Suomalainen ja eurooppalainen media kertovat mielellään negatiivisia asioita Bushin hallinnosta ja siitä, kuinka Irakin sota on täydellisesti epäonnistunut. George Bushin ulkopolitiikkaa pidetään uuskonservatiiveinä tunnetun kahjoporukan keksintönä ja George Bushia itseään hengenlahjoiltaan vaatimattomana presidenttinä, joka tekee, kuten hänen öljyteollisuutta edustavat taustavoimansa käskevät.
Mediatiedon mukaan Irakin sotaan ei olisi pitänyt ryhtyä, koska YK:n turvallisuusneuvosto ei antanut toimille siunausta. Median ja vasemmistoälymystön mielestä sodan oikeutus katosi viimeistään siinä vaiheessa, kun paljonpuhuttuja joukkotuhoaseita ei löytynytkään. Vasemmistoälymystön ja valtamedian mielipiteen mukaan Saddam Husseinin kaatuminen oli hyvä asia, mutta Yhdysvallat ovat omalla toiminnallaan sekoittaneet soppaa entisestään.
George W. Bushin Lähi-idän politiikka on todellakin ollut virheellistä, ja tuloksetkin sen kertovat. Syyt kuitenkaan eivät ole YK:n sivuuttamisessa tai joukkotuhoaseiden olemattomuudessa, vaan paljon syvemmällä. Yhdysvallat ei lähtenyt sotaan ryöstääkseen Irakin öljylähteet, vaan syyt olivat valitettavasti idealistisempia. Yhdysvaltojen riippuvuus öljystä on kuitenkin kaiken taustalla, ja samalla myös maailman ainoan supervallan akilleen kantapää.
Ensimmäinen virhe: Väärä viholliskuva
Yhdysvaltojen kannattaisi ottaa oppia kylmän sodan ajasta. Neuvostoliitto ja sen edustama kansainvälinen kommunismi oli uskottava vihollinen, jonka tavoitteita oli mahdollista ymmärtää ja jonka heikkouksia ei ollut vaikea käyttää hyväksi.
Ensimmäinen ja ratkaiseva virhe tehtiin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, kun Yhdysvallat lähti terrorisminvastaiseen sotaansa. Viholliseksi määritettiin varjoissa piileskelevät terroristit. Sodasta oli tuleva pitkä ja se poikkeaisi aiemmista sodista merkittävästi. Yhdysvallat yritti välttää suoraa terrorismin ja islamin yhdistämistä keskenään ja sanoi Bushin suulla, että islam on rauhanomainen uskonto, jonka ääriryhmät ovat kaapanneet hallintaansa.
Vaikka George W. Bush edustaa perinteisesti isänmaallista ja suorapuheista oikeistoa, hänkään ei ole välttynyt länsimaita vaivaavan poliittisen oikeaoppisuuden rasitteilta. Tai sitten hän joutuu puhumaan kieli keskellä suuta, jotta hän välttäisi ärsyttämästä Yhdysvaltojen arabiliittolaisia.
Myöhemmät virheet kuitenkin osoittavat selkeästi, että Yhdysvaltojen johto ei ymmärrä, minkä kanssa se on tekemisissä vaan kuvittelee varsin naiivilla tavalla, että islam on vain tavanomainen uskonto, joka on kesytettävissä samalla tavalla kuin kristinusko on länsimaissa kesytetty.
Bush ja kumppanit eivät selvästikään ymmärtäneet jihadin luonnetta ja sitä, miten syvästi se on ankkuroitunut islamin oppiin ja historiaan. Jihad tarkoittaa sotaa vääräuskoisia vastaan, vaikka erilaiset oppineet selittelijät yrittävätkin kuvailla sitä ensisijaisesti kamppailuksi jotakin abstraktimpaa pahuutta vastaan.
Bush ei ymmärtänyt, että Yhdysvaltojen ja lännen todellinen vihollinen oli jihad, joka on olennainen osa islamia eikä islam olisi islam ilman jihadia. Islamin umma on sotaisa yhteisö, jolle tärkeintä on yhteisön etu. Umma on kuin Star Trekin borgit, jotka sanovat: ”Vastarinta on hyödytöntä. Teidät sulautetaan.”
Toinen virhe: Väärät toimet ”terrorisminvastaisessa” sodassa
Väärä analyysi vihollisesta johtaa yleensä vääriin toimenpiteisiin. Näin on käynyt myös terrorisminvastaisessa sodassa, koska Yhdysvaltojen johto uskoo islamin olevan pohjimmiltaan rauhanomainen uskonto.
Talibanin tuhoaminen Afganistanissa oli tietysti oikein, koska syyskuun 11. päivän terrori-iskuista vastuulliset tahot pitivät siellä majaa taliban-hallinnon suojissa. Myös Saddam Husseinin kukistamista voidaan pitää periaatteessa oikeansuuntaisena tekona, vaikka pakotteiden heikentämä Saddam ei ollut mikään todellinen uhka Yhdysvalloille. Saddamin kukistamisella Yhdysvallat saattoi osoittaa länsimaiselle medialle olevansa vapauttaja, mutta muslimimaailmassa näin ei tietystikään nähty eikä muslimeilta mitään sympatiaa Yhdysvalloille ole herunutkaan.
Saddamista ja hänen joukkotuhoaseistaan tehtiin uhka joukkotuhoaseisiin perustuvilla myyntipuheilla. Lisäksi Saddam liitettiin epämääräisin vihjailuin Al-Qaedaan kertomalla, että Saddamia ja Al-Qaedaa yhdistaa yhteinen vihollinen.
Yhdysvallat laski oikein, että Saddamin hallinto olisi helposti kukistettavissa. Se ei kuitenkaan ottanut huomioon Irakin valtion keinotekoista luonnetta ja sisäisiä ristiriitoja, jotka Saddamin hirmuhallinto oli pitänyt kurissa väkivallan ja terrorin keinoin.
Yhdysvallat teki Irakin valtauksen jälkeen joukon strategisia virheitä, mutta suurin emämunaus oli jättää huomiotta Irakin sisäiset ristiriidat eri kansanryhmien, heimojen ja islamin suuntausten välillä. Kun hirmuvalta oli poissa, ristiriidat pääsivät valloilleen varsinkin, kun Yhdysvallat hajotti Saddamin armeijan ja oli samalla itse varustautunut miehityksen liian vähälukuisilla joukoilla.
Kolmas virhe: Demokratian edistäminen
Koska Yhdysvaltojen johto ei ymmärtänyt islamin todellista luonnetta, se kuvitteli, että edistämällä demokratiaa Lähi-idässä ääri-islamin suosio vähenisi ja ns. maltillinen suuntaus voimistuisi. Tällainen harhaluulo voi olla mahdollista vain, jos islamia pidetään vain uskontona kuten länsimaissa.
Islamilaisessa maailmassa uskonnon ja valtion erillisyys ei ole mikään tunnustettu periaate. Koska islam on luonteeltaan kaikkea elämää säätelevä lakiuskonto, maallinen ja islamista riippumaton lainsäädäntö on ajatukseltaan islamin vastaista.
Islam on myös luonteeltaan kollektivistinen uskonto, jossa muslimiyhteisön eli umman etu ajaa ohi yksilön edun. Islam on syntynyt beduiinien heimokulttuurissa ja heimon ja suvun etu on tärkeämpi kuin yksilön etu. Individualismi on länsimaiselle kulttuurille tyypillinen piirre eikä islam pohjimmiltaan suosi itsenäistä ajattelua vaan nimensä mukaisesti alistumista Jumalan tahtoon.
Demokratian lisääminen muslimimaissa onkin johtanut kansalaisvapauksien kaventumiseen ja ihmisoikeuksien entistä törkeämpään polkemiseen. George W. Bushin olisi kannattanut tutustua siihen, mitä Algeriassa tapahtui, kun siellä järjestettiin vaalit. Ennen vaaleja ääri-islamistit vannoivat lakkauttavansa demokratian, jos pääsisivät valtaan. Vaaleissa islamistit voittivat ja armeija kaappasi vallan. Tämän seurauksena käynnistyi vuosia kestänyt verinen sisällissota.
Äskettäin Afganistanissa, jonne Yhdyvaltojen johdolla vietiin demokratiaa, kristinuskoon kääntynyt entinen muslimi Abdul Rahman joutui syytteeseen apostaasista eli islamista luopumisesta. Sharia-lain mukaan islamista luopumisen rangaistus on kuolema ja tämän perusteena käytetään profeetta Muhammadin esimerkkiä Hadithin mukaisesti.
Ilman Yhdysvaltojen joukkojen läsnäoloa Abdul Rahmanin tapaus ei olisi noussut uutiskynnyksen yläpuolelle. Amerikkalaisten läsnäolo pakotti kuitenkin Afganistanin demokraattisesti valitun presidentin Hamid Karzain päästämään Abdul Rahman pois maasta useiden Afganistanin uskonoppineiden vastalauseista huolimatta.
Demokratiaa on kokeiltu myös Irakissa, jossa Yhdysvallat on epätoivon vimmalla yrittänyt saada kurdeja, sunneja ja shiioja sopimaan maan hallinnasta. Tämä ei ole kuitenkaan onnistunut, vaan maa on ajautunut yhä syvemmälle sisällissotaan.
Äskettäin palestiinalaisalueilla järjestetyissä vaaleissa islamistinen Hamas saavutti vaalivoiton ja syrjäytti palestiinalaisalueita aiemmin hallineen ja äärimmäisen korruptoituneen Fatahin. Kehotuksista ja talousavulla kiristämisestä huolimatta Hamas ei ole suostunut tunnustamaan Israelia eikä Fatahin johtaman palestiinalaisjohdon allekirjoittamia sopimuksia.
Demokratia tarkoittaa islamilaisessa maailmassa vain äänestystä ja äänten laskemista. Se ei tarkoita, että johtoon valittaisiin Yhdysvaltoihin ja muihin länsimaihin ymmärtäväisesti suhtautuva hallinto eikä se myöskään lisää ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia. Monet Lähi-idän maallisista diktatuureista sallivat kansalaisilleen enemmän vapauksia kuin islamistien hallitsemat ”demokratiat”.
Demokratian rakentaminen sitoo myös Yhdysvaltojen omia sotilaallisia resursseja luomatta samalla hallintoa, joka suhtautuisi jos ei ystävällismielisesti niin ainakin neutraalisti Yhdysvaltoihin ja länsimaihin yleensä. Sotilaallinen ja taloudellinen panostus menee siis hukkaan ja johtaa lopulta amerikkalaisen kotiyleisön kyllästymiseen tulosten puutteessa ja sitä kautta Yhdysvaltojen mahdollisesti nöyryyttävään vetäytymiseen.
Jihadistit luonnollisesti tulkitsevat vetäytymisen omaksi voitokseen, ja näin demokratian rakentaminen, johon on uhrattu paljon resursseja, johtaa itse asiassa täysin päinvastaiseen tulokseen, kuin mitä Yhdysvallat tavoittelee.
