keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

Salolainen ei ymmärrä

Ns. Salolainen-gate nousi otsikoihin, kun Tundra Tabloids julkaisi Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolaisen lausunnon Lähi-idän rauhanprosessin esteistä:

“Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa tässä Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä. Yhdysvaltain hallinto ei ole oikein uskaltanut lähteä sisäpoliittisista syistä tekemään riittävästi tämän asian kanssa. Tämä on surkea totuus Yhdysvaltojen politiikasta”

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Salolainen selittelee tökeröä lausuntoaan edelleen ja tekeytyy uhriksi vertaamalla lausuntonsa saamaa huomiota Neuvostoliiton aikaan. En lähde tässä analysoimaan, oliko lausunto luonteeltaan antisemitistinen, koska se oli niin selkeästi sitä.

Henkilökohtaisesti yllättävintä oli se, että Salolainen puhui suoraan juutalaisista eikä ”siionisteista”, jota nimeä esimerkiksi Kansallinen Vastarinta -liikkeen sivuilla julkaistuissa entisen Ku Klux Klanin suurlohikäärme David Duken kirjoituksissa käytetään juutalaisista puhuttaessa.

Toinen ei niinkään yllättävä seikka oli tapa, jolla valtamedian toimittajat kuten Salolaisen mainitsema Pekka ”Psycho” Mykkänen sekä television päivystävät dosentit (Mika Aaltola ja Jaakko Hämeen-Anttila) suhtautuivat lausuntoon. Heidän mukaansa Salolainen oli ”osunut maalin tuntumaan” tai oli oleellisilta osin oikeassa.

Salolaisen uhriutumisen valheellisuus tulee tällä perusteella selväksi. Neuvostoaikana suomalainen media olisi ristiinnaulinnut sellaisen, joka olisi tohtinut epäillä Suomen ja Neuvostoliiton ystävällismielisten suhteiden ja YYA-sopimuksen välttämättömyyttä. Salolainen sai osakseen päänsilittelyä suomalaiselta valtamedialta, ja osa nettikommentaattoreistakin hyökkäsi viestintuojan eli Tundra Tabloids -sivuston ylläpitäjän kimppuun, vaikka Tundra Tabloids siteerasi Salolaisen lausuntoa asianmukaisesti toisin kuin suomalaisella valtamedia silloin, kun kyseessä on jokin Perussuomalaisiin liittyvä taho.

Suomen johtava vastajihadismin asiantuntija Jussi Jalonen myöntää kyllä Salolaisen lausunnon tökeryyden mutta ymmärtää Salolaisen käytöstä, koska ”vanhemmat suomalaiset kansanedustajat ovat kömpelöä väkeä”. Tundra Tabloidsin ylläpitäjää hän ei kirjoituksessaan säästele, koska henkilökohtaiset hyökkäykset tuntuvat häneltä tulevan luonnostaan. Eräs turkulainen iirin kielen asiantuntija hyökkäsi myös viestintuojan kimppuun hänelle niin tyypillisessä maanisessa vuodatuksessaan, joka ei ansaitse enempää kommentointia.

Lausunto ei pidä paikkaansa

Salolaisen jälkikäteinen selittely ihmetyttää myös sen takia, että se on analyysina niin luokaton, vaikka sitä tulkitsisi hyväntahtoisesti Israel-lobbyn vaikutusvallan päivittelynä. Ensinnäkään Yhdysvaltojen myötämielinen suhtautuminen liittolaiseensa ei johdu mistään juutalaisten hämähäkinseittimäisestä vaikutusvallasta vaan siitä, että kansalaiset suhtautuvat mielipidetutkimusten mukaan myötämielisesti Israeliin.

Juutalaisvastaisiin salaliittoteorioihin uskova selittää tämän juutalaisten omistaman median manipulointina. Joku toinen selittää asian ”hihhulikortilla” eli uskovaisten ”irrationaalisella” sympatialla Israelia kohtaan.

Toisaalta voi ajatella, että vahvasti vapauden ja demokratian ihanteisiin sitoutuneet amerikkalaiset tuntevat luonnostaan sympatiaa toista demokratiaa kohtaan, jota ympäröivät sille vihamieliset valtiolliset ja ei-valtiolliset toimijat. Sympatiat Palestiinalaishallintoa kohtaan ovat melko alhaiset, mikä kertoo, että amerikkalaiset eivät luota palestiinalaisten rauhantahtoon.

Äskettäin Palestiinalaishallinto sai YK:ssa tarkkailijan aseman. Vastatoimena tälle Israelin hallitus ilmoitti rakentavansa lisää siirtokuntia Jerusalemin lähistölle. Jos uskoo YK:n pääsihteeri Ban Ki Moonia tai suomalaisen valtamedian analyyseja, tämä teko tuhosi rauhanprosessin ja paljon puhutun kahden valtion ratkaisun.

Brittiläinen kommentaattori Douglas Murray sanoo kirjoituksessaan, että ongelmana ei ole Israel vaan neuvottelujen toinen osapuoli, joka ei ole yhtään lähempänä tosiasioiden tunnustamista, kuin se oli seitsemän vuosikymmentä sitten. Palestiinalainen osapuoli ei ole kelvollinen neuvottelukumppani, koska se on sisäisesti jakautunut ja Palestiinalaishallinnon johtajan Mahmoud Abbasin mandaatti omiltaan on kyseenalainen.

On perusteltua syytä epäillä, hyväksyvätkö palestiinalaiset Israelin olemassaolon. Gazaa hallitseva Hamas ei hyväksy vaan haluaa tuhota Israelin. Palestiinalaishallinnollekin kahden valtion ratkaisu lienee vain askel kohti Israelin lopullista tuhoamista.

Salolainen väitti lisäksi, että amerikkalainen sisäpolitiikka estää kahden valtion ratkaisun toteuttamisen. Jos Salolainen katsoisi yhtään historiaan, hän ymmärtäisi, että Yhdysvallat on useaan otteeseen yrittänyt saada rauhaa aikaiseksi. Camp Davidin rauhansopimuksessa Egyptin kanssa Israel luopui Siinain niemimaasta. Oslon rauhansopimuksen rauhantekijät palkittiin Nobelilla mutta lopullinen rauhansopimus jäi tekemättä, koska Palestiinalaishallinto ei sitä halunnut. Hamasin kiihdyttämä terrorismi viimeistään vesitti hankkeen. Tosin vainoharhaisimmat selittävät Hamasinkin Israelin luomukseksi ja osoitukseksi juutalaisten oveluudesta.

Salolaisen lausunto ja hänen käytöksensä eivät anna hyvää kuvaa veteraanipoliitikosta ja -diplomaatista eikä etenkään hänen kyvystään analysoida kansainvälispoliittisia kysymyksiä. Ilmiselvän töppäyksen selittely ja uhriksi tekeytyminen viimeistelevät kuvan miehestä, joka ei koskaan ymmärrä toimineensa väärin.

18 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Jussi Jalonen osoitti jossain Uuden Suomen keskusteluketjussa, jossa viitattiin minun blogiini, oman viiteryhmänsä. Hän ohitti asian ytimen todeten, että blogisani häntäkin on kutsuttu "fasistiksi". En väitä tietenkään että vain blogiani lukemalla pätevöityy vakavasti otettavaksi keskustelijaksi, vaan että Jalonen ei ole tutustunut vastakkaista mieltä olevien perusteluihin.

Valtaosin kyse lienee itsepetoksesta eli pidetään joitain oppeja dogmeina ja sillä oikeutuksella ohitetaan niiden kanssa kilpailevat selitykset. Jalosen hyökkäys TT:n pitäjää vastaan olisi ymmärrettävää, jos tämä olisi jossain vaiheessa haastatellut häntä tai kertoisi, miksi TT:n henkilökohtaiset mielipiteet ovat vääriä. Tuollainen yllättävä veto, että "tää on muuten henkilönä tällainen ja tällaiset ovat inhottavia, joten hänen mielipiteensä täytyy olla väärä", on vaan niin tuttua hutua tuolta kolmen vuosikymmenen takaisesta suometuneesta Suomesta.

IDA kirjoitti...

Hyvä asia tässäkin on huomata, että Suomessa on yksi sivistynyt puolue. Perussuomalaiset eivät ole hyökänneet Salolaisen kimppuun, vaikka on itsestään selvää, että Kokoomus ja demarit olisivat apupuolueineen hyökänneet täysin säälittä ja koko tekopyhyytensä voimalla perussuomalaisten kimppuun, jos joku perussuomalainen olisi sanonut saman kuin Salolainen.

Vasarahammer kirjoitti...

Jos joku Perussuomalaisten edustaja olisi sanonut saman kuin Salolainen, natsikortti olisi heilahtanut nopeammin kuin minä olisin ehtinyt sanoa Jan Sundb...

Anonyymi kirjoitti...

Korjaus tekstiin: Salolainen on ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja on perussuomalaisten Timo Soini.

Vasarahammer kirjoitti...

Kiitos vieras korjauksesta. Itse teksti jää ennalleen, koska oikea tieto on saatavilla täältä kommenttiosastosta.

Sinivihreä kirjoitti...

“Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa tässä Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä. Yhdysvaltain hallinto ei ole oikein uskaltanut lähteä sisäpoliittisista syistä tekemään riittävästi tämän asian kanssa. Tämä on surkea totuus Yhdysvaltojen politiikasta”

VH, väität siis että tämä lausunto on selvästi antisemitistinen. Mitä jos ”juutalaisväestön” tilalle vaihdettaisiin ”muslimiväestö”, jos tilanne olisi sellainen? Olisitko edelleen sitä mieltä, että lausunto on ”anti-islamilainen”? Kenties olisit ihan tyytyväinen siihen, että joku kritisoi muslimien vaikutusvaltaa.

Minun mielestäni Salolaisen lausunto ei ole kummemmin dramaattinen. Ilman 1900-luvun alun antisemitismiä ja sitä, mitä siitä seurasi, lausuntoa ei pidettäisi sen ”foobikompina” toteamuksena.

Entä mitä mieltä VH olet tästä Jussi Jalosen toteamuksesta?

neljä kymmenestä alle 35-vuotiaasta amerikanjuutalaisesta on sitä mieltä, että Israel miehittää parhaillaan muille kuuluvia maa-alueita, ja kolme kymmenestä toteaa toisinaan peräti häpeävänsä Israelin politiikkaa.

Täysin ymmärrettävää. Israel ei ehkä iske kovin usein ensimmäisenä, mutta silloin kun se iskee, se tekee sen aivan ylimitoitetusti. Myös muuri nykyisellä paikallaan ja siirtokunnat ovat järjetön ajatus. Israel ei ylipäänsä tee mitään rauhan eteen sekään, jos ei nyt palestiinalaistenkaan rauhantahtoa voi sen suhteen kehua (paitsi Abbasia jossain määrin, joka tekee sen minkä voi).

Miksi Israel ei voisi kokeilla lähteä siirtokunnista kokonaan ja päättää purkaa muurin? Se jos mikä osoittaisi sen rauhantahtoa. Ja jos palestiinalaiset tällöin jatkaisivat hyökkäyksiä, Israel voisi pitkästä aikaa saada kansainvälisiä sympatioita ja voisi legitiimisemmin ryhtyä ”takaisinvalloituksiin” mainittujen asioiden suhteen. Kyllähän Israelin armeija sen pystyy tekemään.

Mutta toki havaitsen Jalosessa ”islamofoobikkofobiaa”, joka ei ole asiallista. Hänen pitäisi keskustella enemmän kanssanne ja antaa teidän selittää mielipiteitänne Euroopan islamisaatioriskien suhteen.

Sinivihreä kirjoitti...

Höglundin blogihan oli aika hyvä, varsinkin viimeinen kappale.

Asia on kuitenkin sillä tavalla, että isoisämme, perkele, taistelivat Talvisodassa (tahallisesti iso kirjain), jotta tänne ei tulisi ulkomaalaisia röyhkimyksiä selittämään meille, miten saamme omassa maassamme olla. Tuntemani muslimit ovat sopeutuneet suomalaiseen kulttuuriin erinomaisen paljon paremmin kuin tämä amerikkalainen, joka ei ole yrittänytkään kotoutua maahamme, vaan joka hyökkää perusluonteisimpia suomalaisia arvoja vastaan karkeasti ja asiattomasti. Jostain kumman syystä maahanmuuttokriitikkomme eivät ole kehottamassa tätä amerikkalaista nöyrtymään isäntiensä - syntyperäisten suomalaisten - edessä, saati sitten kunnioittamaan Suomen itsenäisyyttä.

Muutenkin Höglund käy itsekin läpi amerikanjuutalaisten erilaisia suhtautumistapoja Israelin politiikkaan. Kyllä hän myöntää sen, että sana ”juutalainen” Salolaisen lausunnossa oli tökerö, mutta onhan tällainen Israel-lobby selvästi olemassa.

Tiedemies kirjoitti...

Näin savun hälvennyttyä Salolaisen jutusta jäi käteen tämä:

Vaihe 1: Salolainen toteaa, että pro-israel-lobbyllä on paljon vaikutusvaltaa mediassa, koska juutalaisväestö on vaikutusvaltaista.

Vaihe 2: Simon Wiesenthal- keskuksen PR-osasto aktivoituu ja sekä USA:n että kansainvälinen media ja jopa blogit floodataan kauhistelulla Salolaisen antisemitismistä.

Ottamatta yhtään mitään kantaa itse asian vakavuuteen, tai varsinkaan mihinkään Israel-kysymykseen, niin miten tarkkaanottaen se salolaisen lausunto nyt meni pieleen? Onko kenties niin, että mitkään juutalaisjärjestöt eivät saaneet massiivista määrää medianäkyvyyttä Salolaisen lausuntoa paheksuville kommenteilleen?

Salaliittoteoriaa ei tarvita, ei S.Wiesenthal-keskus toimi mitenkään salassa. Se älähtää heti täysin avoimesti ja sillä on aivan kohtuuttoman suuri vaikutusvalta. Millään muulla etnisellä vähemmistöllä ei ole samanlaista mediavaikutusvaltaa kuin juutalaisilla.

Teillä on tällainen ihmeellinen aivovamma päässänne, jonka mukaan tosiasiat eivät ole tosiasioita elleivät ne palvele juuri sitä tarkoitusta jota te haluatte sen palvelevan. Poliittinen korrektius on kauhea paha silloin kun se suojelee muslimeja tai jotain muuta inhottavaa ja pelottavaa vähemmistöä. Silloin kun se suojelee vaikutusvaltaista tai oman agendan kannalta myötämielistä tahoa, niin sitä ollaan aivan välittömästi valmiita itse käyttämään.

Tälle asenteelle on nimikin.

Vasarahammer kirjoitti...

Tiedemies, älä viitsi vääristellä. Heti viestin alussa tulkitset tarkoitushakuisesti Salolaisen sanomisia. Tarkoituksena on tietysti arvostella allekirjoittanutta ja hänen edustamaa kuviteltua viiteryhmää.

Lue Salolaisen lausunto ja lihavoidut kohdat. Vertaa niitä Siionin viisaiden pöytäkirjoihin.

Juutalaisväestö on suhteellisen pieni ja äänestää enimmäkseen demokraatteja. Yksin heidän vaikutusvaltansa ei riittäisi juuri mihinkään.

Muitakin lobbyja on esimerkiksi saudit lobbaavat kovasti ja isolla rahalla.

Lisäksi Salolainen olettaa epäsuorasti, että tuki Israelille ei ole Yhdysvaltojen edun mukaista ja että nimenomaan Yhdysvaltojen politiikka on rauhan este. Tämä ei ole totta.

Juutalaisvastaisuudella ja juutalaisiin liittyvillä salaliittoteorioilla on huono kaiku ymmärrettävistä syistä, jonka kaikki tietävät.

Sinivihreä kirjoitti...

Poliittinen korrektius on kauhea paha silloin kun se suojelee muslimeja tai jotain muuta inhottavaa ja pelottavaa vähemmistöä. Silloin kun se suojelee vaikutusvaltaista tai oman agendan kannalta myötämielistä tahoa, niin sitä ollaan aivan välittömästi valmiita itse käyttämään.

Pystyn vallan hyvin minäkin kuvittelemaan, että jos saudilobbylla olisi suhteetonta vaikutusvaltaa kokoonsa nähden (ehkä sillä onkin?), sen paljastaminen olisi suotavaa VH:nkin mielestä. Mutta jos juutalaislobbylla on suurta vaikutusvaltaa, johtuen varallisuudestaan tai medianomistuksestaan tai medianhallinnastaan, ja joku huomauttaa siitä, niin silloin VH ”proud friend of Israel” älähtää…

Kuinka paljon juutalaisaloitteita on vuosien varrella tullut, jotta Israel-Palestiina –kriisi saataisiin ikinä loppumaan? Enkä väitä, että palestiinalaiset / arabitkaan olisivat tässä kunnostautuneet. Minä kysyn vain: kuinka paljon rauhanaloitteita on tullut juutalaisilta tai Israelin, sotilaallisesti vahvemman osapuolen, kannattajilta? Pata kattilaa soimaa… Miksi Israel silti vain jatkaa siirtokuntatoimintaansa ja palestiinalaisalueen jakamista (muurilla Länsirannalla) tai saartamista (Gazaan ei saa tuoda edes rakennustarvikkeita)? Nykymaailmassa odotettaisiin rauhantahtoisuutta etenkin sotilaallisesti vahvemmalta osapuolelta. Israel ei ole osoittanut sellaista, olkoonkin että eivät palestiinalaisetkaan.

Erityisesti nykyään Israel ON sotilaallisesti vahvempi osapuoli, koska sillä on rauha Egyptin ja Jordanian kanssa eivätkä nämä siten ole ”samassa rintamassa” palestiinalaisten kanssa Israelin pään menoksi. Israelin vastapuolella ovat siis vain palestiinalaiset taistelijat. Irankin on toistaiseksi vain uhitellut ydinaseillaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Vuonna 2007 Abbas jätti vastaamatta Olmertin <a href="http://www.haaretz.com/news/olmert-abbas-never-responded-to-my-peace-offer-1.263328>rauhantarjoukseen</a>.

Gazan saarto puolestaan on kansainvälisen oikeuden mukainen ja sille on olemassa selkeät sotilaalliset perustelut.

"Mutta jos juutalaislobbylla on suurta vaikutusvaltaa, johtuen varallisuudestaan tai medianomistuksestaan tai medianhallinnastaan, ja joku huomauttaa siitä, niin silloin VH ”proud friend of Israel” älähtää… "

Älä viitsi olla lapsellinen.

Sinivihreä kirjoitti...

Gazan saarto puolestaan on kansainvälisen oikeuden mukainen...

Kuuluuko Gaza vielä Israeliin? Jos kuuluu, niin silloinhan Israel saartaa omaa aluettaan, mutta onko järkeä että tällainen alue sille enää kuuluisi. Jos ei kuulu, se on toista valtiota ja ihmetyttää, miksi saarto olisi kv. oikeuden mukaista.

...ja sille on olemassa selkeät sotilaalliset perustelut.

Mitkä ne ovat? Rakettejahan pystyy kuka tahansa ampumaan Gazasta jos haluaa. Muuta uhkaa sieltä tuskin tulee. Mitä se olisi? Puhdasta kostonhalua.

Ja mitä järkeä on rakennustarvikkeiden tuontikiellosta? Esim. sementtiähän voidaan käyttää ihan miten halutaan, rakennuksiin tai laukaisualustoihin, ei se muutu vaarattomammaksi siinä tapauksessa että israelilaiset tarkastavat lastin. Miksi Gazassa ei saisi rakentaa?! Kai siellä jotain rakennetaankin? Millä aineilla se sitten tehdään? Vai israelilaisetko muka käyvät itse rakentamassa kaiken?

Olmertin rauhansuunnitelmasta: ehkä oli Abbasille kestämätön ehdotus, että Israel ei vetäytynyt siirtokunnista. Mikä pakko niissä on pysyä? Onko maa tosiaan loppumassa varsinaisen Israelin alueelta?

Vasarahammer kirjoitti...

" Jos ei kuulu, se on toista valtiota ja ihmetyttää, miksi saarto olisi kv. oikeuden mukaista."

Saarto on sotatoimi ja sen tarkoituksena on estää sotilaalliseen käyttöön tarkoitettujen materiaalien toimittaminen alueelle.

Rakettien ampuminen Israeliin taas on sotarikos, koska raketit ammutaan tarkoituksellisesti siviilien niskaan. Mitään sotilaallisesta merkitystä raketeilla ei ole.

Rakettien ampuminen on myös sotatoimi, johon Israelilla on oikeus vastata.

"Olmertin rauhansuunnitelmasta: ehkä oli Abbasille kestämätön ehdotus, että Israel ei vetäytynyt siirtokunnista. Mikä pakko niissä on pysyä? Onko maa tosiaan loppumassa varsinaisen Israelin alueelta?"

Olmertin rauhantarjous on tähän mennessä anteliain palestiinalaisille tehty tarjous eli anteliaampi kuin Barakin tarjous Arafatille.

Mitään "varsinaista Israelin aluetta" ei ole, koska ennen vuotta 1967 voimassa oleva raja on aselepolinja. "Varsinaisen Israelin alueen" rajat ovat vielä sopimatta.

Ylipäänsä ei ole mitään järkeä puhua rajoista silloin, kun palestiinalaisosapuoli ei ole valmis hyväksymään Israelin olemassaoloa.

Palestiinalaisosapuoli ei myöskään hyväksy juutalaisia asumaan tulevan Palestiinan valtion alueelle. Miksi Palestiinan pitäisi olla Judenrein?

Tiedemies kirjoitti...

Minä en omalla kommentillani ottanut kantaa Israel-kysymykseen, koska olen eri mieltä Salolaisen kanssa. Se, että minä olen eri mieltä, ei tee kuitenkaan Salolaisen mielipiteestä antisemitismiä.

Minua ärsyttää tekopyhyys. Poliittinen korrektius suojelee etnisiä ryhmiä eri tavoin erilaisten stereotyyppien esittämiseltä. Juutalaisia se suojelee median ja talouden yliedustuksen esiintuomiselta. Sallittuja juutalaisstereotypioita ovat lähinnä hassu puhetapa yiddishinkielisine huudahduksineen (Oy vey!), ja yleinen tyytymättömyys elämään. Aivan kuten on sallittua esittää mustat musikaalisina ja rytmitajuisina, mutta ei jengiväkivaltaan taipuvaisina.
Kritisoin Vasaraa tässä lähinnä siksi että hän on useaan otteeseen väittänyt että sivuuttaa poliittisesti korrektin syyttelyn. Nyt hän ottaa sen käyttöönsä, koska se palvelee hänen poliittisia tarkoitusperiään.

Kaikenlaisten tosiasioiden kieltäminen tällä tavalla on mielestäni tarkalleen yhtä hölmöä.

Vasarahammer kirjoitti...

"Kaikenlaisten tosiasioiden kieltäminen tällä tavalla on mielestäni tarkalleen yhtä hölmöä."

Salolaisen väite ei olennaisilta osiltaan ollut totta ja mielestäni kykenin sen perustelemaan kohtuullisesti tässä postauksessa.

Se kertoi myös miehestä, joka uskoo juutalaisten mystiseen vaikutusvaltaan, joka perustuu talouden ja median hallintaan. Salolainen uskoo siis antisemitistiseen salaliittoteoriaan ja käyttää sitä poliittisessa analyysissa.

Jussi Jalosen ja Ann-Christine Jungarin kaltaiset tutkijat syyttävät "meitä" eli pahoja islamofobisia vastajihadisteja uskosta Eurabia-kirjan kirjoittaja Bat Ye'orin kehittämiin salaliittoteorioihin, jossa EU ja arabimaat ovat yhdessä sopineet muslimien laajasta maahanmuutosta Eurooppaan.

Salaliittoteoria on yhtä huono analyysityökalu koski se sitten Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa tai islaminvastaisuuden lisääntymistä länsimaissa.

Sinivihreä kirjoitti...

Koska VH olet (ehkä) Israelin-asioiden asiantuntija, kysyisin vielä kerran tästä rakennusmateriaaliasiasta.

Mitä järkeä on siis rakennustarvikkeiden tuontikiellosta? Esim. sementtiähän voidaan käyttää ihan miten halutaan, rakennuksiin tai laukaisualustoihin, ei se muutu vaarattomammaksi siinä tapauksessa että israelilaiset tarkastavat lastin. Miksi Gazassa ei saisi rakentaa?! Kai siellä jotain rakennetaankin? Millä aineilla se sitten tehdään? Vai israelilaisetko muka käyvät itse rakentamassa kaiken?

Toisissa lähteissä olen lukenut, että Gazassa rakennettaisiin enemmän kuin koskaan, eli rakennustoiminta on siellä tuottoisaa bisnestä. Millä aineilla? Puutalojako siellä rakennetaan? Taatusti joku rakentaa siellä sementillä. En oikein ymmärrä tätä yhtälöä. Jos ja kun israelilaiset ovat siellä niin vihattuja, tuskin heikäläisetkään ovat hommissa. Mitä kautta siis rakennusaineet tulevat sinne? Miten vahditaan, ettei niitä käytetä raketinlaukaisualustoihin?

Vähän kuin että kukaan ei saisi kaupata rautaa, koska sitä voidaan käyttää aseiden tekoon. Entä kaikki työkalut? Miten tämä paljon puhuttu sementtikielto on oikein järjestetty?

Tiedemies kirjoitti...

Joulunpyhien vuoksi vastaukseni tulee myöhässä.

Siis, missä Salolainen meni pieleen? Salolainen sanoi että juutalaisilla on paljon mediassa ja taloudessa paljon vaikutusvaltaa. Mikä tässä oli virheellistä?

Minä olen toki Salolaisen kanssa todennäköisesti eri mieltä siitä, onko tällä suurta merkitystä Lähi-idän tilanteeseen yleisesti. On varmaan jotain, mutta ei se ongelmien osalta ole olennaista.

Millä lailla tässä on kyse salaliittoteoriasta? Väitätkö kenties että esimerkiksi Simon Wiesenthal-keskuksella ei ole suurta mediapainoarvoa? Ei siinä mitään salaliittoa ole, enkä minä Salolaisen kommentissa mitään salaliittoja näe.

Kaikkein hupaisinta tässä on, että tämä teidän jenginne kyllä kaivelee Demlan salaliittoa ja muuta tällaista höpötystä kyllä hatusta aina kun se palvelee omia tarkoituksia. Kuten todettua, varmaan osa siitä vaikutusvallasta jota näillä teidän "vihollisillanne" postuloitte olevan, on todellista, mutta aivan yhtä lailla kuin Salolaisen kommentit, nämä jutut voitaisiin sivuuttaa pelkkänä salaliittoteoretisointina.

Mikä tässä on kaikkein hupaisinta on, että näissä teidän jutuissanne on jatkuvasti kuvitteellinen kontrafaktuaali että JOS persu olisi sanonut noin niin sitten kyllä olisi kauheaa tapahtunut. Kuitenkin puolustelette ja ihastelette sitä, kun jossain anonyymiblogissa kirjoitellaan juttuja jotka hipovat kunnianloukkauksen rajoja.

Ihan sama minulle, asiat ja politiikka eivät siitä miksikään muutu, mutta tästä teidän liikehdinnästänne on mennyt jo kaikki terä, teillä ei ole tosiasiassa enää mitään sanottavaa. Tämä on minusta valitettavaa. Alkuun tämä oli viihdyttävää ja joskus välillä informatiivistakin. Nyt se on vain tympeää kilpalaulantaa siitä, kuka saa sanoa toisesta että sillä on kakkaa pöksyissä.

Vasarahammer kirjoitti...

"Siis, missä Salolainen meni pieleen? Salolainen sanoi että juutalaisilla on paljon mediassa ja taloudessa paljon vaikutusvaltaa. Mikä tässä oli virheellistä?"

Tuo on hyväntahtoinen tulkinta siitä, mitä Salolainen mahdollisesti sanoi. Salolaisen tarkka sitaatti on blogikirjoituksessa. Miksi sinun pitää vääristellä tarkoituksella Salolaisen sanomisia etkä käsittele sitä, mitä hän oikeasti sanoi?

"Millä lailla tässä on kyse salaliittoteoriasta? Väitätkö kenties että esimerkiksi Simon Wiesenthal-keskuksella ei ole suurta mediapainoarvoa? Ei siinä mitään salaliittoa ole, enkä minä Salolaisen kommentissa mitään salaliittoja näe."

Salolaisen lausunto on melkein sanasta sanaan sama kuin Siionin viisaiden pöytäkirjoista löytyvä. Salolainen ei toki sanonut, että juutalaiset leipovat pääsiaismatsoja kristittyjen lasten verestä.

En ottanut kirjoituksessani kantaa Wiesenthal-keskuksen lausuntoon vaan pyrin lähinnä osoittamaan, että Salolaisen käsitykset eivät perustu tosiasioihin.

Se, että Salolaisen käsitykset perustuvat antisemitistiseen salaliittoteoriaan on nähdäkseni aika selvää, jos lukee lausuntoa siten, kun se on esitetty.

Tiedemiehen lätinät "teidän jengistä" jätän omaan arvoonsa.