Ajankohtaisen kakkosen netti-illassa melkö ärsyttävästi esiintynyt Jussi Lähde on yhtenä harvoista valtamedian kirjoittajista päässyt jäljille perussuomalaisten menestyksen syihin. Mikään täydellinen ei hänen listansa ole, mutta hän on kuitenkin ymmärtänyt, että kyse ei ole vain Timo Soinin karismasta tai perussuomalaisten politiikasta vaan enemmänkin valtapuolueista ja niiden vieraantumisesta tavallisista ihmisistä.
Vähemmistöjä suositaan
Lähteen ensimmäisen teesin mukaan politiikka on unohtanut enemmistöt:
”Viimeisen vuosikymmenen aikana poliittiset puolueet ovat kenties kilpailleet enemmän median kuin äänestäjien huomiosta. Median huomio on ollut helppo saada marssittamalla politiikan lämpölamppujen alle erilaisia vähemmistöjä, joiden kohtelussa ja oikeuksissa on varmasti ollut myös parantamista.”
Tässä Lähde itse asiassa osuu napakymppiin. Johtavat poliittiset puolueet haluavat näyttää hyvältä mediassa, ja median valtaideologia on ”vihreä homoseksualismi-feminismi”, kuten Aarno Laitinen on monesti kolumneissaan maininnut.
Toimittajat koulutetaan Helsingin ja Tampereen yliopistoissa, jossa he omaksuvat yleensä vasemmistolaisemman maailmankuvan, kuin mitä lehtien lukijoilla on. Ilmastonmuutos, vähemmistöt, kehitysmaat ja maahanmuuttajat ovat toimittajille tärkeitä asioita, joista toimittajat kirjoittavat paljon. Euroopan Unionia pidetään lisäksi itsestään selvästi hyvänä asiana, jota ei arvostella eikä aseteta kyseenalaiseksi.
Toimittajakunta on lisäksi naisistunut, ja nykytoimittajan karikatyyrinä voi pitää kaikkitietävää vihervasemmistolaista naista, joka ei epäröi sotkea mielipiteitä uutisten sekaan. Kun tähän yhtälöön lisätään broileripoliitikko, jolta puuttuu aito kosketus tavallisiin ihmisiin, ei kannata ihmetellä, miksi poliitikot pyrkivät esiintymään suvaitsevaisina ja ympäristötietoisina.
Johtajat liberaaleja, kannattajat konservatiiveja
Lähde näkee liberalismin ja konservatismin välisen jakolinjan puolueiden sisällä eikä puolueiden välillä:
”Monessa puolueessa puheenjohtajiston Helsingissä lausumat näkemykset tuntuvat vierailta. Ei siksi, että oltaisiin eri mieltä, vaan siksi että ne tuntuvat tulevan aivan vieraasta maasta. Kokoomusta, Keskustaa, SDP:tä, Vihreitä ja Vasemmistoliittoa johtavat varsin arvoliberaalit ihmiset. Minulle tämä sopii hyvin, mutta kansakunnan hiljainen enemmistö tuntuu olevan hämmentynyt.”
Tämä sopii hyvin yhteen Lähteen ensimmäisen teesin kanssa. Median oma agenda ja arvomaailma vaikuttavat myös poliitikoihin. Arvoliberaali ei joudu puolustelemaan julkisesti omia valintojaan, mutta esimerkiksi Timo Soinia grillataan hänen katolisuudestaan ja aborttikannastaan. On täysin mahdotonta kuvitella, että joku ”vanhojen puolueiden” johtajista vastustaisi homoliittoja tai aborttia puhumattakaan skeptisyydestä ilmastonmuutoksen suhteen.
Nuoret broilerit puheenjohtajina
Katainen, Urpilainen ja Kiviniemi ovat noin nelikymppisiä ja selkeästi olemukseltaan täysin erilaisia kuin Timo Soini. Lähde toteaa:
”Soinilla on riittävästi ikää ollakseen luotettu ja uskottu myös vanhemmalle väelle. Siihen muiden on vaikea yltää. Kaikkien puolueiden ei olisi pitänyt tehdä nuorennusleikkaustaan kerralla. ”
Toki suurten puolueiden puheenjohtajissa on eroja. Katainen on joukon ainoa mies. Hän esiintyy sujuvasti mutta hänen rasitteenaan on ajoittainen imelyys ja yltiöpositiivisuus. Kataisen ulkoista olemusta voisi luonnehtia sanoilla pikkupoika, jolla on liian suuri puku päällä.
Sekä Urpilainen että Kiviniemi ovat kauniita ja tyylikkäitä naisia. Urpilaisella on kuitenkin ollut ylittämättömiä vaikeuksia saada itselleen uskottavuutta mediassa. Hän ei ennen puheenjohtajaksi tuloaan ollut päässyt riittävän vaativiin tehtäviin, joten hänen asioiden hallintaansa ei luoteta. Kiviniemellä on taas ministerikokemuksen tuoma etu puolellaan Urpilaiseen verrattuna. Hän tosin esiintyy puisevasti ja ilmiselvästi yrittää antaa itsestään asiantuntevan vaikutelman.
Kaikkia kolmea yhdistää se, että he ovat nuoresta asti rakentaneet poliittista uraa. He ovat sisäistäneet järjestelmän ja sen säännöt, eikä heillä ole aitoa kosketusta kansan syviin riveihin. Aiempiin poliitikkosukupolviin verrattuna he pärjäävät paljon paremmin televisiossa.
Myös Soini on ammattipoliitikko, vaikka hän onkin luonut uransa vaikean kaavan kautta SMP:n raunioilta perussuomalaisten nykyiseen gallup-suosioon. Soini on myös hyvä televisiossa, mutta hänen esiintymistyylinsä poikkeaa täysin kolmesta edellä mainitusta. Soini puhuu selkeästi, kun taas ”vanhojen puolueiden” puheenjohtajat tärkeilevät, kiertelevät ja puhuvat poliittista jargonia.
Mitä Lähde jättää huomiotta
Lähteen kirjoituksessa ei mainittu mitään viimeisen neljän vuoden aikana tapahtuneita asioita tai hallituksen päätöksiä. Lyhyesti voi sanoa, että poliitikot ovat eläneet kuin pellossa. He ovat haalineet itselleen etuja veronmaksajan kustannuksella ja tuputtaneet ihmisille asioita, joita nämä eivät halua.
Edellisestä hyvä esimerkki on vaalirahaskandaali ja sen jälkeen paljastuneet Nuorisosäätiön kähminnät. Toista kuvaa parhaiten ns. paskalaki, jossa ihmiset pakotetaan hankkimaan kallis ja toimimaton jätevesien käsittelyjärjestelmä ympäristönsuojelun nimissä. Ilmastohumpan kustannukset tulevat nekin kuluttajan ja veronmaksajan maksettaviksi.
Poliitikkojen ajamilla asioilla ei myöskään ole juurikaan tekemistä kansalaisten tärkeiksi kokemien asioiden kanssa. Poliitikot esiintyvät tiedotusvälineissä maailman pelastajina, kun he säätävät ilmastonmuutoksen nimissä lisää veroja maksettaviksi ja pakottavat autoilijat käyttämään uutta E10-polttoainetta. Poliitikkojen ja median agenda tulee jostain muualta eli joko järjestelmän sisältä tai ylhäältä päin pakotettuna Euroopan Unionista.
Juopa politiikassa ei nykyisin enää kulje poliittisten puolueiden välillä vaan poliittisen eliitin ja tavallisen kansan. Jutta Urpilaisella tai Mari Kiviniemellä on paljon enemmän yhteistä Jyrki Kataisen kanssa kuin Kataisella ja Kokoomuksen keskivertoäänestäjällä. Politiikasta on tullut ammatti ja poliittista uraa tehdään eläkkeelle asti. Ammattilainen ajattelee ensisijaisesti omaa tulevaisuuttaan, jossa ministeritaipaleen jälkeen häämöttä rahakas europarlamentti tai sopiva poliittinen virkanimitys.
7 kommenttia:
Ei tuo Lähteen "liian nuoria" mikään uusi näkökulma ollut ;)
Poliitikot voi vaihtaa äänestämällä, mutta miten ihmeessä vaihdetaan status quota kaikin keinoin pönkittävät toimittajat?
VH, mitä h*lvettiä ilmastonmuutoksella on tekemistä minkään ideologian kanssa?
Ovatko muutkin luonnontieteelliset tulokset sidoksissa ideologiaan.
Toki evoluutiotutkimuksen tulokset vääntyvät oudoiksi uskovaisten käsissä.
Samoin ilmastotutkimuksen tulokset vääristyvät "ilmastoskeptikoiden" käsissä.'
Ilmastoskeptikot ovat samanlainen huuhaaporukka kuin kreationistitkin, mitään eroa näillä ryhmillä ei ole.
Huomauttaisin, että molemmissa porukoissa toimii samoja henkilöitä (siis jenkeissä, ja myös Suomessa).
Tomi, millä tavalla E10-bensa tai paskalaki auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa? Todisteet pöytään ja heti.
Jos todisteita ei tule, deletoin Pikkupojan tavoin käyttäjän Tomi kaikki seuraavat viestit automaattisesti. Epämääräiset selittelyt ja muka-perustelut menevät myös roskakoriin.
VH, et puhu tekstissäsi ilmastopolitiikasta lainkaan.
Mainitset ilmastonmuutoksen olevan ideologista.
Paskalaki ei liittynyt millään tavalla, ilmastonmuutokseen. Sen tarkoitus oli vesiensuojelullinen, ennen kaikkea sen tarkoitus oli estää osaltaan itämeren lisä rehevöityminen.
E10.bensan ideana on kaiketi vähentää liikenteen netto CO2-päästöjä.
Osa päästöistä kenties saadaan sidottua uuteen kasvimassaan etanolituotannossa.
Itse en usko E10 vaikuttavan olenkaan, ja pidän haitallisena, että syötäväksi tai rehuksi kelpaavasta materiasta tehdään polttoainetta.
Mainitsen vielä, että E10-käyttöönotto ei ollut Suomen oma päätös vaan EU painostaa jäsen maitaan käyttämään biopolttoaineita.
Jos pidän AGW:ta faktana, se ei tarkoita sitä, että pitäisin sitä äärimäisen pahana eikä sitä, että hyväksyisin kaikki sen varjolla tehdyt päätökset.
Monien päätöksien ilmastovaikutuksia ei yksinkertaisesti tunneta tarpeeksi hyvin, että päätökset olisivat perusteltuja.
"Monien päätöksien ilmastovaikutuksia ei yksinkertaisesti tunneta tarpeeksi hyvin, että päätökset olisivat perusteltuja."
Juuri näin. Ainoa varma asia näissä toimenpiteissä on se, että ne käyvät kuluttajan ja veronmaksajan kukkarolle.
Lähetä kommentti