Suomen Amnesty ja nilkkimaa

Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson kirjoitti Iltalehden blogissaan kirjoituksen Israel on nilkkimaa. Kirjoitus, joka on nyt jo poistettu (Google cache), oli sekava ja rönsyili aiheesta toiseen. Huomiotani kiinnitti sekä otsikko, että seuraava kohta:

”Ystäväni, joka työskentelee Israelissa, oli käymässä ja puita vajaan kasatessa päästiin hänen lempiaiheeseensa. Usean vuoden pyhässä maassa oleskelun jälkeen, hän on tullut siihen tulokseen, että ”Israel on nilkkimaa”. Omien vierailujeni perusteella, jotka ajoittuvat 1970-luvulle ja 1990-luvun loppuvuosille olen aika samaa mieltä.”

Teksti viittasi sekä Johanssonin että hänen ystävänsä kokemuksiin israelilaissotilaista, jotka käyttäytyivät ”v-mäisesti”. Lisäksi hän viittaa äskettäin paljastuneeseen Facebook-skandaaliin, jossa israelilaissotilas julkaisi kuvia armeija-ajastaan. Kuvissa naissotilas poseeraa Anderssonin sanojen mukaan ”hymyillen ja ilkkuen”.

Tundra Tabloidsin KGS:lle julkaisi aiheesta kirjoituksen, jossa hän kutsui Johansson kiihkoilijaksi ja antisemiitiksi tämän lausuntojen perusteella. KGS myös viittaa aiempaan vastaavanlaiseen tapaukseen, jossa Ranskan Britannian lähettiläs kutsui Israelia nimityksellä ”paska pieni maa”.

Johanssonin Israelista käyttämä nimitys päätyi Jerusalem Postin sivuille. Toimittaja Benjamin Weinthalin tekemässä puhelinhaastattelussa Johansson puolusti lausuntoaan ja perusteli sitä omilla kokemuksillaan ja sillä, että Israel rikkoo toistuvasti kansainvälistä lakia.

Kohu yhdestä sanasta

Mikko Ellilä kirjoitti blogissaan tapauksesta ja antoi ymmärtää, että kohussa oli kyse yhdestä sanasta. Suomen kielen sana ”nilkkimaa” oli käännetty englanniksi sanoilla ”scum state”. Hänen mukaansa on huonoa PR:ää Israelille, jos sen puolustajat reagoivat yhteen sanaan niin voimakkaasti , kuin KGS kirjoituksessaan teki (mm. vaatimalla Anderssonilta anteeksipyyntöä).

Johanssonin mielipide ei tietysti ole mitenkään tavaton eurooppalaisen vasemmiston keskuudessa eikä Johansson kansainvälisesti katsottuna ole erityisen merkittävä henkilö. Siksi Ellilän mukaan hänen lausunnollaan ei ole mitään merkitystä.

Kuitenkin kirjoituksesta voi selkeästi päätellä, että Johansson todella tarkoittaa sitä, mitä hän sanoo. Nilkkimaa on otsikossa, Johansson siteeraa ystäväänsä ja vielä toteaa olevansa hänen kanssaan samaa mieltä. Lausunnosta tekee merkittävän Johanssonin asema riippumattoman ja hyvämaineisen ihmisoikeusjärjestön Suomen osaston toiminnanjohtajana.

Lausunto antaa aiheen epäillä, että kyseinen järjestö ei käsittele Lähi-idän konfliktia tasapuolisesti vaan kiinnittää erityistä huomiota Israelin toimintaan. Samanaikaisesti sekä konfliktin toinen osapuoli palestiinalaiset että arabimaat selviävät vähemmällä huomiolla. Dennis Mitzner kirjoitti tästä omassa blogissaan.

Johanssonin aiempien lausuntojen perusteella hänet on helppo luokitella vasemmistolaiseksi, jotka tyypillisesti näkevät konfliktit marxilaisen sortomytologian linssien läpi. Konflikti johtuu siitä, että vahvempi osapuoli (=Israel) sortaa heikompaa (=palestiinalaiset). Koska syy on sortajan, sorrettu ei ole vastuussa omista teoistaan.

Siksi Johansson ei vaivaudu pohdiskelemaan, miksi israelilaissotilaat mahdollisesti käyttäytyvät v-mäisesti. Ehkä heitä ottaa päähän pitkä asepalvelusaika tai sitten heillä on oikeasti syytä pelätä tsemurhapommittajia.

Käännösvirhekö?

Tieto levisi suomalaiseen verkkomediaan. Uuden Suomen haastattelussa Johansson kommentoi blogikirjoituksestaan noussutta kohua.

”Se, mitä yritin sanoa, ymmärrettiin väärin ja miellettiin Amnestyn kannanotoksi. Sitä myös käännettiin virheellisesti, minkä takia se loukkasi ihmisiä erityisesti Israelissa, mutta myös muualla maailmassa. Tarkoitukseni ei ollut loukata. Siksi poistin kirjoituksen ”

Uusi Suomi kirjoittaa vielä:

”Tärkein käännösvirhe tehtiin Johanssonin mielestä siinä, että hänen käyttämänsä sana ”nilkkimaa” käännettiin termiksi ”scum state”. Johanssonin mielestä ”scum state” on huomattavasti voimakkaampi sana kuin ”nilkkimaa”.”

Johanssonin Iltalehden blogissa hänet esitellään Suomen Amnestyn johtajana, mutta Johansson on omien sanojensa mukaan pyytänyt lehteä muuttamaan esittelytekstiä. Käännöksestä on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta KGS:n Jerusalem Postin toimittajalta saaman tiedon mukaan Johansson ei puhelinhaastattelussa pyytänyt korjaamaan termiä ”scum state”. Googlen käännöspalvelussa sana ”nilkki” käännetään englannin sanaksi ”twat”.

En ole nähnyt termiä ”nilkkimaa” käytettävän aikaisemmin ja myönnän, että sen kääntäminen englanniksi sanan merkityksen muuttumatta voi olla vaikeaa. Kuitenkin Johanssonin olisi pitänyt ymmärtää, että hänen asemassaan ei voi kirjoittaa kuin tavallinen vasemmistobloggaaja ja että hänen juttujaan lukevat muutkin kuin valmiiksi samanmieliset.

Amnesty on perinteisesti vastustanut kuolemanrangaistusta ja puolustanut mielipidevankeja eri puolella maailmaa. Suomen Amnesty ei kuitenkaan ole puolustanut sanallakaan suomalaisia ”sananvapausrikollisia”, joista pahin eli Seppo Lehto kärsii parhaillaan kahden ja puolen vuoden vankeustuomiota. Suomalaisia ”sananvapausrikollisia” ei Amnestyn mielestä rangaista mielipiteiden vuoksi, vaan he ansaitsevat tuomionsa. Tämä ja Suomen Amnestyn muut lausunnot kertovat, että järjestön ihmisoikeustyöhön on sekoittunut vasemmistolaista poliittista aktivismia, jota Johanssonin blogikirjoituskin edustaa.

Luin ruotsalaisen lehden

Sanomalehtiä luetaan yhä enemmän ajanvietteenä. Niiden sisältämät uutiset ovat vanhentuneita siinä vaiheessa, kun lehden saa käsiinsä. Lehteä luetaan useimmiten huoltoasemilla, junassa, lentokentällä, lentokoneessa tai hotellissa ajan tappamiseksi. Ulkomailla suomalaisia sanomalehtiä on vaikea löytää, joten siellä matkailija joutuu tyytymään ruotsalaisiin tai englantilaisiin sanomalehtiin.

Kvällsposten on Expressen-sanomalehden Etelä-Ruotsissa ilmestyvä versio. Expressen kuuluu porvarileiriin toisin kuin avoimesti sosiaalidemokraatteja kannattava Aftonbladet. Toisaalta Ruotsiin suuntautuvan maahanmuuton suhteen mitään merkittävää eroa eri leirejä edustavien lehtien välillä ei ole, mikä näkyy selkeästi esimerkiksi Kvällspostenin sivuilta.

Tehdään Malmösta taas turvallinen

Ensimmäisellä aukeamalla Ruotsin kristillisdemokraattien toinen varapuheenjohtaja Jan Odell vaatii turvallisuuden palauttamista Ruotsin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Malmöön. Odellin mukaan ihmisten kokema turvattomuus johtuu ensisijaisesti rikollisuudesta.

Odell esittää mielipidekirjoituksessaan joukon keinoja, joilla rikollisuutta saataisiin vähennettyä. Nuorten alle 15-vuotiaiden tekemiin rikoksiin tulee puuttua välittömästi, ja nuorille tulee tarjota nykyistä parempia koulutusmahdollisuuksia.

Odell kiittelee kaupungin keskustan kameravalvontaa mutta toteaa, että valvonta ei ole suinkaan ainoa ratkaisu rikollisuuteen. Hänen mukaansa rikoksista epäiltyjen kuvat pitäisi julkaista. Näin nykyistä suurempi osa rikoksista saataisiin selvitettyä. Lisäksi Odell pitää tärkeänä, että vaaralliset koirarodut kiellettäisiin samalla tavoin kuin naapurimaa Tanskassa. Vaarallisten rotujen koiria käytetään usein henkilökohtaisen turvallisuuden varmistamiseen, mutta omistajat eivät välttämättä piittaa koirien sivullisille aiheuttamasta vaarasta.

Loppulauseessaan Odell vaatii koulutusmahdollisuuksia ja työtä nuorille mutta samalla rajoja, joita pitää valvoa yhteiskunnan turvallisuuden varmistamiseksi.

Lehden lukijalle herää kirjoituksesta joukko kysymyksiä. Miksi rikollisuus on lisääntynyt Malmössa ja miksi ihmiset kokevat olonsa turvattomaksi? Odell vaatii rikoksista epäiltyjen kuvien julkaisemista, mutta hän varmasti myös tietää, miksi kuvia ei nykyisin julkaista. Ruotsalaisissa sanomalehdissä rikoksista epäiltyjen kuvat on pikselöity etenkin, jos epäilty kuuluu etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöön. Entä jos kuvien julkaisu lisää muukalaisvastaisuutta? Tätä Odell ei suostu pohdiskelemaan.

Kansanpuolue kalastelee ruotsindemokraattien ääniä

Ruotsalaismediassa nousi kohu, kun Kansanpuoluetta edustavan ministeri Nyamko Sabunin avustaja Henrik Emilsson vertasi avoimesti islamia natsismiin. Tietysti minkä tahansa asian vertailu absoluuttista pahuutta edustavaan natsismiin herättää kohua ja internetissä syytöksiä natsikortin käytöstä.

Henrik Emilsson on virkamies, mutta hän on tässä roolissa osallistunut mm. maahanmuuttajien työllistämistä koskevien lakien valmisteluun. Poliittisen lausunnosta tekee se, että Emilsson on ollut 2000-luvun alussa mukana Kansanpuolueen toiminnassa.

Juuri siksi Maltillista Kokoomusta edustava oikeusministeri Beatrice Ask hyökkäsi Kansanpuoluetta vastaan ja väitti heidän kalastelevan Ruotsindemokraattien ääniä. Oikeusministeri Ask totesi Expressenille:

”Kun luin lausunnosta, en uskonut sen olevan totta. On selvää, että virkamielellä ei saa olla tuollaisia mielipiteitä.”

Askin mielipiteet maahanmuutosta ovat poliittisesti oikeaoppisia, kun hän kommentoi ruotsindemokraattien tavoitteita:

”Tiedämme, että he haluavat lopettaa maahanmuuton ja meidän mielestämme maahanmuutto tekee Ruotsista rikkaamman maan. Integraatiota on kuitenkin parannettava.”

Mitä Emilsson oikeasti sanoi? Kohun alettua Emilsson poisti blogiinsa kirjoittaman merkinnän, joka kuitenkin on edelleen luettavissa ruutukopiona. Emilsson kehuu kirjailija Lena Anderssonin Newsmill-sivustolle kirjoittamaa artikkelia ja toteaa loppulauseessaan:

”Islam on kuin kommunismi tai natsismi. Ei ole olemassa hyviä harjoittajia vaan vain hämmentyneitä tai pahoja.”

Tuon kyseisen lauseen Emilsson on poistanut omasta blogimerkinnästään, jonka konteksti jää luonnollisesti Kvällspostenin lukijoille hämäräksi. Emilsson kehuu kirjailija Anderssonin kirjoitusta, jossa tämä arvostelee ruotsalaisia intellektuelleja antautumisesta islamistien edessä ja käsittelee uskonnolisen fundamentalismin ja ilmaisuvapauden välistä konfliktia.

Kuitenkin Kvällspostenin kaltaiselta iltapäivälehdeltä ei voi odottaa asioiden analyyttista käsittelyä. Kvällsposten hakee myyviä otsikoita ja virkamiehen lausunnosta saa sellaisen. Islamin mahdollisesta totalitaristisesta luonteesta ei tietysti sovi keskustella lehden sivuilla kuten ei myöskään islamin negatiivisesta vaikutuksesta sananvapauteen. Iltapäivälehtien sivuilla moralismi ja tekopyhyys voittavat aina totuuden.

Koulutoverien kiristämä

Expressenin julkaisemassa artikkelisarjassa uudesta kovasta koulusta julkaistiin torstaina artikkeli koulutoverien kiristämästä nuorukaisesta Jesperistä. Ruotsalaisissa kouluissa kiristetään rahaa koulutovereilta menetelmillä, jotka ovat peräisin järjestäytyneen rikollisuuden toimintatavoista. Lehti tarjoa lukijoille karua faktaa. 140 000 ruotsalaista pelkää palata kesälomilta kouluun. Joka kymmenes koululainen joutuu väkivallan kohteeksi. Joka kahdettakymmenettä kiusataan.

Uutena ilmiönä ruotsalaisiin kouluihin on rantautunut kiristys, jota kutsutaan nimillä ”bötning” tai ”skattning”. Siinä ylempien luokkien oppilaat kiristävät nuoremmiltaan rahaa tai arvoesineitä uhkaamalla näitä väkivallalla.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka 18-vuotias Jesper joutui kiristyksen kohteeksi. Jesper tutustui poikajoukkoon, joka aluksi kohteli häntä ystävällisesti. Myöhemmin joukkio vaati Jesperiltä tuhansia kruunuja rahaa. Jesperin mukaan:

”He sanoivat, että he leikkaavat kurkkuni auki, jos en maksa.”

Teosta ilmoitettiin poliisille, joka sai tekijät kiinni. Oikeudessa tekijät tuomittiin kiristyksen yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta. Jesper kuitenkin joutuu piilottelemaan ja puhumaan Expressenille anonyymisti, koska pelkää edelleen kiristäjiä. Nuoret rikoksentekijät eivät Ruotsissa pääsääntöisesti joudu vankilaan.

Expressenin artikkelissa kuvatut tapahtumat kuulostavat kauheilta. Toki yläasteella tapahtui jo omana aikanakin kaikenlaista ja heikoimpia oppilaita kiusattiin. Tappouhkaukset olivat kuitenkin jotakin sellaista, jota katsottiin vain elokuvista.

Artikkeli ei myöskään kerro, miksi oppilaiden uhkailu on yleistynyt Ruotsin kouluissa ja keitä Jesperin uhkaajat olivat. Poliittisesti epäkorrektien blogien lukijat tietävät, että maahanmuuttajataustaiset nuoret saattavat joskus silloin tällöin kiristää kantaväestöön kuuluvilta kännyköitä, rahaa ja muita arvoesineitä. Sanomalehdissä ei kuitenkaan tällaista voi kirjoittaa vaan lukijan on itse laskettava yhteen yksi ynnä yksi.

Tavalliset rikoksen uhriksi joutuneet ihmiset tietävät, keitä rikoksen tekijät olivat. Lehdet kuitenkin tavallisesti pimittävät tiedon tekijöistä ja/tai pyrkivät esittämään heidät tavallisina ruotsalaisina nuorina. Sanomalehdissä ”vastuullinen” raportointi tarkoittaa sitä, että rikoksen tekijöiden tausta pimitetään, koska toisin toimiminen lisäisi muukalaisvastaisuutta. Siksi lehtiä lukemalla ei saa todellista kuvaa rikollisuudesta ja sen syistä kuten ei myöskään Ruotsiin suuntautuneen maahanmuuton todellisista vaikutuksista.

Kuoleman paraati

Kesälomasta suuri osa sujui ainakin kotimaan uutisten osalta uutispimennossa ilman internetiä. Loma-ajan uutisista merkittävin ainakin saksankielisessä mediassa oli Loveparade-katutapahtuman traaginen lopputulos, kun 21 nuorta kuoli väentungoksessa ja yli 500 loukkaantui.

Mikä Loveparade?

Vuonna 1989 järjestettiin Berliinissä ensimmäistä kertaa teknomusiikin katutapahtuma, joka sai nimen Loveparade. Järjestäjänä toimi berliiniläinen teknotiskijukka Dr. Motte oikealta nimeltään Matthias Roeingh. Ensimmäisessä paraatissa osallistujamäärä jäi puoleentoista sataan, mutta myöhemmin Loveparade kasvoi satojen tuhansien ihmisten massatapahtumaksi, ja osallistujamäärän maksimi saavutettiin vuonna 1999, jolloin marssiin arvioitiin osallistuneen noin 1,5 miljoonaa ihmistä.

Tarkkaa osallistujamäärää ei tiedetä, koska Loveparade katsottiin alkuaikoina poliittiseksi mielenosoituskulkueeksi eikä tapahtumaan myyty pääsylippuja. Vuonna 2001 kulkue menetti mielenosoituksen statuksen ja siitä pitäen Loveparade on virallisesti ollut kaupallinen massatapahtuma.

Vuosina 2004 ja 2005 kulkue jätettiin järjestämättä, mutta seuraavana vuonna Saksan suurin kuntosaliketju McFit otti tapahtuman suojelukseensa. Loveparadesta tuli osa ketjun markkinointistrategiaa. Vuonna 2007 sopimus Berliinin kaupungin päättyi ja Loveparade vaihtoi maisemaa pääkaupungista Ruhrin alueelle.

Seuraavien vuosien kulkueet Essenissä ja Dortmundissa sujuivat hyvin ja osallistujamäärien arvioitiin olevan 1,5 miljoonan tietämillä. Vuoden 2009 kulkue Bochumissa kuitenkin peruutettiin, koska kaupungin johto katsoi, että päärautatieaseman alueen kapasiteetti ei riitä Loveparaden kaltaisen tapahtuman tarpeisiin.

Duisburgin murhenäytelmä

Vuonna 2010 tapahtuma saapui parin sadan tuhannen asukkaan Duisburgiin, joka yhdessä muiden Ruhrin alueen kaupunkien kanssa oli valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Loveparadesta haluttiin oma tapahtuma nuorisolle, ja se katsottiin taloudellisesti merkittäväksi sekä Duisburgin alueelle että koko Ruhrin alueelle. Sosiaalidemokraattien perinteisesti hallitseman Duisburgin ylipormestariksi oli vuonna 2004 valittu kristillisdemokraatti Adolf Sauerland, joka pyrki nostamaan kaupunkinsa profiilia erilaisilla rakennushankkeilla ja massatapahtumilla.

Tapahtumalle oli varattu käytöstä poistetin Güterbahnhof-rautatieaseman alue, johon piti suunnitelmien mukaan mahtua 250 000 ihmistä, joista valtaosa saapuisi paikalle julkisilla liikennevälineillä. Alueen pääsisäänkäyntinä toimi rautatien ja moottoritien alikulkutunneli, johon päärautatieasemalta tulevat ihmiset ohjattiin kahta kautta.

Iltapäivällä kello puoli neljän aikoihin tapahtumasta alkoi poistua väkeä, mutta samanaikaisesti uusia tulijoita pyrki sisään. Tästä syystä poliisi sulki sisäänkäynnin tapahtuma-alueelle mutta ei täysin onnistunut pyrkimyksessään vaan joutui poistamaan sulun puoli tuntia myöhemmin. Sisäänkäynti oli saapuvan ihmismassan takia tukossa ja näin tunneliin jääneet ihmiset joutuivat puristuksiin, minkä seurauksena 21 osallistujaa kuoli ja yli 500 loukkaantui.

Syyllisten etsintä

Onnettomuuden jälkeen saksalaismediassa alkoi vimmattu syyllisten etsintä. Tulilinjalle joutui erityisesti ylipormestari Sauerland, jonka eroa vaadittiin kovaan ääneen. Sauerland luultavasti olisi jo eronnutkin, mutta hän menettäisi eron myötä eläkkeensä sekä pormestarikaudeltaan että sitä edeltäneeltä opettajan uraltaan.

Kun pahin kohu oli laantunut, saksalaislehdet pystyivät jo analysoimaan tapahtunutta viileämmin. Esitän nyt tässä omat Süddeutsche Zeitungin tietoihin perustuvat käsitykseni tragedian syistä. Aluksi lienee selvää, että koko tapahtuma olisi pitänyt peruuttaa samoilla perusteilla kuin viime vuonna Bochumissa.

Aloitetaan tapahtuma-alueesta, joka oli ensinnäkin ennustettuun väkimäärään nähden liian pieni ja jonne oli liian vähän sisäänkäyntejä. Lisäksi alue oli ikään kuin motissa rautatien ja moottoritien välissä. Paraatialueelle pääsi ainoastaan kapeasta alikulkutunnelista.

Miksi sitten tapahtuma järjestettiin, vaikka alueen ongelmallisuus oli etukäteen tiedossa? Tähän on vaikea vastata tyhjentävästi, ennen kuin onnettomuuden esitutkinta valmistuu. Selvää oli kuitenkin, että Loveparade-tapahtumalle löytyi poliittista tukea niin Nordrhein-Westfalenin osavaltion johdosta kuin Duisburgin kaupungilta.

Pormestari Sauerland jätti omien sanojensa mukaan turvatoimien järjestelyt ammattilaisille eli poliisi- ja pelastusviranomaisille. Hän väitti itse, että ei saanut varoituksia. Poliisi- ja pelastusviranomaiset sen sijaan ovat väittäneet, että he varoittivat sisäänkäynnin ongelmista. Molempien selitysten pitävyys mitataan lopulta oikeudessa, kun tapahtuneelle etsitään vastuullisia.

Kaikissa massatapahtumissa päävastuu on kuitenkin tapahtuman järjestäjällä eli Duisburgin Loveparaden tapauksessa Rainer Schallerin johtamalla Lopavent-yhtiöllä. Tapahtumaa varten oli otettu 7,5 miljoonan euron vahinkovakuutus, joka tuskin riittää tuomittaviin vahingonkorvauksiin.

Saksassa toki järjestetään muitakin massatapahtumia. Jälkikäteen alan ammattilaiset haukkuivat Schallerin järjestelyjä amatöörimäisiksi ja kutsuivat tapahtunutta välinpitämättömyydestä johtuneeksi kuolemantuottamukseksi. Schaller oli ylimielinen eikä kuntosaliyrittäjällä ollut kokemusta suurten tapahtumien järjestelyistä. Tämä voi olla tottakin, mutta selityksillä pyritään pelastamaan alan maineesta se, mitä pelastettavissa on.

Nordrhein-Westfalenin sisäministeri Ralf Jäger, joka edustaa sosiaalidemokraatteja, syytti joukkopaniikista ja turvajärjestelyjen pettämisestä suoraan Rainer Schalleria ja Lopavent-yhtiötä. Duisburgin kaupunki ja poliisi eivät varsinaisesti vastanneet turvajärjestelyistä, mutta heillä oli ”veto-oikeus” eli velvollisuus peruuttaa tapahtuma, jos turvallisuusasioissa oli tapahtunut laiminlyöntejä.

Tuomioistuimessa päätetään, ovatko tapahtuman järjestäjät syyllistyneet kuolemantuottamukseen ja tuottamukselliseen pahoinpitelyyn. Saksalaismedian mukaan syyllisyyttä tämän kaltaisissa tapauksissa on vaikea osoittaa, joten vapauttava tuomio lienee todennäköinen.

Tietokonesimulointia

Nykyaikaan sopii myös, että tragediaan liittyy myös tietokonemallinnusta. Duisburgilainen ruuhka- ja paniikkitutkija Michael Schreckenberg simuloi Loveparaden ihmisvirtoja tietokonemallilla. Analyysien perusteella sisäänkäynnin leveys ei aiheuttaisi ongelmia. Onnettomuuden jälkeen Schleckenberg joutui myöntämään, että hänen mallinsa ei ottanut huomioon kaikkia tarvittavia tekijöitä.

Tietokonemallinnuksen lopputulos ei luultavasti ollut ratkaiseva, mutta mallinnuksen tulokset joka tapauksessa vastasivat sekä järjestäjän että Duisburgin kaupungin johdon toiveita. Schreckenberg teki vain työtään eikä hänen tietokonemallinsa puutteita voi mitenkään pitää pääsyynä tapahtuneella. Vika on ennemminkin niissä, jotka pitävät mallin tuottamia tuloksia luotettavina eivätkä ymmärrä siihen liittyviä epävarmuustekijöitä. Osittain alkoholi- ja huumehöyryissä liikkuvien ihmisjoukkojen käyttäytymistä on vaikeampi ennustaa kuin liikenneruuhkia.