Kunnianarvoisa tiedonvälittäjä BBC on joutunut viime viikoina ryöpytykseen suurelta osin omaa syytään. Kyse ei ole pelkästään uutisvälityksen puolueettomuudesta, vaan myös BBC:n muussa ohjelmatuotannossa on ilmennyt epäselvyyksiä ja suoranaisia väärinkäytöksiä.
Kuningatarta kohdeltu väärin
Kuningatar on brittiläisyyden ehkä tärkein symboli ja kuningatarinstituutiota kunnioitetaan laajalti tavallisen kansan keskuudessa. BBC tai oikeammin sanoen yhtiölle alihankintaa tekevä tuotantoyhtiö RDF teki kuningattaresta dokumentin. Siinä mm. käsiteltiin kuningattaren valokuvaustilaisuutta, jossa kuningatar poseerasi valokuvaaja Annie Leibovitzin edessä. Lopputuloksesta tuli tämännäköinen.
Kohu syntyi, kun tuotantoyhtiö teki dokumentista trailerin, jossa kuningatar ikään kuin ryntää kiukustuneena valokuvaustilaisuudesta pois. Tämä olisi sinänsä ollut raportoimisen väärti asia, mikäli näin olisi oikeasti käynyt. Jälkikäteen kävi ilmi, että tapahtumien järjestystä oli manipuloitu ja todellisuudessa kuningatar oli ”kiukkukohtauksessa” vasta menossa valokuvattavaksi.
Lehdistö luonnollisesti reposteli tapahtuneella ja BBC:n johto joutui selittelemään ja pyytelemään anteeksi tapahtunutta. Ilmeisesti yhtiö ei ollut tarkistanut, mitä tuotantoyhtiö RDF oli traileriinsa sisällyttänyt. Näin ainakin kävi virallisen selityksen mukaan. Viimeisimmän tiedon mukaan kuningatar vaatii nyt dokumentin hyllyttämistä, mikä on tapahtuneen jälkeen ymmärrettävää.
Toisaalta on lupa kysyä, mitä tapahtunut osoittaa BBC:n kunnioituksesta Britannian kansallisia instituutioita kohtaan. Muutakin näyttöä BBC:n maailmankuvasta nimittäin riittää.
Puhelinäänestyksiä manipuloitu
Kuningatarkohu ei ollut ehtinyt laantua, kun kävi ilmi, että BBC:n puhelintietokilpailuissa voittajat eivät suinkaan tulleet lähetykseen soittaneiden katsojien keskuudessa, vaan joissakin tapauksissa tuotantoyhtiö valitsi voittajan. Katsojille kuitenkin uskoteltiin, että kyseessä oli rehellinen kilpailu.
Väärinkäytökset tulivat ilmi Blue Peter –lastenohjelmassa, mutta myöhemmin selvisi, että voittajia on manipuloitu myös muissa ohjelmissa. Blue Peter –ohjelmassa tuotantotiimi suostutteli lapsen esiintymään kilpailun voittajana, ja tästä BBC sai 50 000 punnan sakon tv-toimintaa valvovalta Ofcomilta. Kaiken kaikkiaan manipuloiduiksi paljastuneita puhelintietokilpailuja on ollut yhteensä kuusi. Tapahtunut on törkeää siihen nähden, että puhelinäänestyksiin soittavat katsojat maksavat puheluistaan kallista minuuttihintaa.
BBC on suomalaisen Yleisradion tavoin lupamaksuilla rahoitettu, joten ilmiselvät väärinkäytökset nakertavat sen uskottavuutta ja kyseenalaistavat lupamaksun perimisperusteet. Vaikka väärinkäytöksiä laajalti paheksutaankin, pelkästään ne eivät ole syy vieroksua BBC:n olemassaoloa.
Mitä on BBC:n puolueellisuus?
BBC:n olemassaolon oikeutusta tarkasteltaessa ei pidä tyytyä kuningattaren kohteluun tai puhelinäänestysten manipulointiin. Sen sijaan tulee tarkastella BBC:n uutis- ja ajankohtaisohjelmia ja niissä ilmenevää ajatus- ja asennemaailmaa. Tämä tiivistyy parhaiten BBC:n poliittista toimitusta vuodesta 2000 vuoteen 2005 johtaneen Andrew Marrin lausuntoon Daily Mail –lehdessä lokakuussa 2006. Marrin mukaan
BBC ei ole puolueeton eikä neutraali. Se on julkisesti rahoitettu, urbaani organisaatio, jossa työskentelee epätavallisen paljon nuoria, etnisiä vähemmistöjä ja homoseksuaaleja. Se on puolueellinen liberaaliin suuntaan, ei niinkään puoluepoliittisesti kuin kulttuurillisesti.
Sama asia käy hyvin ilmi entisen BBC-tuottaja Sir Antony Jayn pamfletista, jossa hän kuvaa, miten hänen sukupolvensa muokkasi BBC:n ajatusmaailmaa. Sir Antony Jay on parhaiten tunnettu suosittujen Kyllä herra ministeri- ja Kyllä herra pääministeri –sarjojen toisena käsikirjoittajana.
Antony Jayn mukaan BBC vastusti hänen 60-luvun alussa alkaneen uransa aikana teollisuutta, kapitalismia, mainostamista, myyntiä, liikevoittoa, isänmaallisuutta, monarkiaa, imperiumia, poliisia, asevoimia, ydinpommia ja auktoriteetteja eli kaikkea, joka teki maailmasta vapaamman, turvallisemman ja vauraamman.
Kyse oli sukupolveen liittyvästä ilmiöstä, joka ei yksin rajoittunut BBC:n toimntaan. Samoja näkemyksiä esittivät sekä muut mediayhtiöt, kustannustoiminnassa mukana olleet ihmiset, Englannin kirkko ja koulutuksesta vastaavat viranomaiset. Joskus näkemykset kävivät yksiin tavallisen kansan mielipiteiden kanssa, mutta useimmiten näin ei käynyt.
1940- ja 1950-luvuilla yhteiskunta oli nykyistä autoritaarisempi ja konformistisempi. On mahdotonta kiistää, että Jayn ja kumppaneiden journalismi olisi ollut mukana edesauttamassa asenteiden vapautumista esimerkiksi homoseksuaalisuutta kohtaan. Tilanne kuitenkin muuttui yhteiskunnan muutoksen edistyessä. BBC jatkoi samalla linjallaan, vaikka maailma ympärillä muuttui. Nykyisin BBC:n edustamasta liberaalista näkemyksestä on tullut osa valtavirtaa, ja koska BBC on julkisesti rahoitettu yhtiö, vastakkaiset näkemykset eivät saa samalla tavalla tilaa julkisessa keskustelussa.
Jay myös selittää, miten liberaalit näkemykset sisäistettiin organisaatiossa. Hänen mukaansa ryhmän paine tavallaan pakotti hyväksymään tietyt arvot ja asenteet. Lisäksi henkilökunta oli enimmäkseen rekrytoitu humanististen tieteiden harjoittajista, joiden tietämys talouden ja yhteiskunnan lainalaisuuksista oli rajallinen.
Luonnollisesti poliittiset konservatiivit ovat aina suhtautuneet epäluuloisesti BBC:n toimintaan. Mielipiteiltään konservatiivi jännityskirjailija Frederick Forsyth sanoi Sunday Express –lehdessä, että BBC:tä johtavat henkilöt halveksivat Britanniaa.
Israel ja BBC
Olen aiemmin käsitellyt BBC:n raportointia Israelin ja palestiinalaisten konfliktista artikkelissa Britannian kruununjalokivi. Oikeistolainen honestreporting.com analysoi BBC:n raportointia kyseisestä konfliktista ja totesi, että yhtiön raportointia leimaa ”hienostunut puolueellisuus” (subtle bias).
Jutussa on analysoitu BBC:n raportointia kuuden kuukauden ajalta ja siinä todetaan mm. seuraavaa:
16 prosenttia palestinalaisten väkivaltaa käsittelevistä artikkeleista nimesi hyökkääjän. Sen sijaan 60 prosenttia Israelin operaatioita käsittelevistä artikkeleista syytti suoraan Israelia.
Palestiinalaisten näkemykset saivat enemmän palstatilaa. 19 23:sta artikkelista, jotka käsittelivät ”kadunmiehen” näkökulmaa, antoi puheenvuoron palestiinalaiselle osapuolelle.
Lisäksi uutisoinnissa Israel esitettiin yleensä aktiivisena osapuolena, mikä kävi ilmi otsikoinnista. Israel iski, kun taas palestiinalaisten iskuissa ”ihmisiä kuoli”. Palestiinalaisten käynnistämässä väkivallassa ei yleensä nimetty hyökkääjää. Sen sijaan Israelin käynnistämissä toimissa Israel nimettiin selkeästi hyökkääväksi osapuoleksi.
Analyysin mukaan BBC ei suoranaisesti manipuloi faktoja, vaan raportoinnin hienostunut puolueellisuus on omiaan luomaan virheellisen käsityksen konfliktista. Tuomalla selkeästi ilmi empatian palestiinalaisten kärsimyksiä kohtaan BBC manipuloi julkista keskustelua. Kun ottaa huomioon honestreporting.com –sivuston selkeän Israel-myönteisen taustan, BBC pääsee yllättävän helpolla.
Suomalaiselle lukijalle kannattaa muistuttaa, että BBC:n maine on edelleen luotettava suomalaisten journalistien keskuudessa. Sama kulttuuriliberaali puolueellisuus leimaa myös suomalaisten tiedotusvälineiden uutisointia, erityisesti Yleisradiossa ja Helsingin Sanomissa. Suomalaisen lukijan kuitenkin kannattaa muistaa, että BBC World Service ja BBW World –televisiokanava saavat rahoituksensa Britannian ulkoministeriöstä eivätkä Britannian kansalaisten maksamista lupamaksuvaroista. Valitettavasti uutisointi ja asenne eivät useinkaan poikkea merkittävästi emoyhtiöstä. Samat toimittajat tekevät samoja juttuja samoilla asenteilla varustettuina.
sunnuntai, heinäkuuta 29, 2007
perjantaina, heinäkuuta 20, 2007
Keskiyön pikajuna 2
Vuonna 1978 valmistunut elokuva Midnight Express, joka Suomessa tunnettiin nimellä Keskiyön pikajuna, herätti aikanaan kohua suorasukaisella kerronnallaan Turkin vankilaoloista. Turkissa monet loukkaantuivat tavasta, jolla heidän maataan elokuvassa kuvattiin. Ehkä elokuva myös vahvisti omalta osaltaan stereotypioita Turkista ja turkkilaisista.
Elokuva palasi mieleen, kun luin Spiegelin sivuilta uutisen, jossa kerrottiin 17-vuotiaasta oikeudenkäyntiä odottelevasta saksalaisopiskelijasta. Marco Weiss oli erehtynyt läheiseen kanssakäymiseen 13-vuotiaan englantilaistytön kanssa Antalyan rantalomakohteessa.
Teinien hyväily vei vankilaan
Tytön äiti oli yllättänyt parin hyväilemästä toisiaan ja ilmoitti asiasta viranomaisille. Marco Weiss väittää ikäistään kypsemmältä näyttäneen tytön valehdelleen iäkseen 15 vuotta. Lisäksi lääketieteellisissä tutkimuksissa todettiin, että tyttö oli edelleen neitsyt, eikä väkivallan käytöstä löytynyt merkkejä.
Turkin viranomaiset lukitsivat 17-vuotiaan saksalaisen Antalyan vankilaan samaan selliin 30 muun rikollisen kanssa. Juomavesi on kelvotonta, ja ihosairaudesta kärsivän Marcon iho on tulehtunut. Muut vangit lisäksi nuivivat häntä, koska vartija on kertonut heille, mistä nuorukaista syytetään.
Jos tämä ei kuulosta riittävän pahalta, kerrottakoon, että saksalaisnuorukaista odottaa pahimmillaan kahdeksan vuoden vankilatuomio. Mikäli tuomari katsoo rikoksen lieväksi, nuorukainen saattaa selvitä kolmen vuoden tuomiolla. Spiegelin uutisen mukaan saksalaisessa tuomioistuimessa nuorukainen selviäisi ilman rangaistusta. Asiasta on myös kehkeytynyt pienimuotoinen diplomaattinen kriisi Saksan ja Turkin välille, sillä Saksan ulkoministeri on vaatinut Marco Weissin vapauttamista.
Tapaus osoittaa omalla tavallaan, miten pitkä matka Turkilla on Euroopan Unionin jäseneksi. Saksalaisen kriminologi Monica Frommelin mukaan joka kolmannella 13-vuotiaalla saksalaistytöllä on seksikokemuksia, eli tapauksessa on kyse normaalista teini-ikäisten kanssakäymisestä. Vanhakantaiseen moraaliin perustuva Turkin lainsäädäntö on kuitenkin toista mieltä. Itse ihmettelen lähinnä tytön vanhempien välinpitämättömyyttä, josta Spiegelin artikkelissakin muistutetaan.
Billy Hayes elokuvassa
Palataan taas alkuperäiseen Keskiyön pikajunaan. Alan Parkerin ohjaama elokuva perustuu amerikkalaisen Billy Hayesin romaaniin, jossa tämä kuvaa kokemuksiaan turkkilaisessa vankilassa ja pakoaan sieltä. Hayes jäi kiinni Istanbulin lentokentällä, kun hän yritti salakuljettaa hashista kotimaahansa Yhdysvaltoihin.
Elokuvassa käsikirjoittaja Oliver Stone on jonkin verran muokannut Hayesin ja William Hofferin alkuperäisteosta. Esimerkiksi pakokohtaus poikkeaa täysin elokuvassa esitetystä. Todellisuudessa Hayes pakeni Istanbulin edustalla sijaitsevalta saarelta, jossa nykyisin majailee ainoana vankina PKK-johtaja Abdullah Öcalan.
Kieltämättä elokuvassa on joukko vastenmielisiä turkkilaishahmoja, kuten Hayesin lipevä lakimies, raakalaismainen vanginvartija Hamidou ja niljakas vasikka Rifki. Turkin oikeuslaitos esitetään elokuvassa korruptoituneena ja mielivaltaisena eikä elokuvasta rehellisesti sanottuna löydy ainuttakaan positiivisesti kuvattua turkkilaista. Toisaalta myöskään Brad Davisin esittämä päähenkilö ei herätä juuri minkäänlaisia sympatioita.
Kuitenkin elokuva on tyypillinen ns. vankilaelokuva, josta tekee poliittisen vain se, että tapahtumat sijoittuvat Turkkiin. Lisäksi turkkilaisten kiihkeä suhtautuminen elokuvaan ja tapaan, jolla se käsittelee turkkilaista yhteiskuntaa, on pitänyt mielenkiintoa sinänsä kelvollista mutta helposti unohdettavaa elokuvaa kohtaan. Monet turkkilaiset epäilevät armenialaisten olevan elokuvan takana ja epäilyille on ilmeisesti jonkin verran syytäkin, sillä armenialainen Kevork Malikyan esittää elokuvassa syyttäjää Hayesin oikeudenkäynnissä.
Billy Hayes nykyisin
Cannesin filmifestivaaleilla turkkilainen mainosmies Alinur Velidedeoglu tapasi oikean Billy Hayesin, joka kertoi haastattelussa ajatuksiaan vankilakokemuksista Turkissa. Hayes valittelee elokuvasovitusta ja erityisesti turkkilaisten yksipuolisen negatiivista kuvausta. Hayes sanoo myös pitävänsä Istanbulista ja haluaisi käydä siellä mutta ei uskalla, koska pelkää monien turkkilaisten syyttävän häntä elokuvan Turkille aiheuttamasta negatiivisesta julkisuudesta. Video löytyy Youtube-sivustolta (osa 1, ja osa 2).
Toivottavasti tuo haastattelu jonkin verran viilentää vihaisten turkkilaisten tunteita. Joka tapauksessa minä en Billy Hayesin housuissa enää palaisi Turkkiin, vaikka Istanbul tuntuisi kuinka houkuttelevalta tahansa.
Lopuksi kerron, että Turkissa järjestetään viikonloppuna parlamenttivaalit. Niistä ei kuitenkaan tällä kertaa enempää.
Elokuva palasi mieleen, kun luin Spiegelin sivuilta uutisen, jossa kerrottiin 17-vuotiaasta oikeudenkäyntiä odottelevasta saksalaisopiskelijasta. Marco Weiss oli erehtynyt läheiseen kanssakäymiseen 13-vuotiaan englantilaistytön kanssa Antalyan rantalomakohteessa.
Teinien hyväily vei vankilaan
Tytön äiti oli yllättänyt parin hyväilemästä toisiaan ja ilmoitti asiasta viranomaisille. Marco Weiss väittää ikäistään kypsemmältä näyttäneen tytön valehdelleen iäkseen 15 vuotta. Lisäksi lääketieteellisissä tutkimuksissa todettiin, että tyttö oli edelleen neitsyt, eikä väkivallan käytöstä löytynyt merkkejä.
Turkin viranomaiset lukitsivat 17-vuotiaan saksalaisen Antalyan vankilaan samaan selliin 30 muun rikollisen kanssa. Juomavesi on kelvotonta, ja ihosairaudesta kärsivän Marcon iho on tulehtunut. Muut vangit lisäksi nuivivat häntä, koska vartija on kertonut heille, mistä nuorukaista syytetään.
Jos tämä ei kuulosta riittävän pahalta, kerrottakoon, että saksalaisnuorukaista odottaa pahimmillaan kahdeksan vuoden vankilatuomio. Mikäli tuomari katsoo rikoksen lieväksi, nuorukainen saattaa selvitä kolmen vuoden tuomiolla. Spiegelin uutisen mukaan saksalaisessa tuomioistuimessa nuorukainen selviäisi ilman rangaistusta. Asiasta on myös kehkeytynyt pienimuotoinen diplomaattinen kriisi Saksan ja Turkin välille, sillä Saksan ulkoministeri on vaatinut Marco Weissin vapauttamista.
Tapaus osoittaa omalla tavallaan, miten pitkä matka Turkilla on Euroopan Unionin jäseneksi. Saksalaisen kriminologi Monica Frommelin mukaan joka kolmannella 13-vuotiaalla saksalaistytöllä on seksikokemuksia, eli tapauksessa on kyse normaalista teini-ikäisten kanssakäymisestä. Vanhakantaiseen moraaliin perustuva Turkin lainsäädäntö on kuitenkin toista mieltä. Itse ihmettelen lähinnä tytön vanhempien välinpitämättömyyttä, josta Spiegelin artikkelissakin muistutetaan.
Billy Hayes elokuvassa
Palataan taas alkuperäiseen Keskiyön pikajunaan. Alan Parkerin ohjaama elokuva perustuu amerikkalaisen Billy Hayesin romaaniin, jossa tämä kuvaa kokemuksiaan turkkilaisessa vankilassa ja pakoaan sieltä. Hayes jäi kiinni Istanbulin lentokentällä, kun hän yritti salakuljettaa hashista kotimaahansa Yhdysvaltoihin.
Elokuvassa käsikirjoittaja Oliver Stone on jonkin verran muokannut Hayesin ja William Hofferin alkuperäisteosta. Esimerkiksi pakokohtaus poikkeaa täysin elokuvassa esitetystä. Todellisuudessa Hayes pakeni Istanbulin edustalla sijaitsevalta saarelta, jossa nykyisin majailee ainoana vankina PKK-johtaja Abdullah Öcalan.
Kieltämättä elokuvassa on joukko vastenmielisiä turkkilaishahmoja, kuten Hayesin lipevä lakimies, raakalaismainen vanginvartija Hamidou ja niljakas vasikka Rifki. Turkin oikeuslaitos esitetään elokuvassa korruptoituneena ja mielivaltaisena eikä elokuvasta rehellisesti sanottuna löydy ainuttakaan positiivisesti kuvattua turkkilaista. Toisaalta myöskään Brad Davisin esittämä päähenkilö ei herätä juuri minkäänlaisia sympatioita.
Kuitenkin elokuva on tyypillinen ns. vankilaelokuva, josta tekee poliittisen vain se, että tapahtumat sijoittuvat Turkkiin. Lisäksi turkkilaisten kiihkeä suhtautuminen elokuvaan ja tapaan, jolla se käsittelee turkkilaista yhteiskuntaa, on pitänyt mielenkiintoa sinänsä kelvollista mutta helposti unohdettavaa elokuvaa kohtaan. Monet turkkilaiset epäilevät armenialaisten olevan elokuvan takana ja epäilyille on ilmeisesti jonkin verran syytäkin, sillä armenialainen Kevork Malikyan esittää elokuvassa syyttäjää Hayesin oikeudenkäynnissä.
Billy Hayes nykyisin
Cannesin filmifestivaaleilla turkkilainen mainosmies Alinur Velidedeoglu tapasi oikean Billy Hayesin, joka kertoi haastattelussa ajatuksiaan vankilakokemuksista Turkissa. Hayes valittelee elokuvasovitusta ja erityisesti turkkilaisten yksipuolisen negatiivista kuvausta. Hayes sanoo myös pitävänsä Istanbulista ja haluaisi käydä siellä mutta ei uskalla, koska pelkää monien turkkilaisten syyttävän häntä elokuvan Turkille aiheuttamasta negatiivisesta julkisuudesta. Video löytyy Youtube-sivustolta (osa 1, ja osa 2).
Toivottavasti tuo haastattelu jonkin verran viilentää vihaisten turkkilaisten tunteita. Joka tapauksessa minä en Billy Hayesin housuissa enää palaisi Turkkiin, vaikka Istanbul tuntuisi kuinka houkuttelevalta tahansa.
Lopuksi kerron, että Turkissa järjestetään viikonloppuna parlamenttivaalit. Niistä ei kuitenkaan tällä kertaa enempää.
maanantaina, heinäkuuta 16, 2007
Lindholmin hutilyönti
Jari Lindholm arvosteli suomalaisen terrorismiasiantuntemuksen tasoa blogikirjoituksessaan 13. heinäkuuta. Lindholmin kirjoituksesta voi todeta, että maailma ei olisi köyhempi, jos kirjoitusta ei olisi ilmestynyt lainkaan.
En ole lukenut kirjoituksessa mainittua haastattelua, mutta esimerkiksi seuraavassa Eversti (evp) Erkki Nordberg pohdiskelee varsin asiallisesti ääri-islamilaista terrorismia. Tuon Lindholmin oman lehden vanhan jutun perusteella en uskaltaisi sanoa Lindholmin tavoin, että Nordbergin käsitykset islamista ovat pelottavan hataria. Itse asiassa Nordberg ilmaisee islamilaisen terrorismin ideologisen taustan ihan kelvollisesti.
Lindholm tuntuu monen muun vasemmistoliberaalin tavoin elävän siinä uskossa, että terrorismi on sama kuin Al-Qaeda. Jos Al-Qaeda tilapäisesti vahvistuu Pakistanin ja Afganistanin heimoalueilla, terrorismin vaara lisääntyy. Tämä käsitys on vähintäänkin yksipuolinen ja sivuuttaa radikaalin islamin ideologian täysin.
Nordberg ja Sayyid Qutb
Nordbergin haastattelussa on Lindholmin mukaan typeriä ja asiantuntemattomia vastauksia. Näistä hän nostaa esille seuraavan:
"Tässä yhteydessä pitää palata egyptiläisen Sayyid Qutbin (1906-66) ideologioihin. Hänhän alkoi pitää amerikkalaista yhteiskuntaa saatanallisena jouduttuaan 1950-luvun vaihteessa Yhdysvalloissa naisen viettelemäksi. Siksi islamistit pitävät yökerhoja synnin ja pahuuden pesäpaikkoina.”
Edellyttäen, että toimittaja on siteerannut Nordbergia oikein, vastauksessa on kieltämättä asiavirheitä, jotka tosin ovat itse asian kannalta merkityksettömiä. Qutb ei joutunut vietellyksi vaan kuvaili amerikkalaista naista seuraavin sanankääntein (oma vapaa käännös):
”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”
Qutb ei itse käynyt yökerhoissa, vaan hänen käsitystään amerikkalaisen naisen viettelykyvystä muovasivat kirkkotanssiaiset Greeleyn pikkukaupungissa Coloradon osavaltiossa. Greeley sijaitsee 160 kilometriä Denveristä pohjoiseen eikä kirkkotanssiaisissa edes tarjottu alkoholia. Qutb on itse kirjoittanut kokemuksistaan Yhdysvalloissa jopa kirjan, josta voi lukea esim. oheisesta artikkelista.
En tiedä, voiko islamistien pakkomiellettä yökerhoihin johtaa suoraviivaisesti Qutbin kokemuksista, kuten Nordbergin haastattelusitaatissa on tehty. Joka tapauksessa juhlivat nuorevat ovat olleet terrori-iskujen kohteena mm. Balin pommituksessa. Lisäksi äskettäin Lontoossa epäonnistunut autopommi-isku olisi kohdistunut nuorison suosimaan Tiger Tiger –yökerhoon. Mistään fantasioista ei ole kyse, vaan islamistiterroristit ovat todistetusti kohdistaneet iskuja yökerhoihin tai yökerhoalueille.
Dhimmi Lindholm
Lindholm lisäksi kutsuu Bernard Lewisia Bushin suosikki-islamologiksi, mikä on asiallisesti oikein, mutta ei anna täyttä kuvaa miehen elämäntyöstä. Hän lisäksi siteeraa Lewisia aiheesta, josta tämä on kirjoittanut suhteellisen vähän eli ei-muslimien kohtelusta islamilaisen vallan alla. Viittaus keskiaikaiseen Eurooppaan on asiaton, koska kukaan ei nykypäivänä enää ole palauttamassa inkvisitiota Eurooppaan. Sen sijaan on runsaasti niitä, jotka haluavat palauttaa dhimmi-instituution.
Lindholm siteeraa Nordbergin haastattelua:
“Kun islamistit valloittivat osan Eurooppaa, kristityt ja muut olivat heille eräänlaisia ali-ihmisiä, dhimmejä. Heille laadittiin säännöt, jollaiset olivat 1940-luvulla voimassa Varsovan ghetossa.”
Tämän perusteella Lindholm päättelee Nordbergin käsitysten islamista olevan hataria. Nordbergin esittämä vertaus on kuitenkin asiallisesti oikein. Muslimit suhtautuivat ja suhtautuvat edelleen ei-muslimeihin lähtökohtaisesti huonompina ihmisinä. Yksi dhimmin tunnusmerkeistä oli muslimeista erottuva pukeutuminen, ja myös tähti Varsovan geton asukkaiden rinnassa voidaan jäljittää islamilaiseen maailmaan. Keltainen rintamerkki sai alkunsa yhdeksännen vuosisadan Bagdadista.
Lindholm yritti siis tuhota Erkki Nordbergin uskottavuuden mutta onnistui ainoastaan löytämään pari merkityksetöntä epätarkkuutta ja teki niistä kohtuuttomia johtopäätöksiä. Lindholm totesi:
”Olen nähnyt al-Qaidan aatteellisista juurista hämmästyttäviä yksinkertaistuksia.”
Minä esitän tässä yhden yksinkertaistuksen lisää. Al-Qaedan ideologiset juuret löytyvät Koraanista, Hadithista ja Sirasta. Tämä ei tietystikään ole koko totuus. Kun tuohon lisätään länsimaiden teknologinen, taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima, jonka islamilainen maailma joutui kohtaamaan 1800- ja 1900-luvuilla, päästään jo aika lähelle radikaalin islamin synnyn syitä. Itseään ylivertaisena vuosisatoja pitänyt islamilainen sivilisaatio ei koskaan ole pystynyt hyväksymään omaa sotilaallista voimattomuuttaan.
Erkki Nordbergin kirjaa en ole hommannut, koska yli 40 euron hinta tuntui suolaiselta. Mitä todennäköisimmin tulen kuitenkin vielä tutustumaan hänen teokseensa ja toivon, että hän eläkkeelläkin jaksaa edelleen tutkia ja pohtia islamilaista terrorismia ja sen syitä.
Lisäys 17.7. Nordbergin haastattelua Suomen kuvalehdessä on käsitelty myös Uskonto-blogissa 7.7
2. lisäys 17.7. Jari Lindholm kommentoi tätä kirjoitusta blogissaan. Jätän nimimerkin ja sen käytön perustelematta ja vastaan ainoastaan hänen pääpointtiinsa. Nordberg on aivan varmasti amatööri. Siitä huolimatta uskon hänen pystyvän parempaan analyysiin kuin akateemiset ns. ammattilaiset, jotka yleensä edustavat vasemmistolaista näkökulmaa. Heidän kirjoituksiaan luin kirjasta Tuhat ja yksi askelta, jota lukiessa oli ajoittain vaikea tietää, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jos Nordberg pystyy parempaan kuin kyseisessä kirjassa esiintyneet esseistit, eteenpäin on menty.
Siitä olen täysin samaa mieltä Jari Lindholmin kanssa, että ei ole mitään syytä aliarvioida radikaalien islamistien ideologian johdonmukaisuutta. Qutbin ajatukset ovat johdonmukaisia islamin perusopetusten ja islamilaisen perinteen kannalta, vaikka Qutbin tulkinta jahiliyya-käsitteestä tuntuu aika tiukalta. Qutbin ajatukset kolahtavat islamilaisessa kulttuuripiirissä kasvaneelle tai länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomalle muslimitaustaiselle toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajalle, mutta länsimaalaiselle ne ovat varmasti tolkuttomia ja vastenmielisiä. Qutbin Milestones eli ”Virstanpylväät” löytyy myös netistä. Tuon perusteella Qutbin ajatuksista löytyy yhtäläisyyksiä sekä fasismin että kommunismin kanssa, vaikka radikaalin islamin opit perustuvat islamin pyhiin kirjoituksiin, profeetan esimerkkiin ja islamilaisiin perinteisiin. Qutbin utopia tosin ei perustu materialistiseen determinismiin, vaan hän halajaa paluuta suurelta osin kuvitteelliseen profeetan ja hänen neljän ensimmäisen seuraajansa aikaiseen puhtaaseen ja oikeaoppiseen islamilaiseen yhteiskuntaan.
Helsingin Sanomat kommentoi 9/11-vuosipäivän yhteydessä radikaalin islamin ideologiaa samalla tavalla aliarvoivaan sävyyn, josta Lindholm syyttää Nordbergia. Kirjoitin tästä aikanaan artikkelin.
En ole lukenut kirjoituksessa mainittua haastattelua, mutta esimerkiksi seuraavassa Eversti (evp) Erkki Nordberg pohdiskelee varsin asiallisesti ääri-islamilaista terrorismia. Tuon Lindholmin oman lehden vanhan jutun perusteella en uskaltaisi sanoa Lindholmin tavoin, että Nordbergin käsitykset islamista ovat pelottavan hataria. Itse asiassa Nordberg ilmaisee islamilaisen terrorismin ideologisen taustan ihan kelvollisesti.
Lindholm tuntuu monen muun vasemmistoliberaalin tavoin elävän siinä uskossa, että terrorismi on sama kuin Al-Qaeda. Jos Al-Qaeda tilapäisesti vahvistuu Pakistanin ja Afganistanin heimoalueilla, terrorismin vaara lisääntyy. Tämä käsitys on vähintäänkin yksipuolinen ja sivuuttaa radikaalin islamin ideologian täysin.
Nordberg ja Sayyid Qutb
Nordbergin haastattelussa on Lindholmin mukaan typeriä ja asiantuntemattomia vastauksia. Näistä hän nostaa esille seuraavan:
"Tässä yhteydessä pitää palata egyptiläisen Sayyid Qutbin (1906-66) ideologioihin. Hänhän alkoi pitää amerikkalaista yhteiskuntaa saatanallisena jouduttuaan 1950-luvun vaihteessa Yhdysvalloissa naisen viettelemäksi. Siksi islamistit pitävät yökerhoja synnin ja pahuuden pesäpaikkoina.”
Edellyttäen, että toimittaja on siteerannut Nordbergia oikein, vastauksessa on kieltämättä asiavirheitä, jotka tosin ovat itse asian kannalta merkityksettömiä. Qutb ei joutunut vietellyksi vaan kuvaili amerikkalaista naista seuraavin sanankääntein (oma vapaa käännös):
”Amerikkalainen nainen on tietoinen ruumiinsa viettelykyvystä. Hän tietää sen salaisuuden olevan kasvoissa, ilmeikkäissä silmissä ja janoisissa huulissa. Hän tietää, että viettelyn salaisuus on pyöreissä rinnoissa, täyteläisissä pakaroissa, muodokkaissa reisissä ja siroissa säärissä. Hän näyttää kaiken tämän eikä edes yritä piilottaa sitä.”
Qutb ei itse käynyt yökerhoissa, vaan hänen käsitystään amerikkalaisen naisen viettelykyvystä muovasivat kirkkotanssiaiset Greeleyn pikkukaupungissa Coloradon osavaltiossa. Greeley sijaitsee 160 kilometriä Denveristä pohjoiseen eikä kirkkotanssiaisissa edes tarjottu alkoholia. Qutb on itse kirjoittanut kokemuksistaan Yhdysvalloissa jopa kirjan, josta voi lukea esim. oheisesta artikkelista.
En tiedä, voiko islamistien pakkomiellettä yökerhoihin johtaa suoraviivaisesti Qutbin kokemuksista, kuten Nordbergin haastattelusitaatissa on tehty. Joka tapauksessa juhlivat nuorevat ovat olleet terrori-iskujen kohteena mm. Balin pommituksessa. Lisäksi äskettäin Lontoossa epäonnistunut autopommi-isku olisi kohdistunut nuorison suosimaan Tiger Tiger –yökerhoon. Mistään fantasioista ei ole kyse, vaan islamistiterroristit ovat todistetusti kohdistaneet iskuja yökerhoihin tai yökerhoalueille.
Dhimmi Lindholm
Lindholm lisäksi kutsuu Bernard Lewisia Bushin suosikki-islamologiksi, mikä on asiallisesti oikein, mutta ei anna täyttä kuvaa miehen elämäntyöstä. Hän lisäksi siteeraa Lewisia aiheesta, josta tämä on kirjoittanut suhteellisen vähän eli ei-muslimien kohtelusta islamilaisen vallan alla. Viittaus keskiaikaiseen Eurooppaan on asiaton, koska kukaan ei nykypäivänä enää ole palauttamassa inkvisitiota Eurooppaan. Sen sijaan on runsaasti niitä, jotka haluavat palauttaa dhimmi-instituution.
Lindholm siteeraa Nordbergin haastattelua:
“Kun islamistit valloittivat osan Eurooppaa, kristityt ja muut olivat heille eräänlaisia ali-ihmisiä, dhimmejä. Heille laadittiin säännöt, jollaiset olivat 1940-luvulla voimassa Varsovan ghetossa.”
Tämän perusteella Lindholm päättelee Nordbergin käsitysten islamista olevan hataria. Nordbergin esittämä vertaus on kuitenkin asiallisesti oikein. Muslimit suhtautuivat ja suhtautuvat edelleen ei-muslimeihin lähtökohtaisesti huonompina ihmisinä. Yksi dhimmin tunnusmerkeistä oli muslimeista erottuva pukeutuminen, ja myös tähti Varsovan geton asukkaiden rinnassa voidaan jäljittää islamilaiseen maailmaan. Keltainen rintamerkki sai alkunsa yhdeksännen vuosisadan Bagdadista.
Lindholm yritti siis tuhota Erkki Nordbergin uskottavuuden mutta onnistui ainoastaan löytämään pari merkityksetöntä epätarkkuutta ja teki niistä kohtuuttomia johtopäätöksiä. Lindholm totesi:
”Olen nähnyt al-Qaidan aatteellisista juurista hämmästyttäviä yksinkertaistuksia.”
Minä esitän tässä yhden yksinkertaistuksen lisää. Al-Qaedan ideologiset juuret löytyvät Koraanista, Hadithista ja Sirasta. Tämä ei tietystikään ole koko totuus. Kun tuohon lisätään länsimaiden teknologinen, taloudellinen ja sotilaallinen ylivoima, jonka islamilainen maailma joutui kohtaamaan 1800- ja 1900-luvuilla, päästään jo aika lähelle radikaalin islamin synnyn syitä. Itseään ylivertaisena vuosisatoja pitänyt islamilainen sivilisaatio ei koskaan ole pystynyt hyväksymään omaa sotilaallista voimattomuuttaan.
Erkki Nordbergin kirjaa en ole hommannut, koska yli 40 euron hinta tuntui suolaiselta. Mitä todennäköisimmin tulen kuitenkin vielä tutustumaan hänen teokseensa ja toivon, että hän eläkkeelläkin jaksaa edelleen tutkia ja pohtia islamilaista terrorismia ja sen syitä.
Lisäys 17.7. Nordbergin haastattelua Suomen kuvalehdessä on käsitelty myös Uskonto-blogissa 7.7
2. lisäys 17.7. Jari Lindholm kommentoi tätä kirjoitusta blogissaan. Jätän nimimerkin ja sen käytön perustelematta ja vastaan ainoastaan hänen pääpointtiinsa. Nordberg on aivan varmasti amatööri. Siitä huolimatta uskon hänen pystyvän parempaan analyysiin kuin akateemiset ns. ammattilaiset, jotka yleensä edustavat vasemmistolaista näkökulmaa. Heidän kirjoituksiaan luin kirjasta Tuhat ja yksi askelta, jota lukiessa oli ajoittain vaikea tietää, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jos Nordberg pystyy parempaan kuin kyseisessä kirjassa esiintyneet esseistit, eteenpäin on menty.
Siitä olen täysin samaa mieltä Jari Lindholmin kanssa, että ei ole mitään syytä aliarvioida radikaalien islamistien ideologian johdonmukaisuutta. Qutbin ajatukset ovat johdonmukaisia islamin perusopetusten ja islamilaisen perinteen kannalta, vaikka Qutbin tulkinta jahiliyya-käsitteestä tuntuu aika tiukalta. Qutbin ajatukset kolahtavat islamilaisessa kulttuuripiirissä kasvaneelle tai länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumattomalle muslimitaustaiselle toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajalle, mutta länsimaalaiselle ne ovat varmasti tolkuttomia ja vastenmielisiä. Qutbin Milestones eli ”Virstanpylväät” löytyy myös netistä. Tuon perusteella Qutbin ajatuksista löytyy yhtäläisyyksiä sekä fasismin että kommunismin kanssa, vaikka radikaalin islamin opit perustuvat islamin pyhiin kirjoituksiin, profeetan esimerkkiin ja islamilaisiin perinteisiin. Qutbin utopia tosin ei perustu materialistiseen determinismiin, vaan hän halajaa paluuta suurelta osin kuvitteelliseen profeetan ja hänen neljän ensimmäisen seuraajansa aikaiseen puhtaaseen ja oikeaoppiseen islamilaiseen yhteiskuntaan.
Helsingin Sanomat kommentoi 9/11-vuosipäivän yhteydessä radikaalin islamin ideologiaa samalla tavalla aliarvoivaan sävyyn, josta Lindholm syyttää Nordbergia. Kirjoitin tästä aikanaan artikkelin.
maanantaina, heinäkuuta 09, 2007
Kesäloma ja jihad
Maailman muuttumisen näkee erityisen hyvin kesälomalla, jos aikoo matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Islamilainen pyhä sota jihad vaikuttaa itse kunkin lomasuunnitelmiin. Vain tarkoituksellisesti tietämätön jättää jihadin huomiotta miettiessään matkustamista islamilaiseen maahan. Toisaalta monet Euroopan maat eivät ole tässä suhteessa lainkaan parempia vaihtoehtoja.
Itse olen aina halunnut käydä Skotlannissa ja lomasuunnitelmien kannalta paikka vaikutti hyvältä, sillä Britanniaa vaivannut terrorismi on yleensä keskittynyt Lontooseen. Edellisen kerran Skotlannissa tapahtui terrori-isku 21. joulukuuta 1988, kun Pan Amin lento 103 räjähti Lockerbien kylän yläpuolella.
Valitettavasti lomasuunnitelmissa yksi tekijä jäi vaille huomiota. Britanniaa kymmenen vuotta johtanut pääministeri Tony Blair väistyi ja tilalle tuli monivuotinen valtiovarainministeri Gordon Brown, joka on valittu Britannian parlamenttiin skotlantilaisesta Kirkcaldyn ja Cowdenbeathin vaalipiiristä.
Olimme perheen kanssa juuri majoittuneet Skotlantiin, kun uutisissa kerrottiin Lontoon keskustaan tehdystä epäonnistuneesta terrori-iskusta. Sammunutta juhlijaa korjaamaan tullut ambulanssimiehistö oli havainnut yökerhon eteen pysäköidystä Mercedes-Benz-henkilöautosta tulevan savua, joka oli itse asiassa bensiinin katkua. Poliisin pommiryhmä teki myöhemmin pommin vaarattomaksi.
Myöhemmin on käynyt ilmi, että auto olisi räjähtänyt, mikäli sytytysmekanismi olisi toiminut. Kun pommiryhmä pääsi paikalle, sytytykseen kytkettyyn kännykkään oli jo soitettu useita kertoja. Pommiryhmä kuitenkin onnistui suurella riskillä tekemään pommin vaarattomaksi.
Myös toinen henkilöauto oli samassa tarkoituksessa jätetty Lontoon West Endiin. Auto oli kuitenkin pysäköity väärin ja Lontoon tehokas pysäköinninvalvonta oli korjannut ajoneuvon talteen. Jälkeenpäin huomattiin, että autosta tuli oudon paljon bensiininkatkua ja henkilökunta hälyytti poliisin paikalle.
Jos isku olisi onnistunut, tuho olisi todennäköisesti ollut samaa luokkaa kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä Heinäkuun 7. päivän terrori-iskussa, jossa joukko jihadisteja räjäytti itsensä ja 52 viatonta matkalaista Lontoon metrossa. Sattumoisin kyseisen iskun vuosipäivää vietettiin pari päivää sitten.
Daily Mail –lehden kolumnisti Richard Littlejohn naureskeli kolumnissaan jihadistien ammattitaidottomuudelle. Hänen mukaansa pommi-iskun tekijöiden olisi pitänyt tietää, että väärin pysäköity auto raudoitetaan ja hinataan pois Lontoon keskustasta erittäin nopeasti, mikäli autonkuljettajat selviävät kaupungin lukuisista hidasteista ja muistavat maksaa ruuhkamaksun.
Terroristien olisi lisäksi pitänyt ymmärtää, että Blairin Britannian Rock around the clock –politiikan ansiosta Lontoon keskustassa riittää juoppoja ja pelastuspalvelun tehtävä on hoitaa heidät pois kadulta, mikäli nautitun alkoholin määrä ylittää kestokyvyn.
Isku Skotlantiin
Varsinainen shokki lomailijalle tuli kuitenkin lauantaina 1. heinäkuuta, kun Jeep Cherokee –merkkinen henkilöauto ajettiin Glasgow’n lentokentän terminaalirakennukseen. Kuten aiemmat iskut, myös tämä epäonnistui ja kuolonuhreilta vältyttiin, ellei toinen iskun tekijöistä lopulta menehdy saamiinsa palovammoihin.
Itse kuuntelin tapahtumien etenemistä BBC Radio Scotlandin lähetyksestä, jossa ensin spekuloitiin kovasti, voidaanko iskut yhdistää islamilaisiin äärijärjestöihin. Spekulointi päättyi, kun Glasgow’n tapahtumiin osallistunut lentokentän matkatavaroiden käsittelijä John Smeaton kertoi oman käsityksensä tapahtumista. Smeatonin mukaan toinen iskun tekijöistä syttyi tuleen iskun johdosta ja hän ryhtyi muutaman muun lentökentällä olleen kanssa taltuttamaan kyseistä henkilöä. Tulessa ollut terroristi huusi Smeatonin mukaan: ”Allah, Allah!”, minkä perusteella Smeaton tulkitsi kyseessä olevan terrori-iskun.
Puumalaistuneessa Suomessa moinen herättäisi luonnollisesti epäilyn rasistisesti motivoituneesta pahoinpitelystä. Smeaton kuitenkin sai sanoa sanottavansa radiolähetyksessä, vaikka häneen puheensa myöhemmin sensuroitiin BBC:n analogisilla kanavilla näytetyistä tv-lähetyksistä. BBC:n uutiset keskittyivät mieluummin muslimijärjestöjen edustajien haastatteluihin, kuin antoivat puheenvuoron Smeatonin kaltaisille tavallisen kansan keskuudesta nousseille sankareille. Smeaton kuitenkin ehti antaa lausuntonsa digitaaliselle BBC 24 –uutiskanavalle ja hänen paksulla skottimurteella esittämänsä lausunto sai aikaan kohun internetissä, jonne perustetulla webbisivulla voi käydä tarjoamassa pintin Smeatonille.
Sankareita nimittäin oli muitakin. Vapaa-aikaa viettänyt poliisimies yritti sammuttaa tulessa olleen terroristin, vaikka lentokentän matkustajien joukosta kuului huuto: ”Let the bastard burn!”. Mukaan tuli myös 40-vuotias kahden lapsen isä Michael Kerr, joka mursi jalkansa yrittäessään taltuttaa Allahin lumoissa ollutta terroristia. Kerrin ikätoverina voin sanoa, että yritys hyvä kymmenen mutta tuossa iässä kannattaisi miettiä, mihin sitä enää kykenee 15 vuotta nuorempaa fanaattista kilpakumppania vastaan.
Reaktio iskuihin
BBC:n toimitus luonnollisesti reagoi tapahtumiin keskittymällä muslimijohtajien haastatteluihin ja pelkoon siitä, että iskut aiheuttaisivat vastareaktion. Näin kävikin, sillä muslimitaustaisen yrittäjän lehtikioskiin iskettiin tapahtuneen jälkeen. Kioskinpitäjä tosin vakuutteli iltapäivälehdissä jälkikäteen, että hän ei ole muslimi vaan tuntee olevansa skotlantilainen. Skotlanti ei muutenkaan ole kärsinyt samalla tavalla Britannian virallisesta monikulttuurisuuspolitiikasta, sillä muslimeita on viiden miljoonan asukkaanSkotlannissa vain noin 60 000.
Tavallisen kansan reaktiot kävivät parhaiten ilmi tabloid-lehtien yleisönosastoissa, joissa vaadittiin kuolemantuomion palauttamista. Britanniassa on kuitenkin Työväenpuolueen hallituskauden aikana saatettu voimaan ihmisoikeuslaki Human Rights Act, joka perustuu Euroopan Neuvoston ihmisoikeuksien julistukseen. Useissa tabloid-lehtien artikkeleissa vaadittiin pääministeri Gordon Brownia kumoamaan Britannian ihmisoikeuksien asetus. Kyseinen lainsäädännön kappale on nimittäin tehnyt vaikeaksi Britannian rajavalvonnan ja ulkomaalaisten rikollisten karkotukset.
BBC:n Radio Scotland toimitti myös ohjelman, jossa kuulijat soittivat ja kertoivat mielipiteensä asiasta. Mieleeni jäi kaksi soittoa. Toisessa mielipiteiltään vasemmistolainen nainen kertoi, miten islamistit olivat kohdelleet häntä ja hänen ystäväänsä mielenosoituksessa Irakin sotaa vastaan osana Not in our name –projektia. Islamistien häirinnän johdosta Dundeesta kotoisin olevan soittajan ystävätär oli jättänyt mielenosoituksen ja lähtenyt kotiin.
Toinen soittaja oli suorapuheisempi. Hänen mukaansa mitään terrorismiongelmaa ei olisi olemassakaan, mikäli muslimeja ei olisi Britanniassa. Näin poliittisesti epäkorrektin mielipiteen ilmaisu ei tulisi Suomessa kysymykseenkään. Britanniassa tabloid-lehdistö ja paikalliset radiokanavat kuitenkin tarjoavat tavalliselle kansalle mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä, vaikka se ei olisikaan Puolueen linjan mukainen.
Loman loppu
Jihadistit ovat vuosien varrella tehneet lentomatkailun erittäin epämiellyttäväksi. Tämä kävi konkreettisesti ilmi, kun palasimme matkalta kotiin. Lentokentän ulkopuolella oli paljon poliiseja, eikä terminaalin edustalle ei päästetty yksityisajoneuvoja.
Lähtöselvityksen jonossa edellä ollut muslimiperhe setvi vaikeuksiaan lentokenttävirkailijan kanssa noin 15 minuuttia, mikä luonnollisesti pidensi jonotusaikaa. Myöhemmin tosin havaitsimme saman perheen päässeen turvatarkastuksesta läpi. Portilla epäilin hetken aikaa, olemmeko menossa oikealle lennolle. Suurin osa matkustajista nimittäin näytti olevan Pakistanin lentoyhtiön asiakkaita. Osalla miespuolisista matkustajista oli lisäksi oikeaoppiselle muslimille tyypillinen pitkä parta.
Lennon matkustajaprofiilin perusteella kyseessä oli pikemminkin suora lento Karachiin. Onneksi lento kuitenkin sujui hyvin ja pääsimme kotiin. Epäilyttävän näköiset muslimit eivät ilmestyneet Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavaroiden hakuun vaan ilmeisesti jatkoivat matkaansa muualle. Joka tapauksessa kyseiset ihmiset tekivät lentämisestä takaisin kotiin epämiellyttävän kokemuksen, mikä tosin ei suoranaisesti ollut heidän syytään.
Ehkä tässä paljastuu islamilaisen terrorismin syvin olemus. Jihadistien toimet asettavat epäilyksenalaiseksi myös tavalliset muslimit, jotka yrittävät elää normaalia elämäänsä terrorismista huolimatta. Tällaisessakaan tapauksessa kärsimys ei ole niin suuri kuin BBC ja muslimijärjestöt yrittävät esittää, sillä epäilevä katse ei tapa ketään. Silti toivoisin, että muslimit käyttäisivät lentomatkoillaan omia lentoyhtiöitä ja antaisivat vääräuskoisten elää rauhassa omaa elämäänsä.
[Lisäys 10.7.] Englantilainen koomikko Bernard Manning kuoli äskettäin 76 vuoden ikäisenä. Manning oli tunnettu erilaisia etnisiä ja sukupuolisia vähemmistöjä pilkkaavista vitseistään. Tästä syystä hän ei myöhempinä vuosina enää saanut esiintyä televisiossa. Ennen kuolemaansa hän ehti kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, joka löytyy täältä.
Kevyttä kesälukemista tarjoaa Richard Littlejohnin katsaus Blairin valtakauteen. Hauskaa ja terävää satiiria löytyy kirjasta Littlejohn’s Britain.
Itse olen aina halunnut käydä Skotlannissa ja lomasuunnitelmien kannalta paikka vaikutti hyvältä, sillä Britanniaa vaivannut terrorismi on yleensä keskittynyt Lontooseen. Edellisen kerran Skotlannissa tapahtui terrori-isku 21. joulukuuta 1988, kun Pan Amin lento 103 räjähti Lockerbien kylän yläpuolella.
Valitettavasti lomasuunnitelmissa yksi tekijä jäi vaille huomiota. Britanniaa kymmenen vuotta johtanut pääministeri Tony Blair väistyi ja tilalle tuli monivuotinen valtiovarainministeri Gordon Brown, joka on valittu Britannian parlamenttiin skotlantilaisesta Kirkcaldyn ja Cowdenbeathin vaalipiiristä.
Olimme perheen kanssa juuri majoittuneet Skotlantiin, kun uutisissa kerrottiin Lontoon keskustaan tehdystä epäonnistuneesta terrori-iskusta. Sammunutta juhlijaa korjaamaan tullut ambulanssimiehistö oli havainnut yökerhon eteen pysäköidystä Mercedes-Benz-henkilöautosta tulevan savua, joka oli itse asiassa bensiinin katkua. Poliisin pommiryhmä teki myöhemmin pommin vaarattomaksi.
Myöhemmin on käynyt ilmi, että auto olisi räjähtänyt, mikäli sytytysmekanismi olisi toiminut. Kun pommiryhmä pääsi paikalle, sytytykseen kytkettyyn kännykkään oli jo soitettu useita kertoja. Pommiryhmä kuitenkin onnistui suurella riskillä tekemään pommin vaarattomaksi.
Myös toinen henkilöauto oli samassa tarkoituksessa jätetty Lontoon West Endiin. Auto oli kuitenkin pysäköity väärin ja Lontoon tehokas pysäköinninvalvonta oli korjannut ajoneuvon talteen. Jälkeenpäin huomattiin, että autosta tuli oudon paljon bensiininkatkua ja henkilökunta hälyytti poliisin paikalle.
Jos isku olisi onnistunut, tuho olisi todennäköisesti ollut samaa luokkaa kuin kaksi vuotta sitten tehdyssä Heinäkuun 7. päivän terrori-iskussa, jossa joukko jihadisteja räjäytti itsensä ja 52 viatonta matkalaista Lontoon metrossa. Sattumoisin kyseisen iskun vuosipäivää vietettiin pari päivää sitten.
Daily Mail –lehden kolumnisti Richard Littlejohn naureskeli kolumnissaan jihadistien ammattitaidottomuudelle. Hänen mukaansa pommi-iskun tekijöiden olisi pitänyt tietää, että väärin pysäköity auto raudoitetaan ja hinataan pois Lontoon keskustasta erittäin nopeasti, mikäli autonkuljettajat selviävät kaupungin lukuisista hidasteista ja muistavat maksaa ruuhkamaksun.
Terroristien olisi lisäksi pitänyt ymmärtää, että Blairin Britannian Rock around the clock –politiikan ansiosta Lontoon keskustassa riittää juoppoja ja pelastuspalvelun tehtävä on hoitaa heidät pois kadulta, mikäli nautitun alkoholin määrä ylittää kestokyvyn.
Isku Skotlantiin
Varsinainen shokki lomailijalle tuli kuitenkin lauantaina 1. heinäkuuta, kun Jeep Cherokee –merkkinen henkilöauto ajettiin Glasgow’n lentokentän terminaalirakennukseen. Kuten aiemmat iskut, myös tämä epäonnistui ja kuolonuhreilta vältyttiin, ellei toinen iskun tekijöistä lopulta menehdy saamiinsa palovammoihin.
Itse kuuntelin tapahtumien etenemistä BBC Radio Scotlandin lähetyksestä, jossa ensin spekuloitiin kovasti, voidaanko iskut yhdistää islamilaisiin äärijärjestöihin. Spekulointi päättyi, kun Glasgow’n tapahtumiin osallistunut lentokentän matkatavaroiden käsittelijä John Smeaton kertoi oman käsityksensä tapahtumista. Smeatonin mukaan toinen iskun tekijöistä syttyi tuleen iskun johdosta ja hän ryhtyi muutaman muun lentökentällä olleen kanssa taltuttamaan kyseistä henkilöä. Tulessa ollut terroristi huusi Smeatonin mukaan: ”Allah, Allah!”, minkä perusteella Smeaton tulkitsi kyseessä olevan terrori-iskun.
Puumalaistuneessa Suomessa moinen herättäisi luonnollisesti epäilyn rasistisesti motivoituneesta pahoinpitelystä. Smeaton kuitenkin sai sanoa sanottavansa radiolähetyksessä, vaikka häneen puheensa myöhemmin sensuroitiin BBC:n analogisilla kanavilla näytetyistä tv-lähetyksistä. BBC:n uutiset keskittyivät mieluummin muslimijärjestöjen edustajien haastatteluihin, kuin antoivat puheenvuoron Smeatonin kaltaisille tavallisen kansan keskuudesta nousseille sankareille. Smeaton kuitenkin ehti antaa lausuntonsa digitaaliselle BBC 24 –uutiskanavalle ja hänen paksulla skottimurteella esittämänsä lausunto sai aikaan kohun internetissä, jonne perustetulla webbisivulla voi käydä tarjoamassa pintin Smeatonille.
Sankareita nimittäin oli muitakin. Vapaa-aikaa viettänyt poliisimies yritti sammuttaa tulessa olleen terroristin, vaikka lentokentän matkustajien joukosta kuului huuto: ”Let the bastard burn!”. Mukaan tuli myös 40-vuotias kahden lapsen isä Michael Kerr, joka mursi jalkansa yrittäessään taltuttaa Allahin lumoissa ollutta terroristia. Kerrin ikätoverina voin sanoa, että yritys hyvä kymmenen mutta tuossa iässä kannattaisi miettiä, mihin sitä enää kykenee 15 vuotta nuorempaa fanaattista kilpakumppania vastaan.
Reaktio iskuihin
BBC:n toimitus luonnollisesti reagoi tapahtumiin keskittymällä muslimijohtajien haastatteluihin ja pelkoon siitä, että iskut aiheuttaisivat vastareaktion. Näin kävikin, sillä muslimitaustaisen yrittäjän lehtikioskiin iskettiin tapahtuneen jälkeen. Kioskinpitäjä tosin vakuutteli iltapäivälehdissä jälkikäteen, että hän ei ole muslimi vaan tuntee olevansa skotlantilainen. Skotlanti ei muutenkaan ole kärsinyt samalla tavalla Britannian virallisesta monikulttuurisuuspolitiikasta, sillä muslimeita on viiden miljoonan asukkaanSkotlannissa vain noin 60 000.
Tavallisen kansan reaktiot kävivät parhaiten ilmi tabloid-lehtien yleisönosastoissa, joissa vaadittiin kuolemantuomion palauttamista. Britanniassa on kuitenkin Työväenpuolueen hallituskauden aikana saatettu voimaan ihmisoikeuslaki Human Rights Act, joka perustuu Euroopan Neuvoston ihmisoikeuksien julistukseen. Useissa tabloid-lehtien artikkeleissa vaadittiin pääministeri Gordon Brownia kumoamaan Britannian ihmisoikeuksien asetus. Kyseinen lainsäädännön kappale on nimittäin tehnyt vaikeaksi Britannian rajavalvonnan ja ulkomaalaisten rikollisten karkotukset.
BBC:n Radio Scotland toimitti myös ohjelman, jossa kuulijat soittivat ja kertoivat mielipiteensä asiasta. Mieleeni jäi kaksi soittoa. Toisessa mielipiteiltään vasemmistolainen nainen kertoi, miten islamistit olivat kohdelleet häntä ja hänen ystäväänsä mielenosoituksessa Irakin sotaa vastaan osana Not in our name –projektia. Islamistien häirinnän johdosta Dundeesta kotoisin olevan soittajan ystävätär oli jättänyt mielenosoituksen ja lähtenyt kotiin.
Toinen soittaja oli suorapuheisempi. Hänen mukaansa mitään terrorismiongelmaa ei olisi olemassakaan, mikäli muslimeja ei olisi Britanniassa. Näin poliittisesti epäkorrektin mielipiteen ilmaisu ei tulisi Suomessa kysymykseenkään. Britanniassa tabloid-lehdistö ja paikalliset radiokanavat kuitenkin tarjoavat tavalliselle kansalle mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä, vaikka se ei olisikaan Puolueen linjan mukainen.
Loman loppu
Jihadistit ovat vuosien varrella tehneet lentomatkailun erittäin epämiellyttäväksi. Tämä kävi konkreettisesti ilmi, kun palasimme matkalta kotiin. Lentokentän ulkopuolella oli paljon poliiseja, eikä terminaalin edustalle ei päästetty yksityisajoneuvoja.
Lähtöselvityksen jonossa edellä ollut muslimiperhe setvi vaikeuksiaan lentokenttävirkailijan kanssa noin 15 minuuttia, mikä luonnollisesti pidensi jonotusaikaa. Myöhemmin tosin havaitsimme saman perheen päässeen turvatarkastuksesta läpi. Portilla epäilin hetken aikaa, olemmeko menossa oikealle lennolle. Suurin osa matkustajista nimittäin näytti olevan Pakistanin lentoyhtiön asiakkaita. Osalla miespuolisista matkustajista oli lisäksi oikeaoppiselle muslimille tyypillinen pitkä parta.
Lennon matkustajaprofiilin perusteella kyseessä oli pikemminkin suora lento Karachiin. Onneksi lento kuitenkin sujui hyvin ja pääsimme kotiin. Epäilyttävän näköiset muslimit eivät ilmestyneet Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavaroiden hakuun vaan ilmeisesti jatkoivat matkaansa muualle. Joka tapauksessa kyseiset ihmiset tekivät lentämisestä takaisin kotiin epämiellyttävän kokemuksen, mikä tosin ei suoranaisesti ollut heidän syytään.
Ehkä tässä paljastuu islamilaisen terrorismin syvin olemus. Jihadistien toimet asettavat epäilyksenalaiseksi myös tavalliset muslimit, jotka yrittävät elää normaalia elämäänsä terrorismista huolimatta. Tällaisessakaan tapauksessa kärsimys ei ole niin suuri kuin BBC ja muslimijärjestöt yrittävät esittää, sillä epäilevä katse ei tapa ketään. Silti toivoisin, että muslimit käyttäisivät lentomatkoillaan omia lentoyhtiöitä ja antaisivat vääräuskoisten elää rauhassa omaa elämäänsä.
[Lisäys 10.7.] Englantilainen koomikko Bernard Manning kuoli äskettäin 76 vuoden ikäisenä. Manning oli tunnettu erilaisia etnisiä ja sukupuolisia vähemmistöjä pilkkaavista vitseistään. Tästä syystä hän ei myöhempinä vuosina enää saanut esiintyä televisiossa. Ennen kuolemaansa hän ehti kirjoittaa oman muistokirjoituksensa, joka löytyy täältä.
Kevyttä kesälukemista tarjoaa Richard Littlejohnin katsaus Blairin valtakauteen. Hauskaa ja terävää satiiria löytyy kirjasta Littlejohn’s Britain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)