torstaina, kesäkuuta 05, 2008

Totuuden toinen puoli

Kun keskustelin Ruukinmatruunan kanssa tämän blogissa Seppo Lehdon tapauksesta, hän piti Seppo Lehtoa yksinkertaisesti rikollisena. Olen tästä hänen kanssaan eri mieltä, koska minun tietojeni mukaan Lehto ei ole uhkaillut ketään väkivallalla tai käyttänyt väkivaltaa niitä ihmisiä kohtaan, joita hän on blogeissaan solvannut.

Kuitenkin ne julkisuudelle tuntemattomat ihmiset ovat aivan varmasti kärsineet törkyblogeista, koska he eivät välttämättä tiedä, miten helppoa internetissä on kirjoittaa ihan mitä tahansa ihan kenen tahansa nimissä. Ne käräjäoikeuden virkamiehet ja poliisiviranomaiset, joita Lehto on solvannut, ovat todennäköisesti tehneet vain työtään tai ainakin kokeneet toimivansa oikein. He vain sattuivat väärään aikaan Seppo Lehdon tielle. Myös Norsunluurannikolta kotoisin olevan maahanmuuttajan ja Seppo Lehdon kohtaamisesta netistä löytyy vain jälkimmäisen versio, johon en kehottaisi luottamaan suoralta kädeltä.

Lehdissä on kirjoitettu, että työnantaja tekee Google-haun työntekijän nimellä osana työpaikkahaastattelua. Jos Tampereen käräjäoikeudessa kantajina olleiden henkilöiden nimissä tekee Google-haun, tuloksena on lukemattomia viittauksia Lehdon tekemiin törkyblogeihin. Pelkästään tämä mielestäni oikeuttaa kantajat hakemaan oikeutta itselleen tuomioistuimesta.

Sen sijaan syytteessä asianomistajina olleet kansanedustajat eivät Google-haun perusteella ole kärsineet vastaavaa vahinkoa. Oras Tynkkysen, Minna Sirnön ja Leena Rauhalan nimissä tehty haku tuo esiin ensisijaisesti heidän omat kotisivunsa. Joukossa vilahtaa toki muutama törkyblogi, mutta niitä on paljon vähemmän kuin tuntemattomampien virkamiesten nimillä haettaessa. Siksi ihmettelen, miksi tämä ei näy korvaussummissa.

Kysymys on myös syytetyn mielenterveydestä. Ruukinmatruuna väitti, että Lehto kirjoittaa veroilmoitukseen ammatikseen ”koulukiusaaja”. En pysty tarkistamaan tämän väitteen todenmukaisuutta, mutta nettikäyttäytymisen perusteella väite vaikuttaa uskottavalta. Lehdon käytös internetissä muistuttaa yläasteen huligaanimaista koulukiusaajaa, joka ei lainkaan piittaa uhriensa kärsimyksistä. On täysin mahdollista, että törkyblogien tekijä kärsii mielenterveysongelmista. En kuitenkaan ole alan asiantuntija, ja vaikka olisinkin, en lähtisi spekuloimaan toisen mielenterveydellä pelkkien kirjoitusten perusteella.

Lehto on tuomittu syyntakeisena, mutta törkyblogien sisältö on sellainen, että mieleltään terve aikuinen mies ei sellaista normaalisti kirjoita. Mitään ”hurttia huumoria” ne eivät ole, vaan selkeästi herjaamista. Mitä tahansa vääryyttä Lehto onkin kokenut viranomaisten taholta, se ei oikeuta alatyylistä solvausta, jota hän on harjoittanut. Mtv3-kanavan vuosia pyörinyt tv-ohjelma "Karpolla on asiaa" tarjosi ennen omasta mielestään väärin kohdelluille tilaisuuden tilittää tuntojaan. Ehkä internet on korvaamassa karvalakkipäisen juontajan ohjelman, mene ja tiedä.

Oikeudenkäynnin tragedia onkin lopulta se, että kukaan ei siinä voittanut vaan kaikki hävisivät. Muutaman tuhannen euron korvaus veronmaksajan kukkarosta voi ehkä hetken lämmittää herjauksen uhreja, mutta on epätodennäköistä, että blogit katoavat netistä minnekään ainakaan lähitulevaisuudessa. Uskon etenkin asianomistajina olleiden julkisuudessa tuntemattomien henkilöiden toivovan ennen kaikkea blogien poistamista netistä.

Tapauksen käsittely julkisuudessa myös lisää tilapäisesti mielenkiintoa törkyblogeja kohtaan, mutta loppujen lopuksi kehottaisin solvauksen uhreja ajattelemaan, että he eivät ole ansainneet moista kohtelua ja että ongelma ei todellisuudessa ole heidän vaan blogien kirjoittajan.

Myös Seppo Lehto kärsii oikeudenkäynnistä. Lehto on perheenisä ja hänen lapsensa varmasti kärsivät isänsä vankeustuomiosta. He eivät ole herjanneet ketään. Lisäksi kahden vuoden ja neljän kuukauden tuomio on kohtuuttoman kova, kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin. Lehto toimii aktiivisesti tenniksen parissa ja tekee arvokasta vapaaehtoistyötä urheiluseurassa. Hänen tyttärensä pelaa tennistä. Itsekin toimin urheiluseurassa ja osaan näin arvostaa Lehdon työtä.

On myös syytä kysyä, onko mystinen ”nettirasismin” nousu sittenkin suurelta osin yhden miehen ja hänen apurinsa tekosia. Mikäli näin on, Lehto on tehnyt paljon vahinkoa asialle, jota hän väittää ajavansa. Lehto on myös ollut erittäin tuottelias blogien kirjoittaja, sillä lähes kaikilla johtavilla poliitikoilla on oma törkybloginsa kuten myös virkamiehillä, jotka ovat sattuneet Lehdon tielle. Blogien lisäksi Lehdon tekstit ovat levinneet Usenetin uutisryhmiin, joista niitä tulee näkyviin Google-haulla.

Tarinan konniksi jäävät ainoastaan valtionsyyttäjä Mika Illman ja ne tahot, jotka ovat käyttäneet Lehdon kirjoituksia hyväkseen sananvapauden rajoittamiseksi. Heidän pitäisi tietää, millainen henkilö törkyblogien takaa löytyy ja miten vakavasti niiden sisältämiin solvauksiin pitää suhtautua. Illman ja kumppanit eivät kuitenkaan voineet vastustaa kiusausta oman ”demokraattisen” ideologiansa edistämiseen, vaan eivät epäröineet käyttäessään hörhön tuotoksia oman asiansa paisutteluun julkisuudessa ja Tampereen käräjäoikeudessa.

8 kommenttia:

Seppo Lehto kansakunnan valistaja kirjoitti...

Kiitoksia Vasarahammerille pyrkimyksistään analyysiin ja objektiivisuuteen

Historiaa opiskelleena pyrin siihen itsekin ja vaadin asiassa kuin asiassa yhdenvertaisuutta oli sitten vastassa suomalainen tai neekeri.

PS: Nuorimman tyttäreni yksi parhaimmista ystävistä on aito intiaani. Eikä hän pahastu kun olen laskenut asiasta leikkiä tai torjunut "rasistinatsin" apua kun nostin hänen pyöränsatulansa tmv.

Tarkennuksia ja palautteita voi toki aina kysyä tasapuolisuuden vuoksi myös Seppo Lehdolta

Jos olisin pilkunnussija niin väittäisin että veroilmoitukseni ammattinimikkeen väite "koulukiusaaja" on juuri ko. kaltainen väite ja kunnianloukkaus. - Haluan kuitenkin uskoa, ettei niin pösilöitä ole jotka ko. väitettä uskoisivat. - Itse olin aikanaan laukkuryssän poikana koulukiusattu sosioekonomisen heikon taloudellisen taustani takia. - Fyysinen koulukiusaamiseni loppui vasta 9 lk:lla, kun ei ollut niitä isompia rinkissä ja ryhmässä kieputtajia jäljellä ja ne jotka olivat ikäisiäni saivat vastaansa 8 vuoden koulukiusatun joka osasi lyödä takaisin erittäin tehokkaasti. - Lukion ensimmäisellä jouduin vielä antamaan kurinpalautusta koulukiusaajille, niin että sain tuomion hätävarjelun liioittelusta 16 vuotiaana. - Ko. toimi oli ainoa mitä koulukiusaajat ymmärsivät. - Ainoa mitä tuohonkaan aikaan osattiin ymmärtää oli että minä olen "hullu". No mielestäni olisin ollut hullu jos olisin antanut itseäni pahoinpidellä tai perusteettomasti perättömillä ilmoituksilla leimata ja syyllistää. - Näin olen toiminut myöhemmälläkin iällä. - Toki olen oppinut etteivät kaikki omaa riittävää lähdekritiikkiä, kuten ilmeisesti ei myös "ruukinmatruuna".
- Veroilmoitukseni etusivusta jos ottaisin kopion, niin sekin väitettäisiin fakiksi. - Kysehän on vain minun ja toimintani leimaamisesta.

Olen tasapuolisuuden nimissä laittanut nettiin esitutkintapöytäkirja koskien 10.8.2005 tapahtumia, kun jälleen kerran "huippuosaaja" perättömiä ilmiantoja ja henkeäni uhannut kävi päälleni. - Siinä on faktat. Ne käytvät ilmi myös lähestymiskieltotuomio.blogspot.com sivuilta. Todistajat todistavat minun toimintani passiivisuuden ja päällekarkaajani agressiivisuuden.

-- Etnosensitiivisistä trendeistä johtuen se ei käy että ko. henkilö saisi syytettä vaan hän sai asianomistajan rooli ja korvauksia sellaisesta, mistä pitäisi itsensä ja häntä RL:n vastaisesti suojelleiden maksaa Seppo Lehdolle.

-----------------
Tuomiolauselma lähestymiskielloista ja esitutkintapöytäkirja asiakirjat ovat oikeita ja scannattu juuri erilaisia disinfoja vastaan. Ymmärtääkseni ko. asiakirjojen oikeellisuutta epäiltäessä nekin ovat tilattavissa ko. dokumenttien diaarinumeroiden perusteella huomaten että jälleen kerran Lehto puhui ja tiedotti asiallisesti miten asiat on. - Etninen taustani on vain näissä ympyröissä väärä. En kuitenkaan aio muuttua neekeriksi millään kyseenalaisilla ihomuokkauksilla Michael Jackson tapaan.
-----------------
e-mail: vapaussoturi(at)yahoo.com ja seppo.o.lehto@gmail.com toimivat ihan varmasti mikäli on tarkennettavaa

Seppo Lehto
Poliittisen ajojahdin ja n-sanalla ratsastavien virkamiesten uhri
Muhammed pilakuvataiteilija
Tampere - Suomi Finland

Seppo Lehto kansakunnan valistaja kirjoitti...

Vielä kerran Vasarahammerille:

Ruukinmatruunan väite tarkoituksellista perätöntä leimausta

... joten ... ei saa astua ... vaikka tarjotaan p...an.

Viite:
"Kysymys on myös syytetyn mielenterveydestä. Ruukinmatruuna väitti, että Lehto kirjoittaa veroilmoitukseen ammatikseen ”koulukiusaaja”. En pysty tarkistamaan tämän väitteen todenmukaisuutta, mutta nettikäyttäytymisen perusteella väite vaikuttaa uskottavalta."

=> Väite on siis perätöntä leimausta

IDA kirjoitti...

Lehdon kunniaksi on sanottava, että hän antaa palaa reilusti tunnistettavalla tavalla.

Multinickkeily ja sen peittäminen kuka mielipiteiden takana oikeasti on on paljon törkeämpää ja niljakkaampaa. Minusta on tavallaan ihan ok vittuilla toisille, jos seisoo sanojensa takana ja on valmis puolustamaan näkemyksiään.

IDA kirjoitti...

Lehdon kunniaksi on sanottava, että hän antaa palaa reilusti tunnistettavalla tavalla.

Multinickkeily ja sen peittäminen kuka mielipiteiden takana oikeasti on on paljon törkeämpää ja niljakkaampaa. Minusta on tavallaan ihan ok vittuilla toisille, jos seisoo sanojensa takana ja on valmis puolustamaan näkemyksiään.

Tennisohjaaja Olavi Lehto palveluksessanne kirjoitti...

Kommenttini ei siis kelpaa - Paha puhe perätönkin kyllä?

Myönnän että asiaakin kirjoitit, mutta kulkupuheen levittäminen olisi kaivannut vastinetta

Yours Sincerely

Seppo Lehto

Antti kirjoitti...

Ei Lehto ole reilu tai seiso sanojensa takana. Hänhän on lehtitietojen mukaan oikeudessa kiistänyt kirjoittaneensa oikeudessa käsiteltyjä nettijuttuja. En tiedä, millä perusteella hän valittaa hovioikeuteen.

Omassa blogissaan (jonka siis on varmaan kirjoittanut joku muu) ja Hesarin uutisen kommenteissa hän (joku) ylpeänä esittelee, miten Lehto on "joutunut vuosina 2004-2005 perättömien ilmiantojen ja laittomien uhkailujen kohteeksi", mutta ei suinkaan kerro, mitä on tehnyt sitä ennen, jotta joku toinen on Lehtoon hermostunut.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Seppo Lehto on äärimmäisen sananvapauden äärimmäinen ilmentymä - sananvapauden paradoksi etten sanoisi.

Toki minäkin kannatan sananvapautta, mutta en uskalla kritisoida Seppo Lehtoa hänen oman sananvapautensa takia.

Hei - eihän tämän nyt näin pitänyt mennä...mihin mun oma sanavapaus katosi..?

Sananvapaustaistelija Seppo Lehtoko sen 'vei'?

Ymmärrätkö sinä vasarahammer, mistä tässä oikein on kysymys? Eihän kukaan saa evätä toiselta tämän sananvapautta - edes yleisen sananvapauden nimissä.

Ennenkuin vastaat, vihjaan, että pitäisi osata erottaa toisistaan jatkettu terrorismi ja älykäs vittuilu.

Seppo Lehto kansakunnan valistaja kirjoitti...

Antti Kivivalli nimimerkillä Antti kommentoi ilmeisesti mielestään näppärästi - väärin

Antti sekoittaa käsitteitä. Syytteiden todistamisvelvollisuus on syyttäjällä, ei syytetyllä. Syytetyllä ei myöskään ole velvollisuutta ( ei ole inkvisition kiduttajia käytössä ) todistaa itseään vastaan tai todistaa joidenkin mieleksi itsestään.

Suomessa on vieläpä poikkeuksellinen tuomarin valta harkita, vaikkei olisi todisteita.

USA:ssa ei vastaavalla näytöllä tulisi tuomiota minulle. Kyse on aihetodisteista, joten toki ne kiistän, sillä piikkiini on laitettu mm. oras tynkkysen ymv:ien pilakuvia, kuin myös muhammedin pilakuvia joita en ole tehnyt. - Tekemistäni pilakuvista ei tullut erikseen syytettä.

Mielestäni toimin loogisesti. Allekirjoituksin varustamani Muhammed pilakuvat on edelleen netissä kuten myös Muhammedia kritisoiva video.

En ota ansiota muiden tekijänoikeuksiin kuuluvasta materiaalista.

Se, että joillekin virkamiehille on ns. vittuiltu oikeusmurhien takia ei liene mikään ihme. Itsekin olen ollut ko. virkamiesten oikeusmurhien kohteena. Sekään ei ole mikään salaisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita että minä olisin automaattisesti syyllinen johonkin syytteessä tai tuomiossa mainittuun.

Toisaalta muistakaamme tunnettua vastaavasta syytteessä ollutta n. 2000 vuoden takaa: "Se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven".

Koskee myös tähän blogiin Rauno Räsänen kirjoittajaa. - Olen kyllä tietoinen Rauno Räsäsen kirjoituksista nimeeni kohdistuen jo vuosien takaa. Liitän ne sarjaan sirpin ja vasaran varjo.

Seppo Lehto
Muhammed pilakuvataiteilija
Tampere
Suomi - Finnland