Vaalit 2011: Perussuomalaiset

Vaalikirjoitussarjani jatkuu toisella osalla, mutta kolmatta en tässä vaiheessa uskalla luvata. Perussuomalaisista voi sanoa, että syyt puolueen äänestämiseen eivät löydy niinkään puolueen omista ansioista kuin muista puolueista ja etenkin hallituksesta.

Istuva hallitus joutui ensimmäiseksi vaalirahaskandaalin pyörteisiin, joka lopulta vei mukanaan itse pääministeri Matti Vanhasen. Valtakunnanoikeuteen asti Vanhasen ja Nuorisosäätiön vaalirahasotkut eivät kuitenkaan johtaneet, mutta pääministeriksi tuli uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi. Syksyn 2008 kansainvälinen talouskriisi johti Suomen viennin ja samalla myös bruttokansantuotteen romahdukseen, jota hallitus tilkitsi massiivisella velanotolla. Leikkaukset jätettiin vaalien jälkeiseen aikaan.

Kansalaisten ja eliitin välinen juopa

Johtavien poliitikkojen peittelemätön oman edun tavoittelu ja vaalirahaskandaalin paljastama korruptoituneisuus tietysti iljettää tavallista veronmaksajaa. Pahiten vaalirahasotkut kaatuivat päähallituspuolue Keskustan niskaan, mutta muutkaan suuret puolueet eivät selvinneet tahriintumatta.

Samaan aikaan hallitus on myös tehnyt ns. ”paskalain” kaltaisia päätöksiä, jotka kiusaavat haja-asutusalueiden asukkaita ja kesämökkiläisiä parantamatta kuitenkaan ympäristön tilaa. Ilmastonmuutoksen nimissä on luotu uusia veroja, mikä näkyy jokaisen sähkölaskussa. Kaiken lisäksi ympäristö- ja energiaverot kasvattavat energiavaltaisen perusteollisuuden kustannuksia ja vievät teollisuustyöpaikkoja pois Suomesta.

Tavallisen kansalaisen näkökulmasta Suomen poliittinen eliitti pyrkii miellyttämään Euroopan Unionia esiintymällä mallioppilaana ja jättää samalla laskut veronmaksajan piikkiin. Kaiken huipuksi itsekin velkaantunut Suomi kaataa lisää rahaa taloutensa huonosti hoitaneille euromaille lainoina ja takauksina.

Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset vahvistuvat, kun katsoo, miten turvapaikanhakijoiden virta käy ensin vastaanottokeskuksiin ja sieltä jonon ohi kunnallisiin vuokra-asuntoihin. Jos kansalainen erehtyy arvostelemaan tapaa, jolla tulijoita kohdellaan, hän saa tietää olevansa suvaitsematon ja rasisti. Maahanmuuttopolitiikasta vastuussa olevasta Astrid Thorsista on tullut yksi Suomen epäsuosituimmista henkilöistä, mutta hallitus on seissyt Thorsin takana koko nelivuotiskauden ajan.

Suurin oppositiopuolue kriisissä

Terveessä demokratiassa moinen käytös johtaisi opposition vahvistumiseen. Suurimmalla oppositiopuolue SDP:llä on kuitenkin omat ongelmansa, jotka liittyvät uskottavuuteen (tai lähinnä sen puutteeseen) ja suomalaisen työmiehen omiin kokemuksiin työpaikoilla. Untuvikkona valittu nuori naispuheenjohtaja poseerasi ensi töikseen Iltalehden sivuilla verkkosukkahousuissa kuvissa, joissa perinteisen valtionhoitajapuolueen puheenjohtaja näytti halvalta sutturalta.

Puheenjohtajan uskottavuuden puutetta paikkailtiin nostamalla entinen puheenjohtaja, karismaton ay-jyrä Eero Heinäluoma parrasvaloihin. Kun tämäkään ei auttanut, Yleisradion entinen pääjohtaja Mikael Jungner nostettiin puoluesihteeriksi. Tulokset eivät ole häikäisseet, joten demarien gallup-kannatus pysyttelee matalissa lukemissa.

SDP kärsii johtajuuskriisistä ja siitä, että puolueen ainoa uskottava poliitikko Erkki Tuomioja on liian intellektuelli ja liian vasemmistolainen. Demarit ei yksinkertaisesti pysty hyödyntämään sitä, että perusteollisuudessa tehtaita lakkautetaan, rakennustyömailla harmaa talous rehottaa ja itäeurooppalainen halpatyövoima vie suomalaisten työpaikat.

Perussuomalaisten heikoin lenkki

Hallituksen toimiin pettyneelle äänestäjälle jää siis käytännössä yksi vaihtoehto protestoida nykymenoa vastaan eli äänestää perussuomalaisia. Gallupeissa puolueen kannatus on tasaisesti noussut ja nousu on vahvistanut itseään. Huhtikuun vaaleissa jännitetään lähinnä sitä, kuinka suureksi puolueen kannatus lopulta nousee.

Nousu on tapahtunut samaan aikaan, kun puolueen puheenjohtaja Timo Soini on viettänyt aikaansa Euroopan parlamentissa. Valtamedia yritti aluksi selittää perussuomalaisten menestystä Soinin karismalla ja muistutti, että tätä voi äänestää vain Uudellamaalla. Media ei ymmärtänyt, että puolueen kannatuksen nousu johtuu ruohonjuuritason protestista ”vanhoja puolueita” ja niiden kansalaisia kohtaan osoittamaa ylimielisyyttä kohtaan.

Media on tätä ennen kohdellut Soinia silkkihansikkain. Näin on tehty, koska Soini oikeasti esiintyy hyvin televisiossa ja kertoo hauskoja sutkauksia. Soinia ei ole hiillostettu, koska häntä on pidetty harmittomana hauskuuttajana ja toisaalta rasismin tulppana, joka ei oikeasti uhkaa perinteisten puolueiden valtaa.

Nyt Soini on kuitenkin joutunut tilanteeseen, jossa hänen puolueensa on pakko ottaa vakavasti huomioon mahdollisena hallituskumppanina tai jopa mahdollisena pääministeripuolueena. Tätä tilannetta Soini ei ole harjoitellut eivätkä pelkät letkautukset enää riitä. Perussuomalaisten odotettu vaaliohjelma osoittautui rosoiseksi ja hieman vasemmistopopulistiseksi. Siitä kuitenkin keskusteltiin paljon enemmän kuin ”vanhojen puolueiden” ympäripyöreistä julistuksista.

Uudessa tilanteessa Soini ei kuitenkaan ole osannut pitää suutaan kiinni oikeissa paikoissa. Ensiksi hän kertoi, että Perussuomalaiset menisi mieluiten hallitukseen demareiden ja Keskustan kanssa. Tällä lausunnolla hän todennäköisesti karkotti useita epäröiviä viime vaaleissa Kokoomusta äänestäneitä. Soinin olisi kannattanut vain todeta, että hallituspohja katsotaan vaalien jälkeen sen mukaan, miten ihmiset ovat äänestäneet ja miten puolueet pystyvät sopimaan hallitusohjelmasta.

Soini on nyt tilanteessa, jossa hänen kannattaisi varoa liian lennokkaita sutkauksia ja välttää vastaamasta kaikkiin toimittajien uteluihin. Soini on tottunut puhumaan kansanomaisesti suoraan ja lyhyillä lauseilla. Nykytilanteessa paras vaihtoehto olisi tuoda puolueen omia teemoja esiin ja jättää spekuloinnit hallituksesta ja ministeripaikoista vähemmälle.

Aiemmista vaaleista poiketen muiden puolueiden puheenjohtajat eivät enää silittele Soinia myötäkarvaan vaan pyrkivät vesittämään hänen uskottavuutensa. Tässä on jo melkein onnistuttu, kun Soinilta on tivattu suhtautumista Kreikka-lainoihin ja Euroopan Unionin vakausrahastoon. Soini on ilmoittanut, että Perussuomalaiset ei hyväksy väliaikaista eikä pysyvää kriisirahastoa.

Ylen toimittaja kysyi Soinilta mahdollisuudesta mennä hallitukseen, jos hallitusohjelmassa sovitaan, että Perussuomalaiset saavat äänestää kriisirahastoa vastaan. Soini vastasi:

”Jos tällainen esitys tulee, niin sitä harkitaan ja pidän sitä mahdollisena.”

Tämä lausunto tarjosi vastustajille ilmaisen mahdollisuuden rokottaa, ja se mahdollisuus käytettiin.

Keskustan veteraanipoliitikko Seppo Kääriäinen totesi:

”Politiikassa valtaa seuraa aina vastuu. Myös hallitusvaltaa tavoittelevien oppositiopuolueiden pitää ymmärtää, että lukuisten kynnyskysymysten asettelu ja erilupien anelu etukäteen hallitustyöhön eivät ole vastuun ottamista.”

Liian paljon, liian aikaisin

Perussuomalaiset on kasvanut nopeasti pienestä puolueesta suurten haastajaksi. Puolueeseen on virrannut paljon väkeä, joiden odotukset puolueelta eivät välttämättä kaikissa asioissa kohtaa. Puheenjohtaja Soinin asema on vankka eikä hänelle puolueesta löydy tällä hetkellä uskottavaa haastajaa. On myös epäselvää, ymmärtääkö Soini itsekään, mistä perussuomalaisten kannatuksen nousu kumpuaa. Kuunteleeko hän kansaa vai pelkästään vaimoa, Vistbackaa ja muita lähipiirin neuvonantajia?

Puolueen nopean kasvun takia hallitusvastuu ei välttämättä kannata. ”Vanhat puolueet” haluavat perussuomalaiset hallitukseen pelkästään sen takia, että hallituksessa puolueen kannatus laskee. Ne laskevat, että puolue lopulta hajoaa sisäisiin riitoihin, kuten edeltäjäpuolue SMP:lle kävi.

Toisaalta Soini itse on toiminut pitkään politiikassa ja hän haluaa lausuntojensa perusteella ministeriksi vaikuttamaan asioihin eikä jäädä pelkästään räksyttämään oppositiossa. Nähtäväksi jää, saako ministerikiima perussuomalaisten johdon myymään periaatteensa.

Vaaleissa Perussuomalaisten pitäisi saada riittävän suuri kannatus, jotta puolue saisi hallitusneuvotteluissa merkittäviä tavoitteitaan läpi tai ainakin voisi kunniallisesti vetäytyä, jos ”vanhat puolueet” yrittävät vedättää. Kannatuksen pitäisi olla niin suuri, että hallituksen muodostaminen ilman perussuomalaisia tarkoittaisi käytännössä kolmen suuren hallitusta. Näin puolueella olisi hallitusneuvotteluissa oikeasti pelimerkkejä eikä hallituspaikkaan vaadittaisi keskeisten tavoitteiden uhraamista.

Todellista tasa-arvoa

Viikolla laajakaistayhteyden kanssa oli ongelmia, jotka onneksi lopulta ratkesivat. Osittain tästä syystä olen myöhästynyt median suuresta homokohusta, jonka ”äärikristityt” lahkolaiset ovat eheytymiskampanjallaan käynnistäneet.

Kulttuurimarxismi

Blogimaailma ei kuitenkaan pysähdy. Ruukinmatruuna kirjoitti yhden parhaista kirjoituksistaan kulttuurimarxismista ja sen frankfurtilaisista oppi-isistä. Samoista asioista luin itse Pikkupojan suosittelemasta Explaining postmodernism -kirjasta.

Toki kulttuurimarxismista ei voi vetää suoraa linjaa tämän päivän ”repressiiviseen suvaitsevaisuuteen” eikä Ruukinmatruunan kirjoituksessakaan näin anneta ymmärtää. Historian kulku vain muovasi marxilaisia ajatuksia uuteen suuntaan.

Ensimmäinen maailmansota osoitti, että työväestö ei Länsi-Euroopassa innostunut maailmanvallankumouksen ajatuksesta. Kulttuurimarxistit kuten Antonio Gramsci analysoivat tätä ja päättelivät, että kapitalismi ei hallinnut työläisiä ainoastaan pakolla vaan myös hegemonisen kulttuurin eli porvarillisten arvojen avulla.

1950-luvulla Nikita Hrustshev piti kuuluisan puheensa, jossa hän tuomitsi stalinismin rikokset. Noihin aikoihin alkoi olla selvää, että marxilaisiin ajatuksiin perustuva yhteiskuntajärjestelmä on epäonnistunut tavoitteessaan. Vasemmisto siis tarvitsi uusia ideoita, ja postmodernismi tarjosi niitä. 60-luvun lopun sukupolvikapinan seurauksena nämä ajatukset läpäisivät koko yhteiskunnan ja muuttuivat valtakulttuuriksi.

Poliittinen korrektius ja suvaitsevaisuus

Vaikka poliittisen korrektiuden kukkaset vaikuttavat älyttömiltä ja tavalliselle tallaajalle käsittämättömiltä, ne ovat loogisia, jos tarkastellaan niiden ideologisia lähtökohtia. Itse olen käyttänyt termiä vasemmistoliberalismi kuvaamaan tasa-arvoideologiaa, joka pyrkii kaiken syrjinnän lopettamiseen.

Yhteiskunnan eri ryhmät eivät ole lähtökohdiltaan tasa-arvoisia. Jotkut ryhmät menestyvät huonommin kuin toiset, ja tämä johtuu syrjinnästä, joka ei välttämättä ole suoraa vaan ”rakenteellista”. Hegemoninen valtakulttuuri estää vähemmistöjä menestymästä ansaitsemallaan tavalla.

Kielenkäyttö on samalla vallankäyttöä eli sanojen avulla voidaan harjoittaa syrjintää. Siitä seuraa johdonmukaisesti se, että tasa-arvo edellyttää kielenkäytön suitsimista. Kielen pitää olla neutraalia eikä se saa sisältää jotakin ryhmää syrjiviä merkityksiä.

Suvaitsevaisuus taas tarkoittaa, että hegemonisen valtakulttuurin edustaja ei voi arvostella vähemmistön tapoja ja arvoja omista lähtökohdistaan. Vähemmistön tavat ja arvot eivät ole yhtään huonompia vaan voivat olla jopa parempia. Tasa-arvoon päästään, jos vähemmistön mahdollisuuksia parannetaan tarvittaessa jopa valtakulttuurin edustajia syrjimällä.

Postmodernismia voi pitää roskana, mutta se vaikuttaa menestyksekkäästi useilla yhteiskunnan osa-alueilla kuten mediassa ja oikeuslaitoksessa. Se tarkoittaa yleensä sitä, että syrjittyyn ryhmään kuuluva henkilö ei ole samalla tavalla vastuussa teoistaan kuin hegemonisen valtakulttuurin edustaja. Kansainvälisessä politiikassa se tarkoittaa esimerkiksi, että palestiinalaisten raakalaismaisuudesta vaietaan, kun taas Israelin hirmutekoja pidetään esillä ja liioitellaan.

Tasa-arvoinen päiväkoti

Läntinen naapurimme Ruotsi on tasa-arvoasioissa meitä edellä monella rintamalla. Ruotsissa on ymmärretty, että aikuisiin ei kannata yrittää vaikuttaa propagandalla mutta lapsien ajatusmaailmaa on helpompi muokata.

Tukholman Södermalmilla toimii Egalia-niminen esikoulu, jossa pojista ja tytöistä pyritään kasvattamaan tasa-arvoisia ilman ennalta määritettyjä sukupuolirooleja. Egalia on keskittynyt sukupuolipedagogiikkaan, ja kaikki leikkimiseen ja oppimiseen käytetty kirjallisuus ja välineistö on suunniteltu sukupuoli- ja tasa-arvonäkökohtien pohjalta.

Aftonbladetin artikkelissa kerrotaan, että Egaliassa kaikki ovat kavereita. Kukaan ei ole poika tai tyttö. Ruotsin kielessä sana hän on sukupuolittunut (han tai hon) mutta Egaliassa han ja hon korvataan usein sukupuolettomalla sanalla ”hen”.

Esikoulun johtaja Gabriella Martinson kertoo:

”Valitsemme mielellään kirjoja, joissa esiintyy yksinhuoltajavanhempia tai samaa sukupuolta olevat vanhemmat.”

”Heteroperheistä kertovia kirjoja lapset saavat kaikkialta. Voi vaikuttaa liioittelulta, mutta yritämme koko ajan toimia vastapainona sukupuolen mukaan rajatulle ja konservatiiviselle yhteiskunnalle.”

Koulun opettaja Lotta Rajalin kuitenkin toteaa:

”Emme halua poistaa biologista sukupuolta. Sen sijaan pyrimme vaikuttamaan sosiaaliseen sukupuoleen.”

Siksi päiväkodin yksinomaan tummaihoisilta nukeilta löytyy myös sukupuolielimet. Egalia-päiväkodissa kieli on erittäin tärkeä asia. Sukupuolisidonnaisia sanoja kuten poika tai tyttö ei käytetä. Sen sijaan lapsia kutsutaan joko ”kavereiksi” tai ”henkilöiksi”.

Lastenkirjat uuteen kuosiin

Ruotsista löytyykin kirjoja, joissa perinteiset sukupuoliroolit on korvattu uusilla. Jösta ja Johan -kirjassa kaksi samaa sukupuolta olevaa haluaa hankkia itselleen lapsen. Kalle och klänning -kirjassa päähenkilö löytää serkkunsa vanhan leningin, joka on paljon hienompi kuin hänen normaalisti käyttämänsä paita ja housut.

Vem kan älska Ella -teoksessa taas mennään lujaa uskottavuuden tuolle puolen. Kadulla asuva 91-vuotias Elvira löytää Ella-tytön rappukäytävästä ja adoptoi hänet. Elvira harjoittaa myös kierrätystä eikä käytä kertakäyttövaippoja. Hän tekee vaipat vanhoista rievuista, tiskiräteistä ja muovipusseista. Vanhasta urheilujuomapullosta hän tekee Ellalle tuttipullon.

Elviran voimat eivät kuitenkaan riitä, ja siksi kuusivuotias Ella tarvitsee uudet vanhemmat. Eräänä päivänä Ella saakin sellaiset, kun Anton ja Adam adoptoivat orvoksi jääneen Ellan itselleen.

Vanhoissa lastenkirjoissa on kuitenkin piirteitä, jotka eivät sovellu nykypäivään. Siksi teoksia pitää muokata paremmin nykyaikaan soveltuviksi. Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjojen kustantaja Raben & Sjögren halusi korvata sanan ”neekerikuningas” paremmin monikulttuuriseen yhteiskuntaan sopivalla sanalla ”Kurrekurredutin hallitsija”.

Sama kustantamo yritti myös poistaa sanan ”neekeri” Totte Svensson Pariisissa -kirjan uusimmasta painoksesta. Hanke kuitenkin kaatui Ruotsin kirjailijayhdistyksen vastustukseen.

Tyhmempi saattaisi todeta tuohon, että Pahkasikaa ei enää tarvita. Uuskielen kehittäjät ja vanhojen teosten muokkaajat ovat kuitenkin täysin tosissaan ja uskovat edistävänsä yleistä hyvää.

Vaalit 2011: Kataisen ja Stubbin Kokoomus

Aloitan tässä mahdollisesti jopa kaksiosaisen kirjoitussarjan huhtikuun eduskuntavaaleista.  Ensimmäisenä käsittelen Kokoomusta ja syitä äänestää tai olla äänestämättä kyseistä puoluetta. Työssä käyvälle keskiluokkaiselle äänestäjälle Kokoomus tarjoaa mahdollisuuden identifioitua paremmin toimeen tuleviin. Toisaalta puolue on mielipiteiltään oikeistolaiselle äänestäjälle usein se ainoa vaihtoehto paremman puutteessa.

Ensimmäinen vänrikki Nappula

Kokoomus on viimeiset neljä vuotta istunut hallituksessa yhdessä Keskustan, RKP:n ja Vihreiden kanssa. Siksi Kokoomuksen puheita ja tekoja on periaatteessa helppo arvioida. Nimimerkki Octavius on blogissaan ansiokkaasti satirisoinut nyky-Kokoomuksen linjaa. Itse en pysty samaan, joten tyydyn tällä kertaa vähempään.

Puheenjohtaja Kataisen mediataitoja ei kukaan voi moittia. Toisaalta mies on tyylipuhdas poliittinen broileri kuten CV:stä ilmenee eikä ole tehnyt päivääkään ns. rehellistä työtä. Tässä Katainen ei kuitenkaan mitenkään poikkea muiden suurten puolueiden johtajista tai edes Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinista.

Viime vaaleissa Kokoomus hävisi niukasti Keskustalle, mikä tarkoitti, että Kataisesta ei tullut pääministeriä vaan valtiovarainministeri. Tässä tehtävässä hän seuraa aiempia Kokoomuksen tiukasta menopolitiikasta tunnetuksi tulleita valtiovarainministereitä eli Iiro Viinasta ja Sauli Niinistöä. Katainen on valtiovarainministerinä toiminut toisin, kuin 90-luvun laman keskellä valtion taloutta hoitanut Viinanen. Siinä missä Viinasen johdolla säästettiin ja säädettiin ”raippaveroja”, Katainen otti velkaa, kun finanssikriisi iski täydellä voimalla Suomeen syksyllä 2008. 

90-luvun alussa Ahon hallituksen aikana Suomi ei vielä ollut Euroopan Unionin jäsen, joten tuolloin olisi ollut mahdotonta kuvitella, että Suomi lainoittaisi jotakin muuta maata tai ottaisi näiden takausvastuita itselleen. Kataisen johdolla on pelastettu ensin Kreikkaa ja myöhemmin Irlantia, koska saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastaminen on Suomen edun mukaista. Suomen valtion muille maille antamat lainat ja takausvastuut voi käydä lukemassa täältä.

Toinen vänrikki Nappula

Leveästi hymyilevä ulkoministeri Alexander Stubb tuli kuin sattumalta ulkoministeriksi sen jälkeen, kun Ilkka Kanerva joutui eroamaan innokkaan tekstiviestittelyn seurauksena. Toisin kuin Kanerva Stubb ei ollut saanut mandaattia äänestäjiltä, vaan hänet värvättiin työhönsä europarlamentaarikon toimesta.

Stubb on outo lintu ja uudenlainen olio suomalaisessa politiikassa. Hän on oikeastaan ensimmäinen poliitikko, joka on luonut uransa Euroopan Unionissa. Siinä, missä Jyrki Kataisen juuret ovat tukevasti Siilinjärvellä, Stubb on kosmopoliitti, joka on opiskellut Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Koska Stubb tuntee järjestelmän, hän olisi periaatteessa täydellinen henkilö ajamaan Suomen etua Euroopassa. Käytännössä Stubb on kuitenkin osoittanut, että Euroopan Unionin etu on tärkeämpi kuin Suomen etu. Stubb liikkuu mukavuusalueellaan silloin, kun hän kommentoi medialle kansainvälisiä kriisejä, kuten viimeksi Libyan tapahtumia.                            

Stubb on myös lausunnoillaan osoittanut, että hän on suvaitsevainen ihminen.  Stubb kertoi Satakunnan Kansa –sanomalehdelle, että maahanmuuttokeskustelun ilmapiiri on ahdistava. Stubbin mukaan:

” Suomi oli 1970-luvulla pakon sanelemana ”impivaaralainen takapajula”, joka lillui turvallisuuspoliittisista syistä idän ja lännen välissä. Nyt 2010-luvulla tilanne on täysin erilainen, mutta se ei näy tämänhetkisessä keskustelussa maahanmuutosta ja kansainvälisyydestä.”

Uutta avoimuutta ja kansainvälisyyttä edustaa tietysti ulkoministeri Stubb itse kiiltävine hammasriveineen. Toki käsitteen ”impivaaralaisuus” käyttö osoittaa, että Stubb tykkää antaa pinnallisia, olkiukkoihin perustuvia lausuntoja. Stubb palvelee mediaa auliisti, mutta hänen ajattelunsa syvyydestä lausunto kertoo paljon. Ainakin se kertoo, että Stubbilla itsellään ei ole annettavaa keskusteluun.

Valehtelematta Stubbista voi sanoa, että häneltä puuttuu täysin kosketus tavallisiin suomalaisiin eli ns. impivaaralaisiin metsäapinoihin. Kansainvälisissä diplomaattipiireissä tätä kosketusta ei välttämättä tarvita, mutta toiseksi näkyvimpänä kokoomuspoliitikkona hänen suomalaisuutta vähättelevillä lausunnoilla on merkitystä etenkin, koska Kokoomus tunnettiin ennen kodin, uskonnon ja isänmaan puolueena.

Vihreä kokoomusministeri

Siinä missä Katainen ja Stubb ovat kiiltokuvamaisia mediapoliitikkoja, asuntoministeri Jan Vapaavuoren pyrkyryydessä on jotakin erilaista. Vapaavuori edistää vihreää politiikkaa Kokoomuksen väreissä ja varsin helsinkiläisistä lähtökohdista. Vapaavuori on vienyt yrittäjävastaisuuden kokoomuslaisella mittapuulla täysin uusiin sfääreihin.

Koska Vapaavuori jäi ilman Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahoja, hän ilmeisesti haluaa kostaa tämän yhdistyksen takana oleville liikemiehille henkilökohtaisesti. Siksi Pieksämäelle ei rakenneta Ideaparkia kuten ei myöskään Vihtiin. Espoolainen pienyrittäjä Jotu Karjalainen kirjoittaa blogissaan:

” Tuntuu oudolta että poliittisilla päätöksillä halutaan estää kuntien ja maaseudun pärjäämistä, suuret kauppakeskukset kuten Vihdin tyrmätty Ideaparkki olisi varmasti tuonut lisää kaikennäköistä yritystoimintaa alueelle. Ja sitä kautta lisännyt asumista ja koko alueen elinvoimaisuutta. Kun jatkossa kaupunkilaisten yhteisöveroja jaetaan tasauksena köyhimmille alueille on turha meidän kaupunkilaisten siitä valittaa vaan voimme siitäkin kiittää kokoomusta, tuota Suomen yritysvastaisinta puoluetta.

Miten meillä voi joku nuija asuntoministeri päättää mitä yritystoimintaa saa missäkin harrastaa. 2000 neliömetrin yläraja kaupoille kaupunkien ulkopuolella on todella härskiä toimintaa.

Ei Suomi tule pärjäämään ellei koko maata haluta saada elinvoimaiseksi.

Myös periferioille tulee antaa mahdollisuus pärjätä omillaan omaksi kokemillaan keinoilla.”

Vaikka Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahoitus onkin osoitus järjestelmällisestä korruptiosta, yksityisten yrittäjien elinkeinon aktiivinen sabotointi palvelee ainoastaan suuria kaupan keskusliikkeitä ja etenkin S-ryhmää, jonka alueosuuskauppojen hallintoelimet ovat täynnä poliitikkoja. Kilpailu kaupan alalla on suomalaisen kuluttajan etu eikä mikään keskitetty sääntely tai keskusliikkeiden oligopoli.

Vapaavuori on vihreytensä kanssa ilmeisen tosissaan, koska hän ylisti Helsingin sanomien artikkelissa (maksullinen) Itä-Pasilaa.  Vapaavuori ylisti tuota 70-luvun brezhneviläisen betoniarkkitehtuurin suomalaista ilmentymää:

” Tämä on vieläkin sympaattisempi paikka kuin luulin. Minulle tämä ei ole betonikaupunki vaan kestävän kehityksen mukainen asuintapa.”

Myöhemmin Vapaavuori nautti punaviinillä höystettyä illallista vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäen kanssa. Vapaavuori pyrkii mitä ilmeisimmin Helsingin kaupunginjohtajaksi, mihin hän tarvitsee vihreiden tukea. Siksi Vapaavuori on vihreiden desantti Kokoomuksen sisällä.

Yhteenveto

Kokoomuksen nykypolitiikkaa ei enää riitä kuvaamaan käsite ristiriita puheiden ja todellisuuden välillä. Kokoomukselle on nykyisin tärkeämpää se, miltä asiat saadaan näyttämään, kuin se, miten asiat todellisuudessa ovat. Ympäripyöreä vaaliohjelma tarjoaa mainostoimiston johdolla laadittua unelmahöttöä.

Puolue on pyrkinyt lepyttelemään oikeistolaisia äänestäjiä kansanedustaja Ben Zyskowiczin suulla. Suomen Kuvalehdessa Zyskowicz vaati perusteettomia turvapaikanhakijoita heti ulos. Zyskowicz kommentoi Timo Vihavaisen kirjaa Länsimaiden Tuho, jossa väitettiin suomalaisen älymystön vaikenevan maahanmuuton ongelmista kuten aikanaan Neuvostoliitosta:

” Tilanne ei ole niin paha kuin suomettumisen aikaan, jolloin vähäinenkin Neuvostoliiton kritiikki vahingoitti uraa.”

Zyskowicz on myös joutunut rasismisyytösten kohteeksi:

” Analogia toimii myös omakohtaisesti. 1970-luvulla toin esiin Neuvostoliiton pahimpia epäkohtia. Samaa olen tehnyt nyt, ja herkkähipiäisimmiltä on tullut tosi kovia syytöksiä. HBL:n pilakuva on tästä yksi esimerkki.”

Zyskowiczin puheet eivät kuitenkaan ole realisoituneet käytännön politiikaksi, jota hallitsee Kataisen ja Stubbin naiivi vasemmistoliberalismi. Toisaalta puolueen tulevaisuus ei kuitenkaan ole välttämättä lainkaan huono. Nuorisoketjusta löytyy Wille Rydmanin, Henri Heikkisen ja Elina Lepomäen kaltaisia ehdokkaita. Heidän kannaltaa on ikävää, että Kokoomuksen linja henkilöityy voimakkaasti Kataiseen, Stubbiin ja Vapaavuoreen.

Toisaalta Perussuomalaiset tekee myös palveluksen Kokoomukselle, kun puolue kosiskelee demarien äänestäjiä vasemmistopopulismilla ja kateusverotuksella. Timo Soini on ilmeisesti päättänyt olla kalastelematta Kokoomuksen vesillä, mikä voi tehdä Kokoomuksesta suurimman puolueen huhtikuun vaalien jälkeen.

Edit: Vastasin tuossa äsken Ylen vaalikoneeseen. Uudenmaan vaalipiirin kokoomusehdokkaista huonoimmalla sijalla oli ulkoministeri Alexander Stubb (230.) ja parhaana Elina Lepomäki (7.). Jyrki Katainen oli listalla toiseksi huonoin kokoomusehdokas (199.). Edellä oli jopa yksi SKP:n ehdokas. Vaalikonevastaukset heitetään  lonkalta, joten niiden perusteella ei kannata tehdä äänestyspäätöstä. Jostakin tuo vaalikoneotos kertoo, ainakin omista mielipiteistäni.

Japanin tsunami ja Suomi

Perjantaista lähtien olen seurannut tiiviisti Japanin 9.0 Richterin maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin seurauksia. Edellisen Kaakkois-Aasiassa tapahtuneen tsunamin raportoinnista opin aikanaan sen verran, että en missään olosuhteissa luota suomalaismedian raportteihin vaan pyrin seuraaman useita kansainvälisiä uutislähteitä, jotta saan omalta kannaltani parhaan mahdollisen kuvan tapahtuneesta.

Ydinvoimalaonnettomuus

Suomi-media on keskittynyt raportoinnissaan seuraamaan Fukushiman ydinreaktorien jäähdytysyrityksiä. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että ydinvoima on nykyisessä ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuntaan keskittyvässä ilmapiirissä poliittisesti tulenarka aihe.

Siksi ei ole yllätys, että vihervasemmistolaiset Paavo Arhinmäki ja Leo Stranius yrittivät käyttää tapahtunutta hyväkseen, ennen kuin tsunamin uhrien ruumiit olivat ehtineet kylmentyä. Suomen Säteilyturvakeskuksen edustajat ovat pahentaneet tilannetta antamalla hätäisiä ja faktoihin perustumattomia lausuntoja medialle. Petteri Järvinen arvosteli blogissaan Säteilyturvakeskuksen tiedottamista mielestäni täysin aiheesta. Se, että joditablettien myynti kiihtyi apteekeissa, kertoo tiedottamisen tasosta kaiken olennaisen.

Tässäkin blogissa kommentoinut nimimerkki Tiedemies kirjoitti blogissaan, että tapahtunut todellisuudessa osoittaa ydinvoiman olevan erittäin turvallista, koska ”kaiken mahdollisen mentyä pieleen eivät saaneet 40 vuotta vanhalla reaktorilla aikaan mitään kovin dramaattista”.

Toisaalta ydinvoima ja Japani eivät sovi keskenään kovin hyvin yhteen, kuten Lubos Motl blogissaan kirjoittaa. Syynä tähän ovat sekä Japanin sijainti Tyynenmeren ”tulirenkaan” maanjäristykselle alttiilla vyöhykkeellä että maan suuri väentiheys (yli 300 asukasta neliökilometrilla). Lubos ehdottikin Japanille ydinvoimaloiden ulkoistamista Venäjälle.

Niiden, jotka haluavat lukea selkeän ja helppotajuisen selityksen sille, miksi maailma ei huomenna lopu, kannattaa lukea tämä artikkeli.Siinä selitetään selkeästi, mitä tapahtui ja miksi ydinkatastrofi todennäköisesti jää tapahtumatta.

Valtava inhimillinen katastrofi

Ydinonnettomuudella spekulointiin keskittynyt suomalaismedia huomasi vasta myöhään, että maanjäristys ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat Japanissa valtavan inhimillisen katastrofin, josta jopa Japanin kaltaisella pitkällle kehittyneellä yhteiskunnalla on vaikeuksia selviytyä. Kuolonuhrien määrään kiinnitettiin vain vähän huomiota verrattuna varsin epätodennäköiseen ydinkatastrofiin.

Mediassa puhuttiin pitkään vahvistetuista kuolonuhreista, joiden määrä liikkui ensin sadoissa ja myöhemmin vähän yli tuhannessa. Hyökyaalto kuitenkin lanasi maan tasalle useita kaupunkeja, joiden asukkaista läheskään kaikki eivät varoituksista huolimatta ehtineet pelastautua korkeammalla sijaitseville alueille. On mahdollista, että lopullinen kuolonuhrien määrä lasketaan kymmenissä ellei jopa sadoissa tuhansissa.

Ruotsin rajaton hyvyys

Ruotsia on leikkisästi kutsuttu ”koko maailman fataksi” maan anteliaan ulkomaalaispolitiikan takia. Tämä käsitys vahvistui viime viikolla, kun hallitus pääsi sopuun ulkomaalaispolitiikasta opposition ympäristöpuolueen kanssa.

Ruotsin television nettisivulla uutisoitiin, kuinka hallitus sulkee oven Ruotsindemokraattien edestä näiden avainkysymyksessä ja ottaa yhdessä Ympäristöpuolueen kanssa vastuun turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta.

”Paperittomille” oikeus terveydenhuoltoon

Ruotsin media käyttää maassa laittomasti oleskelevista ulkomaalaisista termiä ”paperiton”. Hallituksen ja Ympäristöpuolueen sopu tuo ”paperittomille” oikeuden terveydenhuoltoon ja heidän lapsilleen mahdollisuuden käydä koulua. Myös yritysten perustaminen sallitaan. Ruotsalaisen veronmaksajan tehtäväksi jää rahoittaa poliittisen eliitin harjoittama hyvyyden maksimointi.

Ruotsin hallitus toki onnistuu vähentämään Ruotsindemokraattien vaikutusvallan minimiin nykyisen eduskunnan aikana. Mediassa monet taputtivat innosta käsiään sopimuksen myötä mutta eivät suinkaan kaikki. Merit Wager kirjoittaa Newsmill-sivustolla, kuinka hallitus uhraan Ruotsin edun saavuttaakseen lyhyen tähtäimen voiton Ruotsindemokraateista. Wagerin mukaan laittomasti maassa oleskeleville myönnettävät etuisuudet ja helpotukset tarkoittavat käytännössä täysin vapaata maahanmuuttoa.

Porvarillinen Svenska Dagbladet epäilee mielipidekirjoituksessaan sovun hintaa otsikolla ”Mikä on kiltteyden hinta?”. SvD:n mukaan hallitus ja Ympäristöpuolue ovat todellakin ”sulkeneet oven muukalaisvihamielisiltä voimilta”, koska maahanmuuttopolitiikka muuttuu suuntaan, jota Ruotsindemokraatit eivät kannata. Lopuksi SvD kuitenkin toteaa:

”Hallitus on tarjonnut vastustajilleen julkisessa keskustelussa sellaisen argumentin, johon sen on vaikea vastata.”

Merkittävä osa ruotsalaisista ei pidä avoimien ovien maahanmuuttopolitiikasta, mikä luultavasti johtaa Ruotsindemokraattien kannatuksen nousuun. SvD myös pitää sopua epäoikeudenmukaisena niitä kohtaan, jotka hoitavat turvapaikka-asiansa lakien mukaan. Kansalaisuuden ja turvapaikan merkitys vähenee, kun ”paperittomille” myönnetään lisää oikeuksia.

Todellisuudesta vieraantuneet poliitikot

Hallituspuolueiden ja opposition edustajat yrittivät kehua sopimusta parhaansa mukaan. Hallituskoalitioon kuuluvan Keskustapuolueen puheenjohtaja Maud Olofsson hehkutti sopimusta:

”Ruotsin on oltava uudisraivaajien maa.”

On vaikea kuvitella suurkaupunkien lähiöissä asustava tukiriippuvaisten joukkoa uudisraivaajiksi.

Ympäristöpuolueen edustaja Mikaela Valtersson puolestaan korostaa sitä, miten sopimus hyödyttää erityisen vaikeissa olosuhteissa eläviä maahanpyrkijöitä:

”Aiemmin laki on johtanut siihen, että aiottua vähemmän ihmisiä on saanut jäädä maahan. Kyse on vakavasti sairaista ihmisistä ja apaattisista pakolaislapsista.”

Noista apaattisista pakolaislapsista nousi Ruotsissa kohu viitisen vuotta sitten. Alaikäiset pakolaislapset kieltäytyivät vastaamasta kysymyksiin eli ”olivat apaattisia”. Jostain syystä vastaavaa ilmiötä ei esiintynyt muualla kuin Ruotsissa, ja havaittavissa oli korrelaatio apaattisuuden ja vanhempien hylätyn turvapaikkahakemuksen välillä.

Psykiatri Thomas Jackson osallistui keskusteluun ja väitti, että lapset teeskentelevät sairasta vanhempien vaatimuksesta. Jackson väitti, että media on luonut käsitteen apaattiset pakolaislapset.

Jackson erehtyi kuitenkin osallistumaan Ruotsin television Upprag Granskning -ohjelmaan (Tehtävänä arvostelu), jossa journalisti Gellert Tamas onnistui tekemään Jacksonista muukalaisvihamielisen ja näin mitätöimään hänen ammatillisen pätevyytensä. Gellert Tamas kirjoitti myöhemmin apaattisista lapsista kirjan, jota mainostettiin mm. Aftonbladet-iltapäivälehdessä. Myytti lasten apaattisuudesta jäi elämään ja otetaan yhä todesta ainakin Ympäristöpuolueessa.

Absolut Sverige

Lopuksi mainostan vielä äskettäin hankkimaani kirjaa. Jyllands Postenin kommentaattori, filosofian tohtori Mikael Jalving on matkaillut Ruotsissa, haastatellut ihmisiä ja kirjoittanut kirjan ”Absolut Sverige – en rejse i tavshedens rige” (Absolut Ruotsi – matka hiljaisuuden valtakuntaan). Hiljaisuudella Jalving viittaa tapaan, jolla ruotsalaiset hiljentävät keskustelun epämiellyttävistä asioista kuten maahanmuutosta ja maahanmuuttajien integroitumisesta ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Kirja on vastaus Ruotsin TV4-kanavan reportteri Lena Sundströmin Tanskaa käsittelevään kirjaan Världens lyckligaste folk (Maailman onnellisin kansa). Jalving kirjoittaa Ruotsin menneisyydesta, nykyisyydestä ja yhteiskunnallisista utopioista, joita Ruotsissa on toteutettu ja toteutetaan edelleen.

Miten valtamedia valehtelee?

Edellisessä kirjoituksessani kuvasin, miten alkujaan pikkutyttöjen seksuaalista ahdistelua koskeva uutinen kääntyi hyökkäykseksi viattomia pakolaislapsia vastaan, kun uutinen pääsi valtamediaan. Ammattimaista tapaa, jolla silmänkääntötemppu toteutettiin, voi myös ihailla, vaikka valtamedian valheellinen uutisointi ja tosiasioiden pimittäminen muutoin ärsyttäisi.

Iltalehti valehtelee

Kaupalliset iltapäivälehdet puolustelevat usein raflaavaa otsikointiaan sillä, että lehti täytyy joka päivä myydä asiakkaille. Enimmäkseen tilattuna kotiin jaeltavilla lehdillä vastaavaa ongelmaa ei ole. Siksi osittain harhaan johtavaa otsikointia voi perustella liiketaloudellisilla syillä.

Jani Toivola on julkkis, homo ja puoliksi kenialainen. Tästä syystä hän kuuluu kaksoisplushyvä-ryhmään, jota ei voi arvostella joutumatta leimatuksi rasistiksi ja homofobiksi. Idols-tuomarina ja turhana julkkiksena Toivola on tottunut keskustelemaan toimittajien kanssa epämuodollisesti ja ilmeisesti olettaa, että toimittaja täydentää juttuja tarvittaessa itse keksimillään ”tosiasioilla”.

Toivola on kuitenkin myös vihreiden ehdokas tulevissa eduskuntavaaleissa. Juorutoimittaja Leena Ylimutka kirjoitti Jani Toivolan saamista uhkauksista raflaavan jutun, jossa hän aluksi leimasi Suomen Sisu –järjestön uhkausten lähteeksi. Suomen Sisun aktiivit hämmästyivät asiasta ja pitivät tätä likaisena kampanjointina.

Koska Suomen Sisu mitä ilmeisimmin ei ollut uhkausten takana, toimittaja muutti juttua korvaamalla Suomen Sisun Hommaforumilla.  Muutoksen jälkeen kirjoitus oli muuttunut seuraavaksi:

” - Hommaforum-keskustelupalstalla on osana keskustelua liikkunut uhkaus minua kohtaan. Olen saanut varoituskirjeen, että hyökkäystä minua vastaan suunnitellaan, Jani Toivola kertoo.”

Todellisuudessa sekä Suomen Sisu että Hommaforum eivät ole esittäneet minkäänlaista tappouhkausta. En tiedä, onko mitään Jani Toivolan mystistä kaveria olemassakaan tai onko hän sanonut kaverilleen yhtään mitään. Joka tapauksessa vahinko tapahtui ja levisi jopa laatulehtenä tunnetun, samaa konsernia edustavan Aamulehden sivuille.

Tapauksessa ei välttämättä ollut kyse pahantahtoisuudesta, koska juorutoimittaja Leena Ylimutka on luultavasti tottunut keksimään itse puolet uutisesta. On mahdollista, että viittaukset Suomen Sisuun ja Hommafoorumiin johtuvat toimittajan mielikuvituksen puutteesta.  

Toisaalta helposti vääräksi osoitettava uutinen voi jäädä lukijan mieleen etenkin, jos lukija ei ole perehtynyt käsiteltävään asiaan ja sen osapuoliin. Tätä iltapäivälehdet käyttävät joka päivä hyväkseen laatiessaan myyviä otsikoita. On myös mahdollista, että juorutoimittaja Ylimutkan lipsahdus oli tahallinen ja osoitus pahantahtoisuudesta.

Oli totuus mikä tahansa, leimaamisen kohteeksi joutuneen on käytännössä mahdotonta puhdistaa mainettaan. Oikaisu ei koskaan saa samanlaista huomiota kuin vääristelty tai tai valheellinen uutisjuttu. Iltapäivälehdet luottavat lukijoiden laiskuuteen ja typeryyteen joka ainoa päivä, koska ilman uteliaita ja/tai typeriä lukijoita iltapäivälehtiä ei olisi olemassa.

Ruotsalainen valehtelu

Suomalaiseen tökeröön valehteluun verrattuna ruotsalainen iltapäivälehtijournalismi vaikuttaa ammattimaiselta etenkin siksi, koska iltapäivälehtien Aftonbladetin ja Expressenin toiminnasta henkii ammattimaisuus ja vuosien aikana hioutunut rutiini.

Edellisessä kirjoituksessani kuvasin, miten vasemmistolainen Aftonbladet teki rikoksesta epäillyistä uhreja. Tässä kirjoituksessa kerron, miten ”porvarillinen” iltapäivälehti Expressen mitätöi alkuperäisen uutisen julkaisijasta internet-huhujen levittäjän ja ruotsindemokraattien etäispäätteen sekä samalla yhdisti Politiskt Inkorrekt –sivuston puolinatsistisen Nordisk Ungdom –järjestön mielenosoitukseen.

Expressenin otsikko ”Mobben anföll” (Väkijoukko hyökkäsi) Expressen kuvasi Nordisk Ungdom –järjestön kananmunien heittelyyn päättynyttä mielenosoitusta. Alaotsikossa lehti kirjoitti , kuinka ”Rasistit hyökkäsivät joukkoraiskausta koskevan nettihuhun perusteella”.  Jutun tekstissä tapahtumia rehellisesti ja totuudenmukaisesti kuvailleen Politiskt Inkorrekt –sivuston ylläpitäjien annetaan ymmärtää olevan syyllisiä nettihuhun leviämiseen. Nordisk Ungdom –järjestöä sanottiiin ”rasistiseksi” ja Politiskt Inkorrekt –sivustoa ”muukalaisvihamieliseksi” (främlingsfientlig). 

Varsinaisen jutun vieressä vihjailtiin, että Politiskt Inkorrekt –sivusto on ruotsindemokraattien etäispääte. Otsikolla ”Ruotsindemokraateilla on suora yhteys huhujen takana olevaan sivustoon” annettiin ymmärtää, että Ruotsindemokraatit on puolueena vastuussa uusnatsien mielenosoitukseen päättyneestä ”internet-huhusta”.

Todellisuudessa Politiskt Inkorrekt –sivusto oli kieltänyt Nordisk Ungdom –järjestön mielenositusta kuvaavan videon linkittämisen, koska sivusto ei halunnut olla missään tekemisissä mielenosoituksen kanssa. Sivusto ei missään vaiheessa kuvannut tapahtumaa sanalla joukkoraiskaus, vaan tämä tieto levisi kokonaan muiden internet-sivujen kautta. Nämä sivut olivat ideologisesti lähellä mielenosoitusta järjestänyttä Nordisk Ungdom –järjestöä.

Valhe voittaa

Kummassakin yllä kuvatussa tapauksessa valhe voittaa totuuden. Näin käy, koska vielä nykyisin tavalliset ihmiset suhtautuvat iltapäivälehden julkaisemiin uutisiin eri tavalla kuin internet-sivustoon. On täysin mahdollista, että valtaosa uutisen lukeneista uskoo iltapäivälehtien versioon ennemmin kuin ruotsindemokraatteja lähellä olevan epämääräisen internet-sivuston versioon.

Niille, jotka jo valmiiksi suhtautuvat epäluuloisesti valtamedian ”totuuksiin”, tapahtunut osoittaa, että valtamedia on menettänyt uskottavuutensa. Todellisuudessa valtamedia on yhtä uskottava kuin aina ennenkin. ”Muukalaisvihamieliset” nettisivut väittävät, että valtamedia rutiininomaisesti pimittää totuuden maahanmuuton ongelmista. Realistisesti katsottuna valtamedia voittaa poliittisesti epäkorrektit nettisivut 6-0. Tällä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa