Kesäloma

Tämä blogi lähtee kesälaitumille ja palaa tositoimiin parin viikon kuluttua. Toivotan blogin lukijoille hyvää kesänjatkoa.

Sauronin kanssa olisi pitänyt neuvotella

Harvoin saa lukea niin tehokkaasti itse itseään parodioivaa tekstiä kuin Jarkko Tontin kolumni Vihreä Lanka –lehdessä. Tontin oma fantasia etenee lennokkaammin kuin Tolkienilla:

” Ei ole yllättävää, että Taru sormusten herrasta on ulkomaalaisvihaa maahanmuuttokriittisyyden naamiossa lietsovan Jussi Halla-ahon lempikirja. Myös perussuomalaisten rasistilaidan äänillä europarlamentin varapaikalle noussut Sampo Terho fanittaa Tolkienia. ”

”Ja kas, näiden miesten puheet ovat sitä itseään, umpikonservatiivista pysähtyneistöfantasiaa. Tummat eteläiset sun muut örkit tulevat ja raiskaavat Pohjolan vaaleat haltianeidot. Länsi on uhattuna, edessä on viimeinen puolustustaistelu tai kaikki on menetetty. ”

Taru Sormusten Herrasta kaipaakin hiomista, jotta se soveltuisi paremmin nykyiseen monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Autan seuraavassa hieman Jarkko Tonttia tarinan kehittelyssä.

Syrjittyjen örkkien puolustaja

Uudessa tarinassa ”Jasser” Sauron on Örkkien vapautusjärjestön (OLO = Orc Liberation Organization) johtaja, joka pyrkii vapauttamaan Keski-Maan inhojen ihmisten ja hobittien miehityksestä. Keski-Maan valtio muodostettiin örkkien aiemmin asuttamalle maalle, josta useimmat örkit ovat paenneet Mordorissa sijaitseville pakolaisleireille. Örkkien elämä Mordorin karuissa olosuhteissa on rankkaa ja köyhää. Monet örkit katkeroituvat ja liittyvät ääriliikkeisiin.

Keski-Maahan jääneet örkit kärsivät jatkuvasta syrjinnästä ja heidän asuttamansa maita raivataan siirtokunniksi ihmisille ja hobiteille. Haltioiden johtaja Elrond on ihmisten ja hobittien päätukija, joka ei lotkauta korvaansa örkkien vaatimuksille omasta kotimaasta rinta rinnan ihmisten ja hobittien kanssa vaan tukee Gandalfia taloudellisesti ja sotilaallisesti.

Keski-Maan hengellinen johtaja Gandalf demonisoi örkkejä ja väittää Jasser Sauronin tavoittelevan Keski-Maan tuhoamista ja örkkivaltion perustamista sen tilalle. Gandalfin kollega Saruman kuitenkin neuvottelee Palantirin avulla Jasser Sauronin kanssa ja sanoo, että Sauron haluaa todellisuudessa rauhaa Keski-Maan ja OLO:n välille.

Samanaikaisesti OLO tekee useita näyttäviä terrori-iskuja Keski-Maahan. Naapurivaltio Rohanista tulee Sauronin päätukikohta, kun OLO:n tukema Grima Kärmekieli onnistuu kaappaamaan vallan itselleen ja syrjäyttämään itsevaltaisen kuningas Theodenin.

Keski-Maan joukot hyökkäävät avuttomiin Rohanissa ja Mordorissa sijaitseviin örkkileireihin käyttäen verukkeena terroristien etsintää. Kansainvälinen yhteisö tuomitsee jyrkästi Keski-Maan toimet, mikä saa Keski-Maan joukot vetäytymään. Samaan aikaan hobittien tiedustelupalvelu Kossadin agentit Frodo ja Sam yrittävät tuhota OLO:n sulattamalla örkeille pyhän sormuksen tulivuorella.

Gondorin johtoon demokraattisesti noussut Denethor ratkaisee asian kriminalisoimalla örkkifobian ja neuvottelemalla Jasser Sauronin kanssa sopimuksen, jonka perusteella Keski-Maasta karkotetut örkit saavat palata entisille kotikonnuilleen. Jasser Sauronista tulee uuden demokraattisen örkkivaltion demokraattisesti valittu presidentti. Keski-Maan sotilasdiktaattori Gandalf, Kossadin johtaja Aragorn ja pyhän esineen tuhonneet Kossadin agentit tuomitaan kansainvälisessä tribunaalissa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kaikki elävät onnellisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassa elämänsä loppuun asti.

En yllättyisi, vaikka oheisen kaltainen uudelleentulkinta esitettäisiin joskus Suomenlinnan kesäteatterissa jonkun kommunistiohjaajan johdolla ja veronmaksajan rahoilla kustannettuna.

Moraalirelativismi ja nihilismi

On kuitenkin selvää, että Tolkien edustaa moderneille vasemmistoliberaaleille ”pysähtyneisyyttä”, edistyksellisyyden vastaisuutta ja sitä kautta pahuutta. Norjalainen pysähtyneistön edustaja Fjordman kertoo, miksi fantasia viehättää:

” Why do so many people like the Lord of the Rings book and movies? There are probably many reasons for this, but I suspect one of them is the refreshing idea of defending your civilization and your lands against evil, as well as praising old-fashioned virtues such as honor, dignity and pride in your heritage.”

Jos katsoo moderneja terrorismin vastaista sotaa käsitteleviä elokuvia, kunniaa ja rehellisyyttä ei löydy edes suurennuslasilla. Esimerkiksi Jennifer Garnerin tähdittämässä elokuvassa The Kingdom terrori-iskua selvittelevät amerikkalaiset rinnastetaan moraalisesti samalle tasolle kuin terroristit. Elokuvayleisö ei tietysti moisesta tykkää, joten The Kingdom –elokuvan taloudellinen menestys jäi vaatimattomaksi.

Vastaavalla tavalla Body of Lies –elokuvassa jordanialaisesta tiedustelupalvelun johtajasta tehdään pyhimys verrattuna Leonardo di Caprion näyttelemän päähenkilön CIA-esimieheen, jota näyttelee Russell Crowe. Amerikkalaiset taistelevat väärin terrorismia vastaan, ja oikeaa tapaa edustavat Jordanian tiedustelupalvelun johtajan menetelmät. Myös Body of Lies elokuvan menestys lippuluukuilla jäi vaatimattomaksi.

Jopa terrorismia käsittelevissä tv-sarjoissa, kuten 24, islamilainen terrorismi muodostaa tabun, jota ei uskalleta käsitellä avoimesti. Yleensä jihadistien taustalta löytyy joko menneiden aikojen perään haikalevia venäläisiä ja/tai amerikkalaisia oikeistokonservatiiveja, vaikka sarjan alkujaksot antaisivat aiheen olettaa muuta.

Modernit, todellista elämää käsittelevät elokuvat ja tv-sarjat edustavat moraalirelativismia ja arvonihilismiä, joka jättää useimmat katsojat kylmäksi. Siksi fantasian tarjoama selkeä hyvän ja pahan dikotomia viehättää. Olen itsekin lukenut kaikki Harry Potter –kirjat ja katsonut kaikki toistaiseksi ilmestyneet elokuvat, vaikka alkujaan ostin sarjan ensimmäisen kirjan tarkistaakseni, soveltuvatko kirjat lapsilleni.

Mikko Ellilä kirjoittaa artikkelissaan ”Vihreät, nuivistit ja Tolkien” seuraavasti:

”... mustavalkoisen vastakkainasettelun vastustaminen "monimutkaisten ongelmien liiallisena yksinkertaistamisena" johtaa useimmissa tapauksissa siihen, että postuloidaan moraalinen ekvivalenssi esimerkiksi Neuvostoliiton ja Suomen välille, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välille, arabimaiden ja Israelin välille, al-Qaidan ja Yhdysvaltain välille, Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välille tai lapsiaan ympärileikkaavan, pakkonaittavan ja kunniamurhaavan muslimin ja lihaasyövän valkoisen heteromiehen välille.”

Ellilä siteeraa Ronald Reaganin ”pahan valtakuntaa” käsittelevää puhetta ja toteaa:

” Hyvän ja pahan välisen dikotomian häivyttäminen merkitsee siis käytännössä moraalirelativismia eli nihilismiä.”

Paluu 1970-luvulle

Hyvän ja pahan dikotomian häivyttäminen nykyaikaa käsittelevissä elokuvissa on kuitenkin ainoa keino saada elokuva levitykseen, koska moderni vasemmistoliberalismi on poliittisen, akateemisen ja kulttuurillisen eliitin valtaideologia. Hollywood on nykyisin vasemmistolainen eikä amerikkalaisittain isänmaallisilla elokuvilla ole mahdollisuuksia toisin kuin 1980-luvulla.

Jossain mielessä nykyaika muistuttaa 1970-lukua, koska tuolloin Vietnamin sotaan ja presidentti Nixoniin pettyneet 60-lukulaiset tekivät aivan samanlaisia elokuvia. Myös tuolloin salaliittoja nähtiin joka paikassa, äärimmäistä pahuutta edusti Yhdysvaltain hallitus ja pääosaa esitti sinisilmäinen Robert Redford (Three Days of Condor) tai Warren Beatty (Parallax view).

Ehkä Jarkko Tontti itse edustaa 70-lukulaista ”pysähtyneistöä”, vaikka hän yrittääkin epätoivoisesti tehdä Jussi Halla-ahosta ja Sampo Terhosta pysähtyneistön edustajia. Taistolaiset edustivat edistyksellisyyttä 70-luvulla, ja Jarkko Tontti puolustaa samanlaista ideologiaa 2000-luvulla.

Pelon politiikkaa

Johanna Korhosen suhteellisen kehno analyysi eurovaalien tuloksista ei sinänsä ansaitse kommentointia, mutta se kirvoitti ajatuksia pelon käytöstä politiikanteon välineenä. En usko, että Korhonen on ajatellut pelon hyväksikäyttöä loppuun asti, mikä näkyy selvästi hänen kolumnissaan.

Korhonen kertoo aluksi itsestäänselvyyden:

” Koulukirjassa luki, että valistuksen ajoista lähtien länsimaisten yhteiskuntien kehitystä ovat ohjanneet järki ja sivistys: ymmärrys lisääntyy, asioiden väliset yhteydet hahmottuvat, tieto auttaa puuttumaan epäkohtiin.”

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa:

” Kun katson ympärilleni, en voi estää itseäni näkemästä, että järjenkäytön ja sivistyksen sijaan voimakkain yhteiskuntaa ohjaava voima on tätä nykyä pelko.”

Kun noita Korhosen lauseita pyörittää mielessään, ei voi olla kuin samaa mieltä. Pelkoa on aina käytetty hallitsemisen välineenä ja käytetään edelleen. Kuitenkin seuraava kappale paljastaa, että Korhosen käsitys pelon olemuksesta poikkeaa olennaisesti omastani:

” Yhteisössä, jossa pelko on voittanut järjen ja sivistyksen, on ihan normaalia elää ja toimia erilaisten fobioiden varassa. Ulkomaalais-, homo- ja islamofobia tai vaikka naisviha kukoistavat parhaiten oloissa, joissa minkäänlainen järjenkäyttö ei pääse niiden tolkuttomuutta kyseenalaistamaan.”

Korhonen nostaa esille muodikkaat fobiat, joita vastaan media ja poliittinen eliitti taistelevat herkeämättä. Valitettavasti nämä fobiat eivät ole todellisia vaan lähinnä lyömäaseita, joiden tarkoitus on vaientaa keskustelu asiasta ja pakottaa ihmiset hyväksymään poliittisesti oikeaoppinen totuus. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisen pelonlietsonnan kanssa.

En ole rasisti, mutta...

Ehkä voimakkain pelko, johon moderni länsimaalainen ihminen on ehdollistettu, on rasismin pelko. Rasismi sinänsä ei aiheuta pelkoa, vaan pelkoa aiheuttaa se, että ihminen pelkää itse leimautuvansa rasistiksi. Vain harva ihminen nyky-yhteiskunnassa kutsuu tummaihoista neekeriksi. Rasisminpelko pitää siitä huolen.

Jos kuitenkin halutaan puhua maahanmuuttajaväestön mahdollisesti aiheuttamista ongelmista, pitää ongelmia lieventää ensinnäkin aloittamalla lause sanoilla ”En ole rasisti, mutta...”. Toiseksi ongelmista kertomisen jälkeen on muistettava mainita kaksi asiaa. Kantaväestö syyllistyy täsmälleen samoihin asioihin, joista maahanmuuttajia ”syyllistetään”. Lisäksi vain ”vähemmistö” maahanmuuttajista syyllistyy epätoivottuun käytökseen. Sillä ei ole merkitystä, että tietyt maahanmuuttajaryhmät syyllistyvät suhteellisesti useammin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin kuin kantaväestö. Valtaosa maahanmuuttajista on kuitenkin kunnon ihmisiä.

Rasisminpelko ilmenee monella tavalla. Esimerkiksi yöelämässä monet vierastavat ravintoloita, joissa käy paljon ”ulkomaalaisia”. Ravintoloitsija Seppo ”Sedu” Koskinen kertoo tästä yllättävän avoimesti Haaga Restonomia -seminaarissa:

"Tällä hetkellä ulkomaalaisongelma on olemassa. Se on pakko nostaa jossain foorumissa esiin. Minulle voi tulla viikossa kymmeniä valituksia siitä, että meillä on käynyt liikaa ulkomaalaisia. Tavalliset asiakkaat kokevat sen häiritseväksi. Ulkomaalaiset miehet eivät välttämättä arvosta varsinkaan naisia. Ryhdytään ihan avoimesta hiplaamaan ja kourimaan ja käyttäytymään huonosti. Se on todellisuutta."

Seppo Koskinen on liikemies ja ajattelee omaa kassavirtaansa. Jos epävirallista ja nykyisen syrjintälainsäädännön vastaista ”ulkomaalaisten” syrjintää ei olisi, Sedun kapakat eivät menestyisi. Toisaalta hiplaamisen ja kourimisen kohteeksi joutuneet tytöt ajattelevat ensimmäiseksi, että olenko rasisti, jos mottaan hiplaajaa korville, mikäli tämä on ulkomaalainen. Kantasuomalaista voi huoletta vedellä pitkin korvia, mikäli tämä äityy hieromaan tuttavuutta liian innokkaasti.

Rasismin pelon lietsonta auttaa poliittista eliittiä hiljentämään maahanmuuttopoliittisen keskustelun ja estää tehokkaasti löysän turvapaikkapolitiikan arvostelun. Jos pelko itsessään ei riitä, käytössä on aina blankopykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Rasismia pelkäävät maksavat kiltisti veronsa valtion kassaan, vaikka niiden avulla tuettaisiin ihmisoikeusteollista kompleksia ja perusteettomien turvapaikanhakijoiden elämistä sosiaaliturvan varassa.

Ihmiskarhusika

Olen monesti miettinyt, mitä Keisarin uudet vaatteet –blogin nimi oikeasti tarkoittaa. Kun olen lukenut blogia, olen hitaasti tajunnut nimen merkityksen. Jos kyseenalaistaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ja kuvittelee, että ihmisen uloshengityksessä vapauttama hiilidioksidi ei ole saaste vaan normaali luonnollisen kiertokulun alainen kaasu, syyllistyy pyhäinhäväistykseen.

Ensinnäkin väärinajattelija asettaa kyseenalaiseksi ihmiskarhusian eli tulevaisuuden lämpötilakehitystä kuvaavat tietokonemallit, jotka edustavat ”tieteellistä konsensusta”. Koska vain harvalla tavallisella ihmisellä on riittävästi tieteellistä pätevyyttä kyseenalaistamaan tietokonemallit, useimmat pitävät suunsa kiinni.

Ehkä puhtaimmillaan pelon hyväksikäyttö ilmenee Nobel-palkitun Al Goren dokumentissa ”Epämiellyttävä totuus”, jossa kauhupropagandan avulla pelotellaan ihmisiä hyväksymään oman elintasonsa alentaminen, aiempaa korkeammat verot ja saadaan lisäksi tavalliset ihmiset tuntemaan syyllisyyttä omasta hyvinvoinnistaan. Söpöt jääkarhut katoavat jäätiköiden sulaessa ja syyllinen on katumaasturilla ajava tavallinen keskiluokkainen ihminen.

Ihmiskarhusika on siis tuhottava hinnalla millä hyvänsä. Eurooppalaiselle Al Goren kauhupropaganda menee läpi tehokkaasti, koska eurooppalainen ei tiedä, että suuri osa amerikkalaisista ei erityisemmin arvosta Al Gorea vaan nauraa tälle avoimesti.

Väärät pelot

Kuten olen tässä kirjoituksessa kertonut, Johanna Korhosen kaltaisten ongelmana ei niinkään ole pelon hyväksikäyttö politiikassa vaan poliittisen eliitin kannalta väärät pelot. Suvaitsevaisuutta ylhäältä päin pakottavalle eliitille homofobia on ongelma, koska moni tavallinen ihminen pitää miehen ja naisen muodostavaa parisuhdetta luonnollisena ja kannatettavana.

Islamofobia puolestaan ei ole irrationaalinen pelko, vaan perustuu islamin pyhiin kirjoituksiin, profeetta Muhammadin esimerkkiin ja muslimien käyttäytymiseen länsimaissa. Eliitin kannalta rasismin ja äärioikeistolaisuuden irrationaalinen pelko olisi paljon parempi vaihtoehto.

Ville Ranta Vapaa-ajattelija -lehdessä

Vierailin pitkästä aikaa Jussi K. Niemelän blogissa ja löysin sieltä linkin Vapaa-ajattelija –lehden numeroon 2/09. Siinä haastateltiin Muhammad-pilakuvakriisin aikana tunnetuksi tullutta sarjakuvapiirtäjä Ville Rantaa, joka piirsi kulttuurilehti Kaltioon Muhammad-kriisiä käsittelevän sarjakuvan.

Tuo sarjakuva vangitsi Suomen poliittisen eliitin reaktiot pilakuvakriisiin erinomaisen hyvin. Koska totuudenpuhujista ei yleensä pidetä, myös kulttuurilehti Kaltio sai tuta, miltä tuntuu piirtää profeetta Muhammad paperille. Vakuutusyhtiöt Sampo ja Tapiola ilmoittivat lopettavansa ilmoittelun Kaltiossa. Viisi päivää myöhemmin Kaltion hallitus erotti päätoimittaja Jussi Vilkunan tämän kieltäydyttyä poistamasta sarjakuvaa verkkosivuilta.

Ennen tapausta kovin moni tuskin tunsi Kaltio-nimistä lehteä. Kuitenkin Kaltion hallituksen toiminta osoitti konkreettisella tavalla, että Suomessa itsesensuurin perinne ei loppunut Neuvostoliiton hajoamiseen vaan jatkuu edelleen. Kaiken tietysti kruunasi pääministeri Matti Vanhasen anteeksipyyntö Suomen Sisun julkaisemista alkuperäisistä Muhammad-pilakuvista.

Ranta ja Chehab

Vapaa-ajattelijan haastattelussa Ville Ranta valitettavasti näyttää, että hän ei ole oikeasti ymmärtänyt, mistä pilakuvakriisissä oli kyse. Ranta joutui sattumalta kohun keskipisteeseen eikä kohu saanut häntä luopumaan vasemmistoliberaalista maailmankuvastaan.
Itse en nähnyt Rantaa Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa, mutta Vapaa-ajattelija –lehti kertoo siitä olennaisen:

”Hieman sarjakuvan sensuroimisen jälkeen Ranta osallistui Ajankohtaisen kakkosen Jumala-iltaan, jossa oli mukana myös imaami Khodr Chehab Helsingistä. Keskustelussa imaami hyökkäsi aggressiivisesti Rannan kimppuun, huutaen ja nyrkkiään puiden, ja syytti tätä muslimien tahallisesta loukkaamisesta."

"Taiteilija yritti puolustautua, mutta Chehab ei antanut hänelle suunvuoroa vaan jatkoi raivoamistaan. Hyökkäyksen jälkeen Ranta pysytteli ohjelman loppuun saakka hiljaa.”

On selvää, että Ranta ei tuntenut islamia, kun hän joutui piirtämänsä sarjakuvan myötä julkisuuteen. Khodr Chehabin käytös oli hänelle jotain täysin käsittämätöntä. Valitettavasti Ranta yrittää selittää Chehabin käytöksen oman maailmankuvansa kannalta sopivalla tavalla:

”Käsittääkseni Chehab on täysvaltainen Suomen kansalainen ja totta kai hänellä on oikeus loukkaantua jostain. Tosin tässä sarjakuvajutussa oli kyse pelkästä politiikasta. Minulla oli hyvin vahva käsitys, ettei imaami ollut edes sarjakuvaani lukenut.”

”Chehab myönsi suoran tv-lähetyksen jälkeen ohjelman tekijöille, ettei ole sarjakuvaa nähnyt. Taiteilija koki imaamin hyökkäyksen ikäväksi, koska tämä ei ollut halukas keskustelemaan.”

Ranta tuntuu olettavan, että Chehabin käsitys olisi ollut toinen, jos hän olisi tutustunut Kaltiossa julkaistuun sarjakuvaan aiemmin. Ranta ei ymmärrä, että monikaan Muhammad-pilakuvia vastaan protestoinut muslimi ei ollut nähnyt kuvia eikä arvosta länsimaista sananvapautta silloin, kun kyse on profeetasta.

”Minua harmittaa, että Chehab esiintyy Suomessa niin usein koko muslimiyhteisön edustajana ja heidän puolestaan. Tällainen on kaikissa yhteisöissä todella epämiellyttävää. Jo silloin esitin vertauksen, että tilanne olisi sama, jos vaikka kristillisten Päivi Räsänen edustaisi Suomen kansaa.”

Vasemmistoliberaaliin relativismiin kuuluu olennaisena osana islamin äärimmäisen suvaitsemattomuuden neutralointi rinnastamalla se muka fundamentalistiseen kristinuskoon. Päivi Räsänen kelpaa tässä Chehabin vastinpariksi ihan luontevasti, mikä sopii myös Vapaa-ajattelija –lehden kustantajalle.

Toiseksi Chehab ei Rannan mielestä edusta ”koko muslimiyhteisöä”. Ranta ei vaivaudu pohtimaan, kenen ansiota on se, että Chehabin kaltainen henkilö edustaa muslimiyhteisöä mediassa ja poliittisessa järjestelmässä. Chehab on vakiovieras Presidentinlinnan itsenäisyysjuhlissa ja esiintyi ekumeenisessa jumalanpalveluksessa yhdessä arkkipiispa Jukka Paarman kanssa, kun WTC-torneihin oli tehty terrori-isku.

Ranta ei antanut Suomen Sisu –järjestölle lupaa julkaista piirtämäänsä sarjakuvaa ja kertoi syyn tälle:

” Sanoin, ettei sarjakuvani julkaiseminen Suomen Sisun nettisivuilla käy missään tapauksessa, koska silloin sarjakuva joutuisi yhteyteen, jossa sitä tulkittaisiin rasistisesti.”

Ranta siis pitää tärkeämpänä, että hänen sarjakuvaansa ei ”tulkittaisesti rasistisesti”, kuin sitä, että sarjakuvaan sisältyvä sanoma menisi perille. Mielenkiintoista. Rannalla on myös sanansa sanottavana Suomen Sisu –järjestöstä, joka julkaisi alkuperäiset Muhammad-pilakuvat nettisivuillaan:

”Taiteilijan käsityksen mukaan Suomen Sisu on rasistinen järjestö.”

Tässä Rannan käsitykset käyvät varmasti yksiin Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Niemelän kanssa. Rannan mielestä Suomen Sisu ”esiintyy poliittisesti epäkorrektina”. Siis esiintyy eikä aidosti ole sellainen. Poliittisesta korrektiudesta Rannalla on hyvää sanottavaa:

”Poliittisen korrektiuden lähtökohdat ovat ihan hyvät eli pyritään tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja elämään rauhassa yhteiskunnassa. Tämä on hyvä tavoite. Mutta Suomessa usein poliittinen korrektius viedään niin pitkälle, että kaikenlainen vastakkainasettelu ja törmäykset pyritään jo ennalta ehkäisemään.”

Toisin kuin Ranta kuvittelee, poliittinen korrektius viedään liian pitkälle muuallakin kuin Suomessa. Itse asiassa Suomessa poliittinen korrektius ei ole vielä saavuttanut samaa asemaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ruotsissa. Suomi on jäljessä, ei edelläkävijä.

Suomesta tekee poikkeuksellisen vain valtiovallan eli lähinnä vähemmistövaltuutetun ja valtakunnansyyttäjän voimakas reagointi merkitykseltään varsin mitättömiin poliittisen korrektiuden pelisääntöjen vastaisiin rikkomuksiin (esim. Tomashot ja Mikko Ellilä). Lisäksi Suomessa ei suomettumisen ajan vaikutuksesta ole vahvaa sananvapauden perinnettä, joka estäisi valtiovallan ylilyönnit. Tämä Rannan pitäisi oman kokemuksensa perusteella ymmärtää.

Poliittinen korrektius perustuu sanamagialle. Jos väärää sanaa ei sanota, silloin ongelmiakaan ei ole. Sana ”neekeri” on paha, vaikka sen etymologia perustuu espanjan kielen sanaan ”negro” eli musta. Neekeri ei kuitenkaan lakkaa olemasta mustaihoinen, vaikka häntä kutsuttaisiin afroamerikkalaiseksi tai afrikkalaiseksi.

Ranta yrittää todistella puhtaita motiivejaan:

”Jälkeenpäin ajatellen Muhammad-sarjakuva sarjakuvani oli aika poliittisesti korrekti, koska se avoimesti ilmoitti, etten ole rasisti enkä halua tuomita uskontoa tai ihmisryhmää.”

Minä kun luulin, että sarjakuvan viesti oli toisenlainen. Tuo lause kertoo Rannan henkilökohtaisesta tarpeesta todistaa, että hän ei ole rasisti. Tarve todistella omaa antirasismiaan kuuluu valitettavasti nykyiseen länsimaiseen yhteiskuntaan ja on enemmänkin sairauden oire kuin osoitus hyveellisyydestä. Kyllä minäkin olen lopettanut vaimoni hakkaamisen.

Ranta, Halla-aho ja nationalistit

Rannan mielestä ”poliittista korrektiutta voi käyttää politiikassa hyväksi”. Epäselväksi jää, tarkoittaako Ranta niitä, jotka latelevat oikeaoppisia korulauseita vai niitä, jotka paljastavat näiden lauseiden onttouden ja älyllisen epärehellisyyden. Onneksi Vapaa-ajattelija –lehti tietää paremmin:

” Puhe kääntyy välittömästi Helsingin kaupunginvaltuustoon sitoutumattomana Perussuomalaisten listalta äänivyöryllä valittuun Jussi Halla-ahoon.”

Ehkä Ranta ei noin suoraan viitannut Halla-ahoon vaan viittaus johtuu ennemminkin vapaa-ajattelijoiden puheenjohtajan omasta henkilökohtaisesta pakkomielteestä.

Ranta elää vahvasti Hitler-myytin lumoissa ja puhuu sen mukaisesti:

” 30-luvun Saksasta on kaikkien tuntema esimerkki siitä, että kun asiat eivät ole ihan kunnossa, ääriliikkeet pääsevät valtaan. Suomessa yhteiskunta on muuttunut aika nopeasti ja koska avointa keskustelua on melko vähän, löytyy varmaan paljon ihmisiä, jotka ovat hämmentyneitä monista ilmiöistä.”

Islamilainen suvaitsemattomuus, väkivalta, misogynia ja ylivaltapyrkimykset siis hämmentävät. Minusta olisi kummallista, jos kyseiset ilmiöt eivät aiheuttaisi hämmennystä. Ne nimittäin edustavat länsimaissa ääri-ilmiöitä puhtaimmillaan.

Vielä enemmän hämmenystä tavallisissa ihmisissä kuitenkin aiheuttavat asiat, joita Ranta itse kuvaa omassa sarjakuvassaan ja etenkin sen lopussa, jossa Tarja Halonen ja Matti Vanhanen tulevat polttamaan Tanskan lipun osoittaakseen solidaarisuutta islamin äärimmäiselle suvaitsemattomuudelle.

Seuraava lause ei yllätä:

”Meille on ylhäältä annettu tietyt lauseet, joita maahanmuuttajista tai ulkomaalaisista saa sanoa. Kun niiden toistelemisella maailmankuva ei oikein aukene, niin tyhmät liikkeet saavat kannatusta.”

”Tämä johtuu siitä, että ne tuntuvat rehellisiltä.”´

Rannan maailmankuva kertoo tarpeesta osoittaa omaa moraalista erinomaisuuttaan. Rannalle on tärkeämpää olla leimautumatta rasistiksi kuin se, mitä hänen sarjakuvansa kertoo.

Se, että ulkomaalaisista puhutaan vain myönteisessä sävyssä, tuo kannatusta ”tyhmille liikkeille”. Jutun kontekstista on pääteltävissä, että Suomen Sisu on tällainen ”tyhmä liike”. Missään vaiheessa Ranta ei perustele, miksi hymistelyä ja moraaliposeerausta vastustavat liikkeet ovat ”tyhmiä”.

Ranta tunnustaa, että hän ei tunne islamia eikä tuntenut sitä sarjakuvaa piirtäessään. Ilmeisesti islam on hänen mielestään käsittämätöntä salatiedettä, jota eurooppalainen ei voi ymmärtää, koska hän sanoo:

”Ehkä hyvä sääntö tasapainoilussa sananvapauden ja suvaitsevaisuuden välillä olisi tiedostaa olevansa itsekin rajoittunut eurooppalainen. Jotkut asiat ovat tuttuja ja niitä on helppo kritisoida, ja jotkut vieraita, jolloin aika helposti alkaakin kritisoida niiden vierautta, mikä on rasismia.”

Ranta on niin suvaitsevainen, että ihan häkellyttää. Toiseus suojaa arvostelulta. Voiko kulttuurirelativismia tuon paremmin sisäistää? Jos arvostelet toiseutta, olet rasisti.

Ranta ja sananvapauden väärinkäyttö

Ranta jatkaa pohtimalla nationalistien tapaa käyttää sensuurikorttia poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen.

”Jos siellä on ketään älykästä, niin he kyllä tajuavat, että heillä tarkoitus pyhittää keinot. Eli he itse periaatteessa kannattavat ideologisesti rajattua sananvapautta, mutta käyttävät hyväkseen liberaalia sananvapautta.”

En tiedä, miten paljon Vapaa-ajattelijat –lehti on pannut sanoja Rannan suuhun lupaa kysymättä. Kuitenkin yllä oleva käsitys edustaa vähintäänkin olkiukkoargumentointia. Pahimmillaan se on vainoharhainen salaliittoteoria.

Toisaalta nationalistit ovat ”pahoja”, joten heillä täytyy olla ilkeämieliset motiivit. Näin se suvaitsevainen logiikka menee. Se, että nettikirjoituksista on jaettu tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ei merkitse mitään, koska ”nationalistit” vain käyttävät hyväkseen liberaalia sananvapautta ja muuten ilmeisesti lakkauttaisivat sananvapauden, jos vain pystyisivät.

”Nationalistit” lyövät lisäksi rasismikortilla:

”Aina kun jostakin tulee kritiikkiä, he hyökkäävät rasismikortilla.”

Minä kun luulin, että keskustelu esimerkiksi maahanmuuttoasioista vaiennetaan kutsumalla väärien mielipiteiden esittäjää rasistiksi. Aina voi oppia uutta. Ilmeisesti rasistikortin käytön esilletuonti onkin sitten ”nationalistien” oma rasismikortti. Perussuomalaiset ja Timo Soini kuitenkin kusettavat roskasakkia. Ranta analysoi:

”Perussuomalaiset on jännä puolue. Timo Soini herättää paljon sympatiaa, hän on tavallaan pehmeä poliitikko. Mutta toisaalta hän vetää perässään hirveää roskasakkia.”

”Rannan mukaan Soini kuitenkin pyrkii tekemään Perussuomalaisista keskivertopuolueen eikä äärioikeistolaista puoluetta. Soini vain käyttää hyödyllisiä idiootteja eli populismia kerätäkseen puolueelle ääniä.”

Soinin motiiveista ja tavoitteista tietää viime kädessä vain Timo Soini itse. Olen itse tässä blogissa yrittänyt miettiä Soinin käyttäytymistä ja motiiveja, mutta en ole niiden suhteen yhtä varma kuin Ranta. En täysin ymmärrä Soinin toimintaa enkä usko, että Ranta ymmärtää yhtään paremmin.

Joka tapauksessa perussuomalaisten aktiivit ja kannattajat varmaan muodostavat Rannan mielipiteistä oman käsityksensä enkä usko, että se kauheasti mairittelee sarjakuvapiirtäjää. Ehkä kulttuurilehden sarjakuvapiirtäjän toimenkuvaan kuuluu tietty elitismi ja usko omaan paremmuuteen suhteessa taviksiin.

Kuitenkin Ranta piirsi aikanaan hienon ja ajankohtaan sopivan sarjakuvan, mutta se ei tee hänestä merkittävää poliittista ajattelijaa. On tavallaan surullista lukea Rannan edesottamuksia näin reilu kolme vuotta tapahtuneen jälkeen. En kuitenkaan jaksa olla vihainen Rannalle, vaikka hän ei ilmiselvästi ole ymmärtänyt, minkälaiseen muurahaispesään hän sohaisi kolme vuotta sitten. Vapaa-ajattelija –lehti sen sijaan käyttää Rantaa hyväkseen puheenjohtajansa Suomen Sisu- ja Halla-aho –vastaisen agendansa edistämiseen. Lehdellä on toki oikeus tähän mutta se ei kerro hyvää lehdestä eikä sitä julkaisevasta järjestöstä.

Vasemmiston epäonnistuminen

Luin taannoin Gates of Vienna –blogista kirjoituksen Hitler-myytistä eli asioista, jotka me kaikki lännessä olemme sisäistäneet Adolf Hitleristä ja Natsipuolueesta. Myytin mukaan Hitleriä rahoittivat kapitalistit, holokaustissa oli kyse antisemitistisestä hulluudesta ja natsien jäsenet olivat sosiaalisesti turhautunutta keskiluokkaa.

Hitler-myytti

Todellisuudessa näin ei tietystikään ollut, vaan Hitler ja natsit olivat erittäin suosittuja valtansa huipulla vuonna 1938, viisi vuotta valtaannousunsa jälkeen. Menestys perustui samaan kuin jakopolitiikkaa harjoittavien puolueiden aina ja kaikkialla, eli taloudellisen vaurauden jakamiseen omille kannattajille.

Eurooppalainen antisemitismi on vuosisatoja vanhaa eikä koskaan ole johtanut samanlaisiin pogromeihin kuin natsien valtakaudella. Hitlerillä oli nimittäin toinenkin syy vainota juutalaisia. Hän takavarikoi heidän omaisuutensa ja jakoi sen omille kannattajilleen. Yrityksiä ”arjalaistettiin” eli annettiin ei-juutalaisille omistajille.

Kapitalistit eivät myöskään tukeneet Hitleriä eivätkä ansainneet suurta omaisuutta Hitleriä palvelemalla. He vain sopeutuivat vallitsevaan asiaintilaan, jossa teollisuus valjastettiin natsien johtaman valtion palvelukseen ja erityisesti sotilasteollisiin tarkoituksiin. Yritykset eivät saaneet pitää sotateollisuudesta saamiaan voittoja vaan valtio takavarikoi ne. Muutenkin yrityksiä ja kapitalisteja verotettiin ankarasti.

Natsit myös toivat mukanaan sosiaalipoliittisia innovaatioita kuten lapsilisän ja kasvattivat muitakin sosiaalietuuksia kuten lomapäiviä ja maataloustukia sekä edistivät ympäristönsuojelua. Sodan jälkeen sosiaalidemokraatit ovat edistäneet täsmälleen samoja tavoitteita, joita nykyisin pidetään itsestäänselvyyksinä.

Natsit kuitenkin saivat aikaan valtavaa tuhoa, koska juutalaisilta ei riittänyt rajatonta määrää vaurautta takavarikoitavaksi. Siksi lisää vaurautta piti lähteä etsimään Saksan rajojen ulkopuolelta katastrofaalisin seurauksin. Sosiaalidemokraatit olivat viisaampia ja käyttivät progressiivista tuloveroa (natsien keksintö muuten) siirtääkseen rahaa ”hyvätuloisilta” omille kannattajilleen. Progressiivinen tulovero ei tapa vaan lehmä jatkaa lypsämistä paljon kauemmin kuin keskitysleirille teljetty juutalainen.

Yllä esitetty ei tietystikään ole kansallissosialismin koko kuva, mutta tarkoituksena oli vain esittää, että natsit eivät olleet äärioikeistoa ja tuskin edes laitaoikeistoa vaan heidän politiikkansa muistutti monilta osin sosiaalidemokratiaa. Weimarin tasavallassa natsit ja vasemmisto kilpailivat samoista äänestäjistä, mutta natsit vetivät pitemmän korren.

EU ja 40-luku

Mark Steyn kuvasi nykyistä Euroopan Unionia 70-luvun ratkaisuksi 40-luvun ongelmiin, eli 70-lukulaisella byrokraattisella sääntelyllä yritetään estää juutalaisten joukkotuhoa tapahtumasta uudelleen. Sodanjälkeinen vasemmisto on nähnyt nimenomaan kansallismielisyyden ja oikeistolaisuuden vaarallisina ja siksi suosinut ylikansallisia instituutioita, joista merkittävimpiä on nykyinen Euroopan Unioni. Kansallismielisyys ja nationalismi ovat pysyneet tabuina näihin päiviin saakka, kiitos Hitler-myytin.

Todellisuudessa EU on ennemminkin ensimmäisen maailmansodan tuote, joka pantiin sotien välisenä aikana telakalle odottamaan parempia aikoja. Vasta toisen maailmansodan rauniot tarjosivat uuden tilaisuuden Jean Monnetin kuningasidealle eli Euroopan valtioiden vähittäiselle yhdentymiselle. Prosessin lopputuloksena kansallisvaltiot häviävät ja syntyy uusi ylikansallinen supervaltio.

Tätä uutta supervaltiota on kehitetty pienin askelin siirtämällä sopimus kerrallaan valtaa kansallisvaltioilta keskusvallalle. Samanaikaisesti tavalliset EU-maiden kansalaiset kuvittelevat edelleen elävänsä itsenäisessä valtioissa, vaikka kansallisten parlamenttien päätehtävänä on nykyisin soveltaa komission byrokraattien laatimia direktiivejä kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivin noudattamatta jättämisestä seuraa sakko, mikä suurelta osin selittää, miksi monet lait menevät läpi ilman vastustusta.

Euroopan Unionilla on toki oma parlamentti, mutta se ei itse asiassa ole parlamentti lainkaan, koska sillä ei ole valtaa säätää lakeja. Sillä on toki mahdollisuus vaikuttaa komission jäsenten valitaan ja veto-oikeus EU:n budjetin suhteen, mutta muuten sen luonne on lähinnä seremoniallinen. Parlamentaarikot ovatkin lähinnä EU:n lobbaajia jäsenvaltioiden suuntaan.

Koska EU:ssa demokratia on pitkälti ulkoistettu komission byrokraateille, myös kansallisten parlamenttien merkitys on vähentynyt. Tämä on rapauttanut demokratian perustaa, koska kansallinen parlamentti ei voi vaikuttaa direktiivien sisältöön vaan toimii ainoastaan niiden antamissa puitteissa. Siksi kansallinen parlamentti voi joko keskittyä direktiivien soveltamiseen tai niihin asioihin, joista EU-tasolla ei vielä päätetä (eli yleensä uuden tarpeettoman lainsäädännön luomiseen).

Demokratian loppu

Vaikka suuri osa vallasta on ulkoistettu demokraattisen kontrollin ulkopuolella toimivalle keskushallinnolle, monet ihmiset edelleen kuvittelevat, että heidän äänestämänsä parlamentti käyttää todellista valtaa.

Uusia EU-sopimuksia tulee. Joissakin maissa äänestetään sopimuksesta ja sopimus hylätään. Sopimukseen tehdään kosmeettisia muutoksia, minkä jälkeen äänestetään uudelleen. Sopimus hyväksytään. Kansanvalta toimii, eikö niin?

Euroopan Unionin vastentahtoisimmassa jäsenmaassa Britanniassa tämä ilmiö on kehittynyt pisimmälle. Ennen viime vaaleja Työväenpuolue lupasi kansanäänestyksen EU:n perustuslaista. Kansanäänestystä ei kuitenkaan tullut, koska perustuslaki oli muuttunut sisällöltään suurin piirtein samanlaiseksi Lissabonin sopimukseksi, jonka Britannian parlamentti ratifioi ilman kansanäänestystä.

Taloudellinen kriisi koettelee rahoitusalasta riippuvaista Britanniaa kovemmin kuin monia muita Euroopan valtioita. Lisäksi Britannian parlamentin jäsenet jäävät yksi toisensa jälkeen kiinni kulukorvausten väärinkäytöstä milloin puutarhan kunnostamiseen ja milloin tarpeettoman kakkosasunnon kustannusten kattamiseen. Väärinkäytökset eivät kuitenkaan ole syy demokratian ongelmiin vaan lähinnä oire.

BNP europarlamenttiin

Britit todellakin käyttivät hyväkseen mahdollisuutta protestoida europarlamenttivaaleissa. Hallitseva työväenpuolue kärsi ehkä historiansa suurimman tappion ja jäi vaaleissa kolmanneksi suurimmaksi ryhmittymäksi konservatiivien ja EU-kriittisen UKIP:n jälkeen.

On täysin normaalia, että oppositio etenee EU-vaaleissa, jos hallitus on epäsuosittu. Epänormaalia on puolestaan se, jos oppositio häviää myös. Konservatiivit olivat EU-vaalien suurin ryhmä mutta menettivät ääniosuuttaan kuten myös kolmanneksi suurin puolue liberaalidemokraatit. Salonkikelpoisen protestipuolue UKIP:n lisäksi EU-parlamenttiin pääsi käenpoika Britannian kansallispuolue BNP, joka sai kaksi edustajaa.

Useimmat britit pitävät BNP:tä rasistisena, juutalaisvastaisena, muukalaisvastaisena ja erittäin epäpätevänä hallitsemaan maata. He ovat todennäköisesti oikeassa. Kuitenkin BNP on mitä suurimmassa määrin EU-Britannian tuote ja luonnollinen seuraus pitkään jatkuneesta epäterveestä kehityksestä.

Silloin kun vaikeneminen ei riitä, media ja valtapuolueiden poliitikot keskittyvät julkisuudessa esittämään moraalista erinomaisuuttaan tuomitsemalla BNP:n ja sen edustamat arvot. BNP:n puolueohjelma olisi kuitenkin helppo repiä kappaleiksi ja osoittaa mahdottomaksi, mutta harva vaivautuu näin tekemään. Sen sijaan ”antifasistiset” katujoukot heittelevät BNP-johtaja Nick Griffiniä kananmunilla.

Yksi syy BNP:n vieroksumiseen löytyy Hitler-myytistä. Avoimesti kansallismielinen puolue edustaa poliittisen eliitin poliittisesti korrektissa ajattelussa aina fasismia. Toisaalta BNP:n puolueohjelmasta löytyy useita tavallisen alaluokan kadunmiehen vaistomaisesti kannattamia asioita kuten ”British jobs for British workers”. Nämä asiat ovat kuitenkin mahdottomia toteuttaa, koska ne ovat EU:n sisämarkkinalainsäädännön vastaisia.

BNP:n kannattajat tulevat Pohjois-Englannista, joka on vuosikymmenten aikana kokenut suuria muutoksia. Teollisuus on kadonnut aiemmin teollisuudesta eläneeltä seudulta ja kaupunkeihin on virrannut runsaasti ulkomaalaisia Britannian entisistä siirtomaista. Valkoisen kantaväestön aiemmin asuttaneiden alueiden väestörakenne on tyystin muuttunut ja tavallinen perusenglantilainen voi tuntea itsensä muukalaiseksi entisellä kotiseudullaan.

Jos joku erehtyy valittamaan ulkomaalaisten suuresta määrästä ja heikosta sopeutumiesta brittiläiseen elämäntapaan, hänet leimataan heti rasistiksi ja ksenofobiksi, vaikka samanaikaisesti radikaalia islamia saarnaavat muslimit elävät sosiaalituilla ja saavat levittää vihapuheitaan ilman pelkoa rangaistuksesta. Kun läheiselle työmaalle tuodaan työntekijät Itä-Euroopasta ja samaan aikaan brittien keskuudessa vallitsee korkea työttömyys, BNP:n siemenet on kylvetty.

Pohjois-Englanti on Työväenpuolueen valta-aluetta, jossa konservatiiveilla ei perinteisesti ole ollut vaaleissa mahdollisuuksia. Työväenpuolue kuitenkin itse ajaa politiikkaa, joka tekee kantaväestön aseman entistä huonommaksi eli monikulttuurisuutta, lisää Euroopan Unionia ja lisää virkoja Guardianin sivuilta rekrytoiduille, yliopistoista valmistuneille kunnallisille tyhjäntoimittajille, jotka edistävät etnistä ja sukupuolista ”diversiteettiä” ja tutkivat, onko jätteet lajiteltu juuri oikealla tavalla roskien noutoa varten.

Kun oppositiopuolue konservatiivit samaan aikaan ottaa askeleita vasemmalle ja omaksuu monikulttuurisuuden ja vihreät arvot osaksi ohjelmaansa, Pohjois-Englannin Työväenpuoluetta äänestäneelle kantaväestön edustajalle ei jää ketään, joka puolustaisi hänen etujaan, paitsi BNP.

BNP:n puheenjohtajan heittely kananmunilla todennäköisesti vain kasvattaa puolueen suosiota kuten myös poliitikkojen ja valtamedian tekopyhä moralisointi. Jos taas BNP:n nousun takana oleville todellisille ongelmille oikeasti haluttaisiin tehdä jotakin, moni eliitin toteemi pitäisi kaataa. Siihen tuskin löytyy rohkeutta, koska eliitti on tottunut etuisuuksiinsa ja menetettävää on liian paljon. Siksi tarvitaan lisää kosmeettisia uudistuksia eli tiukempaa kontrollia kulukorvauksille.

Eurovaalimietteitä

En odottanut näitä eurovaaleja ja nämä olivat itse asiassa ensimmäiset vaalit, joissa tosissani harkitsin nukkuvien puolueeseen liittymistä. Jaksoin kuitenkin vaivautua äänestyspaikalle täyttämään äänestyslipukkeen.

Europarlamenttivaalien ja ylipäänsä koko leluparlamentin merkitystä liioitellaan erityisesti mediassa. EU-maiden kansalaiset tajuavat silti, että kyse ei ole oikeista vaaleista.

Europarlamenttivaalit ovat kulissidemokratiaa, jossa lähinnä taataan Euroopan Unionille jonkinlainen demokraattinen legitimiteetti. Lait kirjoitetaan kuitenkin komissiossa ja EU-maiden ministerit hyväksyvät ne kokouksissaan.

Soini protestikanavana

Äänestäjälle eurovaalit tarjoavat vain mahdollisuuden protestoida valtaeliittiä vastaan. Harva loppujen lopuksi piittaa, kuka pääsee Brysseliin ja Strasbourgiin nauttimaan hyvästä palkasta ja anteliaista kulukorvauksista.

Suomalaiset tarttuivat kiitettävästi mahdollisuuteen ja esittivät vastalauseensa. Vasemmiston äänestäjät protestoivat jäämällä kotiin. Osa ilmaisi vastalauseensa äänestämällä perussuomalaisia ja erityisesti puheenjohtaja Timo Soinia.

Soinin rajoitukset poliitikkona olen käynyt läpi aiemmissa kirjoituksissani kuten myös ne puolet hänessä, jotka vetoavat joihinkin äänestäjiin. Soini ilmaisee asiat yksinkertaisesti ja osaa tiivistää ne yhteen lauseeseen, joka on niin yleisellä tasolla, että siihen on vastustajan vaikea tarttua.

Soinin menestyksestä ”vanhat puolueet” saavat myös syyttää itseään. Erityisesti SDP näyttää untuvikkopuheenjohtajansa johdolla kulkevan katastrofista toiseen. Suurin oppositiopuolue teki itsensä naurettavaksi saamalla vain kaksi paikkaa, joista toinen meni sitoutumattomalle ortodoksipapille.

Keskusta selvisi yllättävän vähillä vauorioilla, vaikka puolueen kenttä on saanut tarpeekseen puheenjohtajansa sekoiluista. Konservatiivista perusäänestäjäkuntaa kiusataan milloin Vanhasen naisjutuilla ja milloin lesbofeministin valitsemisella eurovaaliehdokkaaksi. Silti vaalit olivat ties kuinka monennet hävityt vaalit Vanhasen johdolla. Vain pääministeriasema estää julkisen ryöpytyksen ja puheenjohtajan vaihdoksen.

Kokoomus näennäinen voittaja

Kokoomus pystyy vaalien jälkeen esiintymään ”voittajana”, vaikka sekin menetti suhteellista ääniosuuttaan, tosin vain puoli prosenttiyksikköä. Ehkä enemmän kirpaisi yksi menetetty meppipaikka ja se, että Keskusta sai yhtä monta paikkaa, vaikka ääniosuus oli yli neljä prosenttiyksikköä pienempi kuin Kokoomuksella.

Kokoomus on yleensä menestynyt eurovaaleissa, koska Espoossa äänestetään innokkaammin kuin Keskustan ja SDP:n vahvimmilla kannatusalueilla. Siksi tulos on ainakin pieni pettymys ja osoittaa, että myös Kokoomus menettää äänestäjiään perussuomalaisille.

Kokoomuksen kunniaksi on sanottava, että siellä ymmärrettiin vuoto perussuomalaisten suuntaan ja yritettiin tehdä asialle jotakin. Kokoomuksen riveissä Kai Pöntinen kalasteli samoilla apajilla, ja Ari Vatanen oli mukana hankkimassa ympäristöhörhöilyyn kyllästyneiden äänet. Kumpikaan ei kohtuullisesta suorituksesta (yli 15 000 ääntä) huolimatta päässyt europarlamenttiin, vaan sinne lähetettiin punaporvari Sirpa Pietikäinen, joka mielipiteidensä puolesta sopisi paremmin vihreisiin tai Vasemmistoliittoon.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen naminami-positiivisuus ei sovi taloudellisesti ankeisiin aikoihin. Puheiden ja todellisuuden välinen ristiriita kasvaa liian suureksi eikä toivokampanjointi välttämättä sytytä lopputilin saaneita valkokaulustyöläisiä.

Pettyneet

On liian helppo sanoa, että poliittisen kentän vasen laita olisi eniten pettynyt tulokseen. Siellä ollaan totuttu pettymyksiin. En edes muista, milloin SKDL/Vasemmistoliitto olisi kasvattanut vaaleissa ääniosuuttaan. Perinneyhdistys on hävinnyt kaikki vaalit sinä aikana, kun minä muistan. Rähisevän huligaanin valinta puheenjohtajaksi tuskin riittää herättämään ruumista eloon.

SDP:n eläkeläiset taas ovat liian väsyneitä valittamaan. Siksi vihreät on hiljalleen saavuttamassa vasemmiston ykköspuolueen aseman. Tähän puolue pystyy, jos se oppii arvostamaan myös heteromiesten ääniä esimerkiksi valitsemalla heitä puolueen johtotehtäviin.

Kaikkein eniten joutui pettymään suomalainen poliittisesti korrekti vasemmistomedia, jossa koko talouskriisin ajan on hehkutettu kapitalismin kriisiä ja vasemmiston nousua. Media on kuitenkin elänyt rinnakkaistodellisuudessa ja esittänyt toimittajien omia fantasioita poliittisena analyysina. Eurovaalien jälkeen vasemmisto on kanveesissa kaikkialla Euroopassa.

Pettyneisiin lasken myös Hommafoorumin porukan. On teeskentelyä väittää, että Sampo Terhon varasija herättäisi erityisen suurta innostusta, kun ykkösehdokas syrjäytettiin perussuomalaisten ehdokasasettelussa ja vielä kieltäytyi valitsijayhdistyksen ehdokkuudesta. Tuon kieltäytymisen jälkeen tämän blogin lukijamäärät romahtivat. Tosin kieltäytyminen itsessään saattoi ehdokkaan kannalta olla perusteltu vaihtoehto.

Toisaalta kuten Halla-aho itse kirjoittaa, europarlamenttivaalit menivät lähtökohtiin nähden hyvin. Se, että Terho sai enemmän ääniä kuin kakkoseksi etukäteen kaavailtu Veltto Virtanen, lämmittää varmastin jonkin verran tai ainakin yhtä paljon kuin haalea kahvi.

Perussuomalaisillekin liki kymmenen prosentin ääniosuus pääasiassa puheenjohtaja Soinin äänillä saattoi olla Pyrrhoksen voitto. Puheenjohtaja joutuu sukkuloimaan Brysselin ja Helsingin väliä, mikä ei voi olla näkymättä käytännön politiikassa. Perussuomalaiset eivät vieläkään ole onnistuneet nostamaan Soinin rinnalle muita tunnettuja nimiä.

Tästä perussuomalaisten puoluejohto saa syyttää lähinnä itseään. Pelkillä protestiäänillä ei nimittäin rakenneta kestävää menestystä eikä kurikampanjoilla synnytetä omaan asiaan uskovia poliitikkoja vaan pelkkiä jeesmiehiä.

Euroopan symboli

Octavius kirjoitti taannoin italialaisesta taitelijasta Pippa Baccasta oikealta nimeltään Giuseppina Pasqualino di Marineo, joka hänen mielestään symbolisoi täydellisesti nykyistä Länsi-Eurooppaa. Octavius kertoo Pipan kohtalon:

” Pippa luuli, että Turkissa voi nainen liikkua vapaasti yksin tai jopa liftata. Sen sijaan kukaan turkkilaisnainen ei liiku yksin edes kaupungin kadulla myöhäiseen kellonaikaan. Pippa ei välittänyt raiskausten yleisyydestä Turkissa, ei jokapäiväisistä murhista uskonnon vuoksi, ei tyttöjen pakkonaittamisesta, sillä hän julisti ihmisyyden ja rauhan sanomaa.

Lopputulos on maanosamme tulevaisuuden kannalta täydellisen vertauskuvallinen – hääpukuun pukeutunut Pippa löytyi raiskattuna ja murhattuna tienvarren pusikosta. ”

Pippa Bacca oli lähtenyt morsiuspuvussa liftausmatkalle Balkanin kautta Lähi-itään viemään rauhan ja kansakuntien välisen liiton ilosanomaa. Baccan sisko Rosalia Pasqualino kertoo NY Timesin mukaan:

”Hänen mielestään maailmassa oli enemmän positiivisia kuin negatiivisia ihmisiä, ja oli oikein olla luottavainen.”

”Luottamus on hyvin inhimillinen ominaisuus ja hänen mielestään ihmiset piti tuntea, jotta heitä ymmärtäisi.”

Hyväuskoista luottavaisuutta voidaan kutsua myös naiiviudeksi, jonka takia Pippa Baccaa kohtaan on vaikea tuntea myötätuntoa.

Joanie de Rijke Afganistanissa

Pippa Baccan kohtalo tuli mieleen, kun luin Brussels journalista hollantilaisen journalistin Joanie de Rijken tarinan. Taliban-taistelijat kaappasivat hänet Afganistanissa ja raiskasivat hänet useaan kertaan. Kuuden päivän koettelemuksen jälkeen de Rijke vapautettiin 100 000 euron lunnaita vastaan.

De Rijke lähti Afganistaniin tekemään juttua Taliban-taistelijoista belgialaiselle, vasemmistolaiselle ja vähän pornahtavalle P-Magazinelle, jonka leivissä 44-vuotias Belgiassa asuva Hollannin kansalainen työskentelee. Afganistanissa de Rijke järjesti haastattelun Taliban-komentaja Ghazi Gulin kanssa. Kun de Rijke saapui tulkkinsa kanssa haastatteluun, hänet kaapattiin.

Hollannin hallitus kieltäytyi maksamasta lunnaita. Samoin teki Belgian hallitus. Tämä suututti P-Magazinen päätoimittaja Michel Lescroartin, joka kutsui Belgian hallitusta ”pelkureiksi”. Lescroartin mielestä de Rijken kaapanneet pyssymiehet eivät olleet ”oikeita talibaneja” vaan

”jonkinlaisia Taliban-freelancereita, jotka havittelivat rahaa. He eivät halunneet oikean Talibanin tietävän toimistaan, koska oikea Taliban ei hyväksyisi heidän toimintaansa.”

Vankeutensa aikana Gul raiskasi de Rijken useaan kertaan. Kirjassaan In handen van de Taliban (Talibanin käsissä) hän kirjoittaa, että Taliban-komentaja

”ei kyennyt hallitsemaan testosteroniaan. Sain vaikutelman, että hän katui jälkikäteen tapahtunutta. Hän tiesi tekevänsä väärin.”

Jalo villi myös kutsui yhden kolmesta vaimostaan mukaan seksileikkeihin. De Rijke kertoo:

”Ghazi oli erittäin uskonnollinen mies. Se on kaikki tekopyhyyttä. Hän oli täysi hölmö.”

Selvittyään kaappauksesta de Rijke keskittyi median haastatteluissa syyttämään Hollannin ja Belgian viranomaisia siitä, että nämä kieltäytyivät maksamasta lunnaita. Sen sijaan hän ei ollut vihainen kaappaajilleen:

”En halua kuvata talibaneja hirviöiksi. En ole vihainen Ghazi Gulille, sillä hän jätti minut eloon.”

Vaikka kokemus oli de Rijkelle kauhea, häntä myös kunnioitettiin:

”Asia ei ole mustavalkoinen. Nämä asiat vaikuttavat rinnan eikä se tarkoita, että kärsisin Tukholman syndroomasta.”

Kunnioitusta osoittaa ilmeisesti se, että kaappaajat tarjosivat de Rijkelle teetä ja pikkuleipiä.

Tukholman syndrooma

Hollantilaispoliitikko Geert Wilders käytti Hollannin parlamentissa pitämässään puheessa de

Rijken tapausta esimerkkinä Hollannin poliittisen eliitin omasta Tukholman syndroomasta:

”Tämä tarina kertoo erinomaisesti eliitin moraalisesta alennustilasta. He ovat niin oman ideologiansa sokaisemia, että he kieltäytyvät näkemästä totuutta. ”Asettaisin tämän oikeisiin mittasuhteisiin”, sanoo vasemmistolainen journalisti, ”talibanit eivät ole hirviöitä.” Eliittimme kieltävät mieluummin todellisuuden kuin katsoisivat sitä silmiin. Olisi ymmärrettävää, jos naisen raiskaus herättäisi närkästystä. Mutta tämä journalisti ei ole vihainen, koska kyseessä oleva muslimi osoitti myös kunnioitusta."

”...”

”Terve maalaisjärki on heitetty nurkkaan, jotta todellisuus voitaisiin kieltää. Tämä raiskattu journalisti ei ole ainoa, joka kärsii Tukholman syndroomasta, vaan koko Hollannin eliitti. Ainoa moraalinen viitekehys, joka heiltä löytyy on: Älä ärsytä muslimeja. He tuomitsevat vain sen.”

De Rijke ei pitänyt Wildersin kuvausta oikeutettuna. Hän oli vihainen raiskauksesta, mutta Talibanin tekoja ei voi pelkistää vain raiskauksiksi.

”Sotatilanteessa ihmiset ajattelevat mustavalkoisesti. Halusin määrittää tarinan uudelleen. Ihminen ei ole hirviö vain siksi, että hän kutsuu itseään Talibaniksi.”

Brussels Journalin Thomas Landenin mukaan de Rijke itse osoittaa Wildersin sanat todeksi. Talibanit eivät ole hirviöitä, koska he kutsuvat itseään Talibaniksi vaan koska he syyllistyvät hirviömäisiin tekoihin. Landen jatkaa:

”De Rijken kaltaiset ihmiset eivät kuitenkaan tuomitse ihmisiä heidän käyttäytymisensä ja tekojensa perusteella, vaan hyväksyvät teot niille kuvittelemiensa ylevien motiivien perusteella.”

Landen ei myöskään usko, että de Rijken Tukholman syndrooma olisi syntynyt vankeusajan kokemusten pohjalta vaan se oli hänellä jo ennestään. On vain luonnollista, että hän vastustaisi mielentilansa kutsumista Tukholman syndroomaksi, koska hänen mielentilansa edustaa oikeamielistä ja älykästä modernia intellektuellia. Saman mielentilan jakaa melkein koko eurooppalainen poliittinen ja älyllinen eliitti, joka alistuu poliittisen korrektiuden panttivangiksi.

Oikeuttakin on silti olemassa. Ghazi Gulin ilo lunnasrahoista jäi lyhyeksi, sillä hän menehtyi NATO:n pommituksissa.

Kolmesti toteemia päin

Kolme tapausta viime päiviltä on näyttänyt, miten käy, jos poliitikko käy julkisesti poliittisesti korrektia mielipidediktatuuria vastaan. Tuomio on mediassa tyly, mutta on mahdotonta sanoa, miten epäkorrektit mielipiteet vaikuttavat yksittäisen eurovaaliehdokkaan suosioon.

Freddy ja Punainen talo

Perussuomalaisten flaamilaissyntyinen eurovaaliehdokas Freddy van Wonterghem herätti kohua kertomalla, että hän oli käynyt Kotkassa ns. punaisessa talossa hakemassa maksullista seksiä. Keskustelussa Keskustan euroehdokas Johanna Korhosen kanssa Wonterghem lisäksi ilmoitti kannattavansa laillisia bordelleja. Keski-Euroopassa prostituutioon on aina suhtauduttu käytännöllisesti eikä sikäläisessä kontekstissa Wonterghemin mielipide olisi mitenkään kummallinen.

Suomalaismedia on kuitenkin läpikotaisin vihreän homoseksualismi-feminismin kyllästämä, ja siksi Freddyn lausuntoja reviteltiin otsikoissa. Prostituutiosta ei voi olla kuin yhtä mieltä. Seksin ostamisen (ei myymisen) pitää olla kiellettyä.

Pidän itsekin prostituutiota (sekä ostajan että myyjän) kannalta moraalisesti tuomittavana enkä missään nimessä haluaisi oman tyttäreni joutuvan harjoittamaan maailman vanhinta ammattia. Prostituution kaltaisia ongelmia ei kuitenkaan maailmasta saada kitkettyä kieltämällä. Siksi asiaan kannattaa etsiä käytännönläheinen ratkaisu, josta on vähiten haittaa. Tällainen ajattelu on kuitenkin mahdotonta, jos asiaa lähestytään suvaitsemattoman feminismin näkökulmasta.

Freddy on entinen merimies. Olen lukenut Kotkan Sunilasta kotoisin olevan Kyösti Pietiläisen kirjan ”Kotkanpoika ja albatrossi”. Siinä Pietiläinen kuvaa omia kokemuksiaan maailman merillä. Pidän kirjaa suhteellisen tylsänä, koska tarina eteni kaavamaisesti. Ensin matkattiin merillä ja sitten tyhjennettiin pussit satamassa. Freddyn toiminta ei merimieskontekstissa vaikuta mitenkään tavattomalta.

Freddyn väittelyopponentti Johanna Korhosen puheet taas edustavat oikeaoppisuutta puhtaimmillaan:

”Hyvin harva prostituoitu on valinnut ammattinsa vapaaehtoisesti useiden hyvin ammattivaihtojen joukosta. Parhaassakin tapauksessa kyse on yleensä siitä, että prostituutio on ollut lukuisten huonojen vaihtoehtojen joukosta vähiten huono.”

” Sitä [ihmisen oikeutta omaan kehoonsa] ei saa viedä millään perusteella, ei köyhyydenkään takia.”

Korhonen väittää puolustavansa naisen oikeutta omaan kehoonsa mutta haluaa samanaikaisesti kieltää naista ansaitsemasta rahaa omalla kehollaan.

Vatanen ja ilmastonmuutos

Olisi kuvitellut, että maailmanlaajuinen talouskriisi olisi puhaltanut ilmat pois ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovalta liikkeeltä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan entistä rankempia hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseen pyrkiviä sopimuksia väsätään edelleen uutterasti.

Kokoomuksen eurovaaliehdokas Ari Vatasen mielipiteet ilmastonmuutoksesta eivät ole poliittisesti oikeaoppisia:

” Hiilidioksidipäästöjen välttäminen on ehkä stalinismin ohella suurin hype, jonka olen elämässäni kokenut.”

” Suuri hiilijalanjälki tarkoittaa hyvinvointia. Miksi ihmisiä syyllistetään materiaalisesta hyvinvoinnista?”

” Tämä on marxilaisuuteen ja Neuvostoliittoon pettyneen vihreän liikkeen keksimää syyllistämistä. Ihmisten syyllistäminen ja maailmanlopulla pelottelu ovat vallankäyttöä.”

Suomen mediassa julkaistaan vain harvoin asiallisia, ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta arvostelevia mielipiteitä. Sen sijaan päättömimmätkin uhkakuvat saavat runsaasti palstatilaa. Siksi Vatasen suoria sanoja on miellyttävä lukea.

Luonnollisesti Vatasen puheita tuomitsemaan kutsutaan ”asiantuntija” eli Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta. Ensin Lauri kyseenalaistaa Vatasen asiantuntemuksen:

” Tuo on posketonta puhetta. Miten hän voi ylipäätään olla puolueensa ehdokkaana noilla tiedoilla?”

Lauri itse on 24-vuotias kansantaloustieteen opiskelija ja ympäristöaktivisti. Se, millä
perusteella häntä kutsutaan lehtijutussa asiantuntijaksi, jää minulle epäselväksi. Lauri jatkaa:

” Olen seurannut ympäristö- ja ilmastonmuutoskeskustelua 90-luvun puolivälistä lähtien ja tuntuu, että Vatanen käänsi kelloa juuri kymmenen vuotta taaksepäin.”

Oikeaa ideologiaa kannattava on aina oikeassa ja edustaa aina edistystä. Eri mieltä olevat ovat taantumuksellisia, neuvostovastaisia, rasisteja tai änkyröitä. Lauri lataa vielä viimeisen naulan Vatasen arkkuun:

” Jos päättäviin elimiin pyrkivä poliitikko puhuu tuollaisia, niin on se vähän kuin jos kirurgi sanoisi, että ei sillä ole väliä peseekö käsiään ennen leikkausta.”

Sillä lailla, Lauri. Jos kirurgi ei pese käsiään, hän on melko pian entinen kirurgi ja saa luultavasti syytteen hoitovirheestä. Jos joku on ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta eri mieltä kuin Lauri, hänet pitäisi varmaankin panna vankilaan, eikö niin? Australiassa eräs lehtimies on jo ehdottanut ilmastonmuutoksen kieltämisen kriminalisointia.

Pöntinen ja sosiaalipummimaahanmuuttajat

Kaikkein tiukimmat poliittisen korrektiuden pelisäännöt koskevat maahanmuuttokeskustelua. Vaikka tietoisesti jättäisi nimeämättä maahanmuuttajien etnisen alkuperän ja uskonnon, rasismisyytöksiä ei voi välttää. Tämän sai huomata Kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen, kun hän julkaisi Helsingin Sanomien etusivulla mainoksen, jossa vaadittiin stoppia sosiaalipummimaahanmuuttajille.

Kokoomusjohto reagoi välittömästi puoluesihteeri Taru Tujusen suulla:

” Kokoomus ei hyväksy tämän kaltaista kielenkäyttöä. Pöntiselle on tehty selväksi, että maahanmuutosta pitää käydä avointa keskustelua, kokoomus ei suvaitse suvaitsemattomuutta.”

En oikein ymmärrä, miten Pöntisen hiljentäminen edistää avointa keskustelua maahanmuutosta. Tujunen jatkaa toisessa jutussa:

” Me emme hyväksy tällaista tapaa herättää huomiota. Se ei ole sopivaa. Sosiaalipummien ja maahanmuuttajien yhdistäminen tällaisessa lauseessa herättää helposti mielleyhtymiä, jotka eivät ole totta.”

Minä taas uskon, että Pöntisen mainos herättää mielleyhtymiä, jotka ovat totta. Siksi Pöntisen mainokset pitää kieltää. Kukaan ei vaatisi niiden kieltämistä, jos mielikuvat eivät vastaisi todellisuutta. Jopa puheenjohtaja Jyrki Kataisen oli pakko reagoida.

Onneksi järjen ääniäkin löytyy. Jussi Lähde kirjoittaa Aamulehden blogissaan:

” Suvaitsevaisuudesta on tullut suomalaisen politiikan lyömäase numero yksi. Olen pitkään pohtinut kuinka likaiseksi EU-kampanjointi menee. Nyt tiedän. Ei ole likaisempaa kuin itseään sivistyneistönä pitävien henkilöiden heiluminen suvaitsevaisuuden metrihalon kanssa.”

On aivan oikein asettaa kyseenalaiseksi itseään sivistyneistönä pitävien todellinen sivistystaso. Toisaalta rasisteille ei tarvitse perustella, kuten Iltasanomien toimittaja Sanna Ukkola totesi kirjakauppias Jarkko Sandellille.

Suvaitsevaisuuden metrihalkoa on innokkaimmin heiluttanut vihreiden eurovaaliehdokas Umayya Abu-Hanna, joka luonnehti Pöntisen vaalimainoksia seuraavasti:

” Sanalla sanoen ne ovat rasistisia.”

Pöntisen lokaaminen ei Abu-Hannalle riittänyt, vaan hän esitti väärää todistusta Jussi Halla-ahon rasistisesta käytöksestä Radio Rockin Korporaatio-ohjelmassa 27.5. Lähde toteaa:

” Abu-Hanna sortuu alhaisimpaan, hän leimaa Jussi Halla-Ahon huonoksi ihmiseksi. Juuri tällä tavoin niin kutsuttu sivistyneistö leimaa ne ihmiset joiden mielipidettä he eivät siedä. Koska henkilön A mielipiteet ovat vääriä hänen uskottavuuttaan viedään myös kaikilla muilla rintamilla.”

Progressiivinen vasemmistolainen kannattaa kaikkia hyviä asioita ja vastustaa pahoja. Hän on omasta mielestään hyvä ihminen. Jos joku on eri mieltä progressiivisen vasemmistolaisen kanssa, hänen täytyy olla paha ihminen.

Moderni vasemmistoliberalismi on median ja akateemisen eliitin valtaideologia, joka pyrkii yksinvaltaan eli kieltämään poliittisesti korrektista dogmista poikkeavat mielipiteet. Rohkeasti mielipiteensä ilmaisevat henkilöt kuten Freddy van Wonterghem, Ari Vatanen ja Kai Pöntinen joutuvat välittömästi oikeaoppisen toverituomioistuimen lynkkaamiksi mediassa. Heidän kaltaisiaan pitäisi vain olla enemmän, jotta lynkkaajien mielipideterrorismi loppuisi.