Vääränlaista terrorismia

Kun tiedot Bostonin maratonin maalialueelle kohdistuneesta pommi-iskusta levisivät, mediassa alkoi spekulointi iskun motiiveista ja mahdollisista tekijöistä. Varsin pian selvisi, että tekijän haluttaisiin mieluiten olevan valkoihoinen mies, teekutsuliikkeen jäsen ja tietysti kova rasisti.

Toiveet muuttuivat toiveajatteluksi, kun demokraattien kongressiedustaja William Keating Massachusettsista arveli tekijän motiivina olleen veropäivän. 15. huhtikuuta Yhdysvalloissa päivä, jolloin ihmiset tekevät veroilmoituksen liittovaltiolle. Päivään liittyi myös muuta symboliikkaa, sillä Timothy McVeigh teki pommi-iskun Oklahoma Cityssä samalla viikolla. 15. huhtikuuta on myös Patrioottien päivä, jolloin Massachusettsin osavaltiossa muistellaan Lexingtonin ja Concordin taisteluita Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa.

Mediassa päiviin liittyvää symboliikkaa hehkutettiin tarkoituksena osoittaa, että tekijä olisi luultavasti valkoihoinen mies. Mitään konkreettisia todisteita ei luonnollisesti esitetty.

”Voi kunpa pommittaja ei olisi muslimi”

Libanonissa asuva vapaa toimittaja Anna Kokko kirjoitti blogiinsa kirjoituksen ”Voi kunpa Bostonin pommittaja ei olisi muslimi”. Kokon mukaan hänen muslimiystävänsä pelkää kasvavaa rasismia, jos tekijäksi paljastuu muslimiryhmittymä.

Kokko toteaa myös:

”...valtavasti palstatilaa saaneet jihadistien iskut ovat saaneet monet meistä liittämään islamin automaattisesti terrorismiin. Samalla on unohtunut, että poliittiset ja uskonnolliset ääriryhmät ovat kautta historian yrittäneet ajaa päämääriään väkivaltaisin keinoin, kaikkialla maailmassa.”

Tässä näkyy modernin liberaalin ajattelun ydin. Islamia ei saa liittää terrorismiin, koska muutkin kuin muslimit ovat tehneet terrori-iskuja. Näin ei saa tehdä, vaikka terroristit itse kertovat motiivikseen pyhän sodan eli jihadin. Siksi selitys islamilaiselle terrorille pitää aina etsiä muualta kuin hänen edustamastaan ideologiasta.

Toisaalta kun Anders Breivik teki pommi-iskunsa ja murhatyönsä, media ja suvaitsevaisto teki kaikkensa, että Breivikin teko tahrisi kaikki islamia arvostelleet tahot. Allekirjoittanutkin on saanut tästä oman pienen osansa, ja Breivikin tekoja hyödynnetään edelleen mustamaalaustarkoituksiin mediassa ja akateemisessa maailmassa. Se, mikä pätee muslimeihin, ei päde valkoisiin miehiin.

Kokko ei ole toiveissaan yksin. Amerikkalainen ideologialtaan vasemmistolainen verkkolehti Salon, julkaisi David Sirotan kirjoituksen, jossa tämä toivoi tekijän olevan valkoihoinen amerikkalainen. Sirotan kirjoitus on tyypillistä postmodernia valtapositioiden ja niihin liittyvän diskurssin analyysiä.

Sirota siteeraa kirjailija Tim Wisea, joka on sanonut:

”Valkoinen etuoikeus tarkoittaa, että pommittajan ollessa valkoinen kukaan ei profiloi edustamaasi ryhmää terroristeiksi, kohdista ryhmään erityistoimia tai uhkaa karkotuksella iskun seurauksena.”

Sirotan mukaan Bostonin pommittajan identiteetti ei ole mikään pieni yksityiskohta vaan se määrittää, miten valtio, poliittinen järjestelmä ja yhteiskunta reagoi tapahtuneeseen. Valkoihoista iskijää pidetään ”yksinäisenä sutena” ja itse iskua yksittäistapauksena. Islamilaiset terroristit taas nähdään mieluummin ideologian ja uskontonsa edustajina sekä osana laajempaa salaliittoa.

Sirotan kaltaiset keskittyvät liikaa ”diskurssiin” ja unohtavat kokonaan reaalimaailman tapahtumat. Siksi he kieltäytyvät näkemästä, että islamilaisen terrorin takana on oikeasti islamin pyhiin kirjoituksiin pohjautuva ideologia, jonka mukaan vääräuskoisia vastaan on taisteltava, kunnes koko maailma on islamin alaisuudessa. Tätä ideologiaa kutsutaan islamismiksi, jotta se erotettaisiin varsinaisesta islamin uskosta. Todellisuudessa raja islamin ja islamismin välillä ei ole lainkaan yksiselitteinen.

Myös ”etuoikeutettuja valkoihoisia” terroristeja motivoi usein ideologia. Tosin näillä ideologioilla ei yleensä ole niin suurta kannatusta valkoihoisten keskuudessa, kuin islamismilla muslimimaailmassa. Siksi lännestä on vaikea löytää väkijoukkoja tai edes yksittäisiä ihmisiä, jotka osoittaisivat suosiotaan Timothy McVeighin ja Anders Breivikin teoille.

Sen sijaan esimerkiksi Lähi-idässä Hamas ja Hizbollah juhlivat Bostonin terrori-iskua. Gazassa Hamasin edustajat jakoivat ohikulkijoille makeisia, ja järjestöjen edustajat juhlivat tapahtumaa tanssimalla kaduilla. Samanlaisia reaktioita nähtiin myös 9/11-terrori-iskujen jälkeen, mutta niistä ei juurikaan raportoitu länsimaisessa mediassa.

Kuinkas sitten kävikään

FBI ja Bostonin poliisi saivat lopulta selville, että maratonreitille reppunsa jättäneet terroristit olivat kaksi tsetsheenitaustaista veljestä Dzhokhar ja Tamerlan. Molemmat olivat muslimeita.

Suomalaismedian ensimmäisissä otsikoissa he olivat kuitenkin ”venäläisveljeksiä”. He olivat toki asuneet Venäjän alueella ja olivat ainakin olleet Venäjän kansalaisia. Nimitys venäläisveljekset tosin loukkaa venäläisiä, koska jokainen venäläinen tunnistaa Tsarnajevin veljekset tshetsheeneiksi tai ainakin ”kaukasialaisiksi”.

Pelkästään Tamerlan Tsarnayevin Youtube-tiliä vilkaisemalla voi päätellä yhtä ja toista iskujen mahdollisista motiiveista. Washington Post on käynyt läpi tilin sisällön ja selvittänyt, millaisia videoita nuori Tamerlan tykkäsi katsoa. Terrorismiin liitetyt videot on enimmäkseen poistettu ja jäljellä on uskonnollisia linkkejä, jotka viittaavat radikaaliin islamiin.

Mukana oli myös Australiassa asuvan libanonilaistaustaisen Feiz Mohammadin video. Ne, jotka ovat katsoneet Channel Fourin dokumentin Undercover Mosque, muistavat Feiz Muhammadin yhtenä dokumentissa esiintyneenä saarnaajana.

Nyt kävi sitten niin, että terroristit osoittautuivat vääränlaisiksi eli muslimeiksi Anna Kokon, Bobby Sirotan ja heidän kaltaistensa länsimaisten liberaalien suureksi pettymykseksi. Siksi nyt on aika keksiä vaihtoehtoisia selityksiä, joilla suljetaan uskonnollinen vakaumus pois motiivien joukossa.

Ainakaan syrjäytymistä ei kannata esitellä motiivina. David Horowitz kirjoittaa Frontpage Magazine -sivustolla:

”Bostonin tappajia kohdeltiin Yhdysvalloissa paremmin kuin melkein kaikkia muita paitsi eliittiin kuuluvia amerikkalaisia, jotka rakastavat omaa maataan. Heille annettiin stipendejä. He pääsivät parhaimpiin valmistaviin oppilaitoksiin. He asuivat Cambridgessa ympäristössä, jossa islamilaisen terrorin arvostelijoita pidetään islamofobeina ja jossa heitä itseään pidetään erityistä huomiota ja huolenpitoa tarvitsevana vähemmistönä.”

Toisessa artikkelissa Bruce Thornton kommentoi sekulaaria materialismia ja siihen liittyvää ylimielisyyttä seuraavasti:

”Se on alentanut uskonnon pelkäksi elämäntapavalinnaksi, yleensä hyväntahtoiseksi paitsi silloin, kun on kyse aseita heiluttelevista, naisia vihaavista, homofobisista evankelisista kristyistä tai rasistisista, maata hamuavista siionistijuutalaisista.”

Uskonnollinen vakaumus terroriteon motiivina ei siis sovi länsimaisen liberaalin maailmankuvaan, jossa kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia ja mielellään tanssivat keskenään kumbayaa leirinuotiolla.

Iskujen jälkinäytös mediassa on vielä käynnissä. Odotettavissa on lisää Mika Aaltolan sisällöltään tyhjää analyysipuhetta täyttämässä ohjelma-aikaa. Tekijöiden motiiveja ihmetellään. Miten noin suloinen poika saattoi tehdä tuollaisen teon? Toivotaan, että terroriteko ei aiheuta muslimeihin kohdistuvia vastareaktiota jne. Anna Kokkokin pelkäsi rasismin lisääntymistä jo ennen tekijöiden selviämistä.

A-studiossa esitettiin myös yksi näkökulma, jolla huomio saadaan kiinnittymään pois Bostonin iskun tekijöistä. Siinä päiviteltiin Bostonin iskun saamaa suurta medianäkyvyyttä ja verrattiin sitä Irakissa tapahtuneen pommi-iskujen sarjan olemattomaan mediahuomioon. Oman moraalisen erinomaisuuden esittelyn lisäksi tarkoituksena on saada katsojat tuntemaan syyllisyyttä kiinnostuksesta Bostonin iskuja ja niiden selvittelyä kohtaan. Johtopäätöksenä syytettiin amerikkalaisia mediayhtiöitä, koska eihän Yleisradiossa koskaan ole mitään vikaa.

Alppilan tapahtumista

Olen tapani mukaan tässäkin asiassa myöhässä, eli ehdin vasta nyt kommentoida Alppilan tapahtumia. Teen sen lyhyesti, koska lähes kaikki olennainen on asiasta jo sanottu muualla.

Videon perusteella on mahdotonta saada kattavaa kokonaiskuvaa opettaja Antti Korhosen työsuhteen purkamiseen johtaneesta tapahtumasta (Youtube, HS video kohdasta 0:25). Videolla näkyy, kuinka Korhonen poistaa uhmakkaasti käyttäytyvän oppilaan koulun ruokalasta voimakeinoja käyttäen.

Vaikka Korhonen olisi tuossa rikkonutkin virkavelvollisuuttaan eli toimenpiteet olisivat tilanteeseen nähden kohtuuttomia (mitä ne eivät mielestäni ole), työsuhteen purkaminen on olosuhteisiin nähden ylimitoitettu rangaistus. Koulun nyt jo entinen rehtori Sari Aarniokoski puukotti alaistaan selkään ja pakeni paikalta Kauniaisten opetuspäällikön virkaan. Aarniokosken seuraaja allekirjoitti muodollisesti työsuhteen purkamisen tuntematta tapahtumia.

Antti Korhosen haastattelussa mies itse kertoo tapahtumat omasta näkökulmastaan. Korhonen oli valittanut perehdytyksen puutetta työsuhteen alkuvaiheessa luottamusmiehelle. Hän epäilee, että ex-rehtori Aarniokoski olisi kostoksi purkanut työsuhteen. Tämä ei välttämättä pidä paikkansa tai ole koko totuus.

Hyvä sisko -verkosto

Hätäinen ja melko todennäköisesti oikeudessa laittomaksi todettava työsuhteen purku herättää epäilyksiä, että tapahtumien takaa saattaisi löytyä muutakin kuin huonot henkilösuhteet opettajan ja rehtorin välillä.

Korhonen kertoo haastattelussa (ääni ja kuva eivät ole synkronissa), että ruokalasta poistettu oppilas olisi soittanut välittömästi äidilleen, joka saapuikin nopeasti paikan päälle. Oppilaan äiti on aiemmin työskennellyt Mannerheimin Lastensuojeluliitossa ja Ihmisoikeusliitossa. Ilmeisesti erään Alppilan yläasteella toteutetun projektin yhteydessä hän olisi tehnyt yhteistyötä rehtori Aarniokosken kanssa.

Oppilaan äiti on elänyt monikulttuurisessa avioliitossa turkkilaismiehen kanssa. Hän on kirjoittanut pro gradu -työnsä suomalais-turkkilaisten avioliittojen viestintäongelmista. Lisäksi hän on esiintynyt julkisuudessa kunniaväkivallan asiantuntijana. Kunnallisvaaleissa hän on ollut Kokoomuksen ehdokkaana Helsingissä. Hänen miehensä taas on tuomittu useista pahoinpitelyistä ja törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista vankeuteen.

Lakimies Tiina Nystén edusti alaikäisiä lapsia turkkilaismiehen oikeudenkäynnissä. Hän on myös tällä hetkellä luokasta poistetun oppilaan asianajaja. Hän on Kauniaisten Suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen RKP:n mandaatilla. Sattumalta Alppilan yläasteen entinen rehtori Sari Aarniokoski palkattiin Kauniaisiin opetuspäälliköksi sen jälkeen, kun hän oli eronnut rehtorin virasta.

Alppilan yläaste on ollut monikulttuurisen samanaikaisopetuksen pilottikoulu, joka on käytännössä tarkoittanut tavallisten oppilaiden ja ”erityistuen tarvitsijoiden” yhtäaikaista opiskelua siten, että luokassa on samanaikaisesti kaksi opettajaa (aineopettaja ja erityisopettaja). Ex-rehtori Aarniokoski oli merkittävässä roolissa, kun projektiin haettiin pilottikoulua.

Verkostoon kuuluu myös Helsingin kaupungin opetuspäällikkö Marjo Kyllönen, joka oli mukana A-studion Stream-ohjelmassa perustelemassa, miksi Antti Korhosen työsuhteen purkaminen oli oikea toimenpide. Nettitietojen mukaan Kyllösen oma opetuskokemus rajoittuu kahteen vuoteen ala-asteen opettajana.

Sitten on vielä Helsingin opetustoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen, joka hänkin on kommentoinut Korhosen potkuja ja pitänyt niitä asianmukaisina. Viljanen on entinen Sisäministeriön kansliapäällikkö, jonka presidentti Tarja Halonen aikanaan nimitti toiselle kaudelle vastoin silloisen Matti Vanhasen johtaman hallituksen tahtoa. Viljanen on tullut tunnetuksi monikulttuurin puolestapuhujana. Viljasen kommentointi ansaitsee erityishuomiota:

”Opettaja viskaa oppilaan portaikkoon eikä jää seuraamaan eikä huolehtimaan siitä, että miten oppilaalle kävi. Näin ei meillä Helsingin koulujen opettajat toimi. Tämä antaa väärän kuvan Helsingin koulujen opettajista. Koulurauhatilanne on Helsingissä yleislaadultaan varsin hyvä sekä opetustoimi ja opetus korkealaatuista.”

”Opettaja käy häneen fyysisesti kiinni kahteen kertaan ilman, että paikalla olleiden todistajien mukaan poika on ollut millään tavalla uhkaava, väkivaltainen tai aiheuttanut kenellekään vaaraa.”

Videot ja Korhosen oma kertomus ovat jonkin verran keskenään ristiriidassa. Viljanen liioittelee tarkoitushakuisesti tapahtunutta ja puheista käy myös ilmi, että tuntuma käytännön opetustyöhön puuttuu kokonaan.

Virheen peittely

Ex-rehtori Aarniokoski teki Alppilan tapahtumista ilmoituksen poliisille. Aluksi poliisi ei löytänyt oppilaan poistamisesta ruokalasta mitään rikokseen viittaavaa. Sen jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske otti tapauksen itselleen. Poliisi on sen jälkeen tutkinut edelleen tapahtumia. Aikanaan asia etenee syyteharkintaan.

Mihin Kalsketta tarvitaan, jos kerran esitutkintaviranomainen ei nähnyt tapauksessa mitään rikokseen viittaavaa? Virallinen perustelu on asian saama julkisuus. Todellisesta perustelusta ei voi olla varma, mutta epäilyksiä voi esittää ja esitänkin sellaisen.

Suomalaisessa virkakoneistossa vallitsee periaate, jossa virhettä ei koskaan tunnusteta. Virallisesti viranomainen ei erehdy. Jos viranomainen jostakin käsittämättömästä syystä on väärässä, hän osoittaa silti hallintoalamaisille olleensa oikeassa. Tähän viimeiseen tarvitaan Kalsketta ja hänen kaltaisiaan.

Kalskeen tehtävänä on saada aikaan syyte. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä syytteen käsittely vie pitkään, joskus useita vuosia. Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta useita huomautuksia oikeustapausten pitkistä käsittelyajoista.

Tuomiota ei välttämättä tarvitse tulla, vaikka viranomaisten kannalta olisi kaikkein parasta, jos Antti Korhonen saisi minkä tahansa, vaikka kuinka lievän tuomion. Jos Korhonen todetaan syyttömäksi hovioikeudessa tai Korkeimmassa oikeudessa, prosessi on jo kestänyt kauan ja asia on julkisuudessa jo unohdettu. Oikeusprosessin tarkoitus on pitkittää asian juridista käsittelyä, ja mahdollinen tuomio lähinnä tarjoaisi viranomaisille tervetulleen perusteen Korhosen työsuhteen purkamiselle.

Korhonen vie työsuhteen purkamisen varmuudella Hallinto-oikeuteen, mikäli Opetuslautakunta ei 7.5.2013 pidettävässä kokouksessaan päätä palauttaa Korhosen työsuhdetta. Mahdollisessa oikeusprosessissa Korhonen on vahvoilla. En ole juristi, joten en tiedä miten hallinto-oikeudessa käy, jos Kalske saa Korhoselle syytteen aikaiseksi ja syyte menee alimmassa oikeusasteessa läpi.

Helsinkin kaupungin Opetusvirasto on myös laatinut dokumentin, jossa se selostaa oman näkemyksensä Alppilan yläasteen tapahtumista. Siinä selkeästi liioitellaan oppilaan kärsimyksiä:

”Sanaharkka jatkui vielä ruokalan oven edessä, jonka päätteeksi opettaja työnsi rinnuksista voimalla oppilas A:n ulos ruokalasta portaikkoon. Opettaja ei jäänyt seuraamaan, miten oppilaalle kävi, vaan poistui takaisin ruokalaan.”

Videolta näkee selvästi, että oppilas itse kiipeää portaita ylös ja jatkaa huuteluaan opettajalle. Opettaja palaa tämän jälkeen takaisin ruokalaan. Oppilaalle ei tapahtuneesta voinut millään syntyä fyysisiä vammoja. Tämä ei Opetusvirastoa haittaa:

”Opettaja vaaransi tilanteessa oppilas A:n turvallisuuden käymällä oppilaaseen kiinni kahdesti, jossa toisella kertaa hän työnsi oppilaan kohti portaikkoa aiheuttaen vakavan vaaran oppilaan terveydelle ja hänen psyykkiselle turvallisuudelleen.”

Jälkimmäisessä sitaatissa liioitellaan selkeästi. Mitään vakavaa vaaraa ei ollut, koska portaikko vei ylöspäin. Oppilas lisäksi itse pakeni portaikkoon, kuten videolta näkyi. Henkinen pipi taisi olla se suurin vamma, ja sen voimakkuutta on ulkopuolisen vaikea arvioida.

Opetusviraston dokumentin ei ole tarkoituskaan kuvata todellisia tapahtumia, vaan antaa ulkopuolisille kuva, että viranomaiset ovat toimineet oikein. Sen tarkoituksena on suojella rehtori Aarniokoskea, opetuspäällikkö Kyllöstä ja viime kädessä apulaiskaupunginjohtaja Viljasta.

Tapahtumien laajempi merkitys

Lienee selvää, että Korhosen erottaminen heikentää opettajien mahdollisuuksia puuttua häiriökäyttäytymiseen. Oppilaat osaavat jatkossa vedota ”oikeuksiinsa” ja uhkailla opettajia oikeustoimilla, jos heitä vastaan käytetään voimakeinoja. Pahimmillaan tämä antaa häiriköille vapaat kädet terrorisoida muiden oppilaiden opiskelua.

Viranomaiset haluavat lisäksi antaa julkisuuteen kuvan, että työrauhaongelmia ei ole ja opetustoimi ja opetus Viljasen sanoin ”korkealaatuista”. Tähän kiiltokuvaan eivät voimakeinot häiritsevästi käyttäytyvien oppilaiden poistamiseksi sovi. Siksi Korhonen pitää uhrata opetustoimesta vastaavien johtajien edun nimissä.

Toinen pyhä lehmä eli monikulttuuri liittyy myös asiaan. Julkisuuteen ei voida antaa kuvaa, että maahanmuuttajaoppilaiden suuri määrä aiheuttaisi järjestyshäiriöitä tai että maahanmuuttajataustaiset syyllistyisivät muita useammin häiriökäyttäytymiseen. Vaikka näin tapahtuisi todellisuudessa, sitä ei saa myöntää.

Liberaaliin ideologiaan kuuluu myös inklusiivisuus. Jos häiriöitä aiheuttavat oppilaat eristetään tarkkailuluokille, se ”leimaa” heitä. Siksi heitä pitää sijoittaa tavallisten oppilaiden joukkoon, ja Alppilan pilottiprojektissa tähän nimenomaan pyrittiin. Opetustoimen kannalta on tärkeää, että tämä projekti ei näyttäydy julkisuudessa koulun työrauhan kannalta tuhoisana.

Viimeisenä asiana voisi mainita Helsingin houkuttelevuuden asuinpaikkana. Jos työssä käyvät lapsiperheet pakenevat ympäryskuntiin, kuten monet niistä usein tekevät ennen lasten kouluikää, Helsingin koulut täyttyvät maahanmuuttajaoppilaista ja vähävaraisten kantaväestön edustajien jälkikasvusta. Siksi Helsingin koulutoimen imagoa ei saa pilata, ja siksi monikulttuurin pitää olla juuri niin ihanaa, kuin millaiseksi se Viljasen kaltaisten korulaiseissa kuvataan.

Rautarouvan muistolle

Päätin sittenkin kirjoittaa edesmenneelle Margaret Thatcherille jonkinlaisen muistokirjoituksen tapaisen. Onhan kyse sentään ehkä merkittävimmästä eurooppalaisesta poliittisesta johtajasta II maailmansodan jälkeen.

Vasemmistolle Thatcherin nimi on kirosana, ja moni vasemmistolainen haluaa ateismistaan huolimatta uskoa, että Thatcher joutuu kuolemansa jälkeen helvettiin. Thatcherin harjoittama markkinoiden vapauttamiseen tähtäävä politiikka on muodostunut vasemmiston silmissä kirosanaksi nimeltä uusliberalismi.

1970-luku ja entinen imperiumi

Britannia oli 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla hiipuva entinen imperiumi, joka oli menettänyt uskon itseensä. Kuten monissa muissa Euroopan maissa valtion rooli taloudessa oli merkittävä, verotus korkea ja inflaatio laukkasi. Ay-liikkeen asema oli vahva ja sen johtajilla oli vapaa pääsy Downing Street 10:een nauttimaan olutta ja voileipiä, joita hallitus tarjoili heille siinä toivossa, että ay-liike jättäisi lakot väliin.

Vuonna 1976 maa joutui anomaan lainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta, kun inflaatio aiheutti painetta puntaa kohtaan. Parlamentissa väiteltiin budjettivajeen kaventamisesta leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Harold Wilsonin johtama Työväenpuolueen hallitus erosi, kun puolueen vasemmistosiipi kaatoi budjetin.

IMF-lainan edellytyksenä olivat budjettileikkaukset, joita Wilsonin seuraaja James Callaghan ryhtyi toteuttamaan. IMF:n kanssa saavutetun sovun jälkeen korot laskivat ja punnan arvo nousi. Kriisin myötä Britannian talouspolitiikan painopiste muuttui täystyöllisyyden ja korkean sosiaaliturvan tavoittelusta inflaation torjuntaan ja julkisten menojen pitämiseen kurissa.

Tyytymättömyyden talvi

Sanonta tyytymättömyyden talvi (Winter of Discontent) tulee William Shakespearen näytelmä Rikhard III:n avauspuheenvuorosta. Britit tuntevat sen kuitenkin paremmin poikkeuksellisen kylmästä talvesta 1978-79, lakoista ja siitä, mitä nämä yhdessä saivat aikaiseksi.

Callaghanin johtama hallitus oli asettanut viiden prosentin rajan julkisen sektorin palkankorotuksille tarkoituksenaan pitää budjettivaje aisoissa. Britannian ammattiliittojen keskusjärjestö TUC kuitenkin hylkäsi kokouksessaan hallituksen asettaman rajan ja vaativat kollektiivisia työehtosopimuksia.

Tammikuussa 1979 ”Britannian AKT” eli kuorma-autonkuljettajien liitto TWGU aloitti lakon. Autojen polttoaineen jakelu loppui ja monet bensa-asemat joutuivat sulkemaan ovensa. Lakkolaiset lisäksi pyrkivät estämään lakkoon kuulumattomien yritysten toimintaa lakkovahtien avulla.

Kun monet yksityisen sektorin liitot tekivät uuden sopimuksen työnantajan kanssa, julkisen sektorin liitot huolestuivat palkkojen jäämisestä jälkeen. Rautatieläiset ja sairaanhoitajat aloittivat lakkonsa. 22. tammikuuta 1979 oli suurin Britanniassa nähty lakkopäivä sitten vuoden 1926 yleislakon.

Talven pahamaineisimmaksi lakoksi muodostui haudankaivajien lakko Liverpoolissa. Kun arkkuja alkoi kertyä, Liverpoolin kaupunginvaltuusto vuokrasi niitä varten tyhjän tehtaan. Tuolloin lehdistössä spekuloitiin paljon, mitä ruumiille tapahtuisi, jos lakko kestää pitkään. Onneksi lakko kuitenkin päättyi kahdessa viikossa eikä ruumiita tarvinnut haudata merelle, kuten Liverpoolin kaupungin terveystarkastaja tohtori Duncan Dolton ehdotti.

Jätehuollon lakot puolestaan aiheuttivat roskien kertymistä kaduille ja puistoihin. Westminsterin valtuusto kasasi keräämättömät roskat turistien suosimalle Leicester Squarelle, mikä toi rotat paikan päälle.

Poliittisesti tyytymättömyyden talvi kaatui Callaghanin hallituksen päälle. Liitot lakkolivat, vaikka Callaghan oli tullut tunnetuksi ay-liikkeen miehenä. Vielä kesällä 1978 Työväenpuolueen suosio gallupeissa oli nousussa ja näytti, että se voittaisi seuraavat vaalit. Callaghan kuitenkin kieltäytyi järjestämästä vaaleja vuoden 1978 aikana, mikä osoittautui hänen pääministeriuransa kannalta kohtalokkaaksi virheeksi.

Samanaikaisesti vasta valittu konservatiivien puheenjohtaja Margaret Thatcher hyödynsi lakkoaallon taitavasti. Kesken kuorma-auton kuljettajien lakon hän ehdotti rajoituksia ammattiyhdistysliikkeen toimintaan. Valtaan päästyään hän toteutti rajoitukset, joista tärkein oli vaatimus järjestää jäsenäänestys lakon aloittamisesta.

Thatcher voitti vaalit ja seuraavien vuonna 1983 järjestettyjen vaalien aikaan lakkojen määrä oli pienimmillään 30 vuoteen. Thatcherin valtaannousu lopetti Britanniassa ns. sodanjälkeisen konsensuksen, joka perustui hyvinvointivaltioon ja keynesiläiseen talouspolitiikkaan.

Thatcherin valtakauden jälkeen paluuta entiseen ei ollut. Työväenpuolue voitti seuraavan kerran vaalit vasta vuonna 1997, kun Tony Blairin johtama Labour kukisti John Majorin konservatiivit. Tuossa vaiheessa Työväenpuolue oli siirtynyt konservatiivien linjoille ja suosi alhaista julkista kulutusta, alhaisia veroja ja julkisomisteisten yritysten yksityistämistä. Ammattiliittojen asema Britanniassa ei koskaan palannut entiselleen.

Myöhemmät vaiheet

Thatcheriä on syytetty köyhien jättämisestä heitteille, Britannian teollisuuden romahduttamisesta ja työväenluokan tuhoamisesta. Toki monet hänen toimenpiteensä olivat radikaaleja eivätkä monet perinteiset konservatiivitkaan pitäneet niistä.

Thatcherin politiikkaa kuitenkin kopioitiin muissa Euroopan maissa, myös Suomessa, jossa rahamarkkinat vapautettiin vuonna 1987. Suomessakin monia valtion laitoksia yhtiöitettiin ja yksityistettiin.

Kaikki yksityistämiset eivät suinkaan olleet mitään menestystarinoita Thatcherin Britanniassa. Närää ovat herättäneet erityisesti rautatieyhtiöiden ja vesilaitosten yksityistämiset. Vanha julkinen monopoli on korvattu yksityisellä, joka nostaa hintoja ja laiminlyö investoinnit infrastruktuuriin.

Britannian ay-liikekin kukistui vasta Thatcherin toisella pääministerikaudella vuosien 1984-85 hiilikaivoslakon jälkeen. Tuo lakko henkilöityi Thatcherin ja kaivostyöläisten liiton puheenjohtaja Arthur Scargillin väliseksi kaksintaisteluksi, joka päättyi Thatcherin tyrmäysvoittoon. Lakko kuitenkin jakoi kansakuntaa eikä siitä selvitty ilman väkivaltaa. Kolme lakkovahtia kuoli epäilyttävissä olosuhteissa.

Thatcher ja Euroopan Unioni

Monet nuoremmat saattavat muistaa Thatcherin kovana euroskeptikkona. Tämä kuva ei kuitenkaan pidä täysin yhtä todellisuuden kanssa. Kun Britannia liittyi 70-luvun alussa Euroopan talousyhteisö EEC:n jäseneksi Thatcher oli mukana kampanjoimassa jäsenyyden puolesta yhdessä konservatiivipääministeri Edward Heathin kanssa. Rautarouva oli kuitenkin jo järkiintynyt lokakuuhun 1990 mennessä, jolloin hän piti kuuluisan ”kolmen ein” puheensa parlamentille.

Thatcherin syrjäyttäminen liittyy myös Euroopan Unioniin ja Maastrichtin sopimukseen, jota Thatcher ei koskaan hyväksynyt. Thatcherin syrjäyttämisen jälkeen hänet korvasi John Major, jonka johtama hallitus allekirjoitti sopimuksen. Tämän jälkeen suhtautuminen Euroopan Unioniin on jakanut konservatiiveja ja johtanut euroskeptisten sirpalepuolueiden perustamiseen.

Thatcherin perintö

Suhtautuminen Thatcheriin on Britanniassa kaksijakoista. Useimmat tunnustavat hänen aikaansaamansa muutoksen ja sen välttämättömyyden, mutta arvostelevat sosiaalista hintaa, joka hänen uudistuksistaan jouduttiin maksamaan.

Thatcher on suosittu myös Yhdysvalloissa, jossa häntä arvostetaan Ronald Reaganin kumppanina kylmän sodan aikana. Hän syvensi Britannian ja Yhdysvaltojen välistä erityissuhdetta, jota myöhemmät pääministerit Major ja Blair jatkoivat.

Poliittinen vasemmisto ei kuitenkaan ole koskaan antanut Thatcherille anteeksi ay-liikkeen kukistamista. Siksi Thatcherin kuolemaa on myös juhlittu Britanniassa vasemmiston tapaan mellakoimalla kadulla.

Thatcheriltä ei aikanaan herunut minkäänlaista sympatiaa Brixtonin mellakoijille. Siksi ei ole yllättävää, että juuri Brixtonissa Rautarouvan kuolema on johtanut anarkiaan kaduilla.

Thatcherin politiikka jakaa jyrkästi mielipiteitä, mutta hänen aikaansaannoksiaan ei kukaan voi kiistää. Myös vasemmiston kannattaisi muistaa tämä, koska Thatcherin valtaannousua ei olisi tapahtunut ilman sosialistisen politiikan aiheuttamaa taloudellista alennustilaa ja militanttia ay-liikettä.

Suomi ja Anjem Choudary

Kirjoitin noin kolme vuotta sitten islamin kansikuvapoika Anjem Choudarysta. Kyseisen herran kohdalla juuri mikään ei ole muuttunut, vaan lakimieheksi koulutettu sosiaaliturvaelätti jatkaa edelleen röyhkeän länsivastaisen propagandan levittämistä.

Choudary vieraili äskettäin Suomessa ja puhui Roihupellon teollisuusalueella sijaitsevassa Cafe Viikki -nimisessä ravintolassa. Choudaryn puheen voi lukea aukikirjoitettuna Junes Lokan blogista. Puheessaan hän uhosi tuttuun tyyliinsä islamin lipun vielä liehuvan Eduskuntatalon yläpuolella.

Merkityksetön mies

Mtv3 kysyi mielipidettä Suomen johtavalta islamin selittäjältä eli Jaakko Hämeen-Anttilalta. Tämän mukaan Choudary edustaa ”extremeä hihhuliporukkaa”, joten hänen puheitaan ei kannata ottaa vakavasti.

”Tällaiset luennoitsijat edustavat vain hyvin pieniä piirejä”, Hämeen-Anttila toteaa.

Tietysti on selvää, että Choudary saa brittimediassa enemmän huomiota, kuin hän edustamiensa järjestöjen jäsenmäärän perusteella ansaitsisi. Choudary pitää julkisuudesta ja pyrkii sinne.

Toisaalta itse kunkin kannattaisi pohtia, miten laajalti Choudaryn ajatuksia esim. kalifaatista kannatetaan muslimien keskuudessa ja mitä eurooppalaisten viranomaisten sallivuus Choudaryn kaltaisia kohtaan kertoo eurooppalaisista yhteiskunnista.

Choudary kehottaa muslimeja käyttämään hyväksi sosiaaliturvaa. Hänen mukaansa he ottavat vastaan jizyan, koska se kuuluu heille. Hän myös sanoi, että rahojen ottaminen ei-muslimeilta on normaalia. Hän myös avoimesti pilkkasi yhdeksästä viiteen työskenteleviä englantilaisia. Choudary perheineen saa sosiaalitukia noin 25 000 puntaa vuodessa.

Hämeen-Anttila vähättelee Choudarya henkilönä ja välttää ottamasta kantaa Choudaryn ajatuksiin sekä niiden kannatukseen. Tämä tuskin yllättää ketään. Choudary sanoo asiat suoraan ja kiertelemättä, toisin kuin monet islamilaiset uskonoppineet, jotka kätkevät todelliset ajatuksensa puhuessaan länsimaiselle yleisölle.

Choudary ei myöskään ole mikään ainutkertainen ilmiö. Britannia ja erityisesti Lontoo on jo parin vuosikymmenen ajan tarjonnut turvasataman radikaaleille islamisteille. Viranomaiset ovat katsoneet kiihotusta sormien läpi ja puuttuneet siihen vain harvoin. Choudaryn varhaisempana versiona voidaan pitää koukkukätistä Abu Hamzaa, joka saarnasi Finsbury Parkin moskeijassa jo kymmenen vuotta sitten. Abu Hamzalle kävi lopulta huonosti. Hänet tuomittiin terrorismirikoksista ja hänet luovutettiin syyskuussa 2012 Yhdysvaltoihin vastaamaan syytteisiin terrorismista.

Anjem Choudaryn perustamia järjestöjä on kielletty, mutta mies itse ei ole joutunut Abu Hamzan tavoin viranomaisten hampaisiin. Choudaryn Suomen vierailun taustalta löytyy joukko suomalaisia kurdeja. Kyseessä olivat ilmeisesti ainakin osittain samat henkilöt, jotka osoittivat mieltään Mullah Krekarin vapauttamiseksi reilu vuosi sitten. Nykyinen Kokoomuksen Turun kaupunginvaltuutettu Mohammed Azizi oli tuolloin yksi mielenosoituksen puuhamiehistä.

HS topakkana

Myös Helsingin Sanomat muistutti, että kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Hesari kuitenkin näyttää todellisen karvansa tuossakin pääkirjoituksessa:

”Demokraattisessa maassa vihapuhetta ei tarvitse hyväksyä, tuli se mistä suunnasta tahansa.”

Lehti antaa ymmärtää, että muodikas ”vihapuhe” on se varsinainen ongelma eikä muslimien laajalti kannattama uskonnollispoliittinen liike, joka pyrkii korvaamaan länsimaisen demokratian islamilaiseen sharia-lakiin perustuvalla yhteiskuntamallilla.

Tästä seuraa, että esimerkiksi hollantilaisparlamentaarikko Geert Wildersiltä voitaisiin evätä maananpääsy samalla ”vihapuheperustelulla”. Neljä vuotta sitten Britannia eväsi Wildersiltä maahanpääsyn. Näin maan hallitus sai mahdollisuuden esiintyä muslimien silmissä ”tasapuolisena”. Myös amerikkalainen radiopersoona ja kirjailija Michael Savage sai brittihallitukselta kunnian kuulua henkilöihin, joilta on kielletty pääsy saarelle.

Britannian tuolloinen sisäministeri Jacqui Smith halusi esittää ”täti tiukkaa” ja julkaisi vuoden 2009 toukokuussa listan ei-toivotuista henkilöistä. Listalle kuului mm. venäläisen skinhead-jengin kaksi jäsentä, Ku-Klux Klanin suurvelho ja saksalainen uusnatsi. Tarkoituksena oli ilmeisesti osoittaa, että ketään ei syrjitä eikä radikaaleja islamisteja erikseen yksilöidä.

Eikä heitä Britannia ole vainonnutkaan. Yritykset karkottaa esim. Abu Qatadan kaltaisia terroristiyhteyksistä epäiltyjä ovat säännöllisesti kompastuneet Britannian ihmisoikeuslainsäädäntöön. Näin Qatada perheineen nauttii avokätisistä sosiaalituista Anjem Choudaryn tavoin.

HS:n pääkirjoitus myös ehdottaa tavanomaisia, tehottomiksi todettuja keinoja radikalismin vähentämiseen:

”Kotimaan kannalta avainasemassa on demokraattisten arvojen painottaminen maahanmuuttajien kotouttamiseksi.”

Suomen viranomaiset eivät kuitenkaan kieltäneet Choudaryn maahanpääsyä. Näin viesti ”demokraattisten arvojen” puolesta jäi lähettämättä. Eteläinen naapurimme Viro sen sijaan ei ole tällaisissa asioissa epäröinyt vaan aikanaan kielsi dosentti Johan Bäckmanilta maahanpääsyn Tallinnan satamassa.

Viranomaisten kyvyttömyys ja ennen kaikkea haluttomuus tehdä yhtään mitään radikaalin islamin leviämisen estämiseksi on jo tullut selväksi. Tämä haluttomuus on omiaan lisäämään kansalaisten epäluottamusta viranomaisia kohtaan sekä tietysti epäluuloa islamia ja muslimeja kohtaan. Jälkimmäisen torjuntaan riittää kyllä energiaa, ja tarvittaessa turvaudutaan Mika Illmanin apuun.