maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Viimeinen tuhkapostaus

Tuhka lienee jo suurelta osin kadonnut taivaalta eikä uuttakaan ole tulossa, koska islantilaisen Eyjafjallajökull-tulivuoren jääpeite on kadonnut eikä vuori sylje enää samaa määrää tuhkaa taivaalle kuin aiemmin. Käsittelen tässä postauksessa kuitenkin vielä tuhkakriisin tapahtumia koosteena.

Yhdysvaltojen malli

NPR:n uutisesta käyvät ilmi tärkeimmät erot eurooppalaisen ja amerikkalaisen järjestelmän välillä. Euroopassa ilmatilan hallinnointi on säädetty tiukasti ICAO:n ohjeistuksen mukaisesti ja on kokonaan viranomaisten kontrollissa. Yhdysvalloissa paikallisen ilmailuviranomaisen eli FAA:n tehtävänä on lähinnä varoittaa ja ohjeistaa lentoyhtiöitä, jotka päättävät omasta riskienhallinnastaan itse.

Esimerkkinä käytetään Alaskan Kasatochi-tulivuoren purkausta kesällä 2008. Tällöin tuhkapilvi levisi laajalle alueelle Pohjois-Amerikkaan, Yhdysvalloissa lähinnä maan pohjoisosaan. Yhdysvaltojen ilmailuviranomainen sulki ilmatilan ainoastaan purkautuvan tulivuoren välittömästä läheisyydestä.

Lentoyhtiöt välttivät tuhkapilven muuttamalla reittejään etelämmäksi tai napa-alueille. Tuhkapilveen ei kukaan ehdoin tahdoin halunnut lentää.

Uutisessa kerrotaan myös hieman tilastotietoja tulivuorenpurkausten vaikutuksista lentoliikenteelle. Ilmailun historiasta löytyy kaksi tapausta, joissa moottorit ovat sammuneet niihin kertyneen tuhkan takia (KLM 867 ja British Airwaysin lento 9). Kummassakin tapauksessa moottorit tai osa moottoreista saatiin uudelleen käyntiin ja näin ihmisuhreilta vältyttiin. Tapaukset myös sattuivat purkautuvan tulivuoren välittömässä läheisyydessä.

Lisäksi 80-luvulta lähtien ainakin 15 lentokonetta on vaurioitunut tuhkan vaikutuksesta pohjoisen Tyynen meren reiteillä. Kyseistä merta ympäröivää aluetta kutsutaankin ”tulirenkaaksi” (Ring of Fire) runsaan tuliperäisen aktiivisuuden takia.

Eurooppalaiset saavat NPR:ltä ainakin osittaisen synninpäästön, koska Yhdysvaltojen ilmatilassa väistöliikkeet on helpompi toteuttaa kuin ahtaammassa ja ruuhkaisemmassa Euroopassa.

Brittiviranomaisten selittelyä

Viime lauantaina Britannian ilmailuviranomaisen CAA:n puheenjohtaja Deirdre Hutton puolusti Telegraphissa päätöstä sulkea ilmatila. Artikkelissa Hutton lähinnä selittää asiat itsensä ja edustamansa viranomaisen kannalta parhain päin ja yrittää vakuuttaa, että kuuden päivän seisokin aikana tehtiin kovasti töitä ja keskusteltiin niin muiden EU-maiden viranomaisten, lentokonevalmistajien kuin Yhdysvaltojen FAA:n kanssa.

Hutton väittää, että lentokoneita lähetettiin ilmaan mittaamaan tuhkapilven laajuutta ja pitoisuutta. EU Referendumin Richard North kuitenkin kertoo, että sopivia lentokoneita löytyy Britanniasta kokonaista kaksi kappaletta. Näistä vanhempi ei pysty lentämään riittävän korkealla, jotta sen avulla saisi riittävän luotettavaa kuvaa pilven paksuudesta. Modernimpi kone puolestaan oli maalattavana ja saatiin ilmaan vasta maanantaina, jonka jälkeen voitiin muodostaa luotettava kuva tuhkapeitteen laadusta ja lopulta avata ilmatila.

Lentoyhtiöiden tappioista

Eräät lentoyhtiöt kuten Ryanair ovat ilmoittaneet korvaavansa matkustajille ainoastaan matkalipun hinnan. EU:n liikenneasioista vastaava komissaari Siim Kallas muistutti kuitenkin lentoyhtiöiden huolehtimisvelvoitteesta, joka pätee, vaikka viivästymisen syy ei olisi lentoyhtiön.

Brittiläinen Virgin Atlantic -lentoyhtiö puolestaan korvasi vapaaehtoisesti matkustajille ruoka- ja majoituskulut. Yhtiön omistaja Richard Branson kuitenkin piti lentokieltoa virheellisenä päätöksenä:

”Ensimmäisinä päivinä tuhkaa oli hieman yli 10 kilometrin korkeudessa (35 000 jalkaa) ja koneet olisivat voineet lentää sen alapuolella. Mahdollisuuksia selvitä tuhkasta oli paljon.”

Branson myös väittää, että koneiden moottorit kestävät pahempaakin:

”Todellisuudessa koneiden pitää kestää Afrikan hiekkamyrskyissä. Moottorit on suunniteltu kestämään paljon pahempaa kuin nähty tuhkapilvi.”

Branson myös vaatii Britannian valtiota ja Euroopan Unionia korvaamaan menetykset lentoyhtiöille. Bransonin oma Virgin Atlantic -yhtiö menetti 50 miljoonaa puntaa kuudessa päivässä.

Tuhkakriisi ja siihen liittyvä viranomaisarvostelu ovat myös päässeet valtamediaan. Sunday Telegraphin Christopher Booker vertaa kolumnissaan tuhkakriisiä tapaan, jolla Britanniassa tukahdutettiin suu- ja sorkkatautiepidemiaa vuonna 2001:

”...hallituksemme yritti ratkaista suu- ja sorkkatautiepidemiaa uusien EU-direktiivien pakkopaidassa. Hallitus ei kuunnellut asiantuntijoita, jotka suosittelivat taudin saamista hallintaan rokotuksilla. Kriisin johto annettiin tietokonemallinnustiimille, jolla ei ollut kokemusta eläintaudeista ja joka keksi katastrofaalisen ”ennalta ehkäisevän teurastuksen” politiikan. Tämän tuloksena miljoonia terveitä eläimiä tapettiin turhaan, Britannian maaseudulle aiheutui paljon enemmän vahinkoa kuin olisi pitänyt ja kustannukset nousivat miljardeihin.”

Tietokonemallinnus, EU:n keskitetty sääntely ja uhkaan nähden kohtuuttoman rajut viranomaistoimet yhdistävät näitä kahta kriisiä.

Tuhkakriisin vaikutuksista tavallisten ihmisten elämään on kerrottu paljon tiedotusvälineissä. Lauantaina Mtv3 kertoi, kuinka Metso kuljetti omia työntekijöitään charter-koneella Suomeen. Lähtöhetkellä ei ollut tietoa, pääseekö kone laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ilmeisesti lento kuitenkin pääsi turvallisesti perille.

Edit 26.4.2010: The Mail on Sunday kirjoittaa tuhkakriisistä ja mittauskaluston puutteellisuuksista. Artikkeissa käydään läpi asiat, jotka olen itsekin käsitellyt täällä.

Edit 2: Tässä lisää linkkejä brittimedian uutisiin, jotka kertovat samaa asiaa. Ilmatilan sulkeminen oli täysin tarpeeton toimenpide eikä tuhkapitoisuus pahimmillaankaan ollut kuin noin seitsemäsosa myöhemmin asetetusta 2000 mikrogramman turvarajasta.

Telegraph
Daily Mail
Mirror

Tekniiikka ja Talous kirjoitti viime viikolla Suomen käyttämistä havaintomenetelmistä. Suomalaisten käyttämä lasertutka on kuitenkin tällä hetkellä Etelä-Afrikassa, joten täällä keinot mitata tuhkapitoisuuksia ovat rajalliset. Artikkelissa kerrottu kuumailmapallo ei sekään hyödytä mahdollisen tulevan tuhkakriisin sattuessa mitään, koska sillä ei päästä tarpeeksi korkealle.

14 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Suhtautuisin näihin tuhkakirjoituksiin jotenkin vastaanottavaisemmin jos en olisi täysin varma, että yhdestäkin sattuneesta lento-onnettomuudesta tai läheltä piti- tilanteesta olisivat tarkalleen samat änkyrät nostaneet hirveän metelin siitä, kuinka EU on kykenemätön koordinoimaan lentoturvallisuutta.

Vasarahammer kirjoitti...

"tilanteesta olisivat tarkalleen samat änkyrät nostaneet hirveän metelin siitä, kuinka EU on kykenemätön koordinoimaan lentoturvallisuutta."

Tuota vastaan on vaikea väittää vastaan, kun tunnut tietävän noin hyvin.

Jos luet postaukset ja niihin linkitetyt jutut läpi, sieltä löytyvät perustelut.

Valkea kirjoitti...

Nim. T: ".. että yhdestäkin sattuneesta lento-onnettomuudesta tai läheltä piti- tilanteesta ..."

- Tapahtumat menivät niin kuin menivät ja on sinänsä turha lähteä jahtaamaan nim. T:n tuottamaa haamua. Kansainvälisen sentralisoidun byrokratian luonteeseen kuitenkin kuuluu, että se tuottaa kyvyttömyyttä koko spektrin laajuudelta. Siten toisenlaisissa olosuhteissa liian löysät lentoluvat olisivat olleet täysin mahdollisia.

Vihreä Eu-byrokraatti kertoo kokemuksistaan Eu:n sisäpiirissä:

http://www.amazon.com/Blowing-Whistle-Fraud-European-Commission/dp/1902301463/ref=sr_1_1?ie=UTF8&s=books&qid=1272310812&sr=1-1

Kun intellektuellit byrokratisoituvat, yhteiskunnan kohtalo on sinetoitu.

Vasarahammer kirjoitti...

Byrokratian ratkaisu epäonnistuneen byrokraattisen sääntelyn aiheuttamiin ongelmiin on lisää byrokratiaa.

Deutsche Wellen artikkelissa siteerataan EU:n liikennekomissaari Siim Kallasia:

""We needed a fast, coordinated European response to a crisis," he told reporters. "Instead, we had a fragmented patchwork of 27 national airspaces. We need a single European regulator for a single European sky."

Tuo "yhteinen eurooppalainen taivas" oli tuhkakriisin pääasiallinen syy.

Tiedemies kirjoitti...

Tarkoitin kommentillani sitä, että siteeratuissa puheenvuoroissa ja Vasaran kommenteissa käytettiin toistuvasti perusteluita, jotka oikeastaan olisivat olleet yhtä toimivia täysin päinvastaisiksi käännettyinä, so. jos ei EU ei olisi pistänyt lentokieltoa pystyyn, niin aivan sama argumentti olisi kelvannut siitä, miten EU on kyvytön suojelemaan lentomatkustajia tulivuorenpurkauksen kaltaisilta uhkatekijöiltä ja kuinka se pelaa rikkaiden lentoyhtiöpomojen kuten Richard Bransonin pussiin välittämättä kansalaisistaan.

Asiapuolelta argumenteissa ei tullut esiin nimittäin oikein mitään, mikä ei olisi toiminut tällä tavalla. Esimerkiksi se, että tuhkapitoisuuksien mittaamiseen ei ollut riittävästi laitteita, olisi kelvannut yhtä vahvaksi argumentiksi lentokieltojen puolesta kuin niitä vastaan.

Itse pidän niin mittavia lentokieltoja yliampuvina, mutta tämä on sivuseikka, eikä sillä ole oikeastaan mitään tekemistä EU:n tai byrokratian kanssa. Paljon enemmän kyse on populismista eli siitä, että halutaan reagoida nopeasti ja näyttävästi johonkin uhkaan.

Vasarahammer kirjoitti...

"Paljon enemmän kyse on populismista eli siitä, että halutaan reagoida nopeasti ja näyttävästi johonkin uhkaan."

En usko tähän, koska kuka populismista hyötyisi. Viranomaiset vain noudattivat sääntöjä, jotka olivat tulleet voimaan viime syyskuussa. Sääntöihin puolestaan oli kirjattu YK:n alaisen ICAO:n suositukset sellaisenaan.

Mittauskapasiteetti on periaatteessa jäsenmaiden vastuulla ja siitä on selkeästi luistettu.

Kaikki Euroopan maat saivat tietonsa samasta VAAC:n tietokonemallista, jossa oli tietoa vain pilven leviämisesti mutta ei lainkaan tiheydestä.

Virhe on tehty kauan sitten ja pahinta on se, että poliittista vastuuta tuhkakriisistä ei kanna kukaan. Tämä on EU-systeemien sisään rakennettu ominaisuus.

Täällä Suomessa on täysin turhaa vaatia Matti Vanhasen päätä vadille. Eduskunnan kyselytunnilla on myös aivan turha käsitellä keskushallinnolle kuuluvia asioita.

Barroso ja se belgialainen menninkäinen eivät myöskään ole missään vastuussa tapahtuneesta.

Kumitonttu kirjoitti...

Virhe on tehty kauan sitten ja pahinta on se, että poliittista vastuuta tuhkakriisistä ei kanna kukaan. Tämä on EU-systeemien sisään rakennettu ominaisuus.

Täällä Suomessa on täysin turhaa vaatia Matti Vanhasen päätä vadille. Eduskunnan kyselytunnilla on myös aivan turha käsitellä keskushallinnolle kuuluvia asioita.

Barroso ja se belgialainen menninkäinen eivät myöskään ole missään vastuussa tapahtuneesta.


Tältähän EU-politiikka valitettavasti näyttää. Loistava trilogia, todellinen Taru sormusten herrasta.

Tiedemies kirjoitti...

Minä tarkoitin lähinnä sitä, että vaikka EU:ssa on vikaa, niin on älytöntä väittää, että tämäntyyppiset jutut ovat EU:n vika.

Vasarahammer kirjoitti...

"...on älytöntä väittää, että tämäntyyppiset jutut ovat EU:n vika."

Vähän riippuu siitä, mitä tarkoitat tämäntyyppisiellä jutulla. On tietysti selvää, että itse tulivuorenpurkaus ja sen pitkittyminen eivät ole EU:n tai sen enempää ilmastonmuutoksen syytä.

EU:n vika on siinä, että se luo tilanteen, jossa vastuu ongelmista on hajautettu eli käytännössä vastuuta ei kanna kukaan. Poliittinen vastuu puuttuu.

Veronmaksajille, yrityksille ja tavallisille ihmisille kalliiksi käyviä päätöksiä voidaan tehdä ilman, että kukaan joutuu huonosta päätöksestä vastuuseen.

Edustuksellisessa demokratiassa (jollainen EU ei ole) poliittisen vastuun olisi kantanut hallitus ja erityisesti liikenneministeri. Viranomainen puolestaan olisi vastannut oman toimintansa lainmukaisuudesta.

EU:n ICAO:lta kopioidusta ohjeistuksesta ja sen täytäntöönpanosta ei vastaa kukaan. Kyseinen ohjeistus joutui ensimmäistä kertaa käytännön testiin ja osoittautui puutteelliseksi.

Jäsenmaille puolestaan kuuluu vastuu asianmukaisen mittauskaluston ylläpidosta, jota on selkeästi laiminlyöty kaikissa jäsenmaissa useiden eri hallitusten aikana. Toisaalta, miksi jäsenmaiden pitäisi investoida mittauskalustuun, kun päätökset kuitenkin tehdään tietokonemallien perusteella?

Ohjeistuksissa ei puhuta tuhkapilvien pitoisuuksista mitään.

Tiedemies kirjoitti...

EU:n vika on siinä, että se luo tilanteen, jossa vastuu ongelmista on hajautettu eli käytännössä vastuuta ei kanna kukaan.

Tämä on naurettava argumentti, koska tasan samat ihmiset haukkuvat EU:ta siitä, että se pyrkii keskittämään valtaa. Hajauttaminen ja keskittäminen ovat toistensa vastakohtia.

Päätökset ilmatoljen sulkemisesta tehtiin kansallisilla tasoilla. Yleiset ohjeet olivat tietysti peräisin EU:lta, ja siinä mielessä kritiikki oli oikean suuntaista. Mutta kuten sanoin, jos sulkemista ei olisi tehty, niin tästä koordinaation puutteesta olisi täysin samoin argumentein voinut kritisoida EU:ta.

En väitä, ettei EU:n tämä rakenne ole ongelma. Väitän vain, että sen esiinnostaminen tässä yhteydessä on vähän kummallista, koska saman rakenteen voisi nostaa ongelmaksi täysinr riippumatta, siitä mitä EU tosiasiassa teki.

Vasarahammer kirjoitti...

"tasan samat ihmiset haukkuvat EU:ta "

Tämä tuntuu olevan Tiedemiehen mielilause, joka esiintyy useissa eri asiayhteyksissä.

Jos kysyt itseltäsi, kuka kantaa poliittisen vastuun heikosta sääntelystä, jossa tietokonemallin perusteella suljetaan ilmatila, huomaat, mitä tarkoitan.

Kun joku asia on EU-asia, poliittista vastuuta ei kanna kukaan. Parlamentaarinen kontrolli toimii vain jäsenmaiden sisällä. Enkä tässä nyt ota kantaa sen puolesta, että EU:ssa parlamentaarisen kontrollin pitäisi toimia tai että se ylipäänsä voisi toimia.

Kumitonttu kirjoitti...

Hajauttaminen ja keskittäminen ovat toistensa vastakohtia.

Totta, mutta politiikassa vallan keskittäminen hajottaa vastuun. Ei kai kenellekään ole epäselvää, että kaikkein voimakkaimmin vallan keskittäneissä valtioissa (Neukkula, P-Korea, Kuuba ja kohta EU) vastuuta ei kanna kukaan, koska kritiikki jää pimentoon.

Olen ollut EU-myönteinen ja edelleen näen siinä paljon hyviä puolia, mutta tämän bloggauksen tapaiset terävät huomiot antavat aiheen pelätä, että EU on keräämässä sellaista valtaa, joka on kaiken arvostelun yläpuolella. Ei niin, että sitä pidettäisiin armeijan voimalla yllä, mutta paine EU:n murtumisesta kasvaa niin voimakkaaksi, että tulevaisuus näyttää epäilyttävältä.

Imulippo kirjoitti...

Onneksi lentoyhtiöillä on EU:n komission asetuksen (kohta 5.4, viivästymiset ja apu) myötä vastuu asiakkaistaan myös Force Majeure tilanteissa. Jos ei olisi, yhtiöt vähät välittäisivät siitä, että asiakas joutuu olemaan parikin viikkoa jumissa ja vielä ilman riittävää tiedotusta tilanteesta.

Tiedemies kirjoitti...

Jos kysyt itseltäsi, kuka kantaa poliittisen vastuun heikosta sääntelystä, jossa tietokonemallin perusteella suljetaan ilmatila, huomaat, mitä tarkoitan.

Kyllä huomaan mitä tarkoitat, mutta olet mielestäni väärässä.

EU-asia tämä oli, mutta kunkin maan viranomaiset tekivät kukin omat ratkaisunsa. On totta, että voidaan väittää ratkaisua ylivarovaiseksi, mutta EU-asialuonne ei tässä kohtaa ole syy siihen, että ylivarovaisuus toteutui.

Se voi olla syy siihen, miksi päätöstä ei peruttu ajoissa, ja siinä mielessä olet(te) oikeassa.

Luin kirjoituksesi uudestaan, ja sen verran täytyy antaa krediittiä, että kyllä se oli ansiokas. Minusta vain jotenkin tuntuu että olen lukenut vastaavanlaiset kirjoitukset, joissa on vastaavanlainen näkökulma käännettynä, eri yhteydessä. Esimerkiksi kun EUn puitteisa ei ryhdytäkään nopeisiin toimenpiteisiin terrorismin kitkemiseksi tms., niin se on EU:n vika. Kun sen puitteissa nopeasti suljetaan ilmatila, tämä on ylireagointia.

Ärtymykseni oli pintatasoista, enkä puuttunut argumentaatioosi syvällisemmällä tasolla. Pahoittelen että toimin näin. Erityisesti olen pahoillani siitä siksi, että kommenteistani sai käsityksen, että olisin yrittänyt väittää sinun kirjoitteluasi tästä asiasta huonoksi tai kokonaisuutena ajatellen epäreiluksi, mitä se ei ollut.