen kirjoittaja ”Petra” ilmoittaa olevansa
”pohjoismaisen monikulttuurisuuden tuote”. Lisäksi hän ei asu
saamelaisten perinteisilla asuinalueilla. Tämän voi päätellä
siitä, ettän hän on ns. ”citysaamelaisten” järjestön
City-Sámit ry:n hallituksen jäsen. Koska saamelaisten perinteiset
elinalueet eivät kykene enää tarjoamaan elantoa kaikille
saamelaisille, suuri osa heistä on muuttanut etelään. Helsinki
taitaa noin 600 saamelaisellaan olla Suomen suurin ”saamelaiskylä”.
Satun myös tietämään, että ns. ”citysaamelaiset” eivät
nauti kaikkien saamelaisten keskuudessa varauksetonta suosiota.
Nunnukagate auttaa ehkä ymmärtämään, miksi näin on.
Saamelaiset eivät
ole ns. näkyvä vähemmistö eli heitä ei katukuvassa erota
tavallisesta suomalaisesta mitenkään, mikäli he eivät ole
pukeutuneet aitoon gáktiin.. Suuri osa Etelä-Suomessa asuvista
saamelaisista on sulautunut kantaväestöön eikä välttämättä
koe tässä mitään ongelmaa. He eivät ole kiinnostuneita
osallistumaan City-Samit -järjestön jäsenten
pöyristymisnäytöksiin.
Yksi pöyristymisen
syistä oli se, että Taavitsaisen käytttämä puku oli feikki eikä
ns. ”aito gákt”. Olen tähän päivään asti selviytynyt ilman
tietoa siitä, mikä on aito gákt, mutta ehkä tästä eteenpäin
näin ei voi olla. On myös syytä tietää, että saamelaispuvun
käytöstä on olemassa Saamelaiskäräjien laatimat selkeät
säännöt. Näiden sääntöjen mukaan kukaan ei-saamelainen ei
saa pitää saamenpukua, ei edes epäaitoa sellaista päällään. Ei
saa, vaikka näyttäisi kuvassa yhtä hyvältä kuin kansanedustaja
Satu Taavitsainen.
Minusta nuo säännöt
ovat täysin kohtuuttomat. Saamelaisilla ei ole lapinpukuun mitään
tavaramerkkioikeutta, joten sen käytöstä ei voi ketään
rangaista, oli puku sitten aito tai epäaito. Vähemmistöt eivät
voi tuolla tavalla sanella, mitä ihminen saa pitää päällään ja
mitä ei. Moinen loukkaa yksilönvapautta. Toisaalta nyky-yhteiskunta
on postmodernin identiteettipolitiikan vaikutuksesta alkanut kaventaa
perinteisiä kansalaisvapauksia vähemmistöjen oikeuksien nimissä.
Vähemmistön kollektiivinen oikeus välttyä loukkaavalta puheelta
ajaa nykyisin mennen tullen sananvapauden yli eikä loukkaamisesta
syytetyllä ole mahdollisuutta puolustautua. Lynkkaajien armeija on
aina valmiina, jos joku harhautuu pois poliittisen korrektiuden
kapealta polulta.
Nunnuka-nunnuka
lailaa
Tällaisessa
yhteiskunnassa kannattaa myös varoa, mille nauraa. Yle Areena
julkaisi
äskettäin 80-luvun viihdesarjoja palvelussaan. Yksi näistä
oli Hymyhuulet, jossa esiintyi kaksi saamelaishahmoa Naima-Aslak ja
Soikiapää, jotka joka sketsin jälkeen menivät ”Luostolle lustin
pithoon ja viinan juonthiin.” Jo tuolloin saamelaisjärjestöt
närkästyivät viihdeohjelman tavasta kuvata saamelaiset
stereotyyppisesti viinaan menevinä ja likaisina.
Nunnuka-sketsit
olivat aikanaan hauskoja. Luultavasti se johtui vaihtoehtojen
puutteesta, koska 1980-luvulla televisiossa näkyi vain kaksi
kanavaa, joita likimain kaikki katsoivat. Halvalla tehty sketsiviihde
meni täysillä läpi, koska parempaa ei ollut tarjolla. Katsoin
äskettäin muutaman ”nunnuka-sketsin” eivätkä ne enää
naurattaneet samalla tavalla kuin aikanaan vaan vaikuttivat
ennemminkin yhdentekeviltä.
Tapa, jolla sarja
esitetään
varoitustekstien kera, taas kertoo nykyajasta ja poliittisesta
korrektiudesta kaiken olennaisen. Menneisyyttä ei osata katsoa ilman
moralismia, mistä nuo varoitustekstit kertovat. Me kaikki tiedämme,
että nunnuka-sketsejä ei enää nykypäivänä tehtäisi.
Poliittinen korrektius määrittelee säännöt luvalliselle naurulle
ja tekee viattomasta naurusta likaista.
Samalla tavalla kuin
lapinpuku poliittinen korrektius on kulttuurillista lainaa, joka on
peräisin Yhdysvalloista. Itse kieltäisin mieluummin poliittisen
korrektiuden kuin aidon tai epäaidon gáktin käytön
ei-saamelaisilta.
Poliittinen
korrektius nimittäin voi olla myös vaarallista. Aidon tai epäaidon
gáktin käyttö ei toistaiseksi ole vaarallista ei-saamelaisille.
Epäasiallinenkaan käyttö tuskin johtaa syytteeseen kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan puhumattakaan kansanedustaja Taavitsaisen
suhteellisen viattomasta Instagram-kuvasta.
On kuitenkin myös
vähemmistöjä ja kulttuureja, joiden tavat, arvot ja asenteet ovat
räikeässä ristiriidassa yhteiskunnan perusarvojen ja jopa lain
kanssa. Poliittinen korrektius vaikeuttaa puuttumista tiettyjen
vähemmistön keskuudessa vallitseviin ihmisvihamielisiin ja julmiin
tapoihin. Se myös pakottaa teeskentelemään, että vähemmistön
kulttuuri olisi jotenkin hienoa ja erinomaista, vaikka se ei sitä
oikeasti olisi. Rehellisen mielipiteen sanominen kyseisen kulttuurien
edustajien tavoista ja asenteista voi johtaa syytteeseen
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Yhteiskunta, jossa
voi pelkäämättä tehdä sketsejä juopottelevista saamelaisista
tai hieman yksinkertaisista romanimiehistä on vapaampi ja
viattomampi kuin nyky-yhteiskunta, jossa jokaisen pitää kaksi
kertaa miettiä, millä sanoilla luonnehtii uhristatuksen omaavan
vähemmistön edustajia. Vähemmistöt tai edes itseään
alkuperäiskansana pitävät saamelaiset eivät ole jalompia ja
ylevämpiä kuin tavalliset kantasuomalaiset eikä kenenkaan pitäisi
antaa muuta ymmärtää.