Olen pyrkinyt vuosittain kirjoittamaan jotakin
Yhdysvaltoihin tehdyn terrori-iskun vuosipäivänä. Vaikka mitään mullistavaa
uutta asiasta ei oikein voi sanoa, aina on hyvä aika tilannekatsaukselle.
Sota terrorismia vai Al-Qaedaa vastaan
George W. Bush aloitti iskujen jälkeen sodan terrorismia
vastaan. Hänen seuraajansa Barack Obaman aikana terrorisminvastaisen sodan
käsite on häivytetty ja on yhä enemmän epäselvää, taisteleeko Yhdysvallat
ketään vastaan vai ei. Sotilaat ovat joka tapauksessa edelleen Afganistanissa
edistämässä lännen ja islamilaisen maailman välistä yhteisymmärrystä.
Jos Yhdysvalloilla oli heti iskujen jälkeen suuri tarve
todistaa, että islam on rauhanomainen uskonto, jonka ääriryhmät ovat kaapanneet
hallintaansa, Obaman aikana on tässä suhteessa menty paljon pitemmälle. Ns.
arabikevään ansiosta Muslimiveljeskunta on noussut merkittävimmäksi
poliittiseksi voimaksi Egyptissä, Tunisiassa ja Libyassa, jossa länsi jopa tuki
diktaattori Muammar Gaddafia vastaan taistelleita entisiä
Al-Qaeda-taistelijoita.
Sama on toistumassa Syyriassa, jossa kieltämättä vastenmielinen
diktaattori Bashar Al-Assad on joutunut sisällissotaan ”Vapaan Syyrian Armeijaa”
vastaan. On täysin mahdollista, että tällä armeijalla on ainakin näennäisesti
puhtaat jauhot pussissaan, mutta on aivan yhtä mahdollista, että kyseisen
armeijan voitto johtaa Syyriassa islamistien valtaannousuun, kristittyihin ja
alaviitteihin kohdistuviin vainoihin ja kristittyjen joukkopakoon. Näinhän
kävi jo Irakissa, jonne Yhdysvallat toi demokratian asevoimilla.
Siinä missä George W. Bush edes yritti määritellä
Yhdysvaltojen vihollisen islamilaiseksi fasismiksi, hänen seuraajansa ei
tällaista edes teeskentele. Kairon
puheessaan hän ylisti Al-Azharia islamilaisen oppineisuuden majakaksi ja
Egyptin edistyksen lähteeksi. Hän myös sanoi, että hänellä on Yhdysvaltojen presidenttinä
velvollisuus vastustaa negatiivisia stereotypioita islamista, missä niitä
sitten ilmaantuukin.
Obaman puhe osoitti hänen olevan Yhdysvaltojen kaikkien
aikojen islam-myönteisin presidentti, mitä ei hänen
taustaansa nähden voi pitää yllättävänä. Hänen kaudellaan Lähi-itä on
demokratisoitunut, mikä käytännössä tarkoittaa, että vaalit on pidetty ja
islamistit ovat voittaneet. Nähtäväksi jää, millainen demokratia tästä seuraa.
Algeriassa ainakin päti sanonta: ”Yksi mies, yksi ääni, yksi kerta”. Islamistit
lupasivat valtaan päästyään lakkauttaa demokratian, mikä johti vajaa 200 000
ihmisen hengen vaatineeseen sisällissotaan.
Islamilaisen terrorismin jäljittelyä
Mitä tahansa norjalaisen joukkomurhaaja Anders Breivikin
motiiveista sanotaankin, hänen toimintatapansa muistuttaa syyskuun 11. päivän
terroristien vastaavaa. Breivik pyrki murhaamaan mahdollisimman paljon ihmisiä
ja inspiroimaan muita samoin ajattelevia vastaaviin tekoihin.
Breivikin manifestissa moneen kertaan siteerattu nimimerkki
Fjordman kirjoittaa viimeisimmässä
kirjoituksessaan, kuinka islamilaiset terroristit ovat innoittaneet Breivikiä.
Fjordmanin mukaan:
”Tiettyjen Breivikin ns. manifestin osien perusteella on
selvää, että Breivik ihaili jihadistiterroristien ”marttyyrioperaatioita” ja
halusi jäljitellä heidän toimintatapojaan ja asennettaan, kuten esimerkiksi
heidän näkemystään terrorismista poliittisena työkaluna.”
Manifestinsa
sivulla 958 Breivik pohdiskelee yhteistyötä jihadistien kanssa:
”Meillä molemmilla on sama tavoite. He haluavat hallita omia
maitaan Lähi-idässä ja me haluamme hallita omiamme Länsi-Euroopassa. Tuleva
kulttuurikonservatiivinen eurooppalainen hallinto karkottaa muslimit Euroopasta
ja eristää islamilaisen maailman. Tämän seurauksena islamistit saavat
tarvittavan sytykkeen ottaakseen vallan useissa maissa: Egypti, Saudi-Arabia,
Turkki, Jordania, Syyria, Jemen, Oman, Algeria, Marokko ja muutamat muut.”
”Jihadistit tietävät tämän. Islamilainen kalifaatti on
eurooppalaisille hyödyllinen vihollinen ja varmistaa Euroopan yhtenäisyyden
kristittyjen kulttuurikonservatiivien alaisuudessa.”
Breivik ei kuitenkaan nähnyt, että islamistien valtaannousu
tapahtuisi länsimaisten vasemmistolaisten suosionosoitusten saattelemana ja
Yhdysvaltojen tuella.
Historiallisesti Breivikin fantasioissa ei ole mitään
tavatonta. Eurooppalaisten ristiretket voidaan nähdä islamilaisen jihadin
epäonnistuneena ja lyhytkestoisena jäljittelynä. Tulokset jäivät laihoiksi ja
väliaikaisiksi, ja toisaalta ristiretkiä voidaan yhä käyttää todisteena
länsimaiden vihamielisyydestä islamia kohtaan. Tämän ja islamilaiselta
maailmalta saamiemme lahjojen ansiosta meidän tulee yhä tuntea syyllisyyttä
ristiretkistä.
Islamilainen valehtelu
Tanskassa vieraili äskettäin pakistanilainen uskonoppinut Muhammad Tahir Ul Qadri.
Hän esiintyi tanskalaisen TV2-kanavan haastattelussa ja mm. väitti, että
islamilainen sharia-laki ei koske ei-muslimeja.
Lisäksi hän totesi, että hänellä ei ole mitään tekemistä Pakistania
80-luvulla hallinneen Zia Ul-Haqin aikana säädettyjen hudud-lakien kanssa. Oheisella videolla
näkyy sekä alkuperäinen TV2:n haastattelu että Ul Qadrin pakistanilaiselle
kotiyleisölleen esittämä versio (alkaa 2:55 minuutin kohdalla). Nämä poikkeavat
toisistaan kuin yö ja päivä.
Ongelma ei tässä yhteydessä ole se, että Muhammad Tahir Ul
Qadri valehtelee niin, että korvat heiluvat. Ongelma on se, että kukaan ei
piittaa miehen valehtelusta. Monet lännessä haluavat tietoisesti uskoa valheita
ja teeskennellä, että usko valheisiin erottaa heidät islamofobeista. Muhammad
Tahir Ul Qadri valehtelee, koska hänen ei tarvitse välittää kiinnijäämisestä.
Pelkkä hänen puheidensa osoittaminen valheeksi todistaa islamofobiasta.
5 kommenttia:
Viime perjantain Ruben Stillerin pressiklubissa oli joku syyrialainen selittämässä, että Syyrian kansannousun pitkittyminen on juutalaisten vika. Hänen mielestään Amerikan juutalaiset lobbaavat hiljaisesti sen puolesta, että Kiina ja Venäjä estävät YK:ssa puuttumisen Syyrian asioihin. Hän ei pitänyt tapahtumia - vieläkään - etnisenä puhdistuksena vaan yhtä kaikki pelkkänä kapinana.
Ymmärrän että maanpaossa elävällä miehellä on kova stressi ja huoli kotimaansa asioista, mutta silti. Ehkä miesparkaa ei voi syyttää, koska hänen fokuksensa on juutalaisvastaisuudessa ja toisaalta - tietenkin - puutteellisessa historiantuntemuksessa, jonka aiheuttaa toisaalta antisemitismi ja toisaalta asuminen diktatuurissa.
Miehen mukaan juutalaiset siis haluavat nähdä syyrialaiset tappamassa toisiaan. Väitteeseen sisältyy paljastava totuus, joka on sellainen, että ilman sisällissotaansa Syyria voisi ahdistaa Israelia tehokkaammin. Sosiaalidemokraatiksi tunnustatuvan Stillerin osalta ei yllätä, ettei hän tarttunut aiheeseen.
Kylmän sodan aikana vallitsi ulkopoliittinen oppi, jonka mukaan "toisten maiden sisäisiin asioihin ei puututa". Helsingin ETYK mursi tuon periaatteen. Neuvostoliitto uskoi sementoineensa Euroopan tilanteen pysyvästi saatuaan vahvistuksen "ikuisille rajoille", kun taas Yhdysvallat toivoi sopimuksen avaavan toisinajattelijoille mahdollisuuden nousta kuuluviin - kuten sitten kävikin.
Kylmän sodan opista jäi kuitenkin Venäjän johtajille kytemään päähän ajatus "sisäisistä asioista". Sekä Venäjälle että Kiinalle tuo sopii hyvin, koska niissä tullaan näkemään sisäisiä etnisiä kähinöitä vielä lähitulevaisuudessa. Jos ne nyt antaisivat periksi arabimaailman osalta, niillä ei olisi johdonmukaista syytä kieltää soveltamasta samoja oppeja itseensä. Sikäli kuin suurvalta sellaista edes tarvitseekaan.
Kärsivällisyyten Tomin kommentteja kohtaan loppuu tähän, eli poistan kaikki hänen kommenttinsa, jos niitä ilmestyy.
Lähetä kommentti