tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Sananvapauden loppua odotellessa

Ennen kesätaukoa on hyvä tarkastella vähän sananvapaustilannetta ja tulevia rajoituksia, jotka tulevat myös Suomeen mutta pienellä viiveellä. Islamilaisten maiden järjestö OIC:n puheenjohtaja Ekmeleddin Ihsanoglu piti puheessaan 18.6.2008 lännessä esiintyvää ”islamofobiaa” yhtenä järjestön tärkeimmistä prioriteeteista. Hänen mukaansa toimiin on ryhdyttävä neljällä tasolla:

”Ensiksi virallisella tasolla lännen hallitusten ja niiden valtioiden kanssa, joissa ilmiö on levinnyt laajalle. Olemme kehottaneet maiden viranomaisia käyttämään niille kuuluvia velvollisuuksia hillitäkseen tätä laitonta trendiä niiden kansainvälisten ja paikallisten lakien mukaisesti, jotka kieltävät kiihotukseen yksilöitä ja ryhmiä kohtaan uskonnon, rodun ja muiden tekijöiden perusteella.”

Tässä valitettavasti Ihsanoglu on oikeassa. Erilaiset kansainväliset sopimukset velvoittavat kieltämään ”syrjinnän”, vaikka toisaalta samat sopimukset ovat ristiriidassa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kanssa. Länsimaille olisikin tässä yhteydessä tärkeää sekä pitää kiinni omista kansalaisvapauksistaan että vaatia ihmisoikeuksien noudattamisessa vastavuoroisuutta islamilaisilta mailta esimerkiksi naisten, uskonnollisten vähemmistöjen ja islamista luopuneiden kohtelussa. Ehkä tämä Suomen ulkoministeri Alexander Stubbin toimi on sinänsä hyvä mutta riittämätön yritys oikeaan suuntaan.

”Toiseksi tärkeimpien kansainvälisten järjestöjen tasolla…”

Islamilaisten maiden järjestö äänestää YK:ssa yhtenä blokkina ja pystyy vaikuttamaan YK:n yleiskokouksen ja Genevessä sijaitsevan YK:n ihmisoikeusneuvoston päätöslauselmiin.

”Kolmanneksi tunnetuissa akateemisissa instituutioissa, tutkimuskeskuksissa ja thinktankeissa.”

Saudiraha on jo korruptoinut islamintutkimusta merkittävästi, kuten John Espositon esimerkki osoittaa.

”Neljänneksi OIC:n islamofobian tarkkailuelimessä, jonka olemme perustaneet seuraamaan ja dokumentoimaan tämän riesan kaikkia esiintymiä ja käsittelemään ne interaktiivisella tavalla.”

Mikä on tuo tarkkailuelin on ja mitä ovat ne interaktiiviset toimenpiteet, joita OIC aikoo käyttää? Ihsanoglun uhkaukset voisi jättää vaille huomiota, mikäli omat sekä EU:n päättäjät edes teeskentelisivät yrittävänsä puolustaa kansalaisvapauksia.

Pilakuvat ja Fitna ärsyttävät

OIC ilmaisi myös pettymyksensä Århusin hovioikeuden päätöksestä, jonka mukaan Jyllands Posten –sanomalehden alkuperäinen päätös julkaista Muhammad-pilakuvat ei ollut laiton kuten ei myöskään 17 tanskalaisen sanomalehden myöhempi pilakuvien julkaisu. OIC:n islamofobian tarkkailuelimen tiedottaja luonnehti päätöstä yllättäväksi, koska melkein kaikki läntiset hallitukset Yhdysvallat mukaan luettuna olivat kieltäneet kaikki yhteydet islamin ja terrorismin välillä.

OIC tuomitsee terrorismin, mitä ikinä se sillä tarkoittaakaan, mutta pitää ”islamofobiaa” suurempana ongelmana kuin väkivaltaisten jihadistien islamin nimissä tekemiä terroritekoja.

”Maltillisessa” Jordaniassa paikallinen tuomioistuin on julkaissut pidätysmääräyksen Fitna-elokuvan tekijästä Geert Wildersistä. Oletettavasti Jordania pyrkii myös saamaan aikaiseksi kansainvälisen Interpolin pidätysmääräyksen, mikä tekee Wildersin ulkomaanmatkailusta potentiaalisesti vaarallista. Tämänkin voisi sivuuttaa olankohautuksella, mikäli Hollannin hallitus pääministeri Jan-Peter Balkenenden johdolla ei pyrkisi etsimään kaikkia mahdollisia keinoja Wildersin saamiseksi oikeuden eteen.

Kaksi hollantilaista yritystä Zwanenberg ja Friesland Foods julkaisi jordanialaisissa sanomalehdissä ilmoituksen, jossa ne tuomitsivat Fitna-elokuvan sisältämät islaminvastaiset kommentit ja sanoivat niiden tarkoituksen olevan loukata. Yritykset tietysti pyrkivät vähentämään mahdollisen hollantilaisiin tuotteisiin kohdistuvan boikotin vaikutuksia.

Ranska aloittaa nettisensuurin

Mika Illmanin ja Johanna Suurpään toiminta muuttuu jatkossa helpommaksi, jos Suomessa aletaan Ranskan malliin sensuroida internet-sivustoja. Lapsipornon lisäksi aikomuksena on sensuroida myös muuta epäilyttävää aineistoa kuten rasismiin ja terrorismiin liittyviä sivustoja.

Itse asiassa mikä tahansa sivusto voidaan uuden lakiehdotuksen mukaan sensuroida, koska presidentti Nikolas Sarkozyn hallinto antaa kansalaisille mahdollisuuden ilmiantaa epäilyttäviä sivustoja, jotka hallitus voi lisätä ”mustalle listalle” ja näin pakottaa palveluntarjoajat estämään pääsyn niille.

Palataan takaisin Suomeen. Tieto Seppo Lehdon saamasta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomasta vankeustuomiosta on levinnyt maailmalle. Jostain syystä siellä kuvitellaan Lehdon saaneen tuomion islamin pyhien arvojen loukkaamisesta. Toki tällainen kohta tuomiosta löytyy, mutta pääasiallinen syy tuomion pituuteen johtuu lukuisista kunnianloukkauksista. Myös Jihadwatchin Robert Spencer mainitsee Lehdon tuomion oheisella videolla.





Lehto ja hänen kumppaninsa olivat julkaisseet blogeillaan herjaavia kuvia islamin profeetta Muhammadista. Lehto itse ei ollut itse tehnyt näitä kuvia vaan kopioinut ne muualta ja löysin lähteen eli Zombietimen Muhammad-kuvien arkiston. Sieltä löytyy sekä Muhammadin islamilaisista lähteistä peräisin olevia kuvia, keskiaikaisia eurooppalaisia kuvia että modernimpia piirroksia. Kohdasta Extreme Muhammad löytyvät Lehdon blogeissaan käyttämät kuvat.

Tämänkertainen sanavapauskatsaus on hyvä päättää Britanniaan, jossa kirjailija Ian McEwan saattaa joutua syytteeseen ”viharikoksesta”, kun hän erehtyi sanomaan halveksivansa ”islamismia”. Tämä on ironista, koska islamismia käytetään yleisesti peitesanana kuvaamaan poliittista islamia, kun halutaan välttää suora islamin arvostelu. McEwan halusi omien sanojensa mukaan vain puolustaa ystäväänsä Martin Amisia, joka oli aiemmin joutunut muslimijärjestöjen hampaisiin ja rasismisyytösten kohteeksi.

Kaikesta huolimatta täytyy ihailla muslimijärjestöjen kykyä käyttää hyväksi länsimaiden luomia instituutioita ja kansainvälisiä sopimuksia sananvapauden tukahduttamiseen. Luonnollisesti tämä ei kävisi päinsä ilman länsimaiden suvaitsevaisia myötäjuoksijoita, joiden omaan monikulttuuri-ideologiaan ”vihapuheen” kieltäminen sopii mainiosti.

Islamin kunnioitus sananvapauden rajoituksilla tuskin lisääntyy, mutta islamofobian rummuttajat eivät halua kunnioitusta vaan pelkkä alistumisen tuoma hiljaisuus riittää. Jos kansainväliset sopimukset eivät auta, konkreettinen väkivallan uhka toimii tehokkaasti konfliktia pelkääviä länsimaisia hallituksia vastaan.

8 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Räksyttävän Räsäsen takia totean taas kerran erään maailmankatsomuksellisen kulmakiveni. Räsänen viittaa siihen, että länsimaat ovat perineet kulttuurisen taustansa arabeilta. Tässä jää ensiksi ymmärtämättä se, että islamilaiset maat olivat varsin suvaitsevaisia (siis tieteellis-teknisesti) aina hyvän matkaa 1300-luvulle asti, josta alkoi nykyinen Islamin alamäki. Länsimaat ovat eläneet autoritääriset aikakautensa, päässeet niistä irti ja nauttivat nyt ennen näkemättömästä hyvinvoinnista, jonka yhtenä tuloksena on tappavien tautien kukistaminen murto-osaan historiallisesti.

Mutta se kulmakiveni on kuitenkin tämä: kaikissa kulttuureissa on älymystön keskeinen tehtävä kertoa oman kulttuurin jäsenille, mitä hyviä puolia on toisissa kulttuureissa. Toinen tehtävä on puolestaan kertoa toisille kulttuureille, mikä omassa kulttuurissa on hyvin. Valitettavasti tämä tieto kulkee vain yhteen suuntaan, koska islamilaisissa maissa älyköillä ei ole sananvapautta, mutta sekään ei ole kaikkein tärkein seikka.

Tärkein seikka on siinä, että islamilaisilla mailla ei yksinkertaisesti nykyisessä muodossaan (sharia, jihad) ole länsimaisille kulttuureille mitään positiivista lisättävää. Eikä kyse ole elintasosta, uskonnon paremmuudesta tai taiteesta. Islamilainen sharia- ja jihad-kulttuuri ei tue länsimaista tieteellis-teknisestä perustasta kumpuavaa yksilönvapautta. Tämä ei ole räsäsille ongelma, koska he eivät itsekään arvosta yksilönvapautta.

Räsäsen kaltaiset sosialistit vihjaavat Bushin olevan fasisti, joka on kovin tyypillistä bolsevistista kielenkäyttöä. Kaikki muistavat, että kansallissosialismin häviön jälkeen bolsevistit määrittelivät sen fasismiksi. Nyt räsäset käyttävät samaa terminologiaa vain silkkaa henkistä laiskuuttaan. Bushin leimaaminen fasistiksi on kehäpäätelmä, joka ei vie keskustelua mihinkään.

Näiden räsästen ja muiden sosialistien on helppo - tai helpompi - hyväksyä toisten sosialististen kulttuurien harrastama kansalaistensa painostus. Se johtuu pääasiassa siitä, että kaikkia sosialistisia maailmankuvia yhdistää erilaisten ryhmien väkivaltainen polkeminen. Nyt esillä olleet kanteet öljy-yhtiöiden johtajille muistuttavat samaa ajojahtia, jonka kohteeksi varakkaat juutalaiset liikemiehet ja pankkiirit joutuivat. Ei tässä ole mitään uutta tai ihmeellistä, mitä räsäset kirjoittavat.

Sosialistien älymystöön on helppo kivuta, miksi se houkuttelee kaikki kynnelle - eikä millekään muulle - kykenevät filosofoimaan maailman suurta vääryyttä, joka kumpuaa aina jostain muusta kuin kyvystä elää omaa elämäänsä sorkkimatta toisten asioita.

Tämä ei ollut tarkoitettu Räsäsen kommentoitavaksi, vaan muistioksi Vasarahammerin blogiin, kun aikaa sattui olemaan sen verran, että ehdin purkaa ajatukseni näppikseen.

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kumitonttu kirjoitti:
'Tämä ei ollut tarkoitettu Räsäsen kommentoitavaksi,'

Miksi sitten kirjoitit kommenttisi? Kirjoittamasi teksti on luonteeltaan ilman muuta sellainen, että se on kohdistettu juuri minulle. Miksi en siis kommentoisi?

Ensinäkin: siteeraan vapaasti Nietzscheä: 'Minun tekstini ovat asia erikseen - minä itse olen sitten toinen juttu.'

Olen ottanut etenkin kuluneen kevään ja alkukesän aikana käyttööni kirjoitusstrategian, jossa säilytän omat perimmäiset mielipiteeni ainakin jossain määrin sellaisen 'kärjistetyn epämääräisyyden' tilassa, että oikeastaaan kuka tahansa voi niitä repostella aivan vapaasti: itse asiassa juuri toivon äärimmäisiä kannanottoja niihin.
(Minulla on tähän strategiaan selvät syyni.)

*
Ensinnäkään en ole sitoutunut sosialisti, en koskaan ole kuulunut mihinkään puolueeseen, enkä ole osallistunut ainoaankaan poliittiseen keskustelukerhoon tai opintopiiriin - en edes teiniliiton aikoina lukiossa 1970-luvun alussa tai kotikaupungissani Kotkassa suurimman taistolaishuuman aikana, vaikka minua niihin piireihin kosiskeltiinkin.

Itse asiassa vasemmistoaktivistit ylipäätään kai pitivät minua liian anarkistisena.

Olen kyllä vasemmistolainen, mutta siitä ei seuraa, että olisin aina nimenomaan sosialisti. Kyseessä ei siis ole kaikkein osuvin määritelmä puoluepoliittisesta asenteestani: ensisijaisesti koen olevani antikokoomuslainen. Mutta mihinkään puolueliturgiaan en sitoudu.

Minulle olennaisinta ja tärkeintä on säilyttää sanomisen ja kritisoimisen vapaus suhteessa mihin tahansa ajattelujärjestelmään - niin filosofiseen, uskonnolliseen kuin poliittiseenkin.

En siis muka arvosta yksilön- ja sananvapautta? Hahhah! Metsään meni ainakin se kumitontun tulkinta.

*
En ryhdy väittelemään kanssasi tietyistä esittämistäsi 'faktoista'. Niissä on varmasti paljon totta, mutta minulle niihin ja niiden esittämiseen sisältyy syvempi ja kiinnostavampi taso kuin itse julkilausuttu kirjaimellinen mielide ja/tai argumentti.

Minua eivät nimittäin perimmältään kiinnosta niinkään faktat kuin se, miksi niiden esittäjät niin pakonomaisesti pitävät niistä kiinni (toki minunkin polemiikkini on hieman pakkomielteistä - sekä harkitusti että luonnostaan).

Jatkan seuraavaksi tämän ongelman käsittelyä perspektiivistä, joka ei sivua sinun kommenttiasi vaan on osoitettu lähinnä takkiraudalle, joten loppuosa päreestäni jää omaan blogiin.

Olavi Lehto kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Muhammedkarikatyrer i Finland - Kom och titta på dessa prophet Muhammedkarikatyr av Seppo Lehto kirjoitti...

Tarkennus 30.5.2008 tuomiotani koskien

Mikäli kyse olisi puhtaasti "kunnianloukkauksista" niin tuskin tuo saamani tuomio olisi tuon kaltainen.

Pyrin objektiivisuuten ko. oikeudessä käsiteltyjä blogeja muistellen. - Huomio: Kyseessä olivat julkisuuden henkilöt joiden pitäisi kestää tavallista kansaa paremmin kritiikkiä lausumiensa ja toimiensa perusteella.

Kyseessähän oli "kunnianloukkauksiksi" koettujen maahanmuuttokriittisten puheenvuorojen ja ko. poliitikkojen virkamiesten virkatoimissaan tekemän syrjinnän arvostelu mahdollisesti nauruhuumorin keinoin tajuamaan oma mielettömyytensä ja suomalaisuuden tuhontansa niin yhdenvertaisuutta, kuin suomalaisten ihmisoikeuksiakin koskien.

Valitettavasti monilta ihmisiltä puuttuu kyky nauraa.

Esim Oras Tynkkynen on julkisuudessa antanut monia homolausuntojaan mm. 15.3.2007 Hotelli Cumuluksen vaalitilaisuuden paneelissa seisten ilmoitti erityisesti pitävänsä homovitseistä ja nautti kun sali nauroi.

Hänen nimissään oleva homoutta ylistävä homoblogi kuitenkin oli vaatimuksestaan kunnianloukkausta - Ristiriita on ilmeinen.

Itse en ole jaksanut ( tiedän että se on toivotonta ) tehdä rikosilmoituksia nimissäni tehdyistä erilaisista sivustoista joissa mm. esiinnyn oras tynkkysen tapaan monikultturellisessa symbioosissa päällekarkaajani kanssa.

Minä arvostan naurua ;) kansakunnallisena herättäjänä, jos siitä joku on eri mieltä, niin pahoitteluni

PS: Havaitsin että 23-24.6.2008 on eri tiedotusvälineiden nettisivujen mukaan Tampereen sitoutumattomat ratsastaneet nimelläni.

Seppo Lehto
Muhammed pilakuvataiteilija
Tampere
Suomi Finland

Herja kirjoitti...

Mielenkiintoinen oikeudenkäynti huomenna Antwerpenissä:

http://www.arabeuropean.org/pressreleasedetail.php?ID=67&PHPSESSID=ef7ac05492d4fc0cd0197444236904ee

http://en.wikipedia.org/wiki/Arab_European_League

Vasarahammer kirjoitti...

Tuo Räsäsen jutun kommentti kuuluu oikeastaan edelliseen viestiketjuun tai oikeammin Räsäsen omaan blogiin.

Ymmärsin kirjoituksen eräänlaisena postmodernina totuusrelativistisena harjoituksena. Mikään ei oikeasti ole mitään ja sillee...

Eikä Rauno ole oikeasti mitään mieltä mistään.

Rauno Rasanen kirjoitti...

vasarahammer kirjoitti

'Eikä Rauno ole oikeasti mitään mieltä mistään.'

Sen sanoit sinä. En minä.

octavius1 kirjoitti...

Ei Tziizuz.

Tuo Mcewanin juttu alkaa olla jo kaiken huippu.

Eurooppa on tullut täysin hulluksi.