tiistaina, marraskuuta 26, 2013

Pääministeri on huolissaan islamofobiasta

Pääministeri Jyrki Katainen otti kantaa islamofobiaan (suomeksi)äskettäin päättyneessä vuosittaisessa Islam-Expo -tapahtumassa. Katainen puhui varsin yleisin sanankääntein ja varoi liioittelemasta ilmiötä, vaikka Hufvudstadsbladetin toimittaja, ex-stalinisti Marianne Lydèn kuinka yritti tulkita asiaa toisin.

Katainen kuitenkin myönsi islamofobian olemassaolon:

”Suomessa on toki islamofobiaa. Meidän tietomme islamista on liian vähäistä, kun ottaa huomioon, millainen merkitys islamilla on maailmassa, Euroopassa ja Suomessa. Ihmisarvon näkökulmasta on hyvä, että meillä on tietoa muiden uskosta ja kulttuurista. Minun tavoitteeni on, että yhteisymmärrys lisääntyy niin, että kaikki yhteisöt Suomessa, riippumatta siitä, onko kyse kansallisista vähemmistöistä tai uskonnollisista vähemmistöistä, voivat olla osa yhteiskuntaa.”

Katainen antaa ymmärtää, että tieto islamista vähentäisi pahaa islamofobiaa. Valitettavasti näin ei välttämättä aina käy. Tarkempi tutustuminen islamin opetuksiin, sen perustajan henkilökuvaan ja uskonnon eettisiin periaatteisiin ei välttämättä johda valtiovallan toivomaan lopputulokseen.

Katainen kuitenkin suhtautuu myönteisesti siihen, että uskonnoista kerrotaan kouluissa:

”... on hyvä, että tietoa maailmanuskonnoista opetetaan kouluissa. Voitaisiin myös harkita, voitaisiinko yleissivistyksen nimissä erilaisia uskontoja ja kulttuureja käsitellä muuallakin kuin uskonnonopetuksessa.”

Tämä kuulostaa hienolta. Islamin kohdalla kuitenkin pitää muistaa, että opetuksen sisällön on edistettävä valtiovallan tavoitteita eli monikulttuurisuuden hyväksymisestä. Tällöin tietyt ikävät asiat islamista on selitettävä parhain päin.

Islam koulussa

Itse en juurikaan muista, miten islamista kerrottiin omana aikanani koulussa. Sen verran muistan, että islamissa kerrottiin olevan viisi uskon pilaria. Lisäksi jihad ei tarkoittanut oikeasti sotaa vaan suurempi jihad oli lähinnä muslimin sisäistä kilvoittelua uskonnollisen velvollisuuksien täyttämiseksi. Se pienempi jihad taas tarkoitaa fyysista taistelua islamin vihollisia vastaan.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että tuo tarina suuremmasta ja pienemmästä jihadista on lähinnä ei-muslimien rauhoittamiseksi kerrottua satua ja tarinaa. Sinänsä se on islamilaisittain totta mutta ei auta ymmärtämään, mistä jihadissa oikeasti on kyse. Lyhyesti jihad tarkoittaa pyrkimystä asiaintilaan, jossa islam hallitsee muita uskontoja. Kaikki päämäärää edistävät keinot ovat tässä sallittuja.

Lähipiirissä luetaan koulussa uskontoa. En ole tutustunut oppikirjojen sisältöön vaan lähinnä kuunnellut kommentteja. Niiden mukaan islamismi on eri asia kuin islam ja islamistit käyttävät islamia hyväkseen. Tämä kuulostaa ihan George W. Bushilta 9/11-terrori-iskujen jälkeen.

Todellisuudessa se, mitä nimitämme islamismiksi, edustaa medinalaista islamia, joka taas on peräisin ajalta, kun islamin profeetta Muhammad nousi Medinassa poliitiseksi ja sotilaalliseksi johtajaksi. Vielä Mekan aikana Muhammad oli ollut pelkkä saarnamies, jolla oli kourallinen seuraajia.

Islamismia ei voi erottaa islamista sillä tavalla, kuin länsimaiselle yleisölle annetaan ymmärtää. Islamismi on islamin medinalainen osa, jonka tavoitteena on koko maailman kattava islamilaista sharia-lakia noudattava valtio. Lännessä mielellään kerrotaan, että vain pieni vähemmistö muslimeista kannattaa sharia-lain mukaista valtiota. Sharian kannatuksesta on tehty kyselyjä, joiden perusteella pienestä vähemmistöstä puhuminen on harhaanjohtavaa (tässä yksi).

Pakkoavioliitot

Ylen uutisissa kerrottiin aamulla, että islamin oppineet tuomisevat pakkoavioliitot. Nimeämättömien oppineiden lausunto johtui siitä, että lounaissuomalaisesta koulusta oli pakkonaitettu maahanmuuttajataustaisia tyttöjä ulkomaille.

Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole uskonnosta vaan tytöille pitäisi antaa lisätietoa heidän oikeuksistaan. Jopa Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja Anas Hajjar oli kutsuttu paikalle kommentoimaan. Hänen mukaansa pakkoavioliitto ei kuulu islamiin ollenkaan vaan sekä sulhaselta että morsiamelta kysytään mielipidettä.

Ilmeisesti häveliäisyyssyistä uutista ei julkaistu Ylen internet-sivuilla tekstimuotoisena tai ainakaan en sitä sieltä löytänyt. Sen verran paksua tavaraa tarjottiin Yle-veron maksaneille sekä televisiossa että radiossa.

Todellisuudessa kyse on pelkästä semantiikasta. Järjestetyn avioliiton ja pakkoavioliiton ero on kuin veteen piirretty viiva. Hajjar on siinä mielessä oikeassa, että molempien osapuolten muodollinen suostumus tarvitaan.

Avioliittosopimus ilman morsiamen suostumusta voidaan tehdä morsiamen laillisen huoltajan ja sulhasen välillä. Käytännössä näin tapahtuu erityisesti silloin, kun morsian on alaikäinen. Islamin historian tunnetuin järjestetty avioliitto solmittiin islamin profeetta Muhammadin ja Aishan välillä. Tarkoituksena oli vahvistaa profeetan sidettä kumppaniinsa Abu Bakriin. Aisha oli tuolloin kuusivuotias, eli mistään suostumuksesta ei tässä yhteydessä voi puhua.

Anas Hajjarin käsitys pakkoavioliitosta pitää siis teknisesti paikkansa mutta käytännössä harva nuori muslimityttö pystyy vastustamaan järjestettyä avioliittoa, jos perheen ja suvun painostus on voimakasta.

Hajjar puhui totta islamilaisittain eli vain siltä osin, kuin totuus sopii länsimaalaisen korvaan. Ylen uutiset taas valehteli Yle-veron maksaneille siitä, että pakkoavioliitoilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Uskonrauhan rikkomisesta

Totuus islamista voi olla vaikea asia erityisesti, jos erehtyy ilmaisemaan oman mielipiteensä liian kärkevästi. Tämän on saanut tuta tamperelainen Anu Palosaari, jota on kuulusteltu epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Puutun tässä kirjoituksessa vain uskonrauhan rikkomiseen. Aikanaan Jussi Halla-ahon tuomiolauselmassa hovioikeus totesi seuraavaa:

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.

Lihavoitu lause tarkoittaa käytännössä sitä, että islamin opin käsittely blogitekstissä voi johtaa tuomioon, vaikka esitetyt väitteet pitäisivät yhtä islamin opin kanssa. Mistä tahansa islamia käsittelevästä kirjoituksesta voidaan tuomita, koska järkiperusteluilla ei ole mitään merkitystä.

Islamin pyhien kirjoitusten perusteella voidaan väittää, että islam käytännössä siunaa pedofilian, kuten Halla-aho tuomioon johtaneessa kirjoituksessaan esitti. Tämä perustuu sekä islamin profeetta Muhammadin avioliittoon Aishan kanssa että Muhammadin rooliin muslimien esikuvana (uswa hasana). Tämän sanominen julkisesti voi olla uskonrauhan rikkomista tai ainakaan en keksi mitään puolustusta, jos järkiperustelut ovat kiellettyjä.

Mielestäni ollaan erittäin vaarallisella tiellä silloin, kun yksittäisiä ja vaikutusvallaltaan varsin vähäisiä kirjoittajia raahataan oikeuden eteen blogikirjoituksistaan vailla mahdollisuutta puolustautua. Palosaaren virhe oli linkittää kaksi videota blogiinsa. Näistä toisessa irakilainen mies kertoi Ajatollah Khomeinin vierailusta. Khomeini oli hänen mukaansa solminut väliaikaisen avioliiton talon isännän nelivuotiaan tyttären kanssa.

Väliaikainen avioliitto tarkoittaa ajallisesti rajattua avioliittoa, joka raukeaa määräajan päätyttyä. Sunnit eivät enimmäkseen hyväksy avioliiton ajallista rajoittamista vaan pitävät tällaista avioliittoa ajallisesti rajoittamattomana.

Khomeinin pienestä vihreästä kirjasta löytyy englanninkielinen käännös, ja sieltä voi itse kukin lukea edesmenneen imaami Khomeinin käsityksiä avioliitosta ja vähän muustakin. Vaikka Khomeini oli arvostettu shialainen uskonoppinut, hänen käsityksiään ei saa yleistää koskemaan shialaista islamia kokonaisuudessaan eikä niitä pöyristyttävyydestään huolimatta kannata arvostella, koska muuten tie voi johtaa leivättömän pöydän ääreen.

Toisella videolla saudiarabialainen uskonoppinut selitti miksi avioliittosopimuksella, joka siis ei tarkoita vihkimistä, ei ole islamissa ikärajaa. Islamin profeetta Muhammadin antama esimerkki mainitaan siinäkin.

Näillä videoilla esitetyt asiat saattavat aiheuttaa ikäviä kysymyksiä islamin luonteesta. Nämä kysymykset pitää kuitenkin pystyä käsittelemään muualla kuin tuomioistuimissa. Valitettavasti nyky-Suomessa näin ei ole, koska valtiovalta pelkää oikeasti enemmän islamia kuin islamofobiaa.

perjantaina, marraskuuta 22, 2013

Kaikkien salaliittoteorioiden äiti

Huomenna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Lee Harvey Oswald ampui Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedyn Dallasissa. Poliittinen murha järkyttää ja kuohuttaa, mutta mikään muu murha ei ole synnyttänyt samaa määrää salaliittoteorioita kuin Kennedyn murha, joka synnytti suoranaisen salaliittoteorioihin keskittyvän alakulttuurin.

JFK – avoin tapaus

En itse elänyt Kennedyn murhan aikoihin, mutta kiinnostuin tapahtumista, kun katsoin Oliver Stonen elokuvan JFK – avoin tapaus joskus 1990-luvun alkupuolella. Elokuva oli hyvin tehty, piti otteessaan täydet kolme tuntia ja siinä oli nimekäs ja pätevä näyttelijäkaarti. Juoni puolestaan perustui New Orleansin piirisyyttäjä Jim Garrisonin kirjaan On the Trail of the Assassins ja osittain myös Jim Marrsin kirjaan Crossfire.

Hollywood-elokuvissa historiallinen totuus saa monesti väistyä hyvän tarinan tieltä. Yleensä vääristelyt ovat hyväntahtoisia ja harmittomia. Stonen elokuvassa totuus kuitenkin käännetään päälaelleen ja sen tilalla esitetään vainoharhainen ja vääristelty kuvaus tapahtumista.

Stonen elokuvassa Jim Garrison esitetään sankarina. Todellisuudessa hänen syytteensä Clay Shaw'ta kohtaan perustui hatarille todisteille, epämääräisille todistajalausunnoille ja hypnotisoimalla ja totuusseerumilla aikaansaaduille todistajalausunnoille. Garrisonin avaintodistaja Perry Russo väitti kuulleensa keskustelun Lee Harvey Oswaldin, David Ferrien ja Clay Shaw'n välillä. Siinä nämä käsittelivät Kennedyn tappamista, ristitulen kohdistamista ja alibien hankkimisesta osallistujille.

Valamiehistö vapautti Shaw'n syytteistä alle tunnin käsittelyn jälkeen. Garrison väitti kirjassaan, että Shaw'lla oli suuri kansainvälinen rooli CIA:n työntekijänä. Sekä Garrison että Oliver Stone pyrkivät luomaan kuvan, että CIA murhasi Kennedyn, koska se halusi jatkaa kylmää sotaa. Lee Harvey Oswald oli pelkkä syntipukki, jonka tarkoituksena oli peittää murhan todelliset syylliset eli CIA ja ”sotilasteollinen kompleksi”. Stonen elokuvan tapahtumien ja todellisuuden välisiä yhteyksiä on käsitelty täällä.

Virallinen totuus

Salamurhaa koskeva virallinen tutkimus eli syyskuussa 1965 julkaistu Warrenin komission loppuraportti kertoo johtopäätöksenään, että Lee Harvey Oswald toimi yksin ampuessaan kolme laukausta Teksasin koulukirjavaraston ikkunasta 22.11.1963. Mitään viitteitä salaliittoihin ei esitetty. Warrenin komission loppuraportti on edelleen kattavin esitys todistusaineistosta.

Vuonna 1976 perustettiin Edustajainhuoneen salamurhia käsittelevä erityiskomitea, jonka tehtävänä oli tutkia Kennedyn ja Martin Luther Kingin salamurhia. Kennedyn murhan osalta komitea päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan murhan takana oli todennäköinen salaliitto. Komitea kuitenkin piti edelleen Oswaldia murhaajana mutta sanoi, että ampujia oli enemmän kuin yksi. Tämä johtopäätös perustui poliisin nauhoituksiin, joiden todellinen nauhoitusajankohta on jälkikäteen asetettu kyseenalaiseksi.

Vuoden 1976 tutkimus tehtiin ajankohtana, jolloin Yhdysvaltojen turvallisuuselinten uskottavuus oli alimmillaan eivätkä ihmiset luottaneet maan hallintoon Vietnamin sodan ja Watergate-skandaalin jälkimainingeissa. Vuonna 1975 amerikkalaiset lisäksi näkivät ensimmäistä kertaa ns. Zapruderin filmin eli salamurhasta tehdyn kaitafilmikuvauksen. Otoksia filmistä oli mukana Warrenin komission todistusaineistossa mutta filmi kokonaisuudessaan säilytetty Life-lehden arkistossa.

Lee Harvey Oswald

Toimittaja Gerald Posner yritti panna pisteen salaliittoteorioille vuonna 1993 julkaistussa kirjassaan Case Closed: Lee Harvey Oswald and the Assassination of JFK. Siinä Posner keskittyi Lee Harvey Oswaldin henkilöhistoriaan ja hänen tiehensä salamurhaajaksi. Myös Oswaldin murhaaja Jack Ruby toimi hänen mukaansa yksin.

Oswaldilla oli sotilastausta, mutta hänen sotilasuransa oli vähemmän menestyksekäs ja piti sisällään kaksi käyntiä sotilastuomioistuimessa. Tämän jälkeen hän suuntasi Eurooppaan ja Helsingin kautta Neuvostoliittoon, jossa hän asui kolme vuotta Valkovenäjän pääkaupungissa Minskissä. Tänä aikana hän tapasi Marina Nikolajevna Prusakovan, jonka kanssa hän meni naimisiin.

Elämä Neuvostoliitossa ei ollut niin ihanaa kuin Oswald oli kuvitellut. Niinpä hän palasi vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin ja asettui asumaan Dallasin kyljessä sijaitsevaan Fort Worthin kaupunkiin. Leen työura ei kuitenkaan lähde lentoon odotetusti vaan hän kokeilee useita työpaikkoja.

Maaliskuussa 1963 Oswald tilaa postimyynnistä kiväärin. Kuukautta myöhemmin hän yrittää murhata kenraalimajuri Edwin Walkerin. Marina Oswaldin todistajalausunnon mukaan Lee sanoi Walkerin olevan ”fasistisen” järjestön johtaja. Oswald ei koskaan jäänyt kiinni murhayrityksestään, mutta sen yksityiskohdat on kuvattu Posnerin kirjassa ja Warrenin komission todistusaineistossa.

Toukokuussa 1963 alkaa Oswaldin aika New Orleansissa, jossa hän aloittaa työt Reilyn kahvipaahtimossa. Heinäkuussa samana vuonna hän saa potkut kahvipaahtimosta. Sen jälkeen hänet pidätetään kadulta jakamassa ”Fair Play for Cuba” -komitean lehtisiä. Syyskuussa Oswaldin vaimo Marina matkustaa takaisin Dallasiin mutta Oswald itse suuntaa Mexico Cityyn, jossa hän yrittää saada viisumia Kuubaan ja sitä kautta Neuvostoliitoon. Kun viisumia ei järjesty, Oswald palaa Yhdysvaltoihin ja Dallasiin lokakuussa 1963.

Työpaikka koulukirjavarastosta järjestyy Ruth Painen avustuksella ja työt alkavat melkein heti Leen palattua Mexico Citystä. Oswald murhaa presidentti Kennedyn kuukautta myöhemmin.

Oswaldista piirtyy kuva radikaalina vasemmistolaisena, joka turhautui kokemiinsa vastoinkäymisiin. Oikeastaan ainoa asia, jossa hän onnistui, oli Kennedyn murha. Jostain syystä jälkipolvet eivät ole niinkään kiinnittäneet niin suurta huomiota Oswaldin radikaaleihin poliittisiin näkemyksiin kuin taikaluotiin tai ruohikkoisen kukkulan väitettyihin ampujiin.

Vasemmiston sumutusta


Oliver Stonen kaltaiset elokuvantekijät yrittävät hämärtää murhan todellisia tapahtumia ja vierittää syyn ”äärioikeiston” tai CIA:n niskoille, vaikka tekijänä toimi häiriintynyt radikaali vasemmistolainen. Daniel Greenfield toteaa oman JFK:n murhaa koskevan artikkelinsa aluksi:

”Joskus salaliittoteoria paljastaa salaliiton. Joskus salaliittoteoria on se salaliitto.”

Vuonna 1963 elettiin vielä suhteellisen viatonta aikaa ja 60-luvun loppupuolen opiskelijaradikalismi oli vasta itämässä. Myöhemmin Yhdysvallat sai nähdä Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn salamurhat sekä 1960-luvun vastakulttuurin vastenmielisimmät tuotokset kuten Charles Mansonin ”perheen” ja Jim Jonesin Auringon temppeli -lahkon joukkoitsemurhan Guayanan viidakossa, jossa lahko rakensi ”sosialistista paratiisia”.

Kennedyn murhan salaliitot ja spekulointi siitä, tappoiko taikaluoti oikeasti Kennedyn, peittävät alleen vasemmistoradikalismin väkivaltaisen ja tuhoisan puolen. Ehkä tämä on tarkoituskin. Daniel Greenfield toteaa:

”Vasemmisto ei voi muuttaa historiaa haluamansa kaltaiseksi mutta se voi valehdella siitä. Sen menneisyyden myytit ovat karkeita yrityksiä kieltäytyä oppimasta historiasta, jolloin vasemmisto voi vapaasti toistaa uudelleen menneisyyden kauheat erehdykset.”

Kennedystä tuli Yhdysvaltojen liberaalien ikoni ja hänen murhansa ympärille kehittyneistä salaliittoteorioista tuli savuverho, joka peittää totuuden alleen.

maanantaina, marraskuuta 11, 2013

Valheellista sananvapauden puolustamista

Tampereen yliopistossa on tutkittu vihapuheen vaikutusta sananvapauteen. Yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa valmistunut tutkimus on Helsingin Sanomain säätiön rahoittama.

Kun Tampereen yliopisto ja Helsingin Sanomat mainitaan samassa yhteydessä, täällä herää heti epäilys, että tutkimuksessa on jotakin mätää. Asiaa on tutkittu siten, että haluttu vastaus saadaan. Vastaus on tietysti se, että vihapuhe rajoittaa sananvapautta.

Mikä rajoittaa sananvapautta

Turun Sanomat kertoo seuraavaa:

”Verkkoviha ja vihapuhe rajoittavat sananvapautta koko yhteiskunnan tasolla, uskovat journalistit ja asiantuntijat. Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan haastateltavat kokivat vihan ja uhkailun vaikutukset henkilökohtaiseen sananvapauteensa pieniksi. Verkkovihan koettiin kuitenkin rajoittavan julkista keskustelua ja lisäävän turvattomuuden tunnetta.”

Tuosta kappaleesta ei käy selkeästi ilmi, mitä ovat verkkoviha ja vihapuhe. Termit sinänsä kuulostavat pahoilta, mutta mikä oikeasti on niiden takana? Toisessa Turun Sanomien jutussa annetaan ymmärtää, että vihapuhujat ovat sairaita ja heillä on ongelmia. Jutussa siteerataan Poliisiammattikorkeakoulun opettaja Jari Hyytiä, jonka mukaan vihaviestejä verkossa lähettävillä ihmisillä on yhteisenä tekijänä ”pitkään jatkunut tyytymättömyys omaan elämäntilanteeseen”. Hyyti lisäksi sanoo:

”Varmasti on myös henkilöitä, joilla on mielenterveydellisiä ongelmia, tai vaikeuksia itsehillinnässä ja aggression purkamisessa.”

Suomen virallinen nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss toteaa:

”Siinä tulee se paha olo ja moni ei ajattele, että kun ahdistuksen päästää sellaisenaan sosiaaliseen mediaan, niin se voikin olla laitonta tai sopimatonta.”

Forssin mukaan verkossa myös näkyvät päihde- ja mielenterveysongelmat. Maallikolle tulee mieleen, että ovatko hullujen ja humalaisten puheet todella vakava uhka sananvapaudelle.

Mikä oikeasti rajoittaa sananvapautta

Olen tätä blogia pitäessäni oppinut ymmärtämään, että journalisteja ja asiantuntijoita ei oikeasti kiinnosta sananvapaus yleisesti. Journalisteja kiinnostaa heidän oma sananvapautensa eli se, että he pystyvät kontrolloimaan julkista keskustelua. He päättävät, mistä puhutaan, ja ennen kaikkea sitä, miten asioista puhutaan.

Asiantuntijat taas ovat kiinnostuneita roolistaan asiantuntijoina eli siitä, että heidän mielipiteitään käsitellään jatkossakin asiantuntijan puheena eikä ideologisesti värittyneinä höpinöinä. Tavallinen kansalainen ei saa asettaa asiantuntijan julkisia lausuntoja kyseenalaiseksi, koska se on vihapuhetta. Asiantuntijalle voi tulla henkinen pipi, jos hänen lausunnoilleen nauretaan verkossa.

Kenellekään tuskin on suuri yllätys, että Tampereen yliopiston tutkijoilta jää elefantti olohuoneessa kokonaan huomaamatta. Termi ”vihapuhe” liittyy olennaisesti poliittiseen korrektiuteen eli siihen, miten sensitiivisistä asioista pitää puhua, jotta puhuja ei ”leimaa” yhtäkään uhristatuksen saavuttanutta ryhmää vaan puhuu heistä kunnioittavaan sävyyn. Kaikenlaiset yleistykset ovat pannassa paitsi silloin, kun yleistykset koskevat ”vihapuhujia”. Heidät voidaan kaikki leimata huoletta syrjäytyneiksi, alkoholiongelmaisiksi tai mielenterveydeltään vajavaisiksi, elämäänsä pettyneiksi luusereiksi. Heidän puheensa sisältö voidaan jättää huomiotta, koska se ei ole peräisin journalistin tai asiantuntijan kynästä.

Koska elämme kummallisia aikoja, totuus on yleensä täsmälleen päinvastainen kuin Tampereen yliopiston tutkijoiden näkemys. Hommaforumin vakiokasvo Eino P. Keravalta kertoo käsityksensä:

”Kuten orwelliaanisessa yhteiskunnassa muutoinkin, tälläkin kertaa totuus on juuri päinvastainen: ne "vihapuheesta" jankkaavat stalinistit, kulttuurimarksilaiset ja bilderbergiläiset ovat estämässä sananvapautta - eivät heidän vihansa kohteet!”

Eino P. Yrittää tässä sanoa, että Tampereen yliopiston tutkijoiden tavoitteena ei suinkaan ole kasvattaa sananvapautta vaan vähentää sitä. Bilderbergiläisillä hän luultavasti viittaa presidentti Martti Ahtisaareen, joka tuomitsi vihapuheen äskettäin Kuopiossa järjestetyssä Ahtisaari-päivän yleisötilaisuudessa:

”Vihakeskustelu suututtaa minua. Jos ihmisellä on terve itsetunto, hän ei sorru sellaiseen tuomittavaan käytökseen. Rauhanneuvottelutyössä pitää olla suoraselkäinen ja tuomita vihapuhe. Hiljenemällä asiasta annetaan vihapuheelle samalla hyväksyntä.”

Vihakeskustelussa eliitti luennoi kansalle siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Vihapuhekeskustelu kertoo kuilusta eliitin ja tavallisen kansan välillä. Se kertoo, että eliittiä ei kansalaismielipide kiinnosta vaan lähinnä keinot, joilla kansalaismielipiteen ilmaisu estetään. Illmanismi on yksi keinoista mutta yksinään riittämätön. Lisäksi tarvitaan Ahtisaaren kaltaisten vaikuttajien ”suoraselkäistä” esiintymistä julkisuudessa. Myös ”ihmisoikeuksien” puolustaja Kristiina Kouros on samaa mieltä:

”Sanoilla voidaan loukata ja vähentää ihmisarvoa, joten pidän vihapuhetta ihmisoikeusloukkauksena.”

Stalinismin ryvettämä Tampereen yliopiston journalismin laitos siis pyrkii rajoittamaan sananvapautta mutta teeskentelee puolustavansa sitä. Tämän kaltaisen läpinäkyvän valheellisuuden rinnalla jopa Jarkko Tontti vaikuttaa kunnialliselta toimijalta. Tontin kaltaiset pysyvät mukavuusalueellaan ja välttelevät oikeasti vaikeita aiheita mutta eivät sentään pysty Tampereen yliopiston, Helsingin Sanomien tai Martti Ahtisaaren osoittamaan röyhkeään tekopyhyyteen.